 |
| Luumu's ears after playing, June 6th |
 |
| These ears... |
LUUMU ON REKISTERÖITY SUOMEN KENNELLIITTOON! Luumu is finally registered into the Finnish Kennel Club :) To see his data, click here.
Meillä oli eilen viimeinen kerta pikkupentujen leikkikoulua, ja vaikka on ollut kivaakin, hyvä että se loppui. Leikkikoulu kun on vähän kuin koirapuisto, paitsi että se on sisätiloissa ja kaverit ovat samanikäisiä. Muiden koirien omistajat ovat kuitenkin ihan samaa luokkaa koirapuistokoirien omistajien kanssa - niitä on hienoja, fiksua omistajia, mutta sitten on niitä toisiakin. Kun Luumulle on tullut ikää ja kokoa, ollaan saatu kokea myös ensimmäiset ennakkoluulotkin. Ennen koirien leikkimään vapauttamista yhden 13-viikkoisen leonbergin omistaja tuli minulta kysymään että onko minun koirani aggressiivinen!! Minun Luumuni? No herranen aika. En tiedä johtuiko tämä epäluuloisuus siitä kun ennen sisätiloihin siirtymistä sanoin yhdelle villakoiraansa (?) taluttaneelle ettei toisi omaa koiraansa hihnassa haistelemaan. Sisätiloissa Luumu myös haukahti innokkaasti pariin otteeseen ennen vapauttamista, ja tätä haukkua leonbergi oli kuulemma säikähtänyt. Olin ihan ymmälläni, mutta selostin nätisti, ettei tämä ole missään nimessä aggressiivinen, vaan innokas ja energinen. Leonbergi sai tulla samaan aitaukseen...
Toisen kerran ennakkoluuloisuus näkyi tilanteessa, jossa Luumu meni vauhdikkaasti yhden sileäkarvaisen noutajan (?) luo, ja ihmissilmään varoittamatta noutaja nappasi Luumua sillä tavalla, että Luumu ulvahti. Kouluttaja ei tilannetta nähnyt, vaan oletti automaattisesti, että Luumu oli napannut noutajaan kiinni. Tai kiinni ja kiinni, pieni näykkäisy se oli, mutta kuitenkin. En tietenkään voi olla puolueeton, mutta minusta Luumu on täydellinen esimerkki muita koiria hyvin lukevasta ja itse selkeästi viestivästä pennusta. Toki sillä on rodunomaisia piirteitä kuten ryntäily, painiminen, suun kanssa leikkiminen - onhan se staffi. Ryhmässämme oli myös joku karvainen otus (tiibetinterrieri?), jonka hermo ei kestänyt yhtään lähikontaktia kenenkään pennun kanssa. Se alkoi rähistä melkein välittömästi, ja muut tietenkin sille takaisin. Olin näissä kontakteissa itse todella tarkkana, koska tilanteen sattuessa kumpaa mahdetaan rähinöitsemisestä syyttää - suloista fluffya vai terävähampaista tykinkuulaa? Lisäksi tämän pörrön omistaja oli juuri näitä kehen en niin välittäisi olla yhteydessä. Omistaja puuttui rähinöihin tilanteen mentyä jo täysin ohi ottamalla pörrön syliin ja torumalla lempeällä äänellä: "ei noin Fifi, ei haukuta eikä rähistä!" Koiran nimi on muutettu ;)
Tosiaan, on ollut mukavaakin, ja on siellä ollut niitä älykkäitäkin omistajiakin. Sovittiin lapinporokoira-Merin omistajan kanssa metsälenkkitreffit meidän maisemiin, ja on ihan mukavaa seurata kahden samanikäisen, täysin erirotuisen pennelin kehittymistä. Luumulla ja Merillä on ikäeroa vain päivä! Mutta vielä edelliseen viitaten, me emme ole olleet koirapuistoissa, emmekä tule niihin koskaan menemään. Riidoissa staffia pidetään syyllisenä (ehkä niin kauan kunnes vastapuolella on dogo argentino tms.), ja vaikka kuinka oma koira olisi hyvin käyttäytyvä ja sosiaalinen, ei voi odottaa täydellistä käytöstä, jos toinen käy päälle yleisen syyttäjän tavoin.
