Possujuoksua ja muita (epä)oivalluksia

Ajattelin ensin avautua erään koiranruokafirman Facebookissa järjestämän tarinakisan aiheesta (karkurikoirat) ja sen järjettömyydestä. Sen jälkeen ajattelin avautua siitä, kuinka on "välillä niin vaikeeta" ohitustilanteessa vaan mennä eteenpäin viisikiloisen lelukoiran kanssa, kun se niin haluaisi jäädä tuijottamaan ja tutustumaan. Enpä tee sitä kuitenkaan, vaan kerronpa meidän viime aikojen treeneistä, niissä syntyneistä oivalluksista ja epäoivalluksista. 

Käytiin myös eilen hoitamassa Annen ja Kodan kanssa turistin tehtäviä V-S kennelpiirin pm-kisoissa Maskussa. Viisi tuntia hurahti pikakelauksella, kun päivitettiin siinä suoritusten lomassa kuulumisiakin pitkästä aikaa. Kivojakin suorituksia näki ja kivoja koiria, mutta päällimmäisenä ei tullut sellaista äkkiä kisaamaan -fiilistä. Paljon tuli kisatilanteesta johtumattomia virheitä ihan kaikissa luokissa. Koiran riittämättömät taidot yhdistettynä jännään kisatilanteeseen aiheuttaa kysymysmerkkejä koiralle ja riittämättömyyden sekä mahdollisesti turhautumisen tunteitakin ohjaajalle. Miksi mennä kovalla hopulla kisaamaan, jos se koira ei vaan yksinkertaisesti ole vielä valmis suorittamaan joitakin liikkeitä? Toki täydellisyyttä voi tavoitella hautaan asti, mutta kun kysymys ei eilenkään ollut ihan pikkufibojen viilaamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että koira ei vaan tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Tilanne on tosi epäreilu, kun ohjaaja asettaa koiralle siinä kohtaa ihan mielettömiä suorituspaineita, ja raukka on tuomittu epäonnistumaan. 

Toisena, paljon yksityiskohtaisempana eikä ollenkaan niin tuomittavana seikkana huomattiin, että voi- ja evl-seuruussa peruuttaminen ei ollut koirille vielä mikään pala maksalaatikkoa. Huomasi, että on treenattu joo, mutta rintamasuunnat oli mitä sattui, ja kysymysmerkkejä näki tässäkin koirien pääkopassa. Katsomosta on helppo huudella, mutta vähän jäi tunne, että peruutusta on itsenäisenä temppuna treenattu kyllä, mutta sen ketjuttaminen seuruuseen, kisamittaiseen seuruuseen ja koko seuruun ketjuttaminen kisatreeniin oli monella jäänyt puolimatkaan. Monen koira tuntui kysyvän jossain kohtaa seuruuta, että vieläkö tämä homma ihan oikeasti jatkuu!? Sääntömuutoksen jälkeen peruutuksen liikkuroinnissa ollaan kuulemani mukaan oltu sen verran kilttejä, että käännöksiä ei juuri ole nähty. Eilen käännyttiin peruutuksen yhteydessä myös vasemmalle, ja se näytti kaikinpuolin sujuvan monelta oikein hyvin. Ehkä ajatukset pitäisikin vääntää enempi siihen suuntaan, että peruutus on seuraamista siinä missä muutkin jipot. Se ei ole temppu itsessään, vaan osa kokonaisuutta. Ja nyt kun spekuloimaan ryhdyttiin, eilisessä kokeessa saattoi näkyä heikkouksia peruuttamisessa, joka oli osa paremmin sujuvaa seuruuta - mutta kuun alussa käydyssä Raision kokeessa taas näkyi enemmän loppuunsa asti hiottua peruuttamista osana seuruuta, joka muilta osin falskaa ja pahasti. Löytyiskö tähän jotain kultaista keskitietä?

