Hei sun heiluvilles

Luumu kävi tiistaina Metsämäessä Koira-kissaklinikalla kastroitavana. Kyllä vähän suretti silpoa pikkumiehen private partsit, mutta lähes koko vuoden vaivanneet eturauhasvaivat eivät oikeen jättäneet muuta vaihtoehtoa. Ja eihän tuon terveystuloksetkaan mitään loistoluokkaa ole, että siinä mielessä menetys oli henkilökohtainen, ei niinkään koko koiranjalostusmaailmaa koskettava. (Ps. varoituksen sana herkemmille, postin kuvamateriaali on dokumentaarista.)

Kauan sitä tulikin arvottua. Joskus jo ennen Luumun perheeseemme astumista olin vakaasti päättänyt kastroivani sen heti vuoden kintaalla. Näin se jäisi vähän pentumaiseksi pikkujätkäksi, jolle elämä on pelkästään vaaleanpunaisia rillejä, pikkulintuja ja ruusun terälehtiä. Teini-iässä Luumu kehitti kuitenkin kaikenlaista epävarmuuspohjaista käytösmallia erityisesti ohitustilanteissa, ja siinä kahden vuoden paikkeilla näitä pulmia ratkottiin ja treenattiin tovi jos toinen. Jotenkin ajattelin silloin, että en halua kastroida sitä, kun jos sille jää sitten joku "tila" päälle. Niin siis koirathan jäävät toki siihen kehitysvaiheeseen ja mielentilaan, jossa ne kastroidaan, elämä on silloin siinä, ja sitten on vaan pärjättävä sillä, mitä se koira siinä vaiheessa on. Daa. No just näin ;)

Aika kului, kalenteri oli täynnä kisoja ja koulutuksia, eikä sopivaa väliä muutaman viikon pallisaikulle tuntunut löytyvän. Toisaalta joku romantikko (tai pikemminkin reppanaa pikkukoiraa alitajuisesti suojeleva mami) halusi lykätä operaatiota tietoisuuden ja kalentereiden rajamaille. Jos sitä ei sittenkään tarvitsisi leikata, jos sen lonkat yhtäkkiä ovatkin seuraavassa kuvauksessa aakkosten alkupäätä ja jos se eturauhanen rauhoittuisi ihan vaan itsekseen. Jos ja jos. Kaikki kovin todennäköisiä skenaarioita, eikö? 

Suurin emmityttävä tekijä lobo... eikun vasektomiassa oli pitkään se henkinen kapasiteetti. Olen kuullut kaikenlaisia kauhu- ja/tai tositarinoita koirista, joista on kastroinnin jälkeen tullut ihan lapasia tai toisaalta pelkoaggressiivinen käytös esimerkiksi ohitustilanteissa on saattanut lisääntyä, kun ei ole enää sitä testosteronia, josta sitä itseluottamusta saa. (En ole oikeasti ottanut mistään näistä asioista selvää, vaan ihan kuulopuheella ja mututuntumalla nyt pohdiskelen...) Eniten pelkäsin mitä meidän tokouralle käy. Jos Luumu muuttuukin tulenpalavan punaisesta niinjaniinmonen hevosvoiman Ferrarista vaaleanharmaaksi viisitoista vuotta vanhaksi Fiat Uunoksi, jota saa potkia ja maanitella jokaikisellä käynnistyskerralla.

Eturauhasvaivat tosiaan menivät loppukesästä niin pahaksi, että ne alkoivat jo vaarantaa meidän kisaamista. Laajentunut eturauhanen siis jumiutti koko kropan sisuskaluja myöten, jolloin liikkuminen ja etenkin äkkinäiset voimaa vaativat liikkeet olivat vaikeita. Fyssari on ollut koko vuoden meidän tuki ja turva, myös henkisesti. Kaikkien pohdintojen jälkeen ratkaisu oli selvä, kyse onkin nyt tuon henkisen kapasiteetinkin kanssa lähinnä siitä, olenko osannut rakentaa Luumun oikein alusta alkaen. Siis että sama koira se on. Hormoneilla on toki vaikutusta moneenkin asiaan, mutta ei se luonne sieltä mihinkään katoa. Vaikea kuvitella, niinkin suuri persoona Luumu kun on, että se siitä miksikään muuttuisi. Saattaa ottaa jotkut asiat vähän rennommin (ohitustilanteissa ei tarttis ihan niin paljon hötkyillä ja kyräillä), mutta ihan taatusti iskee leluun samanlaisella intensiteetillä kuin aina ennenkin.

Ja onhan niitä noiden itsestäänselvien terveysasioiden lisäksi muitakin etuja tuosta kastraatiosta. Keskittymiskyky yhdessä tekemiseen saattaa lisääntyä (jei!), kävelylenkillä voidaan kenties ihan vaan kävellä, ei tartte hihnaa nykien rykiä jokaikisen sulotuoksun perään (jei!), ja se iänikuinen pissan lussuttaminen loppuu (pakko mainita, että Luumu löysi varmaan jotain kuivunutta pentupissaa vielä eläinlääkärin odotustilan penkin altakin, annoin nauttia lussutushetkestään vielä viimeisen kerran). Niin ja pippelitöhnän aika on kuulemma ohi! Oi loistavaa, vihdoin säästyvät sohvamme, mattomme, lattiamme, rappumme, lakanamme ja vaatteemme pieniltä valkoisilta ja tiukasti tarttuvilta tahroilta! Se jos mikä ansaitsee yhden jein!

Luumu leikkausta edeltävänä iltana.
Let it hang.

Leikkaus meni hyvin, Luumu oli eilen jo ihan oma itsensä, tosin aamulla vitisi ilmeisesti kipulääkkeen vaikutuksen loppumista. Ei oikein tiistaina halunnut syödä ollenkaan ruokaa, ja keskiviikkoaamuna lahjoin sitä joskus mätsäreistä voittamillamme Acanan nappuloilla, jotta saatiin Rimadylit menemään ruoan kanssa alas. Luumu on antanut haavan olla ihan nätisti rauhassa, ja sitä tuntuikin tiistaina häiritsevän enemmän käpälään kanyylin paikalle laitettu side. Jo tiistai-iltana se rötkötteli olohuoneen villamatolla ketarat levällään sammakkona, ja eilen samassa asennossa kontit kohti taivasta. Jaa mitkä pallit, oliko sellaisia koskaan?

