Loving Luumu: Nännikumilla silmään

Vitsi miten onkin keväistä! Vaikka vastahan ainakin täällä Lounaisrannikolla talvi oikeastaan alkoi. Mulla on kuitenkin ajatukset jo tukevasti tulevissa kuukausissa, ja lopputalvi on käytännössä jo lusittu. Luumun kanssa meinaa käpy kärventyä nyt kun jätettiin liukkaiden kelien ajaksi fleksi naulakkoon ja palattiin ulkoilemaan parin metrin nahkaremmissä. Se liukasteli joku viikko sitten pahannäköisesti spurttaillessaan fleksin kanssa menemään, niin ajattelin omia hermojani säästääkseni pitää fleksailusta vähän taukoa. Mut voi että, että voi ottaa päähän välillä (usein, aina) se aivoton kaahailu. Etenkin nyt sillä on tietty itelläkin pallo jumissa, kun ollaan liukkaiden aikana tehty taas vain lyhyempiä lenkkejä, ja ilmeisesti kuitenkin virtaa ja fyysistä kestävyyttäkin olisi liikkua enemmän. A.h.d.i.s.t.a.a vaan jotenkin ihan suunnattomasti, kun kun se olevinaan ei ole kipeä, niin sit se posottaa tuolla, riekkuu ojanpohjat ja -reunukset, kiihdyttää ja törmäilee... (joo siis ihan siinä remmissäkin kykenee tähän kaikkeen) ja sit mä taas kyttään sitä miljoonasti että oliko vaikutuksia. Miten istuu, onko lihas kova vai pehmeä, värähtääkö sillä ilme jos kosken sitä tänne. FFFFF... Kyl te tiiätte. Keskiviikkona Kuningas Vauhtihedelmä pääsee fyssarille, ja sieltä me aina se totuus viimeistään kuullaan.

En ole jaksanut käydä aktiivisesti juoksemassakaan nyt muutamaan viikkoon just näitten ärkeleen liukkaiden kelien vuoksi, mut myös jotenkin toi pimeys ja kylmyys on masentanut erityisesti. Tähän on muutenkin tulossa nyt taukoa, niin jotenkaan ei senkään takia nappaa. Mä olen myös taipunut siihen ajatukseen, että sille puolimaratonille on ihan turha mennä itteensä rikkomaan ennen kuin tosissaan on matkalle valmis. Siispä lakkasin haaveilemasta toukokuun Maskusta, ja suuntaan puolimaratonisuunnitelmat selkeesti paremmalle puolelle kesää.

Mut tokomotia on löytynyt! Ja hei se on tosi ihanaa. Toi olkkaritreeni ei tosiaan mitään liikoja resursseja vaadi, ja kun se kehitys on niin käsinkosketeltavaa, se on jotenkin itsestään palkkaantuvaa puuhaa. Meillä oli Annen kanssa viikko sitten taas niin ratkiriemukas koiraturistireissu Riihimäelle Mia Skogsterin luentoa kuuntelemaan, ja tehtiin taas tuhatjayksi suunnitelmaa kuinka me ruvetaan käymään tasaisin välein jossain hallilla (no pyrrit nyt käykin, mut niin että me mentäis myös yhdessä johonkin), varataan yksityistuntia taas Oilille, ja ja ja... Kauhee tekemisen palo, ja siinä oli vatsalihakset koetuksella, kun saatiin taas istua autossa pari tuntia suuntaansa. Huumorin kautta hei. Ei oo niin vakavaa, niin mustavalkoista eikä edes joko tai tämä elämä, vaiks tutkimukset miten osoittaisikin toisin.

Ihan vain toisella korvalla kuuntelen mitä tuolla toisella puolella tapahtuu...

Tällä kertaa poikkeuksellisesti pistettiin myös sanoista teoiksi, ja ihan tostanoinvaan varattiin heti seuraavaksi aamupäiväksi parin tunnin privaattivuoro Turun Murren hallista. Aikasta nostalgista meininkiä, etten sanois. Me ollaan viimeksi oltu siellä Luumun kanssa ihan "tosissamme" varmaan kaks-kolme vuotta sitten, kun meidän DoXX-treeniryhmä muutti kevääksi juuri avattuun Turun Murren halliin. Sen jälkeen me ollaan piipahdettu siellä tuuraamassa villakoirien tokoryhmässä, jolloin Luumu sai toimia mun apukoutsina seuraamiseen liittyvissä hommeleissa. Se oli hauska päivä sekin, naku-Luumu siellä tukkajumalien seassa.

Hetken mietinkin, että voisikohan myös Luumu tulla mukaan tekemään ihan jotain kaukoja tai tunnaria, mut ehkä se olisi ollut sille kuitenkin vähän epäreilua. Se mököttäisi pari tuntia häkissä, kun mä käyn vähän väliä riehumassa Mooin kanssa kentällä. Kyllä se aika joskus tulee, kun Luumukin saa tulla mukaan, mutta se ei ole vielä. Se saa sitten tulla, kun mun ei tarvitse arpoa et uskallanko mä päästää sitä vaikka lelun kanssa juoksemaan vai meneekö se samantien rikki.

