No voihan mölli sentään!

Niin. Ette ikinä arvaa, mutta meidät vähän niinkuin houkuteltiin osallistuman lauantain staffien harrastuspäivillä möllitokoon! Joka kaipaa itselleen erinomaista viihdettä, tervetuloa seuraamaan suoritustamme lauantaina aamupäivällä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen (Helsinkiin). Luvassa taatusti konnuuksia ja kommervenkkejä, joten nauru on (katselijoille) taattu!

Ei vaan ihan tosissaan, ei kuulemma tarvitse osata mitään (se me osataan!), ja saahan elämyksestä hyviä vinkkejä jatkoa varten. Pitää vaan muistaa olla koko ajan tyytyväinen, pitää hauskaa ja olla vaatimatta tilanteesta huolimatta liikoja. Oman mielenrauhani takia ajattelen, etteivät nämä ole ihan oikeat möllit. Koska eihän meillä ole yksikään liike oikeasti koekunnossa. No tai luoksetuloon olen ollut todella tyytyväinen viime aikoina, mutta se taitaakin olla ainoa. Onneksi ainakin mamma on lähdössä päiville mukaan, joten kuva- ja videotallennetta on tiedossa! Muahaha. Naurattaa itseäkin jo valmiiksi!

Piti oikeastaan kirjoittaa erikseen sellainen päivitys, jonka otsikko olisi ollut Dear Diary... Sillä meillä on vihdoin se treenipäiväkirja! Kaivoin pahvilaatikosta muutama kuukausi aiemmin Papershopista tilaamani Botanical Journal -muistion, joka on hieno! Se on niin hieno, että tekee mieli kirjoittaa sinne koko ajan. Meidän treenimuistiinpanoista on tullutkin reilun sivun mittaisia, ja jokainen harjoiteltu liike on löytänyt sieltä oman kolonsa. No jo on tehokasta! Olen jopa ollut niin reipas, että muutamana viime kertana olen etukäteen suunnitellut, että mitkä liikkeet tukisivat seuraavissa treeneissä hyvin edellisen treenit ongelmakohtia. 

Kirjoitin muutamat muistiinpanot kuun alussa toiseen vihkoon,
koska en ensin meinannut löytää tätä kaunokaista mistään! 

Sitten siirsin kaikki tekstit tänne <3

Tuntuu kyllä nyt kun olen kirjoitellut niitä muistiinpanoja siihen päiväkirjaan, että minulla ei ole enää tarvetta ruotia treenejä täällä blogissa. Sen verran voin kuitenkin avata, että seuraamisessa ollaan todella hyvässä mallissa, mutta koska ollaan tehty nyt paljon vire- ja kontaktitreeniä, paikka on hukkunut. Koska palkka tulee (treeniliivin puutteessa) meillä edestä, Luumu edistää. Palattiin takaisin matala(mpi)vireiseen tekniikkatreeniin namin kanssa, ja otetaan siihen myös noi käännökset mukaan. Välillä vietikästä motivaatiotreeniä, ja hyvä siitä tulee. Pääasia, että Luumu katsoo minua koko ajan sillä asenteella, että sano nyt mitä teen. Kyllä olen reipas poika, eri mahtava ja kovin taitava.

Liikkeestä seisomisia ja maahanmenoja ollaan myös tehty, ja niissäkin parannutaan. Pikkuprinsessani vaan ei meinannut hiekkakentällä ensialkuun haluta laittaa pikkupikku kyynäriään täysin maahan asti, mutta tästäkin hienostelusta ollaan onneksi päästy. Liikkeestä maahanmeno kestää jo hyvin. Voin kävellä viitisen metriä eteenpäin, palata koiran vierelle, ja palkka maahan. Seisominen ei ole yhtä varma, ja kun alan lähestyä Luumua, se usein ehtii vaihtaa hiukan tassujen paikkaa ennen vapautusta. Nyt siis vaan malttia minulle, nopeampi palkkaus ja hyvänä vinkkinä sain, että kannattaa lähestyä koiraa eri suunnista. Häiriökestävyyttä seisomiseen saa liikkumalla sen ympäri ja palkkaamalla eri suunnista. Tämä auttaa myös hypyssä, kun Luumulla on tapana asetella siinäkin jalkojaan pysähtymiskäskyn jälkeen, kun alan lähestyä sitä taas. 

Hyppyongelmistakin ollaan hyvin päästy, eikä meidän oma este ole enää pelottava, vaikka kulkeekin edelleen Luumun kanssa osittain samalla takapenkillä erilaisiin treenipaikkoihin. Yksissä treeneissä Luumu vähän kolautteli takajalkojaan 20 sentissä, ja ajattelinkin vähän kauhistuneena, että tähänkö meidän tokouramme tökkäsi. Että jos se ei hyppää 20 senttiäkään nätisti, miten se koskaan hyppäisi 40 senttiä kokeessa? Luin kuitenkin jostain, että jos koira kokee, ettei esteessä haastetta, se vaan lompsii sen yli. Tästä varmana kuljetin esteen pehmeälle nurmelle ja latasin siihen Luumulle täydet 40 senttiä. Otettiin kolme vapaata hyppyä, ja ei ole kyllä koira koskaan hypännyt noin puhtaasti!

