Kevään EVL-puuhalista

Kirppunen aloitti vauvajumpan. Ohje piippolanvaarillaolitalon tahtiin tanssahtelulle kuului: "mitä hölmömmältä näyttää, sen parempi". Tuli ihan fläsbäkkinä eräs toinenkin laji mieleen. Lapsissa ja koirissa on yllättävän paljon samankaltaisuuksia. Kumpaankin tepsii sellainen kimittävä lässytys ja kummankin kanssa pitää heittäytyä sydämellä siihen asiaan, mikä se ikinä onkaan. Ainahan me ollaan Luumun kanssa leikitty treeneissä paljon, ja koko harrastus on luotu leikin avulla hyvälle yhteistyölle. Nyt kuitenkin kun yhteinen aikamme on rajallisempaa, olen erityisesti kiinnittänyt treeneissä huomiota sataprosenttiseen läsnäoloon ja sydämellä leikkimiseen. Ei höpötellä palkkaamisen aikana treenikaverille huomioita siitä mitä juuri tapahtui, ei ruveta kesken leikin valmistelemaan jo seuraavaa juttua. Luumu palkkaantuu tosi kivasti ainakin alkutreenistä ihan itsekseenkin lelun kanssa ympyrää juoksemalla, ja tällä tavalla sen yleensä ennen treenejä purankin, mutta suuri osa treenipalkasta on kuitenkin vastavuoroista lelun kiskomista. Luumun leikin intensiteetistä näkee hyvin kuinka täysillä minä olen hommassa mukana. Ihan parasta meidän kummankin mielestä on äristä täysillä, kiskoa, läimiä, jahdata toinen toistamme ja olla olevinaan tosissaan.

Kirjoittelin meille vähän liikekohtaista puuhalistaa keväälle - missä kantimissa liikkeet ovat ja mitä pitää tehdä ennen kisoista haaveilua. Periaatteessa kiertonouto ja ruutu ovat vielä keskeneräisiä. Ollaan kummastakin saatu nyt palat koottua pariin otteeseen, mutta valmiiksi liikkeitä ei voi vielä kutsua. Yllättävästi listalla on myös vanhoja liikkeitä, jotka ovat nekin kesken: seuraaminen, tunnari ja kaukot. Seuraaminen ei kyllä varmaan ikinä tule valmiiksi, ikuisuusprojekti sekin.

Postin kuvat: Anne Saari

Seuraaminen. Ollaan tehty loppuvuosi kotona käännöksiä ja sivuaskeleita ja joulukuun alusta alkaen taas suoruutta ja siihen kestoa hallissa. Hyvä oivallus oli, että Luumun fysiikka ei varmaan kestä vielä pidempää suoraa seuruuta. Koska se on koko elämänsä saanut seurata vähän vinossa, se on tottunut käyttämään kroppaansa tietyllä tavalla. Suorassa seuraaminen ja kontaktin ylläpitäminen on varmasti fyysisesti sille raskasta, minkä takia kestoa suoraan seuraamiseen rakennetaan nyt maltilla. Parhaiten suoruuden rakentamisessa on auttanut seinän vieressä seuruuttaminen, namilla palkkaaminen liioitellun vasemmalle (L joutuu oikeastaan kääntymään itsensä ympäri vasemmalle saadakseen namin) ja vips-palkka (Luumu hakee lelupalkan jesvips-vapautuksen jälkeen takakautta oikeasta kädestäni). Nyt kun ollaan otettu etäisyyttä seinään, suora seuraaminen on ollut vaikeampaa ja pitää muistaa palkata enemmän liikkeellelähdöistä sekä muutaman askelen hyvistä pätkistä. Jännästi Luumu saattaa myös alkuun olla vino, mutta korjaa itse sitten rintamasuunnan oikein. Niinpä ei ollakaan huomautettu kevyestä poikittamisesta, vaan odotettu josko päästäisiin palkkaamaan omatoimisesta asennon korjaamisesta. Huomauttaminen ei tässä muutenkaan toimi, koska Luumu alkaa nyt vasta ymmärtää mitä treenillä ylipäänsä haetaan. Lisäksi seuruussa on muutenkin niin monta liikkuvaa osaa; en halua huomautella suoruudesta, kun paikka, kontakti ja asenne ovat kuitenkin kunnossa!

No, Luumu kykenee nyt jo lähes kahden kuukauden suoruusprojektn jälkeen seuraamaan hyvässä rintamasuunnassa jopa 20 metriä, tosin vielä seinäavusteisesti (seinä varmaan max. viiden metrin päässä). Vips-palkasta on ollut nyt viime viikot erityisesti apua, ja sitä voisikin jatkossa kokeilla ottaa esille vasta pätkän loppuvaiheessa..? Sivuaskeleet ovat olleet kivassa mallissa. Oikealle mentäessä Luumulla on ollut alussa pientä pomppua, jonka olen kotona namilla koittanut hiota pois. Kun sain pompun pois ja kokeiltiin askeleita hallissa, Luumu unohti ajatella takapäätään, ja lähti seuraamaasn jalkojani etuosallaan > väärässä rintamasuunnassa. Tätä korjattiin palkkaamalla vauhdista namilla vasemmalle taakse ja taas toisaalta perusasennoista suoraan ylhäältä. Peruutus saatiin joulukuussa toimimaan halliolosuhteissa aika kivasti. Luumu teki kivaa viiden-kuuden askeleen pätkää seinän lähellä. Peppu ei juuri käy enää maassa, vaan ajatus on nyt selkeästi taaksepäin kävelemisessä. Peruutus on niin kivalla mallilla, että kun tehtiin jotain ihan muuta ja korjasin hiukan aloituspaikkaa, Luumu tarjosi ihan itse ihan huikeeta peruuttamista! Ohhoh! Nyt pitää vaan muistaa treenata tätä edelleen ahkerasti (ei olla tammikuussa ihan hirveästi muistettu), ja rakentaa kestoa sekä suunnitella jo käännösaskeleita. Tekisi mieli käydä jossain yksärillä pitkästä aikaa, ja peruutuksen käännökset voisivat olla yksi hyvä teema sinne.

