Luumu 1 vuotta!

Köllöteltiin mamin kanssa aamulla melkein puoli tuntia. Sitten kävin pihalla näyttämässä puskalle ja vähän naapurin gööttipapalle kuka on tämän paikan todellinen kingi. Olen muuten huomannut, että kannattaa tulla sisälle silloin kun mami huutaa. Siitä saa namia. Jos en heti lähde tulemaan kun huuto kuuluu, mami tulee kiukkuisena perään ja nappaa ällösti kainaloon ja väkisin vie sisälle. Se on ihan tyhmää. Ei kannata jäädä kuhnimaan.

Aamupissan jälkeen kiipesin takaisin yläkertaan mamin paikalle sänkyyn jatkamaan päivätorkkuja, kun mami taas parkkeerasi itsensä moneksi tunniksi siihen valoisan ruudun eteen. Kovasti se sinne aina tuijottaa, mutta vielä en ole ymmärtänyt mikä siellä on niin mielenkiintoista. Välillä yritän saada sen huomion tunkemalla kuonon kanssa sen jalkojen välistä. Joskus pitää kiivetä syliin asti ennen kuin se ymmärtää laittaa sen ruudun kiinni. Aina ei toimi sekään. Miksi Napsu saa olla sylissä pidempään? Ärsyttää. Kostan sen välillä hyppäämällä sen päälle, kun sillä on just joku makea uni meneillään. Sitten saan kyllä siltä tassua. Piru että sillä on terävät kynnet!

Muutaman tunnin ehdin kauneusunista tänään nauttia, kun huomasin että mami alkaa tehdä lähtöä. Ruutu piti sen saman äänen, jonka se aina pitää, kun mamiin tulee jälleen energiaa. Valo sammui, ja äkkiä mamin perään alakertaan. Ettei se vaan unohda mua kotiin, kun silleekin on joskus käynyt. Avaimet meni laukkuun ja se pyörii ympäri keittiötä tavaroitaan keräillen. Auton avain! Jos menen valmiiksi eteiseen, ni ei se varmaan laita mua olohuoneeseen ja jätä kotiin?

Hyvä taktiikka. Eteisessä kannattaa istua nätisti paikoillaan ja työntää kuono takin pääaukosta sisälle. Nykyisin ei yhtään osaa arvata mamin housuista että mihin mennään. Kun syksyllä se laittoi aina ne tietyt, jos mentiin metsään. Ajettiin autolla kaupan pihalle. Tää on ihan tyhmä paikka, kun joudun usein odottamaan mamia, kun se menee pois. Hyppään etupenkille vahtimaan, kun sieltä näkee paremmin milloin mami tule takaisin. Tänään sillä ei kestänyt kauaa. 

Muistan että tätä lenkkiä ollaan kävelty joskus aikaisemminkin. Ainakin joskus sen haukkuvan Meri-koiran kanssa. Ja hetkinen. Täällä oli se kamala silta! Sieltä alta meni autoja! Muistin tämän vasta, kun ensimmäinen silta oli jo ohitettu, mutta seuraavalla pistänkin sellaisen show'n pystyyn. Ja jos mua ei huvita tulla, ni sit en tuu. 

Hitto. Ei toiminut. Jouduin kainalokyytiin, ja se on kamalaa. Mut tästä kun selvittiin, ni huomasin yhtäkkiä siinä ihan lähellä pienen koiran. Tai en kyllä tiedä mikä se oli. Siinä se tuijotti meitä takaisin, vähän oli mua pienempi, punertavan värinen ja melkoinen häntä sillä oli. Mut kun se ei tehnyt muuta kuin tuijotti, ni mäkin tuijotin sitä vaan takas. Sit se jo menikin matkoihinsa. Kumma otus. 

Mami päästi mut onneks vapaaksi. Olin niin iloinen, et loikin vähän aikaa, ja sit huomasin, et hetkonen. Täällä haisee ihan hevoselta! Ja kun oikein kunnolla haisteli, ni siitä oli mennyt vaikka kuinka paljon hevosia! Tuoksut oli niin hurmaavat, et oli ihan pakko hieroa sitä takkiini ja joka puolelle. Nam. Oon muuten huomannut, et aina kun on irti, ni kannattaa vähän väliä käydä mamin luona, kun siltä saa usein nannaa. Varsinkin jos se huutaa, ni sit se on tosi iloinen jos tulen oikein kovin se luo. Mut välillä kyllä kun huomaan, et se keräilee hihnaa taskusta, ni silloin haistelen vielä hetken. Tiedän et se ärsyttää sitä. Lällislää. Mut en mä uskalla tehdä sitä kauheen kauaa. Kun pitää kuitenkin olla suht nätisti, et pääsee taas uudestaan irti. 

