Kiitos Tuija

Sain vihdoin tulostettua tämän satasivuisen toko-sääntöjen nivaskan,
minkä jo uudenvuoden jälkeen lupasin tehdä.

Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä jo eilen, enkä saanut aikaiseksi muuta kuin otsikon. Tänään tulin kuitenkin niin hurjan hyvälle mielelle, kun luin Terhin ja Manun ensimmäisestä kokemuksesta epävirallisessa toko-kokeessa! (On muuten melkoinen dilemma lingvistille kirjoittaa toko-koe mitenkuten oikein, koska oikeastihan toko tarkoittaa tottelevaisuuskoetta, joten toko-koe olisi tällöin tottelevaisuuskoe-koe..!) Kielelliset ongelmat sikseen ja Terhille ja Manulle hurjasti onnea ja suukkoja ja haleja! Videoita katsellessa ei voi kuin huokaista, että kunpa mekin hetikohtapian oltaisiin noin hyvässä tokokunnossa! 

Ei olla ehditty Luumun kanssa treenata nyt oikeastaan kahteen viikkoon kunnolla, ja tämä viikko oli ensimmäinen viikkomme ilman Tuijan keskiviikkotreenejä. Nyyh. Niitä on ikävä! Jäi vähän vähemmälle noiden viimeisen kolmen treenitunnin ruotiminen muiden tärkeiden asioiden tieltä (kuten leskenlehdet ja koiranpennut!), mutta palaanpa niihin nyt. 

Tilattiin joku aika sitten FB:n kirppisryhmästä Luumulle omansanäköinen panta.
No jo on pramia! 

Pari viikkoa sitten Luumu pääsi pitkälle kävelylle kahden viehättävän rouvan kanssa
- Netta & Nelma -

Päästiin kurssilla kokeilemaan ihan ensimmäistä kertaa kauko-ohjausta, ja aloitettiin tietysti ihan alkeista, eli käsimerkeistä ja istu-maahan-jumpasta. Koska Luumulle oli luontaista olla liikuttamatta peppuaan ja sahata ylös-alas sitä etukroppaansa, niin me siis teimme. Hitsi miten nopeasti Luumu hiffasi tämän! Ja kumma juttu, mutta tämä istu-maahan-jumppa oli myös liike, jota se tekisi mielellänsä vaikka kuinka kauan! (No onhan se tietysti aika helppo keino saada jatkuvasti nameja...) Minun piti tässä muistaa etenkin maasta istumaannousussa houkutella Luumu namia lähellä nenää pitäen istumaan, jotta peppu pysyisi maassa koko liikkeen ajan. Ajattelin käyttää jatkossakin käsimerkkeinä "victoriastilwelliläistä" istu-käsimerkkiä (kämmenen selkäpuoli koiraan päin, sormenpäät yhdessä supussa), koska sillä meillä harjoiteltiin ihan pikkupenikkanakin istumaan. Maahan-merkki on meillä myös sama kuin pentuna, eli etusormella maahan osoittaminen. 

Kaukokäskyjen kanssa samaan aikaan opeteltiin avoimessa luokassa tarvittavaa pysäyttämistä. Sekin oli meille täysin uusi juttu, mutta pystyttiin hyvin käyttämään Luumun osaamaa asioiden kiertämistä tässä apuna. Siis esimerkiksi Luumu osaa kiertää lenkillä vaikkapa lyhtypylvään nykyään jo omatoimisesti, mutta alkuun tähänkin oli sana. Pysähtymistä harjoiteltiin asettamalla jonkun matkan päähän joku kierrettävä asia (mikä vaan kartiomainen törppö esimerkiksi), ja vauhdikkaasti lähdetään koira vasemmalla puolella suoraan kohti törppöä. Ensin käsiliikkeellä + kierrä-käskyllä (joka on meillä yleistarjontakäsky miten - tästä lisää kohta) koira saadaan kiertämään törppö siten, että itse jäädään odottamaan törpön toiselle puolelle. Vähän vaikeaa nyt selittää, mutta alkuun mennään itsekin todella lähelle törppöä, ja kun koira tajuaa, että sen pitää kiertää törppö ja tulla takaisin ihmisen luo, sitten voi jo jäädä itse kauemmas törpöstä. Koiraa venytellään namin kanssa törpön kierrettyään takaisin luokse. JA TÄSSÄ VAIHEESSA voi koiran pysäyttää samalla tavalla kuin liikkeestä seisomaan jättäessä. Kun jossain vaiheessa saan omatoimitreeneihimme taas apukädet mukaan, koitan saada harjoituksen videolle... kun ei tuosta sepustuksesta varmaan tajunnut yhtään mitään :)

Muumuu ihastelee Vanhalinnan maisemia. 

Käytiin myös kurkkaamassa, josko historiallisesta lähteestä voisi juoda.
Kovin oli jäässä vielä. 

Eikä ollut lampaatkaan vielä saapuneet Vanhalinnan aitaukseen. 

Tällaisia meillä ei onneksi ole Vanhalinnassa,
tämä tuli vastaamme muualla.

Noin yleisesti meidän treenaamisesta on sanottava, että olen oppinut rauhoittumaan, ja Luumukin toimii paljon paremmin, kun minä olen rauhallinen. Olen myös aktiivisesti muistanut kehua, enkä aina ensimmäisenä ole kaivamassa taskusta namia. Joskus kyllä havahdun siihen, että kun vaikkapa kuunnellaan mitä kouluttajalla on sanottavanaan, ja Luumu istuu nätisti perusasennossa kontaktissa, niin se käsi on melkein koko ajan siellä namipussissa... mihin sitä koira karvoistaan pääsisi, vai miten se oli? Olen myös aktiivisesti muistanut vapauttaa Luumun tehtävistään, ja vapautuksen muistamisessa olikin alkuun melkoinen homma!

Ennen pääsiäistä harjoittelimme kurssilla estehyppyä ja teimme muutamia toko-koiralle hyödyllisiä venytyksiä. On se staffi vaan niin mainio treenikumppani, sillä edes venyttelyistä ei selvitty nauruitta. Kun piti namin avulla taivuttaa koiran päätä istuma-asennossa alas oikealle ja alas vasemmalle, tämä herrasmies päätti röyhtäistä oikein kuuluvasti. Ja mä niin repesin! Muut venytykset eivät olleetkaan ihan niin hauskoja, mutta selvittiin niistäkin. Koiran voi pistää pyörähtelemään itsensä ympäri kumminkin päin, ja tämä venyttelyharjoitus on siinäkin mielessä hyvä, että jos koiralla on jumeja/aristuksia jossain, se pyörii toiseen suuntaan helposti huonommin. Mutta onnekseni voin todeta että hyvin pyöri - molempiin suuntiin. Lisäksi toko-koiran lapoja kannattaa venytellä vetämällä namin avulla etutassujen välistä mahan alta koiran päätä sen mahaa kohti (todella vaikeaa!)

