Kolmen päivän koirakuvahaaste

Osallistuttiin Facebookissa kolmen päivän koirakuvahaasteeseen, jossa piti postata kuva koirasta kolmen päivän ajan ja haastaa kavereita mukaan. Kaikenlaiset somehaasteet ovat meikäläiselle nykyään erityisen mieluisia, kun puhelinta tulee muutenkin sormeiltua aika paljon siinä arkipäivän askareiden sivussa. (Eri asia kuka jaksaa katsella näitä loistopostauksiani...) Koska kaikki tokoon liittyvä tuli viime postissa hyvin pitkälti sanottua, tässä kirjoituksessa ei puhuta tokosta ollenkaan! Vaan tässäpä meidän kolmen päivän koirakuvahaasteen kuvat ja monta ekstrakuvaa meidän arjesta, koska eihän kolme kuvaa mitään kerro. Tosin tiistailta tuli postattua kaksi kuvaa, vaikka miksi se asia sinänsä siitä muuttuisi. Vaunulenkki loskakelissä sekä tiistaina, keskiviikkona että torstaina - check!

Tiistaina. Pikkukoiralla treeneissä vähän työnsarkaa.
(Hauska kokeilu, jota voin avata vähän myöhemmin.) 

Keskiviikkona. Äitin pikkuapulainen leipomassa britakakkua siellä.
Odotettiin lenkki- ja kahviseuralaisia illaksi. 

Torstaina. (Kuva napattu tiistaina...) Vaunulenkkeilyä säässä kuin säässä.
Itse asiassa valehtelen vähän. Ei me ihan joka säässä vaunuilla,
ja sitä paitsi tällä loska-/myrskykelillä, kun taivaalta sataa
vaakasuorasti valkoisia tiskirättejä,
Muumelokin jää mieluummin kotisohvalle.

Autoa ajellessa tulee usein poimittua radiossa soivista biiseistä kaikenlaisia iskulausemaisia lyriikoita talteen ja muutenkin pohdiskeltua hauskoja kirjoitusaiheita. Eräänäkin päivänä hallille ajellessani tuli mieleen pari ihan kreisiä tosielämän esimerkkiä hajamielisyydestäni, joka on nykyään paljon enemmän sääntö kuin poikkeus. Mietin että voi vitsi miten saankin hauskan kirjoituksen rakennettua näiden esimerkkien ympärille, hihhih. Hallille päästyäni, siis kymmenen minuutin matkan jälkeen, olin unohtanut kummatkin. Koskivatko ne ylipäänsä hajamielisyyttä vai jotain ihan muuta? En muista. Naurettiin Annen kanssa. No nyt voisin tämän tarinan kirjoittaa blogiin. Ei ollut yhtä hauska, mutta sitäkin kuvaavampi. Tärkeät asiat tulee kuitenkin kirjoitettua muistiin saman tien. Kauppalistassakin luki ainojäätelö kahteen kertaan. Ettei vaan unohdu.

Avain rentoon elämään on löytää oma paikkansa. 

Aamukaffettelua oman possen kanssa. 

Yksi projekteistani, valokuvat albumeihin ajan tasalle!
(Nyt mennään ajanjaksossa 2010-2011.) 

Muumelo tietysti hommassa mukana.
Onhan sulla varmasti hyvä asento siinä, onhan?

Olen reilun vuoden päivät kirjoittanut ajatuksenpätkiä ylös vaaleanpunaiseen Pekka Töpöhäntä -muistikirjaan. Se sisältää repliikkejä elokuvista ja sarjoista, biisinpätkiä sekä syvempää pohdintaa tokosta ja ihan mistä vaan. Treenipäiväkirjan palasia ja erinäisiä listoja milloin mistäkin. Blogipostiaiheita, älä vaan unohda näitä! Olenkin listaihminen. Nykyisellään kun hajamielisessä päässäni on samaan aikaan miljoona ajatusta eikä toisaalta yhtään, "oman ajan" pudotessa yhtäkkiä syliini, lamaannun totaalisesti. On niin paljon tehtävää, ettei oikein tiedä mistä aloittaa. Niinpä käytin tänään yhden iltapäivän hoidettavien asioiden listan kirjoittamiseen. Askare se listan kirjoittaminen on siinä missä muutkin. Listalle tuli kirjoitettua asioita tilinpäätöksestä Etsyn wishlistin toteuttamiseen ja valokuvien järjestelyyn. Työhuone on muuten edelleen siivoamatta, ja sen homman aloitin jo lokakuussa. No jos se nyt tulisi hoidettua, kun se lukee kerran listalla. Tosin tuo tilinpäätös polttelee aina näinä aikoina niin paljon, että parempi hoitaa se ensin alta pois (kunhan olen ensin blogiin kirjoittanut tämän olennaisen tärkeän postin).

