Loving Luumu: Kiva ja iloinen kokonaisuus

Ensinnäkin ihan kamala kiire. Toiseksi ihan kamala väsymys. Ärsyttää kevätväsymyksessä vellovat ja sitä ympärilleen toitottavat ihmiset, joten väitänpä kärsiväni jostain muusta väsymyksestä kuin kevät-. Mut hei kevät! Leskenlehdet, aurinko, lämpö, manttelittomat päivälenkit Aurajoen pientareella, hitaasti mutta varmasti kuivuvat hiekkakentät ja lähestyvä kesä. Oi suloisuutta.

Selvittiin hengissä reilun viikon takaisesta Staffiyhdistyksen järjestämästä Oili Huotarin koulutuksesta. Ei niin että kuolemantuomio olisi missään nimessä Oilin vuoksi kolkutellut, vaan onnistuin kehittämään itselleni ihan järkyttävän kisapätkäjännityksen, joka konkretisoitui paikan päällä seuruun aikana vatkulista tutisevina jalkoina. Todella autenttinen kisakokemus siis - uusi halli, uusi "tuomari" ja tuttuakin tutumpi kisajännä. Luumu oli kyllä super. Onneksi se olikin niin super, sillä ihan vaan sillä me siitä selvittiin, kun minä sain sen kerättyä tekemään mun kanssa hommia, ja kun se teki, minäkin pystyin keskittymään oman pakkani kasassa pitämiseen.

Sain Luumun hyvin lämmiteltyä viereisellä kentällä ennen kisakentälle menoa. Lämpän jälkeen Luumu kävi vielä hetken makoilemassa häkissä, ja tuli sitten häkistä kentän laidalle ja siitä yhdessä kentälle. Lämmitykseksi mentiin kakkoskentälle yhdessä kehään, josta lelupalkka. Kun oli hetken juossut ja purkanut, sai tehdä vähän seuruun käännöksiä naksulla, istumista ja rimatunnarin. Oli oikein kivalla tuulella, ehkä hiukan liian äärirajalla, mikä näkyy superkorkeina vastenhyppyinä ja kevyenä kärsimättömyytenä joissakin kohdissa.

Olin kyllä itse ihan paniikissa siinä kun odoteltiin kehään pääsyä. Ennen kuin tajusin laittaa Luumun käskyn alle istumaan, olin vähän väliä nappaamassa sitä pannasta, kun kuvittelin sen lähtevän ihan joka suuntaan ja jokaista morjenstamaan. Rauhoitu hyvä nainen. Osaahan se koira istua ja odottaa. Kehäänmeno oli kiva, ja ruudun lähtöpaikkaan selvittiin kunnialla. Juoksi kivasti ruutuun, mutta jäi siellä vähän katselemaan ympärilleen. Toimi kuitenkin ohjeiden mukaan ja oli ihan normiluumuruutu.

Seuruu oli ihan kamalaa. Siinä tuli hyvin Luumun kaikki moninaiset ongelmat esille, sillä eihän me olla vielä ehditty saada noita suoruus- ja paikkajuttuja ajettua läpi vielä. Olisi varmaan pitänyt jättää se kokonaan tekemättä, sillä Luumu oli koko ajan ihan kaffella, ja musta tuntui ihan kamalalta. Erityisesti nuo käännös + liike seis valahti aina eteen ja osa perusasennoista jäi kokonaan tekemättä / tuli tehtyä ihan puolikkaalla tassulla. Vaikka Luumu edelleen poikittaa ja tässä näemmä myös tiputteli kontaktia, olisi seuruu silti ollut koko lailla siistimmän näköinen, jos nuo käännös + seissit olisivat toimineet siten kuin ne nykyään sentään toimivat yksittäistreenissä. Huooh. Ei ollut mikään paras lähtökohta kisasuorituksen tekemiseen.