Ennen näitä venytyksiä harjoiteltiin estehyppyä. Luumu osasi ennestään hypätä esteen käskystä, mutta ei olla lähdetty mistään tietystä paikasta tai edes jääty hypyn jälkeen niille sijoilleen. Ollaan siis vaan harjoiteltu hyvää hyppytekniikkaa siten, että kesken hypyn olen heittänyt namin sinne toiselle puolen estettä, jotta hypystä tulee tarpeeksi pitkä. Tämä onkin meillä toiminut hyvin, ja Luumu tykkää hyppäämisestä. Jopa niin paljon, että jos ei ole varuillaan, se saattaa lähteä hyppelemään esteitä ihan omin päinkin. Kurssilla harjoiteltiin estehyppyjä vähän jokaisen oman tason mukaan, ja me saatiin hyvinä vinkkeinä seuraavanlaisia harjoituksia. Ensimmäiseksi voidaan harjoitella hyppäämistä jättämällä koira odottamaan esteen toiselle puolelle, kun itse mennään toiselle puolelle odottamaan. Sitten pyydetään koira perusasentoon (hypyn kautta tietysti). Tässä on vaarana, että jos koira ei tunne oloaan tarpeeksi kotoisaksi esteen kanssa, se mieluummin kiertää sen ja tulee perusasentoon näin. Meillä ei onneksi ollut ongelmaa tästä, vaan Luumu hyppäsi joka kerta hienosti!

Toinen meille hyödyllinen harjoitus oli kosketusalustaa apuna käyttämällä pyytää koiraa peruasennosta hyppäämään esteen toiselle puolelle paikkaan, johon kosketusalusta on asetettu. Harjoittelimme tätä niin tunnin loppuvaiheessa, ettei Luumu jaksanut enää keskittyä kosketusalustaan, vaan hyppäsi ihan muuten vaan. Mutta teoreettisesti kun koira hyppäisi esteen ja hakeutuisi kosketusalustalle, samalla annettaisiin pysähtymiskäsky (esim. sama kuin liikkeestä seisominen). Uskon, että tätä tullaan jatkossa harjoittelemaan paljon! Tuossa kesän kynnyksellä voisin houkutella meidän iskää rakentamaan meille ihan oman toko-esteen, niin eiköhän se siitä iloksi muutu :D Hyppyjen kanssa pitää vaan olla tarkkana, että ei missään nimessä treenaa kerralla liikaa. Mille tahansa koiralle hyppytreenit ovat raskaammasta päästä, ja Luumun fysiikan kanssa tulee olla varovainen! Varsinkin kun se hyppelisi vaikka koko päivän, jos vaan saisi. 

Mainitsin tuossa aikaisemmin, että Luumulla on yleistarjontakäsky miten. En ollut tajunnut edes, että meillä on käytössä tällainen käsky, mutta kun muisteltiin kosketusalustajuttua (eikä meillä ollut omaa kosketusalustaa mukana!), sanoin automaattisesti miten, kun Luumu alkoi miettiä mitä tässä nyt pitikään tehdä. Tuijakin tästä kysyi, että ei kai meillä ole mitään käskyä kosketusalustalle - e-hei! Se on meidän yleistarjontakäsky, jota käytän aina tarkoittamaan samaa kuin "hei koira mietis nyt vähän, kyllä sä tän osaat!" Sellainen yleistarjontakäsky on kuulemma ihan hyvä ollakin käytössä, mutta hassua kyllä, en edes tiennyt meillä ensin sellaista olevankaan :)

Good morning, Luumu's style ;)

Pääsiäisen jälkeen viimeisellä kerralla treenattiin noutamista ja peruuttamista. Noutaminen meillä on ollut vähän sellaisessa puolivillaisessa vaiheessa nyt melkein vuoden päivät. Kun Luumu sairastui pienenä kennelyskään, piti keksiä jotain uudenlaista aivotyötä, ja silloin kaivettiin noutokapula esiin. Näistä meidän varhaisista harjoituksista tuli otettua video jos toinenkin. Ennen kurssin noutoharjoituksia Luumu osasi siis kapulan heittämisen jälkeen odottaa lupaa lähteä kapulan luo, sitten ottaa kapulan suuhunsa ja tuoda sen minulle (eteeni maahan), mutta osissa. Luumun nouto ei siis vielä kestänyt koko matkaa, vaan se puolessa välissä suunnilleen tiputti kapulan, katsoi minua, että joko se nami heruisi ja sitten taas kuljetti kapulaa jonkun matkaa. Eikä Luumu osannut tuoda kapulaa käteeni. 

Harjoittelimme noutoa kurssilla ihan samalla tavalla: heitä kapula suht lähelle, anna noutokäsky, koira noutaa kapulan > mene itse vastaan ja kun koira on tuomassa kapulaa, peruuta samalla itse ja ota käsillä kapula voimakkaasti elehtien vastaan. Voimakkaasti elehtimällä tarkoitan, että yritä käsilläsi näyttää koiralle mihin haluat koiran sen kapulan pudottavan. Tämä toimi meillä tosi hyvin, ja Luumu tykkää noutamisesta todella paljon. Tässä kohtaa tuli puheeksi myös palkan arvo ja arvonnosto. Luumun lempipalkka on repimisleikki, ja on tosiaan joskus ollut havaittavissa lieviä keskittymishäiriöitä jne. pelkällä namipalkalla. Jos palkka ei ole koiran silmissä noutoharjoituksessa tarpeeksi arvokas, käy helposti niin, että koira nappaakin kapulan palkakseen ja rällättelee se suussaan menemään. Näin meinasi käydä meilläkin, ja tässä kohtaa otettiinkin mukaan taskusta vedettävä vetopatukka. Eli kun koira on lähtenyt noutamaan, valmistaudu vetämään patukka taskusta sillä sekunnilla, kun koira pudottaa kapulan käteesi. Tässäkin tarvittiin muutama harjoitus ennen kuin Luumu tajusi, että a) kapula ei ole palkka ja b) patukkapalkan saa vasta kun kapula on haettu ja nätisti luovutettu pois. Ja taas: onko sitä vaan niin h**vetin hidas, vai onko tässä harjoituksessa vaan yksinkertaisesti liian monta liikkuvaa osaa? Hävettää oikein, kun Luumu tekisi kyllä, mutta kun emäntä käy niin perkulan hitaalla!

Tähän noutoon liittyen vielä, että jos koiralla on taipumusta "sukeltaa" kapulalle, voi noutoa harjoitella V-muotoon asetetun esteen/verkkoaidan ym. takaa. Eli koira joutuu ensin vähän kiertämään kapulan saadakseen, jolloin myyrähyppy jää väkisinkin pois. 

