Treenivuodatus

Mulla on välillä sellanen pahemmanlaatuinen paskaystävä-olo. Tänään(kin) jouduin perumaan sovitun lenkin, kun Kirputin päättikin muuttaa juuri huolella rakentamaansa päivärytmiä heräämällä ekoilta päiväunilta pari tuntia liian aikaisin. Neljäksi sovittu vaunulenkki tuntui mahdottomalta suoritukselta, sillä täällä olisi pitänyt viihdyttää neljättä tuntia väsynyttä pikkuihmistä ennen sitä tai vaihtoehtoisesti nukuttaa se jo ennen, jolloin se olisi neljäksi sovitun lenkin aikana hyvässä lykyssä huutanut kitarisat Paimioon asti vilkkuen. Se kun ei viihdy noissa vaunuissa hereillä ollessaan yhtään. Ja se kyllä kertoo sen sitten ihan ääneen. Ja rattaisiin sitä ei vielä voi istuttaa syystä että se ei istu vielä. Niin oli siis ihan pakko vaunuilla jo etukäteen, koska iskäkin on jossain lähes ulkosaaristossa pelireissulla, niin jälleen kerran koko elämä pyörii minimiehen aikataulujen mukaan. 

Ehkä just nimenomaan tämä omista aikatauluistaan luopuminen onkin ollut pikkuvauvan suht tuoreena vanhempana kaikkein vaikeinta. Sitä kun kerkesi jo kolmisenkymmentä vuotta tottua menemään ja tulemaan miten sattui, tekemisistään kenellekään sen kummemmin ilmoittamatta, näin valtava kytky tuntuu aika mullistavalta. No ei se tietysti ihan yllätyksenä tullut. En mä ajatellutkaan, että sen vauvan voisi laittaa ensimmäiseksi seitsemäksi vuodeksi vaatekaappiin kasvamaan, ja ottaa sen siinä kohtaa ulos sieltä kun se menee kouluun. Ja siis ollaanhan me tehty ja menty ja muutenkin luuhattu ihan joka puolella. Mitä tässä yritän rautalangasta väännellä, niin ehkä se on kuitenkin ollut kuluttavampaa kuin mihin alunperin osasin varautua. Niin se on varmaan kaikilla. 

Jotain tietokoneen perukoille jääneitä kuvia... 

Samaan aikaan kun kaipailen aikataulutettua vapauttani, sentimentaalisempi aivolohkoni nyyhkii täällä sitä, että Kirppu on päivä päivältä vähemmän vauva ja enemmän pieni poika. Näin puolivuotisuutensa kynnyksellä se ei (edelleenkään!) etene mihinkään, hädin tuskin edes kääntyy ympäri. Kuusi kuukautta on meille myös erityinen rajapyykki, sillä kohta se saapi maistella jotain muutakin kuin ämmää (= äidinmaitoa, näin meidän äitiklaanilaisten kesken). Keitinkin sille juuri kasarillisen perunoita, aloittakoon kulinaristisen matkansa vaikka niistä. Peruna kaikessa yksinkertaisuudessaan on paljon muutakin kuin pelkkää tärkkelystä. Se on lupaus pienestä palasta sitä vapautta, jonka olen vähän turhankin kaihoissani joutunut päästämään karkuun. Nyt kun se ei kohta tarvitse mua enää syömiseenkään, se jo varmaan kohta tilaa ravintolassakin ruuan kanssa viiniä. 

