Blood Trail

I am this bored!

As our sick leave requires, we need to avoid hard physical exercise and keep focusing on the psychological one. But as you can imagine, with an adolescent staffy, it is so d**n hard! The forest has been a no-no for us for THREE WEEKS NOW. What a shame! Plain walks on a leash... and they are getting really boring. Luumu has energy as never before (or better said: as always), and keeping him resting is a bigger problem than solving the world's energy crisis! We are having a bigger energy crisis at home at the moment! Too much energy - and a too week knee! Luumu has been able to run free in our yard, but always observed. Tug-of-war is banned, ball games are banned, running around like a madman is banned - everything fun is banned, and I feel like a bitching bore. For Luumu, at least, I think I am. Even though I am as bad as a catholic school teacher, he still has these crazy moments, when he just bursts energy - and it takes a few seconds before I am able to stop him. Sometimes he just needs to chase the cat or buck like a little pony. Despite of all this caution and care, he managed to slip indoors on the floor, and I am afraid the recovering process took leaps backwards :/ Just what we needed... more rest! 

I don't get to do anything else except pose...

Well, to keep us both sane (and to prevent the cat from moving out), I created our first BLOOD TRAIL! I've never done that before, but how hard can it be? I had collected some blood from Luumu's daily meals: lamb, pork, chicken, turkey and beef meat & bones. I took the blood out of the freezer, let it melt, and soaked a small towel in it. Then I dragged the bloody towel from point A to point B in our yard, and tried not to make the trail too difficult for the first time. I also made sure not to step onto the trail after leaving it. I've been told that the trail should settle down for 30 mins or so, but I was too excited to wait! In this video, you can see how it went. Luumu had a couple of distractions, but made to the finish line in the end - and a fresh, raw turkey wing was there waiting for him! 

The blood, the towel and the prize for the finish line - turkey wing!

Because I used all kinds of blood, it was pretty light coloured. 

What a hunt - what a great prize! (And the dinner for the day - check!)

Did you hear something - I hope no-one's coming to steal my reward!

And a pose in the end, of course :)

Jalka nousee

Postauksissa on ollut vähän hiljaisempaa, koska meidän elämänmenommekin on ollut itse asiassa paljonkin hiljaisempaa. Luumu on ollut levossa nyt reilu kaksi viikkoa, ja nyt alan itsekin tottua tähän, ettei kalenterissa ole juuri mitään merkintöjä Luumun osalta. Penneli on päässyt kuluneena kahtena viikkona harjoittelemaan yksinoloa varmaan enemmän kuin elämänsä aikana koskaan aiemmin... Koiruli on saanut aina ruhtinaallisen sylikyydin ala- ja yläkertaan (mitä tuskin kuitenkaan arvostaa...), ja irtiolo on rajoittunut tuohon omaan pihaan. Energiaa olisi vaikka koko Vanhalinnan valaistukseen, ja välillä se purkautuukin ponimaisina riemunpukitteluina, käpyonparasleluikinä-leikkeinä ja kissaperkulanytsaatkyytiä-jahteina. Pentujatkokurssilla olemme lihas- (ei hermo-)lomamme aikana käyneet yhden kerran, koska kurssin aikatauluun tulee jatkuvasti merkillisiä muutoksia... 

Näyttelykurssi jäi meidän osaltamme kesken, koska a) Luumua ei ollut enää mielekästä ottaa sinne juoksentelemaan ja b) minun ei ollut mielekästä mennä sinne joka kerta puolustamaan omia näkökulmiani... jotka ilmeisesti olivat täysin vääriä - sillä eihän pelkkä koiranomistaja nyt mitään voi tietää... Kauniisti sanottuna en ollut kaikista kouluttajan harjoittelumetodeista samaa mieltä, ja kun alettiin arvostella esimerkiksi (virallisen!) nahkaisen staffi-pannan käyttöä näyttelyssä sen perusteella, että nahkainen panta kielii koiran hallitsemattomuudesta, annoin kurssin kulua loppuunsa ilman meitä. 