Peruuttamista emme ehtineet kovin paljon harjoitella, mutta käytännössä siis aloitettiin ihan samalla tavalla kuin koiratanssissa joskus muinoin. Namin avulla ja vähän työntämällä saadaan koira peruuttamaan ensin naamat vastakkain, ja sitten kun peruutus on tällä tavoin hanskassa, ruvetaan peruuttelemaan perusasentopaikasta. Peruuttaminen on Luumulle vaikeaa, eikä se oikein oma-aloitteisesti lähde peruuttelemaan. Tässä siis meille työnsarkaa vaikka kuinka!

Tuijan TOKO-ALO-kurssi oli meille juuri mitä tarvitsimmekin tähän hetkeen. Kurssin loppua kohti Luumu rupesi olemaan niin käsittämättömän hyvässä vireessä, että ei voi kuin ihailla (kunpa pystyisi itsekin olemaan samanmoisessa!). Sain jokaikiseltä tunnilta niin paljon uutta ajateltavaa ja intoa treneeihin, että toivotaan sen kestävän kesän yli. Joka kerta opin niin paljon uutta tokosta, mutta myös Luumusta ja jopa itsestäni! Joka kerta lähdin tunnilta hymyssä suin, että vau miten hieno harrastus meillä Luumun kanssa on! Ja vau miten hieno koira mulla loppupeleissä on! Yhden kerran muistan, että jouduttiin vähän taistelemaan sen vireen kanssa, mutta kaksi viimeistä kertaa oltiin ihan liekeissä! Jopa niin, että noutajalla varustettu kurssitoverimme kyseli että minkä rotuinen tuo on kun tuntuu niin mielellään tekevän töitä!

Superisti vielä kiitos Tuijalle mahtavan ja maailmoja avartavan kurssin pitämisestä - harjoitellaan näillä ohjeilla koko kesä, ja tullaan kenties syksyllä jatkamaan. 

On tämä koiranelämä melkosta vuoristorataa -
juuri kun ollaan saatu turkki ja häntä priimakuntoon Megaderm-rasvahappokuurilla,
niin eikö tyyppi herää tänään aamulla kiva paise huulessa. Nice!

P.S. Sosiaalinen media on muutakin kuin hampaidenpesusta kirjoittamista Facebookiin, ja joka SoMen voimaa aliarvioi, on auttamatta pudonnut kehityksen kelkasta. Kelloa kun ei voi kääntää takaisin, vaikka kuinka tahtoisimme. Lisäksi haluaisin muistuttaa, että mikään yhdistys tai muukaan rekisteröity taho ei voi omistaa yleiskielistä sanaa (olkoon se nyt vaikka staffi), saati sitten kieltää sellaisen yleisessä käytössä olevan sanan käyttämistä. Kadunmiehelle tulee sanasta (olkoon se nyt sitten vaikka staffi) mieleen koira, joka on rodultaan staffordshirenbullterrieri - ei yhdistys. Pointsit kytköksen ymmärtäneelle, ja vuosikokouksessa tavataan!

Perkeleen koira

Tultiin justiin viikoittaisista toko-treeneistämme, ja huhhuh minkä tempun teki Luumu! Luumulla oli ihan täydellinen vire päällä, teki ihan alkusekunneista mitä pyydettiin ja innolla. Alkoi jopa ennakoida perusasentoon lähtöä, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt (ja vaikka se sinänsä onkin hieno juttu, että tulee ihan itsekseenkin perusasentoon, niin otin väliin muutamia liikkeestä seisomaan jäämisiä). 

Meidän ryhmässä on silloin tällöin sellainen iso tanskandoggi (onko niitä pieniäkin..?), joka pitää ihmistään vähän lyhyellä hihnalla, siis toisin sanoen melko lailla pilkkanaan. Ensimmäisellä treenikerralla, jolloin tämä koirakko sattui kanssamme samoihin harkkoihin, treenistä meni melkein puolet siihen, kun doggi yritettiin saada roikkumasta ihmisensä hihassa, hyppimästä sen päälle, murisemasta ja haukkumasta sille jne. (Tai tehtiin me silti omatoimisesti kaikenlaista, ja tästä episodista tulikin loppujen lopuksi meille todella hyvää häiriötä, kun Luumun pää tuppasi pyörimään alkuun tuhanteen ja yhteen suuntaan.) Kouluttajamme yritti vähän turhaan opastaa kurittoman doggin ihmistä ja melkein kädestä pitäen yritti näyttää kuinka sille koiralle pitää nyt suuttua kunnolla, jotta sille tulee joku järki päähän. No ei siitä oikein hyvällä tahdollakaan mitään tullut. 

Muutama kerta on ollut välissä vähän parempi, ja kyllä heilläkin sitä tekemisen meininkiä löytyy, kun sille päälle sattuu.. koira. Tänään sattui taas väliin vähän tempukkaampi tuuli, ja muutaman matsin koirakko siinä hallin keskellä ottikin. Luumu ei ole enää näistä pitkään aikaan välittänyt tuon taivaallistakaan ja on (ennen) pystynyt keskittymään omaan tekemiseensä ihan täysillä. Varsinkin tämänpäiväisen erinomaisen vireen vuoksi yllätyinkin melkoisesti, kun äijä ihan yhtäkkiä lähti sinne matsin keskelle. Tapaus kesti varmaan sekunnin, ja olin jo Luumun perässä, tallasin hihnalle ja sain kuin sainkin koiran kiinni juuri ennen kuin se ehti doggin iholle. Olin ihan satavarma, että jos se sinne väliin menee (luuli tietysti että siinä on nyt joku hauska leikki kesken, ja niinhän se varmaan kummankin koiran mielestä olikin, doggi-ihmisen mielestä ei varmaan niinkään...) niin purtuahan sitä tulee. Raahasin Luumun pannasta kiinni pitäen "omalle paikalleen" ja huusin ihan täysillä PERKELEEN KOIRA ja varmaan sieltä jotain muutakin pääsi suusta. Nappasin vielä niskanahasta kunnolla kiinni, että SAATANA SINNE EI MENNÄ. Luumu näki tässä hetkessä sen häivähdyksen helvettiä, josta Gerardkin puhui (on kahdenlaisia kieltosanoja; toinen ei tarkoittaa "et saa palkkaa" ja toinen on "glimpse of Hell". Näihin on tietysti eri sana, ja ne lausutaankin eri tavalla.). 

Tämän episodin jälkeen doggikin oli niin pöllämystynyt (varmaan lähinnä huutamisestani, kenties myös Luumusta ylipäänsä), että temppuilut jäivät vissiin ainakin näiden treenien osalta siihen. Kouluttajamme naurahti vaan, että juuri tällaista kieltämistä hän on yrittänyt koko ajan hakea. No, toimimmepa taas hyvänä esimerkkinä siitä miten toimitaan kun toimitaan niin kuin ei saa toimia. Se iso perkele tuli todella minulta selkärangasta. Voin sitten vihata, että vieras koira tulee meidän luo, etenkin jos treenaamme. Saati että se olisi minun se luoksetuleva vieras koira. Prrrrrkele. 

