Flowers, Butterflies & Puppies

I just can't get enough of how spring-like it already is here! Today, we found coltsfoots (leskenlehti) for the second time this year and guess what else - a small tortoiseshell (nokkosperhonen)! That's really amazing, considering that the temperature still sinks to about 10 degrees below zero during the night! 

Today, we spent some time training obedience in the parking area of a some kind of "industrial barn" near us, and I guess the battle against the Frolics is nearly over. Luumu has been a bit of a picky eater, and when it comes to training in the middle of all kinds of disturbances (like a new place, people around - not to mention strange dogs around...), the Frolics have been the only treat that would do the trick for Luumu - meaning, only the power of Frolics made him listen and do stuff eagerly, no matter the disturbances. Today, I boiled some chicken's gizzard (kivipiira) and Luumu waited the entire time patiently in front of the stove. In the parking lot, the small pieces of gizzard were tempting, but we'll see their true allurement on Monday, when we have our training lesson with other dogs in a dog hall. I also ordered some Natural Menu kibble that was recommended to us, so we'll see about that too. But I am confident to say definite goodbye to Frolics soon - let's face it: they are not the healthiest thing you can feed your dog with!

Boiled gizzard 

Sticks made of beef stomach.
Works, but not as well as gizzard.

In addition to obedience training, which Luumu by the way rocks at the moment, we have been spending a lot of quality time in the forest, running free and with all sorts of pals. When we are alone in the forest and Luumu is unleashed, he goes really nicely, sniffs around the ground and the bushes and remembers to keep an eye on where I am. But - when we are in the forest with a canine friend, Luumu runs rampantly like he's never been in the forest before! Of course, since the dog culture is so strict here in Finland, I need to be able to see him all the time and he is not allowed to go say hi to possible by-passers. Luckily, here in Vanhalinna where we live, there are not so many daily by-passers... We love our peace and solitude!

Earlier in the week we went to Raisio to see our friends Hamti & Noa again. And if it went nicely last time, this time was almost perfect! Noa is a bit over 4-month-old (five already??) Australian Kelpie pup, and Luumu has had some troubles understanding that he is now the bigger one. Also how to play nicely has been under construction, but we are finally getting there! Luumu has always got along perfectly with bigger dogs - the bigger the better, but with smaller dogs or shy dogs that might even be the same size as him, Luumu has been eager to show who the king of the hill really is. Some videos of Luumu & Noa's new friendship can be seen here and here. Enjoy the pics!

Just sniffing around the same bush like it's no big deal... 

A technical break... 

My God, is that my little baby with all those muscles..? 

Funny how I don't know anything about herding dogs' behaviour,
but despite of his young age, Noa is the perfect instructor. 

Luumu is concentrating on taking in every piece of bitchy odours,
and making sure that the next ones smell him too. 

"I' feel pretty, of so pretty!"

From this angle, they are not so different, after all..? 

Only once they started to act a bit (too) crazy, and Luumu needed to be cooled down in the leash.
Comfortable, as you might imagine.
I have been shouting how nicely he walks in the leash these days -
but as you can see, only when we are alone and when there is no-one in front of us...

The sun was shining so warmly and the boys were behaving so charmingly
that we decided to take some portraits. 

... but getting the two of them in the same picture was really a too big of a challenge...

But challenges are made for overcoming. 

Luumu has this funny-looking habit of rolling in the snow.

Onni on alaston koira

It's spring time! Luumu has been wearing a winter coat for six months now (what a winter, I say!) but finally I can say that we are leaving the frost behind and the sun is really becoming warmer also here! So no winter coats anymore, yipppee! It's funny how Luumu has secretly grown into his adult measures under his coat, and now that we are walking around the neighbourhoods without a coat I am really staring him half of the time - my adult-looking, well-developed and straight-postured staffy boy.

... eli kevät tulee! Luumu on ollut puettuna jos minkämoiseen takkiin jo puolen vuoden ajan (uuh - ihana somelainen talvi!) ja nyt ollaan menty päivälenkillä ilkoisen alasti. Hassua, mutta Luumu on venähtänyt aikuismittoihin jotenkin salakavalasti takin alla, ja nyt kun käveleskelen tuolla huudeilla alastoman koirani kanssa, melkein puolet ajasta tuijottelen aikuista, ryhdikästä ja hyvinmuotoutunutta staffimiestä. 

