Loving Luumu: Staffien harrastuspäivillä 13.7.2013

Oltiin lauantaina sekalaisella sakilla Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa perinteisillä staffien harrastuspäivillä. Vähän oli katkeransuloista, sillä viimeksi täällä samassa paikassa Luumu oli ihan peenipeenipennu. Oltiin paikan päällä jo heti tapahtuman alussa, koska olimmehan ilmoittautuneet möllitokoon! Käytiin heti kärkeen tekemässä leiri alueen varjoisimpaan nurkkaan, jossa pystyin hyvin myös treenaamaan liikkeet kertaalleen läpi. Mumelo oli ihan hyvällä fiiliksellä aikaisesta ylösnoususta ja puolentoista tunnin matkustuksesta huolimatta. Saatiinkin hyvät naurut, kun mamma ihmetteli, että mistä se koira sitten tietää että sen kuuluu vaikka jäädä seisomaan kesken kävelyn, kun sille vaan huutaa jotain. Yritä siinä sitten selostaa kuinka pienistä osasista ne liikkeet muodostuvat ja kuinka paljon jokaista osaa pitää harjoitella ja sitten vielä osat yhteen ja lisää treeniä. Mamma meinasi, että toko olisi kyllä ihan kiva laji hänellekin - jos vaan jostain löytyisi koira, joka osaisi kaiken jo valmiiksi ;)

Tämän pienen treenisession jälkeen siirryttiin radan yli kisapaikalle, ja Luumu oli sen hetken siinä irti, kun ylitettiin ratajuoksurataa. Luumu oli jo tullut aidan ali keskikentälle meidän muiden kanssa, mutta jostain syystä vilahti takaisin radalle, ja lähti hölmistyneenä pikkulinnun perään. Lintu meni menojaan, ja niin meni koirakin. Koko tilanne oli niin uskomaton, etten tajunnut kuin vasta radan takakaarteessa, että ei se ole sieltä takaisin tulossa. Luumu meinaan. Lähdettiin sitten kentän toiselle puolelle ottamaan pikkukarkuria vastaan, ja nolosti sen otinkin sieltä melkein möllituomarimme sylistä! Aina se jaksaa vaan ihmetyttää tuo koira. Varmaan se oli ensin innostuksissaan lähtenyt linnun perään ja sitten ei enää ymmärtänyt miten tullaan takaisin. Eteenpäin vaan ja täysillä - mitä muutakaan varten ne radat ovat..?

Ei ollut siis ihan paras lähtökohta meidän ensimmäisille mölleille, ja juoksemisesta palkkaantuneena sekä kaikista ihanista staffeista häiriintyneenä työmotivaatio ei alkuun ollut todellakaan parhaimmillaan! Kerron tästä kuitenkin lisää myöhemmin ihan omassa postauksessaan. Sen verran kuitenkin paljastan, etten kuollut häpeään enkä omaan tyhmyyteeni, vaan Luumu yllätti todella positiivisesti osaamalla asioita, joita en ole siltä ymmärtänyt edes odottaa. Vau!

Tokoilun jälkeen treffattiin hiukan tuttuja, hörpittiin kahvia, lekoteltiin nurtsilla ja juostiin vieheen perässä. Oltiin sattumoisin tehty leirimme juuri viehejuoksupaikan lähtökuopille, ja ystävällisesti meiltä tultiinkin kysymään haluaisimmeko kokeilla viehettä ensimmäisinä, siinä kun valmiiksi jo olimme. No haluttiinhan me! Lämppäsin Luumun kevyesti juoksuttamalla sitä hetken ravissa ja ottamalla muutamia hophop-spurtteja gerardimaiseen tapaan, vaikkei sillä tämän asian kanssa mitään tekemistä olekaan. Ensimmäisellä vedolla taisi mamin kultapoika juosta suoraan mamin kainaloon, mutta seuraavalla kerralla ymmärsi jo tappaa saaliinkin. Oli se huippua! Tässä video asiaankuuluvin musiikkitehostein.

Solakat silakat!

Vähän viilennystä.
Tällainen olisi kotonakin kätevä. Aikuisihmiskoossakin!

Hophop!

The Great Hunter.

Ihan kohta mä saan sut!

Mikä saalis? Kun mun mami on täällä!

Vieheilyiden jälkeen pidettiin hiukan paussia harrastelemisesta ja lähdettiin etsimään pizzeriaa. Löydettiinkin sellainen Malmilta (-sta??), ja vähän niinkuin salakuljetettiin Luumu sinne terassin puolelle. Kun ohjeet oli siis suoraan sanottuna vähän hämärät. Terassilla ei ohjeen mukaan saanut syödä, mutta sai kuitenkin. Koira sai olla terassilla, mutta ei sen sisäpuolella. Eli häh? Luumu oli kuitenkin onneksi niin sivistynyt (väsynyt?), että makoili koko ajan pöydän alla, eikä edes päätään nostanut, kun pizzaleipuri toi lounaamme pöytään. Hyvin koulutettu koira. Köh.

