Rauhallinen koira ja...

Koordinaatioharjoituksia tulevia seuraamisen käännöksiä silmällä pitäen.
Video.

... rauhallinen omistaja, vai miten se meni? Uskomaton juttu, mutta olen oppinut tällä viikolla itsestäni jotain todella olennaista. En olekaan se rauhallinen, kärsivällinen ja malttavainen ihminen, joka olen 29 vuotta kuvitellut olevani (kyllä - olen vielä kaksikymppinen, sanoo maanantaina synttäreitään laivalla juhlinut ja kymmenen aikaan nukkumaan mennyt rasavilli naikkonen...). Tämä viikko on näitä perjantain aamutreenejä lukuun ottamatta ollut harvinaisen epävireinen treeniviikko. Ensin meni maanantai laivalla ja Luumulla mamman luona hoidossa (maanantain toko olisi muutenkin ollut peruttu kouluttajan sairastumisen vuoksi), sitten keskiviikkona Luumulla oli nenä enemmän maassa kuin katse minussa, ja itsekin huomasin vielä ajomatkalla miettiväni enemmän keskenjääneen käsityön pääntieongelmaa kuin tulevia treenejä. Vasta tänään perjantaina kaikki onnistui, oltiin hereillä sekä minä että koira! Mutta siis siihen olennaiseen, eli mitä olen oppinut itsestäni - olenkin vilkas, (yli-)energinen, malttamaton ja kenties paikoitellen kärsimätönkin! 

Tämä me sentään osataan - perusasento :)
(Taas muuten koko ajan käsi namipussissa!)

Keskiviikkona meillä oli Tuijan toko-kurssilla aiheena paikallaolo ja seisominen, ja seisomista harjoiteltiin kävelemällä koiran kanssa eteenpäin (koira oikealla paikalla vasemmalla puolella muttei käskyn alla), ja namilla sekä vasemmalla kädellä (ei käsimerkillä) pysäytetään koira suullisen käskyn kera, palkataan sillä namilla ja vielä uudestaan taakse (jotta koira ei missään nimessä lähde pyrkimään pysähdyksistä eteenpäin ohjaajan luo). 

Olen vissiin niin paljon keskittynyt tekemään itsestäni Luumun mielestä kiinnostavan, että Tuija joutui useaan otteeseen muistuttamaan minua omasta viretasostani, ja siitä, ettei ole kiire mihinkään. Puhuttiinhan me tästä jo ensimmäisellä tunnilla, siis että minun tulisi enemmän kiinnittää huomiota sanalliseen kehumiseen, ja että namipalkalla ei ole kiire. Mutta nyt ihan selvästi kun tietoisesti rauhoitin omaa käytöstäni askeleiden vauhdista käden liikkeeseen, pikkupikku taukoihin kaikkien harjoituksen osasten välillä, kehumista ja sitä namilla palkkaamista - myöskään Luumulla ei ollut niin kova kiire, ja harjoitus kokonaisuudessaan alusta loppuun asti onnistui paljon todennäköisemmin! 

Uskomaton juttu, koska olen aina kuvitellut, että se on Luumun vilkkaus, joka on tarttunut minuun - rauhalliseen ja pohdiskelevaan ihmiseen. Näin uskalsin vielä tunnin päätyttyä Tuijallekin väittää kun hän pahoitteli sitä, että joutuu vähän väliä himmailemaan minun vireystasoani. Mutta eihän se niin mene! Enemmän asiaa pohdittuani myönnän olevani Tuijan kaunistelevin sanoin vilkas ihminen (mutta myös omine sanoineni malttamaton, hosuva ja kärsimätön), mikä näkyy muun muassa kävelyvauhdissani (kun kävellään, niin silloin lähes harpotaan - sama se ollaanko kävelylenkillä vai kaupungilla näyteikkunaostoksilla). Vilkkauteni vaikuttaa hyvin nopeasti myös kärsivällisyyteeni - tai siis -mättömyyteeni; jos edessäni kävelee joku hidastelija, josta en pääse ohi, tuskastun suunnattoman nopeasti. Kun opiskelujen alkuvaiheessa olin osa-aikatyössä kaupassa muun muassa Veikkaus-myyjänä, asiakkaat oppivat tuntemaan minut tyttönä, jonka sormet naputtelivat tuoteryhmiä ja hintoja kassakoneen näppikselle konekiväärin tahtiin. Hyvä etteivät lennelleet näppiksestä kirjaimet ympäriinsä!