Tosin vähän meinasin valua hysteriaan eilen, kun siis (tää kuulostaa tosi naurettavalta, tiedän...) Luumulla on ollut siellä jalkojen välissä ihan siitä asti kun se lääkäristä haettiin, niin niinku "pallit". Aluksi ajattelinkin, että kiva että ne on keksineet jonkun uuden tavan leikata, jossa koira jää sillee luonnollisemman näköiseksi (joo olen myös välillä aika turhamainen esteetikko...). Kuitenkin kun paperissa luki, että on poistettu kivekset ja kivespussit, jäin vähän miettimään. Onko niillä jäänyt työ kesken (jossain muussa eläinlääkärissä tämä ei oikeasti olisi välttämättä mikään naurunaihe) vai mistä on kysymys. Hoitaja sanoi puhelimessa, että kyse voi olla pienestä turvotuksesta, mutta oman mielenrauhan vuoksi voin tuoda myös näytille. No vielä en vienyt, kun Facebookin luotettavat tiedonlähteetkin rauhottelivat odottamaan. Jotenkin olin vaan odottanut sellaista "tyhjää" jalkoväliä, ja nämä kassit eivät nyt oikein vastanneet mielikuvaani kastroidusta koirasta. Onko jollain samanlaisia kokemuksia, vai onko tämä sellainen kokemus, että se on jokaisella kastroidun koiran omistajalla samanlainen..?

Sorry niille, jotka eivät halunneet nähdä tätä näkymää...
Pidän kuitenkin juuri tällaisten kuvien julkaisua laajempia massoja palvelevana tehtävänä. 

Ei oo tyhjää siellä, ei.

Se kastraatiosta tällä erää. Olihan se jännittävä tapahtuma, mutta mitä jännitin oikeastaan vielä enemmän: Luumun vanhan vammapolven kontrollikuvia! Sehän on ollut minulle koko Luumun elämän aikana huoli ja murhe numero yksi. Ensin sen paraneminen, kuntouttaminen ja täyteen toimintaan saaminen, jälkikäteen mahdollisen nivelrikon pohtiminen, polven tarkkaileminen ja jatkuvat kyttäämien ja murehtiminen. Onko harrastamamme toko sille liian rasittavaa, olenko syöttänyt sille tarpeeksi ja tarpeeksi monipuolisesti kaikenmaailman nivelravinteita, onko liikuntamme ollut tarpeeksi monipuolista, eihän se ole juossut liikaa asvaltilla, onhan se päässyt vaihteleviin maastoihin kehittämään kehonhallintaansa ja lihaskuntoaan, ja lista jatkuu loputtomiin. Edellisistä polvikuvista taitaa olla jo lähemmäs pari vuotta, ja pelkäsin tuomiohetkeä kuin harkittua itsemurhaa. Pessimisti minussa valmistautui huonoihin uutisiin ja mietti valmiiksi mahdollisia reaktiovaihtoehtoja. Alanko itkeä, toteanko vaan, että arvasin sen, etäännynkö Luumusta omaa pahaa oloa lievittääkseni, osaanko enää ikinä olla sen kanssa samalla tavalla kuin ennen? 

Luumua hakiessani en enää nähnyt eläinlääkäriämme Eva Einola-Koposta, vaan hoitaja kertoi ensin ohjeet kastraatiosta toipumiseksi ja totesi sitten röntgenkuvissa polven olevan siisti. Hä? Siis mitä se tarkoittaa, eikö ollut yhtään nivelrikkoa? Hoitaja kävi vielä lääkäriltä tarkistamassa - oikein siisti vammapolvi, ei merkkejä nivelrikosta. Luumu on lääkärin mukaan niin hyvässä painossa ja lihaskunnossa, että se edesauttaa polven terveenä pysymistä nyt ja jatkossakin (paino ei saa nousta kastraation seurauksenakaan!). Totesin hoitajalle helpottuneena, miten raskas juttu polvi on ollut, ja että voisin nyt vähän tirauttaa. Ja kun hoitaja kävi hakemassa omin jaloin töttörö päässä minua vastaantulevan Luumun, vähän siinä onnenkyyneliä poskilta pyyhinkin. 

Vasta autossa tajusin iloisten uutisten todellisen merkityksen. Me voidaan edelleen jatkaa aktiivista elämäämme remuten metsissä ja pelloilla. Ja me voidaan edelleen tehdä sitä mikä on meille kummallekin maailman rakkainta - harrastaa tokoa nupit kaakossa ja niissä ilmansuunnissa, mitä ei ole vielä keksittykään. Vollotin koko lyhyen automatkan kotiin välillä ihan ääneen. Niin että turvallista matkaa vaan kaikille.

Uskomattoman hyvien polviuutisten lisäksi Luumulle tehtiin myös silmäkontrolli, jossa todettiin parin vuoden sisällä kasvaneen vain yhden ylimääräisen ripsen, ja se poistettiin. Tästäkin vaivasta pääsimme helpolla, jotkut kun joutuvat kuulemma käymään noita ripsiä poistamassa ihan jatkuvasti.

Nyt kotona me ollaan eletty semmoista neljän seinän elämää jälleen kerran. Luumu on käynyt vain pihalla pissalla, eikä se oikein tunnu ymmärtävän, että me ollaan saikulla. Eilenkin illalla oli ihan näillä näppäimillä jatkuvasti lähdössä lenkille, kun joku vähän sohvalla asentoa vaihtoi, saati nousi ylös hakemaan jääkaapista jotain. Ruokakin maistuu jo ihan tavallisesti, mikä on hyvä, sillä noita Rimadylejä syödään vielä muutama päivä 1,5 tabletin päiväannostuksella. Tehtiinkin eilen jo vähän tunnarin hajutunnistusta olkkarin matolla, kun kävi elämä vähän tylsäksi, mutta sekin on jo niin helppo nakki, että ei sitä miksikään aivotoiminnaksi oikein voi kutsua. Ilmaisiksi nameiksi korkeintaan. Pitää yrittää keksiä jotain muuta, mikä pitäisi kierrokset alhaalla ja päänupin toiminnassa. 

Krapulaa nukkumassa

Olenkin vähän siivoillut paikkoja ja kerrankin tein oikein reseptin kanssa ruokaa (Thaimaan ikisuosikkiani Massaman Curryä, jossa on kanaa, perunoita ja cashew-pähkinöitä ihanassa Massaman-kastikkeessa). Olkkaria järjestellessäni käsiini osui vihkoja ja askarteluja lapsuuden ajoilta. Eipä se ihminen kauaksi itsestään putoa, vaikka vanhaksi kasvaakin. Kymmenenvuotiaana (eli apua, kaksikymmentä vuotta sitten!) olen kirjoittanut itselleni muistiinpanoja kaikenlaisista koiriin liittyvistä jutuista. Siellä oli rotuesittelyjä, harrastusesittelyjä, tietovisoja ja muistiinpanoja näyttelyreissuilta ja metsälenkeiltä (kaverin äiti toimi kasvattajana niihin aikoihin). Enpä muistanutkaan, että minähän olenkin tehnyt debyyttini Rauman näyttelyssä jo vuonna 95, enkä vasta 2013 Luumun kanssa. Kymmenenvuotiaana suosikkirotuni on ollut sakemanni, enkä löytänyt staffista yhden ainuttakaan muistiinpanoa. Amstaffista oli kyllä kirjoitettu rotumääritelmä (amerikanstraffordshirenterrieri). Staffin kuva oli kuitenkin liimattu kaveriltani saamani lehtisen kanteen (muistatteko, kun lapsena "toimitimme" eläinaiheisia aikakauslehtiä toisillemme?). 

