Kesä kesti ja nyt se alkaa kääntyä syksyksi. Iskän loma loppuu, ja meillä on kaikilla paluu arkeen huomenna edessä. Lähdettiin vielä viimeisenä viikonloppuna ihmisten kesken Ruotsin-risteilylle, ja kaikesta viime hetken mm. koiranhoitosäädöstä huolimatta päästiin suht rennoissa fiiliksissä astumaan Baltic Princessin kannelle. Kyseessä on Kirpun ensimmäinen Ruotsin-risteily, vaikka konkarihan hän on jo laivamatkustamisessa noin muuten. Sillee hassua tulla laivalle pienen lapsen kanssa. Piti itsekin asennoitua käymään yöpuulle vauvan kanssa samaan aikaan, koska no, ei sitä voi itkuhälytin takataskussa oikein lähteä paanallekaan. Ja kun asennoiduin viettämään illan untaan tuhisevan Kirputtimen kainalossa, siitä se rentous vasta löytyikin. Miten ihanaa olisikaan tabletista katsella netfliksiä... eiku... päivittää blogia... eiku... Mitä ihmettä hytissä voi tehdä, kun ei ole nettiä? Netittömyys tarkoitti tässä tapauksessa ihan oldfäshönisti kirja käteen ja lasillinen kuohuviiniä toiseen. Luksus löytyi Garpin maailmasta ja Törleyn demisecistä.
 |
| Jotain vanohja kuvia arkistosta. Ehkä toukokuun lopulta..? Toki-lapukan kanssa pellolla. |
Meillä on nyt sunnuntaiaamupäivän buffetaamiainen ja Muumipeikon ja Pikku-Myyn aamushow takana. Vitsi miten muuten innostuu muumihahmosta kymmenkuinen. Pitää sitä varmaan jonakin suurena, lempeänä ja pehmoisena koirana. En tiedä paljon suloisempaa asiaa kuin Muumipeikkoa onnellisena halaava vauva. Nyt Kirputin nukkuu rattaissaan, ja äiti siemailee eilen avattua kuoharia toiveenaan parin tunnin oma aika tabletin muistio-ohjelman kimpussa. Mikäs se olisikaan parempi hetki paneutua Mooikoiran tokosuunnitelmiin, kun Garpkin odottaa maailmassaan ihan just niin kauan kun on tarvis.
Luumu on kuntoutunut mielestäni suhteellisen hyvin kyynärän niveltulehduksestaan. Jäykkä se on edelleen kaikkialta, mutta tiistaina päästään fyssarille ja jatketaan todennäköisesti vielä laaserissa ravaamista. Palataan Luumun sairaskertomukseen vielä myöhemmin. Me ollaan Mooin kanssa nyt herätelty hiukan tokointoa ja tehty pikkujuttuja kotona ja läheisillä nurmikentillä/
Jännästi pyrin edelleen vähättelemään sen osaamista. Kesäkuussa kuvailin Mooin tekemisen tasoa vitsikkäästi sanoen että se on muilta osin kisavalmis, paitsi että ei osaa perusasentoa. Kirjallisessa viestinnässä vaan on se hassu juttu, että hymiöistä huolimatta vitsikkäiksi tarkoitetutkin leiskautukset voi tulkita raudanlujiksi tosiasioiksi. Hehe. Toisaalta osaahan se paljon juttuja. Yksiinkin treeneihin kerroin taustana Mooin jäävistä, että se on niissä jo tosi hyvä, erottelee hyvin ja kykenee tekemään jo sivulta. Kuitenkin tekemisen lomassa haksahdin taas vähättelemään joomuttakuneimeollavielätehtyp
Olen ajatellut, että toisen koiran kanssa rakennan kaiken muun tosi lujaksi ennen kuin ruvetaan hiomaan liikekohtaisia juttuja. Luumun kanssa oli kamala kiire kisaamaan, vaikka eihän se todellisuudessa ollut kisavalmis. Osasi se ne liikkeet (miksi se lopulta saikin ihan hyviä tuloksia), ja oli sen kanssa kisamaista tehty. Sen kanssa ei vaan oltu koskaan mietitty loppuun asti mitään liikkeenväli-, loppupalkka-, sosiaalinen palkka -, rauhoittumis- tai hallintajuttuja. Ei sen kanssa oltu tehty mitään virittelyjuttuja tai kehäänmenoja. Silti se homma toimi jotenkuten, koska Luumu on Luumu. Vasta kun osallistuttiin pari vuotta sitten ekan kerran SM-kisoihin, oli tarpeen tehdä enemmän häiriötreeniä isolla hoolla.