Luumu on tässä kuluneen kahden viikon aikana kehittänyt itselleen ihan kunnon esimurrosiän. Jotkut kyseenalaistavat koirien kehitysvaiheiden luokittelun "ihmismäisiin" ikäkausiin, kuten esimurrosikään, murrosikään jne. ja itsekin olen ottanut Luumun henkisen (ja näköjään myös ruumiillisen/miehisen) kehityksen avoimin mielin vastaan. Tulee mitä tulee, se on kuitenkin sama Luumu, on se sitten teini, esi-teini tai ihan vaan Luumu. Mutta kyllä on vaan uskottava että teini-ikä se on koirillakin - tai ainakin tällä. Mörköjä näkyy edelleen, etenkin siltojen alla, mutta nyt niitä on muuttanut myös imuriin, sähkövatkaimeen, hassusti tuulessa heiluviin heiniin, ihmisten pihoille jätettyihin jätesäkkeihin... ja myös pentujatkokurssimme kouluttajan namirasiaan ;) Ollaan yritetty olla ihan hirrrrrveen kannustavia... Lenkillä jos tulee vastaan jotain mörkömäistä, mennään ohi vaan vaikka hihna pitkänä taakse ja koira hangoittelevana sen päässä (tietty tilanneriippuvaisesti, esimerkiksi silloin ohikulkutien kävelysillalla tällainen olisi ollut vähän vaarallista). Luumu ei ole koskaan ollut ihan hirveän innostunut imurista, mutta on sietänyt sen läsnäolon... nyt imurikin sai osakseen hirveät huudot, joista selvisimme istumalla kymmenen minuuttia lattialla imurin vieressä, naudanmaharouhetta suuhun tuputtamalla ja asteittain imurin osia enemmän liikuttamalla. 

Ja arvatkaa mitä - jalka nousee! Niin siis Luumu osaa jo pissata kolmella jalalla seisten (ei olla ihan vielä niin taitavia, että sujuisi yhdellä jalalla - kuten Facessa taannoin riemuitsin;)). Merkkailu alkoi noin viikko sitten, ja jotenkin ihan yllättäen. Ensin ajattelin että olikohan se vahinko, mutta kun sama toistui saman päivän aikana useamman kerran, pakko se oli uskoa - Muumuu on kohta iiso mees! Merkkailun ja hajujen ihanuuden lisäksi sitä piputöhnää on kaikki paikat täynnä. Viisaammat taas onneksi kertoivat sen olevan etenkin staffeilla ihan hirmu normaalia, ja ehdin mä näyttää sitä silloin viimeksi eläinlääkärillekin ;) Ihan turha ajatellakaan meille enää mitään vaalean väristä tai edes yksiväristä sohvaa... ja kun meiltä lähtee ihmisten ilmoille, vaatteet kannattaa vaihtaa, koska sellaiset kellertävät laikut ei ole vissiin ihan muodissa. Ihana teini-ikä, ihana koira...

Välillä vaan tekisi mieli huokaista - pentuni pieni, tule takaisin! Nyt varsinkin kun lepoaika edellyttää minulta jatkuvaa varmaantosikivojen juttujen kieltämistä, tuntuu että meidän suhdekin olisi kärsinyt tästä. En ole enää kiva, mielenkiintoinen ihminen, vaan hirveä nalkuttava akka, joka ei anna tehdä mitään kivaa. Eilen käytiin pitkästä aikaa koirien ilmoilla katselemassa Kupittaalla järjestettyä mätsäriä ja Lottaa ja Doraa, jotka osallistuivat pienten aikuisten luokkaan (ja olivat hienosti punaisten kehän viidensiä!). Mutta kyllä oli raskas reissu taas. Mietin, että jos nyt pitäisi esittää Luumu tuolla kehässä, olisin joussut jo kauan sitten paikalta. Ensimmäinen tunti meni ihan sähläämiseksi hajujen ja hihnakäyttäytymisen/-käyttäytymättömisen (?!) kanssa... ja vasta sitten Luumu alkoi ihan oma-aloitteisesti tarjota kontaktia. Kyllä minä edelleenkin (onneksi!) saan sen kontaktin kaiken maailman tempuilla ja käskyillä, mutta olen pyrkinyt kannustamaan sitä häiriötilanteissa oma-aloitteiseen operanttiin kontaktiin... eli siis käytännössä annan sen tuhtata omiaan, mutta heti jos kääntää katseen minuun - namia naamaan. 