Tokokin esiintyy useamman kerran kirjoituksissani, vaikka muistelisin, että agility oli lapsena kiinnostavampaa. Ihan valideja ajatuksia vieläkin: 

- Koiralla olisi ainakin oltava kunnolliset käytöstavat.

- Kilpauraankaan ei esteitä ole, sillä tottelevaisuuskokeisiin (TOKO) pääsee millä rodulla hyvänsä.

- Tämän koemuodon kautta, sen tasoluokissa yleten, koira saavuttaa tittelin SF TVA, Suomen tottelevaisuusvalio, tai jopa KV TVA eli kansainvälinen tottelevaisuusvalio. Paljon tätä vähemmälläkin se on jo mukava seurakoira ja omistajansa ilo ja ylpeys.

- Koiran rodusta ja varsinaisesta käyttötarkoituksesta riippumatta TOKO on laji, josta oikein harjoitettuna on aina apua eikä koskaan haittaa.

Lapsen suusta se totuus tulee.
(Kaverini minulle lähettämässä lehtisessä)

Jotenkin kaikessa tekemisessäni ja olemisessani näkyvä rakkaus yksityiskohtiin (voitaneen myös pedanttisuudeksi kutsua) on tullut esille näköjään jo lapsena. Mitä ne pikkutytöt yleensä sitten piirtelee, ellei koiran sisuskaluja leivinpaperin läpi?

Mutta nyt taidan herättää Muumelon päivätorkuiltaan, sillä taivaalta sataa jotain talvenväristä! Ensilumi saapui vihdoin Vanhalinnaankin!

Koirien tavallisimmat tuki- ja liikuntaelinvammat

Osallistuin alkuvuodesta (!joo!) Univetin Kaarinassa järjestämään vamma-aiheiseen luentopäivään, jossa yksi Suomen johtavista eläinortopedeistä Mikael Granholm kertoi koirien tavallisimmista tuki- ja liikuntaelinvammoista. Luennosta on jo vierähtänyt tovi jos toinen, mutta en vain ole saanut kirjoitettua muistiinpanojani säilyvämpään muotoon (bittiavaruuteen siis) saati heitettyä pois. Tässäpä nämä siis. Hyvää kertausta koiran rakenteesta ja yleisimmistä rakenteeseen ja traumoihin liittyvistä vaivoista itse kullekin. Allekirjoitan! (Toki ystävän hiljattainen huono-onnisuus ja oma historia polvivamman kanssa toimivat tähän saumaan erinomaisena kannustimena...) 

Yritin taas kovasti olla skarppina ja kynä sauhuten panna muistiin kaiken oleellisen; en kuitenkaan mene takuuseen tietojen ajantasaisuudesta tai oikeellisuudesta. Koittakaa selvitä. En kirjoittanut kaikkia luennolla käsiteltyjä rakenneongelmia muistiin, vaan lähinnä tavallisimmat jutut, itselle vieraammat asiat sekä meitä mahdollisesti koskevat seikat.

Lähes kaikki sairaudet ja vammat johtuvat perimästä. Suuri osa liittyy rakenteeseen ja kasvuongelmiin. Perimä on näin ollen suurin yksittäinen vaikuttava tekijä. Tavallisimmat rakenneongelmat liittyvät niveliin. 

Lonkkaniveldysplasiasta (HD). Periytyvyys on kvantitatiivista, ja periytyvyysaste on 0.1 - 0.6 (1 = suoraan periytyvä; 0 = ei periydy). Lonkkaniveldysplasian oireita ovat kipu, liikkumisvaikeudet, ontuminen, jänishyppely. Hoito on oireiden mukainen. Lieviä tai kohtalaisia oireita lääkitään. Ravinnelisät ovat tärkeitä, koiralle pitää tarjota sopivasti liikuntaa, ja koiran on hyvä pysyä hoikkana. Kirjaintulos C tai D ei vielä kerro siitä, onko lonkka kipeä tai miten kipeä lonkka on. D-lonkilla voi pärjätä pitkällekin, kuitenkin mitä raskasrakenteisempi koira, sitä vaikeampaa on myös pärjääminen. 

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patella luksaatio. Kun polvilumpio menee sijoiltaan sisäänpäin, puhutaan mediaalisesta; ulospäin = lateraalinen. Mediaalista havaitaan usein muun muassa chihuahualla, mopsilla ja yorkiella; lateraalista westiellä ja suomenpystykorvalla. Kyse on virheellisestä jalka-asennosta, matalasta polvilumpion telaurasta. Ongelma on periytyvä, ja traumaattinen luksaatio on harvinainen. Koira voi olla täysin oireeton tai ontua vaikeasti. Oireita on myös jalan pomputtaminen (joka pikkuhiljaa surkastuttaa jalan lihaksia), koira saattaa jättää askelia väliin, tai välttää jalan käyttämistä muuten. Diagnoosi tehdään tunnustellen. Leikkausennuste on erinomaisesta hyvään.

Ristisiderepeämiin altistavia tekijöitä ovat muun muassa polven suora kulma, jäykkä sääriluun ylätasanteen kulma, alikehittynyt sääriluun kyhmy ja samanaikainen osteokondroosi. Ristisiderepeämät ovat kaikkein tavallisimpia vammoja koirilla. Niitä esiintyy kaikilla roduilla, mutta erityisesti isoilla koirilla. Ristisiderepeämä on rappeutumissairaus; 95 prosenttia sairauksista johtuu rappeumasta ja vain 5 prosenttia on traumaperäisiä. Kirurgia on lähes aina suositeltavaa, ja toipumisaika on 4 - 6 kuukautta. Hoitoennusteet vaihtelevat hyvästä kohtalaiseen. Seurauksena on aina polvinivelrikko.

Kyynärnivelen kasvuhäiriöt (ED). Yleinen isoilla ja jättikokoisilla roduilla. Kasvuhäiriöllä on eri muotoja: osteokondroosi, kyynärluun varislisäkkeen murtuma, kiinnittymätön kyynärpään uloke, kyynärnivelen inkongruenssi (= nivelpintojen epäyhdenmukaisuus). Koira pitää painoaan nivelen ulkopuolella. Vuotiaalla kuvatut ykköset eivät koskaan muutu parempaan suuntaan. Tila huonontuu tavallisesti koko elämän, mutta voi myös pysyä samana. Irtopala nivelessä näkyy röntgenkuvassa vain 30 prosentilla potilaista; CT-kuvauksessa näkyy enemmän, sillä kuvauksessa käytetään pyörivää röntgenputkea. Vammasta seuraa aina nivelrikkoa. Nivelrikko ei kuitenkaan itsessään ole indikaatio leikkaukseen, sillä nivelrikkoa ei saa leikkauksella pois. 

