keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mumu ja Mimi

Nyt on luvassa ällösöpö postaus lukemattomine kuvineen! Oltiin nimittäin lauantaina Arin luona terassinmaalaustalkoissa, ja vaikkei itse työnteosta tullutkaan otettua kovin montaa kuvaa, näistä hurjimuksista sitäkin enemmän!

Mumulla kesti hetken ymmärtää, että kannattaa siirtyä varjoon,
niin on hiukan mukavampi olla.
Iloinen talkooapulainen.
Eikä, onko tuokin täällä! 
12-viikkoinen Mimmi meni maminsa kassiin päivälevolle. 
Kun taas Luumu huvitteli syömällä kepakoita.
Oltiin jo edeltävänä perjantaina Millan ja Kimmon luona käymässä (tai käyminen muuttuikin yöksijäämiseksi), ja uskomatonta mutta totta - Mimmi ja Muumu nukkuivat loppuillasta jo saman olohuoneenpöydän alla! Tähän ei päästy ihan helposti, sillä Mimmi komensi Luumua alkuun lähes kaikista lähestymisyrityksistä, mikä taas ei saanut poikaa perääntymään (niin kuin yleensä kuulemma koirat Mimmin kovisteluihin suhtautuvat... mitä ne sellaiset koirat ovat?), vaan yrittämään ihokontaktia lähes suuremmalla apinanraivolla. Ja voi järkky mitä myös tapahtui... Luumu oli vissiin niin sekaisin tästä pienestä ja pippurisesta daamista (jonka ei oikeastaan pitäisi haista daamilta vielä...), että ehti silmän välttäessä merkata sekä kaiuttimen, työtuolin jalustan että melkein Mimminkin. Sissus! Parin raivarin jälkeen pikkupoika oli hämmennyksestä selvittyään sinut roolinsa kanssa. Että Mimmi on pieni, Mumu on iso, ja näin se vaan menee. 


Illan aikana kummatkin siedättyivät toisilleen uskomattomalla tavalla, ja seuraavana päivänä Liedossa meno oli uskomattoman välinpitämätöntä! Tarkkana saa toki olla, etenkin kun toinen on toista lähes 20 kertaa painavampi. Perjantailta ei tullut valokuvia (koska perkulan nokialaiseni sanoi TAAS sopimuksensa irti kesken kaiken, eikä ollut kameraa mukana), mutta lauantaina korvattiin sekin menetys ;)

Välillä halitaan. 
Kaula täynnä mäkäräisen pistoja. 
Luumu ennakoi mihin pallo lentää. 
I'm a happy Stafford! 
A bit goofy, but happy! 
Komja poika lähtee pallon perään. 
Teemun 20 vuotta vanha tekniikkapallo sai elämänsä kyydit! 


Kun Luumu keskittyi palloleikkeihin,
Mimmi kanniskeli onnellisena Luumulta vapautuneita kepinpätkiä. 
Luumu antoi Mimmin olla ihan rauhassa,
kunhan ei vaan kiinnostunut pallosta liikaa. 
Olen pieni tirriäinen ja vähänkö söpö? 
Tuleva näyttelytähti? 
... siltä näyttäisi! 
Watch where you're going, little one! 
Enkö saa leikkiä sun kanssa pallolla?
Edes ihan vähän? 
Ari oli Luumulle välillä taas ylitsepääsemätön houkutus,
ja missä Ari, siellä Luumu (maalihommissa). 
Luumu leikkii kyllä pallolla yksinäänkin, mutta viimeiseen asti yrittää,
jos joku voisi sen kuitenkin heittää. 
Oho, kävikö tuuri? 
Kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös viilennystakkia.
Ja toimi mainiosti!
Viiden-kymmenen minuutin jälkeen koira oli jo selvästi viileämpi! 

Naminetsintää yhdessä tuumin. 
Oho, ihan näin vallattomasti emme kyllä niiden antaneet juoksennella yhdessä
(kun Luumu voisi niin helposti vahingossa jyrätä Mimmin),
mutta mistä tämä kuva sitten on..?
Aaaaa. Pitäisi laittaa kone kiinni. Olen nimittäin tänään selannut koiravauvoja netistä jo useamman tunnin ajan. Mistä tämä kuume yhtäkkiä ilmestyi? En vaan yhtään tiedä! Viime yönä ei tullut muutenkaan nukuttua oikein, kun meni suuri osa yöstä kaikkien kivojen mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvien juttujen miettimiseen. Siinä kohtaa kun huomasin pohtivani kahden aikaan yöllä noutoliikkeen seuraavaa ketjunpätkää, tajusin että nyt on vaan pakko relata ja nukahtaa. Olen suunnitellut kirjoittavani taas tokosta ja meidän etenemisestä, sillä Luumu on ollut nyt viime viikot ihan huippu! Tehdään tänään illalla vielä pihatreeni kenties esteenkin kanssa - ja katsotaan miltä tuleva tokopostaus kuvineen päivineenkin näyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.