Norppana Saimaan rannalla

Maanantain kunniaksi tein aikuisen ihmisen sankariteon ja kävin hammaslääkärissä! Kyseessä oli tosin tarkastus, joka ei edes vaatinut jatkotoimenpiteitä, mutta palkkasin silti itseni pienellä blogihetkellä reilun viikon tauon jälkeen. 

Jokainen koiranomistaja tietää ne sellaiset omanlaisensa liskojen öitä muistuttavat yöt, jolloin koira johonkin aikaan herättää levottomuudellaan, omituisella käytöksellään tai jopa röyhkeydellään. Joku sillä on hätänä, vaan mikä? Meillä öisiin herättelyrutiineihin kuuluu sängyssä istua jököttäminen, hyppelyt sängystä lattialle ja taas sänkyyn sekä läähättäminen. Akuutti diagnoosi on vaivainen vatsa, joka helpottaa vain ulkona. Luumu oli paastonnut alkuviikon loman aikana tarjoillun herkkujauhelihan (eli "ihmisten" jauhelihan) jälkeen kotona kolmatta päivää, ja kun se lauantaina veti vatsansa täyteen muun muassa lampaan rasvaa sekä erinäisiä grilliherkkuja, olivat sunnuntain vastaisen yön levottomuudet taattuja. Oltiin Mynämäellä Mikon ja Jonnan mökillä, ja sain kaiken juhlinnan ja koiran vatsavaivojen lomassa nukuttua sentään pari tuntia, ennen kuin kello soitti ilmoittaakseen, että on aika ajella Raisioon katsomaan Varsinais-Suomen kennelpiirin ensimmäistä uusien sääntöjen mukaista tokokoetta! Luumuhan rauhoittui sentään mahansa kanssa sen ensin aamuviideltä/kuudelta kummastakin päästä tyhjennettyään, ja itse sain nauttia koepäivästä silmäpussit jossain nenänpään kohdalla roikkuessa. No mutta mutta, palataan kuitenkin ensin alkuviikkoon ja meidän Saimaan lomaan!

Saimaannorppa!
Holiday Club tykkäsi tästä kuvasta niin paljon, että julkaisi sen omassa Instagramissaan.

Lähdettiin pariksi yöksi Imatran kupeeseen Holiday Club Saimaalle viettämään kesän viimeisiä päiviä. Ilmat todella suosivat, sillä ihan voitiin noin puolen kilsan matka uikkarit päällä kävellä rannalta takaisin hotelliin. Enempi vaatetta, ja sai jo hikoilla! Luumu lähti tietysti mukaan, ja se saikin käydä järvessä juoksemassa lelun perässä joka päivä. Yhtenä kertana puskan takaa kuului erään koiranulkoiluttajan tuttuakin tutumpi "Onko se tyttö vai poika?", ja kerrankin olin ennakkoluuloineni erittäin positiivisesti väärässä! Siellä oli nimittäin toinen staffi, ja aikamme siinä puheltua sehän pääsi Luumun kanssa rannalle yhdessä lutraamaan. Luumu oli tosin alkuun kiinnostuneempi lelustaan (joka kyllä piilotettiin, kuulemma ettei vierailijan osalta tule mitään resurssijuttuja), ja kunnon jahdit olisivat alkaneet oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kummatkin koirat tajusivat tiensä nyt erkautuvan. Jälleen kerran ihmettelin jälkeenpäin oikein ääneen miten se Luumu vaan on niin mahtikoira, että ihan vieraan staffin kanssa on heti tekemässä iloisesti tuttavuutta jne. jne. No eihän me tietystikään oltaisi päästetty niitä keskenään telmimään, jos jommallakummalla olisi ollut pienintäkään aavistusta siitä, että tilanne olisi voinut kehittyä myös toiseen suuntaan, mutta kyllä tuo vaan joka kerta silti jaksaa yllättää mahtavalla luonteellaan.

In da haus! 

Ihmisten uimarannalta

Råttakin pääsi hotellilomalle. 

Hei siis ettehän todellakaan oo jättämässä mua tänne huoneeseen? 

Näitä ei paljon meidän pihalla ole näkynyt.
Amiraaleja lähinnä. 

Oli meikäläisen taidoille vähän haastavat kuvausolosuhteet.
Varjoa ja aurinkoa vuorotellen... 

Mikäs se sinä olet staffejasi? 

Helteisen Saimaan loman jälkeen olikin karua palata Vanhalinnaan ja todeta syksyn alkaneen. Vettä satoi useasta saavista samaan aikaan, ja talossa oli senmukaisesti kylmä kuin kellarissa. Oikeastaan vasta nyt viikonlopun jälkeen on ollut jälleen kiva palata arkeen ja töihin ja ja ja... 

Nähtävyyskierroksella Imatran keskustassa.
Imatran Valtionhotelli. 

Imatrankoski 

Ja hotellin sporttibaarissa syömässä tutut hampparit.

Väsynyt lomailija 

Ihan kuin etelässä! Sirkat soittivat lämpimässä kesäyössä,
ja maastakin löytyi jos jonkinmoista öttiäistä.