Muuten meillä on alkuviikko mennyt taas ihmetellessä eläinten vaiva-alttiutta. Eilinen meni kummastellessa Luumun kulmahampaan irtoamista, se repsahti vetoleikissä, mutta jäi vimpulaan vielä suuhun. Ja tiukassa se istuikin se hammas. Luumu sai kokea vähän kauheuksia, kun yritimme sitä sieltä napata - tuloksetta. Annoimme pojalle syötäväksi myös luita, jospa irtoaisi sitten itsekseen. Ei irronnut. Hammasepisodin jälkeen ohjelmaa illaksi järjesti Napsu. Napeli oli ollut jo useamman tunnin yläkerrassa nukkumassa, ja kun se oli menossa ulos - minkä näköinen se olikaan!! Sillä oli naama ihan turvonnut, se oli kuin vieras kissa - lihotuskuurin käynyt sumo-Napsu! No järkytyin tietysti taas, ja onneksi Koira-Kissa-klinikka oli vielä 10 minuuttia auki. Puhelimessa neuvoivat etsimään pistokohtaa kyynpureman varalta, mutta koska sellaista ei löytynyt, ja koska Napsu ei kovasti aristanut päätään, päättelimme sen olevat ampiaisen pisto. Vaikka olisin voinut Luumun suhteen viimeksi hieman rauhoittua ja seurata tilannetta ennen kyytabletin antamista, Napsu oli nyt niin hurjan näköinen, että tablettia naamaan vaan. Onneksi Teemu tuli juuri kotiin pitelemään kissaa, kun minä hanskat kädessä yritin tunkea tabletin puolikasta kissan kurkusta alas. Onnistuihan se, ja jo muutaman tunnin jälkeen naama ei ollut ihan niin turvoksissa. Yöksi Napsu halusi mennä ulos, ja koska turvotus näytti menevän poispäin, uskalsin sen päästää. Täytyy sanoa että vähän pahaa teki, ja kaikki kamalat ajatukset käväisi mielessä kissan solahtaessa yöelämään.
 |
| Todellisuudessa Napsu oli vielä hirveemmän näköinen kuin kuvassa... |
 |
Tässä turvotus alkaa jo laskea. Napsulla oli muutaman tunnin ulkonaliikkumiskielto,
kunnes nähtiin mihin suuntaan turvotus lähti etenemään. |
Tämä päivä valkeni vaivoja parantavasti :) Napsu tuli sisälle puoli viiden aikaan normaalilla naamalla, ja Luumun irronnut kulmahammaskin löytyi - ettekä ikinä usko mistä... MUN KORVASTA! Oltiin aamulla vähän aikaa köllötelty yhdessä, ja muutama tunti sen jälkeen rapsutin korvaani ja löysin sen hampaan sieltä "yläkorvan" poimuista. No hyi! Ja oikeesti mikä sauma et se hammas menee just mun korvaan!
Ja onhan viikkoon tietysti mahtunut koiratreffitkin. Tiistai oli pyhitetty staffeille - aamulenkki Katin ja Ilen kanssa Halisten upeissa maisemissa teki hyvää sekä poikien väliselle ystävyydelle että minun rusketukselleni :) Kiitos Kati näistä "sessioista" :DD Illalla menimme viimein tapaamaan Orvillea, jonka kanssa kävin harjoittelemasa maaliskuussa koirahierontaa. Orville on mainio esimerkki hyvästä roolimallista Luumulle, ja eihän omaan "lajiinsa" tutustuminen voi koskaan olla Luumulle pahitteeksi. Kaikenkarvaisista otuksista olen kyllä huomannut, että juuri staffit kestävät Luumun riekkumista parhaiten - ehkä koska ne ovat aikuisenakin vielä melko samanlaisia ;)
Opin myös kaikenlaista uutta. Taru halusi mennä ennen pihaleikkejä yhdessä kävelylle, ja mietin jo etukäteen että mitähän siitä mahtaa tulla. Kun me ei haistella hihnassa (eikä Tarun koiratkaan sen puoleen), niin olen aina pitänyt parempana vaihtoehtona tutustuttaa koirat toisiinsa ensin irti (metsässä/pihalla), jonka jälkeen kävelytkin sujuisivat alemmilla energiatasoilla. Niin väärässä taas olen ollut - ja niin paljon enemmän voisin Luumulta vaatia! Lenkin alkuun pääsemisessä kului hetken, ennen kuin Luumu lakkasi pyrkimästä Orvillen luo, tarjosi minulle kontaktia ja pystyi kävelemään eteenpäin vetämättä. Tämä pieni investoitu aika takasi meille kuitenkin rauhallisen lenkin, jossa kumpikaan koira ei ollut toisesta juurikaan kiinnostunut. Sanoin muutamankin otteeseen, etten olisi ikinä uskonut että tästä mitään tulee. Mutta näin se vaan taas on - uutta oppii koko ajan, ja aion tätä tapaa soveltaa myös jatkossa. Meillä onkin vähän ollut ongelmana se, että vaikka emme vieraita koiria moikkaile hihnassa, mistä Luumu tietää ketä saa ja ketä ei saa moikkailla... Tällä uudella tavalla Luumu ei ala odottaa minkä tahansa koiran (tutun/vieraan) nähtyään leikkimään pääsemistä. Lisäksi koirat kokevat olevansa samaa laumaa kävellessään ensin yhdessä, jolloin tutustuminen/leikkiminenkin saattaa sujua rauhallisemmin.
 |
| Luumu ja "setämies" Orville ;) |
 |
| Korkeudessa Luumu ei jää Orvillesta enää kuin pari senttiä - ilmeissä ei sitäkään ;) |
 |
| Kawelukset! |
Loppuun pari kuvaa Napsun ja Luumun syvenevästä kumppanuudesta. Nämä on otettu eilen ennen hammas- ja naamaepisodeja.