Mulla ei oo mikään mairittelevin asento,
mut kattokaa tätä Tirppaa! Eikö oo ihana?
Niin pikkuinen ja siro.

Vitsi en oo tajunnutkaan, et tää tokolirpake häiritsee etten mä näe Mooin asentoa!
Jaiks! Mooikaan ei vissiin näe mua kunnolla...

Mut vaikka Luumua ei mukana ollutkaan, oli tosi virkistävää huomata, etten mä rehellisesti edes kaivannut sitä. Oli tietty muutenkin ihan rentouttavaa olla vain yhden koiran kanssa liikenteessä (etenkin kun Mooi on oikeasti paljon hillitymmässä tilassa mm. alkulämppälenkillä, halliin/kentällesiirtymissä jne. ns. pakkopullassa, joka on vaan tehtävä, jotta kykenee treenaamaan). Mut lisäksi mä sain Mooin kanssa kaivettua niin hienon fiiliksen, että voi kyllä! Siinä se kimmelsi ihan konkreettisena silmien edessä se tunne, millaista sen kanssa joskus vaikka kisaaminen varmasti on.

Mä olin oikeesti niiiii-in vaikuttunut siitä, miten vaivatonta kaikki sen kanssa oli. Se toimi just niinkuin kotonakin, mitä mä olin vähän kyllä ennakoinut, että tuskinpa vaan. Vielä viime keväänä eron kotona tekemiseen ja vaikkapa tuossa lähikentällä tekemiseen näki selvästi. Ei pystynyt pikkulikka samalla tavalla keskittymään, ja tekniikkakin oli muualla kuin kotona enemmän hakusessa. Vaan ei enää! En tiedä miten monta ylisanaa kehtaan tähän laittaa, mut se oli täydellinen! Erinomainen huippukoira, joka tiesi heti mitä me ollaan tultu tekemään. Keskittyi ja oli motivoitunut. Oli tarkka ja innokas. Toimi just omalla teknisellä tasollaan ja leikki äänekkäästi. Ihana, ihana Mooikoira!

Tehtiin periaatteessa neljä pätkää, joista ekassa me vaan tultiin kentälle, ja sit otin mun kanssa -kävelypätkiä ja siirtymiä uuteen paikkaan. Välillä palkka kävelyn aikana, myös uuteen paikkaan tultaessa. Namilla ja lelulla. Lelulla leikittiin raivokkaasti, ja vähän kaivoin esille siihen myös sitä särmää. Mä uskon, että Mooi syttyy haastavasta leikistä ihan samalla tavalla kuin Luumukin, mutta sillä on vielä (rutiinin puutteesta) hiukan siinä semmosta kynnystä antaa ihan täysillä mulle takaisin. Lisäksi enhän mä vielä tiedä miten paljon vaikka vetoleikissä se ärinä ihan oikeasti on Mooia, mut tuntuu ainakin, että kun sen äänenkin saa sieltä kaivettua esille, leikkiminen on sille parasta ikinä. Mooi leikkii luontaisestikin enemmän vastavuoroisesti mun kanssa mitä Luumu. Luumulle ominaista on lähteä lelun kanssa rallattamaan, ja se palkkaantuu pelkästään juoksemisestakin. Mooi tykkää vielä enemmän nimenomaan siitä vetämisestä, ja mä oon siinä koittanut kaivaa niitä tasoja esille just painamalla Mooia olkapäästä vähän toisella kädellä vastaan ja läiskimällä kädellä poskille. Nää "litsarihommat" taitaa kuitenkin enemmän olla Luumun heiniä, ja Mooille sopii paremmin toi intensiivinen katsekontakti + kädellä vastaan työntämisen kombo. Hauskoja pikkujuttuja, mitä tässä tulee matkan varrella huomattua.

Toisessa setissä tehtiin enemmän perusasentoa sillee kuin ollaan kotonakin tehty. Eli että Mooi huomaisi mun jäykän tokoasennon vihjeenä perusasentoon tulemiselle. Näitä muutamia ja välillä lelupalkka (+ jännite). Tässä setissä tehtiin myös kuuntelutreeniä luoksetulon jättöihin liittyen. Just samoja mitä ollaan kotona tehty. Tässä huomasi paremmin paikan merkityksen, eli taas kun vire vähän laskee ja joutuu tekemään staattista hommaa etäämpänä musta, itsevarmuus karisee. Pikkupossu kokeili onneaan, kun huudettiin possua, mut tällä(kään) kertaa tämä luoksetulohuuto ei koskenut Rituliinaa.