Osteokondroosi on perinnöllinen nivelruston kasvuhäiriö. Lievissä tapauksissa voi parantua itsestään, usein kuitenkin tarvitaan leikkaus. Jos nivelessä on osteokondroosia, kannattaa koira kuvauttaa muualtakin, sillä suurella todennäköisyydellä ongelmaa löytyy tällöin muualtakin. Osteokondroosia voi siis esiintyä useassa nivelessä samanaikaisesti. Tavallisesti nopeasti kasvavilla isoilla roduilla olka-, kyynär-, polvi- ja kinnernivelissä. Voi löytyä myös selkänikamista. Jos nivelet ovat terveet, ne eivät kulu käytössä! Jos koiralla todetaan nivelrikkoa, taustalla on usein kasvuhäiriötä tai traumaa. Jos koiran perimä on hyvä, ruokinnalla ei saa osteokondroosia aikaan (proteiinin määrä sekä fosforin suhde; matalaproteiinista ruokaa isoille, nopeasti ksavaville roduille). Nuoren kanssa ruokinta on kuitenkin tärkeä asia; aikuinen koira pärjää vaikka millä. Ruoka on kuitenkin aina vain yksi osa kokonaisuutta. Nuoren koiran ontumaan on suhtauduttava vakavammin kuin aikuisen!

Niin Luumu kumpi teistä se noutaja taas olikaan..? 

Putkiluun murtumat. Oireena akuuttia, voimakasta kipua. Koira saattaa pitää jalkaa epänormaalissa asennossa, krepitaatio, turvotus. Varhainen immobilisaatio. Hoito lastalla tai leikkaushoidolla. Liikuntaa rajoitetaan. Murtuman luutuminen kestää kolmesta kahteentoista kuukauteen; hoitoennuste on yleensä hyvä. Komplikaatioina esiintyy infektioita, viivästynyttä luutumista tai murtuneen luun kiertymistä/vinoutta. Seurauksena ei synny nivelrikkoa. 

Nivelen sisäiset murtumat. Myös näissä murtumissa oireena on akuutti, voimakas kipu; varhainen immobilisaatio. Leikkaushoito + lasta. Lastanvaihtoja ja liikunnan rajoittamista. Komplikaatioina infektiot, heikko luutuminen, voimakas nivelrikko. 

Nivelsidevammat > venähdys - repeytyminen - katkeaminen. Ontuminen ja nivelen manipulaatiokipu. Nivel tunnustellaan ja röntgen-/CT-kuvataan, artroskopia. Tukiside-leikkaushoito + lasta. Hoitoennuste korreloi vamman vakavuuteen. Seurauksena on yleensä aina nivelrikkoa. Paranemisen suhteen nivelsidevammat ovat epäkiitollisia. Nivel ei näy röntgenkuvassa, mutta nivelen löysyys näkyy. 

Jännevammat. Varpaiden koukistajajänteiden viiltovammat. Hoidetaan vamman laajuuden mukaan, lepo, tukiside, jänteiden ompelu. Isojen jänteiden repeytyminen vaatii aina ompelua (akillesjänne, polvilumpion suora side ym.) Vanhempi jännevamma ei aina parane. 

Lihasrevähdykset. Oireina kipu, ontuminen. Vamman laajuuden mukaan kuumotus, kipua lihaksen revähdyskohdassa. Ontuminen pahenee liikkumisen myötä. Vamma voi oireilla pitkään - useita kuukausia. Akuutit revähdykset hoidetaan kylmähoidolla. 

Yleissairauksia, jotka voivat aiheuttaa myös ontumista: immunologiset moniniveltulehdukset, myosiitit (lihastulehdukset), kilpirauhasen vajaatoiminta, sisäelinten vajaatoiminta, sydänsairaudet, borrelia, neurologiset sairaudet. 

Nivelrikko on oire sairaudesta tai vammasta; se on sairaus, jonka taustalla on jokin syy. Taustasyistä tavallisimpia ovat kasvuhäiriöt, huono rakenne, ylipaino. Hoitomuotoina ensimmäinen on PAINONHALLINTA! Myös liikunta, lihashuolto, fyssari, osteopatia, laserhoito. Lääkitään mahdollisesti tulehduskipulääkkeillä, kortisonilla, Cartrophenilla. IRAP, PRP - ACP, Accel, kantasoluhoidot. Ravinnelisänä glukosamiini, kondroitiinisulfaatti, hyaluronihappo, omega-3. Nivelrikkoruokavalio. 

Spondyloosi on selkärangan rappeutumissairaus. Selkänikamien väliin muodostuu luusiltoja. Kyse on useimmiten enemmän oireesta jostain muusta, kuin itse sairaudesta. Oireina spondyloosista on jäykkyys, kipu, hermopinteet. 

Sellaisia muistiinpanoja tuli tehtyä. Loppuun olen kirjoittanut vielä itselle muistiin FaunaPharman Hyalutidin DC -valmisteen, jota voisi antaa 30 päivän kuurina kahdesta neljään kertaa vuodessa vaihteluna noihin meidän tavanomaisiin nivelravinteisiin (gluko-HC, kondroitiini, MSM). Ihan rehellisistä muistiinmerkitsemissyistä laitoin tuon tuohon - kyse ei ole piilomainonnasta ;) Toivotamme Muumelon kanssa jokaiselle oikein liikkuvaista ja terveellistä alkusyksyä kesäisten Uittamon rannasta napattujen uintikuvien siivittämänä. 

Netta

En ole hysteerinen

Reipas aamulekille lähtijä

En ole hysteerinen. Olen tarkka. Muistuttelen mieleeni taas entisen fyssarimme minulle lahjoittamaa mantraa. Entisen siksi, koska hän on täällä meillä päin töissä vain torstaisin, ja se sattuu juuri olemaan meidän tokotreenivuoropäivämme. Luumu oli Piipalla hierottavana alle kuukausi sitten, ja huomenna ollaan menossa Tanja Kotille Turun Koirafysioon. Viimeisestä fyssarikäynnistämme alkaa ollakin jo kolmisen kuukautta. Luumu on ollut tiukempi lannerangasta viimeksi fyssarilla sekä kun oli hierottavana. Kummallakin kerralla sen sai kuitenkin auki, ja fyssari oli sitä mieltä, että jos se on siksi juntturassa, kun Luumu on alkanut käyttää kroppaansa tasapuolisemmin. Se nimittäin on! Olen ollut hirmu tyytyväinen siihen, miten tasapainoinen se onkaan ollut. No ehkä kolme neljästä kerrasta se käyttää "tervettä" jalkaansa merkkaamisessa tukijalkanaan, ja yleensä myös takapäätään venytellessä vapauttaa heikomman jalan ensin pinteestä. Laukkaa kumpaakin laukkaa (vasenta ja oikeaa), mutta taivuttaa heikompaa jalkaa hiukan vähemmän. Mutta muuten. Kun se hyppää sohvalta, se laskeutuu milloin millekin jalalle (jos nyt takajaloille laskeutumisesta voidaan puhua), ja rappusia alastullessa se astuu jokaiselle askelmalle, vaikka viimeinen osuisi heikommalle jalalle. Aloitettiin tokossa treenaamaan merkkiä ja haeskeltiin Luumulle ominaisempaa puolta kiertää merkki. Olin ällistynyt, kun sillä ei ollut enää puolittaista eroa itsensä kiertämisessä. Siis joskus kauan sitten, kun olen namin kanssa pyörittänyt Luumua "oman akselinsa ympäri" sekä oikealle että vasemmalle kaartaen, toiseen suuntaan ympyrä on ollut huomattavasti tiiviimpi.