Piikkiön pappilassa

Uusien muotojen lisäksi ollaan löydetty paljon uusia reittejä nyt kun remmilenkit eivät rajoitu enää kolmeen varttiin. Ollaan Piikkiössäkin tehty lenkkejä puoliksi Nallen kanssa siten, että jossain vaiheessa Nalle kääntyy metsäpolulle ja takaisin kotiin, ja me vielä Mumeloisen kanssa jatketaan matkaa. Nalle kun kävelee muutenkin niin kovin hitaasti, pysähtyy haistelemaan joka puskaa, ja pikkumies tuskastuu odotteluun niin kovin helposti. Luumulla on tosiaan nykyään melkoinen vauhti päällä, itse saa harppoa perässä niin kovaa kuin jaloista vaan lähtee, ja ihan käsittämättömän hyvää liikuntaahan se onkin. Meille molemmille. Mahtava fiilis, kun koira ravaa nätisti vierellä tai vähän edessäkin, eikä vedä! Ollaan edistytty remminvetokisassa aivan mielettömin loikkauksin, Luumu ei enää kyseenalaista tahdin- ja suunnanmäärääjää (tai tahdin kylläkin siinä mielessä, että kovaa pitää kävellä, ettei vetämistä esiinny ollenkaan). Huomaan Luumun vaihtavan helposti peitsille, jos minun vauhtini ei sovi herran raviin, ja välillä joutuukin muistuttelemaan oikeasta askellajista. 

Pidempien lenkkien myötä ollaan saatu myös enemmän ohitusharjoituksia - ja niitä todella tarvitaan! Luumu ohittaa jo hölkkääjät sekä sauvakävelijät 90-prosenttisesti täysin neutraalisti. Satunnaisesti se kiinnostuu vastaantulijasta ja kääntyisi luo haistelemaan. Koirien ohittaminen ei edelleenkään mene neutraalisti, mutta enää en joudu taistelemaan pöhinöiden tai pörhistelyjen kanssa. Luumu menee ohi ja vauhdilla, mutta jäisi ohituksen jälkeen mielellään haistelemaan toisen perään. (Huomaa konditionaali - harjoitellaan edelleen ohittamisia mahdollisimman neutraalilla tavalla, eli ihan kuin ohitettavaa kohdetta ei olisi olemassakaan.)

Meidän päivän pisin lenkki on tällä hetkellä 50 minuutista reiluun tuntiin, ja siinä ajassa ehtii hyvin kävellä viidestä kuuteen kilometriä. Liputan myös edelleen Sports Tracker -matkapuhelinsovelluksen nimiin, ja tuleekin seurattua noita keskinopeuksia, lenkkien pituuksia ja kestoja päivittäin. Nallen ja Luumun kävelynopeuden eroista on tilastotietoakin - Nallen kanssa kun perushihnalenkki taittuu reilun kolmen kilometrin tuntivauhdilla, Luumun kanssa me kävellään kahdestaan 5,5 - 6,5 km/h:n nopeudella. Tammikuussa tuli käveltyä noin 100 kilometriä, helmikuussa vain 65 (vietettiin hurjasti aikaa hallilla) ja maaliskuussa kilsoja kertyi 110. Unohtelen silloin tällöin pistää Trackerin päälle, mutta unohtelua tapahtuu kyllä tasapuolisesti joka kuussa jonkin verran ;) Olen aina sanonut, että jos minusta ei olisi tullut lingvistiä, minusta olisi pitänyt tulla tilastotieteilijä!

