Klassikko-Luumun comeback

Jäi askarruttaamaan meidän seuraamisen äärimmäisen huono taso Lahdessa sen verran, että heti paluumatkalla rustasin kännykän taskulampun valossa aanelosen verran ohjeita meille jatkoon. Teknisesti meillä on nyt kaikki välineet parempaan tulevaisuuteen, mutta kyllä korpesi, miten Luumu ei jotenkaan edes yrittänyt. Uusi tekniikkamme ei kestä kisanomaisen treenin korkeampaa virettä, mutta jotenkin liike on silti pystyttävä ottamaa kisatreeniin mukaan ilman kompromisseja aa tekniikasta ja bee ASENTEESTA.

Tässä meidän toimintasuunnitelma seuruun korjaamiseksi (kirjoitettu 7.3. pitkän päivän ja noin 15 hereilläolotunnin jälkeen):

Tekniikkaa tehdään edelleen erikseen, paljon seinän vieressä ja käänteishoukutuksella lelu vasemmassa kädessä. Muista palkata myös tekniikkatreenistä silloin tällöin lelulla > parantaa ilmettä. Yhdistä myös seuruun yksittäistreeniin kehääntulot ja alkuliikkurointi. Luumu on usein kisatreenissä hiukan enemmän pimpom, ja se odotus eteenpäin menemiseen on kova. On se ensimmäinen liike mikä tahansa, keskittyminen on siinä kortilla. Ja koska seuruu varmaan yleensä on se eka, me yhdistetään siihen nyt kisavirittelyt ja kehääntulot, ja vaaditaan silti täydellistä keskittymistä käsillä olevaan seuruun tekniikkatreeniin. Eli käytännössä liikkuri liikkuroi seuruun aloituskohtaan, josta sitten teemme omaan tahtiimme erilaisia paikallaankäännöksiä ja sivuaskeleita ym. piiperrystä. Seuruu on seuruuta, vaikka ei konkreettisesti eteenpäin mennäkään. Niin ettäs tiedät, Luumu.

Myös seuruun palkkaodotusta kisatreenin kokonaisuudessa on nostettava. Kun sivuaskel- ym. nyansseista on tullut yleensä tekniikkatreenissä namipalkka, palkkaodotus ei ainakaan nyt kanna kokonaisuustreeniin asti. Luumu ei yritä täysillä / jättää osan tekemättä, koska seuruu ei ole sille tärkeää. Ylipäänsä nyt palkataan paljon (enemmän lelullakin!) ja erityisesti seuruun aloituspaikoista. Kokonaisuustreenissä seuruu voi myös olla viimeinen liike, jolloin se saisi heti seuruun jälkeen palkan. Tai seuruu voi olla keskellä kisatreeniä, mutta se voi saada sen jälkeen nyksnyks-palkan > VAIN JOS TEKEE ASENTEELLA. Ylipäänsä kisatreenin seuruu on lyhyt; tekniikassa ei saa nyt mokata, vaan helpotetaan niin, ettei jouduta tekemään kompromisseja (meillä: ei suoria pätkiä).

Pitää kuitenkin muistaa, että kyllä Luumu jo osaa. Kyllä se tietää ainakin millä asenteella töitä pitäisi tehdä, joten jos teknisesti ei vielä ole taitava, on sen ainakin keskityttävä satasella. Kisatreenissä ei suvaita mitään ympärille pälyilyitä tai härskejä eteenvalumisia liike seissin jälkeen. Luumulle toimii tosi hyvin, että jos se ei tee satasella hommia, niin se saa katsella kehän laidalta, kun minä teen yksin. Sitä voidaan taas testata, jos alkaisi seuruunkin painoarvo nousta. Puolikkaalla asenteella ei saa enää tehdä! Kisatreenissä on varmaan monta monessa, miksi alkuun on vähän enemmän kaffella. Aava kenttä, mahdollisesti uusi paikka, jännitykseni... Tietääkö Luumu, että kun mua jännittää, en puutu sen hölmöilyihin samalla tavalla kuin normitreeneissä? 

Kuvat: Anne Saari 

Ollaan nyt tehty seuraamista edelleen Jessican ohjeilla joka treenin yhteydessä, ja Luumu oikeasti tuntuu ja näyttääkin suoremmalta. Näitä pitää vaan tehdä varmaan ihan hitosti, jotta joskus hamassa tulevaisuudessa kantaa koesuoritukseen asti. En kuitenkaan ota tästä mitään paniikkia, sillä kyllähän Luumu sen verran seuraa, että ei meidän kesän kisoihin osallistuminen siitä kiinni tule jäämään.

Paikallaankäännöksien yhdistäminen kisatreeniin oli hyvä idea, ja teemme sitä jatkossakin. Se taisikin itse asiassa olla ainut asia viime viikon TSAUn kisanomaisissa, jonka Luumu teki hyvin. Heh. Eipä oo nimittäin tämmöistä hepuli-Luumua näkynyt treeneissä pitkään aikaan. 

