Loving Luumu: Serkkulikka Mimmi

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Serkkulikka Mimmi

Olisi taas paljon muutakin päivitettävää, mutta piipahdan nyt blogissa tänä ihanana helteisenä kesäkuun sunnuntaina (ja Japen valmistujaisjuhlapäivänä!) ihan pikaisesti, sillä Mimmi ansaitsee ehdottomasti oman postauksen! Mimmi on 12-viikkoinen superpieni chihuahua-neito, jonka Teemun sisko Milla otti perheenjäsenekseen yhdessä kihlattunsa Kimmon kanssa. Näin ollen suurperheemme kasvoi yhdellä pienellä, ja Luumu sai upouuden serkun! Mimmi pompsahti elämäämme ihan yllättäen, sillä Milla ja Kimmo eivät olleet kertoneet tästä karvaisesta perheenlisäyksestä kenellekään etukäteen. Voitte kuvitella sitä hämmästystä, kun Oriflame-illanistujaisissa Millalla olikin sylissä pikkiriikkinen karvakasa - Mimmi!

Teemun sylissä

Muistan itse miten oli ärsyttävää, kun koiranpentuun kiinnitettiin ihan liikaa huomiota. Kuitenkin minä olin Mimmin nähtyäni ensimmäisenä kädet ojossa ottamassa taaperoa syliin. Mutta kun chihu on niin sylikoira, ja vielä tämänikäisenä niin sylivauva. Ja sellainen Mimmi sen illan olikin. Neitokaisella oli pitkä päivä takanaan ja käyttikin sen illan Kimmon ja satunnaisten OF-vieraiden sylissä nukkumiseen. Voiko koiranpentu olla noin rauhallinen? Ilmeisesti voi.

Heti seuraavana iltana Mimmi tuli kylään meille, ja pakko myöntää, että olin kauhuissani. No kun ne täytyy nyt kunnolla tutustuttaa toisiinsa, sillä niiden tulee ainakin sietää toisiaan. Entä jos Mimmi alkaa heti pelätä Luumua, jos Luumu jyrää sen saman tien? Naps vaan ja sinne meni pikkukoiran selkäranka. Tai jos se syö sen. Mimmi mahtuisi juuri sopivasti Mumeloisen suuhun.

Kummatkin koirat yllättivät lähes moitteettomalla käytöksellään. Eihän me tietenkään voitu pitää niitä ihan keskenään lattialla, mutta Luumu oli Mimmistä vain lähinnä kiinnostunut (tosin erittäin luumumaisen ylienergisellä tavalla), eikä yhtään ruvennut isottelemaan. Mimmi pelkäsi Luumua hiukan, mutta antoi välillä haistella ihan nätisti. Pippuria neitokaisesta löytyykin, lieneekö pienen koon mukanaan tuomaa epävarmuutta, vai mitä... Ajan kanssa ja kunnollisella sosiaalistamisella haluaisin uskoa näinkin pienellä koiralla itseluottamuksen sieltä jostakin kuitenkin löytyvän. Napsukin piipahti sisällä illallisella, ja haisteli Mimmiä ihmeissään. Mikä tämä on? Napsu ei ole koskaan sietänyt vieraita koiria, edes pentuja, ja Mimmi kieltämättä muistuttaa kovasti pikkuista kissanpentua...

Minkä eläimen pesä on näin pieni?
Oho, pää jäi jumiin!

Se on pieni vauva.

Oma jättipääni.

Samana viikonloppuna Luumu sai tutustua myös Doran pentuun Ebbaan. Ebba on jo hiukan isompi ja aktiivisempi tapaus, muttei silti uskallettu kavereiden tehdä tuttavuutta ihan omin päin. Ebbakin pelkäsi Luumua alkuun, mutta pääsi kyllä tästä pelosta aika äkkiä yli. Kun Luumu oli hihnassa, Ebba teki välillä Luumulle ihan selvästi sellaisia lällislääjuoksuja. Eli äkkiä juostaan ohi, niin ettei Luumu ehdi perään. Olisi voinut pikkuneidolle tulla vetelät pöksyyn, jos Luumu olisikin päässyt perään juoksemaan :DDD On ne pennut vaan ihania, mutta oma pentukuume on onneksi mennyt ohi - jos sellaista todella olikaan. Ne on ihan kivoja, kun ne tulee pikaisesti käymään, mutta on myös ihan kivaa, että ne poistuvat ajallaan omistajiensa mukana. Veikkaan että Luumukin on tätä mieltä. Iso poika jo, niin aikuista välillä.