Kasvukipuja mörköiän kynnyksellä?

En tiedä onko herra Hedelmä tulossa murkkuikään, vai mistä on kyse. Tuire Kaimion Pennun Kasvatus -kirjassa murrosikä alkaa 7 - 10 kuukauden kieppeillä. Luumu tulee ensi kuun alussa puoli vuotta. Koirahan käy läpi vähän samanlaisia kehitysvaiheita elämänsä aikana kuin ihminenkin, ja murkkuiässä "aiemmin niin mukava ja oppivainen pentu tuntuu muuttuvan keskittymiskyvyttömäksi nuoreksi huligaaniksi" (Kaimio 2010, s. 244).

Meillä kyse ei ole (vielä) oppimattomuudesta tai huligaaniudesta, vaan Luumu ei tunnu enää tulevan toimeen pienempiensä kanssa. Se on varmaan ihan normaalia koirien käyttäytymistä, mutta ennen kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva Muumeli alkaa ottaa mittaa muista, ja ihan selvästi hyödyntää tilanteet, joissa huomaa hyvät mahdollisuudet niskan päälle pääsemiseksi. Pahinta tällainen "kiusaaminen" on samanikäisten kanssa, jotka ovat suunnilleen samanpainoisia /-kokoisia ja etenkin vähän pienempien kanssa. Suhde Yume-akitaan on kuitenkin kehittynyt tavalla, jota minun on vaikea ymmärtää. Kun Yume oli 7-viikkoinen ja oikeasti heiveröinen kuin kissanpentu, Luumu oli sen kanssa tosi nätisti ja varovasti. Mutta kun kaverukset kolmen viikon päästä tapasivat uudelleen Yumen ollessa 10-viikkoinen (ja Luumun kanssa samankokoinen), piti pari matsia suhteen herruudesta ottaa. En ymmärrä..? Ymmärsikö Luumu silloin kolme viikkoa sitten, ettei tarvetta matsille ole? Ja nyt kun tyttö olikin samankokoinen, piti arvojärjestys selvittää uudelleen?

Onneksi aikuisten koirien kanssa Luumu vielä tietää paikkansa, eikä ala hölmöyksissään kukkoilemaan. Tässäkin on kuitenkin poikkeuksensa - veljeni kääpiöpinseriä Simbaa Luumu jo kyykyttää sata-nolla. Simba on kääpiöpinseriksi todella kiltti, eikä anna Luumun kuulla kunniaansa tarpeeksi kovin.

Näiden ajoittaisten kinojen takia odotukseni lapinporokoira-Merin tapaamisesta eivät olleet kovin korkealla. Meri on Luumun kanssa päivää vaille samanikäinen, ja viimeksi noin kuukausi sitten (?) tavatessamme treffit sujuivat oikein mallikkaasti. Eilen tarpoessamme sateessa puolikasta Suomen sydän -reittiä nahisteluja ei tullut! Johtuuko sitten siitä, että Meri on mennyt korkeutensa puolesta jo selvästi Luumun ohi (vaikka Luumu onkin painavampi ;))? Kommunikaatiovaikeuksia koirilla tuntui kuitenkin vähän olevan, Meri kun halusi haukkumalla innostaa Luumua leikkiin, eikä Luumu ymmärrä haukkumisen päälle mitään. 

Nahistelemattomuuden lisäksi lenkillämme tuli muu uusi juttu esiin. Luumu pelkäsi siltoja! Pari päivää sitten Luumu pelkäsi tietyömaan aitoja, enkä edes tajunnut sen pelkäävän, koska se ei ole koskaan pelännyt juuri mitään. Tällä kerralla pelon kohde oli sillat! Toki ympäristö oli vähän pelottava; Suomen sydämelle päästäksemme meidän tuli kävellä vähän matkaa Ohikulkutien pyörätietä, autotien melu ihan vieressä oli kova, etenkin kun tie oli sateesta ihan märkä. Kävelysillalle tultuamme Luumu alkoi perääntyä paniikinomaisesti, ja minun oli pakko kantaa se sylissä sillan yli. Pelkäsin sen riuhtovan itsensä kaulapannastaan irti, eikä ympäristö todellakaan ollut kaikkein turvallisin irtijuoksevalle pennulle. Sama tapahtui lähestyessämme Ohikulkutien ylittävää kävelysiltaa... ja eikun pentu kainaloon. Meri kulki koko ajan tosi nätisti, mutta Merin esimerkki ei riittänyt rohkaisemaan Luumua. Suomen sydämen Vanhalinnan päässä olevalla riippusillalla koirat olivat irti. Luumua selvästi pelotti, mutta koska emme kiinnittäneet siihen mitään erikoishuomiota, se kulki nätisti minun ja Anniinan perässä. 