Luumu on kyllä siitä aivan mahtava koira, että se ei jää märehtimään näitä asioita. Minulla oli itsellä enemmän tekemistä sen kanssa, että hengitys tasaantuu ja äänessä on jälleen se korkea, kannustava sävy. Luumu kyllä selvästi ymmärsi miksi perkele tuli nyt käymään, mutta tilanteen mentyä ohi minulla oli jälleen iloinen, hyvävireinen ja kuuliainen teini-staffi. Ja kyllähän se vähän nauratti. Näen jotenkin vieläkin mielessäni sen tanskandoggin hölmistyneen ilmeen.

TO-GO!

Ehdin vihdoin kirjoittaa meidän muutama viikko sitten alkaneesta toko-harrastuksesta! Olin siis varannut meille Luumun kanssa koirakoulu.netistä vuosipaikan tavoitteellisen tottelevaisuuden vakiryhmään pentukurssien päätteeksi. Jo aikana ennen koiraa ajattelin, että jos sitä joskus jonkun koiraharrastuksen aloittaisi, toko saattaisi tuntua omimmalta. Tässä väliaikana pennun opetellessa elämän pelisääntöjä ajatus tokosta meidän harrastuksenamme on vahvistunut. Luumu tykkää tehdä töitä, oppii mielellään uusia asioita - ja kyllähän oikeasti nuoren staffin kanssa on jotain harrastettavakin... Tämä parin kuukauden lepo-/hihnalenkkikausi on osoittanut, ettei mielenterveyttä pysty pitämään yllä pelkillä pissalenkeillä. Ei minun eikä koiran (mielenterveyttä, ei pissalenkkejä!).

Jo ennen Luumun tuloa meille mietin kuitenkin, että onko minusta siihen - naama irvessä hinkkaamaan koiran asentoa sentti sinne tai toinen tonne. Pentukurssien aikana podin välillä huonoa omatuntoa, kun en ollut ehtinyt treenata JOKA lenkin yhteydessä, joka päivä montaa kertaa tai edes joka päivä yhtään. Muiden (muutenkin kyllä huomattavasti rauhallisemmat) pennut osasivat arkiseuraamisen alkeet niin näppärästi että! Muiden siinä esitellessä taitojaan minä yritin kädet hihnanpolttamista rakkuloilla saada edes jonkinlaista kontaktia muiden koirien läsnäolosta hullaantuneeseen stahvoon. Jaa että tokoon tästä vielä... kunhan nyt arjestakin ensin selvitään.

Kävin kuitenkin sitten kesällä katsomassa Maskun Piuhassa elämäni ensimmäistä kertaa ihka oikeaa tokokoetta, ja yllätyin siitä kuinka kivaa kaikilla oli. Kukaan ei suorittanut tehtäviä naama rutussa, vaan koiran kanssa pidettiin hauskaa, kannustettiin muita kisailijoita ja koko kentällä oli sellainen mukava toverihenki. Vähän erilaista kuin näyttelykehän laidalla. Taisin silloin tästä silmien avautumisesta kirjoittaakin, ja kokeesta reipastuneena porskutimme Luumun kanssa pentukurssien läpi vaihtelevalla menestyksellä.

Syksy on tuonut tullessaan monet toko-kokeet, ja olen niitä käynyt katsomassa uudelleen Maskussa, sitten Kaarinassa ja nyt viimeksi täällä Liedossa. Alokas-luokassa ei tarvitse olla täydellinen, vaan olen huomannut, että positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle. Erityisesti näistä katsomistani kokeista mieleen on jäänyt eräs koirakko Kaarinasta, jonka ohjaaja päästi välillä sellaisia kiekauksia että koko "yleisöllä" oli hauskaa. Vaikka suoritus ei ihan täydellisyyttä hiponutkaan, he saivat tuomarilta kiitosta positiivisesta asenteesta. Toinen mieleenpainuva koesuoritus tapahtui viimeksi Liedossa, kun vierekkäin paikkamakuussa olevat koirat alkoivat leikkiä keskenään omistajien seistessä 20 metrin päässä. Tästä erästä hyväksytyn suorituksen sai vain yksi mahtava dobermanni, muut kolme hylättiin kun eivät paikoillaan pysyneet. Pysy siinä nyt sitten, kun niin paljon leikityttää!

Joka tapauksessa olen saanut näiden koekatseluiden myötä vähän lisää uskoa tähän meidänkin tekemiseen. Meillä on Luumun kanssa takana nyt neljä harjoittelukertaa toko-ryhmässämme, ja sanotaan että vaihtelevalla menestyksellä nekin. Ensimmäinen kerta oli suoraan sanottuna yhtä *piip*, kun Luumu sairaslomansa päätteeksi vihdoin näki ja haistoi muita koiria, eihän siitä kolmevarttisesta tullut hyvällä tahdollakaan lasta eikä *aa. Mulla oli makupalana raakaa kivipiiraa, mutta Luumu suoraan sanottuna sylki ne suusta pois ja keskittyi nenä maassa paljon mielenkiintoisempiin asioihin. Oli silloin muutenkin vähän sellainen toisen luokan koirakansalaisolo; Luumulla alkoi kynnestä vuotaa verta kun olin leikannut sitä juuri ennen treenejä liikaa, lisäksi Luumu järjesti hirveän kohtauksen, kun joku siirsi tuolin sinne hallin keskelle (hauhaumur!) ja kirsikkana tämän sirkuksen päällä nosti vielä jalkaansa sinne maton kulmaan.

En voinut muuta kuin hävetä, eivätkä odotukset seuraavalle viikolle olleetkaan kummoiset. Kävimme silloin ensimmäisen treeniviikon lauantaina vapaavuorolla treenaamassa kontaktia sattumoisin tyhjässä hallissa, enkä tiedä oliko sillä vaikutusta seuraavaan tokotreeniin, sillä Luumu oli kuin unelma! Ihan kuin eri koira. Melkein ensisekunneista asti se tuijotti minua tehtäviä ja palkkaa odottaen, ja tunnin lopuksi paikkamakuuta harjoitellessamme pystyin jättämään sen paikkamakuuseen muiden koirien kanssa samaan riviin! Näen kyllä heti Luumun vireestä voiko siihen luottaa - mutta en olisi ikinä uskonut että näin pian näin hyvin! Iloitsin tästä uudesta ja kiinnostuneesta koirasta vielä koko illan kotonakin, ja vähän väliä Muumelo sai osakseen haleja ja rapsutuksia (saa se niitä toki muutenkin, mutta nyt ihan jatkuvalla syötöllä).