Mitä sitten siis jos olen vilkas? Paljonkin. Vaikka treeneissä pitää olla kivaa, ja vaikka aina puhun ja toimin sen kultaisen periaatteen mukaisesti, että toko ei ole robottimaista suorittamista vaan innolla yhdessä tekemistä... Niin nyt on kyllä hengitettävä syvään, mentävä sinne pohdiskelevaan itseeni (koska sellainenkin todella on!) ja pidettävä suuri osa paukuista vielä taskun pohjalla. Totta kai voi olla kivaa, mutta se kiva on sitten se palkka tai kokonaan muussa yhteydessä tehtävä juttu. Luumu jo tykkää tokosta ja töiden tekemisestä yhdessä. Minun ei tarvitse enää tehdä itsestäni klovnia saadakseni pikkupojan kiinnostumaan minusta. (Ja joskus vaan on niitä päiviä, ettei mikään sirkustelusta huolimatta onnistu - niin sitten vaan on niitä päiviä...) Tähän vilkkauteeni ja ylävireeseeni liittyen Tuija sai minut (aina niin osuvilla huomioillaan) ajattelemaan tarkemmin vapautusta. On ollut siis puhetta, että palkkalupaus (kuten naksutinkin) ei missään nimessä saa olla vapautus. Tällöin ollaan pulassa. Olen myös (viisaampien neuvoista taas huolimatta) suuren osan alkutaipaleemme treeneistä viis veisannut vapautuksista ylipäänsä. Ollaan kiinnitetty enemmän huomiota nopeuteen, toivottuun reaktioon ja innoissaan tekemiseen kuin liikkeen varmuuteen tai tekniseen osaamiseen. Nyt se kaikki kostautuu! 

No tilanne ei todellakaan ole taas niin paha, miltä sen sain kuulostamaan. Mutta paljon olisin voinut tehdä toisinkin. Viime viikolla esimerkiksi harjoiteltiin Tuijan kurssilla maahanmenoja, ja Luumun onnistumisprosentti on kyllä hyvä, kun se taas saa ajatuksen päästä kiinni (ja jopa alkaa ennakoida..), mutta kestävyys tai tekninen osaaminen ei niinkään! Koska ollaan liikaa harjoiteltu sitä nopeutta, enkä ole kiinnittänyt huomiota liikkeestä vapauttamiseen, Luumu ehti nousta maasta jo ennen palkkaa. Seisominen oli meillä sentään hiukan vahvemmalla pohjalla, mutta paikasta ei taas ollut tietoakaan. Yhden viikon aikana ennen tämän viikon tuntia sain hiottua maahanmenon siihen malliin, että Luumu menee perusasennosta maahan ja PYSYY MAASSA KUNNES TOISIN MÄÄRÄTÄÄN. (Vilkas ja iloinen minä haluaa huomauttaa, että Luumu tykkää myös tästä rauhallisesta tavasta harjoitella - ja odottaa riksrakspoks päästä kuuluen koska se kaiken pyhittävä "vapaa" kuuluu.) 

Jess, se pysyy!