Onko tämä nyt jotain alkavaa mörköikää? Olemme kulkeneet jonkin verran autoteiden läheisyydessä, ylittäneet siltoja ennenkin. Koskaan ennen Luumu ei ole osoittanut pelkäävänsä yhtään mitään! Jotakin uutta asiaa säikähtäessään se on saattanut ruveta haukkumaan, mutta ei ole perääntynyt. Nyt meillä on ainakin suunnitelmissa kulkea samaa puolikasta Suomen sydäntä hamaan loppuun, kunnes pelko siltoja kohtaa katoaa. Olisiko jollain jotain muita vinkkejä? 

Tähän näennäisesti uuteen kasvuvaiheeseen kuuluu muitankin uusia asioita. Luumu on jo muutaman viikon uskaltanut kulkea yläkerran rappuja sekä ylös että alas. Kissa saa olla rauhassa paremmin kuin koskaan. Paras hetki näiden kahden tarinassa oli eräs aamupäivä sohvalla; istuin katselemassa telkkaria kissa kainalossa ja koira toisessa kainalossa. Näin me vietimme kaikki yhdessä aikaa ehkä vartin verran (jonka jälkeen Napsu päätti jättää seuramme). Luumu noudattaa sisälletulo-käskyä nykyään sataprosenttisesti. 

Luumu on myös pysynyt tontillamme yhtä poikkeusta lukuunottamatta koko ajan. Tämä poikkeus tapahtui parisen viikkoa sitten, kun olin illalla ripustamassa pyykkejä kuivumaan. Talomme ohitti kaksi koirakkoa, ja ajokoira pyrki meidän pihallemme Luumua kohti. Luumu oli menossa tielle, mutta karjaistuani jäi istumaan paikoilleen. Kun koirat katosivat autotallin taakse, Luumu pinkaisi autotallin reunasta pensasaidan läpi tielle moikkaamaan koiria. Minä huudan perästä perkelettä ja muita muinaisia piruja, eivätkä koiran korvat toimi yhtään. Naiset tiellä rauhoittelivat ettei mitään hätää, ja minä pyytelen anteeksi, että tämä on vasta viisikuinen, eikä se ole koskaan ennen lähtenyt pihasta. Luumu kieriskelee maassa innosta piukeana ajokoiran ja pienen valkoisen haisteltavana, eikä kuuntele edelleenkään yhtään. Niskasta vaan kiinni ja koira kainaloon. Vielä kotiin päin harppoessani naiset kyselevät perääni ihastuksissaan Luumun rotua. Tapahtuman ja minun kiukkuni tason kiteyttää näky minusta harppoessani kotiin pentu kainalossa huutaen STAFFIII!!!!

Olin Luumulle silloin vielä illallakin kiukkunen, mutta ymmärsin toki, ettei se enää mitään auta. Pari viikkoa on nyt tuosta tapauksesta kulunut, eikä tällaisia tapauksia ole onneksi sen jälkeen eteen tullut. Muutaman kerran talomme ohi on koira mennytkin, mutta Luumu on vaan nätisti jäänyt perään katselemaan. En tiedä oliko tuossa hairahduksessa osasyynä myös ajokoiran (myös pentu) innokkuus Luumua kohtaan... tiedä häntä. Tämän hännänheiluttajan omatoimiretket Härkätielle jäävät kuitenkin toivottavasti tähän... koska muuten on pakko miettiä pihan aitaamista. 

En tiedä onko mörköikä tai edes murkkuikä koiran elämässä mikään todellinen kausi. Aika näyttää, mutta tällä hetkellä mennään näillä mitä meillä on. Tänään menemme Aatun ja Wilman luo leikkimään, Rhonda tulee myös. Leikkihetki tulee meille nyt todella sopivaan aikaan, tuo kolmikko osaa ainakin laittaa tämän pyrkyrin ruotuun.

Loppuun muutama kuva sunnuntai-illan muurikkahetkestä Piikkiössä ja Napsun ja Luumun hellistä hetkistä.

Nalle on päässyt nukkumaan teltassa muutamana heinäkuun yönä.
Mekin kokeilimme telttailua... Luumu oli kyllä käynyt jo itsekseen tekemässä tuttavuutta teltan kanssa -
hyttysverkossa oli mystinen reikä!

Siellä se sulatettu lättyvoi on!
Luumu teki myös jymylöydön, ja pääsi nautiskelemaan ihan lättytaikinastakin. Nami.

Sade vähän hankaloitti lättyjen paistamista.

Tällainen kaveri tulee aamuisin sänkyyn köllöttelemään :)
(Illalla mennään kyllä omaan sänkyyn nukkumaan)

Ja tällainen kaveri tekee aamuvenytyksiä omassa pedissään.

Napsu on sitten mielenkiintoisen hajuinen.

Mamin kääntäjäapuri. Tässä mitään käännösohjelmia tarvita!