Mumun kanssa treeaamassa kontaktia tyhjässä koirahallissa 22.9.2012

Kaksi viime kertaa ovatkin sujuneet sitten keskitason paremmalla puolella. Vireen ääripäät saavutettiin vissiin kahdella ensimmäisellä treenikerralla, ja nyt ollaan siinä välissä. Kolmannella treenikerralla Luumulla oli vire hiukan hakusessa, mutta jaksoi kuitenkin silloin tällöin keskittyä. Neljäs kerta treenattiin eilen uudessa maanantain ryhmässä, ja ajattelin että nyt sillä sitä haistelemista taas riittää - uudet treenikamut ja kaikki...

Mahtaako olla itsellä työkiireet syynä, mutta jotenkin oli eilen se vire kadoksissa itseltä. Piti välillä rautalangasta vääntää, että missä kohtaa sanotaan palkkalupaus ja missä järjestyksessä mitäkin tehdään. Maanantain ryhmä näyttäisi muutenkin olevan hiukan haastavampi, koska mukana on myös pari erittäin edistynyttä treenaajaa, jotka pitävät melua ja leikkivät koiriensa kanssa hurrrjasti. Siis aivan mahtavaa, leikki on meilläkin treenin pohja ja palkka (kun jalka taas kestää!), mutta Luumulla pyöri pää ja korvat välillä propellin tapaan muiden leikkiä ja kiekaisemalla huudettuja kiitoksia kuunnellessa. Paikallaolokäskyt piti silloin pitää todella lyhyinä, koska herra oli sen näköinen, että kohta ampaisee itsekin mukaan leikkiin. Leikkikaverin Luumu sieltä olisi todella löytänytkin! Alkutunnin Luumu yritti vähän väliä silmän välttäessä houkutella yhtä amstaffi-narttua leikkiin, ja lopputunnista neito olisi leikkiin ryhtynytkin. Mutta kun treenataan, silloin VAIN treenataan!

Treenipalkka tuottaa edelleen päänvaivaa, koska mikään raaka ei ole Luumun mielestä kiinnostavaa.
Frolicit menevät aina, mutta tässä kokeillaan astetta terveellisempää vaihtoehtoa, Natural Bites -kuivamakkaraa! Hyvin upposi sekin. Vähän oli hommaa pilkkomisessa vaan.

Kyllä kelpaisi makkarapalat koirulle.
Tässä näkyy hyvin muuten myös meidän edelleen keskeneräiset keittiönkaapit ;)

Tämä siis mahtavan, hienolta tuntuvan ja tavoitteellisen toko-harrastuksemme alkuaskelista. Toko tuntuu ainakin vielä hyvin omalta ja Luumullekin sopivalta lajilta. Ollaan käyty muutaman kerran tuossa meidän kotia lähellä olevalla nurmikentällä ottamassa lyhyitä treenipätkiä, lähinnä perusasentoja, luoksetuloja ja maahanmenoja liikkeestä. Kehitimme myös Hamtin kanssa yhdessä uuden tokokielen, eli käytännössä koesuoritusta varten on ne omat käskyt, joita käytetään vain kokeessa ja tietysti harjoituksissa. Pohjaksi valitsin saksan kielen, ja sitä muokkaamalla saatiin aikaiseksi hyvin toisistaan erottuvia ja painokkaita käskysanoja. Mainittakoon tässä nyt tällä hetkellä harjoittelun alla olevat RAND (perusasento, kuulostaa: aaan), KUSCH (maahan liikkeestä: kus) ja SITZE (istu: si).

Hienointa tässä tokossa on se yhteinen tekeminen. Vaikka eilinen huono vire pistetään minun työkiireideni piikkiin, se tokotreeni oli oikeastaan ainut hetki päivästä, jolloin todella teimme juttuja yhdessä. Pissalenkkejä ei mielestäni lasketa yhdessä tekemiseksi. Läheisen nurmikentän löydettyäni on ollut ihan huippua pitää puolen tunnin tauko keskellä työpäivää, pistää Luumulle treenivermeet päälle (ainoastaan tokossa käytettävä liila-harmaa panta-hihnasetti ;)) ja mennä nurmelle vähän ilottelemaan. Luumu tajuaa nyt jo muutaman nurmikenttätreenin jälkeen, että täällä treenataan eikä haistella hajuja tai muuten vaan pöhköillä.

Treenitavoitteista vielä sen verran, että kisakuntoon tähtäämme vuoden päästä syksyksi. Siinä meillä on tarpeeksi aikaa harjoitella, ja sitten Luumukin on jo niin "vanha", että siltä voi jo vaatia erilaisia asioita (kuten että kentältä ei lähdetä moikkailemaan vieressä odottavia koiria tai että kentällä ei juoksennella pää viidentenä jalkana nenä maassa...). Tavoitteiden ja aikataulun miettiminen tässä vaiheessa nuoren koiran kanssa ja hyvä jos perusasento hallussa voi tuntua mielettömältä, mutta kun on tavoitteita, on jotain mitä kohti pyrkiä.

Loppuun kuva tokokoira Luumun lepopäivästä.
Tänään revittiin vihdoin olohuoneen tapetteja :)

Luumu puoli vuotta!

1.8.2012

Luumu täytti tänään puoli vuotta! Olen hehkuttanut meidän yhteiseloa ja herra Hedelmän tärkeyttä niin moneen otteeseen aiemmin, että tämän postauksen omistan pelkästään Luumun puolivuotissynttäreille ja muille 6-kuukautispuuhille (pentujatkokurssille ja koiratreffeille... milles muullekaan). 

Puolivuotispäivän kunniaksi mentiin Kupittaan puistoon katsomaan Japen tuomarointia ja samassa tutustuttiin lintupuiston asukkeihin. Päästiin harjoittelemaan hyvin käyntiin lähtenyttä ohittamistakin, kun vastaan tuli jos minkälaista puudelia omistajineen. Ollaan siis kuluvalla viikolla harjoiteltu ohittamista Turun seudun koirakaveri -porukoiden kanssa, kerran täällä kotikonnuilla ja toisen kerran Auranlaaksossa. Harjoituksissa menee ihan äärettömän hyvin, mutta yksittäisen koiran tullessa vastaan Luumu on ihan hirmu innokas menemään tutustumaan. Nyt yritämme muistaa harjoitukset ihan tositilanteissakin - toisin sanoen minä yritän muistaa pitää urheilusukkaa mukana aina kun menemme remmilenkille.

Äijät tutustuvat hanhiin (ankkoihin?). Luumua vähän jännitti, ja hiukan piti haukkua.

Tässä katsellaan Japen tuomarointia ja erityisesti jalkapallon pyörimistä kentällä.

Välillä oli niin levotonta menoa, että piti vähän jäähdytellä.