Ruoanlaittoapurit

Lähtipä vähän sivuraitelle tämä juttu... Piti kirjoittaa treeneistä! Ollaan meinaan treenattu tällä viikolla ruhtinaalliset kolme kertaa ulkona, ja on ollut ihan huippufiilis! Mooi on kyllä just sellanen hyvän mielen treenari, mitä toivoin ja ajattelinkin sen olevan. Ulkokentille treenaamaan siirtyminen kävi sen kanssa tosi vaivattomasti, sillä sitä ei juuri mikään treenien ulkopuolinen häiriö kiinnosta. Tokihan se saattaa käydä tsekkaamassa kentälle unohtuneita asioita (kuten yhdessä ruutuvideossamme se käy ruutuunjuoksumatkalla katsomassa jonkun taakseenjättämän pahvimukin), mutta pystyy taas nopeasti siirtämään ajatuksensa itse asiaan. Jonkun verran olen pitänyt sen perässä liinaa, mutta se häiritsee sitä kyllä ihan äärettömän paljon. Tavaksi onkin tullut tehdä semmoinen 360 asteen ympäristötsekki ennen Mooikoiran treenivuoroa, kaikissa väleissä ja etenkin siinä kohtaa, kun olen päästämässä sitä lelun kanssa juoksemaan.

Se leikkii kyllä ihan älyttömän kivasti. Nyt ulkona kun on enemmän tilaa, se tykkää myös rallatella, mutta palauttaa / hakee taisteluleikkiin paljon herkemmin mitä Luumu aikoinaan. Luumun kanssahan mulla oli tosi pitkään aina kaksi lelua treeniliivin taskussa, että jos en kuitenkaan hallinnan kautta saa sitä leikkimään nätisti, voisin aina houkutella sen takasin luokseni. Tietysti me jouduttiin yhtenä kesänä käymään keskusteluja siitä, että onko sallittua viipottaa tennispallo suussa kentän toiseen laitaan ja leikkiä sekä kuuroa että vaikeasti tavoiteltavaa. Enkä mä sitä sano, saattaa olla että Mooin kanssa on samat keskustelut joskus vielä edessä, mutta ei luoda ongelmia, jos niitä ei kerran tällä hetkellä ole. 

Mooi on tehnyt vähän sen mukaan juttuja, että ollaanko tutulla vai vieraalla kentällä. Kyllä siitä vähän huomaa, että uudessa paikassa on vaikeampaa. Silloin ollaan lähinnä vaan leikitty, tehty jotain takuuvarmoja vauhtijuttuja ja ihan vaan muutamasti naksuteltu jotain istumista tai perusasentoa. Tutummassa paikassa ollaan jo vähän katsottu noutoa, maahanmenoja, odottamista (istuen) ja seisomisen alkeitakin ollaan tehty. Ai vitsi että jotkut alkeistreenit onkin itselle taas vaikeita! Esimerkiksi tää seisominen. Miten hitossa mä opetin Luumun seisomaan..? Kätevintä se olisi kai sheippailla, ja ehkä siihen vielä ryhdynkin. Tässä muutamia klippejä Mooi-neidon reenilöistä.

Luumu sitten. Luumullekin ulkokentälle siirtyminen oli tänä keväänä helpointa kuin koskaan. Yleensä sille on iskenyt vähän joku avaran tilan hulluus, ja ollaan jouduttu muistuttelemaan kaikenlaisia hallinta-asioita. Ehkä tämä talvi oli kuitenkin kokonaisuudessaan aika lyhyt (treenattiinhan me ulkona vielä marraskuun lopussakin), tai sitten se on kasvanut aikuiseksi (kopkop!). Yhtään ei olla jouduttu vääntämään ylivireen kanssa tai keskustelemaan hiekan ällöttävyyden mukanaan tuomista maahanmeno-/nouto-ongelmista. 

