Loving Luumu: Roturace 2016 -turisteina

Meillä kävi tällä viikolla luottohierojamme Piipa vähän manipuleeraamassa koiruuksia. Luumu on mystisesti pariin otteeseen tässä kolmisen viikon sisällä keventänyt oikeaa etustaan, eikä mun ole onnistunut saada sille akuuttia fyssariaikaa. Jospa vika löytyisi lihaksistosta tai jospa se lihaksisto edes antaisi osviittaa siitä, että missä se vika voisi piillä. No eipä antanut. Luumu oli oikein hyvässä kunnossa, mikä on kyllä samanlinjainen tuomio sen faktan kanssa, että tätä oikean etusen mysteerikevennystä lukuun ottamatta olen tykännyt siitä miten se on viime kuukaudet käyttänyt kroppaansa. Meillä on onneksi joka tapauksessa kahden viikon päästä aika Tanjalle, joten silloin selvinnee mikä kumma äijäparan kropassa kremppaa.

Piipa hieroi samalla myös Mooikoiran. Lähdettiin siitä oletuksesta, että sitä ei ole koskaan käsitelty, ja edettiin sen mukaan. Ensikertalaiseksi se meni oikein mallikkaasti, ja siihen nähden ettei sitä ole koskaan hoidettu, se oli suhtkoht näppärässä kunnossakin. Selässä oli kireyttä, pystyin itsekin näkemään sen elohiirimäisen jännityksen, kun se pakeni Piipan käsissä selkäpiitä pitkin. Alkuun sen oli tietysti vaikeaa rauhoittua, ja koko ajan olisi tehnyt mieli pusutella. Lattialla se kykeni ajoittain ihan rentoutumaankin, mutta kohtalaisen rankka kokemus selvästi oli, sillä harvoinpa on likkaa noin väsyneenä nähty! Varattiin jo uudet ajat kesälle, ja koitetaan taas pitää kiinni säännöllisestä hoitovälistä.

Mooi hieronnan jälkeen

Luumu on ollut nyt vähemmällä treenillä, mutta ei tässä oikeastaan kamalasti mitään olisi kerinnyt treenatakaan. Töitä olen puksutellut menemään niin tieto- kuin ompelukoneella, ja sitten meillä alkoi se terassiprojekti! Kiireistä huolimatta olen pyrkinyt viettämään aurinkoisten aamupäivien harvinaiset oman ajan minuutit nurmikolla viltin päällä, sillä Suomen kesä on lyhyt ja arvaamaton. Auringosta nautiskelua ei kannata koskaan jättää huomiseen, jos siihen mitenkään vaan on mahdollisuus tänään. Ihan meinasi nostalgia hiipiä mielen perukoille, kun ensimmäistä kertaa tänä keväänä viltin levitin. Viime kesänähän siinä tuli pötköteltyä Luu-Luun kanssa ihan urakalla. Kirputti oli silloin vielä toisella puolella vatsanahkaa. Sittemmin on perheenjäsentemme lukumäärä likimain tuplaantunut. Hassua miten elämä heittelee ja hellii.

Viime lauantaina Anne ja Oomikoira pyysivät meitä seuraksi Hyvinkäälle Roturace-juoksutapahtumaan. No mehän lähdettiin Kirpun ja Mooin kanssa, kun oli niin morsianmainen ilmakin. Ajattelin, että tämmöinen tapahtumakokemus voisi tulla Mooille tarpeeseen, ja onhan se aina yksi retkikokemus lisää Kirpun kanssa. Mitä vielä! Mooi oli väentungoksessa kuin kotonaan! Sen ei tehnyt yhtään vaikeaa olla meidän porukassa (vs. sinkoilla joka ikisen koiran/ihmisen/whatever luokse) ja se pystyi siinä määrin rentoutumaan jopa ihan siinä juoksuradan kupeessa, että se pisti silmät kiinni ja ketarat pötkölleen! Meilläkin Mooia nähneiden on varmasti vaikeaa uskoa, mutta se oli oikeasti siellä tapahtumassa paljon enemmän kotonaan kuin Luumu koskaan. Kyse on varmaan niin temperamentista kuin sukupuolestakin. Vaikka Luumua on viety pennusta asti jos ja mihin, jos se ei ole käskyn alla, sen on ihan mahdotonta rauhoittua tuommoisissa yleisötapahtumissa oikein mihinkään. Kaikki kulkemiset massojen läpi ovat sen kanssa olleet aikamoista voimamittelöä. Se kun rykii kaikella 20 kilogrammallaan ihan jokaikiseen ilmansuuntaan samanaikaisesti.

Mooi oli sitä mieltä, et ensi vuonna todellakin osallistutaan!

Retkiposse. Mää taas ihan hysteerisenä vaatetin ja riisuin Kirputinta koko ajan.
Jos oli pilvessä, se varmaan jäätyy kuoliaaksi, ja jos paistoi,
se varmaan palaa ja syttyy ilmiliekkeihin.

Ja Mooi oli sen nimi

Osallistuttiin Mooin kanssa paikan päällä myös vanhaenglanninlammaskoirien järjestämään match show'hun. Osallistujia ei ihan kamalan paljon ollut, mutta se ei silti vähennä sijoituksemme arvoa: pienten punaisten 2. sija! Lisäksi Mooi kulki siellä tosi vaivattomasti, paremmin kuin kummassakaan aiemmassa "näyttelykokemuksessamme". Palkinnoksi saimme muun muassa koiranruokaa, mikä tuli just hyvään saumaan. Meillä oli meinaan ihan loppumaisillaan meidän kotitreeninamit, ja Luumu on ennen joutunut hoitamaan tämän kotitreeninamitynnyrin täyttämisen ansioillaan.

Anne napsi mätsäristä vähän kuvia. Mitä nyt Kirputtimen viihdyttämiseltään kerkesi.

Jonkun verran seurattiin midi-luokan juoksijoita, ja vitsi että oli hauskan näköistä! Oikein harmitti, kun ei aiemmin tullut mieleen kerätä staffeista joukkuetta kasaan. Meidän huushollista olisi tullut jo puolet joukkueen kokoonpanosta kasaan. Hah! Ensi vuonna sitten. Muita kilpailijoita yhtään väheksymättä mä kyllä kieltämättä ajattelin, että me niin voitettais noi kaikki! Tää olis kyllä niiiin staffien laji! Luumuhan on juossut vieheen perässä pariin otteeseen staffien harrastuspäivillä ja pennumpana Metsämäessä Joka Mustin kiihdytyskilpailussa. Semmoinen kuulopuheiden mukaan järjestetään tänäkin vuonna elokuussa - tosin mitään sen varmempaa tietoa mun ei onnustunut löytää netinkään syövereistä. Pitää pitää korvat auki, jotta possuttimet pääsee pinkomaan!

Ennen kotiinajamista jäätiin vielä vähän kuvailemaan parkkipaikan takana sijaitsevalle ihanalle voikukkanummelle. Anne otti taas niin suloisia kuvia, ja voi että Mooi on nimensä mukaisesti kaunis. Pääsin myös toimimaan kuvausassarina Oomi-pennelin (9 vko) setissä, ja se jos mikä oli hauskaa. Mooi harjoitteli sinä aikana hihnassa puuhun kiinnitettynä odottamista, ja ihan koko Hyvinkään seutu varmasti kuuli, ettei se ollut pikkulikan lempipuuhaa.