Siis just noin, Luumu xD
(C) Kiira Lehto

Vaikka kuulemma mun naamalta näkyi aika hyvin se seuruun välinpitämättömyyden aiheuttama ketutus (eihän se tietysti Luumun vika ole, miten sille on tuota seuruuta lähdetty opettamaan, mutta kyllä sen sentään jo tällä treenimäärällä pitäisi tietää milloin ollaan töissä ja milloin voi puolivillaisesti töiden lomassa tsekkailla ympäristöä...), sain kuitenkin pakan kasattua seuruun jälkeen, ja loput liikkeet ja liikkeenvälit Luumu tuntui taas hanskassa normaalilta innokkaalta ja työtätekevältä itseltään. Ei muita huomioita kuin nämä, jotka Oililta paperilla sain:

Luumu VOI

Ruutu
- OK alku, hyvä fokus
- kiva vauhti ruutuun
- ruudussa paikka vasemmalla / ruudussa OK
- loppu epäsiisti
- palkkaantui kivasti

Seuruu
- paikka pettää: poikittaa, edistää
- kontakti pettää usein
- pa:t vinoja ja väljiä
- kuitenkin kiva ja intensiivinen, olisi hyvä nyt työstää kuntoon [hymynaama]

Liikkeestä istuminen
- seuruu epäsiisti, pälyili
- istui ja pysyi / OK loppu

Tunnari
- tuliko ääntä ennen [ei]
- rauhallinen ja hyvä fokus
- OK vauhti / ei heti ottanut omaansa
- jonkun verran mälväsi kapulaa

Luoksetulo
- OK alas
- seisominen venyi, samoin maahanmeno
- pomppasi sivulle
- OK vauhti

Vatsamakkaratkin ihan rullalla!
(C) Kiira Lehto

Hyppynouto
- nykäisi heitettäessä
- kiva vauhti
- epäsiisti kapulalla
- mälväsi sivulla

Metsku
- sinkosi eteen
- reipas liike
- hyvä otto + pito / paitsi ihan lopussa löystyi

KIVA JA ILOINEN KOKONAISUUS! NUORI KOIRA, JOKA VIELÄ VÄHÄN KESKEN > HIO PALASIA VIELÄ KUNTOON [HYMYNAAMA].

Palautekeskustelussa käytiin läpi liike kerrallaan, ja jäätiin vähän pidemmäksikin aikaa juttelemaan vireeseen ja ylipäänsä töiden tekemiseen liittyvistä jutuista. Seuruu oli ehdottomasti meidän huonoin juttu, ja se on laitettava kuntoon (par'aikaa). Seuruu ja perusasennot ovat pienen koiran kanssa vaikeampia, mutta kun koira osaa seurata, se on sille myös paljon helpompaa. Jos seuruuta ei nyt aleta laittaa kuntoon, pakka tulee hajoamaan, sillä seuraaminen hajoittaa myös kokonaisuuden. Luumu siirtyy seuraamisessa vähän vapaalle, koska se ei tiedä mitä seuraamisessa pitäisi tehdä. Se on sille kamalan ei-tärkeää (allekirjoitan todellakin!). Paikka paikoin sillä on kuitenkin hyvä idea seuraamisesta. Se on kiva ja intensiivinen.

Kaikki nuo kapulan mälväämiset (tunnari, hyppynouto, metsku) tapahtuvat lähellä minua, ja mitä epävarmempi koira, sitä enemmän mälvää. Tunnarissa huomaan ainakin hyvin, että jos tehtävä on ollut vaikea tai Luumu on joutunut toimimaan korkeassa vireessä, se helpommin mälvää sivulletulossa ja sivulla. Tunnariin Oili antoi vinkiksi, että koiran voi laittaa ihan vaikka eteen istumaan, kapulan suuhun, ja vaikka kädet lähestyvät kapulaa, silti on pidettävä kunnolla (ei suun aukomista). Jos on huono, kädet heti pois ja oijoi. Kapulaa voi myös vähän koputella, että koira muistaa pitää. Hieno luovutus on sellainen, jossa otat kapulasta kiinni, sanot kiitos tai irti tai mitä ikinä, koira avaa suun ja vetäytyy itse kapulasta poispäin. Luumu ei onneksi matkalla mälvää kapulaa, vaan vasta sivulla. Sivulla sen ote löystyy, sillä se odottaa, että otan kapulan kohta pois.