Pentujatkokurssi järjestettiin tällä viikolla Runosmäen sijaan Liedon asemalla Koirakeskuksessa sadevaaran takia. Ihan kiva olikin päästä treenaamaan taas halliin, kun kaikki kesän treenit on lähinnä pidetty puistoissa ja nurmikentillä. Teemu oli mukana oppimassa ja meitä kuvaamassa, tietysti. 

Teemu yllätti Luumun pisulta ja meikäläisen myös kontiltaan.
Vähän  vaan askel lipsahti ja äkkiä oltiinkin jo maassa ;)

Tässä aloitellaan operatiivista katsekontaktiharjoitusta.
Hyvin menee, kohde vaan on väärä.

ODOTA!

Luumun paikallaanseisomiset kestävät jo todella hyvin häiriötä.
Voin hyppiä ja teeskennellä lähteväni vierestä juoksemaan.

Maahanmeno on myös meillä aika vahva, varsinkin nyt kun ollaan sahattu sitä ilman käsimerkkiä aika paljon. Luumulla taitaa vaan olla vähän väärä maahanmenotekniikka, tai siis kellahtaa helposti kyljelleen.

Ja koska maahanmenoa ollaan harjoiteltu viime aikoina niin paljon,
Luumu tarjoaa sitä nykyään mihin vaan.

Tässä harjoitellaan luopumista. Sitäkin ollaan harjoiteltu ihan 7-viikkoisesta asti,
mutta nyt oli kieltämättä aika paha kohde - herkullinen possunkorva!

Naminami

Ja tässä harjoitellaan käsiteltävyyttä.
Koiran pitää suostua käsittelyyn, ja nätisti paikallaan olemisesta palkitaan, totta kai!

Pentukurssin odota-harjoituksesta on myös videomateriaalia.

Torstaina oltiin Hugoa ja Yumea moikkaamassa. Emme vielä meinaa luovuttaa näiden kahden vähän eri-ikäisen pennelin romanssin suhteen. Kyllä se intohimon liekki varmasti vielä joskus leimahtaa, tällä hetkellä kanssakäyminen on vähän vielä nihkeää. Luumu jättää Yumen jo aika hyvin rauhaan, mutta jyrävaihdetta ei niin vaan ihan aina pysty hillitsemään! Yume taas on niin hieno neiti, ettei mitään sumopainia katsele ollenkaan. Siitäkös sitten ärinä syntyy. No, kun tyttöselle tulee vähän kokoa lisää ja hajut naisellistuvat, ehkä tämä harmaa jässikkäkin ymmärtää paremmin miten tuollaisten kissanaisten kanssa kuuluu olla. Lopussa leikittiin kuitenkin jo tosi hyvin, tai Luumu keskittyi Hugoon ja Yume Luumun häntään ja reisipaloihin ;)

Ja suoraan päin vaan!

Yume uskalsi tulla Luumua katsomaan kun Luumu keskittyi vain Hugoon.
Hännästä sai näköjään tosi hyvin kiinni.

Pikkupoikien joogahetki.

Aiemmin samalla viikolla pulahdettiin Aurajokeenkin uimaan. Siinä on niin paljon kivempi uida kuin metsälammessa, että en voinut itsekään lopulta vastustaa kastautumisen kiusausta! Luumua ei meinaa nykyään saada vedestä ollenkaan poiskaan, alku on aina hankalaa, mutta lopussa menisi ilman liivejäkin hakemaan leluja.

Tässä odotellaan lähtölupaa.

Heinäkuinen Muumuu

Voi mitä riemua!

Reippaat uimarit!

Staffy. Misunderstood.

Luumu's ears after playing, June 6th

These ears...

LUUMU ON REKISTERÖITY SUOMEN KENNELLIITTOON! Luumu is finally registered into the Finnish Kennel Club :) To see his data, click here.

Meillä oli eilen viimeinen kerta pikkupentujen leikkikoulua, ja vaikka on ollut kivaakin, hyvä että se loppui. Leikkikoulu kun on vähän kuin koirapuisto, paitsi että se on sisätiloissa ja kaverit ovat samanikäisiä. Muiden koirien omistajat ovat kuitenkin ihan samaa luokkaa koirapuistokoirien omistajien kanssa - niitä on hienoja, fiksua omistajia, mutta sitten on niitä toisiakin. Kun Luumulle on tullut ikää ja kokoa, ollaan saatu kokea myös ensimmäiset ennakkoluulotkin. Ennen koirien leikkimään vapauttamista yhden 13-viikkoisen leonbergin omistaja tuli minulta kysymään että onko minun koirani aggressiivinen!! Minun Luumuni? No herranen aika. En tiedä johtuiko tämä epäluuloisuus siitä kun ennen sisätiloihin siirtymistä sanoin yhdelle villakoiraansa (?) taluttaneelle ettei toisi omaa koiraansa hihnassa haistelemaan. Sisätiloissa Luumu myös haukahti innokkaasti pariin otteeseen ennen vapauttamista, ja tätä haukkua leonbergi oli kuulemma säikähtänyt. Olin ihan ymmälläni, mutta selostin nätisti, ettei tämä ole missään nimessä aggressiivinen, vaan innokas ja energinen. Leonbergi sai tulla samaan aitaukseen...

Toisen kerran ennakkoluuloisuus näkyi tilanteessa, jossa Luumu meni vauhdikkaasti yhden sileäkarvaisen noutajan (?) luo, ja ihmissilmään varoittamatta noutaja nappasi Luumua sillä tavalla, että Luumu ulvahti. Kouluttaja ei tilannetta nähnyt, vaan oletti automaattisesti, että Luumu oli napannut noutajaan kiinni. Tai kiinni ja kiinni, pieni näykkäisy se oli, mutta kuitenkin. En tietenkään voi olla puolueeton, mutta minusta Luumu on täydellinen esimerkki muita koiria hyvin lukevasta ja itse selkeästi viestivästä pennusta. Toki sillä on rodunomaisia piirteitä kuten ryntäily, painiminen, suun kanssa leikkiminen - onhan se staffi. Ryhmässämme oli myös joku karvainen otus (tiibetinterrieri?), jonka hermo ei kestänyt yhtään lähikontaktia kenenkään pennun kanssa. Se alkoi rähistä melkein välittömästi, ja muut tietenkin sille takaisin. Olin näissä kontakteissa itse todella tarkkana, koska tilanteen sattuessa kumpaa mahdetaan rähinöitsemisestä syyttää - suloista fluffya vai terävähampaista tykinkuulaa? Lisäksi tämän pörrön omistaja oli juuri näitä kehen en niin välittäisi olla yhteydessä. Omistaja puuttui rähinöihin tilanteen mentyä jo täysin ohi ottamalla pörrön syliin ja torumalla lempeällä äänellä: "ei noin Fifi, ei haukuta eikä rähistä!" Koiran nimi on muutettu ;)

Tosiaan, on ollut mukavaakin, ja on siellä ollut niitä älykkäitäkin omistajiakin. Sovittiin lapinporokoira-Merin omistajan kanssa metsälenkkitreffit meidän maisemiin, ja on ihan mukavaa seurata kahden samanikäisen, täysin erirotuisen pennelin kehittymistä. Luumulla ja Merillä on ikäeroa vain päivä! Mutta vielä edelliseen viitaten, me emme ole olleet koirapuistoissa, emmekä tule niihin koskaan menemään. Riidoissa staffia pidetään syyllisenä (ehkä niin kauan kunnes vastapuolella on dogo argentino tms.), ja vaikka kuinka oma koira olisi hyvin käyttäytyvä ja sosiaalinen, ei voi odottaa täydellistä käytöstä, jos toinen käy päälle yleisen syyttäjän tavoin.

