Rumasana irtokoira!

Voi v*ttu voi v*ttu voi v*ttu!!! Eikö meitä tullut nyt sitten se irtokoira vastaan, jolta niin kauan olemme säästyneet! Ja täällä meidän lintukodossamme vielä, Vanhalinnassa! Tämä kävi eilen, kun menimme Luumun kanssa metsälammelle sepän pajan taakse pulikoimaan ennen illan treenejä. Oli kaunis, lämmin päivä. Aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta. Linnut lauloivat, sirkat soittivat. Jopa sammakoiden kurnutuksen voi melkein kuulla, jos pinnisteli mielikuvitustaan. 

Humpsista vaan 

Oliko tämä se Loch Nessin merihirviö? 

Hiijoppia 

Muumun kohtatuleehepuli-ilme

Kun oltiin pulikoinnit pulikoitu, käpyteltiin Muonamiehen polkua pitkin metsäpätkän toiseen päähän, ja huomasin edessä olevalla risteävällä polulla jonkun ison olennon irti. No koirahan se oli. Luumu oli juuri ollut minulla käskyn alla takana, kunnes olin päästänyt sen juoksemaan mäen alas. Luumu pysähtyi tuijottamaan matkan päästä koiraa, ja kutsuin sen luokse. No ei tullut ekasta, eikä ehkä tokastakaan, mutta kolmannesta tuli. Ja niin tuli se irtonainen möhkälekin. 

Kaikki tapahtui niin äkkiä. Otin Luumua vaan vaistonvaraisesti pannasta kiinni (ainakin minun koirani on kiinni...), kun sininen tanskandoggi tulee ihan iholle niskakarvat pystyssä haistelemaan minun pitelemääni Luumua. Omistaja huuteli matkan päässä koiraansa, eikä hänellä tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä tulla hakemaan luoksetulokutsuihin millään tavalla reagoimatonta koiraansa pois. Tai kenties tämä kiireettömyys on suhteellista. Tuntui meinaan ihan hiton pitkältä ajalta seistä siinä vastakkain koiran kanssa, jonka kuuppa on minua rintaan asti! Ihan oikeasti näin elämämme heijastuvan filminauhana tämän jättiläisen roikkuvien silmäluomien sisäpinnalta. Minun ja Luumun. Ennen kuin omistaja ehti tulla hakemaan koiraansa pois, Luumu ehti jo nostella ylähuuliaan ja olla sitä mieltä että onpa kohtuuttoman epäreilu tilanne. 

Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Luumu sai nyt palkkioksi tottelevaisuudestaan sen, että vieras jättiläiskoira tulee sen iholle samalla kun mami pitää pannasta kiinni. Reiluuden nimissä minun olisi pitänyt päästää Luumu irti pärjäämään omillaan. Minun olisi pitänyt oman henkeni uhalla hyökätä kohti meitä nelistävää doggia, ihan sama mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Omistaja huuteli meitä kolmea lähestyessään sen olevan ihan kiltti (juuri se, millä ei tällaisessa tilanteessa ole yhtään mitään väliä...). Tähän minä muistan vastanneeni että niin tämäkin, yleensä. Ja koska varmaan näytin siltä, että haluan jäädä jutustelemaan tilanteeseen kauemmaksikin aikaa, hän kysyi onko tuo minun koirani vielä ihan pentu. Ei. Näissä on muuten samaa näköä. No juu. Ja sitten ne läksivät. 

Eihän siinä sinänsä mitään tapahtunut, mutta olin niin järkyttynyt, että jalat oikeasti tärisivät ihan hervottomasti. Siis ihan kuin olisin seissyt jumppapallon päällä. Olin myös ihan pirun vihanen. Miksi? Miksi kun Luumu totteli, niin miksi sen toisen piti tulla luokse? Toisaalta jos en olisi huutanut Luumua luokse, doggi ei olisi välttämättä huomannut meitä ollenkaan, eikä tilannetta olisi päässyt syntymään. Silloin en olisi kuitenkaan mennyt takuuseen siitä, etteikö Luumu olisi lakannut seisomasta ja tuijottamasta, ja lähestynyt itse doggia. Kannan itse ihan mielettömän vastuun siitä, millaisen koiran olen itselleni ottanut. Siitä, että kenenkään, joka ei siihen halua tutustua, ei ole pakko. Että se tottelee. Että siihen voi luottaa. Ja voi herran jestas, jos minulla olisi tuota viisi kertaa suurempi doggi. Mikä vastuu! Luumu näytti oikeasti ihan minipossulta sen rinnalla. 

Ja mikä ironisinta. Olen joskus miettinyt, miten hupaisaa olisi saada Luumu tuollaisen sinisen tanskandoggin kanssa samaan kuvaan! No siinähän mulla roikkui järkkäri kaulassa - ei vaan ekana käynyt mielessä ruveta kuvailemaan.

Ei ole kovin kaunis jääkakku, mutta tuntui maistuvan. 

Meidän pihalle on ihan tyhjästä ilmestynyt kolmemetrisiä daalioita (?) 

Tyyppi pystyi rentoutumaan tilanteen jälkeen
huomattavasti nopeammin kuin minä.

Olin niin vihainen, että tiuskin koko paluumatkan Luumulle. Reunaan! Et kisko yhtään! Raukka parka toimi tilanteessa juuri niin hyvin kuin siltä vaan voi odottaa, ja sitten saa palkaksi vielä irtokoiran sekä paskan mamin. Oli pakko jäädä omalle pihamaalle vielä puhaltelemaan, ja annoinkin Luumulle sen päivän ruoan etukäteen jääkakkumaisessa muodossa. Olenko hysteerinen? Vähän. Miksi en voisi odottaa muilta samaa kuin itseltänikin? Vaikka kuinka huutelen eurooppalaisen, rennomman koiranpitokulttuurin puolesta, siellä ne koirat ovat "aina" hallinnassa. Okei, vähän karrikoitua, but you get the point. Kun oltiin Luumun kanssa molemmat taas ihan todella rentoja (!), lähdettiin TSAU:lle Marin kanssa treeneihin. Ajattelin, ettei varmaan tule tällaisen episodin jälkeen taas yhtään mitään - mutta kuinka ollakaan, tähän asti viikon paras treeni, ja Mumelo oli sulaa kultaa. Mussukka.