On se viksu

Tässä ei ole viikkoon tullut tehtyä oikein yhtään mitään. Meidän fyysinen ja älyllinen elämämme on rajoittunut neljän seinän sisään, tai oikeastaan seitsemän, jos tuo olohuoneen laajennusosa lasketaan mukaan. Alkuun käytin Luumua kerran päivässä 15 minuutin kävelyllä tassu paketoituna talouspaperiin, sideharsoon, vauvansukkiin ja tossuihin. Usein tossu pysyi ihan hyvin jalassa, toisina kertoina se irtosi tusinan verran kertaa kilsan matkalla. Muutamana sateisempana päivänä ei poistuttu pihasta ollenkaan, mikä olikin oikeastaan hyvä juttu. Parin kävelyttömän päivän jälkeen haava ei punottanut enää ollenkaan, ja kaikenlainen eritys pienen liikunnankin jälkeen lakkasi kokonaan. 

Me ollaan törrötetty sohvalla. 

Me ollaan leivottu. 

Me ollaan osallistuttu Instan "Mitä teet just nyt" -haasteeseen.
(Maataan mamin mahan päällä)

Mites meillä on pääkoppa jaksanut tätä? No, viime torstaina yritin ottaa Luumun mukaan DoXX-hallille  r a u h a l l i s i i n  treeneihin. Edes paikallaoloihin ei osallistuttu Luumun odottaman hurjan loppupalkan vuoksi. Luumulla oli ohjelmassa kaukoja ja tunnari. Kaukot pystyi juuri ja juuri tekemään, tunnari meni ihan ketuiksi. Olishan se nyt pitänyt viksun ihmisen ymmärtää, että siinä kohdassa lähes viikon liikuttamatta ollut nuori tahvopoika ei vaan kykene mihinkään älylliseen toimintaan noin äkkisiltään. Arg. No ei se tunnari rikki siitä mennyt. Kotona ollaan purkitettu huolellisesti tuota meidän tunnarilukemaa yhä hienompaan malliin (blogin oikea reunapalkki). 

Muu älyllinen toiminta on rajoittunut kaukoihin (päästiin käsiavusta vihdoin ja siirryttiin takapalkalle). Ainut ihan supervaikea on tällä hetkellä seisomasta istumaan käyminen. Siinä en ole saanut Luumua ymmärtämään sitä takajalkojen liikkumattomuus -ajatusta. Meinasin seuraavaksi kokeilla sellaista lautahässäkkää jalkojen väliin, että se joutuisi nostamaan etujalat aina sen yli käydessään istumaan. Tai katsotaan nyt mitä vinkkejä saadaan tänään matotreeneissä illemmalla. 

Niin ja sitä tunnaria ollaan tehty kerran-pari päivässä siten, että käydään Luumun kanssa yhdessä laittamassa tunnarikapulat olohuoneen matolle. Sitten jätän Luumun siihen istumaan, menen itse viereiseen huoneeseen keittiöön (Luumu ei näe minua), huudan sille tunnarikäskymme KEKSI, ja sitten Luumu sieltä omatoimisesti noukkii omansa ja tulee vierelle. Joskus, jos sillä on tosi korkea palkkaodotus, se tulee vielä ennen tunnarin noukkimista luokse varmistamaan, että mikä se käsky ja tehtävä nyt taas olikaan, sitten se lähtee uudestaan olohuoneeseen ja toimittaa tehtävän loppuun. Alkuun sillä oli näissä kamala kiire, johtuikohan siitä, että kun mamia ei näkynyt, niin oli kamala hoppu..? Nyt kun tehtävä on tuttu, Luumu suoriutuu nopeasti mutta varmasti. Hieno homma! Kokeillaan tänään hallilla miten se tunnari onnistuu liikkuroituna. Toki jos se mielentila lähentelee mielipuolista, niin sitten jätetään nenähommat välistä - eihän me haluta toistaa viime viikon virhettä!

Ollaan me oltu tylsistyneitäkin. 

Ja suloisia. 

Ja taas me leivottiin.

Niin ja kun tuossa muutama päivä sitten kyllästyttiin kaikenlaisen kuolettavan tylsän ja rauhallisen tekemiseen, mietin, että miksei voitais treenata myös merkkiä sisällä niinku paikkatreeninä? Kaivettiin SM-kisatuliaisena tuotu matala keltainen törppö esille, ja parin muistutuksen jälkeen Luumuhan suoritti merkkiä kuin vanha tekijä. Meillä on siis merkkitreeniä alla ihan vain pari hassua kertaa, ja niistäkin on aikaa. Kuitenkin kun ollaan treenattu sitä samalla tavalla kuin ruutua (kutsu, näyttö), se on jotenkin sitä kautta yleistänyt osaamisensa myös merkkiin. On se viksu. 

Muu älyllinen toiminta meillä on rajoittunutkin sitten ihan arkipäiväisiin tilanteisiin. Kerran se tuli tähän tietokoneelle norkoamaan äksöniä, ja kun sanoin sille, että mene Teemun viereen nukkumaan, se hyppäsi saman tien sänkyyn nokosille Teemun viereen. On se viksu. Se osaa myös ennakoida kummalta meistä loppuu jäätelö aikaisemmin Iittalan vihreästä Kastehelmi-purkista, ja asettuu sen luokse odottamaan esipesutehtäväänsä. Yllättävän hyvin sen pää on kestänyt tekemättömyyttä. Se on kotona melko normaali oma itsensä. Ylitsepursuava energia tulee esille oikeastaan vain erikoistilanteissa, kuten kun mamma tuli käymään. Se touhu ja tohina ei meinannut loppua millään. Myös pihamaalla ollaan aavistuksen täpäkämpänä. Piti käydä yömyöhällä huutamassa Härkätiellä kävelleille otsalampullisille ohikulkijoille (pihalta tosin, jumaleissön sentään jos tielle asti menisi...). Niin ja varmuuden vuoksi piti huutaa myös kottikärrylle. On se viksu. Tiedä mitä kataluuksia se kottikärrykin siellä pihan nurkassa suunnitteli.

Ylitsepursuava energia tulee esille myös mitä luultavimmin tänään reeneissä. Luumun treenisuunnitelmassa lukeekin ensimmäisenä, että se saa juosta. Sitten kun se on juossut tarpeeksi, se saa aloitella ohjattua. Ja toisella kierroksella se näyttää kaukoja, erityisesti sitä vaikeaa S-I-vaihtoa. Niin ja sen tunnarin se tekee mahdollisesti myös yhden, jos näyttää että siihen kykenee. Tassu on nyt niin hyvänä, että toivotaan sen kestävän treenit sisätiloissa. Matto on tuolla Vanton tilalla tassuille kiitollinen sillä tavalla, että se on pinnaltaan täysin tasainen. Huomisiin treeneihin täytyy varmaan laittaa vielä tuppo ja sukka, kun DoXXilla on taas ns. keinonurmi. 

No joo, ei me ihan näin monta kertaa olla leivottu... 

Me ollaan ommeltu. 

Otettu päikkäreitä. 

Oltu kauniita. 

Ja vieläkin kauniimpia. 

Sit me ollaan oltu vähän rumempia. 

Ja tällee söpösti sadepäivänä katottu Rillit huurussa.