Zeta. Luumun bravuuriliikkeitä. Ryssi viime kisatreenissä ja teki istumisen kaksi kertaa. Ohjaaja oli tosin niin kivassa vireessä, ettei edes huomannut koiran virhettä :D Muistan juuri siinä kohtaa ajatelleeni, että muista hymyillä, fiilis tarttuu. Luumukin muisti, eikä sitten keskittynytkään mihinkään muuhun! Luumu on ollut asentojen kuuntelussa tosi hyvä, minkä vuoksi kisavireen tuoma kömmähdys oli aika yllätys. Zetaa myös harvoin enää treenataan palasina, mitä pitäisi kyllä tehdä! Tällä hetkellä liike on usein vain osa kisatreeniä, mikä ei pidemmän päälle näköjään toimi. Ohjaajan pitää kiinnittää enemmän huomiota seuruun treenaamiseen, ja koiran pitää lakata kiinnittämästä huomiota tötsiin, mitä sitäkin sattuu ihan liian usein! Itse asennot ovat kivat kyllä Luumulla, täpäkät ja yleensä varmat.

Luoksetulo. Saatiin joulukuussa jo useamman kuukauden takapalkka-/kuuntelutreeni toimimaan. Sen kanssa kävi kuitenkin vanhanaikaisesti - kun sitä ei enää tammikuussa treenattu yhtä paljon (koska se toimii niin kivasti), Luumu ryssi sen parissa kisatreenissä ihan huolella. Huomio: valuvia stoppeja ei saa hyväksyä edes kisatreenissä! Luumu osaa pysähtyä suhtkoht terävästi ja se tietää että niin kuuluu tehdä - miksi siis antaisin sen tehdä stopit huonosti? Nyt hiotaan luoksari taas hyvään kuntoon kuuntelutreenillä ja takapalkalla, minkä jälkeen otetaan se taas kisatreeniin mukaan. Kisatreenissäkin Luumun voisi yllättää takapalkalla / jollain välipalkkauksella, ja huonoja stoppeja ei hyväksytä! Myös sivulletulot pitää treenata kuntoon. Kisatreenissä se odotusarvo sivulletulemisesta on niin korkea, ettei se ajattele enää mitään muuta kuin juoksemista (jää vinoon/väljäksi). Näihin pitää tehdä tekniikkaa... en vaan oikein tiedä miten muuten kuin hinkkaamalla, sillä kun tehdään pelkkiä perusasentoja, niihin olen lähes aina tyytyväinen. PA:n arvonnosto ei ehkä tässä kuitenkaan ole se avain. Pitää miettiä vielä.

Ruutu. Hiotaan virittelyrutiini kuntoon. Meillä on tähän omanlaisensa lähestymiskävely, jota käytetään nykyään aina, kun ollaan menossa tekemään eteenlähetystä. Jo ennen lähetyspaikkaa olen bongauttanut Luumulla ruudun paikan (missä ruutu), ja matkalla lähetyspaikalle kerron, että tehdään ruutu ja vorne. Ollaan tehty eteenlähetystä tosi paljon pitkällä matkalla ja ympyrän taakse jätetyllä lelulla. Ollaan viety lelua yhdessä, ja lelun on vienyt appari. Nämä apparin viennit ei vaan jostain syystä toimi meillä kovin hyvin, koska Luumu lähtee näillä toistoilla usein vinoon (katsoo mihin se lelu nyt oikein jätettiin tällä kertaa). Hyvä eteenlähetystreeni meille on tällä hetkellä pari lelulähetystä, joista toiseen sisältyy stoppi sekä tyhjään lähetys (stopilla tai lelu lentää perään). 

Nyt ollaan pari viikkoa saatu ketjutettua eteenlähetykseen ruutua, ja ruvettu ymmärtämään myös ympyrän stopin nyansseja. Luumu kiertää stopatessa aika reilusti vasemmalle, joten pysäytyspaikan kanssa saa olla tarkkana. Ollaan myös yritetty hienosäätää stoppia käänteishoukutuksella, eli appari on seissyt lelu kädessä ympyrän vasemmalla puolella. Toimii hyvin, mutta en tiedä kuinka hyvin tulokset kantavat siinä kohtaa, kun avustajaa ei enää käytetä.

Puuhalistalle kirjoitettakoon, että lelulähetysten määrää on nyt vähennettävä. Mietinnän alla on myös kuinka paljon halutaan, että koira itse hoksaa sen 10 metrin matkan. Luumun tyyliselle koiralle rutiinin rakentaminen nimenomaan 10 metrin matkalle saattaisi sopia hyvin. Se kun jotain oppii, ei se sitä kamalasti enää lähde sitten itsekseen muuttamaan. Kuitenkin jos treenin tarkoitus on juoksuttaa lelulle eteenlähetyskäskyllä, ja koira tarjoaa pysähtymistä ympyrän kohdalle - mitä tehdä? Tässä kohtaa ennakointi ei Luumun tapauksessa olisi ookoo, sillä sillä ei ole vielä kattavaa kuvaa koko liikkeestä. Se ei vielä tiedä, että juuri 10 metrin matkan päähän pitäisi pysähtyä. Kuitenkin jos se kokonaisuuden hahmotettuaan alkaisi tarjota nättiä eteenjuoksua 10 metrin päähän ja omatoimista pysähtymistä... eikö siinä olisi aika ihanteellinen suoritus..? Toki minun tehtäväni olisi saada se näyttämään siltä, kuin se pysähtyisi vasta käskystä. Ihan kuin ruudussakin. Ajatuksenahan olisi, että koira juoksee ruutuun niin pitkälle kunnes se käsketään pysähtymään, mutta todellisuudessahan haluan todellakin koiran itsekin tietävän missä kohtaa sen kuuluu pysähtyä. Hmmm. on vielä tässä kohtaa vähän hankalaa miettiä miltä ruutuliike meillä valmiina tulee näyttämään ja kuinka paljon siitä haluan Luumun "omatoimisesti" suorittavan. Aika ja treeni näyttää. 