Hihnalenkkien lisäksi ollaan toki oltu irti - ihan lääkärin määräyksestäkin ;) Oltiin pitkäperjantaina Hamtin ja Noan kanssa Raisiossa, ja ihan uskomatonta miten hyvin kaksi rasavilliä poikaa tuli jo toimeen keskenään! (Johtui varmaan siitä, että minä luovutin kaikenlaisen komentamis-, stressaamis- ja johtamisvastuun Hamtille, ja pystyin rentoutumaan vastuuttomasti paljon paremmin!) Pari kertaa tunteet kuumuivat, ja sitten jäähdyteltiin hihnassa - mutta hei - ihan mahtavaa! Tässä todiste!

(C) Hamti Helama 

(C) Hamti Helama  

(C) Hamti Helama 

Tällä metsälenkillä päästiin harjoittelemaan myös luoksetuloa häiriössä ja häiriöstä huolimatta, ja on hienoa todeta, että sataprosenttisesti toimii! Luoksetulokäsky (joka muuten sitten kuuluu varmaan viiden kilsan säteellä kaikkiin suuntiin...) toimi niin hyvin, että sain luokseni kaksi koiraa! Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Luoksetulosta ja siten myös hallittavuudesta päästäänkin ketterästi Facebookin Turun seudun koirakaverit -ryhmässä tunteita kuumentaneeseen aiheeseen - eli koiran irtipitämiseen. 

Kevät ja kärpäset, kevät ja koirankakka, kevät ja irtokoirat. Keskustelu ryhmässä oli pääosin asiallista, ja hyviä pointteja heiteltiin erilaisista näkökulmista - mutta henkilökohtaisuuksiin menemiseltä ei silti vältytty. On hienoa, että kiistanalaisista aiheista keskustellaan, ja että yhdessä yritetään löytää ratkaisuja yhä tiivistyvän yhteiskunnan kiehuttavimpiin ongelmakohtiin - muun muassa koiranpitoon kaupunkialueilla. Kannattaa ehdottomasti lukea läpi koko keskustelu ja pohtia asiaa mielessä muutakin kuin se oma ja sen oman koiran napa. Vaikka keskustelu sinänsä koski nimenomaan koiran pitämistä irti, mielestäni kysymys oli kuitenkin pikemminkin hallittavuudesta. On toki tärkeää muistaa että luonnonsuojelualueilla pesimisaikoina koiraa ei saa pitää irti lainkaan, ja muuallakin sen on oltava välittömästi kytkettävissä. Olen itse sitä mieltä, että koiran ihanne-elämään kuuluu säännöllinen irtioleminen ja metsän tuoksuja hihnatta haistelu - mutta tämä edellyttää, että a) koira on OIKEASTI hallinnassa, eli tulee luokse kutsusta on siinä häiriönä vieras koira tai ei, b) koira on näköetäisyydellä (en nyt puhu metsästyskoirista tässä...), sillä jos et näe koiraasi, et voi tietää mitä koirasi metsässä/irti ollessaan kohtaa ja c) koira ei ole aggressiivinen. Toisaalta, jos pidetään huoli että a ja b toteutuvat, c:lläkään ei ole niin väliä. Tämä siis kärjistettynä ja voisihan näitä kirjaimia luetella tähän vielä hyvinkin kymmenkunta lisää, ja lain puitteissa tietysti aina.

Hyviä keskustelussa esiin nostettuja pointteja oli muun muassa, että miksi kaupungissa tulisi saada pitää koiraa tietyillä alueilla irti (lähinnä siis että maaseudun/harvaan asuttujen alueiden eduista ei voi poimia haluamiaan ja soveltaa niitä ongelmitta kaupunkialueilla). On otettava huomioon, että on se suomalainen yhteiskunta miten suolesta tahansa joissakin asioissa, meidän on koiranomistajina otettava huomioon koiria pelkäävät tai muuten koiria karttavat kanssaeläjät. En voi vahingossakaan panna vierasta ihmistä sellaiseen tilanteeseen, jossa tämä joutuisi vasten tahtoaan tekemisiin minun koirani kanssa. Tähänkin tarjoan yleispätevänä lääkkeenä sitä peräänkuulutettua hallittavuutta. Koskaan ei voi tietää syrjäisimmässäkään metsänkolkassa, missä siellä on joku marjanpoimija persus pystyssä - koiran on oltava näköetäisyydellä, jotta pysyt tilanteen tasalla JA koiran on oltava hallittavissa, jotta se tulee kutsuttaessa sinun luoksesi, eikä mene tarkistamaan mitä mielenkiintoista se mahdollisesti koiria hysteerisesti pelkäävä marjanpoimija on tällä kertaa puskasta löytänyt. 