Vanhalinna. My Love.

No onneksi olin kaukaa viisas ja varasin Luumulle 3 kuukautta sitten ajan fysioterapiaan. Nimittäin nyt tuntuu, että se tulee todella tarpeeseen. Musta tuntuu, että Luumu on alkanut jälleen pomputtaa heikompaa takajalkaansa enemmän, ja musta tuntuu, että nyt on jotain vialla. Tuon hienoisen pomputtelun lisäksi, jota sitäkin tapahtuu ainoastaan laukasta raviin vaihdettaessa, eikä edes mitenkään joka kerta, niin sen lisäksi Luumu on vingahtanut nyt viime aikoina muutaman kerran jossain ihan harmittomassa tilanteessa. Esimerkiksi eilen Luumu oli sohvan vieressä lattialla, ja vaihdoin jalkojen asentoa siten, että toinen jalka kosketti Luumua selkään/kylkeen. En mitenkään potkaissut sitä, mutta ei se nyt ihan hipaissutkaan. Tyyppi vingahti. Mulla nousee heti puna poskille, ja ajattelen heti pahinta. No nyt sillä on tietysti spondyloosi. Se on varonut jalkaansa ja käyttänyt takapäätään väärällä tavalla reilun vuoden, ja nyt alkavat seuraukset näkyä selässä! Taas pitää muistuttaa itselle: En ole hysteerinen. Olen tarkka. On aika paljon todennäköisempää, että Luumu on vaan jumissa. Onhan toko staattisuudessaan tosi raskasta, ja ei kyllä olla tehty niitä harjoituksia oikealle puolelle läheskään siinä määrin, mitä sitä pakostikin tulee tehtyä vasemmalle. No, onneksi, onneksi meillä on huomenna se fyssariaika. Luumu on nyt elellyt rauhallista kotikoiran elämää perjantaista lähtien (no kävelty me ollaan kyllä, koska lääkärikin on sanonut, että aina saa kävellä), ja saa nähdä antaako Tanja meille luvan osallistua torstaina treeneihin. 

Sakheli kesken iltapesujen pitäis poseerata! 

Tässä taas näitä: olkaas nyt nätisti siinä samassa kuvassa. 

BoTtia pidettiin koko sunnuntai.

Mitäs tänne oikeastaan sen kummempaa. Viikonloppu meni ihanasti tehden ei yhtään mitään. Käytiin me pappaa moikkaamassa, ja samalla piipahdettiin Littoistenjärven rannalla Kuoviluodossa. Heti visiitin jälkeen saatiinkin vähän lunta, jos nyt läpinäkyvästä valkoisesta kerroksesta voi lumena puhua. Hain Toko-Obelta lisää tunnareita, metallikapulan ja ohjatun noudon kapulat, ja Luumu aloittikin metallitreenin meidän keittiön lattialla. Tunnaria olen jännittänyt tunnarikapulat visusti suljetussa muovikassissa treenikassin pohjalla viimeiset pari kuukautta, mutta nyt aloitettiin sekin. Kerron näistä kuitenkin omassa tokopostauksessaan. Pyhitettäköön tämä kirjoitus tarkkuudelleni (lue: hysterialleni) ja kuville. Aamen. 

Tänä aamuna sain laittaa ekaa kertaa uudet talvisaappaat jalkaani!

Urheilijan lihashuoltoa

Koko loppuviikko hurahti pitkästä aikaa täysin muissa kuin koiramaisissa asioissa. Ensin perjantaina oltiin Millan ja Kimmon kanssa keilaamassa, ja muutaman vuoden paussin jälkeen keilasin paremmin kuin koskaan! Pakko vielä mainita, että jos olisimme lopettaneet pallojen viskelyn ensimmäisen varaamamme tunnin jälkeen, emmekä olisi ottaneet vielä lisätuntia, minä - kyllä, MINÄ - olisin voittanut koko köörin! Oli pakko ottaa tilanteesta kuva vielä, kun se pysyi näin ihastuttavan itsevarmuutta kohottavana! Olin minä silti kahdenkin tunnin jälkeen kakkonen, enkä hävinnyt Teemulle kuin 12 pisteellä! Ajatelkaa, kahden tunnin aikana vain 12 pistettä eroa! Pitäiskö ruveta keilaamaan useamminkin, oli se sen verran hauskaa...

Nämä kengät olivat jotenkin niin sympaattiset. Saisko tällaiset kotiinkin?

Lauantaiaamuna Mumelo meni mamman luo hoitoon, sillä itse pakkasin kamat kasaan ja lähdin viettämään ihanaisen daamin polttareita! Koko loistavan aurinkoinen lauantaipäivä menikin pikniköidessä, turisteillessa, laskuvarjohyppyjännittäessä, kickboxatessa, syödessä, uidessa, morsiussaunoillessa ja hyttysiä hätistellessä. Olin raahannut mökille teltankin siinä toivossa, että pääsisin jälleen telttailemaan, mutta möksä olikin sen verran suuri, ettei telttoja tarvinnut pystytellä. Fiksuna likkana olin pakannut mukaani myös kateutta herättävän uuden ilmapatjani, ja vieläkin fiksumpana jättänyt sen tulpan kotiin. Ei pumpattu ilmapatjoja, ei. Mahtavat juhlat, ei voi muuta sanoa. Jopa niin mahtavat, että sain keräillä itseäni melko pitkälle vielä sunnuntaina ja maanantainakin. Vapaapäivään ei kuitenkaan ollut aikaa, ja käväistiin me Mumelon kanssa tokohallillakin... niin ja tuli synttärikahvituksetkin järjestettyä Teemun vanhenemisen johdosta. Että urakkaa siinäkin yhdelle päivälle. 

Polttarisankarin erimuodikkaat popot.

Kustavin auringonnousua viiden aikaan aamuyöstä.
Kuudelta luovutin, ja menin nukkumaan.