Ollaan myös aloitettu ruutua, ja se onkin kivaa vaihtelua näille alokasluokan liikkeille. Kirjoitan siitä vaikka erillisen postauksen joskus :) Nouto meillä on ihan hyvällä mallilla, pitoharjoituksia pitäisi vaan ottaa enemmän, ja alkaa harjoitella käskystä irrottamista. Tässä siitäkin pikkupätkä.

Ja jottei kaikki olisi vaan yhtä hymyä ja päivänpaistetta, meidän murheenkryyniksemme on muodostunut paikallamakuu! Uskomatonta, sillä se on ollut Luumulla pennusta asti erittäin varma liike! Nyt se lähtee usein hiipimään perääni, tai ei malta edes maata, kun pyydän sitä odottamaan. Mitä teen? Viime treeneissä sain vinkiksi olla katsomatta koiraan ollenkaan, sillä suora tuijotus voi olla sille merkki luoksetulosta ym. Ei olla tätä vielä käytännössä päästy kokeilemaan, mutta uskon kyllä, että siinä on perää. On vaan ihan älyttömän turhauttavaa, kun koiran pitäisi kyllä tietää mitä siltä odotetaan, ja yhtäkkiä se ei muka tajua yhtään mitään.

Noin yleisesti ottaen Luumu ei ole perseillyt juuri ollenkaan, vaikka ollaan treenattu nyt viime viikkoina todella vieraissa porukoissa ja myös vieraissa paikoissa. Jos se joutuu olemaan häkissä kovin kauan treenien alussa (koska odotellaan omaa vuoroamme), silloin sillä menee muutama minuutti siihen, että se näyttää kuinka kovasti sitä **tutti. Silloin se saattaa aika ajoin ottaa kontaktia, mutta on ihan kaaho, juoksee pikkuspurtteja, ja on näennäisesti siinä, mutta ei kuitenkaan ihan. Minulle neuvottiinkin, että kannattaa ottaa sellainen tapa, että kun ollaan treenikentällä, silloin vain treenataan, ja muuten pois. Periaatteessa ajattelin että joo, mutta mielestäni tämänikäiseltä staffilta ei voi ihan vaatia vieraalla kentällä ihan täydellistä suoritusta heti alkuun, enkä halua omalla tyytymättömyydelläni pilata siltä treenaamisen iloa. 

Kuitenkin... Tänään oltiin treenaamassa pienessä puistossa, jossa oli 12 koirakkoa. Ollaan oltu puistossa viimeksi viime kesänä, joten Luumu ei taatusti osannut yhdistää puistoa treenialueeksi. Tiesin, että oli itsellä ollut koko päivän pinna vähän kireällä, enkä jaksanut nyt yhtään pelleilyjä. Teinkin niin, että alussa kun Luumua vei nenä, ja hihna kiristyi tiuhaan tahtiin, pistin sen saman tien kaulapannasta taluttamalla häkkiin jäähylle. Sitten otin sen lähes saman tien pois ja kokeiltiin uudelleen. Noin viisi jäähykertaa tarvittiin, kunnes Luumu tuli häkistä tarjoten ehdotonta läsnäoloaan. Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta saatiin ihan mahtitreenit, ja keskityttiinkin paljon muun muassa saalispalkkaan ja sosiaaliseen palkkaukseen. Ja Luumu oli läsnä - minä olin kiinnostavampi!

Kyllä on kesällä kivaa, kun voi treenata missä vaan, ja meille on löytynyt tosi kivoja treenikamujakin. Yhdessä treenaamalla saa hyviä vinkkejä ja pääsee näkemään edistyneempien loistamista. Mekin vielä. Se ajatus antaa motivaatioon lisää kutkutusta. Nuo treenikuvat ovat Hamtin ottamia, kun treenattiin yhdessä Raisiossa eräänä kuumana aamupäivänä. Kiitos! Tässä vielä mainio videolinkki pikkupoikien viilennyshetkeen. Muih, mitä söpötyksiä! (Noa tulee muuten meille ihan pian hoitoon, ja Luumu täällä jo innokkaana odottaa vesseliä seurakseen. Mitä veikkaatte kuinkakohan kauan menee, ennen kuin rauhottuvat ajatukseen, että toi toinen onkin tuossa vähän kauemmin, eikä koko ajan tarvitse riehua..?)

Tässä muuten tämän kesän (ja itse asiassa koko elämäni) ensimmäinen itse kasvattamani mansikka. Eikö olekin täydellinen?