Satuttiin kerran lenkillä rauniokoirien harjoitusalueelle. 

Rekonstruoitiin koirille iltapuuha. 

Ja vasta sitten poispäin kävellessämme huomattiin,
että oltiin luvattomilla teillä.

Keskustelussa puhuttiin paljon myös irtokoiran ystävällisyydestä. Siis että mitä se sitten haittaa, jos irti oleva koira ei välttämättä ole sataprosenttisessa hallinnassa, mutta on hirmu ystävällinen? No a) koiria pelkäävä ihminen pelkää sitä koiraa on se sitten miten ystävällinen tahansa b) kaikki koirat ovat ystävällisiä ennen kuin tapahtuu se ensimmäinen kerta, jolloin se lakkaa olemasta ystävällinen c) se hihnassa oleva, irtokoiran iloisesti moikkaama lajitoveri EI välttämättä ole yhtä ystävällisin mielin liikenteessä. Kaikki kohdat sinänsä ovat tärkeitä, mutta itse miettisin todella useamman kerran ennen kuin päästäisin hallitsemattoman koiran mihinkään irti. On olemassa koiria, joita ei voi lenkkeilyttää muuta kuin kytkettynä, ja jotka minkä tahansa koiran kohdattuaan tekisivät selvän mitä kilteimmästäkin irtopiskistä. 

En kohtaa mielelläni irtokoiria, olivat ne miten ystävällisiä tahansa. Koska me emme Luumun ollessa hihnassa haistele vastaantulevia koiria (ja vaikka niin tekisimmekin), on minusta todella epäreilua hihnassa olevaa koiraa kohtaan päästää irti olevaa vierasta koiraa iholle - on se sitten kuinka ystävällinen tahansa. Meillä ei ONNEKSI ole takana näitä irtokoirakokemuksia kuin yksi (koska elämme sen verran kaupungin ja sen taajamien hulinasta kauempana) ja sekin kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti positiivinen! Ollessamme Vaarniemessä koirat hihnassa lenkillä, katsoin jo kaukaa lähestyvää koirakkoa, josta se koira-osapuoli oli irrallaan pellolla (tai oli se ihminenkin tietty ihan samalla tavalla irrallaan;)). Taisin sanoa ääneenkin, että toivottavasti tuolla on toi koira hanskassa. Koira jäi pellolle käskystä makaamaan, kunnes koirakon ihmis-osapuoli oli meidät ohittanut. Ohituksen jälkeen koira palasi omistajansa luo käskyllä meidät kaukaa kaartaen. Uskomatonta! Jos siinä ei olisi ollut "tilanne päällä", olisin halunnut muutaman kiitoksen sanan näin mahtavasti koiransa kouluttaneelle lausuakin. 

Oliskohan siinä taas saarnaa vähäksi aikaa? Me jatketaan edelleen Luumun kanssa lähes päivittäisiä irtiolemisiamme täällä Vanhalinnan lintukodossamme, jossa ei tule vastaan ristiä eikä sielua. Mutta vaikka se ristinsielu jonakin päivänä sattuisikin tulemaan irtiolon aikana vastaan, uskallan hyvillä mielin sanoa että hallinnassa on. Tulee luokse ja vielä vauhdilla. Pikku-Mumu niin taitava poika.

Loppuun vielä muutama kuva meidän pääsiäispuuhista. Teemun risteillessä Itämerellä me vietettiin Luumun kanssa aikaamme Piikkiössä, jossa ei voitu pariin päivään puhua ainakaan energiahävikistä. Luumu meni pää viidentenä koipena siellä yöunia lukuunottamatta niin vauhdikkaasti, että onkin nyt nukkunut kotona hyvin ;) Mammalle terkkuja, että ensi kertaan!