Olen yrittänyt suunnitella Luumulle jokaiseen treeniin joko ruudun tai kiertonoudon. Ruutua ollaan enemmän tehty, ja se näytti jossain kohtaa olevan ihan kivassa mallissa, kunnes tajusin ettei se osaa kyllä sitä tyhjäänlähetystä, ellei sitä ihan ekalla toistolla tehdä lelun kanssa. Tämä todettiin viimeksi torstaina: se tekee kyllä ihan mielettömän hyvä suorituksen toisella toistolla, jos se on ensin saanut juosta lelulle tai sille on heitetty lelu perään. Oma moka tietty, kun en ole heti alusta asti tehnyt enemmän ekalla toistolla tyhjään. Mutta toisaalta jos se ei sitä osaa, niin miten hitossa sen saa juoksemaan sinne tyhjään..? Eilisten aika pitkällisten pohdintojen jälkeen ajateltiin, että ruutu vetää sitä puoleensa nyt liian paljon, kun se ei vielä ole yhdistänyt lopullisesti sitä tyhjäänlähetys-palikkaa siihen ruutu-palikkaan. Sitä täytyy treenata vaan ihan tosi paljon niin, että siellä on se ruutu, ja sinne ei välttämättä lähetetä ollenkaan. Kun nyt olen viime aikoina yrittänyt pitää kiinni semmoisesta liikkeestä uudella liikkeellä -palkkaamisajatuksesta. Eli jos se tekee hirveän hyvän tyhjään lähetyksen, se saa palkaksi juosta ruutuun, koska se on sen mielestä ihan hirveän kivaa. Siinä kohtaa vaan kun sillä on kova palkkaodotus ja nolla toistoa alla, se oikaisee, ja juoksee suoraan ruutuun.

Luumu testasi Kirputtimen uuden lätsän. 

Tyyppien mätsäävät ruokakipot

Hmmph. Olen kahden tulen välissä tässä vähän. Toisaalta pitäisi keksiä keino, jolla pystyisin auttamaan sen sinne tyhjään ekalla toistolla ilman lelua. Toisaalta haluaisin vahvistaa lelun kanssa ylipäänsä sitä virittelyä (kävely ja ne viritteysanat) ja myös sitä suullista eteenlähetyskäskyä. Torstain treenikentältä löytyi kaikkien aavistuksen pieleen menneiden viritelmien jälkeen kivasti loiva alamäki, jonne lelun sai ikään kuin piiloon. Luumu näki siis kyllä, että lelu sinne vietiin (koska mistä se muuten olisi osannut sinne juosta, kun kerran todettiin, että se tyhjäänlähetys ei vielä ekalla toistolla toimi), mutta se lelu ei näkynyt sen alamäen vuoksi siihen Luumun lähetyspaikkaan. Ehkä tämä tukisi ainakin vähän sitä ajatusta siitä, että juokse sinne suoraan, vaikka et lelua näekään. Kokeessa kun on tietysti se tilanne, että sen tyhjäänlähetyksen pitäisi onnistua kerralla, eikä sielläkään voi mitään lelua olla. (Eikä?!) Ei varmaan kauheesti auta selitellä tuomarille, että kyllä se sen sitten toisella toistolla osaa. Toisaalta haluan siis vahvistaa Luumulle sitä mielikuvaa lelulle juoksemisesta, toisaalta haluan häivyttää sen lelun pois. Tuntuu vähän mahdottomalta yhtälöltä ainakin mulle ratkaistavaksi. Ehkä kierretään ongelma, ja testataan seuraavissa treeneissä tyhjäänlähetystä ilman että sitä ruutua on rakennettu kentälle. Jos se vaikka sattuisikin toimimaan heti ekalla toistolla, voitaisiin alkaa pikkuhiljaa tuoda sitä ruutua mukaan kuvioihin. Optimistina voisin nyt hetken ajatella, että se ekan toiston ongelma johtuikin vain ja ainoastaan siitä, että Luumu ei vielä pysty luopumaan ruudusta, ei siitä että se ei osaa tyhjäänlähetystä. No, katsotaan. Joka tapauksessa fakta on se, että koekunnossa se ei vielä pitkään aikaan ole, vaikka saatiin liikkeeseen jo liikkurointi sekä joitain häiriötötsiäkin lisättyä. [Editoija kommentoi: Jos se ei osaa luopua siitä ruudusta, niin miksei me harjoitella siitä ruudusta luopumista, DAA!]