Luumun kanssa vietettiin tosiaan eilinen päivä yhdestätoista suunnilleen kolmeen TKK:n nurmikentällä Raisiossa katselemassa uusien sääntöjen mukaisia kisasuorituksia. Päästiin jopa yhtäkkisesti hommiin, sillä hieman ennen EVL:n paikkista meille huikattiin, että yksi ei välttämättä suorita - voiko Luumu tulla. Aa-puu-va! Uusi paikkishan on Luumulle tosi mielekäs, eikä sen ole ollut vaikeaa olla kuuntelematta vieruskavereiden käskyjä. Sille on paikalla makaaminen muutenkin teroitettu jo aikaa sitten häiriöiden avulla niin kristallinkirkkaaksi, että en oikeasti tiedä millaiseen häiriöön se enää saattaisi edes haksahtaa. (Paikalla istumisen aikana huomattiin kauempana SPL:n kentällä viilettävän rusakon, mutta koirat eivät tainneet sitä onneksi bongata...)

Siitä vaan sitten äkkiä rankan yön jäljiltä väsynyttä, tosin viimeksi torstaina treenattua (eli yltiöenergistä) Luumua lämppäämään. Eihän se öinen ripuli/oksukohtaus enää tässä kohtaa mitään painanut, vaan Luumu oli ihan heti ihan valmiina hommiin! Ja hommilla Luumu tarkoitti selvästi enemmän liitoksistaan ratkeamaisillaan olevan punoslelun kanssa ympyrää juoksemista, kun minä taas enemmän halusin tyhjätä sen ylitsevuotavat energiavarat, jotta se voisi paremmin keskittyä kuuntelemaan tulossa olevassa paikkiksessa. 

Turisti-/paikkisvarakoira

Tehtiin siinä vielä ennen kehää Miran ja Topin kanssa vähän paikalla istumista (hyvä!), ja sitten vaan kehään. Luumu meni varmaan hienoiten ikinä paikkiskehään, vaikka ei olla Vantaan katastrofisen kehäänmenon jälkeen kyllä treenattu. Paikkiksen alkamisessa kesti vielä reilun minuutin, kun käytiin uusia paikkisohjeita läpi. Senkin ajan Luumu oli tosi kivasti vieressä istumassa - ei vaihtamassa jatkuvasti asentoa, vaatimassa palkkaa tai ihmettelemäsä ympäristöä. Sanoin sille muutaman kerran, että tehdään Luumu istu, ja vielä viimeisen kerran juuri ennen kuin liikkuri sanoi "liike alkaa". Hyvin oli kartalla, ja hyvinhän se istuikin! Ainut tosiaan missä olisin realistisesti voinut kuvitella meille kämmin tapahtuvan, oli että Luumu menee omatoimisesti maahan istumisen aikana. Luumu oli kuitenkin piilosta tullessani kivasti pystyasennossa ja skarpin näköinen. 

Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei me olla treenattu uutta paikkisliikettä kokeenomaisesti koskaan ikinä ennen, millä tarkoitan, että luoksareita rivistä ja malttamista toki ollaan tehty, mutta kestot (istuminen ja makaaminen) ja tällainen kokeenomainen liikkurointi oli meille harvinaista herkkua. Mielestäni tässä tulee kivasti esille kuitenkin Luumun yksi parhaista harrastuspuolista: kun se on jotain oppinut, niistä ei enää myöhemmin tarvitse juuri vääntää. Palat kun on itsekseen tehty tosi vahvoiksi (kaukona maahan, paikkiksen kesto, muiden käskyihin reagoimattomuus jne.), Luumu on jotenkin itse kasannut liikkeen täydellisesti kasaan. Saatiin kiitosta hienosta paikkiksesta niin katsomosta kuin tuomariltakin :D On se hieno Luumu!

Jotenkin toivon, että tuon kiertohyppynoudon kanssa kävisi vähän samalla tavalla. Eli että Luumu hoksottelisi kaikki palat itsekseen kasaan ilman sen suurempia ongelmia. Aika näyttää. Tällä hetkellä me vatkataan itse kiertoa ja satunnaisotannalla kuuntelutreeninä kierron perään joku asento. Erikseen olen kerran tainnut tehdä asennosta vasemmalla tai oikealla sijaitsevalle hypylle lähetystä, mutta ihan lapsenkengissähän tämä meillä vielä on.

Toinen kulmakivi meidän uuden EVL:n kisakunnon löytymisessä on tietysti ruudun merkitön merkki, jota oltiinkin edellisviikonloppuna Heidi Pesosen koulutuksessa ratkomassa. Saatiin niin siihen kuin seuruun peruutukseenkin tosi toimivanoloisia vinkkejä. Niimbal pitäis keritä kaikkee! Koneellaistumisaikaani rajoittaa tällä hetkellä oikutteleva yläselkä, mutta jossain vaiheessa lupaan nuokin tärkeät ohjeet tänne naputella. Nyt vielä hetki töitä ja sitten mamman luo kutomaan. Voisko nyt jo toivotella kaikille ihanaa syksyä..?

Pyykinviikkausapuri