Puuhalistalla lukee myös, että tarkkaile vaikka videolta kuinka monta laukka-askelta Luumu ottaa 10 metrin matkalla ja mikä todellisuudessa on se stoppiin kuluva matka. Näin on helpompi arvioida pysäytyspaikkaa koeolosuhteissa, joissa ympyrä näkyy lähetyspaikalle huonosti. Kisakauden lähestyessä pitää muistaa treenata erilaisia ympyränmerkitsemistapoja (mitä kaikkia niitä nyt onkaan..?) ja tehdä eteenlähetystä seinää kohti (koiralle varmaan tosi epäilyttävää) sekä ihan aakeella laakeella. Onnistumiseen vaikuttaa varmaan kaikkein eniten tietysti suoruus. Tällä hetkellä olen siihen tosi tyytyväinen, mutta eipä me juuri olla vielä kunnolla ketjutettu ruutuun (paljonko ruutu vetää puoleensa), treenattu liikkurilla tai pidetty häiriönä oikeastaan yhtään mitään tötsiä tai muita vermeitä. Olisiko syytä opettaa myös joku etäkorjaustapa. Kädenliike ja erillinen käsky, jotka tarkoittavat siirry niinjaniinmonta metriä vasemmalle/oikealle?

Itse ruudusta sen verran, että paikka on kivasti takana, ruutu löytyi hienosti viime kisatreenissä, vaikka lähetyshetkellä oli vielä kadoksissa, ja luoksetulokin on pysynyt treenitauosta huolimatta siistinä. Viime kesänä hinkattiin sivulletuloa kuntoon, ja sentään se on pysynyt kivana.

Ohjattu nouto. Luumun lemppariliikkeitä. Ei väliä noudetaanko vasenta vai oikeaa. Kestää ainakin jossain määrin luonnollisia häiriöitä. Viimeksi kisatreenissä tuli tyhjään halliin ihmisiä juuri oliskos ollut merkin kohdalla, mutta pystyi silti keskittymään. Tähän voisi miettiä kaikenlaisia muitakin luonnollisia häiriöitä ja niiden treenaamista eri kohdissa liikettä. Luumun kanssa pitää treenata myös erilaisia merkkikartioita. Ufotötsää Luumun on aina tehnyt mieli käydä vähän tuuppimassa (myös koska ollaan käytetty sitä apuna tunnaritreenissä), mutta hiukan ollaan saatu sen arvoa nostettua sentään. Puuhalistalla eriväristen merkkien treenaaminen. Viime syksynä Luumu ei pitänyt sinistä kartiota merkkinä ollenkaan. Raukka. No kun ei se koskaan ennenkään ole ollut sininen.

Kiertonouto. Edellispäivänä saatiin ekaa kertaa liimattua koko liike yhteen. Ei, vahinko vaan, tullut nauhalle. Luumulla on edelleen hieno motivaatio lähteä kiertoon, mikä on musta aa ja oo liikkeen onnistumisessa, ainakin meillä. Se kiertelee edelleen merkkiä omatoimisesti silloin tällöin, ja olen sen antanut niin tehdä. Jossain vaiheessa löperömäisyyteni varmaan potkaisee mua nivusiin, mutta siihen asti mennään näillä. Estehakuisuutta saatiin hienosti lisättyä jättämällä lelu esteen taakse. Mitä sitä ohjaamaan vartaloavuilla, kun lelu antaa suuntaa paljon paremmin. Luumu on ruvennut hoksaamaan liikkeen ajatusta jo siinä määrin, että se saattaa pelkkää kiertoa tehdessäkin tulla jommankumman esteen yli, ellen kerkiä palkkaamaan ennen. Niinhän se oli, että koskaan ei saanut tässä liikkeessä tulla perusasentoon, ellei välissä ole käynyt hyppäämässä. Ja jos ei tule ohjeita kumpi este, Muumelohan valitsee itse :D

Kiertonoudossa pitää myös vahvistaa se virittelyrutiini (tehdään weg). Muista aina suora alkuperusasento. Pitäisi olla itsestäänselvyys ihan kaikissa liikkeissä, mutta tässä ja ruudussa sen merkitys korostuu. Virittelyssä vahvistetaan vielä tötsän katsomista käskystä (missä weg). Itse kierto on muistaakseni aika tiivis, mutta asento valahtaa aika pahasti vasemmalle. Pitää tässäkin kokeilla käänteishoukutusta apuna. Ja sama juttu kuin luoksetulossa. Asennot ei saa valua! Loppuosaa ei olla kamalasti keritty treenaaman vielä, mutta arvaanpa, että perusasentotreeniä saa varmaan siinäkin tehdä esteiden hankalan kulman vuoksi. Tässä on kuitenkin pikkukoiran pikkuruisesta koosta etua ;)

Tunnari. Ihanankamala tunnari. Periaatteessahan Luumulla ei ole tässä mitään ongelmaa. Se vaan tuhtaa ja viihdyttää itseään siellä kapuloilla. Saatiin jo ennen joulua oman nostaminen heti toimimaan kotona, mutta hallissa se on ollut yllättävän vaikeaa. Nyt Luumu jo todellakin tietää mitä liikkeessä pitäisi tehdä, mutta sille kasvaa silloin tällöin räpylä otsaan. Kun se huomaa minun kaivelevan tunnarivermeitä treenikassista, se saattaa siinä kohtaa jo alkaa itsensäviihdyttämisen käymällä hyppäämässä esteen tai kiertämässä tötsän. Aijai. Tähän pitää nyt puuttua, ja keskustelu on nyt vaan vietävä loppuun asti. Kun me tehdään tunnaria, me ei tehdä mitään muuta, vaikka niin kovasti haluaisitkin jotain "hauskempaa" tehdä.