Sen lisäksi tietysti että Lotta ja Dora saivat menestystä ja kunniaa kehässä, tapahtui ihan uskomaton sattuma! Kaksi naista halusi tulla tervehtimään Luumua, ja kävi ilmi että naiset olivat Turun FWPA:n taakanvetoporukasta! Siis justiin siitä samaisesta, johon me olimme ajatelleet menevämme ainakin tutustumaan saikun ja levon jälkeen! Taakanveto olisi hyvää lihaskuntotreeniä muun juoksentelun vastapainoksi (siis sitten joskus - ei nyt vielä pitkään aikaan...), mutta voisimme nyt jo mennä mukaan porukoihin totuttelemaan valjaisiin ja vaikka ihan kilon painoiseen lastiin. Naiset olivat ihan hirmu mukavia, eikä uuteen harrastusporukkaan astuminen tunnu enää yhtään niin jännittävältä! Way to go!

Sairaslomalla ollaan opiskeltu lampaista yhdessä Juliuksen (1 v. 1 kk) kanssa

...suhde Naperoon on kehittynyt läheiseksi...

...ollaan harjoiteltu sadetakin pitämistä (vielä tosin sisätiloissa)...

... ollaan poseerattu väsyneenä muotokuvissa...

...ollaan kehitetty edelleen suhdetta Napsuun...

...ollaan pidetty saksantuliaishuivia ja poseerattu jälleen...

...ollaan poseerattu makuuasennossa...

...ollaan poseerattu huivi kaulassa Nallen kanssa...

...ollaan katsottu lammasaiheisia elokuvia (Shine of Rainbows)...

... ja odotettu Hamtin kanssa mamia Kupittaan mätsärissä Lotan ja Doran ollessa kehässä.
Että sellainen sairasloma... toivottavasti pitkään aikaan viimeinen sellainen!

Blogin pitäminen on ollut minulle ihan tosi palkitsevaa. En koskaan uskonut, että blogini saisi lukijoita, joita en entuudestaan tunne, saati että oikeasti tutustuisin uusiin ihmisiin blogini kautta! Käyn lähes päivittäin katsomassa lukijatilastoja (kuinka moni on lukenut mitäkin tekstiä ja missä maassa lukijat asuvat) ja tarkistamassa onko tullut kommentteja. No eihän niitä kommentteja kovin usein tule, mutta sitäkin enemmän jok'ikinen kommentti lämmittää mieltä ja näpyttelysormia. 15 lukijaa (joista puoliakaan en tunne oikeasti) on ihan hirmu hyvin blogille, jonka tähtenä on kuitenkin vain yksi koira... mutta toivoisin silti, että kaikki anonyymit luenvainsillointällöin-ihmiset liittyisivät lukijoiksi, koska on vaan niin hienoa katsoa lukijoiden sankkaa joukkoa blogitekstien vierellä. Tämä blogi toimii osaltaan Luumun päiväkirjana, jota minä kirjoitan. Ja koska meidän elämämme nivoutuvat todella tiiviisti yhteen, on se myös minun päiväkirjani (ja valokuva-albumini). Tässä teillekin nähtäväksi muutamia hauskoja hakusanoja, joiden avulla ihmiset ovat löytäneet blogini (joidenkin kohdalla saa todella nauraa!):

staffi palkitseminen näyttelyssä
minkä kokoinen koira saa olla matkustamossa
koira söi luita nyt kakoo
muumuu
kuinka perustella koirakuume [mun suosikki!]
staffihymy
minkälainen panta staffi-pennulle
barffauksen huonot puolet
milloin ensimmäinen tyttöystävä [myös ihan hauska]
staffi näyttelyhihna englanti
muumilautaset
kissan turvonnut naama
akita vahtii vauvaa
kärpäsen purema
barbarian horses
Jirka Vierimaa