Muuten meillä on alkuviikko mennyt taas ihmetellessä eläinten vaiva-alttiutta. Eilinen meni kummastellessa Luumun kulmahampaan irtoamista, se repsahti vetoleikissä, mutta jäi vimpulaan vielä suuhun. Ja tiukassa se istuikin se hammas. Luumu sai kokea vähän kauheuksia, kun yritimme sitä sieltä napata - tuloksetta. Annoimme pojalle syötäväksi myös luita, jospa irtoaisi sitten itsekseen. Ei irronnut. Hammasepisodin jälkeen ohjelmaa illaksi järjesti Napsu. Napeli oli ollut jo useamman tunnin yläkerrassa nukkumassa, ja kun se oli menossa ulos - minkä näköinen se olikaan!! Sillä oli naama ihan turvonnut, se oli kuin vieras kissa - lihotuskuurin käynyt sumo-Napsu! No järkytyin tietysti taas, ja onneksi Koira-Kissa-klinikka oli vielä 10 minuuttia auki. Puhelimessa neuvoivat etsimään pistokohtaa kyynpureman varalta, mutta koska sellaista ei löytynyt, ja koska Napsu ei kovasti aristanut päätään, päättelimme sen olevat ampiaisen pisto. Vaikka olisin voinut Luumun suhteen viimeksi hieman rauhoittua ja seurata tilannetta ennen kyytabletin antamista, Napsu oli nyt niin hurjan näköinen, että tablettia naamaan vaan. Onneksi Teemu tuli juuri kotiin pitelemään kissaa, kun minä hanskat kädessä yritin tunkea tabletin puolikasta kissan kurkusta alas. Onnistuihan se, ja jo muutaman tunnin jälkeen naama ei ollut ihan niin turvoksissa. Yöksi Napsu halusi mennä ulos, ja koska turvotus näytti menevän poispäin, uskalsin sen päästää. Täytyy sanoa että vähän pahaa teki, ja kaikki kamalat ajatukset käväisi mielessä kissan solahtaessa yöelämään. 

Todellisuudessa Napsu oli vielä hirveemmän näköinen kuin kuvassa...

Tässä turvotus alkaa jo laskea. Napsulla oli muutaman tunnin ulkonaliikkumiskielto,
kunnes nähtiin mihin suuntaan turvotus lähti etenemään.

Tämä päivä valkeni vaivoja parantavasti :) Napsu tuli sisälle puoli viiden aikaan normaalilla naamalla, ja Luumun irronnut kulmahammaskin löytyi - ettekä ikinä usko mistä... MUN KORVASTA! Oltiin aamulla vähän aikaa köllötelty yhdessä, ja muutama tunti sen jälkeen rapsutin korvaani ja löysin sen hampaan sieltä "yläkorvan" poimuista. No hyi! Ja oikeesti mikä sauma et se hammas menee just mun korvaan! 

Ja onhan viikkoon tietysti mahtunut koiratreffitkin. Tiistai oli pyhitetty staffeille - aamulenkki Katin ja Ilen kanssa Halisten upeissa maisemissa teki hyvää sekä poikien väliselle ystävyydelle että minun rusketukselleni :) Kiitos Kati näistä "sessioista" :DD Illalla menimme viimein tapaamaan Orvillea, jonka kanssa kävin harjoittelemasa maaliskuussa koirahierontaa. Orville on mainio esimerkki hyvästä roolimallista Luumulle, ja eihän omaan "lajiinsa" tutustuminen voi koskaan olla Luumulle pahitteeksi. Kaikenkarvaisista otuksista olen kyllä huomannut, että juuri staffit kestävät Luumun riekkumista parhaiten - ehkä koska ne ovat aikuisenakin vielä melko samanlaisia ;)

Opin myös kaikenlaista uutta. Taru halusi mennä ennen pihaleikkejä yhdessä kävelylle, ja mietin jo etukäteen että mitähän siitä mahtaa tulla. Kun me ei haistella hihnassa (eikä Tarun koiratkaan sen puoleen), niin olen aina pitänyt parempana vaihtoehtona tutustuttaa koirat toisiinsa ensin irti (metsässä/pihalla), jonka jälkeen kävelytkin sujuisivat alemmilla energiatasoilla. Niin väärässä taas olen ollut - ja niin paljon enemmän voisin Luumulta vaatia! Lenkin alkuun pääsemisessä kului hetken, ennen kuin Luumu lakkasi pyrkimästä Orvillen luo, tarjosi minulle kontaktia ja pystyi kävelemään eteenpäin vetämättä. Tämä pieni investoitu aika takasi meille kuitenkin rauhallisen lenkin, jossa kumpikaan koira ei ollut toisesta juurikaan kiinnostunut. Sanoin muutamankin otteeseen, etten olisi ikinä uskonut että tästä mitään tulee. Mutta näin se vaan taas on - uutta oppii koko ajan, ja aion tätä tapaa soveltaa myös jatkossa. Meillä onkin vähän ollut ongelmana se, että vaikka emme vieraita koiria moikkaile hihnassa, mistä Luumu tietää ketä saa ja ketä ei saa moikkailla... Tällä uudella tavalla Luumu ei ala odottaa minkä tahansa koiran (tutun/vieraan) nähtyään leikkimään pääsemistä. Lisäksi koirat kokevat olevansa samaa laumaa kävellessään ensin yhdessä, jolloin tutustuminen/leikkiminenkin saattaa sujua rauhallisemmin.

Luumu ja "setämies" Orville ;)

Korkeudessa Luumu ei jää Orvillesta enää kuin pari senttiä - ilmeissä ei sitäkään ;)

Kawelukset!

Loppuun pari kuvaa Napsun ja Luumun syvenevästä kumppanuudesta. Nämä on otettu eilen ennen hammas- ja naamaepisodeja.

Vanhakin omistaja oppii...