Vaikka viikonloppu meni muuten ei-koiramaisissa puuhissa, ehdittiin me kuitenkin perjantaina käydä morjenstamassa 16-viikkoista Yufa-akitaa. Jännä kyllä Muumu ei ollut alkuun ollenkaan sitä mieltä, että tämän pikkuneitosen kanssa olisi kiva tutustua, mutta neitokaisen 9-kuinen "isoveikka" Huhu olisi ollut paljon kiinnostavampaa seuraa. Ota sitten selvää tämänkin pikkumiekkosen mieltymyksistä...

No olenko vähän söpö, vai mitä... 

Yume tyytyi katselemaan juoksuissansa ikkunasta.

Oikeastaan tämän postauksen pääpointin piti olla keilaus-, polttari- ja koiranpentuselostuksen sijaan Luumun fyssarikäynnissä. Luumu kävi nimittäin (liiankin) pitkän tauon jälkeen klinikalla fyssarimme Sofien käsittelyssä, ja vähän jänskätti ensialkuun, että minkähänlaisen tuomion me pitkästä aikaa saamme. Sain huokaista helpotuksesta ja jopa ylpeänä ottaa vastaan kehuja Luumun kunnosta. Liikkeistä ei kuulemma näy yhtään, että oikeassa polvessa olisi trauma, ja kehonhallinta on kaikin puolin huippuluokkaa. Lisäksi Luumulla on kuulemma takana hurjasti voimaa ja ennen kaikkea tekniikkaa käyttää sitä voimaa oikein. Tämä ei aina ole takapään traumaisilla mitenkään itsestäänselvyys - eikä riemulla ollut rajaa! 

Luumu oli muutenkin tässä puolen vuoden aikana aikuistunut selvästi. Antoi kopeloida paljon paremmin (hiestä märkänä jouduimme sitä välillä kyllä takaisin maahan "asettelemaan"), ja oli muutenkin paljon, paljon vähemmän hyper kaikin puolin. Oikea puoli sillä oli takaa hiukan tiukempi, ja hauikset hiukan juntturassa. Sillä on kuulemma etupäässä niin lennokas askel, että se helposti vetää haukkarit jumiin. Sainkin tähän hyvän venyttelyohjeen. Katsotaan auttaako se ensi kerraksi. 

Mumulun kanssa käymässä Turun yliopistolla.
En juuri ole tänne ikävöinyt.

Luumu oli viime kerrasta selvästi rauhoittunut, mutta niin olin minäkin. Täytyy myöntää, että fyssarimme joutui välillä toimimaan minulle myös eräänlaisena terapeuttina ja rauhoittelijana, mutta pikkuhiljaa voin vapauttaa hänet näistä tehtävistä. Osaan suhtautua Luumuun jo niin kuin koiraan, en niin kuin sairaaseen lapseen. Sofie kehottikin minua seurailemaan muita koiria ja niiden liikkeitä. Harva koira on täysin tasapainossa ja täydellinen kaikin puolin. Niin se vaan menee. 

Juteltiin myös kaikenlaisista ennaltaehkäisevistä nivelvalmisteista, ja tekisikin mieli ruveta antamaan Luumulle lisäravinteena Arthroflexiä. Alun perin ajattelin, jos tilaisin kondroitiinisulfaattia sisältävää glukosamiinia, ja syöttäisin pelkästään sitä... Arthroflexissä on kuitenkin lisäksi vielä orgaanista rikkiä (MSM), C-vitamiinia ja mangaania. C-vitamiinia Luumu saa muutenkin päivittäin, mutta tuota mangaania tarvitaan glukosamiinin hyödyntämiseksi. Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollakin on Arthroflexin tai muiden nivelvalmisteiden käytöstä.

Mistä on ihanat päivät tehty?
Päivätorkuista... 

... ja päivätorkuista... 

... ja päivätorkuista.
Niin ne toiset vaan torkkuu, kun toiset tekee töitä.
Ollapa kissa tai koira!

Päästyäni tähän minulle niin rakkaaseen terveyden ylläpito -aiheeseen, voisin palata kaksi kuukautta ajassa taaksepäin ja Airi Kalliorannan Koiran lihashuolto ja venyttely -luennolle. On taas nuo kymmensivuiset muistiinpanot maanneet tuossa työpöydän nurkassa pölyttymiseen asti, mutta viimein sain ne myös sähköiseen muotoon. Olen kolunnut noita koiran hieronta- ja lihashuoltoluentoja jonkun verran (tälläkin hetkellä on yksi kurssi kalenterissa merkitty elokuun lopulle...), mutta tällä Kalliorannan luennolla painopiste oli mielenkiintoisesti nimenomaan urheilijakoiran lihshuollossa ja erilaisissa treenaustavoissa. 

Katselimme videolta myös erirotuisten ja -rakenteisten koirien liikkumista eri askellajeissa. Opin todella paljon uutta siitä, miten rakenne vaikuttaa liikkumiseen ja virheasentojen syntymiseen. Esimerkiksi perusterrierit (mitkä? No esimerkiksi airedalenterrieri...), joita olin pitänyt suhteellisen terveinä tapauksina, kohtaavat ongelmia asetellessaan pitkiä raajojaan laatikkomaisen runkonsa ja suhteessa lyhyen selkänsä alle. Oli todella mielenkiintoista nähdä kuinka erilaiset koirat ratkaisevat rakenteellisia ongelmiaan, ja yksilöerojakin oli todella paljon. Olin jo aiemmin perehtynyt jonkun verran kulmauksiin (lähinnä takapäähän), mutta tällä luennolla tuli todella kattavaa tietoa kulmausten sopusuhtaisuuden (edessä ja takana) ja niiden tasapainoisuuden merkityksestä. Opin myös millaisia vaikutuksia esimerkiksi liian suurista (suorista) takakulmauksista voi olla, ja että esimerkiksi suuresti takakulmautuneilla koirilla polvivammat ovat yleisempiä. Voisin varmaan kirjoittaa kaikesta oppimastani loputtomiin, mainitaan nyt kuitenkin vielä näistä rakenneasioista, että opin myös miten rakenne vaikuttaa lihaksen muodostumiseen. Esimerkiksi suurissa takakulmauksissa lihakselle ei ole tilaa kehittyä välttämättä tarpeeksi, jolloin lihaksesta tulee pitkä ja ohut. Tämä takakulmausasia kiinnostaa minua erityisesti, koska Luumu on takapäästään hiukan suora. Sen reisilihakset ovat minun silmääni ohuet ja pitkät, ja sillä on polvitrauma. Sattumaa..?

Pioneja <3 

"Osaan mä tehdä hameitakin. En aina vaan kylpytakkeja."
Kumpi meistä olikaan se ompeluapulainen..?