Ollaan nyt annettu Luumulle yksi mahdollisuus onnistua. Ekalla toistolla ollaan laskettu virettä tekemällä kaikki kääntymisrutiinit ym. Olen itse vienyt kapulat, ja ennen lähetystä Luumu on saanut rauhallisesti ja luvalla syödä eteensä jätetyt namit. Sen jälkeen se on vielä käskystä ottanut katsekontaktin ja vasta sitten saanut mennä kapuloille. Jos ja kun Luumu tämänkin valmistelun jälkeen tuhtaa, se on haettu kapuloilta pois ja laitettu hihnaan. Kapulat ovat olleet rivissä etäällä toisistaan. Rivin päästä Luumu on päästetty haistelemaan hihna sen verran tiukalla, että se ei konkreettisesti pysty ohittamaan omaan kapulaansa. No tästä hihnaan kytkemisestä herra Muu vähän pahoitti mielensä ja meinasi ettei tee kyllä yhtään mitään. Niinpä siinä käytiin vähän keskustelua siitä, kuinka minäkin paljon mieluummin olisin kotona katsomassa elokuvaa ja syömässä suklaakeksejä kuin treenaamassa miljoonatta kertaa tunnaria pienen tuhmuilijan kanssa. Kun Luu-Luu tajusi, että tunnari tehdään joka tapauksessa oli se kuinka vastenmielistä tahansa, treeni on ollut tosi nousujohteista. Eilen saatiin niin hieno kolmen toiston sarja ettei tosikaan! Jo ekalla hihnattomalla kerralla Luumulla oli tosi kiva asenne ja se haisteli tarkkaan. Vauhtia oli vaan niin paljon, että sen vuoksi ohitti oman kapulan. Näistä hihnatreeneistä ei vielä ole videota, mutta koitetaan vaikka seuraavalla kerralla muistaa. Oleellista meidän tämän hetken tunnaritreenissä on rauhallisen mielentilan säilyttäminen, kapuloiden pitäminen vielä etäällä toisistaan ja vauhdin laskeminen. Kyllä se siitä.

Kaukot. Seisomasta istumaan on edelleen vaikea. Tulee oikein vähän ahdistus rintaan, kun mietinkään miten paljon me ollaan tehty töitä ja miten paljon vielä on töitä tekemättä. Jossain vaiheessa aloin jo tykätä kaukojen treenaamisesta, mutta nyt kun tuntuu että junnataan taas saman haasteen kimpussa useampaa kuukautta putkeen, alkaa motivaatio ihan toden teolla laskea. Ohjaajalla - koiralla se on pysynyt kyllä yllättävän kivana (saahan siitä paljon palkkaa lähes ilmaiseksi). Ollaan kotona tehty Luumun kanssa ihan kaukoista erillisenä temppuna istuen peruuttamista (sisit, ja lelu lentää taakse). Ajattelin myöhemmin, että tätä olisi kiva yhdistää kaukoihin, kun ei se Luumu kuitenkaan kisavireessä ainakaan taaksepäin mene. Se ajatus olikin menolippu ojasta allikkoon. Ensinnäkin se on ristiriidassa takajalat paikoillaan -periaatteen kanssa, ja toiseksi nythän se seilaa ihan hurjana edestakaisin. Ja vaikka Luumu sen vaihdon nyt onnistuisikin tekemään oikea takajalka paikoillaan (mikä on meillä se kriteeri), se jotenkin vielä istumassa pompahtaa sillä tavalla taaksepäin, että se jalka siirtyy. Argh. Oma moka. Luumu tekee just niinkuin sille on opetettu... Otetaan tämä nyt kokonaan hallista pois, ja askarrellaan sellainen kaukotyyny tuonne peffan alle. Katsotaan mihin sillä päästään, ja palaan vielä omiin muistiinpanoihin toukokuun lopun Oilin koulutuksesta, jossa tehtiin kaukoja. Ollaan me sentään siitä kehitytty, mutta ei ihan niin paljon kuin olisin toivonut.

Paikkiksesta vielä. Luumuhan on tehnyt EVL-paikkista jopa ihan kisoissakin asti varakoirana, ja se on ollut sillä tosi kiva. Istumiseen ollaan saatu varmuutta, jopa niin, että nyt kun ei olla pitkään aikaan koko paikkista edes treenattu, Luumu meinasi eilisissä treeneissä maahanmenokäskyn kohdalla, että häntä ei tuommoiset käskyt koske. No vähän lisää jumppaa tähän, niin hyvä tulee. Pitäisi muistaa vaan ahkerasti treenata edes silloin tällöin, vaikka ei mitään ongelmia olekaan. Ettei käy just niin, et tulee niitä ongelmia. Loppu-pa:ssa olisi myös hiomista. On väljä ja kenossa ylöspäin. Tässä on ehkä vähän turhan suuri palkkaodotus. Enemmän siis palkan odottelua siihen kohtaan.

Kisatreeniä saisi enemmänkin tehdä. Nyt kun on alla vähän turhankin pitkä tauko, Luumu tekee sellaisia ihan hulluja virheitä, joita siltä ei edes osaisi odottaa. Kisatilanne on sille ihan hurjan hauska, ja suuri avoin kenttä vetää sitä puoleensa kuin... no huvipuisto polvenkorkuisia. Vaikka ei vielä kisakautta eletäkään, otetaan kisatreenit taas viikko-ohjelmaan, ettei keulimisesta tule taas tapa. 

Semmoinen puuhalista meillä. Nyt on selkeämpi kuva itselläkin missä kunnossa ollaan ja mitä pitää tehdä. Mutta tänään me vietetään ansaittua lepopäivää. Juoksennellaan pellolla kavereiden kanssa, käperrytään sohvalle ja herkutellaan hyvällä ruoalla. Hyvään kumppanuuteen kuuluu myös kaikki se elämä treenien ulkopuolella. Miten sitä kantaa toisen 50 metrin matkan autolta mamman luo, kun pakkaslukemat ylittävät kahdenkymmenen ja pikkukoiran varpaat jäätyy. Tai miten sitä treenien jälkeen laittaa autossa myös sille nelijalkaiselle kumppanille penkinlämmittimen päälle. Kevättä odotellessa!

Korvattoman koiran "oma paikka"
Ihan tosi rankkaa, on se elämä epäreilua!