Kokeita kannattaa käydä katsomassa nyt sääntömuutosten myötä niin kokeneiden ohjaajien kuin ihan noviisienkin. Itsellä herää ainakin paljon ajatuksia, kun väkisinkin hiukan vertaa omaa tekemistään muiden ohjaajien toimintaan. Tässä kohtaa kun uudet säännötkin ovat olleet niin vähän aikaa vielä käytössä, virkoaa kehän laidalla kanssakatselijoiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja tuomarilinjauksista ja pistevähennyksistä. Toisaalta kisojen katsominen on huojennuttavaa. Tekevät ne muutkin virheitä, eikä kaikki todellakaan ole aina täydellistä. Toisaalta se saa myös yrittämään entistä kovemmin. Jumaleisson sentään jos minun nähdään tuommoista virhettä joskus tekevän!

Kisakuntoisuuteen päin sitä kai itse kukin tässä omaan tahtiinsa taapertaa. Ollaan vaihdettu kiertonoudossa vähän näkökulmaa, ja keskitytty viime aikoina kierron sijaan enemmän esteelle hakeutumiseen. Luumulla kun ei ole aksataustaa, esteet sinänsä ovat sille aika yhdentekeviä juttuja. Yritettiinkin viime viikolla ohjata sitä keskilinjalta käsimerkillä vasemmalla/oikealla sijaitsevalle esteelle (ei kuuntelutreeninä vielä toki!), mutta ei siitä tullut kyllä yhtään mitään (avoesteellä). Kun tehtiin lähempää, Luumu tarjosi esteen kiertoa. Hmm. Sain apua harjoitteluun ja opeteltiin Luumun kanssa yhdesä tuumin vähän agilitymuuvsseja. Takaakiertoa nimittäin. (Nyt me osataan jo takaakierto ja sylkkäri!) Kyllä siitä jotain tuli, mutta tuntui lähinnä puuhastelulta taas. 

Jos Luumu ei osaa hakeutua esteelle, sillä on sitäkin kovempi draivi noutaa. Niinpä helpotettiin tehtävää laittamalla kapula esteen eteen ja pilkottiin samalla Luumun kiertonouto vähän suurempiin paloihin. Appari piti Luumua kiinni keskilinjalla, minä näytin "muista hae, muista hop", ja ei muuta kuin Luumu matkaan. Tällä ekalla treenikerralla onnistui ihan kivasti, vaikka olin itsekin siellä keskilinjalla vastaanottamassa. Suora tie luoksehan olisi Luumulle kaikkein mieluisin vaihtoehto, mutta kapulalla saatiin sitä ohjattavuutta paremmin esiin kuin pelkällä esteellä. 

Ihan mahtioivallus siis, joka tietty heti seuraavissa treeneissä osoittautui jonkun verran epäoivallukseksi... Vaikka tehtiin ihan samalla tavalla, Luumu haki kapulan kyllä, mutta toi sen hyppäämättä luokse. Ei auttanut muistuttelut tässä. Vastentahtoisesti helpotin siirtymällä itse lähemmäs estettä vastaanottamaan (auttoi!), ja toisaalta myös siirtämällä kapulaa reilusti esteestä sivuun - eli jos noudettiin oikeaa, kapula ei ollut suoraan esteen takana, vaan reilusti esteen oikealla puolella, jotta este osuisi luonnollisemmin siihen palautuslinjalle. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta simppeli korjauskeino, jonka kuvittelisin muutaman treenikerran jälkeen pystyväni häivyttämään aika kivasti. Pitää saada tämä pala kuntoon nyt, että voin ajatella yhdistäväni kiertoa vielä. Itse kiertämiseen olen toooosi tyytyväinen tällä hetkellä. Luumulla on kova veto isolle tötsälle, ja usein jos semmoinen treenikentällä on, se käy sen omatoimisesti silloin tällöin kiertämässä, mistä olenkin sitä tässä vaiheessa kehunut. 