Suosittelen Airi Kalliorannan luentoa ihan jokaiselle, joka treenaa koiransa kanssa ihan mitä tahansa - tai vaikka ei treenaisikaan mitään. Käytiin läpi kaikenlaisia harrastuslajin mukaan valittavia treenimuotoja (kestävyys-, voima-, nopeus- ja koordinaatioharjoitteluita), miten treenata, millaisia treenijaksoja, levon merkitys, verryttelyn, lämmittelyn, jäähdyttelyn ja venyttelyn merkitys, eri muodot jne. Tietoa tuli niin paljon, että miten sitä ehtiikään tehdä enää mitään muuta, kuin verrytellä, treenata, jäähdytellä ja venytellä... ja kaikki taas alusta. Lepoa unohtamatta! Toko nyt ei (onneksi) ole fyysisesti kamalan kuluttava laji... Saalispalkkaan pitkälti nojaava palkkaustapamme tekee treenaamisesta kuitenkin fyysisesti raskasta, eikä kentälle pitäisi koskaan mennä verryttelemättä. Lisäksi vaikka Luumu saikin kehonhallinnastaan pelkkää positiivista palautetta, koordinaatioharjoitukset esimerkiksi maassa makaavien tikapuiden avulla olisivat varmaan jokaiselle tarpeen. Voisinkin vetää jossain välissä Luumulle tikapuusulkeiset, ja ladata tänne vaikka kuvia tyypin koikkelehtimisesta. Saa nähdä mitä meinaa... :DDD

Uusia patukoita on väännelty yhdessä tuumin.
Muumu on tässäkin aina innokkaasti apuna. Suu auki törröttää,
jos saisi jostain matonkuteesta hiukan kiinni. 

Tämä iltajöpitys on ollut Luumun tapana ihan pikkukakarasta asti.
Mami, mennäänkö jo nukkumaan?

Mitäs tänne sitten muuta kuuluu... Tokokentällä ollaan oltu ihan tavalliseen tapaan. Kirjoitan meidän etenemisestä myöhemmin vaikka tarkemmin, mutta tällä hetkellä suurimmat kompastuskivet ovat seuraamisen käännökset ja paikallamakuun kesto. Lisäksi ehkä suurin kynnys kokeisiin menemisessä on, ettei olla harjoiteltu niin sanottua palkattomuutta vielä yhtään. Tai koskaanhan ei ole olemassa palkattomuutta, sillä aina on sosiaalinen palkka, mutta... niin, sitä pelkkää sosiaalista palkkaa emme ole vielä treenanneet. Aina on se nami tai lelu. Pitäisi, pitäisi, pitäisi... Niin paljon pitäisi, ja niin vähän on aikaa!

Hyvät ja huonot uutiset

No niin, eli hengissä selvittiin virallisista terveystutkimuksista, eikä tarvinnut omaa pääkoppaakaan mennä tarkistuttamaan samalla reissulla. Pääasiassa kaikki on kunnossa, mutta löytyi myös muutama juttu, joihin pitää nyt ja tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Luumulla ei ole silmissä perinnöllisiä sairauksia, minkä jo tiesinkin - koska rekisteripapereidenkin mukaan Luumun silmät ovat perinnöllisesti terveet. Tämä vaan ei näy Luumun tiedoissa täällä Suomessa, ja siksi halusin nyt samalla hoitaa silmätarkastuksenkin. Luumulla on kuitenkin kummassakin silmässä muutama ylimääräinen ripsi, jotka olisi hyvä hoitaa ennen kuin ne alkavat vaivata. Kuulostaa hassulta, mutta ne kasvavat sillä tavalla sisäänpäin, että kun ne kasvavat pituutta, ne raapivat jokaisella silmänräpäyksellä silmämunaa - ja voi kuvitella miltä se tuntuu, kun tuon karvakasan turkki on muutenkin kuin nuppineuloja ja ohuenohutta rautalankaa. Eli kun olen taas onnistunut täyttämään tämän eläinlääkärikäynnin lompakkooni jättämän kolon jollain keinolla, ylimääräiset ripset eliminoidaan nukutuksessa. En huomannut kysyä kuinka se tehdään - poltetaanko tai laseroidaanko ne ripsitupet jotenkin...? Kokemusta kellään..?

Luumulta koplattiin polvet, ja niistä lähtee Kennelliitolle 0/0-lausunto. Samaan paperiin tuli merkintä myös normaaleista kiveksistä - mutta nehän nyt näkee jo staffille härskiin tapaan päältäkin päin. Talven kynnyksellä äiti oli sitä mieltä, että minun olisi tarvinnnut ommella Luumulle myös kulkussuoja pakkasia vastaan, Nallella kun on suojat omasta takaa... eikä muuten ole enää niitä kulkusiakaan ;) Pärjättiin kuitenkin koko pitkä talvi ilman suojia!

Sitten röntgeniin. Äijä sinnitteli rauhoittavan voimallakin niin, että piti laittaa nukutusainetta. Luumu meni röntgeniin siis jo kolmatta kertaa elämässään, enkä tällä kertaa edes kovin haikein mielin jättänyt sitä sinne. Kuvien ottaminen ja niiden tarkastelu kesti yllättävän kauan (noin 20 minuuttia), ja kun meidät kutsuttiin sisään kuuntelemaan tuloksia, olin vissiin sen verran kehittänyt itselleni jostain jännitystä, että meinasin oikeasti pyörtyä! Ehdin jo kuunnella hyvän tovin niitä tuloksia, ja yhtäkkiä tuli kamala kuuma aalto, päässä kihelmöi ja alkoi näkö lähteä. Oli pakko mennä istumaan, olisihan se ollut melko noloa, jos oltaisiin kummatkin Luumun kanssa pötkötelty siinä lattialla kanttuvei! Kyynärät olivat siistit, niistäkin lähtee lausunto 0/0. Luumulta otettiin myös virallinen Kennelliitolle lähetetty kuva lannerangasta (siisti, ei huomautettavaa - en tiedä miten se käytännössä näkyy tiedoissa...) ja sen lisäksi selkä kuvattiin ylös asti - siisti/ei huomautettavaa. 

Kyynärät 

En tiedä mikä näistä selkäkuvista on se Kennelliitolle lähtenyt,
mutta tässä kaikki kolme tasapuolisuuden nimissä. 

