Perkeleen koira

Tultiin justiin viikoittaisista toko-treeneistämme, ja huhhuh minkä tempun teki Luumu! Luumulla oli ihan täydellinen vire päällä, teki ihan alkusekunneista mitä pyydettiin ja innolla. Alkoi jopa ennakoida perusasentoon lähtöä, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt (ja vaikka se sinänsä onkin hieno juttu, että tulee ihan itsekseenkin perusasentoon, niin otin väliin muutamia liikkeestä seisomaan jäämisiä). 

Meidän ryhmässä on silloin tällöin sellainen iso tanskandoggi (onko niitä pieniäkin..?), joka pitää ihmistään vähän lyhyellä hihnalla, siis toisin sanoen melko lailla pilkkanaan. Ensimmäisellä treenikerralla, jolloin tämä koirakko sattui kanssamme samoihin harkkoihin, treenistä meni melkein puolet siihen, kun doggi yritettiin saada roikkumasta ihmisensä hihassa, hyppimästä sen päälle, murisemasta ja haukkumasta sille jne. (Tai tehtiin me silti omatoimisesti kaikenlaista, ja tästä episodista tulikin loppujen lopuksi meille todella hyvää häiriötä, kun Luumun pää tuppasi pyörimään alkuun tuhanteen ja yhteen suuntaan.) Kouluttajamme yritti vähän turhaan opastaa kurittoman doggin ihmistä ja melkein kädestä pitäen yritti näyttää kuinka sille koiralle pitää nyt suuttua kunnolla, jotta sille tulee joku järki päähän. No ei siitä oikein hyvällä tahdollakaan mitään tullut. 

Muutama kerta on ollut välissä vähän parempi, ja kyllä heilläkin sitä tekemisen meininkiä löytyy, kun sille päälle sattuu.. koira. Tänään sattui taas väliin vähän tempukkaampi tuuli, ja muutaman matsin koirakko siinä hallin keskellä ottikin. Luumu ei ole enää näistä pitkään aikaan välittänyt tuon taivaallistakaan ja on (ennen) pystynyt keskittymään omaan tekemiseensä ihan täysillä. Varsinkin tämänpäiväisen erinomaisen vireen vuoksi yllätyinkin melkoisesti, kun äijä ihan yhtäkkiä lähti sinne matsin keskelle. Tapaus kesti varmaan sekunnin, ja olin jo Luumun perässä, tallasin hihnalle ja sain kuin sainkin koiran kiinni juuri ennen kuin se ehti doggin iholle. Olin ihan satavarma, että jos se sinne väliin menee (luuli tietysti että siinä on nyt joku hauska leikki kesken, ja niinhän se varmaan kummankin koiran mielestä olikin, doggi-ihmisen mielestä ei varmaan niinkään...) niin purtuahan sitä tulee. Raahasin Luumun pannasta kiinni pitäen "omalle paikalleen" ja huusin ihan täysillä PERKELEEN KOIRA ja varmaan sieltä jotain muutakin pääsi suusta. Nappasin vielä niskanahasta kunnolla kiinni, että SAATANA SINNE EI MENNÄ. Luumu näki tässä hetkessä sen häivähdyksen helvettiä, josta Gerardkin puhui (on kahdenlaisia kieltosanoja; toinen ei tarkoittaa "et saa palkkaa" ja toinen on "glimpse of Hell". Näihin on tietysti eri sana, ja ne lausutaankin eri tavalla.). 

Tämän episodin jälkeen doggikin oli niin pöllämystynyt (varmaan lähinnä huutamisestani, kenties myös Luumusta ylipäänsä), että temppuilut jäivät vissiin ainakin näiden treenien osalta siihen. Kouluttajamme naurahti vaan, että juuri tällaista kieltämistä hän on yrittänyt koko ajan hakea. No, toimimmepa taas hyvänä esimerkkinä siitä miten toimitaan kun toimitaan niin kuin ei saa toimia. Se iso perkele tuli todella minulta selkärangasta. Voin sitten vihata, että vieras koira tulee meidän luo, etenkin jos treenaamme. Saati että se olisi minun se luoksetuleva vieras koira. Prrrrrkele. 

Luumu on kyllä siitä aivan mahtava koira, että se ei jää märehtimään näitä asioita. Minulla oli itsellä enemmän tekemistä sen kanssa, että hengitys tasaantuu ja äänessä on jälleen se korkea, kannustava sävy. Luumu kyllä selvästi ymmärsi miksi perkele tuli nyt käymään, mutta tilanteen mentyä ohi minulla oli jälleen iloinen, hyvävireinen ja kuuliainen teini-staffi. Ja kyllähän se vähän nauratti. Näen jotenkin vieläkin mielessäni sen tanskandoggin hölmistyneen ilmeen.