Askeleita taaksepäin - Heidi Pesosen koulutuksessa osa I

Saatiin staffien alkeiskurssi tällä viikolla päätökseen, ja vähän on torstai-iltojen kohdalla nyt kalenterissa huolestuttavan tyhjää! Kurssi sujui kuitenkin juuri niin kuin olin ajatellutkin, ja toivottavasti kaikki aloittelevat tokoilijat saivat hyödykkäitä vinkkejä jatkoa ajatellen. Osaa tullaan ihan varmasti näkemään lajin parissa vielä ja toivottavasti myös ihan kilpakentilläkin asti. Itsellä riittäisi paukkuja vetää keväämmällä taas vaikka jotain jatkojuttuja, eletään nyt tämä syksy ja talvi ensin alta pois. 

Osallistuttiin pari viikkoa sitten Kirkkonummella Heidi Pesosen koulutuspäivään, ja Luumu sai tehdä ruudun merkitöntä merkkiä sekä seuraamisen peruutusta. Yllättäen kaksi uusien sääntöjen mukanaan tuomaa aihetta. Saatiin tosi hyviä vinkkejä peruuttamiseen, vielä kun saisi tuon tekniikan ajettua Luumullekin läpi. Olkkarityöskentelyksi mennee joka tapauksessa nyt alkuun, mikä on tietysti näin kylmeneviä ilmoja ajatellen ihan mahtijuttu. Olkkaritoko saa nykyään Luumun ihan hurjan innostuneeksi, ja joskus jos on ollut pidempi tauko treeneistä noin muuten, olen ihan ajanvietteeksi tehnyt sen kanssa kaukoja, tunnaria ja seuruun käännöksiä olohuoneen matolla. Ei ne harjoitukset Luumua enää mihinkään vie, mutta pitävät ainakin mielen virkeänä. 

Hei koska täällä pääsee hommiin?
Luumu sai käydä siihen aika paljon koulutuksessa,
kun välillä meni enemmän puhumiseksi kuin tekemiseksi.

Tehtiin peruutusta koulutusta edeltävällä viikolla, ja aika retuperällähän se on. Luumu jotenkuten peruuttaa kolme askelta, mutta peppu lähtee heti alussa jo erkanemaan. Tässä vielä video noista treeneistä, jos joku ei vielä nähnyt. Näytettiin tämä kolmen askeleen peruutus Heidille, ja hän oli sitä mieltä, että se pitää rakentaa alusta uudestaan, sillä eihän ole mitään järkeä palkkailla, kun se Luumun takapään suunta on jo valmiiksi väärä. Eli palataan alkeisiin ja tehdään maltilla askel kerrallaan. 

Tyyppi on taas ihanan innoissaan! 

Luumun "ongelmana" pepun irtoamisen lisäksi oli istumisen turhan innokas tarjoaminen. Ajatus pitää siis saada nyt suoraan taakse ja kävellen! Ei välillä kankullaan istuen. Palkataan oikealla kädellä alas heti, kun Luumu on peruutuskäskyn jälkeen noussut seisomaan, eikä vielä välttämättä ehtinyt siis ottaa yhtään askelta. Jos L on tässä välissä (ennen palkkaa) kerinnyt jo istumaan uudelleen, se joutuu palkan saadakseen nousemaan uudelleen seisomaan. Fiksu koirahan tajuaa jättää istumisen välistä aika nopeasti pois. 

Palkan suunta alas ja erityisesti Luumun naaman vasemmalle puolelle tukee kävelemistä taaksepäin ja oikeaa/suoraa rintamasuuntaa. Luumu hoksasi jutun tosi nopeasti, itsellä kesti vaan oman kehonhallinnan kanssa olla heti kärppänä palkkaamassa - melkoista akrobatiaa! Otan teille videota vaikka meidän olkkaritreeneistä joskus. Kuvistakin tosin saa aika hyvän käsityksen, tosi elegantti ohjaaja jälleen ;)

Meikäläinenkin keskittyy ihan
naamaa myöten xP 

Seisomaannoususta ja yhdestä taaksepäin askeleesta palkkaamisen jälkeen voidaan pidentää palkkaamisväliä jo puoleentoista/kahteen askeleeseen. Kun tekee tässä pohjatyön nyt huolella (noin neljään askeleeseen asti), tulee se loppu sieltä sitten jo itsekseen. Uudessa seuruun peruutuksessahan liikkuroidaan vain "taakse mars", eikä ohjaaja tiedä ollenkaan miten pitkää pätkää milloinkin ollaan tekemässä. Voittajassa seuruupätkä voi olla 5-8 askelta (ei käännöksiä) ja EVL:ssa noin 15-30 askelta (sisältäen yhden käännöksen oikeaan tai vasempaan). Heidi kehotti myös miettimään itsellee avuksi jonkin rytmityksen taaksepäin kävelyyn, sillä no.. eihän se ole ihmiselle kovin luontaista. 

Noni, olisko nyt oikea suunta? 

Hyvä Luumu, nyt löytyi ne takajalatkin sieltä!

Siinäpä meille kivasti kotiläksyä! Palaan noihin merkittömän merkin muistiinpanoihin vielä tuonnempana. Odotin kyllä innolla Heidin koulutusta, koska ei olla vielä hänellä ehditty ennen käydä. Heidi on myös ollut yksi "idoleistani" siitä asti, kun aloin enemmän seurata lajia sen huipputasolla. Heidi on kisoissa aina jotenkin tosi iloisen ja onnellisen näköinen, ja se on juuri se tunnetila, joka minusta kisatessa ja tokoa tehdessä pitäisi ollakin. Miksi olla naama mutrusta jäykkänä, kun voi oikeasti pitää hauskaa? Ohjaajan rento ja iloinen asenne vaikuttaa tietysti myös koiraan ja tiimin kokonaissuoritukseen. 