Toisen koiran kanssa halusin lähestyä tokoa ihan erilaisesta näkökulmasta. Se saisi olla sillä lailla "kisavalmis", että se tietäisi missä mielentilassa työt aloitetaan, miten tullaan kehään ja miten siirrytään mun kanssa paikasta toiseen. Miten tehdään pirusti hommia, liikutaan eri virealueilla ja miten mennän loppupalkalle maltilla.
Ja tämä kaikki siinä sivussa, kun opiskellaan "ihan oikeita liikkeitä". Tai jopa ennen. Työskentelyyn kytkeytyvän mielentilan ja sen eri tasojen vaihtelun ja hallinnan hanskaaminen on musta paljon tärkeämpää kuin että osaako se kaukoja tai jääviä. Mutta ennen kaikkea sen pitää oppia, että näitä hommia tehdään mun kanssa. Aktiivisesti, innokkaasti ja vastaanottavaisesti. Ja kun ollaan siinä pisteessä, että tämä on hauskinta ikinä, ruvetaan vähän katsomaan niitä sääntöjä. Mooin kanssa me ollaan vähän nyt tässä vaiheessa. Toko on sen mielestä hauskaa, ja sille rupeaa muodostumaan jo joku ennakko-odotus sellaisia alueita kohtaan, jotka näyttävät siltä että siellä voisi tehdä tokoa. Se tietää viimeistään siinä vaiheessa mitä me ollaan tultu tekemään, kun mä otan siltä hihnan pois. Se saattaa ihan hetkeksi kadota "ei vitsi mitä ihania hajuja täällä on ja missä me oikein ollaan" -kuplaansa, mutta se ei vaadi kuin pienen herättelyn siihen. Toki ihanteellistahan olisi, että mä kertoisin sille jo ennen paikalle saapumista, että nyt ollaan menossa tekemään hommia, ja tätä virittelyrutiinia me ollaankin nyt viime aikoina yritetty muistaa tehdä. Se haksahtaa myös vielä aika helposti luonnollisiin häiriöihin, kuten ohikulkevaan koiraan, jostain kauempaa kuuluvaan haukkuun. Se tekee niin, koska sille on tietysti luonnollista tsekata mistä on kyse. On kuitenkin ihastuttavan helppoa saada M jälleen tehtävän pariin, koska sillä on se halu toimia oikein. Kun se vaan hoksaa "eikunjuumeoltiinkinhommissa", sille ei tarvitse samasta häiriöstä enää muistuttaa.