I LOVE HÄME

Vietettiin viikonloppu Hämeenlinnassa. Retken perimmäinen syy oli Hämeen linnan pihapiirissä järjestettävät keskiaikaiset markkinat, mutta odotin kyllä ihan yhtä lailla kävelyitä Aulangon ihanissa maisemissa. Olimme vuokranneet pikkuisen mökin Aulangon leirintäalueelta, ja koirulit saivatkin jäädä mökkiin harjoittelemaan kahdestaan yksin oloa markkinoiden ajaksi. Luumu jäi ihan käytännön syistä mökkiin odottelemaan, ja markkinoille mennessämme huomasimme, ettei sinne (toisin kuin Turun keskiaikaisille markkinoille) olisi joka tapauksessa saanutkaan ottaa koiraa mukaan. Facebookissa alkoikin ihan mielenkiintoinen keskustelu tästä aiheesta - pitäisikö koira saada ottaa mukaan "julkisiin" tapahtumiin, joissa on paljon ihmisiä? 

Itse olen sitä mieltä, että tällaisen ulkoilmatapahtuman ollessa kyseessä, tulisi olla oma päätökseni otanko koiran mukaan vai en. Ymmärrän toki, etteivät kaikki pidä koirista, eikä mielestäni koirattoman tulisi koskaan väkisin joutua kohtaamaan vierasta koiraa / toimimaan ikävässä vieraaseen koiraan liittyvässä tilanteessa. Vaikka olen itsekin koiranomistaja, vältän viimeiseen asti kohtaamisia/tilanteita vieraiden koirien kanssa. Pyrin aina käyttäytymään oman koirani kanssa julkisilla paikoilla huomaavaisesti ja siten, ettei koirastani ole kenellekään haittaa. Odotan huomaavaista käytöstä myös muilta koiranomistajilta - valitettavan usein turhaan. 

On kuitenkin kaikille osapuolille (koiralle, omistajalle ja ulkopuolisille) mukavampaa, että koira on hallinnassa. Jotta koira olisi aina ja kaikissa tilanteissa/paikoissa hallinnassa, tarvitaan harjoittelua - ja paljon! Juuri tästä syystä olisin suonut, että halutessani olisin voinut ottaa Luumun markkinoille mukaan. No, Luumu ei edes kokeillut markkinoille pääsemistä, koska tiesin etten itse pystyisi kaahopetterin kanssa keskittymään kunnolla markkinoiden antimiin, vaan aikani olisi kulunut koiran hyvän käytöksen valvomiseen ja siihen nimenomaiseen yleisötapahtumissa olemiseen totuttamiseen. 

Hämeenlinnan keskiaikaiset markkinat poikkesivat Turun vastaavista ohjelmatarjonnallaan,
joka sisältyi 10 euron pääsymaksuun. Tässä esitellään muinaisia taistelukäskyjä.

Barbarian Horses -esitys oli hieno hevosmiestaitoesitys,
jossa sekä ratsastajien tasapaino että vatsalihakset joutuivat koetukselle.

Käyhän se vesillä matkustaminen näinkin ;)

Markkinoiden jälkeen lähdettiin Luumun kanssa kävelylle
Aulangon golfratojen tuntumaan (oli ihan sallittua!) Ei saatu pallosta päähämme.

Niemen päässä oli hienot tekosaaret grillikotineen.
Luumu sai tässä kohtaa taas mörkökohtauksen. Siltako sen taas aiheutti vai mikä...

Mörkökohtauksesta viis ja tekosaarille siis.

Mökillä Luumu sai iltapuhteiksi solmuluun.
Ps. Etsi kuvasta Jimi ;)

Seuraavana päivänä menimme grillaamaan Aulangon luonnonsuojelualueen kupeessa olevaan kotaan. Kodan miljöö ei ihan vastannut odotuksiamme, sillä kuvaajan selän takana on parkkipaikka...

