Siivouspäivä

En ole mikään järjestyksen ihminen. Mulla on tiettyjä osa-alueita kotona, jotka kuuluvat päivittäisen siivouksen piiriin. Niitä ei ole hirveän monta. Yleensä siivoan vasta kun on ihan pakko, eli kun tulee vieraita. Kaikkein kuumottavinta on silloin, kun meille tulee joku, joka ei ole meillä ikinä ennen käynyt. Itse olen jo ajatukseen remontin ikuisesta keskeneräisyydestä tottunut, mutta väkisin tulee mieleen mitä vieraat sieltä täältä repsottavista tapeteista ja aukirevityistä ovensuista ajattelevat. Toissalauantaina meillä kävi just semmoisia upouusia vieraita, joita varten olin suunnitellut siivoavani koko kämpän, metsästäväni joka ikisen karanneen villakoiran ja muut mahdolliset otukset, joita täältä vanhan talon kätköistä löytyy.

Suunnitellut tosiaan. Vähän liian tutuksi on käynyt se tunne, kun Kirpun päiväunien ajaksi suunnittelemani yks, kaks ja usein tusinan verran puuhaa peruuntuu sen takia, kun just sinä päivänä Kirputin keksiikin herätä uniltaan miten sattuu. Ja tietenkin miten sattuu liian aikaisin. Miten sattuu liian myöhään ei koskaan toteudu tässä elämässä. Niinpä mulle kävi just niin, että sitten kun lopulta sain sen uudelleen nukahtamaan, mulla oli ratkaisevasti tunnin verran aikaa siivota, valmistella salaatti ym. grillisafkojen kaveriksi ja loihtia itsestänikin jotakuinkin ihmisen näköinen. Tärkeysjärjestys tämä.

Kerettiin kuitenkin ennen vieraiden tuloa pulahtamaan Aurajokeen. 

Nää oli just niitä hullun kesäisiä hellepäiviä, enkä mä tähän aikaan tajunnut vielä, että kohta mulla olisi ihan kamala kiire!

Käytin ensimmäiset viisi minuuttia strategiseen suunnitteluun, minkä jälkeen aloin määrätietoisesti toteuttaa suunnitelmaani. Siinä lievässä stressi- kautta paniikkimielentilassa kun raivasin suurimpia romuja kaappeihin ja pienempiä maton alle, tulin ajatelleeksi miten paljon siivouspäivä muistuttaa tokokokeeseen valmistautumista! Jäin jopa hetkeksi makustelemaan näitä keksimiäni yhtäläisyyksiä, kunnes tajusin pikaisesti palata takaisin siivousplänääni.

Kirosin jälleen kerran itseni, kun en ole semmoinen ihminen, että pitäisin paikat siisteinä ihan arjessakin. Joka päivä voisi siivota ihan vähän, jotta ei tarvitsisi siivota sitten paniikin kanssa ihan tositositosi paljon. Tai miksi ylipäänsä pitää sotkea niin kamalasti? Suurin ongelmani ehdottomasti on tavaroiden laskeminen kaikenlaisille tasoille, mikä tekee heti kaikesta yleissotkuisen näköistä. Kellon viisareiden laukatessa hurjaa vauhtia eteenpäin huomaan vähän väliä aloittavani uusia siivousprojekteja vanhojen ollessa vielä pahasti kesken. Pahemmanlaatuisen tarkkaavaisuushäiriön kourissa toivon pystyväni keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Koska aika ei ikinä riitä kaikkeen, yritän priorisoida alueita sen mukaan, missä me todennäköisimmin viettäisimme vieraiden kanssa aikaa ja mihin heidän katseensa ihan varmasti kiinnittyy. Eteinen, keittiö, olohuone. Nätti ilma, syömme ulkona, eli ruokahuonetta ei tarvitse siivota. Eikä yläkertaa. Tai jos nyt sängyn käyn petaamassa ihan varmuuden vuoksi.

Alueellisen priorisoinnin lisäksi yritän viime tingassa luoda nättiä kokonaisuutta pikkuvirheistä huolimatta. Eikös se tunnelma ole kaikkein tärkeintä? Ja kun ne vieraat sieltä soittavat olevansa kohta perillä, yritän siinä vielä humoristisesti tuoda ilmi kaikkea sitä kiirettä ja sotkua ja muuta mahdollista mitä täällä voi tulla vastaan. Huomaan myös sittenkin priorisoivani ihmismäisen olemukseni grillisalaatin valmistuksen edelle. Ehtii sitä sitten salaattia valmistaa vaikka yhdessä siinä viinilasillisen ääressä, hehkeänä, ihan niin kuin elokuvissa.