Itse liikkeitä abstraktimpina juttuina mainittakoon vielä palkan jaksottaminen, mitä me ollaan nyt viime treeneissä tehty. Se pissii mun ja Luumun tekemisessä tosi pahasti, ja ajattelin, että jos paneutuisi tämän toisen koiran kanssa siihen heti alusta alkaen kunnolla. Eli kun Mooi saa tehtävästä palkaksi lelun, se saa repiä sitä, mutta sen pitää irrottaa kerrasta, minkä jälkeen sen pitää jäädä aktiiviseen mielentilaan odottamaan uutta tehtävää (eikä jäädä maanisesti kiinni siihen palkkaan, kuten Luumu tekee). Kerrasta irrottamista olen vahvistanut paiskaamalla nameja päin näköä samanaikaisesti irrotuskäskyn kanssa (toimii erityisesti ahmattikoira Mooilla tosi hyvin), ja toisaalta taas jos ei kerrasta irrota, niin olen ihan vaan irrottanut sen lelun sieltä suusta ja sen jälkeen vielä hiukan härnännyt sen kanssa, että irti on irti (tai itse asiassa kiitos), ja vasta luvalla saa napata uudestaan kiinni. Tosi nopeasti Mooikin hoksasi tämän lelulla härnäämisen. Siinä saa kivasti myös luotua sitä jännitettä, kun se ensin kunnolla luopuu (osoittaa ettei aio napata kiinni lelusta, vaikka sen kanssa siveltäisiin naaman päältä), ja sitten saakin ihan minä hetkenä hyvänsä luvalla napata uudestaan kiinni. Ai että se on parhautta.
Monta kuukautta ollaan treenattu myös paikasta toiseen siirtymiä, eli ns. mun kanssa -kävelyä. Tätä ollaan tehty myös rankalla häiriöllä, mutta jutun juonen hoksaamisen jälkeen tällaista överiä häiriötreeniä on mielestäni ihan turha tehdä. Sittemmin olen ketjuttanut mun kanssa -kävelyyn käsiavusteisen perusasennon. Mun kanssa -kävelyssä kriteerit on kulkea vasemmalla puolella (paikalla ei niin väliä, jotenkuten siinä lähellä), ei tarvitse pitää koko ajan kontaktia, kunhan on mielentilallisesti mun kanssa. Mielentila on tässä tärkeä. Luumun kanssa se menee usein (kisatilanteessa ja kisatreenissäkin) siihen, että se alkaa kulkea semisti edellä ja on menossa seuraavaan huvipuistolaitteeseen paljon enemmän yksin kuin mun kanssa. Tämä pitää tehdä Mooin kanssa alusta asti niin vahvaksi, että kun sitä alkaa ottaa ihan oikeiden liikkeiden väliin, mun kanssa tarkoittaa myös ja ennen kaikkea henkisesti yhdessä.
 |
| Sit pari sekalaista treenikuvaa... |
Sitten me ollaan treenattu myös palkan suuntia. No lähinnä takapalkkaa nyttemmin (luopuminen > tehtävä > takapalkkasanalla jesbäk palkalle). Myös palkkaääni (naksua vastaava) on tullut Mooille tutuksi (se on sama ampiaismainen zzzz-pörinä kuin Luumulla), ja tarkoituksena on myös treenata lähiaikoina etupalkalle joku oma sana (vinkkejä hyvästä etupalkkasanasta otetaan ilolla vastaan). Haluan rakentaa myös semmoisen keep going -signaalin (hieno juttu, opin Jirka Vierimaan koulutuksessa, ainut juttu minkä kerkesin oppia siinä Kirpun nukuttelun ohessa ja sekin taisi tulla tiivistelmänä jälkikäteen kanssaopiskelijoilta...). Se on siis joku ääni, joka kertoo koiralle, että hyvin toimit, jatka samoin ja palkka on pian tulossa. Vissiin näin rautalankaversiona. Luumullakaan ei ole sellaista, kuten sillä ei ole myöskään palkan suunnille eri sanoja (paitsi takakautta oikeasta kädestä haettavalle palkalle, vips). Toisaalta taas vastustan kamalasti kaiken normaalin tieteellistämistä. Eli ihan maalaisjärjellä ajateltuna onhan meillä niin Luumun kuin Mooinkin kanssa olemassa keep going -signaali. Ihan tavallinen matalasti ja rauhallisesti äännnetty hyvä tarkoittaa meillä sitä, että koira toimii oikein, mutta sen pitää edelleen jatkaa oikein toimimista, jotta se kohta saa palkan. Tämmöinen pieni äänimerkki voisi kuitenkin olla esim. pitkässä seuruukaaviossa hyödyksi, jos sen rakentaisi niin, että koira skarppiintuu odottamaan kohta saapuvaa palkkaa. (Ja vielä jos kertaalleen mietin, niin ihan paras KGS on hiljaisuus...)