Norppana Saimaan rannalla

Maanantain kunniaksi tein aikuisen ihmisen sankariteon ja kävin hammaslääkärissä! Kyseessä oli tosin tarkastus, joka ei edes vaatinut jatkotoimenpiteitä, mutta palkkasin silti itseni pienellä blogihetkellä reilun viikon tauon jälkeen. 

Jokainen koiranomistaja tietää ne sellaiset omanlaisensa liskojen öitä muistuttavat yöt, jolloin koira johonkin aikaan herättää levottomuudellaan, omituisella käytöksellään tai jopa röyhkeydellään. Joku sillä on hätänä, vaan mikä? Meillä öisiin herättelyrutiineihin kuuluu sängyssä istua jököttäminen, hyppelyt sängystä lattialle ja taas sänkyyn sekä läähättäminen. Akuutti diagnoosi on vaivainen vatsa, joka helpottaa vain ulkona. Luumu oli paastonnut alkuviikon loman aikana tarjoillun herkkujauhelihan (eli "ihmisten" jauhelihan) jälkeen kotona kolmatta päivää, ja kun se lauantaina veti vatsansa täyteen muun muassa lampaan rasvaa sekä erinäisiä grilliherkkuja, olivat sunnuntain vastaisen yön levottomuudet taattuja. Oltiin Mynämäellä Mikon ja Jonnan mökillä, ja sain kaiken juhlinnan ja koiran vatsavaivojen lomassa nukuttua sentään pari tuntia, ennen kuin kello soitti ilmoittaakseen, että on aika ajella Raisioon katsomaan Varsinais-Suomen kennelpiirin ensimmäistä uusien sääntöjen mukaista tokokoetta! Luumuhan rauhoittui sentään mahansa kanssa sen ensin aamuviideltä/kuudelta kummastakin päästä tyhjennettyään, ja itse sain nauttia koepäivästä silmäpussit jossain nenänpään kohdalla roikkuessa. No mutta mutta, palataan kuitenkin ensin alkuviikkoon ja meidän Saimaan lomaan!

Saimaannorppa!
Holiday Club tykkäsi tästä kuvasta niin paljon, että julkaisi sen omassa Instagramissaan.

Lähdettiin pariksi yöksi Imatran kupeeseen Holiday Club Saimaalle viettämään kesän viimeisiä päiviä. Ilmat todella suosivat, sillä ihan voitiin noin puolen kilsan matka uikkarit päällä kävellä rannalta takaisin hotelliin. Enempi vaatetta, ja sai jo hikoilla! Luumu lähti tietysti mukaan, ja se saikin käydä järvessä juoksemassa lelun perässä joka päivä. Yhtenä kertana puskan takaa kuului erään koiranulkoiluttajan tuttuakin tutumpi "Onko se tyttö vai poika?", ja kerrankin olin ennakkoluuloineni erittäin positiivisesti väärässä! Siellä oli nimittäin toinen staffi, ja aikamme siinä puheltua sehän pääsi Luumun kanssa rannalle yhdessä lutraamaan. Luumu oli tosin alkuun kiinnostuneempi lelustaan (joka kyllä piilotettiin, kuulemma ettei vierailijan osalta tule mitään resurssijuttuja), ja kunnon jahdit olisivat alkaneet oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kummatkin koirat tajusivat tiensä nyt erkautuvan. Jälleen kerran ihmettelin jälkeenpäin oikein ääneen miten se Luumu vaan on niin mahtikoira, että ihan vieraan staffin kanssa on heti tekemässä iloisesti tuttavuutta jne. jne. No eihän me tietystikään oltaisi päästetty niitä keskenään telmimään, jos jommallakummalla olisi ollut pienintäkään aavistusta siitä, että tilanne olisi voinut kehittyä myös toiseen suuntaan, mutta kyllä tuo vaan joka kerta silti jaksaa yllättää mahtavalla luonteellaan.

In da haus! 

Ihmisten uimarannalta

Råttakin pääsi hotellilomalle. 

Hei siis ettehän todellakaan oo jättämässä mua tänne huoneeseen? 

Näitä ei paljon meidän pihalla ole näkynyt.
Amiraaleja lähinnä. 

Oli meikäläisen taidoille vähän haastavat kuvausolosuhteet.
Varjoa ja aurinkoa vuorotellen... 

Mikäs se sinä olet staffejasi? 

Helteisen Saimaan loman jälkeen olikin karua palata Vanhalinnaan ja todeta syksyn alkaneen. Vettä satoi useasta saavista samaan aikaan, ja talossa oli senmukaisesti kylmä kuin kellarissa. Oikeastaan vasta nyt viikonlopun jälkeen on ollut jälleen kiva palata arkeen ja töihin ja ja ja... 

Nähtävyyskierroksella Imatran keskustassa.
Imatran Valtionhotelli. 

Imatrankoski 

Ja hotellin sporttibaarissa syömässä tutut hampparit.

Väsynyt lomailija 

Ihan kuin etelässä! Sirkat soittivat lämpimässä kesäyössä,
ja maastakin löytyi jos jonkinmoista öttiäistä.

Luumun kanssa vietettiin tosiaan eilinen päivä yhdestätoista suunnilleen kolmeen TKK:n nurmikentällä Raisiossa katselemassa uusien sääntöjen mukaisia kisasuorituksia. Päästiin jopa yhtäkkisesti hommiin, sillä hieman ennen EVL:n paikkista meille huikattiin, että yksi ei välttämättä suorita - voiko Luumu tulla. Aa-puu-va! Uusi paikkishan on Luumulle tosi mielekäs, eikä sen ole ollut vaikeaa olla kuuntelematta vieruskavereiden käskyjä. Sille on paikalla makaaminen muutenkin teroitettu jo aikaa sitten häiriöiden avulla niin kristallinkirkkaaksi, että en oikeasti tiedä millaiseen häiriöön se enää saattaisi edes haksahtaa. (Paikalla istumisen aikana huomattiin kauempana SPL:n kentällä viilettävän rusakon, mutta koirat eivät tainneet sitä onneksi bongata...)