Tällee ku ottaa vauhtii, ni saa ne hajut oikeen kunnolla kiinni.

Löysin mä kepinkin. Ne on aina kivoja.

Ja ihan ku olisin yhtäkkiä kuullu jotain, mut ei siel ollutkaan mitään. 

Juokseminen on ihan mun lempipuuhaa.

Oltiin jo kävelty aika kauan, ja olin taas hihnassa, kun kuului melkoinen pauke. Hevonenhan siinä meni ohi, ja sillä oli jotkut kärrytkin perässä. No mä oon nähnyt noita jo niin paljon, et jäin vaan katselemaan perään. Ja vähän haistelin tietty, ja pärisytin huulia. Sillee tulee viel paremmat aromit. 

Mut just kun olin päässyt fiilistelemästä tätä heppaa, ni eikö sieltä tullut seuraava silta! Mä oon ennen kävellyt kyl tän sillan, mut silloin alla oli vettä. Nyt en kävele, ja näytinkin sen mamille peruuttamalla. Ja jos ottaa oikein pelokkaan ilmeen, n eihän se voi vastustaa mua. Nytkin se päästi mut irti, ja lähti ite vaan kävelemään sitä siltaa. Se oli sellainen riippusilta, mut silti tosi pelottava. Mä meinasin monta kertaa lähteä sen perään, mut sit mä tajusin. Mähän kävelen siinä veden päällä. Se kantoi tosi hyvin se vesi, ihan eri tavalla kuin kesällä. Ihme juttu! Ja hitsi, mä olin toisella rannalla ennen mamia! Näin se kannattaa aina tehdä. 

Kokeilin ensin tällee kiertää kaukaa...

Mut ei se auttanu, ihan yhtä kamala se oli!

Mut onneks tajusin, et pääsen mä täält alhaaltaki. 

Ja meninki mamia vastaan toiselt puolelt!

Ihan kamala silta. 

Hyi.

Ja kun mä tajusin tän siltahomman, ja oikein päätin, etten enää yhdestäkään sillasta tule, niin eikö sieltä taas tullut silta vastaan. Nyt se oli sellainen, mistä kulki alta autoja. Mut hitsi. Jouduin taas kainaloon, ja kuvitelkaa - mami laski mut alas keskellä sitä siltaa! Mut sit kun mä olin siellä maassa, vaikka olikin vielä siltaa jäljellä, ni eihän se ollutkaan niin kamala juttu. Mut kyl mä silti ens kerralla vielä näytän. Näytän etten tykkää silloista, ja et en halua kainaloon. Ihan tyhmää. Mut onneks sit oltiinkin jo autolla. Autoon on aina niin kiva mennä.

Kotona mami laittoi sen kamalaa ääntä pitävän käsivempaimen päälle. Mut se on ihan kiva laite, kun sitten kun ääni loppuu, ni mä saan vähän kermavaahtoa. Se on tosi hyvää. Harvoin se sitä käyttää kuitenkin, onkohan tänään jotenkin erikoinen päivä? 

Oli jo tullut pimeää kun mami otti taas auton avaimen esille! Ja Teemukin tulee. Äkkiä eteiseen. Jee, nyt laitettiin fleecetakki päälle. Se haisi vielä ihan siltä hallilta, jossa oltiin eilen ja sitä edellisenä päivänä. Nyt automatka kesti vähän kauemmin. Välillä ajettiin tosi kovaa. Tykkään kyllä olla autossa, kun yleensä pääsee johonkin kivaan paikkaan. Olen mä ollut monesti eläinlääkärilläkin, mut mä tykkään kyllä siitäkin, kun pääsee morjenstamaan uusia ihmisiä. Varsinkin mun fysioterapeutti on tosi kiva. 