Uskomaton tämä koiran hajuaisti.
Luumu valitsisi Simban nappulat paljon mieluummin kuin omat tuoreet,
herkulliset, mamin huolella Barffikaupasta valitsemat hevosen sisäelimet. 

Namnam. 

Pidettiin tassutuokio, jossa rasvattiin anturat Relaxant Animalin tassuvoiteella.
On muuten hyvää tavaraa! Anturat ovat talvesta huolimatta pysyneet pehmoisina kuin vauvan pylly. 

Pääsiäinen vei miehestä mehut. 

Soittakaa äkkiä WWF:lle -
kevään mukana meille rantautui norppa!
(C) Sinikka Saari

Kevään ensimmäiset leskenlehdet Liedon Loukinaisissa - eikä tämä ole aprillipila!

Hyvät ja huonot uutiset

No niin, eli hengissä selvittiin virallisista terveystutkimuksista, eikä tarvinnut omaa pääkoppaakaan mennä tarkistuttamaan samalla reissulla. Pääasiassa kaikki on kunnossa, mutta löytyi myös muutama juttu, joihin pitää nyt ja tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Luumulla ei ole silmissä perinnöllisiä sairauksia, minkä jo tiesinkin - koska rekisteripapereidenkin mukaan Luumun silmät ovat perinnöllisesti terveet. Tämä vaan ei näy Luumun tiedoissa täällä Suomessa, ja siksi halusin nyt samalla hoitaa silmätarkastuksenkin. Luumulla on kuitenkin kummassakin silmässä muutama ylimääräinen ripsi, jotka olisi hyvä hoitaa ennen kuin ne alkavat vaivata. Kuulostaa hassulta, mutta ne kasvavat sillä tavalla sisäänpäin, että kun ne kasvavat pituutta, ne raapivat jokaisella silmänräpäyksellä silmämunaa - ja voi kuvitella miltä se tuntuu, kun tuon karvakasan turkki on muutenkin kuin nuppineuloja ja ohuenohutta rautalankaa. Eli kun olen taas onnistunut täyttämään tämän eläinlääkärikäynnin lompakkooni jättämän kolon jollain keinolla, ylimääräiset ripset eliminoidaan nukutuksessa. En huomannut kysyä kuinka se tehdään - poltetaanko tai laseroidaanko ne ripsitupet jotenkin...? Kokemusta kellään..?

Luumulta koplattiin polvet, ja niistä lähtee Kennelliitolle 0/0-lausunto. Samaan paperiin tuli merkintä myös normaaleista kiveksistä - mutta nehän nyt näkee jo staffille härskiin tapaan päältäkin päin. Talven kynnyksellä äiti oli sitä mieltä, että minun olisi tarvinnnut ommella Luumulle myös kulkussuoja pakkasia vastaan, Nallella kun on suojat omasta takaa... eikä muuten ole enää niitä kulkusiakaan ;) Pärjättiin kuitenkin koko pitkä talvi ilman suojia!

Sitten röntgeniin. Äijä sinnitteli rauhoittavan voimallakin niin, että piti laittaa nukutusainetta. Luumu meni röntgeniin siis jo kolmatta kertaa elämässään, enkä tällä kertaa edes kovin haikein mielin jättänyt sitä sinne. Kuvien ottaminen ja niiden tarkastelu kesti yllättävän kauan (noin 20 minuuttia), ja kun meidät kutsuttiin sisään kuuntelemaan tuloksia, olin vissiin sen verran kehittänyt itselleni jostain jännitystä, että meinasin oikeasti pyörtyä! Ehdin jo kuunnella hyvän tovin niitä tuloksia, ja yhtäkkiä tuli kamala kuuma aalto, päässä kihelmöi ja alkoi näkö lähteä. Oli pakko mennä istumaan, olisihan se ollut melko noloa, jos oltaisiin kummatkin Luumun kanssa pötkötelty siinä lattialla kanttuvei! Kyynärät olivat siistit, niistäkin lähtee lausunto 0/0. Luumulta otettiin myös virallinen Kennelliitolle lähetetty kuva lannerangasta (siisti, ei huomautettavaa - en tiedä miten se käytännössä näkyy tiedoissa...) ja sen lisäksi selkä kuvattiin ylös asti - siisti/ei huomautettavaa. 