Viime viikon loppupuolisko hurahtikin kaikennäköisissä koulutuksissa. Torstaiset palveluskoirien tottis-treenit olivat ihan eri maata kuin samaiset viikkoa aiemmin. Niin se vaan yhden ihmisen k-päisyys vaikuttaa koko porukan henkeen, ja tällä kertaa oli ihan mahtista - ei k-päitä, ja aiheenakin leikkiminen, motivointi ja kontakti - just ne meidän osaamisalueet ;) Treeni loppui vielä avustettuun luoksetuloon, enkä tiedä kumpi oli enemmän innoissaan, minä vai Luumu :DDDDDDD Taitava koira! Kiitos kuvista ja videoista kuuluu Hamtille!

Oltiin Hamtin kanssa ennen treenejä pikku-piknikillä Halisissa, ja Luumu poseerasi kauniisti ;)
Kuvanmuokkaukset kunniaan ;)

Palveluskoirien tottis-treeneistä muutama kuva.

Kenneyskäkarenssin takia kesken jäänyt leikkikoulu jatkui jälleen. Meillä jäi kaksi kertaa pois (yhteensä neljästä), ja koska suuri osa leikkikoululaisista oli sairastunut, ja koko leikkikoulu oli peruttu, pääsimme korvaamaan uupuneet kerrat :) Luumu löysi uusien joukosta vanhat kivat kamunsa - snautseri oli uusi tuttavuus!

Sekä palveluskoirien tottista että leikkikoulua on siis yksi kerta enää - tottis jää kesätauolle ja leikkikouluun Luumu on muutenkin liian vanha. Lauantaina olimme Jirka Vierimaan Hihna & Ohitus -koulutuspäivässä Ruissalossa, ja lähdin tähän viisituntiseen koulutukseen ihan niillä mielillä, et katsotaan mitä tuleman pitää. Ja näinhän me tehtiinkin - kun Luumu ei jaksanut keskittyä, me leikimme, kävimme metsässä, istuimme autossa jne. Mutta todella hyvin Luumu kyllä jaksoikin - ainakin häiriötä tuli sille päivälle hurrrjasti! Koulutuksessa ei niinkään ollut otsikon mukaista ohittamista (yhtään) - vaan päivän aikana harjoiteltiin kontaktia, seuraamista, luopumista ja näiden soveltamista arkielämässä. Jirka on hyvä esimerkki kouluttajasta, joka ottaa asiat kyllä tosissaan, mutta joka tekee työtään huumorilla. Ei sen koirankoulutuksen tarvitsekaan olla mitään hampaat irvessä -sahaamista! Sain hyviä vinkkejä leikkimiseen ja lelulla motivointiin ja olin jälleen Luumusta niin kovin ylpeä - poika jäi makaamaan paikoilleen, ja pystyin päästämään hihnastaki irti ilman pelkoa että olisi lähtenyt muita koirakoita morjenstamaan - rättilelu on sen ehdoton ykkönen! Voi sitä ylpeyttä ja riemua, Luumu oppii, ja minäkin siinä sivussa!

Ilma ei ollut ihan mitä parhain, ja Luumun olikin hyvä lepäillä välillä autossa :)

Iloiset koululaiset osallistuvat näköjään taas sama ilme -kisaan  ;)

Eilen käytiin tutustumassa Turun Kenttäkoirayhdistyksen tottistreeneihin, ja ihan hienot treenit olivatkin! Tuo sunnuntain aika sopii meille hyvin, ja tullaan varmaan jatkossa siellä käymäänkin. Näissä treeneissä kuten myös Hihna & Ohitus -treeneissä oli mukana myös Nalle, joka aloitti koirakoulutaipaleensa kertarykäyksellä :P 

Tässä tutustutaan vähän alueeseen. Luumulla häntä tikkusuorana ;)
(C) Jape Saari

Meidän päätehtävä on tässä vaiheessa leikkiä ja pitää kivaa!
(C) Jape Saari

Tässä Luumu harjoittelee paikkamakuuta. Look mommy, no hands!
(C) Jape Saari

Vasta valokuvista todella huomaa kuinka suuri Luumu jo on!
(C) Jape Saari

Ja taas leikitään! Meillä on kivaa yhdessä!!
(C) Jape Saari

Kentälle johtaa hyvin arveluttava silta,
mutta tuleepa treenattua tällaisellakin alustalla kävelemistä!
(C) Sinikka Saari

Vähän otti tuolla kenttäkoirien harkoissakin päähän yksi know-it-all -tyyppi; jos meille annetaan Luumun kanssa tehtäväksi harjoitella leikkien niitä asioita joita jo osaamme, en ole ihan hirveän kiinnostunut kuuntelemaan maratoniluentoa siitä, missä hihna kannattaa pitää kun harjoitellaan seuraamista "kato tällai" tai ylipäänsä siitä, että jos joskus haluan harrastaa metsälajeja, niin se kannattaa sitten aloittaa "kato näin". Oli pakko vaan lähteä siitä hiukan kauemmas, koska en pystynyt yhtään keskittymään Luumun kanssa leikkimiseen... Näitä ihmisiä näköjään maailmassa riittää - ja välillä kyrsii ihan kunnolla, kun ihmiset luulevat että ensimmäisen koiran omistajana olen varmaan just pudonnut puusta. Arrrghhh!!! Saa neuvoa, mutta ei tarvitse koko ajan. Kysyn kyllä jos joku asia askarruttaa. Huomaan myös että minun pitää ongelmassani katsoa myös vähän itseeni - vähän liian paljon siedän kaikenlaista, ennen kuin lopulta rrrräjähdän... ja yleensä se on Teemu joka näitä purkauksia saa sitten kotona kuunnella :/

No, menee taas paasaukseksi - anteeksi! Loppuun kuvia metsäretkiltämme Ruissalosta ja Maskun Rivieralta. Tässä pari videotakin, toisessa Luumu harjoittelee paikkamakuuta Maskun kauniissa maisemissa, ja toisessa Nalle menee kahlaamaan.

Majakka ja perävaunu vauhdissa taas, tällä kertaa Ruissalossa.
(C) Sinikka Saari

Löydettiin vihdoin Ruissalon lintutornille. Luumukin löysi lintutornilta punkin! Jaiks!
Oli kuulemma hyvät näköalat tornista, me ei siitä mitään tiedetä, kun jäätiin kalliolle ruikuttamaan...
(C) Sinikka Saari

Tässä ollaan Maskun hiekkakuopilla - mahtava reitti! Tosi hienot maisemat!

Luumua ei vielä veteen saa!

Luumu taas edustavana...

Me kiivettiin ison mäen päälle, josta oli hieno näkymä joka suuntaan.
Tällainen kuva meistä kuitenkin tuli - ei juuri näy mäen suuruutta eikä muutakaan ;)

Sydän!

Nalle kuuntelee mitä ihme ääniä mä päästelin :)