Siitä vaan sitten äkkiä rankan yön jäljiltä väsynyttä, tosin viimeksi torstaina treenattua (eli yltiöenergistä) Luumua lämppäämään. Eihän se öinen ripuli/oksukohtaus enää tässä kohtaa mitään painanut, vaan Luumu oli ihan heti ihan valmiina hommiin! Ja hommilla Luumu tarkoitti selvästi enemmän liitoksistaan ratkeamaisillaan olevan punoslelun kanssa ympyrää juoksemista, kun minä taas enemmän halusin tyhjätä sen ylitsevuotavat energiavarat, jotta se voisi paremmin keskittyä kuuntelemaan tulossa olevassa paikkiksessa. 

Turisti-/paikkisvarakoira

Tehtiin siinä vielä ennen kehää Miran ja Topin kanssa vähän paikalla istumista (hyvä!), ja sitten vaan kehään. Luumu meni varmaan hienoiten ikinä paikkiskehään, vaikka ei olla Vantaan katastrofisen kehäänmenon jälkeen kyllä treenattu. Paikkiksen alkamisessa kesti vielä reilun minuutin, kun käytiin uusia paikkisohjeita läpi. Senkin ajan Luumu oli tosi kivasti vieressä istumassa - ei vaihtamassa jatkuvasti asentoa, vaatimassa palkkaa tai ihmettelemäsä ympäristöä. Sanoin sille muutaman kerran, että tehdään Luumu istu, ja vielä viimeisen kerran juuri ennen kuin liikkuri sanoi "liike alkaa". Hyvin oli kartalla, ja hyvinhän se istuikin! Ainut tosiaan missä olisin realistisesti voinut kuvitella meille kämmin tapahtuvan, oli että Luumu menee omatoimisesti maahan istumisen aikana. Luumu oli kuitenkin piilosta tullessani kivasti pystyasennossa ja skarpin näköinen. 

Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei me olla treenattu uutta paikkisliikettä kokeenomaisesti koskaan ikinä ennen, millä tarkoitan, että luoksareita rivistä ja malttamista toki ollaan tehty, mutta kestot (istuminen ja makaaminen) ja tällainen kokeenomainen liikkurointi oli meille harvinaista herkkua. Mielestäni tässä tulee kivasti esille kuitenkin Luumun yksi parhaista harrastuspuolista: kun se on jotain oppinut, niistä ei enää myöhemmin tarvitse juuri vääntää. Palat kun on itsekseen tehty tosi vahvoiksi (kaukona maahan, paikkiksen kesto, muiden käskyihin reagoimattomuus jne.), Luumu on jotenkin itse kasannut liikkeen täydellisesti kasaan. Saatiin kiitosta hienosta paikkiksesta niin katsomosta kuin tuomariltakin :D On se hieno Luumu!

Jotenkin toivon, että tuon kiertohyppynoudon kanssa kävisi vähän samalla tavalla. Eli että Luumu hoksottelisi kaikki palat itsekseen kasaan ilman sen suurempia ongelmia. Aika näyttää. Tällä hetkellä me vatkataan itse kiertoa ja satunnaisotannalla kuuntelutreeninä kierron perään joku asento. Erikseen olen kerran tainnut tehdä asennosta vasemmalla tai oikealla sijaitsevalle hypylle lähetystä, mutta ihan lapsenkengissähän tämä meillä vielä on.

Toinen kulmakivi meidän uuden EVL:n kisakunnon löytymisessä on tietysti ruudun merkitön merkki, jota oltiinkin edellisviikonloppuna Heidi Pesosen koulutuksessa ratkomassa. Saatiin niin siihen kuin seuruun peruutukseenkin tosi toimivanoloisia vinkkejä. Niimbal pitäis keritä kaikkee! Koneellaistumisaikaani rajoittaa tällä hetkellä oikutteleva yläselkä, mutta jossain vaiheessa lupaan nuokin tärkeät ohjeet tänne naputella. Nyt vielä hetki töitä ja sitten mamman luo kutomaan. Voisko nyt jo toivotella kaikille ihanaa syksyä..?

Pyykinviikkausapuri

Elokuun ensimmäinen

... koitti ja niinpä astuivat voimaan myös tokon uudet säännöt. Ajeltiin Annen ja Terhin kanssa heti lauantaina ensimmäinen päivä Vantaalle Koivukylään, jossa Amstaffiyhdistys järjesti ihka ensimmäiset uusien sääntöjen mukaiset kokeet. Toiset pidettiin samana päivänä Kemissä. Oltiin hyvissä ajoin paikalla, sillä olin ilmoittanut Luumun edeltävänä päivänä varakoirakoksi VOI/EVL-paikkiksiin, kun kummassakin luokassa oli vain 3 osallistujaa. Jännästi itse ensin arvoin että voinko ylipäänsä vapaaehtoistaa Luumun sellaiseen pestiin (apua, jos sitä oikeasti tarvitaankin!), ja sitten handun noston jälkeen odottelinkin jo malttamattomana, että eikö sieltä nyt ollenkaan ilmoiteta, että tarvitaanko meitä (tarvitaanhan siis?). 

Muumiluu matkalla Vantaalle.
Pikkupossu siellä Terhin auton sikaosastolla xP

Päästiin kuin päästiinkin kokeilemaan VOI-paikkista uusin säännöin, kun yksi epäonninen peruutus luokkaan kisapäivän aamuna sattui. Enpä olisi joskus voinut kuvitella, että Luumu on sellainen koira, jonka voi ottaa milloin vaan mihin vaan paikallaoloon varakoirakoksi. Aijaa siis se on kaksi minuuttia, ja siinä oli se yksitellen käskytys. Niin ja piilosta palataan koirien taakse. Vasta paikkiksen aikana otettuja kuvia katsellessani muistin, että olihan siinä se yksi "häiriökierroskin", vaikka olihan siitä aiemmin ollut puhetta. Heh. Semmoinen se Luumu vaan on, ihan supervarakoira!