Kyynärät 

En tiedä mikä näistä selkäkuvista on se Kennelliitolle lähtenyt,
mutta tässä kaikki kolme tasapuolisuuden nimissä. 

Sitten, lonkista. Jo aiemmin tiesin, etteivät Luumun lonkat ole tiiviimmästä päästä, mutta että C/C:n sijaan ne ovatkin nyt sitten C/D. Luumun vasen lonkka on matalampi, ja tuosta lonkkakuvasta pystyy itsekin katsomaan, että se takana näkyvä rajapinta on toiseen lonkkaan nähden kauempana (kuvassa siis oikeanpuolinen lonkka ;)). Olihan tämä vähän järkytys, mutta toisaalta pitää taas ajatella, että huonomminkin olisi voinut käydä. Nyt on tärkeää pitää huolta lihaskunnosta, ja toimivan lihaksiston avulla tukea reisiluun pään pysymistä sisällä lonkkakuopassa. Pitäisi varmaan mennä johonkin fysiologian luennolle, kun nämä lääketieteelliset termit ovat vähän hakusessa, mutta jokainen varmaan ymmärtää mitä tarkoitan ;)

Otettu 21.3.2013

Kaivoin ihmeteltäväksi myös nuo elokuussa napatut kuvat, ja onhan se niissäkin jo näkyvissä tuo lonkkien hienoinen ero. Eli vaikka silloin arvioitiin lonkkien olevan noin B tai C, ero ei ole nyt reilussa puolessa vuodessa syntynyt, vaan jo silloin ollut olemassa. Eli kun tässä pohdin, että onko oikean takajalan polven varominen voinut vaikuttaa nyt puolessa vuodessa vasemman lonkan mataluuteen - maallikkokin näkee, että siitä ei ole kysymys. Uskomattomia asioita sitä oppii, kun omistaa koiran. Täällä sitä vaan arvioidaan röntgen-kuvia muina naisina ja hirrrveen pätevänä lausutaan niitä dr.Philimäiseen tapaan. Asiantuntijuudella. Tässä vielä siis vertailtavaksi 11. elokuuta 2012 otettu kuva Mumeloisen lonkista:

Otettu 11.8.2012

Ja sitten pyysin kuvat myös meidän murheenkryyneistämme, eli takapolvista. Oikeassa polvessa on rustottumaa, mutta kuulemma minimaalisesti. Eli sieltä on silloin liukastuessa irronnut pienenpieni rustonpala, joka ei ole vielä näkynyt silloin elokuussa otetuissa kuvissa. Merkkasin tuohon kuvaan missä kohtaa rustottumaa on. Einola-Koposen mukaan vamma on ollut luultavasti yliojennus-vamma nimenomaan noiden rustottumien sijainneista päätellen. Ja tästä syystä polvi on kuntoutunut hitaasti. Ja tästä syystä Luumu myös edelleen pomputtaa satunnaisesti oikeaa takajalkaansa. Oikea takapolvi tulee olemaan aina Luumun heikompi polvi, eikä sille asialle voi tehdä mitään. Tämä oli minulle todella vaikea pala niellä, mutta toisaalta taas nyt sain jonkun todistettavan syyn siihen, miksi meillä on ollut viimeistä paria kuukautta lukuunottamatta vammaa seurannut puoli vuotta yhtä vuoristorataa ja paikoitellen kummitusjunaakin. 