Mitä siinä tuli hiukan alemman luokan koirakoiden koulutuksia seurattua, Heidillä oli myös tosi kivoja, omaan päähäni sopivia ajatuksia ihan kaikesta. Ensimmäisenä muistiinpanoissani lukee: "Jos se koira saa tehdä vähän sinne päin, sehän tekee kaiken sinne päin". Allekirjoitan myös todella ajatuksen siitä, että intensiivisen ja energisen koiran kanssa pitää palkata usein pallolla/lelulla. Jos tällainen koira saa kaikesta aina namipalkkaa, se vain turhautuu, sillä oikeasti se haluaisi koko ajan sen pallon. Ja kun treenit sitten loppuvat, eikä tällainen koira ole saanut tarpeeksi sitä mitä se eniten haluaisi (palloa), se on seuraavalla kerralla entistä hullumpi ja turhautuneempi. 

Mielentilasta muutenkin tuli kirjoitettua ylös, että keskittynyt koira ei huuda. Koulutuksessa huomasi monen ääntään käyttävän koiran kohdalla, että niiden ääntely loppui, kun ne joutuivat oikeasti ajattelemaan ja keskittymään. Jos koira taas tuhmuilee, on ihan okei tuhmuilla sille takaisin. Eli jos koira esimerkiksi häipyy kentältä, sille pitää sanoa asiasta kerralla kunnolla eikä vaan joka kerta kiltisti käydä houkuttelemassa se takaisin. Säännöt pitää tehdä koiralle jossain vaiheessa selviksi, että koiran kanssa voi ylipäänsä treenata, saati mennä kokeeseen. Tokon pitää kuitenkin olla kivaa, joten ei nillitetä koko ajan. Pitää muistaa myös, että ihminen saa muuttaa mielensä, ja koiran pitää sopeutua tähän. Eli jos ennen joku asia on ollut sallittu (esim. kehästä karkaaminen, vino perusasento tms.), niin ihmisellä on oikeus muuttaa mielensä niin, että se ei enää tästä lähtien ole sallittua. Muista mustavalkoisuus! Laatimiasi sääntöjä on noudatettava aina. Pennut eivät vielä testaile ohjaajaansa, vaan tekevät kaiken mielellään. Vasta kun koirat ovat vähän vanhempia ja osaavat jo juttuja, ne alkavat komentaa/testata. Tässä kohtaa käydään keskustelu säännöistä.

Häiriötreenistä. Häiriötreenillä (koira maassa tai istumassa) saadaan muista ihmisistä kiinnostunut koira fokusoimaan paremmin ohjaajaansa. Avustaja tarjoaa namia koiralle kaksi kertaa. Kun koira ekan namin kohdalla hillitsee itsensä eikä ota namia, ohjaaja on hiljaa. Hiljainen ohjaaja = hyvä asia. Vasta kun koira hillitsee itsensä kieltäytymällä namista toisen kerran, se saa palkan ohjaajalta. Tärkeää on, että koira oikeasti valitsee ohjaajan. 

Kuvista saamme jälleen kerran kiittää Anne Saarta!

Alkeishommista vielä sen verran, että ei ikinä kaksoiskäskyjä! Jos et siinä nimenomaisessa treenissä halua jäädä hinkkaamaan, auta koira mieluummin esim. kädellä, mutta älä anna kaksoiskäskyä. Jos esimerkiksi perusasentotreenissä joudutaan ottamaan sivulletulo vinouden takia monta kertaa uudestaan, välillä voi auttaa kädellä, jotta edes joskus päästään palkkaamaan. Ekasta auttamisesta ei anneta palkkaa, vaan palkka tulee vasta sitten, kun koira on tullut oikein perusasentoon ensimmäisellä käskyllä - vaikkakin jälleen auttamalla. Muista vaatia koiralta, jos se oikeasti osaa!

Väsynyt Kirkkonummen-matkalainen menossa kotiin päin.

Semmoista koulutusrintamalle tällä kertaa. Pidettiin tällä viikolla myös yhdet ihan pirun hyvät treenit, joissa tuli paljon oivalluksia muun muassa kiertonoutohärdelliin ja Luumun tunnarin tuhtailuun. Kauheen kiva! Muuten ollaankin enemmän ulkoiltu ja käytiin me eilen tuossa Aurajoessa uimassakin. Hiukan meinasi olla tiukka paikka, kun Luumu päätti heti ekan lelun hakemisen jälkeen oikaista lumpeikon läpi ja jäi raukka sinne kintuistaan kiinni! Ei siinä kovin syvää ollut, mutta tarpeeksi aiheuttamaan paniikkia niin uimamaisterissa kuin sivustakatsojissa. Jimi toimi hengenpelastajana, ja kävi auttamassa vesikasvit Luumun jalkojen ympäriltä. Vähän tärisi omat jalat tapahtuman jälkeen järkytyksestä, mutta Luumu taas tähysi saman tien että milloin se seuraava lelu lentää. Ei varmaan olla edeltävinä kesinä käyty enää näin myöhään syksyllä uimassa, kun en muista ollenkaan, että oltais jouduttu varomaan mitään tappajalumpeita. Nyt on tosin ollut ainakin täällä etelässä vielä ihan 20 asteen lämpötiloja, ja tänäänkin sain Ystävänpolulla riisuutua ihan toppisilleni, etten vallan läkähdy. Joka tapauksessa, taisi olla meidän kesän viimeinen uimareissu tuo eilinen. 

Oli ihan pakko :D