Sitten, lonkista. Jo aiemmin tiesin, etteivät Luumun lonkat ole tiiviimmästä päästä, mutta että C/C:n sijaan ne ovatkin nyt sitten C/D. Luumun vasen lonkka on matalampi, ja tuosta lonkkakuvasta pystyy itsekin katsomaan, että se takana näkyvä rajapinta on toiseen lonkkaan nähden kauempana (kuvassa siis oikeanpuolinen lonkka ;)). Olihan tämä vähän järkytys, mutta toisaalta pitää taas ajatella, että huonomminkin olisi voinut käydä. Nyt on tärkeää pitää huolta lihaskunnosta, ja toimivan lihaksiston avulla tukea reisiluun pään pysymistä sisällä lonkkakuopassa. Pitäisi varmaan mennä johonkin fysiologian luennolle, kun nämä lääketieteelliset termit ovat vähän hakusessa, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan ;)

Otettu 21.3.2013

Kaivoin ihmeteltäväksi myös nuo elokuussa napatut kuvat, ja onhan se niissäkin jo näkyvissä tuo lonkkien hienoinen ero. Eli vaikka silloin arvioitiin lonkkien olevan noin B tai C, ero ei ole nyt reilussa puolessa vuodessa syntynyt, vaan jo silloin ollut olemassa. Eli kun tässä pohdin, että onko oikean takajalan polven varominen voinut vaikuttaa nyt puolessa vuodessa vasemman lonkan mataluuteen - maallikkokin näkee, että siitä ei ole kysymys. Uskomattomia asioita sitä oppii, kun omistaa koiran. Täällä sitä vaan arvioidaan röntgen-kuvia muina naisina ja hirrrveen pätevänä lausutaan niitä dr.Philimäiseen tapaan. Asiantuntijuudella. Tässä vielä siis vertailtavaksi 11. elokuuta 2012 otettu kuva Mumeloisen lonkista:

Otettu 11.8.2012

Ja sitten pyysin kuvat myös meidän murheenkryyneistämme, eli takapolvista. Oikeassa polvessa on rustottumaa, mutta kuulemma minimaalisesti. Eli sieltä on silloin liukastuessa irronnut pienenpieni rustonpala, joka ei ole vielä näkynyt silloin elokuussa otetuissa kuvissa. Merkkasin tuohon kuvaan missä kohtaa rustottumaa on. Einola-Koposen mukaan vamma on ollut luultavasti yliojennus-vamma nimenomaan noiden rustottumien sijainneista päätellen. Ja tästä syystä polvi on kuntoutunut hitaasti. Ja tästä syystä Luumu myös edelleen pomputtaa satunnaisesti oikeaa takajalkaansa. Oikea takapolvi tulee olemaan aina Luumun heikompi polvi, eikä sille asialle voi tehdä mitään. Tämä oli minulle todella vaikea pala niellä, mutta toisaalta taas nyt sain jonkun todistettavan syyn siihen, miksi meillä on ollut viimeistä paria kuukautta lukuunottamatta vammaa seurannut puoli vuotta yhtä vuoristorataa ja paikoitellen kummitusjunaakin. 

Otettu 21.3.2013

Rustottumaa on onneksi "minimaalisesti", eikä meidän tule rajoittaa elämäämme millään tavalla - päin vastoin. Liikuntaa lisätään nyt reilusti, kolmen vartin päivän pisin lenkki tulee olemaan meille lähihistoriaa, kun porhallamme - alkuun tietysti rauhallisesti - mutta jossain vaiheessa tuntienkin lenkkejä. Emme voi kävellä liikaa, ja (toko-)treenipäivinäkin kävellä voi ja pitääkin ihan tavalliseen tapaan. Ihan niinkuin matalan lonkankin kanssa, samalla tavalla hoidamme takapään kestävyyttä oikealla puolella erinomaista lihaskuntoa ylläpitämällä. Liikunnan on oltava tasaista, eli viikolla ei voi lepäillä laakereillaan ja viikonloppuna posottaa täysillä. Kuten aina, kovaa kävelypintaa tulisi välttää, ja mahdollisimman paljon metsässä monipuolisessa maastossa ja mielellään irti. Hyvistä verryttelyistä ennen rasitusta ja rasituksen jälkeen tulee pitää huoli - mikä on sekin meille jo tuttu juttu. Kesällä vesikävelyä ja uintia. Lisäksi meille suositeltiin mäkitreeniä, ja haluaisinkin saada kunnon mäkitreenin mahtumaan kalenteriimme ainakin kerran viikossa. Piikkiössä on Kehityksen kerhomajan pururadalla todella hyvä mäkinen reitti, ja siellä on pohjakin pehmeä! Ollaan loppuvuodesta Luumun kanssa molemmat niin rautaisessa kunnossa, että oksat pois! Luumu oli nytkin kyllä jo Einola-Koposen mielestä hyvässä lihaskunnossa, ei mikään lihapulla ;)

Fyssarimme Sofi piipahti myös Luumua katsomaan, ja hänen sympaattinen huolenpitonsa sai minut melkein tillahtamaan itkuun. Toinen lonkka on dee ja polvessakin on rustoa! Nämä huonot uutiset ottivat minut sinä päivänä ja vielä muutama päivä tutkimusten jälkeen niin kovasti valtaansa, etten ollenkaan osannut iloita siitä kaikesta mikä meillä on hyvin - (lähes) terveet silmät, terveet kyynärät ja ennen kaikkea: TERVE SELKÄ! Nyt asiaa reilummin makustelleena olen ihan tyytyväinen terveystutkimuksen tuloksiin. Olen onnellinen siitä, että se oli juuri minun koirani, joka liukastui kuistilla ja yliojensi polvensa niin että rustot vaan paukkuivat. Koska kun se on minun koirani, tiedän että se tulee saamaan parasta mahdollista hoitoa toivottavasti pitkän elämänsä varrella. Kun vielä opin itse elämään se suurennuslasi enemmän pöytälaatikossa kuin takataskussa, niin hyvin meillä menee. 

Otettu 11.8.2012

Oli kuitenkin pakko kaivaa polvikuvat myös elokuulta, ja ihan kuin tuossa ylhäällä olisi jo silloin ollut nähtävissä rustottumaa (vrt. terve polvi). Tiedä häntä. Häntä! Niin häntäkin tutkittiin. Siitä kaljusta otettiin raapenäyte, mutta ei löytynyt ylimääräisiä tallustelijoita sieltä. Katsotaan nyt meneekö ohi Megaderm-rasvahappokuurilla (meille määrättiin Omega Aidia, mutta se on maahantuojalta loppu), vai onko kenties jotain hormonaalista. Lääkäri ei puhunut hormoneista mitään, mutta sopisi kyllä hyvin kuvaukseen. Luumu on tosin itse hampaillaan jyrsinyt karvat pois, ja kaljuuntumista on hännän kummallakin puolella juuri siinä kohdassa, mihin se hampaillaan ylettyy. No, saa nähdä auttaako rasvahappokuuri, vai onko tämäkin päälakikaljun tapaan puolen vuoden taisto.

Ihan tokkurainen äijä menossa kuvauksista Barffikaupan kautta kotiin.

Nyt iloisempiin asioihin, eli auringonlaskun Vaarniemeen! Oltiin eilen iltalenkillä äitin, Japen ja Nallen kanssa ja satuttiin Kaarinaan Vaarniemeen juuri auringonlaskun aikaan. Katsokaa ja ihailkaa! (Tällä kertaa koirista tuli niin epäedustavia kuvia, että ihailtavaa on tosiaan vaan noissa auringonlaskuissa!)

Siis oikeasti - kenen tämä hirviö on?
Missä on kaunottareni? 

Kawelukset! 

Varokaa heikkoa jäätä!