Otettu 21.3.2013

Rustottumaa on onneksi "minimaalisesti", eikä meidän tule rajoittaa elämäämme millään tavalla - päin vastoin. Liikuntaa lisätään nyt reilusti, kolmen vartin päivän pisin lenkki tulee olemaan meille lähihistoriaa, kun porhallamme - alkuun tietysti rauhallisesti - mutta jossain vaiheessa tuntienkin lenkkejä. Emme voi kävellä liikaa, ja (toko-)treenipäivinäkin kävellä voi ja pitääkin ihan tavalliseen tapaan. Ihan niinkuin matalan lonkankin kanssa, samalla tavalla hoidamme takapään kestävyyttä oikealla puolella erinomaista lihaskuntoa ylläpitämällä. Liikunnan on oltava tasaista, eli viikolla ei voi lepäillä laakereillaan ja viikonloppuna posottaa täysillä. Kuten aina, kovaa kävelypintaa tulisi välttää, ja mahdollisimman paljon metsässä monipuolisessa maastossa ja mielellään irti. Hyvistä verryttelyistä ennen rasitusta ja rasituksen jälkeen tulee pitää huoli - mikä on sekin meille jo tuttu juttu. Kesällä vesikävelyä ja uintia. Lisäksi meille suositeltiin mäkitreeniä, ja haluaisinkin saada kunnon mäkitreenin mahtumaan kalenteriimme ainakin kerran viikossa. Piikkiössä on Kehityksen kerhomajan pururadalla todella hyvä mäkinen reitti, ja siellä on pohjakin pehmeä! Ollaan loppuvuodesta Luumun kanssa molemmat niin rautaisessa kunnossa, että oksat pois! Luumu oli nytkin kyllä jo Einola-Koposen mielestä hyvässä lihaskunnossa, ei mikään lihapulla ;)

Fyssarimme Sofi piipahti myös Luumua katsomaan, ja hänen sympaattinen huolenpitonsa sai minut melkein tillahtamaan itkuun. Toinen lonkka on dee ja polvessakin on rustoa! Nämä huonot uutiset ottivat minut sinä päivänä ja vielä muutama päivä tutkimusten jälkeen niin kovasti valtaansa, etten ollenkaan osannut iloita siitä kaikesta mikä meillä on hyvin - (lähes) terveet silmät, terveet kyynärät ja ennen kaikkea: TERVE SELKÄ! Nyt asiaa reilummin makustelleena olen ihan tyytyväinen terveystutkimuksen tuloksiin. Olen onnellinen siitä, että se oli juuri minun koirani, joka liukastui kuistilla ja yliojensi polvensa niin että rustot vaan paukkuivat. Koska kun se on minun koirani, tiedän että se tulee saamaan parasta mahdollista hoitoa toivottavasti pitkän elämänsä varrella. Kun vielä opin itse elämään se suurennuslasi enemmän pöytälaatikossa kuin takataskussa, niin hyvin meillä menee. 

Otettu 11.8.2012

Oli kuitenkin pakko kaivaa polvikuvat myös elokuulta, ja ihan kuin tuossa ylhäällä olisi jo silloin ollut nähtävissä rustottumaa (vrt. terve polvi). Tiedä häntä. Häntä! Niin häntäkin tutkittiin. Siitä kaljusta otettiin raapenäyte, mutta ei löytynyt ylimääräisiä tallustelijoita sieltä. Katsotaan nyt meneekö ohi Megaderm-rasvahappokuurilla (meille määrättiin Omega Aidia, mutta se on maahantuojalta loppu), vai onko kenties jotain hormonaalista. Lääkäri ei puhunut hormoneista mitään, mutta sopisi kyllä hyvin kuvaukseen. Luumu on tosin itse hampaillaan jyrsinyt karvat pois, ja kaljuuntumista on hännän kummallakin puolella juuri siinä kohdassa, mihin se hampaillaan ylettyy. No, saa nähdä auttaako rasvahappokuuri, vai onko tämäkin päälakikaljun tapaan puolen vuoden taisto.

Ihan tokkurainen äijä menossa kuvauksista Barffikaupan kautta kotiin.

Nyt iloisempiin asioihin, eli auringonlaskun Vaarniemeen! Oltiin eilen iltalenkillä äitin, Japen ja Nallen kanssa ja satuttiin Kaarinaan Vaarniemeen juuri auringonlaskun aikaan. Katsokaa ja ihailkaa! (Tällä kertaa koirista tuli niin epäedustavia kuvia, että ihailtavaa on tosiaan vaan noissa auringonlaskuissa!)

Siis oikeasti - kenen tämä hirviö on?
Missä on kaunottareni? 

Kawelukset! 

Varokaa heikkoa jäätä!