Luoksetulo olikin meillä yllättävä murheenkryyni. Yllättävä sinänsä, sillä olen ollut ihan tyytyväinen, jos Luumu on suorittanut kummatkin stopit, vaikka ne ovat vähän liusuneetkin. Käymämme keskustelu sai koko porukan remahtamaan nauruun: Oili: "Seisominen venyi, samoin maahanmeno." Janina: "Se tulee varmaan vähän liian kovaa", johon Oili: "Mä vähän luulen et sun kriteeri on vaan löysä". Ja se kyllä pitää paikkansa! Osaa se Luumu pysähtyä nopeastikin (esimerkiksi piirinmestaruuksista saatiin luoksarista Ralfilta kymppi), mutta en vaan ole vaatinut sitä viime aikoina. Eikä me tosin kyllä olla luoksaria oikeastaan treenattukaan, joten miten olisin voinut mitään vaatiakaan. Aijai! Nyt äkkiä luoksari treenilistalle. Oilin mukaan kun koira tajuaa, että myös ne stopit ovat tärkeitä, se alkaa myös suhteuttaa vauhtiaan. Ja ihan sama millä vauhdilla koira nyt alkuun tulee, sen pitää pysähtyä kun sanotaan. Ja kun koira ymmärtää, että stopit ovat tärkeitä, se rupeaa yleensä myös kummasti juoksemaan. Ja kun Luumu pomppasi luoksarin sivulletulossa iloisesti pari superpallopomppua, Oili siihen hauskasti tokaisi, ettei se ole yhtään haitallista, mutta tokossa epäsuotavaa.

Kokonaisuus kuitenkin Oilin mielestä meillä toimii, ja Luumu ei ole semmoinen, että se odottaisi koko ajan sitä palkkaa. Se vastasi kivasti mun välipalkkaan, eikä ollut yhtään liikkurin perässä, vaikka semmoistakin omasta mielestäni tuntuu joskus tapahtuvan. Luumu kuitenkin kuumuu loppua kohden (näkyi tällä kertaa noudoissa siinä alun maltissa, toi metskun eteen rykiminen oli ihan ennenkuulumatonta), ja voisinkin miettiä, että onko syytä loppua kohden palkata enää niin railakkaasti. Sanoin myös, että tekisi mieli tehdä Luumulle ylipitkiä kisatreenejä (10-15 liikettä?), ja Oilin mielestä se oli hyvä idea, sillä silloin Luumu joutuisi tsemppaamaan vielä vähän pidempään.

Oilin mielestä toko on balanssin hakemista, kun on kuitenkin kivaa, että koira on iloinen. Koiralla saa olla hauskaa kehässä, mutta siellä pitää olla myös töissä. Jossain vaiheessa on kerrottava koiralle, että tämä on mulle tosi tärkeetä. Itse aloin kertomaan tätä tärkeää töissäolemisen sanomaa viime kesänä, ja vieläkin ollaan sillä tiellä, että välillä painitaan semmoisten seikkojen kanssa kuin että tarvitaanko sitä mamia tässä yhtään mihinkään vai pitäiskö kuitenkin mennä yhdessä hommiin. Kerroin Oilille, että olen vähän yrittänyt siivota meidän tekemistä (muun muassa viime kesän vastenhyppimisestä aiheutuneet mustelmat ja hihaan tarttuminen ovat onneksi historiaa), ja Oili sanoi, että paljonkin olen saanut siivottua. Ja kun sanoin, että tosin itsehän olen Luumusta tuollaisen alunperinkin tehnyt, Oilin mielestä se on kuitenkin parempi näin päin, sillä terrieri ei ole tyypiltään sellainen koira, joka jaksaisi tehdä paljon toistoja. Motivaation pitää todella olla kunnossa. Luumu kyllä jaksaa, ja se näkyy siitä. Mutta nyt kun se on jo kolmevuotias, mun pitää ruveta kertomaan sille, että tietyistä jutuista pidetään kiinni.

