maanantai 8. heinäkuuta 2013

Punaista ja makeaa - Karjaa KR 7.7.2013


Viikonlopun väri on ehdottomasti punainen! Käytiin sunnuntaina Karjaan kaikkien rotujen koiranäyttelyssä, ja kotiin palattuamme, ilta oli täynnänsä punaisia herkullisuuksia. Punainen oli myös Luumun väri Karjaalla, sillä herra sai laatuarvosanakseen ERInomaisen. Vau. Laiskuudesta rokotettiin kyllä, nimittäin minun. Siitä lisää ihan kohta!

No oho! Luumulta on ehdottoman kiellettyä siirtyä ajon aikana takapenkiltä eteen,
mutta näin vaan pirulauta livahti matkalla! 
In da house! 
Junnuissa oli kuusi urosta. 
Osataan me seistä. 
Ja Luumu sietää kopelointia kerta kerralta paremmin!
(Tai eihän se koskaan ole sille ollut mikään juttu,
nykyisin ei juuri edes jaksa reagoida tähän toimenpiteeseen.) 
ERI 
Mutta sen ongelma - edelleen kehäravissa HUOMATTAVASTI parannettavaa.
Tässä ihan OK, mutta katsoo minuun! 
Tässä meni ihan läskiksi. 
Joo, olisi varmaan pitänyt tässä Kotkan jälkeen harjoitella tuota kehäravia. Olishan meillä ollut kolme viikkoa aikaakin. Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Ollaan treenattu seuraamista viime aikoina niin paljon, että "syytän" liiallisesta kontaktista sitä. Luumu lähtee liikkeelle nätissä nelivedossa ja rauhoittuu ravaamaan juuri pari metriä ennen ravipätkän loppumista. Todella kauniin näköistä. Videosta näkee vielä paremmin. Ei auttanut, vaikka laitoin lihapullan aina ennen ravaamista taskuun. Katsoo se minua silti. Ja nähdäkseen paremmin tulee eteeni melkein niin, että kompuroidaan kummatkin. Eleganttia, eikö?

Liikkeistämme huolimatta tuntui, että tuomarimme Paul Martin (Irlanti) tykkäsi Luumusta kovin. Vaikka tuo omasta laiskuudesta johtunut liikkeiden järkyttävyys jäi hiukan harmittamaan, olin ihan supersupertyytyväinen Luumun saamaan arvosteluun.
"Good head & expression. 
A dog in top condition.
Very well muscled.
Well balanced. 
Moves well when he settles. 
Needs a little more training on the move." 

Erityisesti mieltä lämmitti toinen ja kolmas rivi. Näkyy ne treenauksen tulokset sentään jossain. Nyt vaan vähän toisenlaista juoksutreeniä tähän päälle, niin hyvä siitä tulee. Kaiken kaikkiaan pidin kovasti herra Martinin tavasta tuomaroida. Hän oli rennon oloinen, mutta täsmällinen tuomari. Katsoi tarkkaan hampaat, kokeili pään ja roplasi kunnolla selän ja jalat. Hän myös kysyi koiran ikää. Voitais ehdottomasti mennä hänelle uudestaan (kunhan saadaan liikkeet kuntoon!). 

Kilpailuluokkaa odotellessa 
Junnujen kilpailuluokka. Ei sijoitusta.
Mikä ihme se toisaalta tuon liikkumisen jälkeen onkaan ;)
Meillä oli tällä kertaa näyttelyssä todella pikainen visiitti, sillä piti ehtiä käymään vielä Billnäsin ja Fiskarsin ruukissa ennen Japen illan työvuoroa. Käytiin Karjaan keskustassa pizzalla ja ajettiin sitten Billnäsiin. Mietittiin kyllä, että mahdettiinko me ihan löytää oikeaan paikkaan, kun Billnäsin ruukilla oli niin kuollutta. 

Karjaa City 
Muumukin olisi halunnut pizzaa. 
Miksi ovet ei aukene meille? 
Yritettiin saada Luumu poseeraamaan tuon kärrynpyörän edessä,
mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut.

Billnäsin pienoisen pettymyksen jälkeen hämmästys olikin melkoinen, kun Fiskarsin ruukki oli niin mahtava. Upeita maisemia, upeita vanhoja rakennuksia, ihmisiä, vilinää, jäätelöä - mahtipaikka käydä vaikka koirankin kanssa! Koiria siellä tulikin vastaan todella paljon, lienevätkö monet tulleet meidän tavoin näyttelyn jälkimainingeissa vähän kulttuurielämystelemään..?



Kiva "kesäsade" vilvoitti. (Luumu meinasi, että äkkiä pois sillalta!) 

Tutustuttiin taas taiteeseen. 
Tässä olisi ollut hyvä jätskinsyöntipaikka! 
Törmättiin paikalliseen eläinlääkäriinkin.
Onneksi ei ollut tarvetta! 
Keinuminen oli Luumun mielestä jotain ihan käsittämätöntä. 
Nih. Joku oikeesti asuu tällaisissa maisemissa! 

Vahdattiin vähän sorsien menoa.
Luumua kiinnosti kyllä enemmän kadulla kävelevät ihmiset. 
Takaisin lähtökuopissa, eli Piikkiössä.
Melkoisen väsynyttä poikaa!

Iso kiitos kuvista, videoista sekä näyttelyseurasta jälleen mammalle ja Japelle! Seuraavaksi Poriin, ja voi olla, että kirjoitan taas sen näyttelyn jälkeen, että olisi pitänyt - pitänyt ja pitänyt - treenata enemmän juoksemista. Mut miten se oli et lahjattomat treenaa..? Katsotaan nyt, vois jopa mennä ihan saman tien tohon tielle juoksemaan muutamat kehäsulkeiset. Mumelo, mitäs sanot?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.