Me ei olla ihan vielä Luumun kanssa valmistautumassa kokeeseen, mutta samalla tavalla huomaan välillä harmistuvani siitä, etten ole semmoinen ihminen, joka pitäisi niin sanotusti paikat siisteinä arjessakin. Meillä on kisatreenistäkin niin paljon aikaa, että olen huomaamattani päästänyt paikat repsalleen. Olen nyhvännyt pikkuasioiden parissa, mutta kokonaisuus on retuperällä.

Heil oli hyvä yhteistyösopimus tässä... 

En kyl tiedä oliko Luumu sittenkään ihan tyytyväinen tähän soppariin :D

Kun on sen kisailmon laittanut menemään, sitä iskee lievä paniikki. Aika loppuu yleensä kesken, ja treenattavia osa-alueita joutuu priorisoimaan. Huonossa lykyssä käy joku loukkaantuminen tai muu, minkä vuoksi ei kerkiä treenata edes sitä vähää, jota oli suunnitellut. On improvisoitava. Sydän hakkaa, aika loppuu! Miksi en hoitanut tätäkään asiaa aiemmin, kun aikaa vielä oli? Viime tingassa sitä antaa anteeksi pienenpienet yksityiskohdat, jääkö se kierrossa vähän liian vasemmalle ja ottaako se sen oman tunnarikapulan ihantasanjustnyt vai käytyään ensin yhdellä toisella kapulalla. Se on puoli metriä vasemmalla hei, mitä väliä? Tai se voisi olla kympin tunnari joka tapauksessa, relaa vähän. Totta kai yksittäisillä liikkeillä on merkitystä (onhan se tokoa!), mutta kokonaisuus on se joka ratkaisee. Millainen tunnelma oli? Hauskan tiimityöntäyteisen kokemuksen jälkeen on ihan sama kuinka monta villakoiraa sinne maton alle lakaistiin. Vieraiden lähdettyä ja kokeen päätyttyä ne voi jälleen kaivaa sieltä ja ottaa uudelleen syyniin.

Me ei olla vielä ilmoittautumassa kokeeseen, mutta päättääkseni tämän loputtoman tuuliajelehtimisen, pidettiin vanha kunnon kisatreeni. Ihan kaikki EVL:n liikkeet, ihan niin kuin ne sääntökirjassa ovat (no okei, seuraamista tehtiin vain sen verran, että lopetettiin, kun se on tosi hyvä). Sain ihan hyvän game on -fiiliksen taiottua itselleni, ja oli kivaa ottaa Muumelosta vähän mittaa. Sitä on niin mahtavaa haastaa kyllä. Tämä on sille niin tärkeää ja itsessään jo niin palkitsevaa, että sitä voi vähän ravisutella välillä. Ihan kamalasti mitään odotuksia tälle treenille ei kuitenkaan ollut. Ollaanhan me oltu niin pitkään niin teknisellä kuurilla, ettei oikeastaan voi edes puhua mistään kokonaisuuksista tai yleistunnelmista.

Aika hyvät sapuskat, vaikka itse sanonkin! 

Ihan vaan päivää paistattelemassa siinä Luumu

Luumu oli ihan mahtavassa vireessä. Se sai harjoitella mielentila-asioita heti alkuunsa tekemällä paikkista ilman mitään purkuja samaan aikaan, kun me rakennettiin Annen kanssa kehää ekaa settiä varten. Olipa muuten hieno paikkis. Kun kehä oli rakennettu, siitä vaan jatkettiin paikkis loppuun maahanmenoineen (vähän turhan täpäkkä oli) ja luoksetuloineen. Luoksari oli tosi hyvä loppuperusasentoa myöten. Tässä välissä Luumu sai purkaa vähän itseään ennen liikelämppää (jäävät/asennot namiheittelyleikillä, kaukoja noin viidestä metristä).