Koiran on ymmärrettävä, että tämä on tärkeää. Oilin mukaan me teemme siitä monesti koiralle ei-niin-tärkeää ajattelemalla, että no nyt se oli aika hyvä. Eihän koira ymmärrä aika hyvää, sillä saman palkan se saa muutenkin, oli se sitten aika hyvä tai sairaan hyvä. Koira on joko hyvä tai sitten se on huono. Jos se on huono, se autetaan onnistumaan, jotta päästään kertomaan, että nyt se oli hyvä. Ja sitten uudestaan toisto alusta, avoimin ovin, eli annetaan koiralle aidosti uusi tilaisuus. Sillä jos me vaaditaan koiraa tekemään satasella, on meidänkin pystyttävä tekemään satasella. Niuhotus ei saa jäädä päälle, koska silloin olemme koiralle epäreiluja. Silti pidetään kriteeristä kiinni.

Meidän toiselle pätkälle en ollut suunnitellut mitään aiheita, vaan Oili ehdotti, että tehtäisiin Luumun kanssa ensin luoksetulon stoppeihin terävyyttä ja sitten katsottaisiin noutojen palautuksessa sitä turhaa suunaukomista. Luoksarin stopeissa kokeiltiin ensin naminheittelyleikkiä, joka meinasi epäonnistua, kun mulla oli niin pieniä nameja mukana (enkä osannut heittää niitä oikeaan aikaan, jotta Luumu olisi nähnyt ne). Tämä oli meille tuttu harjoitus, ja siinä saa kivasti koiraan vauhtia. Eli muutaman kerran heitetään nami ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen, jotta koiran vauhti kasvaa. Sitten olevinaan ollaan heittämässä namia, mutta pysäytetäänkin seisomaan. Nyt alkuun pitää pysäyttää tosi lähellä, että onnistuu (terävä pysähdys). Pysäytystä voidaan korostaa sekä käsi- että äänimerkillä. Saatiin videolle muutama hyväkin pysähdys, eli pitää vaan muistaa, että kyllä se Luumu pystyy pysähtymään nopeasti. Ja jos yhtään epäilyttää, että oliko se tarpeeksi terävä vai ei, niin ei se silloin ollut.

Tehtiin pysähtymisiä myös peruuttamalla ensin kävellen, ja sitten juosten. Näissä Luumu oli jopa parempi, tosi vauhtikin oli hitaampi. Ja jos ei vaan onnistu, auta onnistumaan korostamalla käsi- ja vartaloapua. Jos ei ole näissä hitaan vauhdin harjoituksissa hyvä, ei ole luoksetulossakaan hyvä. Kokeiltiin vielä kolmantena harjoitustapana läpijuoksuttamista avustajan kanssa, jossa avustaja heittää aina namin itsensä taakse, ja kutsun Luumun sitten joka toinen kerta läpi (heitän namin itseni taakse) ja joka toinen kerta pysäytän lähelleni. Stopista takapalkka avustajan taakse.

Jos treeneissä meinaa ihan typerästi ennakoida stoppia, voi ihan hyvin juoksuttaa läpi asti sanomalla vaikka äppäp tänne sieltä nyt. Mitäs siellä seisoskelet, kun sulle sanottiin että tule. Sitten kokeillaan uudestaan läpijuoksuna, ja heti kun ottaa muutaman laukka-askelen, vapautetaan ohjaajan taakse lentävälle namille. Pitää kuunnella mitä sanotaan. Oili meinasi, että meidän luoksetulosta tulee kuitenkin hyvä, kun vaan itse muistan pitää nyt sen kriteerin. Ja nyt alkuun yleistetään pysähtymiskäsky kaikenlaisissa tilanteissa, kuten kierron kautta, putkesta jne., jotta on ihan varmaa, että koira tietää mitä se tarkoittaa. Luumu kyllä tietää mitä se tarkoittaa (seisomaan pysähtymistä), mutta se terävyys ei tällä hetkellä liity siihen Luumun ajatukseen pysähtymisestä.

Tein pienen videokoosteen noista Lahdessa tehdyistä stopeista, jotta tiedän jatkossa millainen on hyvä ja terävä ja mikä ei riitä. Ollaan nyt viime viikolla tehty pariin otteeseen erilaisin harjoituksin, ja parhaiten on toiminut peruuttamalla tekeminen. Lenkin yhteydessä pellolla olen myös lyhyen matkan luoksetuloissa saanut kivaa terävyyttä, ja etenkin kun tehtiin tänään pallon kanssa, tuntui vihdoin, että Luumulle rupesi ajatus hiukan terävöitymään.