Kiertonouto taas näyttää jo tosi kivalta. Luumulle on tullut aika vahva kierto, mihin olenkin sitä kannustanut. En ole saanut sitä bongaamaan kiertotötsää vielä haluamallani tavalla, eli että se katsoisi sitä käskystä niin että omiinkin silmiin asti näkyy, että se varmasti katsoo sitä tötsää. Tämä bongauttamisen vaikeus johtunee meillä siitä, kun Luumulle kiertäminen on ollut jo pitkään tosi palkitsevaa, niin se tietää tasan tarkkaan missä se tötsä on ennen kuin otan sen edes autosta ulos. Ei se varmaan koe tarpeelliseksi tuijotella sitä enää siinä vaiheessa, kun se mieluummin pitää kontaktia ja odottaa lupaa päästä hommiin. Jos pystyisinkin luottamaan siihen, että huolimatta siitä mitä muita kamoja kentällä on (vaikka ruutu!), Luumu aina lähtee itsevarmasti kiertoon vaikka se ei olisi tötstää etukäteen bongannut, ei tämän asian eteen kannattaisi nähdä näin paljon vaivaa. Musta on vaan voittajaluokan kisoissakin ollut hienoa bongauttaa ruutukin sillä jo etukäteen kehän ulkopuolelta, jotta voin tasan tarkkaan luottaa siihen, että se tietää missä se on. Näin tehtiin muun muassa viime kesän SM-kisoissa, ja saatiin ruutu onnistumaan vaikeasta sijainnistaan huolimatta.

... ja mätsäävät pannat. Hei kamoon, voitteko ees yrittää poseerata..? 

Kiitti!

Kiertonoudosta muuten - stopit olen saanut kivan teräviksi (ei siinä kahden metrin matkalla tietysti kamalasti ehdi kertyä vauhtiakaan), mutta se pysähtymispaikka jää laajan kaaren takia edelleen tosi vasemmalle. Sama juttu on muuten tuossa tyhjäänlähetyksen pysähtymisessä. Parempi sekin on ruudun ollessa oikealla, mikä tasapainottaa Luumun laajaa kaarta vasemmalle. Ei se nyt tässä kiertonoudossa mikään kisaamista estävä tekijä ole, etenkään kun Luumu siitä huolimatta lähtee hyvin noutamaan myös vastakkaisen puolen kapulaa), mutta voisihan sitä erikseen koittaa treenata tiukemmaksi. Ollaan vähän yritettykin siirtää sitä lähemmäs keskilinjaa palkkaamalla reilusti oikealta. Liikkeeseen voisi kuitenkin jo ottaa liikkuroinnin kapulan viemisineen ja arvontoineen mukaan. 

Sain tuossa yks kerta niin kivaa palautetta siitä, että jaksan määrätietoisesti treenata projektiliikkeitä kuukausitolkulla turhautumatta. Jotenkin olen oppinut sellaiseksi, sillä sitähän tämä toko on! Kuukausia, ellei vuosiakin kestäviä projekteja, joissa yhtä asiaa hiottuaan huomaan liikkeen levähtävän toisesta päästä. Erityisesti olen kunnostautunut inhokeissani seuruussa (suoruus, suoruus ja suoruus!), kaukoissa (s-i- vaihtoon rakennettiin kokonaan uusi tekniikka uusien paaaaljon tiukempien kriteerien myötä) ja tunnarissa (voitko jumankauta ottaa sen oman kapulan heti??). 

Seuruuta ollaan ahkerasti tehty myös kotona (peruuttamista ja siihen jo käännöksiäkin) mutta lähes joka kerta myös ihan "oikeissa" treeneissä. Kropan pitäminen suorana kontaktia menettämättä on Luumun rakenteiselle koiralle haastava tehtävä, ja vaikka se on ajatuksen jo hoksannutkin, epäilen vähän että mitenköhän se tulee koskaan kestämään koemittaiseen seuruuseen asti. Epäilykseni ei kuitenkaan ole estänyt meitä treenaamasta, ja ollaan me edistytty. 