Vähän sai Luumukin olla irti - tässä olemme matkalla näkötornille.
Koirakäyttäytymisestä vielä, että Luumu on irti ollessaan hallinnassa, eikä muutenkaan juoksentele säikyttämässä metsän eläimiä. Mami on Muumuulle niin tärkeä, ettei poika vieraassa paikassa kauas lähde.

Pojat kiipesivät näkötorniin, ja me jäimme pitelemään sadetta näkötornin juurelle.

Hämeenlinnan jäädessä taakse koukkasimme Nuutajärven lasikylän, Urjalan makeistukun ja Loimaan Hesburgerin kautta kotiin. Nuutajärven lasikylästä tarttui mukaan muutama Iittalan Lumi-sarjan pullalautanen. Luumu ei tästä visiitistä ollut kovin innoissaan, kun aina piti vaan odotella...

The English Patient

Last Saturday, in stead of going to staffies' special show in Ypäjä, we went to the vet and got Luumu x-rayed. Thursday evening, I noticed he didn't put almost any weight on his right hind leg, but because other things caught my attention that night, I didn't even remember the whole thing next morning. After all, Luumu was as energetic and as normal (read: crazy) as usually... so we went to the forest with Luumu's pal Lapponian herder Meri. I wish we had skipped that trip to the woods, but if we hadn't gone there, I would have probably missed the hind leg being sore at all. Well, speculating doesn't help at this point...

After the trip to the forest, Luumu held his hind leg up, and I called the vet immediately. They said that because it's about a young, still growing dog, they'd recommend an examination as soon as possible. Thank heavens, our vet's office is nowadays also open on Saturday, and we were so lucky to be able to be examined by one of Finland's top vet specialists, Eva Einola-Koponen. (No available appointments on Friday...)

After a couple of stretching tests, Luumu was sedated and they took 5 x-rays of his hip and knees. The right hind leg was sore because of a minor strain in the patella's ligament, and it should be OK with some rest. As you can imagine, I was SO INCREDIBLY RELIEVED! When it comes to the hip, knees and lower back area, the vet said that Luumu is well structured, no alarming malformations there. The hips are at this point somewhere between B and C - most probably C. But hey, Luumu is HEALTHY! Without any disregard to the critics we would have got from the British judge Kevin Jones in staffies' special show in Ypäjä, I would have paid million times more to get the news the specialist veterinarian Eva Einola-Koponen gave us that day. In addition to the x-rays, mrs. Einola-Koponen complimented Luumu being well structured and having grown in a well-balanced way. 

We are now on a sick leave from hobbies and forest trips and other extreme things. No play dates and no running around. This is our third day now, and we are both very bored already. Luumu is as energetic as ever, and he just cannot understand why he can't run crazily across the beach volley field we walk by every day and why neither of us, me or Teemu, don't play tog-of-war with him. Luumu is still a bit cautious about his right hind leg, for instance, when he comes off the sofa he lands with his left hind leg first. And there are other minor things like that, too... now that I know what to look for in his movements, they are easy to see... but they do hide their pain very carefully, dogs - especially staffies. My brave little king. My little English Patient.

Olemme siis Luumun kanssa nyt pari-kolme viikkoa sairaslomalla oikean takajalan polvilumpion suoran siteen lievän revähdyksen vuoksi. Revähdys on luultavasti tapahtunut Luumun liukastuessa puukuistilla, enkä minä olisi luultavasti huomannut pojassa olevan mitään vikaa ilman perjantaista metsälenkkiä lapinporokoira Merin kanssa. Lenkin jälkeen Luumu piti jalkaa ylhäällä, ja eläinlääkärikeikkahan siitä tuli. Tapahtunut sattui juuri samalle päivälle kauan odotetun staffien erikoisnäyttelyn kanssa, mutta ei kyllä yhtään harmittanut mister-kisojen väliinjääminen, kunhan Luumu vaan saadaan kuntoon. 