Ollaan myös yritetty puuttua Luumun tuhtaamiseen tunnarissa. Jälleen. Elina oli miettinyt viime viikolla ihan mahtavan idean siihen, mihin kohtaan se kiire pitää tässä nyt siirtää. Ylipäänsähän me ollaan nyt vallan nostettu virettä kokonaisuudessaan ja yritetty kokonaisuudessaan luoda sitä kiirettä. Ollaan tehty tunnaria hypyn tai merkin kautta (hyppy/merkki > tunnari), mikä on toiminut satunnaisesti. Yleisesti ollaan tällä tavoin saatu nostettua virettä, ja tuhtaaminen on aina uuden jipon keksittyä hetkeksi vähentynyt tai jopa lakannut kokonaan. Luumun tunnaria pitää kuitenkin jatkuvasti muunnella, sillä se leipiintyy hommaan tosi nopeasti. Elina ehdottikin, että tehdäänkin ensin se tunnari, ja oman noston jälkeen tapahtuu vasta se, mikä on hauskaa ja odotusarvokasta. Ihan loistava idea! Lähetettiin Luumu tunnareille, ja heti oman noston jälkeen ohjasin sen hienoilla ohjaustaidoillani lähellä sijaitsevalle esteelle, jonka jälkeen se sai vauhdista palkkaa. 

Tuntui taas sen yhden treenikerran toimivan, mutta seuraavalla kerralla tuhtaus jatkui jälleen. Ehkä olen myös aika äkkipikainen tuomitsemaan jonkin harjoitustavan toimimattomaksi (= epäoivallukseksi), sillä tarkemmin ajateltuna ja useammin treenattuna tässä oikeasti ON ideaa! Niinpä ei heitetä tunnarihyppyä vielä romukoriin, vaan annetaan sille uusi mahdollisuus. Jotain tunnarista alkavaa temppurataa voisi suunnitella myös, ja iloita sitten siitä miten ja saadaanko ylipäänsä pikkukoiran pää yhtään sekaisin. 

Elinan loistoajatus oli myös tehdä Luumun tunnarin kanssa sellaisia noudon alkeispalautusvauhtitreenejä. Ollaan joskus kakarina tehty perusnoudon kanssa, eli heti vaan kun kapula on koiralla suussa, ohjaaja lähtee niimmaanp*rkeleesti juoksemaan karkuun. Pariin otteeseen ollaan nyt kokeiltu tunnarin kanssa. Ihan tavallinen liikkeen alku, mutta lähetyksen jälkeen lähden heti kävelemään Luumusta poispäin. Se ei tietysti kuule tätä (eikä ole tarkoituskaan), ja siinä kohtaa, kun Luumu nostaa oman kapulan, liikkuri antaa merkin mulle, jotta pistän vaihdetta silmään ja hurja ajojahti voi alkaa! Ekalla treenikerralla Heidin kanssa käytetiin vain kahta kapulaa. Tietysti kun harjoitus oli Luumulle uusi, se nuuski omaa (se usein aina nuuskii ensin omaa, eli tietää kyllä saman tien missä se oma on), sitten se nuuski viereistä ja vasta sitten nappasi oman. Mutta jopa tuli kiirus pikkukoiralla, kun huomasi, että mami siellä jumankauta juokseekin palkan kanssa karkuun! Toisella treenikerralla (itse asiassa eilen pm-kisojen jälkimainingeissa) tehtiin yhteensä neljällä kapulalla. Ekalla tuhtasi tosi paljon, mutta jo heti toisella toistolla EI YHTÄÄN! Mites se oikein meni - oli vissiin melkein jo nappaamassa omaa, ja kun Anne sanoi mulle merkiksi nyt, Luumu oli vähän hätäillen miettinyt mitä hittoa ja äkkiä napannut sen oman siitä :D Tosi hauska treenitapa, ja parasta että se vielä toimiikin!