Ekassa setissä oli kiertonouto. Tajusin kyllä, ettei me olla juuri liikkuroituna tehty vielä, ja kyllä se kapuloiden vienti vähän sekoitti Luumua. Se meni kiertokäskystä vasemmalle kapulalle (joka vietiin ekana), mutta pysäytyskäskystä tajusi itse oman mokansa ja lähti omatoimisesti uudestaan kiertoon. Tämän jälkeen pysähtyi kivasti seisomaan ja nouti vasemman kuten pitikin. Hmm. Menisiköhän tämä arvostelussa siis yhdellä kaksoiskäskyllä läpi, jos oikein laskeskelen tätä. Oltais siis mitä todennäköisimmin saatu tästä jotain pisteitä! Ihan hieno suoritus, vaikka Luumu antoikin itsensä mennä noin hullusti liikkurointihäiriöön...

Saivat olla pihallakin samaan aikaan, kun ensialkuun pidettiin vaan yksi kerrallaan.

Pihalla on nimittän säännöt. Siellä ei juosta hulluna ympyrää eikä sieltä lähdetä omille teille. 

Etenkin tämän omille teille lähtemisen suhteen Mooi halusi vähän ottaa muijasta mittaa.
Ihan suoraan silmiin tuijotti, kun päätti olla tulematta tontin kulmasta pois
ja leikki sen jälkeen vielä vaikeasti tavoiteltavaa. 

Sen jälkeen Mooi saikin viettää grillauspäivää olohuoneesta käsin,
mutta kuvasta päätellen ei ollut ihan huono ratkaisu sekään.

Ja illalla pelattiin jo ihan sulassa sovussa Tilipäivää.

Zetassa kävi istumisessa pieni kämmi. Jäi kyllä istumaan, haksahti katsomaan juuri hallista ulostulevaa koiraa, kuvitteli varmaan sen jälkeen (putkiaivo kun on), että shaakeli, tässähän piti varmaan seurata, ja lähti siis uudelleen seuraamaan. Hmm. Kaukot sitten. Ei olla iäisyyksiin tehty kunnon matkalla tai kisanomaisemmin. Ollaan vaan nyhvätty sitä seiso-istu-komboa, ja positiivista kyllä - se toimi! Kaikki muu menikin vähän tai enemmän penkin alle. Ekassa seisomisessa meni maahan, ja kun sain toisella käskyllä seisomaan, eteni hieman. Toisessakin seisomisessa taisi edetä, ja oliko ne maahanmenotkin rumia. Mutta seiso-istu-vaihdossa ajatteli. Hienoa!

Lopun tunnari ei tullut nauhalle, koska mun puhelin luuli, että siitä on tila lopussa. Siis ihan totta, siellä oli oikeasti puoli puhelinta tilaa jäljellä, mutta se ymmärsi sen vasta, kun olin ensin kotona vähän kiukutellut ja käynnistänyt sen sitten uudelleen. Heh. Tunnarikin oli Luumuksi ihan nätti. Meinasi maistaa ekaa, ei kuitenkaan tehnyt sitä. Pienen mielessä käyneen hössöttämisen jälkeen rauhoittui selvästi ja kytki itsensä oikeaan mielentilaan. Nuuskutteli tunnollisesti, mutta sen verran oli liikaa vauhtia, että kerkesi omalta siirtyä seuraavalle kapulalle, ennen kuin palasi takaisin nostamaan oman. Vähän pureskeli. Mulle tuli tästä kuitenkin hyvä fiilis, koska kisanomaisessa treenissä kykeni toimimaan näinkin hyvin ja oikeasti halusi ottaa sen oman mahdollisimman heti.

Pistänpä nyt muistakin viime aikojen kokkailuista kuvia, kun aihetta sivuttiin!
Tässä kanaa hapanimeläkastikkeessa. Ohje oli jostain Yhteishyvän ruokalehdestä. 

Tää oli ihan oma jääkaapin roinista tehty muhennos. Harvinaislaatuisesti täydelliseen vegeversioon kuului porkkanaa, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja sipulia. Ainakin. Me syödään nykyään niin terveellisesti! (Oikeesti! Meillä on nytkin noita kaikkia jääkaapissa...) 

Tää oli viime viikonlopuksi tehty parsa-vuohenjuustosalaatti. 

Jaa katoppas hapanimelä kana on päässyt ihan lautasellekin asti kuvattavaksi.
No se oli kyllä kieltämättä ihan hyvää.