Kokeessa oli ihan huippumiellyttävä ilmapiiri, kun tuomaritkin tuntuivat suhtautuvan koko hommaan sillä tavalla, että kaikki auttavat toinen toisiaan, ja kysytään kun jotain epäselvää on. Väkisinkin tuli monta kertaa päivän aikana mieleen, että shaakeli sentään, kun ei ole itsellä vielä kisavalmista koiraa! Miten se onkin noiden uusien EVL-jippojen opettelu jäänyt meiltä ihan muiden asioiden jalkoihin..? No, kyllä sitä kerkiää taas, ja onpahan nyt jotain mitä opetella - ja paljon! 

Eteenlähetys

Päivä aloitettiin kolmen EVL-koirakon suorituksilla, ja paikallaolot tehtiin kaikissa luokissa viimeisenä. Itseä kiinnosti tietysti eniten EVL-paikkiksen liikkurointi, ja jos/kun jotain erikoista tapahtuu, mitä sitten tehdään? No eihän siinä ollut kuin se yksi maastanosto ennen kakkososan, ei makaamisen ja luoksetulon aloittamista. Ja niinhän se menee, että eka osa (paikalla istuminen 2 min) menee nollaksi siinä kohtaa, kun koira käy maahan. Kakkososan makaamisesta ja luoksetulosta voi kuitenkin vielä saada kympin, jos koiran saa yhdellä käskyllä nostettua maasta takaisin istumaan. Tässä pitää kuitenkin odottaa liikkurin käskytystä. Jos siis oikein ymmärsin. 

EVL:n paikkiksesta

Muuten EVL:ssä kiinnosti ruudun eteenlähetykset, seuruun peruutustekniikka ja tietysti uusi härveliliike: ohjattu hyppynouto vai mikä lie. Kukaan ei tainnut yhdellä käskyllä saada koiraa osumaan ruudun ympyrään, jos oikein muistan, mutta härvelissä nähtiinkin hienoja suorituksia! Peruutuksesta sen verran vielä, että se ilmeisesti liikkuroidaan niin että taakse mars tms. ja siinä sitten marssitaan taaksepäin kunnes toisin sanotaan. Muistaakseni kaaviossa ei ollut peruutuksessa käännöstä tällä kertaa.

Ruudun eteenlähetys 

Härvelin kierto 

Härvelin ohjattu 

Paikkiksesta

EVL:ssa tuli yksi hieno ykköstulos, ja alokkaassa niitä tuli useampia. Rotukirjoa oli ihan venäjänmustaterrieristä bichon friseehen, mikä oli tietysti hienoa! Sen verran laiska valokuvaaja olin, etten jaksanut ahteria nostaa ykköskehän laidalta, vaan uskollisesti kuvasin siinä suoritetun EVL:n ja avoimen luokan. Voittaja menikin yksilösuoritusten osalta omalta osalta hiukan ohi, kun piti Luumua jo lämppäillä tulevaan paikkikseen. Ei se sentään Superluumullekaan ole ihan reilua ajaa ensin kahtaa tuntia Vantaalle ja sitten suoraan häkistä viedä paikallamakuuta suorittamaan. Pikku pissalenkin jälkeen tehtiin kisa-alueella seuruuta, kaukoja ja jotain näperrystä siinä, että oltais muka oikeesti hommissa. Jännästi ei itseäkään jännittänyt ollenkaan, vaikka ihan samalla tavallaa L voisi varakoirana ryssiä kuin ihan kilpailijanakin. On siinä vaan jotain, kun tietää että meidän suoritusta ei arvostella, meille ei tästä pisteitä jaella, muita kuin ehkä niitä sympatia-. 

Avoimen luokan ehkä sympaattisin tyyppi 

Ainiin, ja jos joku ei ehdottomasti halua esiintyä / oman koiransa esiintyvän
näissä kuvissa, voipi ottaa yhteyttä ja poistan kuvat.

Ennen paikkista käytiin suoritusohje yksityiskohtaisesti liikkurin ja tuomarin kanssa läpi, ja tässä kohtaa sai esittää kysymyksiä. Tässä kohtaa myös muistutettiin, että koirat pitää paluuvaiheessa ohittaa oikealta puolelta. Ei olla koskaan paikkiksessa vissiin harjoiteltu Luumun kanssa, mutta onhan se toki jäävistä sille tuttua jo avoimesta luokasta asti. Jos nyt pitää meidän suoritusta jotenkin analysoida, niin ihan kamala kehäänmeno. Nenä viistää maata minkä kerkiää, ja vasta omalla paikalla skarppiintuu. Olisi kuitenkin paremmin pitänyt herätellä ennen kuin "liike alkaa", sillä oli sen verran kahvilla, että tarvitsi kaksi käskyä maahan. Hohhoijaa. Pätevänoloista makaamista kuitenkin kuulemma, katsomosta tiesivät kertoa, ja taaksekävelyt sekä sivullenosto sujuivat oikein mallikkaasti ja korvat kuulolla. Luumu sai tästä tietysti superpalkkaa, ja päästiinkin hyvin harjoittelemaan yhdessä mun kanssa palkalle menemistä.

Siis ai kauheeta minkä näköistä menoa!
Kuva: Anne Saari 

Luumulle pitää tehdä palkkarutiinista vielä jotenkin pidempi sessio. Nyt mentiin palkalle (nurmikolle kauemmas jättämäni patukka), ja vaikka Luumu bongasi sen, se ei saanut omin luvin mennä hakemaan. Laitoin sen maahan, kävelin itse rauhallisesti patukalle, jonka jälkeen Luumu sai luvalla iskeä siihen. Tarkoituksena olisi rakentaa sille vähän jotain seuruu-/kaukojuttuja tähän vielä, jotta se tietäisi, että kehästä ei koskaan pääse suoraan palkalle. Aina on joku pieni työjuttu vielä tehtävänä, ja vasta sitten saapi bileet alkaa. Tämä saattaisi vähän rauhoittaa menoa kehästä poistuttaessa. 

Patsas
Kuva: Anne Saari

Auringonpaisteessa kimmeltävä delpfiini
Kuva: Anne Saari

Ja mitä taas tulee tuohon paikkiskehään menemiseen... Huooh. No lisää virettä ja sääntöjä. Niitä pitää nyt aktiivisesti koittaa muistaa ajaa aina kun mennään tekemään paikkista. Mun kanssa -menemiseen pitää saada aktiivisempi ote, ja se rakentuu mun mielestä just sillä vireennostolla ja sääntöjen voimakkaammalla läpiajamisella.

