Turun Corgikerhon Match Show

Jos oli kiireinen loppuviikko, sitä oli myös viikonloppu. Palataan kuitenkin vielä hetkeksi takaisin keskiviikkoon ja Turun Corgikerho ry:n järjestämiin mätsäreihin. Ei olla kovin monissa mätsäreissä tänä kesänä jaksettu käydä, koska noita missikisoja on tuntunut riittävän muutenkin melkein kyllästymiseen asti. Lähdettiin tällä kertaa kuitenkin Lotan ja Doran seuraksi, ja eihän se harjoittelu koskaan pahitteeksi ole. Lähtö näihin mätsäreihin oli kuitenkin sen verran lentävä, että kotiin jäi kakkapussien lisäksi myös rahat. Onneksi on paikalla ystäviä joiden apuun ja varastoihin voi luottaa ;) Kiitos!

Match show järjestettiin jälleen tutuksi tulleella Kupittaan kaivokentällä. Vaikka jouduttiin odottelemaan paikalla aika kauan, tuli juteltua taas niin monen ihmisen kanssa, että eihän pari tuntia odottelua tuntunut oikein missään. Humpsista vaan, ja tuli melkein kiire reenailla kehäkäyttäytymistä ennen omaa vuoroa! Meillä oli tiukkaakin tiukemman oloinen miestuomari, joka halusi Luumun pöydälle. No mitä varten sitä ylipäänsä on tullut treenattua noita käsilihaksia (?), ellei 18 kilon möhkäleen arvostelupöydälle nostamista varten... Pöydälle nostaminen vielä menee, mutta sieltä nätisti alas nostaminen onkin taas ihan toinen juttu... Luumu ei onneksi ihmetellyt pöydällä olemista ollenkaan, vaan äijän mielestä oli ihan normaalia, että vieras setä kopeloi tyypin seistessä pöydällä. Hyvä näin.

Parikehässä meillä kävi tuuri, ja saatiin ravata etunenässä. Luumu ravasikin ihan mielettömän hyvin - toisin sanoen ravasi, ei laukannut tai rallatellut nelivetovaihde silmässä menemään. Mahtavaa! Seisominen luonnistui sekin hyvin, ja tuloksena olikin punainen nauha (ja vielä corgia "vastaan"). Punaisten ryhmäkehässä meitä oli ihan vaan "muutama" osallistuja. Juoksemisesta ei tullut kuin vasta lopussa jotain, ja seisomiseekaan Luumu ei jaksanut enää keskittyä. Ei jakoa jatkoon, mutta hyvä mieli jäi mätsärikokemuksesta joka tapauksessa. Kiitos kilpakumppaneillemme ja seuralaisillemme Lotalle ja Doralle (tasapeli tällä kertaa ;)) sekä seuramatkalaisturisteillemme mammalle, Japelle, Nallelle ja Mimmille. Ja kun nyt kiitosten makuun ollaan päästy, kuvista suuri kiitos Terhille, Japelle ja mammalle. 

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos 

(C) Terhi Lindroos 

(C) Sinikka Saari

Voi vitsi että saa olla välillä ylpeä meistä kummastakin... NOT!
Tämän kuvan (C) kuuluu varmaan Japelle. 

(C) Jape Saari 

(C) Jape Saari 

Ylläri, että Luumu suostui ravaamaan vasta kun tuomari katsoo muualle...
(C) Jape Saari 

Taas.. No pääasia että ravaa ylipäänsä.
(C) Jape Saari 

Meikäläisen ilmeet taas... Tsiisus.
(C) Jape Saari 

On tää niin mukavaa. Ota nami,
(C) Jape Saari 

Huonosti käyttäytyvät pikkumiehet joutuvat kainalokantoon.
(C) Sinikka Saari

Seuraavat mätsärit, joihin "tähdätään", järjestetään samalla kentällä itse asiassa Turun päivänä 15. syyskuuta. Ja me nimenomaan tähdätään sinne, koska huomasin Timo Jalon olevan siellä tuomarina. Olisi hauska saada välillä meille tuomariksi oikeasti joku rodun ihminen, koska yhtään muita tuomareita väheksymättä ja yleistyksiä välttäen meillä on ollut paljon puudeli- ja muita sipsakampien rotujen asiantuntijoita tuomareina. Ja käytän verbiä tähdätään eikä mennään, koska meillä on juuri edellisenä lauantaina kesän viimeinen virallinen näyttely (Porvoossa), ja reissun kuluttavuudesta riippuen jätetään ehkä sunnuntain mätsäritouhut väliin. Parhaamme tehdään kuitenkin!