Seuruun peruutuksesta en voi ihan samaa tosin sanoa. Kokeiltiin ulkosalla Pesosen Heidin antamia ohjeita ja vaikka kuinka yritin taiteilla kroppani kanssa alas ja vasemmalle palkkaamaan, lähti Luumu erkanemaan, jos siltä vaati yhtään peruuttamista seisomaannousun lisäksi (yhtään tässä kohtaa oli puolikas tai korkeintaan kokonainen askel). Lisäksi se sekoili vips-palkan kanssa, eli pyrki lähtemään naksun jälkeen hakemaan palkkaa takakautta oikeasta kädestä (no koska se palkka oli siellä oikeassa kädessä) - no enhän mä sitä kunnolla saanut sinne alas ja vasemmalle palkattua tietenkään, kun koirakin on jo missä sattuu! Heh. Pakko oli taas kerran nöyrtyä ja mennä peruuttelemaan jalkapallomaalin kylkeen. Johan pysyi pojan peppu paikoillaan, lähti väistämään jopa ihan päinvastaiseen suuntaan. Kenties me vaan tarvitaan tähän alkuun avuksi nyt joku fyysinen este - ihan samalla tavalla kuin tarvittiin alkuvuodesta perusseuruun kanssa. 

Mistä tulikin mieleeni... ihan perusseuruukin on nykyään taas ihan hanurista! Tästä voin syyttää vain itseäni, koska ei olla jotain käännösjuttuja lukuun ottamatta ollenkaan treenattu pidempää pätkää tai pitkää suoraa. Lähtee taas auraamaan meinaan... Ousshit! Eka ajatus oli, että mitä hittoa me edes silloin tehtiin, että me saatiin se korjattua? Toka ajatus oli, että en ehkä jaksa nyt oikeesti tehdä sitä kaikkea hommaa jälleen kerran uudestaan. No kysymys on onneksi kuitenkin parin kuukauden tauon jälkeen lähinnä muistuttamisesta, ei koko seuruun rakentamisesta uudestaan. Jaksaa, jaksaa...

Ehkä parasta parin viime viikon treeneissä on ollut yhdessä tekeminen kuitenkin. Yhdessä tekeminen tietysti Luumun kanssa, koska se on vaan niin pirun hauskaa ja palkitsevaa. Toisaalta yhdessä tekeminen treenikavereiden kanssa, koska vähemmän tulee tällä hetkellä muutenkin nähtyä ja vietettyä aikaa. Elinan hienojen vinkkien lisäksi häneltä on peräisin myös Luumun olemusta hyvin kuvaavat lentävät lausahdukset, joista osa jää pidemmäksi aikaa elämään. Aikaa sitten noudon pitoharjoituksissahan "Luumulle kasvoi staffimaisesti viis senttiä luuta otsaan lisää", ja nyt tuon kiertonoudon kanssa Luumu ei ole kuulemma pitkään aikaan esittänyt tuollaista possujuoksua kuin nyt itseään noutoon ja esteelle kasatessaan. Kuulemma silloin viimeksi, kun se on joskus alkutaipaleellamme juossut mua treenikentällä karkuun :D Hih. 

Samalla tavalla oli hauska kuulla tällä viikolla yhden meidän alkeiskurssilaisen kanssa treenatessamme, että "kiva nähdä, että ei teilläkään kaikki aina putkeen mene". Heh! No ei tosiaan! Kaipa se on semmoista jatkuvaa mukavuus- ja epämukavuusrajan etsimistä meidän treeneissä, sillä eihän mikään varmaan mihinkään edistyisi, jos kaikki aina onnistuisi! Totta kai siihen pyritään, ja hyvin suunniteltu on lähes kokonaan tehty, mutta tällä hetkellä kun muutenkin tehdään paljon töitä uusien juttujen kanssa, on ihan arkipäivää, että puolet hommista pissii jostain päästä ja pahasti xP Mut ei se haittaa - kun vaan muistaa sen sisimmäisen filosofian eli että on hauskaa! 

Kaikki kuvat ovat eilisistä hauskanpitotreeneistä
ja ihanan Anne Saaren käsialaa <3