Ahhh. Vapautuksesta. Olen senkin onnistunut ryssimään! Miten joku voi vapauttaa koiran väärin? No, sekin on näemmä täysin mahdollista ;) Eli - kun nyt sitten aktiivisesti parin viikon aikana olen yrittänyt vapauttaa Luumun jokaisesta liikkeestä (pelkän palkkalupauksen sijaan), minun "vapaani" on iloinen, korkeasointuinen ja innokas "vapaa". Miksi? No koska olen tietysti iloinen, kun Luumu on tehnyt jotain oikein, ja vapautus on ollut namin lisäksi vähän niinkuin toinen palkka. Vapaa kuin taivaan lintu! Mutta ei tietenkään se niin mene. Miksi yhdessä tekemisen loppumisen pitäisi olla iloinen asia - koiranhan tulisi vapautettaessa ajatella, että voi ei, koska pääsen seuraavaksi tekemään jotain kanssasi, mami? (En yhtään inhimillistä, koirathan ajattelevat myös ;)) Joten, harjoiteltiin nyt tänään aamutreeneissä vapautusta neutraalilla äänellä - mikä oli oikeasti todella vaikeaa! Onnistuin lopputunnista jo melko hyvin, mutta sitten kun tehtiin Teemun avustuksella pari (vauhti-)luoksetuloa, ja kun Luumu nätisti tuli ja vielä oikeaan paikkaan - sieltä se taas tuli se iloinen "vapaa". 

Viime viikolla meillä oli noita luoksetuloja Tuijan kurssilla, ja ne meillä oli sentään suht hyvin kunnossa. Pitää vaan muistaa vielä tehdä osissa, että ei heti ketjuta sekä aloitusta että lopetusta yhdeksi liikkeeksi. Sama oikeastaan tuossa paikallaolossa. Ketjuttelu kunniaan. Ensi viikolla meillä on aiheena kauko-ohjaukset (ei olla harjoiteltu yhtään), avoimen luokan luoksetulo pysäytyksineen ja jälleen luoksepäästävyys. Yritän nyt tosissani tsempata itseäni rauhalliseen ja maltilliseen työskentelyyn, vapautuksen neutraaliuteen ja siihen, etten pohdi neuleohjeita treeneihin mentäessä ;) Hyvä siitä tulee, minustakin, ja odotankin jo jokakeskiviikkoisia loistavia räätälöityjä neuvoja, joiden avulla pärjäämme itsenäisissä treeneissämme toivottavasti koko kesän läpi! (Ainakin nyt tuntuu, että jo näiden käsittelemiemme asioiden hiomiseen kuluu useampi kuukausi, ja kurssia on vielä (onneksi!) puolet jäljellä!)

Oltiin viime viikolla Tuulissuolla omatoimitreeneissä,
kun tuolla meidän omalla hallilla maksavat irtotunnit melkoisesti. 

Aijee, viikossa saatiin tämä melko hyvään kuosiin :)

Tankkeri. 

Taas on kiire namitaskulle! 

Jotenkin tosi hauskaa, että tästä on sattunut tulemaan kuva!
Tämä on siis vielä viime viikolta, jolloin en ollut vielä ajatellut vapautuksen neutraaliutta.
Ja sen kyllä näkee - tässä siis vapautus rintataputuksin
ja varmaan miljoonine kehuineen sekä kiekauksineen. 

Meidän superreippaat treenikamut
- oli vähän hulivilipäivä vissiin kaikilla meistä silloin...

Luumun laivatuliaiset. Älkää kertoko Luumulle että se onkin munakoiso eikä luumu ;)
Käytettiin tätä tänään treeneissä sekä alkuvirettä hakiessa (suht rauhallisesti - oikeasti!)
ja loppupalkkana ennen autoon menoa.

Loppuun vielä jotain ihan muuta, eli kuvia Luumun ensitapaamisesta Pirkko-bokserin kanssa :D Pirkko on Nallen koirakaveri, ja lähes nelivuotias rescue-koira Espanjasta. Luumu olikin Pirkon kanssa aika kilttiä poikaa, tuli muutaman kerran hakemaan turvaa mamin jalkojen takaa! On näköjään aivot kasvanut päähän jo  ainakin vanhempien narttujen seurassa! Tai ainakin tämän yhden...

Tuijotuskilpailu 

Ei pitänyt pikkupojan pokka. 

Meno oli välillä melkosta, mutta hyvin kesti koiran jalka ja minun pääni.