Pakko sanoa, ja varmaan sanomattakin selvää, että vaivuin taas lähes hysteriaan. Mistä minä loppujen lopuksi tiesin mitä tämä koira sisällään pitää... eihän Briteissä ole tapana kuvata jalostuskoirien sisuksia, eli Luumunkaan sukujuurista ei ole mistään terveystuloksista mustaa valkoisella. Ehdin jo ajatella kaikki kauhuskenaariot läpi, ja syytin itseäni siitä, että olen parina viime kuukautena lipsunut pitämään Luumua itsestäänselvyytenä. Alkukevään allergiahysterioiden ja ensimmäisten viikkojen "hengittäähän se vielä, onkohan sillä lämpöhalvaus" -paniikkien mentyä ohi on arki niin sanotusti astunut meidänkin elämään. Minusta on ollut ihan tavallista herätä pikkuisten tassujen rapinaan makuuhuoneen laminaatilla. Minusta on ollut ihan tavallista että voin koska vaan kaapata Muumelon syliin ja painaa naamani sen silkinsileää poskea vasten. Ärsyttää, että olen hukannut kallista aikaa ärsyyntymällä jonkin näyttelykurssin ohjaajan mielipiteistä... kun senkin illan olisin voinut viettää arvostamalla yhteistä aikaamme - ja vaikka pitämällä mielessä, että asetteluharjoituksissa poika ei tosiaan laittanut painoa toiselle takajalalleen - miksi?

Kaikki kunnia ja suurimmat kiitokset Koira- & kissaklinikan osaavalle henkilökunnalle, erityisesti jonkinmoiselle pieneläinlääketieteen gurulle Eva Einola-Koposelle. ON SUURI ONNI että klinikka on nykyään auki lauantaisinkin - nytkin kuulimme vuoroamme odottaessamme jälleen uuden järkyttävän tarinan pikkukoirasta, joka oli menehtyä päivystävän eläinlääkäriaseman Tuhatjalan hoitovirheen vuoksi.

Luumu tosiaan rauhoitettiin, ja sekä lonkat, polvet että alaselkä kuvattiin. Olin itse avustamassa hoitajaa kuvauksissa, ja hetki, jona lääkäri katsoi Luumun röntgenkuvia, tuntui ikuisuudelta. Yritin tulkita lääkärin ilmeitä, ja mietin että nyt sillä on jotain kamalia uutisia, miten se laittoi kädenkin tuolla lailla poskelle... Kaikki on kuitenkin kunnossa. Lievää revähdystä lukuun ottamatta Luumu on kuvatuilta osin muuten hyvässä kunnossa. Lonkat ovat tällä hetkellä kuulemma luokkaa B tai C, luultavasti C. Joka tapauksessa ei pitäisi tulla niiltä osin mitään suurempia yllätyksiä. Luumu oli uskomattoman reipas pikkuinen potilas, ei halunnut millään nukahtaa, ja nukahdettuaankin heräili vähän väliä ihmettelemään mitä hänen ympärillään oikein touhutaan. Luumulle ei annettu edes herätettä, näin reipas ja energinen kaveri ei sellaista kuulemma tarvinnutkaan. Lääkäri määräsi "pikku apinalle" kipupiikin niskaan ja kotiinviemisiksi saimme kuvien lisäksi muutaman päivän kipulääkekuurin. 

Kukkaroni kassalle tyhjennettyäni kannoin Luumun autoon takapenkille, ja koko ajomatkan kotiin itkin helpotuksesta. Pieni rakas apinani tulee kuntoon kunhan vaan jaksamme kunnolla nyt levätä. Kahden/kolmen viikon ajaksi meille määrättiin tasamaa-lenkkeilyä, ja liikuntaa lisätään asteittain. Metsälenkit ja koirien peuhutreffit ovat nyt ainakin kolme viikkoa pannassa, aivojumppaa nyt vaan. Pentujatkokurssilla saamme kuulemma käydä, mutta näyttelykurssille en ota Luumua enää juoksentelemaan. 

Rakas Luumu,
älä enää säikäytä tuolla tavalla, ja minä lupaan,
etten koskaan enää pidä sinua itsestäänselvyytenä.

Sininen on poikien väri - eikun punainen

... on kuninkaiden väri!