Kuva: Johanna Kuisma 

Kuva: Johanna Kuisma 

Kuva: Anne Saari

Kuva: Johanna Kuisma
Ps. Arvaa mikä näistä on staffi ;) 

Kuva: Anne Saari 

Sit odotellaan vielä Luumu hetki.
Kuva: Anne Saari 

Yhdessä mennään.
Kuva: Anne Saari 

Superluumun superpalkka
Kuva: Anne Saari

Superit kiitokset vielä hienon koepäivän järjestäneelle taholle ja iso hatunnosto kaikille uskaliaille elokuun ensimmäisen päivän kilpailijoille. Vaikka olenkin potenut tässä kohta jo viikon verran vuosituhannen kesäflunssaa, raahauduttiin eilen Luumun kanssa Annen ja Kodan seuraksi Metsämäkeen tekemään ruudun eteenlähetystä, uutta paikkista ja härveliä. Innostuttiin oikein!

Paikkiksessa Luumulla oli vähän turhan paljon paukkuja hihassa, koska vaikka se istui kyllä hienosti, se ennakoi ensimmäisen maahan-käskyni luoksetulona (hups!) ja sitten toisella toistolla meni kyllä maahan hienosti, mutta tuli luokse ihan räkä poskella -asenteella. Tykinkuula suoraan päin. Ei kiva. Ja koska Luumu todellakin tietää mitä luoksetulokäsky tarkoittaa, se sai tästä vähän puhuttelua osakseen. Sen jälkeen tuli vauhdilla, mutta myös tarkasti. On se uusi paikkis vaan Muumelosta ihan huippuliike! Parasta sen kanssa paikkista treenatessa on ehdottomasti Luumun luotettavuus. Se saattaa kyllä virepäissään "kuunnella väärin", mutta vain omia käskyjä sentään. Ja se näköjään saattaa virepäissään muuttua 10-kuiseksi pennuksi, jonka mielestä parasta on törmäillä kaikkeen. Mutta kun pitää odottaa, Luumu on tosi hyvä.

Eteenmenoa ollaan tehty nyt lelulla ja pidemmällä 20 metrin matkalla. Ekalla toistolla Anne vei lelun, ja Luumu sai eteenmenokäskyllä juosta sinne. Toisella toistolla Anne kävi näyttämässä paikkaa 20 metrin päässä, ja Luumu sai kesken juoksun jessistä lelun. Kolmannella toistolla paikkaa näytettiin taas, ja Luumu sai pysäytyksen jälkeen Annelta lelun. Muuten ihan hyvä, mutta kun siellä ei ole mitään konkreettista targettia, hidastuu se vauhti väkisinkin noilla 20 metrin matkoilla vähän ennen näyttökohtaa. Ajattelisin nyt tällä hetkellä, että se ei haittaa, koska oikea matkahan on 10 metriä. Jos saan Luumun juoksemaan edes sen 15-17 metriä suhteellisen vauhdikkaasti kohti tuntematonta, sehän riittää, kun se pysäytetäänkin jo 10 metrin kohdalle. Voi olla, että menee vielä koko harjoitustapa vaihtoon, mutta katsotaan nyt. Eiliseen olen ainakin tyytyväinen!

Aloitettiin vasta nyt eilisissä treeneissä härvelin treenaaminen, ja jokin ajatus mulla tähänkin on. Rakennettiin liike siltä osin kuin pystyttiin (toinen este uupuu vieläkin), ja Luumu harjoitteli kartion kiertämistä mun seistessä siinä noin kapuloiden linjalla. Ei olla kierrelty pitkään aikaan, ja tämä harjoituskerta menikin siinä, että saatiin Luumu yhdellä käskyllä kiertämään ja palaamaan perusasentoon. Tarkoitukseni on tehdä näitä liikkeen eri osia erikseen (luoksetulon asennot, ohjattu nouto eri asennoista jne.), ja pikkuhiljaa ketjutella niitä tuohon kiertämiseen mun samaan aikaan "pakittaessa" oikeaan lähetyspaikkaan 20 metrin päähän kartiosta. Ainakin tämän treenin perusteella tuntuu hyvältä ratkaisulta. Perusajatuksena tässä olisi, että ne kaikki kamat on koko ajan mukana siinä harjoittelussa, ettei Luumulle tule missään vaiheessa yllätyksenä mitä kaikkea tähän liikkeeseen kuuluu.

Vuosituhannen flunssasta odotan selviäväni vähintään viikonloppuun mennessä. Viime viikon torstaina heräsin tennispallo kurkussa, ja sen jälkeen olenkin niistänyt neljä paketillista sulatejuustoa, räkinyt ja pärskinyt Luumunkin ihan stressin partaalle ja kuunnellut ikiaikaisten valtamerten kohinaa korvissani. Jokainen askel tuntuu poskionteloissa ja ikenissä asti, mutta sentään ei ole kuume noussut. Kun vihdoin suostuin ottamaan nenäsuihketta, pystyin sentään jo vähän nukkumaankin. Luumu raukka on ihan hädissään täällä hoitsuna. Alkuun se nousi päivätorkuiltaankin joka kerta nenäliinapaketin rapistessa varmistamaan, että mamilla on varmasti kaikki kunnossa. Nyttemmin se havahtuu sentään enää vain pahimpiin yskänkouristuksiin. Ollaankin ymmärrettävistä syistä pidetty vähän vapaata metsälenkeistä ja oltu pienemmällä liikunnalla. Nyt on onneksi ollut sen verran lämmintä, että Luumun on voinut viedä tuohon lähelle uimaan, ja äkkiäkös on päivän energiankulutuskiintiö täynnä. Huomiseksi ollaan sovittu treenit kyllä illaksi, samapa kai se on yrittääkö sitä selviytyä hengissä iltalenkillä vai treenikentällä. Niisk.