Kaikki alkoi varmaan siitä, kun Luumu ei löytänyt kaukojen ja seuruun jälkeen vuorossa ollutta ruutua (yks juttu taas mitä pitää harjoitella > kun ruutu ei ole ensimmäinen liike, miten ruutu bongataan?). Tarkoitus oli ottaa ruudun lähetyspaikkaan pieleenmenneen yrityksen jälkeen vähän etäisyyttä, ja yrittää valmistella Luumu jo matkalla paremmin (missäruutu). En tiedä miten Luumu tämän tulkitsi, sillä se bongasi tässä kohtaa kehän ulkopuolella olevan Tuulian (ah Tuulia!), ja kun olin puuttumassa tähän odottamattomaan tuttujen morjensteluun, Luumuhan vetäisi oikein kunnon hepulikierroksen ja vielä itkupotkuraivarit siihen paikkaan, johon sain sen käymään maahan. Mut kun en taho! Haluun mennä Tuulian luo!

Heh. Eikä tässä vielä kaikki. Käytiin kehän ulkopuolella rauhoittumassa, ja tultiin sitten uudelleen kokeilemaan ruutua. Nyt Luumu näki sen hyvin (jännä juttu kyllä; koska tultiin taas niinku tuoreeltaan siihen, eika alla ollut muuta liikettä?), mutta mitä se myös näki sinne ruutuun asti juostuaan: hallin takaseinässä odottelevan Torreksen! Ei kyennyt jäämään ruutuun, ja siitä tuli tietty vähän sanomista taas. Pienet maassapyörähdykset ja kaikkee. 

Luumu on tässä vuoden mittaan kehittänyt ihan käsittämättömän mancrushin Tuulian belgian groenendalia Torresta kohtaan. Kaikki varmaan mukavasti kulminoitui paikkistreenissä just ennen piirinmestaruuksia. Sen jälkeen ei ole ylilyöntejä pienen harmaan osalta tapahtunut, mutta Torreksen vetovoima sen kuin vaan on kasvanut. Jos Torres sattuu parkkiksella tulemaan vastaan, Luumu menee ihan häntää heiluttavaksi kakaraksi, jonka pitelemiseen saa pieni ja vähän suurempikin ihminen käyttää kaiken voimansa. Lisäksi Luumun Torres-rakkaus heijastuu myös nykyään jo Tuuliaankin: ihana Torres-nainen! En vaan ollut ajatellut, että kahden erilaisen poikarakkaus (vaikkakin vähän yksipuolinen sellainen) alkaisi jo näkyä treeneissäkin! Koska Luumu ei saa mennä Torreksen luo, se suhtautuu treenitilanteessa Torrekseen kuin mihin tahansa maailman herkullisimpaan makupalaan tai hurjimpaan leluun. Kun sinne ei saa mennä, en sitten mene yhtään mihinkään. Eipähän tule ainakaan tehtyä virhettä.

Tehtiin kisatreenissä ruutu menestyksellä loppuun, ja testattiin Torreksen vetovoiman tehokkuutta vielä lopussa metallinoudon yhteydessä. Joo ei voi ottaa sitä kapulaa, se voi olla Torreksen. Mutta hyvä, että tämä tuli kuitenkin nyt ilmi. Sillä ihan kuin mistä tahansa muustakin pikkukoiran mielestä maailman ihanimmasta asiasta, niin myös on Torreksesta opittava luopumaan. Aidosti. 

Tehtiinkin heti seuraavissa MaTo-treeneissä Vanton tilalla koko treeniaika häiriötreenejä Torreksen kanssa. Voi Luumua, se ei ole joutunut varmaan koko kauden aikana noin kovasti tekemään töitä. Mutta nopeasti se kehittyi kuitenkin, ja jossain vaiheessa alkoi ne korvatkin taas löytyä ihan konkreettisestikin. Alussa oli jopa lelun kanssa juokseminen vaikeaa. Torreksen vetovoima on varmaan jotenkin niin suunnaton, että Luumu jää mieluummin paikoilleen. Hassu otus. Mutta olipa hyvät treenit! Tällaisia enemmän, jotta saadaan aidosti se luopumisen ajatus menemään läpi. Silloin kun tehdään töitä, ei ole väliä mitä muuta siellä kentällä tai kentän ulkopuolella on. Ja oikeastaan silloin kun tehdään töitä, niihin pitäisi keskittyä niin täysillä, ettei Luumun pitäisi edes huomata, vaikka siellä juoksisi lauma mustia belgialaisia! Nih! Sitä tavoitetta kohti!

Ps. Tehtiin ihan identtinen VOI-korjaussarja heti seuraavana päivänä ryhmän treeneissä, ja Luumu oli kaikinpuolin oikein etevä. Kaukoissa saa fokusnamin jättää jo kauemmas, seuruussa pitää itse kääntyä rauhallisemmin, ruudun paikkaan tarkkuutta, ja tunnarissa pitää jo taas nostaa palkkaodotusta. No further comments. Hyvää viikonloppua!