Koska meillä on lauantaina ihka ensimmäinen virallinen näyttely, ja kaiken lisäksi vielä staffien erikoisnäyttely, olemme viettäneet loputtomia tunteja mätsäreissä harjoittelemassa. Tähänkin postaukseen mätsäreitä mahtuu KOLME! Ei ne mätsärit mitään Luumun lempipuuhaa kyllä ole, ja on ne itsellekin henkisesti aika raskaita, etenkin tämä ensimmäinen Kupittaan reissu... Olimme sunnuntaina Jättitassujen järjestämässä match show'ssa, ja Luumulla sattui olemaan sellainen päivä, ettei oikein mikään kiinnostanut. Multa alkoivat keinot loppua, kun sukkakin sai vain laimeat innostukset osakseen. Kävimme välissä leikkimässä ja kävelemässäkin, mutta hajuja oli vaan niin paljon. Kaiken lisäksi jouduimme pariarvosteluun Luumun kaverin Maisan kanssa, ja eihän meillä ollut Luumun tempomisine mitään saumaa... Jotain positiivista kuitenkin tästäkin mukaan lähti, Luumu antoi hienosti tuomarin ropeloida - edes jossakin osa-alueessa kehitystäkin tapahtuu. Tässä Terhin lataamassa videossa näkyy, että Luumu heiluttaa tuomarin käsittelyssä jopa vähän häntää, ja kaikesta hihnassa tempomisesta huolimatta minun onnistuu pitää näköjään ihan positiivinen sävy äänessä ja hymy naamalla... vaikka olo oli kyllä tuon kehän jälkeen sellainen, että heippa vaan näyttelyt, emme tule koskaan niissä menestymään...

Ja kaikilla oli niin mukavaa...

Sinisen nauhan saimme pariarvostelussa, mikä ei mitenkään tullut yllätyksenä. Ryhmäkehää odotellessa jutskailtiin Hugon ja Yumen "mamin" Heidin kanssa, ja lainattiin Heidin kaverilta muutama Frolic-nappula. Luumu ei ole koskaan sellaisia saanut, ja halusin kokeilla innostuisiko niistä yhtään... ja innostuiko!!! Luumu olisi tehnyt mitä vaan sellaisen eteen! Tuli itselle ihan hölmö olo, kun olen tehnyt Luumulle alusta asti makupalat itse, pilkkonut broilerin sydämiä ja kivipiiraa, keitellyt niitä, paistellut, ja välillä antanut raakanakin... ja nyt äijä tekisi mitä vaan halpisnappuloiden eteen! Nöyrimmät kiitokset Heidin kaverille nappuloiden lainasta, niiden ansiosta ryhmäkehä meni jo paljon paremmin! Kävin heti seuraavana päivänä ostamassa samoja nappuloita näyttelynamiksi, ja tuoteselosteen luettuani en voi muuta kuin ihmetellä koirien makunystyröitä... No, ei kai pienet määrät Froliceja ainakaan paljon hallaa tee, hyvä se on tottua muuhunkin kuin gourmet-ruokaan ;) Näitä syödään kuitenkin vain näyttelyissä, eli ei kovin usein, eikä niitä kerrallaan kuitenkaan menee kovin montaa... (Koitan tässä todistella, että vaikka kullannuppuni söisikin p***aa, olen silti ihan hyvä koiranomistaja ;)) 

Ryhmäkehässä Luumu seisoi todella hienosti, ja vielä Yumen vieressä ;)

Kyllä sitä kontaktia nyt tarjotaan, olisko syynä taskussa olevat Frolicit?

Sunnuntaina menimme rankan mätsäripäivän päätteeksi Piikkiöön juhlimaan Japen 18-vuotispäivää. Luumun synttärikahvittelut näyttivät seuraavanlaisilta :)

Palloleikki on parasta!

Päivän ehdoton nappiotos! Luumulla oli ilmeisesti ihan kivaa :)

Mamin näpsäkkä poika!