 |
| Pellolla |
 |
| Metsässä |
Mitäs muuta liikkeiden ulkopuolisia juttuja ollaan Mooikoiran kanssa tehty...? Takapäänkäyttöharjoituksia ollaan aloiteltu tasapainotyynyn kanssa. Ollaan vielä ihan alkutekijöissä siinä, koska kun se oppi tarjoamaan kummatkin etujalat tyynyn päälle, riemastuin edistyksestä niin paljon, etten ole muistanut kaivaa koko tyynyä eteisen kaapista varmaan pariin kuukauteen. On se kumma kun ei takapäänkäyttö kehity, kun ei se vissiin itsekseenkään treenaa, Mooi. Kosketusalustaa tehtiin myös tietysti tutuksi silloin alkukuukausina, eikä juuri olla sitäkään kaivettu esiin.
Semmoisia juttuja. Mooi leikkii hirmu kivasti, ja sille on luontaisempaa pysytellä lähempänä (vrt. Luumuun, jonka kanssa myös leikkimiselle piti rakentaa yksityiskohtainen säännöstö). Mooi mieluusti repii patukkaa mun kanssa, mutta myös mieluusti juoksee sen perässä, jos heitän. Saattaa se lähteä muutamat itsenäiset rallitkin juoksemaan patukan kanssa, mutta se ei ole semmoinen, että se jaksaisi sitä ihan kamalan kauan tehdä (kuten Luumu, day in day out patukkarallia vaan, ihan parasta). Meillä on kotona joitain (pehmo-)leluja, joilla koirat saavat itsekseen/keskenään leikkiä, ja silloin tällöin Mooi innostuu ihan kunnolla tapporavistelemaan Ikean rottia. Sillä kestää siis se ravisteluvaihe kauemmin kuin Luumulla (matkalla viettipäämääräänsä, heh), mitä voisi tietysti hyödyntää leluvalikoimassa, kun se kerran palkkaantuu siitä niin hyvin. Noi meidän juuttipatukat on kuitenkin aika jytkyä tavaraa pikkulikan ravistella, joten Mooilla voisi olla tähän tarkoitukseen jotain erilaisia leluja treeniliivin taskussa.
 |
| Paikkistelemassa. Tässä oli häiriönä pihalla räksyttävä koira. |
Kaiken kaikkiaan Mooi on hauska treenikaveri. Se tekee mielellään ja se kehittyykin nopeasti, kun sen kanssa vaan treenaa. Toisaalta se on sillä tavalla vähän erilainen kuin Luumu, että kun just olen ajatellut, että no nyt se hoksasi tämän (teki vaikka 4 täydellistä toistoa), sitten sillä ei olekaan yhtäkkiä mitään hajua mistä puhutaan. Voiskohan mahdollisesti liittyä siihen nartun aivojen tippaleipämäisempään rakenteeseen..? Että ei voi olla niin että ohjaaja haluaa ihan tasan samaa asiaa toistettavan noin monta kertaa, nyt pitää olla jo kyse jostain muusta..? Toistomäärät on muutenkin olleet kummankin koiran kanssa tosi maltillisia (no Luumu nyt ei olekaan treenannut mitään yli kahteen kuukauteen). Muutaman tokovuoden kokemuksella on onneksi tullut opittua, että vähemmän on todellakin usein enemmän.