Pizzerian sääntöjen monitulkintaisuuden lisäksi äimistelimme läheiseen kauppaan menneen mummon toimintaa. Itse elämääkin vanhempi mummo saapui kaupan pihaan autolla ja könkättyään itsensä kauppaan huomasimme hänen jättäneen pienen valkoisen karvaturrin autoon. Oli siis paahteista paahteisempi päivä! Syötyämme pizzamme, mummoa ei alkanut vieläkään kuulua takaisin autolle. Oli kulunut 20 minuuttia, kun mamma meni mummolle kertomaan kauppaan, että anteeksi rouva, koiran jättäminen autoon kesähelteillä ei ole millään muotoa sopivaa. Mummolla oli kuulemma ostoskärryssään vasta muutama tuote, ja huomautukseen mummo oli vastannut, että lähteehän siitä näköjään vielä ääntäkin. Koirasta meinaan, kun haukkui autossa. Oltiin kaikki vähän järkyttyneitä, ja oltaisiin soitettu poliisillekin, jos olisimme uskoneet heidän tulevan paikalle ennen mummoa. Mummo ei siis tehnyt elettäkään kiirehtiäkseen kaupasta palaamistaan, vaan totesi kylmän rauhallisesti koiran selviytyvän kyllä. Järkyttävää!

Siellä, missä koirat ovat omistajilleen hiukan tärkeämpiä, jatkui harrastelu. Köllöteltiin jälleen nurtsilla, kokeiltiin doboa ja pallopaimennusta ja köllöteltiin jälleen nurtsilla. Dobo oli Luumusta sinänsä vaikeaa, että en olisi voinut kuvitellakaan saavani sitä nelinkontin pallon päälle. Kaksin tassuin seisominen onnistui kyllä, mutta keskittymiskyky oli tähän puuhaan herralla vähän tiessään. Erityisen ylpeä olen Luumun pallopaimennuksessa saamasta tittelistä: "päivän paras hiffaaja"! Luumu hoksasi kuulemma kaikkein nopeimmin mitä pallon kanssa kuuluu tehdä namin saamiseksi. Ja se on siis törkätä sitä päällään.

Yksi minun lempparikuvakulmistani Luumua kuvatessa.
"Niin mikä tauko, kun tuolla on geimit täydessä vauhdissa??"

Syön sitten tämän kepin.

Tyyppi punnertaa.

Päivän paras hiffaaja.

Niin mitä tässä tapahtuu?
(Teemu kokeili mahtuuko häkkiin päivätorkuille. Ei ihan.)

Luumu halusi myös luovuttaa vertaan koirien geenitutkimukseen.

Aijee kun oli jännä paikka.

"En kato, en kato."

Viimeinen staffien harrastuspäivän ohjelmanumero oli match show, johon Luumu tietysti osallistui myös. Ehdittiin jonkun verran harjoitella siinä näyttelyvermeet päällä ravaamista, mutta miksi se sujuu niin paljon paremmin kehän ulkopuolella? Tuomarimme sanoi meille, että tykkäsi kyllä Luumun tyypistä, mutta liikkeiden takia saimme tänään sinisen nauhan sekä vinkin, että koita saada ravi kuntoon ryhmäkehään mennessä. No mä koitan mä koitan! Ja ravasihan Luumu sentään vähän paremmin, ja koska sai juosta kaksi kierrosta, niin mehän juostiin! Luumu sijoittuikin hienosti nuorten koirien sinisten ryhmäkehän ensimmäiseksi (ekaa kertaa ensimmäinen missään!) ja päästiin osallistumaan BIS-kehäänkin! Siellä juoksut meni taas miten meni, ja oltiin koko komeuden seitsemänsiä. Tästä kaikesta on myös video, jota en usko kenenkään jaksavan katsoa, koska se on niin pitkä...

Nuorten sinisten ryhmässä

Jee, kerranki ykkösii!! :DDD

Mahtavat palkinnot ja hirmu hienot ruusukkeet <3

Neuvonpitoa ennen BIS-kehää. Tai tekninen tauko. Tai ihan vaan tauko.

Kaikki BISläiset.

Tulipahan kopeloitua ja juostua kerrakseen.

Kiitos kuvasta ja kuvan (C) Minna Häkämies!

Lopullinen järjestys :)

Todella loistava päivä ja ihanaa, että sää salli jo toista kesää putkeen! Toivottavasti päästään talvella taas harrastelemaan! Mätsäreiden jälkeen purimme leirimme ja ajelimme kohti Lohjaa Joannen ja Hannan luokse. Ollaan Joannen kanssa tavattu viimeksi varmaan lapsina (koska kummallakaan ei ole tarkkaa muistikuvaa), vaikka ollaan serkuksia ja suht lähellä toisiamme asutaankin! Niin ne vaan koirat taas tuovat ihmisiä yhteen, ja koirien telmimistä oli hauska seurata. Kiitos kun saimme tulla kylään! (Luumu oli vierailun jälkeen ihan naatti!)