Tauon jälkeen Luumu teki ruudun. Oltiin virittelyissä tehty eteenlähetystä samasta paikasta pusikkoon piilotetulle lelulle. Se toimi sillä tavalla hyvin, että saatiin nauhalle hyvä, kokonainen ruutu, mutta tää lelunpiilotustreeni on aiheuttanut nyt toisenlaisen ongelman. Luumu kävi parissakin välissä etsimässä sitä lelua sieltä nurmikosta, koska ihan varmana se siellä on! En tiedä sekoittiko sitä enemmän nurmikkoon "jemmatut" luoksarin tötsät vai tää lelu piilossa -ajatus, mutta sekaisin se ressukka pariin otteeseen oli.

Sekavuudesta huolimatta olen tyytyväinen siihen, että Luumulle takuuvarma ohjattu nouto toimi korjaustilanteessa ihan suht hyvin. Se oli siis menossa merkiltä sinne vasemman kapulan vasemmalle puolelle jääneelle merkille, josta ohjasin sitä uudestaan noutamaan. Se erehtyi melkein keskikapulalle, mutta sain sen sieltä vielä noutamaan vasemman. Olen kuvitellut, että vikatilanteessa meidän peli on enemmän tai vähemmän pelattu, mutta ainakin tänään Luumu oli ihan hyvin ohjattavissa. Hieno homma!

Muita sekalaisia kuvia... 

Mamman luona käymässä. 

Lähetettiin Luumun velipojalle Britteihin tilaustyönä tämmöinen sisäpanta,
jossa on käytetty materiaalina vain puuvilla- ja fleecekangasta.

Seuraamiseen ollaan vasta ihan hiljattain alettu rakentaa taas kestoa. Tein virittelyssä aika pitkää seuraamista, ja se oli siinä parempi kuin mitä itse "kisatilanteessa". Iiiihan hyvä se oli muutenkin noin Luumuksi. Muutamassa kohdassa tunsin itsekin, että se poikittaa aika pahasti (ollaan treeneissä odotettu, että se korjaa itse > palkka), kontaktin kanssa tuntui olevan välillä hankalaa (??!!), ja jonkun täyskäännöksen jälkeen alkoi edistää (lisää kysymysmerkkejä tähän kohtaan??!!). Määrätietoisesti nyt vaan seuruuta lisää treeneihin ja seuruuseen kestoa. Mikä oli kiva huomata, niin peruutus toimi (etenkin siinä virittelyosassa, siinä tuli myös yksi kulma).

Luoksetulossa seisominen oli kiva, mutta en tiedä mikä helkutin aivopieru siinä maahanmenossa kävi. En tiedä Luumu, onkohan koskaan aiemmin ollut ookoo, että jos vaan jätät tekemättä, mitä? Ihan hirveesti on ennenkin tullut mainetta ja mammonaa, jos vaan ihan ite keksit mitä käskyjä kuunnella ja mitä ignoorata? Olin kyllä vähän järkyttynyt tästä, mutta pistetään nyt sitten vaikka pitkän kisasuorituksen piikkiin.

"Siivouspäivämme" kisatreenissä tapahtui kaikenlaista kummallista, mutta siinä oli myös paljon hyvää. Ymmärsin, että Luumun kisakunto on enää pienen loppurutistuksen päässä, ja tässä on vaan tehtävä nyt hiukan töitä, jotta sinne asti pääsemme. Kisatreeniä nyt vaan treenikalenteriin säännöllisin väliajoin! Pölyt on niin sanotusti pyyhitty sieltäkin, mihin kukaan ei edes koskaan katso. Nyt pitää kiinnittää huomiota kokonaisuuksiin ja miettiä sitä yleistunnelmaa. Tällä kertaa vaikeuksia tuotti häiriötötsät ja olevinaan nurmikkoon piilotettu lelu. Muilta osin Luumu toimi juuri sen mukaan miten ollaan treenattukin. Tekniikka kantaa just sen verran, mitä Luumu osaakin. Nyt siltä vaaditaan vielä vähän enemmän, keskitytään vielä vähän tarkemmin ja ruvetaan kasaamaan sitä pakettia. Ja ai että sitä tunnetta, kun taas pääsee kisaamaan. Siinä kohtaa on sitten jo ihan sama mitä kukakin repsottavista tapeteista ajattelee. Eikö kaikkein tärkeintä ole, että me itse viihdytään tässä hallitussa kaaoksessa, jota myös tokoharrastukseksemme kutsumme?