Mooi palkkaantuu hienosti myös nameista. Tietysti se on aikuinen koira, ja oli sitä jo meille tullessaan. Luumun kanssa piti tehdä silloin lapsena ihan kamalasti töitä, että se ylipänsä suostui kiinnittämään huomionsa muhun saati tekemään jotain mun kanssa. Sitä oli tosi hankalaa saada syömään mitään nameja missään vähänkään häiriöisissä paikoissa, vaan lelu oli aina sen palkka numero yksi. Sittemmin sille kasvoi aivot päähän ja myös namit on kelvanneet. Mooi kuitenkin työskentelee myös häiriössä hyvin namilla. Se on hienoa, mutta siitä aiheutuu myös uudenlainen oppimiskohta kokemustensa muokkaamalla ihmiselle. Nimittäin semmoista kilttiä ja pikkusievää namitokoa on todella helppo tehdä (etenkin alussa, kun asiat on myös tosi teknisiä), mutta siitä jää helposti puuttumaan se tunne. Me saatetaan ihan helposti tehdä montakin asiaa treenisuunnitelmasta, kun mä huomaan, etten ole vähään aikaan kaivanut lelua ollenkaan taskusta tai missään kohtaa ollut ihan oikeasti iloinen siitä onnistumisesta. Nameista onnelliseksi tulevalle koiralle on vaan liian helppo tunkea sitä pullaa poskeen ja tät'sit. Tästäkin on elävän elämän esimerkki eräästäkin tunnaritreenistä Mooin kanssa. Minä: "Mä en ymmärrä miksei sille tule mitään semmoista riemun tunnetta sen oman kapulan löytämisestä, vaan se saattaa sen löydettyäänkin jatkaa sitä nuuskuttelua, vaikka mä olisin jo antanut luvan tulla palkalle". Niin, miksiköhän ei? Jos sen ohjaajan tunne on semisti laimee, ei se varmaan peilaannu sinne koirallekaan mitenkään riemukkaana se oman kapulan löytyminen. Saman tien kun rääkäisin oikein kuuluvasti JES, kyllähän tuli likkaan vauhtia ja ilmettä. Vitsi se olikin vissiin siisti juttu tää oma kapula!
 |
| Mä laitoin kerran Mooin kiinni tämmöiseen oksaan, kun Luumu teki tunnaria. Mikään kuivunut risu näköjään muijaa pidellyt... xP |
 |
| Luumu teki istumista, kun oli Mooin vuoro tehdä tunnaria. Nää on joskus kesäkuussa (?) vissiin otettu. |
Tästä tulikin jo näineen näin pitkä teksti, enkä kerinnyt vielä edes paneutua Mooin alokasluokan liikkeisiin. Oho. Pitää tehdä toinen posti. Tällä välin Kirppu kerkesi herätä (vartin päiväuniltaan :/), käydä elämänsä ensimmäistä kertaa pallomeressä, äiti kävi ostamassa itselleen housut ja puuteria ja Kirppu sai ihan oman Muumipeikko-pehmon. Nyt se nukkuu toisia päikkäreitään, jotka (onneksi) osoittautuivat edeltäjiään huomattavasti pidemmiksi. Huooh. Olisko sitten aika äitin päiväunien..? (Jälkihuomautus su klo 23.53: Turvallisesti maan kamaralla, omassa sängyssään kukin. Äiti ei kerinnyt päiväunille, mutta kohta pääsee yö-.)
 |
| Ilmarisissa tekemässä Kodan kanssa kaukalossa SM-treeniä. Mooille tekee ihan hyvää välillä treenata myös (hiljaa) odottamista. |
 |
| Ja nyt kun näitä sekalaisia kuvia ruvettiin laittamaan, tässä pari räpsyä kesä-heinäkuulta (?), kun tarinan toinen pyrri oli vielä ihan mini. Ja vitsi mikä peikko ;) |
 |
| Jos ihan varovasti vaan käyn nuuskaisemassa... |
 |
| Öö... tässä vissiin tuli kummatkin samaan aikaan perusasentoon miten kuten pystyivät. Niillä on eri käsky, mutta jotenkin vaan näin kävi xP |
 |
| Ja kun tälle kaverikuvalinjalle lähdettiin, tässä vielä yks puhelinräpsy kevättalvelta, jolloin pikku-Toki kävi tutustumassa Mooiin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.