Noudon palautuksissa tehtiin puukapulalla samalla tavalla kuin edempänä kuvattiin tunnarin kanssa. Eli kädet lähtivät pois (äppäp) heti jos Luumu avasi suutaan. Kun on hyvä, vapautetaan, ja saa pudottaa kapulan. Nyt en tässä nimenomaan ota kapulaa pois, koska Luumulla on se odotusarvo kapulan poisottamiselle niin suuri. Myös kapula suussa peruutukset ja suunnanvaihdon kautta sivulletulot ja suoraan sivulletulot kapula suussa. Luumu nappasi jutun juonesta nopeasti kiinni, ja vaikka meidän kapulanpitohistoriamme on aika lyhyt (kun pitämisen harjoitteleminen on ollut meille molemmille aika vastenmielistä), ei Oilin mielestä tässä ole meillä paljon töitä edessä (eli p*skaa lapioitavana ;)).

Luumulla on myös tapana tehdä palautusvaiheessa pieni kierros takanani, mihin voitaisiin puuttua takana seisovalla ja mahdollisesti nameja houkutuksena pitävällä apparilla. Tehtiin tätä myös koulutusta seuranneella viikolla, ja toisaalla oli hyvä, toisaalla taas vaikeampaa. Luumu tarvitsee joka tapauksessa enemmän kaikenlaista häiriötä, jotta se joutuu oikein tosissaan fokusoimaan käsillä olevaan tehtävään, ja sainkin tästä käänteishoukutuksesta hauskoja ideoita myös esimerkiksi ruudun paikkatreeniin.

Koulutuspäivän lopuksi keskusteltiin vähän yleisistä asioista, ja kirjoitinkin tästä jotain muistiin. Oilin mukaan monella staffilla takapään käyttö oli puutteellista, sillä rakennekin jo on sellainen, että se ei ole luontaista. Takapään käyttöä voi harjoitella koiran etujalat alustalla ohjaajaa kohtisuoraan vastapäätä ja tässä ympäri liikkumalla. Oili tekee samaa harjoitusta myös merkillä, että koira on ohjaajaa kohtisuoraa. Takapään käyttöön avuksi myös peruuttamisen opettaminen.

Monella olivat myös perusasennot puutteellisia. Seuruu on kuitenkin vain sarja perusasentoja, joten niiden tulee olla kunnossa. Pennusta alkaen seinän vieressä seuruuttamista, ja perusasennonkin voi opettaa seinän vieressä. Jos koira edistää, se myös helposti poikittaa tällöin. Pienen koiran kontaktin ei tarvitse olla ihan ylös asti, vaan sille voi opettaa esimerkiksi pinssitargetin lahkeeseen (koiran poski koskettaa pinssiä). Myös käänteinen houkutus seuruussa, eli lelu vasemmassa kädessä; vaihda lelun paikkaa eteenpäin, jos on kontaktiongelmia. Käänteishoukutuksessa voi käyttää myös kekseliäisyyttä, esimerkiksi grillipihdeillä nakkia heiluttamalla. Näin saadaan nostettua ilmettä ja virettä, ja samalla koira fokusoi paremmin.

Luoksetulon jäävät huononevat usein siksi, että kriteeri höllenee. Stopin tulee olla tärkeä, kuten edellä jo kävi ilmi. Kun kriteeri nousee, koiran vauhti hidastuu, mutta tätä ei kannata pelästyä, sillä näin koira hahmottaa kokonaisuuden, ja alkaa sitten taas juosta JÄRKEVÄÄ VAUHTIA.

Ylipäänsä koiran kanssa treenatessa kannattaa pohjatyö tehdä kunnolla, koska kun tulee ongelmia, on jotain mihin palata. Ongelmia tulee aina, mutta jos ei ole pohjaa, ei ole mitään mihin palata. Kisaamaan mennään, jos koira tuntuu osaavan > hae kisoista mukavaa kokemusta. Totuta koira kisanomaisiin treeneihin > näin olet koiralle reilu! Oili nosti tässä Luumun esimerkiksi (hih): Luumu teki tosi kivan kisanomaisen tänään, koska se on tottunut kisanomaiseen treeniin, eikä palkattomuus ole sille mikään juttu.