Mut tänään me ajettiin eläinlääkärin ohi. Ei pysähdyttykään. Muistin tän paikan kyllä, oltiin täällä kerran, mut täällä ei saanut tehdä mitään kivaa. Piti vaan olla paikoillaan, ja usein maassa kyljellään. En tykännyt siitä kauheesti. Mieluummin haistelisin vaan koko ajan ympärilleni. Ärsyttää, kun joku pitää kiinni eikä saa liikkua. Mut nyt täällä oli ihan eri meininki. Ihan eri nainenkin. Vähän mua jännitti kun yhden huoneen nurkassa oli joku iso sininen kumipallo siellä ihan liikkumattomana. Haukuin sille pari kertaa, mut kun se ei vastannut, ni ajattelin et se on niin lälly tapaus, et ei siihen kannata hukata energiaa. 

Mut just kun olin tottunut siihen huoneeseen, ni sinne tuli lisää koiria. Joku karvakasa ja sit joku laiha musta. Ihan kurkkuun sattui kun mami ei tajunnut päästää mua niitä haistelemaan. Oon yrittänyt kouluttaa sitä, että silloin kun vedän hihnasta, ni silloin mennään siihen suuntaan kun mä haluan. Mut hitsi et noi ihmiset on hitaita oppimaan. Ei onnistunut tänäänkään. 

Mulla oli kamala nälkä, kun en ollut koko päivänä syönyt mitään. Mamilla oli niitä punaisia superherkkuja, mut jouduin tekemään kaikkea ihan ala-arvoista niiden saamiseksi. Jouduin seisoskelemaan milloin minkäkinlaisen pallon päällä, ja vähän alkuun ahdisti, kun ne pallot antoi jalkojen alla myöten. Välillä oli niin hutera olo, et yritin hiukka huijata. Mut ei se onnistunut kuin pari kertaa. Kaikkein kivointa oli etsiä nameja sellaisten keppien välistä. Tyhmintä oli kävellä sellaisen huojuvan tason päällä. Yritin vielä lopussakin kertoa mamille, että haluan mennä haistelemaan niitä koiria, mut meillä on selvästi joku kommunikaatio-ongelma. Pitäis vissiin viedä se johonkin kurssille.

Sit kotona mami pyöri ja hyöri taas koko ajan ympäriinsä. Laittoi takkahuoneeseenkin paljon kynttilöitä. Yhtäkkiä ovikello soi. Niin siis silloin pitää haukkua. Vaiks sielt aina tulee joku tosi kiva ihminen, ni silti pitää haukkua. Ja taas se kannatti! Sielt tuli Nalle, mamma, Jape ja Jimi! Voi jee! Siit olikin jo monta päivää kun viimeks pääsin mielistelemään Nallea. Aina mä yritän kaikkeni, et se tykkäis musta enemmän, mut ei se koskaan toimi. Pari kertaa se on haistellu mua takas, ja ne on ollu ihan mun elämän kohokohtia. 

Ne toi mulle paketinki! Pahvilaatikko oli vähän jännä, mut onneks mamma auttoi avaamaan. Ja voi että! Siel oli uus lelu! Mut mami perkula otti sen multa just kun olin kovalla vaivalla saanut sen suolestettua. Mikä vaiva, ja sit se viedään multa pois! Oli siel paketis onneks puruluitaki ja sellanen pihvitikku. Mä näin mihin mami laitto ne luut, mut sen pihvitikun sain onneks syödä jo heti. Nalle sai samanlaisen synttärikakun ku mäkin. Se oli niin hyvää! Miksei mami tee tällast joka päivä? Mä aina yritän sil näyttää, et vaan rasvaa tai heppaa, ni silloin menee heti alas. Äläkä laita niit öljyi joukkoon, tai merilevää, saati sitä kasvismössöö tai valkosipulia. Silloin saat pitää ite ruokas. Tänään oli mun ihan lempparia - lampaan rasvaa! Ja lihapulla! Ja frolikkimuruja. Oi nam. Mä söin melkein yhtä nopeesti ku Nalle. Se voitti vaan ihan vähällä. 

Sit mä olinki jo kaikest täst juhlimisesta niin väsynyt, ettei mua hirveesti kiinnostanu mitä ne ihmiset söi siel pöydän äärellä. Makasin vaan pöydän alla, ja heti kun ne lähti pois, ni kiipesin yläkertaan mamin paikalle taas sänkyyn nukkumaan. Ihan kiva päivä. Vähemmän siltoja ja enemmän suolestettavia leluja, kiitos.

Terkuin Luumu