Voiko söpömpää olla?
Matkalla hallille tai neuvolaan tai kauppaan, mihin nyt ikinä. 

Veljekset 

Jos vaan äitin syliin mahtuu... 

Eeeen ehkä kestä.
Olo on siunattu, kiitollinen, onnellinen.  

Kovilla talvipakkasilla kannattaa etsiä vauvanpylly,
jota vasten poskea lämmittää. 

Luumu, mitä asiaa?
Kuvassa näkyvä vihreä lelu oli muuten alkuun vaikea luovuttava Luumulle!
Siinä on pohjassa semmoinen paino; se ei niinku ollenkaan kaadu se lelu.
Voi että sitä olis ollut isoveljen mielestä hauska muksia kumoon!

Kaikki yhes koos. Kirjoitellaan EVL-puuhalista-ajatuksia muistiin.
(Kuvassa myös vaaleanpunainen muistikirjani.)

Odotetaan meille viikonlopuksi staffihoitolasta, ja Luumu on tietysti innoissaan, koska... no tyttö! Itse odotan taas eniten kahden koiran välisen keskustelun seuraamista, kun yhden koiran taloudessa se jää luonnollisesti aika vähälle. Hauska se on muutenkin verestellä kahden koiran kanssa elämistä, Maisa-corgin vierailusta kun on ehtinyt kulua jo useampi kuukausi. Seuraavat päivät tulevat taatusti olemaan vauhdintäyteisiä, ja toivotaan nyt että päästään kelien puolesta koirien kanssa rallattelemaan vähän tuonne pellollekin. 

Kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla kainalokaverina staffi tai kaksi. 

Muumuu, oliko rankka yö?

Tässä vielä loppuun pari sattumusta, kun en kerran edelleenkään muista niitä autossa mieleen tulleita juttuja. Tiedättekö kun ihan sekunnin murto-osan ajan käy joskus mielessä joku ajatus ennen kuin muistaa, että ainiin! Niinhän se olikin. Mulla on pari tämmöistä, mitä ei oikein ääneen kehtaisi edes sanoa. Hallilla kerran oltiin Luumun kanssa tekemässä paikkista ja piilosta huomasin, että sen kevythäkin luukku oli auki. Ihan sen sekunnin murto-osan ajan ehti pala käväistä kurkussa; mihin Luumu on häkistään karannut??! Eiku ainiin, se on siellä paikkiksessa! Toinen samanlainen nolo palankurkkuunmenohäppeninki kävi viime viikolla, hallilla myös. Treenien päätteeksi Kirpulla tuli nälkä, ja menin hallin keskipenkille istumaan ja syöttämään. Siinä syötellessä tuli taas se blondemoment. Herranen aika! Onko kukaan katsonut vaunuihin pitkään aikaan miten Kirpulla siellä menee!? Eiku ainiin. Tässähän se on sylissä syömässä! 

Välillä tuntuu, että kannattaisi pitää asiat enemmän omana tietona, mutta voi mitkä naurut näistä kyllä aina saa. Tässä vielä yksi kasku, voisi sattua ihan kenelle vaan. Olen nyt koko alkuvuoden popsinut aamukahvin kanssa kolme suklaakeksiä. Niitä suorakulmioisia, joissa on paljon maitosuklaata päällä. Niissä on niin paljon suklaata päällä, että suklaa usein kerkiää vähän sulaa sormiin keksiä syödessä. Yhtenä aamuna huomasin kahvinjuonnin jälkeen, että kappas. Sormeen on jäänyt vähän suklaata. Kun se sormi on jo mennyt suuhun, tajuan, että ei se ollutkaan suklaata. Se oli Luumun aamusilmärähmää! #naminami #omnomnom. Makoisat viikonloput teille, ei oteta sitä aina niin vakavasti.

Iskän hullutuksia... 

Kirpun kanssa kisaturistina. 

Öy nöy! Siellä on kuus kiloa lasta 20-kilosen staffin alla!
(No ei oikeesti oo, älkää pliis soitelko sinne LaSuun...) 

Ready, set... 

... Go! 

Oon näihin vatkainkuviin kyllä erityisen tyytyväinen,
kun sain koneelle vihdoin kauan kuolaamani Lightroomin,
ja olen kuluttanut siellä vähäistä omaa aikaani kuvia muokaten. 

Muokkaaminen on osoittautunut tosi hankalaksi,
ja olinkin ajatellut kirjoittaa siitä oman tekstinsä. 

Mut britakakkutaikina maistui, ja se oli pääasia. 

Tosin unohdin kuvata kakun ennen kuin vasta kun oltiin siitä puolet syöty
ja se oli ehtinyt jo hapantua pöydällä pari tuntia...