Mieti myös mikä tunnetila koiralla on missäkin liikkeessä, sillä tämä tunnetila on koiralle se, mihin se usein palaa. Aina kun Oili esittelee koiralle uuden liikkeen, hän miettii tunnetilan, jossa haluaa koiran liikkeen suorittavan.

Ohjatussa noudossa merkin pitää olla koiralle todella vahva! Merkin arvo on nostettava ylös. Oili tekee sikinsokin merkin alkeistreeniä ja ruututreeniä. Pennun kanssa kun mennään kentälle, kannustetaan sitä bongaamaan ruutu > mennään ruutuun leikkimään. Kun ollaan leikitty ruudussa, kannustetaan bongaamaan merkki, ja mennään sinne leikkimään. Uusissa paikoissa tulee olla helppoa ja kivaa, jotta koiralle ei kokeessa tule fiilistä, että se ei selviydy siitä. Pennun kanssa ylipäänsä kentällä aina onnistutaan ja on kivaa, vaikeat jutut tehdään jossain muualla.

Kokeessa ollaan vain koiran kanssa! Siellä ei ole mitään muuta kuin sinä ja koira! Ei voi mennä niin, että sinä olet yksin ja koira on yksin. Pitää olla onnellinen siitä, että pääsee kokeeseen, koska aina ei pääse. Sairauksiin ja onnettomuuksiin verrattuna koejännitys tuntuu pieneltä asialta. Rinta rottingilla, täältä pesee. "Minä saan olla täällä, minä saan osallistua."

Kaiken kaikkiaan Oilin mielestä staffien tokopäivään osallistui oikein kivoja koiria, joista on vaikka mihin, jos niiden kanssa tehdään vaan töitä. Selväpäisiä koiria, joilla ei mielessä mitään ketkuiluja. Aina voi ajatella, että omassa koirassa voisi olla parempia puoliakin, mutta pitää muistaa, että kaikilla on ne omat puolensa.

Useimmat koirat ovat paljon tyytyväisempiä, kun ne oppivat, että on hauskaa, mutta tietyllä tavalla. Kun koira oppii, että ihminen ei anna periksi, se luovuttaa nopeasti. Fokusta voi parantaa kuuntelutreenillä esimerkiksi ruokakupille vapautuksesta. Mette ei saa mennä syömään, jos huudetaan Meg tule. Luumukaan ei saa mennä syömään, jos huudetaan Puulua syömään. Tosin Luumulle ei huudella ruokakupilla hämyjuttuja, koska se pyytelee muutenkin ruoka-aikoina olemassaoloaan niin rankalla kädellä anteeksi. Mutta pääasiassa siis hyvä muistaa iskulause: "Semmoisella koiralla ei tee mitään, joka ei kuuntele." Motivaation laskua ei tarvitse pelätä, sillä kuuntelutreenillä vaan lisätään sitä keskittymistä.

Tuli vietettyä ihan huippupäivä mahtavien ihmisten ja koirien kanssa, ja Oili on kyllä ihanan helpostilähestyttävä, reilu ja suora kouluttaja, josta välittyy sellainen rehti välittäminen koulutettavistaan. Oili on tulossa toukokuussa Auran Nuuskuille kaksipäiväiseen koulutuspäivään, ja nykyisinä aurannuuskulaisina (!joo!) koitetaan tietty saada Luumun kanssa paikka jommallekummalle päivälle. Jospa päästäisiin jo siihen mennessä näyttämään meidän kehityskelpoisempaa seuraamista ja terävämpiä stoppeja. Kannattaa muuten käydä lukemassa myös Saanan kirjoittamat loistavat muistiinpanot täältä.

Ai niin ja vielä yks juttu! Olipa kiva ylläri, kun kävin katsomassa Donin ja Veeran blogia tuossa eräänä päivänä. Sattuipa vielä olemaan allekirjoittaneen synttäripäivä! Sydän!