Herra Kelpie hoidossa

Wuhuu, meille tuli lauantai-iltana hoitoon Luumun leikkikaveri Noa, ja vauhtia piisasikin maanantai-iltapäivään asti, jolloin kelpiinin mamma palasi Tampereelta rilluttelemasta. Lauantai-ilta meni ihan täysin koheloiden, ja jos siis halusin koirien olevan rauhallisesti, ei niiden pitäminen samassa tilassa tullut kuuloonkaan. Ja halusin tietysti, etenkin kun Luumu oli harrastuspäivien jäljiltä ihan puhkipoikkipinoon-kunnossa. Sunnuntaipäivä meni puoleen väliin asti vähän samoissa meiningeissä, mutta iltaan mennessä koirat osasivat jo makoilla rauhallisesti samassa huoneessa. Ja kuten aina - heti kun touhu alkoi jo hakeutua normaaleille urilleen (eli riehumista tapahtui enää melko vähän, ja elämä alkoi muistuttaa tavallista arkea), pikkuhoidokki tultiin hakemaan omaan kotiinsa. 

En jaksanut sunnuntaina taistella kahden kakaran kanssa hihnakäyttäytymisestä (koska olin itsekin lauantai-iltana nautiskellut muutaman virvoitusjuoman), joten reippailin pyhäpäivän kummankin koirun kanssa erikseen. Täytyy sanoa, etten muista milloin viimeksi - tuskin koskaan - on tullut käveltyä darrapäivänä lähes 12 kilometriä! Reipas minä. Rasti seinään! Maanantaiaamuna meille tulikin Sanna ja Netta lenkkikavereiksi, ja ajattelin uhkarohkeasti yrittää pururatalenkkiä molempien koirien kanssa. Hyvin se meni, ei ehkä ihan kaikkien käytösnormien mukaisesti, mutta välttävästi ainakin. Vähän oli vetopuhtia kummassakin tavallista enemmän, vierekkäin kun saivat kävellä. Kilpailutilanne kenties? Samaa kilpailutilannetta oli havaittavissa muuten ruokailuidenkin yhteydessä. Onkohan Luumu koskaan syönyt hevosen sisäelimensä noin haipakkaan tahtiin..?

Tässä muutama fiilistelykuva Vanhalinnan Muonamiehen polulta, jossa käpyteltiin Noan kanssa sunnuntaiaamuna. Nomppis pulahti myös lampeen uimaan, ja alkuihmetyksen jälkeen innostui pulikoinnista oikein tosissaan. (Kotona seuranneesta suihkusta ei ollut ihan yhtä haltioissaan...). 

Tyyppi löysi jotain ikivanhaa ja kuivunutta p*skaa, jossa oli ihan pakko kieriskellä.
Jotain, mitä Luumulle ei koskaan tulisi mieleen ;) 

Joko mennään, joko mennään, joko mennään? 

Muonamiehen mökillä 

Lammen pinta on täynnä jotain kasvia (ei ole levää!),
ja Noa taisi ensin pulahtaa uimaan ihan vahingossa! 

Ja kyllä kiskon tuon oksan irti, kun kerran aloitinkin! 

Valloittava kesämies. 

On hän kyllä niin kaunis! 

Sepän pajalla ei ollut sunnuntaina seppä paikalla. 

Jännä kyllä seurata koirien keskinäistä viestintää, ja tuntuu että sitä oli ihan koko ajan, vaikka ne olisivat olleet paikoillaankin. Vaikka leikki sujui todella hyvin, eikä Luumulla palanut pinna kakaran touhuihin kertaakaan, leikissä on jatkuvasti näkyvissä eräänlainen vastakkainasettelu. Kaikki lelujen hakemiset, painimset, hammastelut ja muut hölmöttelyt paljastavat jotain keskinäisestä valta-asettelusta, ja tätä oli todella mielenkiintoista seurata! En ehkä mene ajatuksissani kuitenkaan ihan niin pitkälle kuin Gerard O'Shea, jonka mukaan koirat eivät koskaan leiki keskenään, vaan kaikki on valtataistelua - mutta jotain perää ajatuksessa toki on.

Oli muutenkin todella mielenkiintoista huomata Luumussa ja Noassa sellaisia eroja, joita en aiemmin ollut tajunnutkaan. Esimerkiksi metsässä kun huudan Luumulle täällä, se kaartaa loivan kaarteen ja tulee takaisin minun luokseni. Kun huudan Noalle täällä, se reagoi salamannopeasti ja tekee äkkinäisen käännöksen takaisin luokseni. Noa on myös todella kohtelias kaikessa miten se ihmiseen suhtautuu, ja jos se nuoruuden villiyksissään menee tekemään jotain hölmöä, palautteen saatuaan se yrittää kohteliaasti palautua takaisin ihmisen haluamille radoille. Luumu kun saattaa palautteen saatuaan vilkaista ja näyttäisi kieltään, jos osaisi. Lisäksi Luumu ei todellakaan ole se hyperaktiivinen koira, jonka olen ajatellut sen olevan. Noa on!

Toisaalta oli myös hirveän ihanaa huomata miten aikuinen Luumu kuitenkin jo on. Tietenkin Noan pentumainen käytös korostaa Luumun olenniinhitsinaikuinen-käytöstä entisestään, mutta jouduin kyllä muutamaan otteeseen kysymään itseltäni miksi oi miksi haluaisin pennun, kun nyt ollaan Luumun kanssa jo näin pitkällä!? Ehkä unohdan ajatuksen taas pariksi viikoksi, ja jatkan sen pohtimista, kun Noa tulee meille jälleen hoitoon - sillä kertaa hiukan pidemmäksi aikaa :DD

Jaa niin mun koirako ei kuolaa..? 

Kyllä näiden touhuja ja  ilmeitä sai niin paljon nauraa!

Ei vitsi mitä tyyppejä. 

Välillä pussaillaan. 

Sit taas painitaan. 

Mä otan ihan hiukan vaan sun jalasta kiinni. 

Noa odottaa vissiin ruokaa.
Luumu ihmettelee, että voiko ruokaakin odottaa. 

Tällee nätisti me ollaan koko ajan oltu.
Yeah right.