Kaukoja tehtiin kuuriluonteisesti muutaman kuukauden ajan pelkästään kotona. Palattiin ihan alkeisiin tuossa vaikessa vaihdossamme: ensin jalasta kiinni pitämällä, sitten vähän vaan muistuttamalla, ja lopulta palkkaamalla vain kriteerinmukaisista vaihdoista. Edelleen namit edessä auttavat (käänteishoukutus luopumisen kautta), mutta tällä viikolla saatiin sentään liike tuotua jo ulkokentälle. Keskiviikkona oli todella vaikeaa saada edes yhtä onnistunutta vaihtoa (Luumu oli jotenkin ihan pentumaisella tuulella, eikä pystynyt edes kunnolla luopumaan), mutta heti seuraavana päivänä se teki elämänsä parhaimpia seiso-istu-kaukoja! Wi-wiu (sellanen vihellysriemuhuuto!), kyllä näiden kanssa on töitä tehtykin. 

Torstain treenin kruunasi vielä noiden superkaukojen päälle tehty tunnari. Ollaan jouduttu käymään ihan toooodella vakavia keskusteluja Luumun kanssa siitä, että saako sen oman kapulan yli kävellä, saako kapuloilla ylipäänsä häslätä, ja saako tunnarikäskyn jälkeen mennä kiertelemään lähelle jätettyjä tötsiä. Ihan totta me ollaan väännetty sitä, ja kun tässä talven aikana on jo tullut todettua, että se tietää mitä siltä halutaan, niin kyse ei todellakaan ollut siitä, etteikö se osaisi toimia kriteerien mukaisesti. Se ei vaan halunnut. Se on nelisen vuotta yrittänyt kaikkensa keksiäkseen erilaisia tapoja viihdyttää itseään siellä kapuloilla, ja nyt sillä meinasi tulla suru puseroon, kun me ollaan saatu sen toimintaa vihdoin kaitsettua. Keskiviikkona kun Luumu sai omatoimisesta merkkien kiertelystä sanktioksi pitää tunnarikapulaa suussaan vaikka äiti heittelee lihapullanpaloilla naamaan, se teki torstaina niin superhienon, tarkan ja keskittyneen tunnarin ettei ole tosikaan! Olisko ollut ihan ekoja kertoja elämässään, kun Luumu osoitti, että tämäKIN liike on sille tärkeä. 

Siinäpä olennaisimmat Luumun treeneistä. Nyt kun palikat alkaa kaiken kaikkiaan olla ihan hyvällä mallilla, pitää muistaa tehdä taas enemmän kisamaisia ja kaikenlaista yllättävää. Ei saa jäädä liikaa laakereilleen lepäämään, vaikka me tätä teknistä talvea tarvittiinkin. Tavoite oli päästä keväällä tai kesällä kisaamaan. Tällä hetkellä alkusyksy näyttää realistisemmalta. Katsotaan nyt. Kiirehän tässä ei onneksi ole, sillä sitten kun me sinne kisaamaan lopulta pääsemme, niin sitähän se sitten on: eeveeällää Luumun kanssa hamaan tappiin asti.

Voitteko muuten uskoa, että Kirppu nukkuu edelleen. Kohta toi itkuhäläri varmaan pärähtää kun näin pääsin jotakuinkin ääneen mainostamaan! Olipa pikaisesti kirjoitettu treenivuodatus. Toivottavasti siinä jotain tolkkua oli. Nyt vielä viikon pääuutiseen! Mooin kuvat lausuttiin Kennelliitossa: lonkat B/B ja kyynärät 0/0! Ihan mahtavaa. Polvet sillä olikin priimaa, ja silmätarkkiin me ollaan menossa ensi viikolla. Näin mahtava likka on todella ansainnut terveen luustonsa, ja kenties päästään joskus tulevaisuudessa irrottelemaan Mooin lapsosten hampaita hihansuistamme.