Välisettinä Mooi sai harjoitella siihen käymistä sen aikaa kun me hörpittiin Annen kanssa vieressä kahvia. Kotona en ole jaksanut kovin hartaudella rakentaa tähän kestoa, mut kun siinä oli nami edessä, kestonkaan saaminen halliolosuhteissa ei ollut vaikeaa (vaikka toiselta puolelta hallia kantautui kaikenlaisia mielenkiintoisia haukahduksia kyllä).

Viimeisen kerran Mooi pääsi häkistään tekemään vähän kapulan pitoa. Meillä on ollut vaikeaa löytää siihen oikeanlaista virettä, koska tuntuu että jos se on liian korkea, se ottaa kyllä suht mielellään, mut sit se puree (ihan totta sitä puusilppua löytyy sen jälkeen vaikka kuinka). Jos vire on liian matala, ei taas halua kovin mielellään ottaa kapulaa suuhun. Mä olenkin koittanut nyt virettä nostamatta parantaa mielentilaa ja siinä kohtalaisen hyvin onnistunutkin. Hallilla todettiin, että pitää olla rauhallinen myös palkkaamisessa, ja just jännitteen kautta saatiin muutama hyvä toisto. Namilla häiriköinti ei toimi vielä korjaamatta, ja etenkin tässä liikkeessä kaikenlainen ylimääräinen säätö ja korjaaminen laskee heti Mooikoiralaisen mielentilaa pakkasen puolelle. Olin tyytyväinen tähänkin treeniin ja ton jännitteen hyödyntämisen oivaltamiseen... kunnes me kokeiltiin samaa kotona, eikä jännitteellä ollut enää minkäänlaista vaikutusta. Phuhhuh. Aikamoista soutamista ja huopaamista. Mä kirjoitan vaikka seuraavaksi tosta kapulasekamelskasta oman postinsa tohon olkkaritokosarjaan. Stay tuned.

_Tietenkin_ me otettiin selffieitä myös.

Pikkuisen on ääntelyongelmaa häkissä vielä, ja mun koirat ei oo näköjään kummatkaan kestäneet
kovin kyvin, kun Anne leikkii omiensa kanssa ;) Vissiin liian hyvät bileet!
Mut näin pitkän hallitauon jälkeen olin häkissä olemisen mielentilaankin semityytyväinen.

Treenien jälkeen ei huvittanut lenkkeillä enää siellä Tuulissuon teollisuusalueella, vaan suunnattiin nokat kohti meidän pihaa ja meidän lähipeltoa. Päästettiin kolme tokoeläintä kirmailemaan pitkästä aikaa keskenään, ja vitsi ne oli niin siivosti. Tai kolmestaanhan ne ei ole koskaan olleet. Mooi oli viime kesänä Oomin kanssa tämän ollessa vielä ihan pieni pentu... Mut ihan käsittämättömällä cooliudella Mooi ignoorasi aavistuksen ärsyttävän pikkumuijan satunnaiset mielenkiinnon osoitukset. Ihan kuin ne olisivat kukin olleet pellolla ihan yksinään. Siinä mä mietinkin että koskakohan tässä elämässä tulee taas vastaan sellainen hetki, kun voin päästää myös Mooin ja Luumun samaan aikaan pellolle. Ja jos ja kun sellainen tulee, koskakohan tai onkohan ne koskaan keskenään noin cool, ettei tarvi riekkua suunapäänä ja yhtenä pyörremyrskynä vallan koko aikaa... Ehkä sit eläkkeellä...?

Mä odotan tällä hetkellä iltaa ihan kamalasti (minkä takia halusin nyt äkkiä Kirputtimen päikkäreiden aikana saada hoidettua tän blogiasian alta pois), kun me ollaan nauhoitettu kolmoselta sitä ruotsalaista dekkarityyppistä Modus-sarjaa. Nyt me ollaan aloitettu kattomaan niitä jaksoja putkeen, ja mä oon ihan koukussa siihen! Jotenkin tosi hyvä, virkistävän erilainen sarja, joka on samaan aikaan jännittävä ja kaunis. Jos ne näkyy vielä vaikka Katsomosta, suosittelen! Mä oon vallan muutenkin alkanut kattoo telkkaria sillee sarja kerrallaan. Pysyy paljon paremmin kärryillä. Nyt mä aloitin Netflixistä Modernin perheen varmaan neljättä kertaa alusta, mut se on aina vaan niin hyvä! Ja etenkin tällä kierroksella pystyn jotenkin vielä paremmin samaistumaan siihen kaikkeen hullunmyllyyn, mistäköhän johtuen..?

Sohvalla on välillä tungosta...

... ja sylissä on AINA joku.

Mooilla kävi pieni äksidentti, kun vedin sen kanssa puolikasta nännikumia, ja irrottaessani se jotenkin onnistui napsahtamaan sitä vähän silmään. Pieni harmaa naarmu tuli, mutta toivottavasti menee itsellään ohi.
Hiukan ikävältä tuntui aluksi, mutta ei se ole sitä muuten vaivannut. Ei rähmi eikä vuoda eikä mitään.