Loppuviikkoon vielä palatakseni... torstaina käytiin illalla Hamtin kanssa poimimassa kelpiini Loimaalta kotiin. Muumu pääsi matkalle mukaan, mutta Mimmi sai tällä kertaa jäädä "kotiin" odottelemaan. Meidän lyhyestä roadtripistämme voi lukea lisää täältä. Mainitsin alussa tuon kiireisen viikonlopun, ja siihen kuului muun muassa savusaunomista ja hukkuvien pelastusta kuvankauniissa saaristomaisemissa, mutta kerron niistä lisää myöhemmin. Kävin tänään sunnuntaina Raision Vaisaaressa katsomassa Terhin kanssa Turunmaan kennelyhdistyksen järjestämiä tokon piirimestaruuskisoja, ja Muumukin pääsi tällä kertaa mukaan. Sitä on ollut välillä niin raskasta kuljettaa noissa kokeissa mukana, kun alkuhuseeraamiseen kuluu niin paljon energiaa. Ei siinä ole paljon itse koetta tullut seurattua. Iän ja kenties kokemuksenkin myötä kuitenkin jopa Luumulle on kasvanut lisää älliä päähän, joten jokainen kerta on aina helpompi kerta. 

Tällä kertaa kokeen seuraamista ei niinkään häirinnyt hihnan päässä omiaan tuhtaava koira, vaan asia, jota oli Terhille niin paljon. Kun ei olla pitkään aikaan kunnolla nähty ja puhuttu tokoa. Viimeisen luokan päätyttyä innostuttiin jutuistamme niin paljon, että vedettiin lyhyt treeni siinä samaisella kentällä. Luumu tekikin ihan mukiinmenevät käännökset seuruussa ja missä loisti - paikallamakuussa! Olen pääsemässä meidän paikallamakuun ongelman ytimeen, ja se tuntuu olleen välipalkka. Välipalkalla tarkoitan tässä sekä sitä "makuuasentoa vahvistavaa" välipalkkaa, jossa käyn palkkaamassa maahan ja poistun taas uudelleen. Kuitenkin vielä tärkeämpi edistyksen kannalta on ollut tuo ensimmäisestä maahanmenosta saadun palkan poisjättäminen. Ennen annoin aina palkan siitä, kun Mumu meni käskystä maahan. Kun se oli palkan mussuttanut, sanoin odota ja lähdin. Vaikka en tietoisesti ole koskaan palkannut epäonnistumisista (eli jos se nousee, uusi palkka tulisi taas maahanmenemisestä), se on varmaan yhdistänyt päässään kulkevat kaksi virtajohtoa näin: saan aina palkan kun menen maahan - jos homma jostain syystä (nousemisesta) keskeytyy, se pitää aloittaa alusta > uusi palkka.

On ollut täällä inhimillisessä päässä nyt viikon verran motivaatio-ongelmia. Olin jo ehtinyt vajota ajatukseen, ettei me ehditä kisaamaan enää tänä syksynä. Kun ei sen paikallamakuu onnistu. Kun sen käännökset ovat seuratessa mitä sattuu. Kun ei se tee sosiaalisella palkalla mitään. No. Asiahan on niin, että nyt vaan aktiivisesti kasvattamaan paikallamakuun kestoa. Kun kellotin kotona 2 minuuttia makaamista ruokakupin äärellä, Luumu olisi maannut siinä kevyesti vaikka kahdeksan lisää. Sama mentaliteetti kentälle ja avot. Vasemmalle käännyttäessä minun pitää hidastaa ihan pikkiriikkisen ennen itse käännöstä, ja näin Luumu tajuaa että jotain tapahtuu kohta > ei edistä, eikä minun tarvitse talloa tai töniä sitä. Käännöksissä ei ole mitään muuta ongelmaa. Ongelmat ovat minun päässäni! Näilläkin selviämme ihan oikeasti ihan hyvin. Ja sitten viimeinen: sosiaalinen palkka/palkattomuus. Ei kai se tee pelkällä sosiaalisella palkalla mitään, kun en ole sitä koskaan siltä vaatinut. Eihän siitä tiedä mihin kaikkeen se pikkukoira repeää, jos siltä vaan uskaltaa vaatia. Niin moni ihminen on minulle nyt kuluneen kesän aikana sanonut, että luota siihen koiraan. 

Having said all this, en uskalla edelleenkään ilmoittaa meitä kokeeseen. Katsotaan nyt mitä tuleva kuukausi tuo tullessaan, ja kenties sitten. Edistystä tapahtuu nimittäin ihan yhtäkkiä, kun sen vaan antaa tapahtua. Joka tapauksessa sain tänään karkuun päässyttä motivaatiotani jälleen hännänpäästä kiinni, enkä tällä kertaa anna otteen livetä. Ainakaan ennen kuin meillä on se yksi virallinen ALO-kokemus takana. That's a promise.