Luumu ja taustalla Typy

Pallon kantaminen on näin kivaa :DD Ihan naatiskelee... ;)

Ja tämä viikko alkoi, kuinkas muuten kuin mätsärillä! Tällä kertaa oltiin Tuorlan nurmikentällä, joka oli siitä kiva paikka ja tapahtuma hienosti järjestetty, että kehät olivat isoja eikä tungosta muutenkaan ollut. Luumulla oli täällä ihan mahtava vire, teki mielellään, kiinnitti minuun (tai Froliceihin) huomiota, ja oli muutenkin kaikilla tavoin ihan eri poika kuin päivää aiemmin Kupittaalla. 

Tässä iloisina harjoitellaan

Harjoitellaan seisomista

Kehässä oltiin pienen chihuahuan kanssa,
ja chiuhun leikkiinkutsuista huolimatta Luumu jaksoi keskittyä tekemiseen.

Mikä mahtava poika!

Ja hienosti antaa ropeloida taas :)

Kävelyt eivät ole koskaan menneet näin hyvin!

Ja kaikesta hienosta käyttäytymisestä palkinnoksi saimmekin punaisen nauhan!

Ryhmäkehässä tuomari oli erittäin tarkkaavainen, ja saimme juosta useaan otteeseen ympyrää ja seisomistakin tuli moneen kertaan harjoiteltua. Tuomari valitsi muutaman koiran jatkoon, minne pääsimmekin, mutta sitten kentän hajut veivät Luumusta voiton, ja putosimme sijoiuksista. Jos juokseminen olisi sujunut pariarvostelun tavoin, uskon että meillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet sijoituksiin - kyllä Luumusta tykättiin :)

Minun pieni stahvini siellä pönöttää <3

Voi miten mahtava koira!

Mätsäriharjoitukset huipentuivat tähän iltaan Kupittaalle, pakkohan se oli mennä kokeilemaan että vieläkö vire pysyi yllä... Luumu oli taas vähän ylienerginen alkuun saavuttuamme paikan päälle, mutta muutama kunnon leikkisessio kauempana nurmella sai palon pojan silmiin syttymään. (Täytyy kyllä sanoa että siinä paikkamakuussa ja luoksetuloissa ja Luumun riemussa (ja omassa riemussani) on jotain sellaista intoa ja tekemisen paloa, mitä näyttelyissä ei mielestäni koskaan voi saavuttaa... tokokentät kutsuvat siis, toisin sanoen... Lopetettuamme kuulin kauempana kun pikkupoika sanoi isälleen että olipas hieno esitys ja yritti sitten omalle koiralleen samaa maahan ja tänne -komentosarjaa :DDD)

No, Frolicit kiinnostivat edelleen, hieno juttu! Oltiin pariarvostelussa 5-kuisen whippetin kanssa, ja kyllä oli uskomatonta miten hyvin Luumu vaan taas meni. Juoksemiset menivät jopa Tuorlaa paremmin, ihan kuin Muumelo alkaisi jo tajuta mitä siltä kehässä odotetaan! Sinisen nauhan saimme joka tapauksessa, sillä olihan whippet aivan mahtava kilpakumppani. Mutta mikä Luumu! Hieno Luumu!

Hajut vaan taas yrittävät viedä voittoa ;)
Onneksi tässä kohtaa ei ollut niin väliksikään mitä se koira puuhasi.

Sinisten ryhmäkehässä Luumu ylitti jälleen itsensä. Niin nätisti jaksoi penneli seistä, vaikka yhdessä vaiheessa suussa oli bordercollien turpaa ja välillä salukin häntää. Juoksemiset menivät myös ihan huippuluokkaisesti - kaikesta huolimatta ei jatkoon eikä myös siis sijoituksille. Pitää kyllä sanoa, että hyviä olivat kanssakilpailijatkin, mutta silti kaikki kunnia Luumulle ja löytyneelle kehälukutaidolle.

Ei vissiin ihan näin... ;)

Ensimmäisistä Kupittaa-kuvista kiitos kuuluu Sannalle, Tuorlan kuvista kiitos kuuluu äitille ja näistä jälkimmäisistä Kupittaan kuvista kiitos kuuluu Lotalle. Samalla iso kiitos myös meitä kannustaneille: Nallelle, Netalle, Doralle, Hugolle, Yumelle, Manulle ja Maisalle... näin äkkiseltään :DDD