Joku hullu staffi...

... meni eilisissä treeneissä paikallamakuussa pyytämään vierellä makaavaa koiraa leikkiin! En tiedä kenen noin huonosti kasvatettu ylisosiaalinen pikkujätkä on - hävettäisi kovasti jos olisi oma koira! Myynti-ilmoituksen näin samaisesta staffista, ja hätätapauksessa annetaan ensimmäiselle vastaantulijalle. Tuollaista ongelmakoiraa nyt sitten eteenpäinkään siirtämään, mitä järkeä siinäkään on?

Huoh. Minun koira se oli. Ja ikinäikinäikinä ei ole sitä tehnyt. On ollut helppo sanoa treenikavereille, että meillä on paikallamakuu vähän vaiheessa, mutta jos se siitä paikoiltaan lähtee, niin se tulee minun luokseni. No enpä voi sitäkään enää sanoa. Oltiin siis Impparissa tutulla treenikentällä (ei paljon häiriötä muiden kenttien pallopeleistä tällä kertaa), mutta kanssamme oli ensimmäistä kertaa Elisa tanskalais-ruotsalaisen pihakoiransa kanssa. Tehtiin Luumun kanssa ensin pari suhteellisen täydellistä luoksepäästävyyttä (ensimmäisessä nousi seisomaan ja haistelemaan, toisessa istui kuuliaisesti koko ajan). Elisan koira oli tässä vaiheessa vielä autossa. Sitten mentiin paikallamakuuseen siitä melkein saman tien, ja sanoin oikein ääneenkin, etten nyt oikein tiedä miksi Luumu on niin kiinnostunut Elisan koirasta. Kop kop! Järjen ääni täällä kolkuttelee. Ensi kerralla tiedän kuunnella intuitiota - olisi pitänyt tehdä paikallamakuu vasta kun Luumu on päässyt yli uuden koiran ihmettelemisestä. Sen vaan näköjään pitää saada vähän aikaa tuijotella tai katsella (kuten Elisa kauniimmin sanoi) uusia koiria ennen kuin pystyy toimimaan tavalliseen tapaansa.

Se kävi siis niin, että olin 20 metrissä, Elisa piilossa. 16 sekunnin kohdalla noin suunnilleen Elisan koira alkoi vinkua Elisan perään, ja Luumu lähti siinä silmänräpäyksessä Elisan koira luo tyyliin, että leikitään sitten. Jumankauta. En tiedä olenko koskaan liikkunut itse noin nopeasti - kaikki kävi niin äkkiä, etten usko koirien saaneen siinä edes ihokontaktia. Lähdin ihan raivopäissäni ajamaan Luumua takaa, ja ajatuksena oli ajaa se sinne kauemmas pulkkamäen nurmikolle tyyliin "ole sitten paska rakki siellä, kun et täällä laumassa osaa kerran käyttäytyä". No olin vähän huono paimen, ja tajusin etten saa sitä ikinä ajettua kokonaan pois, vaan päädyimme kiertämään eräänlaista kehää. Juoksin sitten täysillä autolle, Luumu minun perässäni tietysti, komensin sen autoon, ja paiskasin oven perässä kuuluvasti kiinni. Istukoon siellä. Anteeksianteeksianteeksi!!! Se ei ole KOSKAAN tehnyt tuota! Elisa suhtautui tähän onneksi kovin käytännöllisesti, että sattuuhan noita, ja se oli sentään ystävällinen ja olisi halunnut vaan leikkiä ja että on noita tullut aggressiivisiakin päälle. Tsiisus - minun  koirani silti ei tee tuollaista! 

Taas tässä tulee nämä minun (anteeksi ruma sana) natsipiirteeni hyvin esille, ja joku voisi sanoa sen olevan kuitenkin puolitoistavuotias innokas nuori uros. Mitä muuta siltä voisi odottaa, kuin että se ei vaan hillitse itseään sataprosenttisesti, ainakaan vielä. Mutta kun sen pitää. Ja me harjoitellaan sitä vaikka maailman tai ainakin Luumun elämän tappiin asti, mutta sen pitää hillitä itsensä  k a i k i s s a tilanteissa. Liikkuroin siinä Elisalle muutaman liikkeen, ja samalla hengittelin itse vähän pahaa energiaa ulos, hyvää takaisin sisälle. Kun Luumun aika oli tulla pois autosta, olin sitä kohtaan tiukka, mutta en mielestäni epäreilu. Se meni käskystä juomaan vettä, sitten se käskystä siirtyi mukanani arkiseuraamalla takaisin paikallamakuupaikalle, ja kokeilimme uudelleen (Elisa halusi, vaikka itse olin tästä vähän skeptinen - hyvähän se tietysti oli kummallekin koiralle päästä korjaamaan pieleen mennyt harjoitus!). Nyt menin viiteen metriin, ja lähes samantien Luumu nousi seisomaan. Ei tehnyt mitään muuta kuin nousi seisomaan. Ilmeetön o-ou, palasin koiran luo käskemään sen uudelleen maahan ja poistuminen takaisin viiteen metriin. Mahtoiko olla nyt 15 sekunnin vai 30 sekunnin toisto, en muista - joka tapauksessa onnistunut sellainen, ja vapautus maasta. 

Saatiin näistä järkyttävistä lähtöasetelmista huolimatta todella hyvä treeni ja Elisalta muutamia hyviä vinkkejä nimenomaan tämän paikallamakuutreenin ehdottoman luotettavuuden hiomiseen. Hän kertoi joutuneensa tekemään todella kovasti töitä näiden muutamien "päällekarkauksien" takia, ja nyt hänen koiransa kestää kuulemma melkein mitä vaan. Jos tästä jotain opin, ainakin että tuon ryhmäpaikallamakuun on oikeasti oltava ihan sataprosenttisen luotettava - ennen en voi haaveillakaan kokeeseen ilmoittautumisesta. Voi luoja, jos nyt treeneissä hävetti, niin jos Luumu tekisi saman kokeessa, meidän tokoharrastus jäisi varmaan siihen. En kehtaisi näyttää naamaani enää missään koirapiireissä, ikinä! 

Käytännössä nyt pidetään taukoa ryhmäpaikallamakuusta häiriössä. Vaikka ollaan saatu edistymistä viime aikoina kestossa (juuri torstaina kellotin uudella kentällä 20 metrissä 45 sekuntia), varaa epäonnistumisiin ei nyt ole yhtään! Tämä hyväksi havaittu paikallamakuu illalla ruokakupin ääressä siirtyi heti samana iltana ulos - ja vitsi että olikin muuten taas vaikea juttu! Tehtiin siis eilen illalla paikallamakuu tuossa meidän omalla pihalla nurmikolla, ja liharuuan kanssa nousi 2 minsan aikana kerran seisomaan. Käsky uudelleen maahan ja kaksiminuuttinen täyteen > vapautus maasta ja palkka takaa. Paikallamakuun aikana ruokakippo oli Luumun edessä parin metrin päässä ja minä heti siinä kipon takana. Vapautustilanteessa siirsin kupin taakse, ettei ainakaan vahvista tuota Luumun eteenpäin suuntautuvaa peräänhiiviskelyä.

Olin ihan tyytyväinen tähän mössötreeniin, mutta odotapas vaan mitä tapahtui kun hain jääkaapista ulos kalkkunan siiven. Meni ihan pelleilyksi suoraan sanottuna. Luumu arvostaa siis miljoonasti enemmän lihaisia luita kuin lihamössöä, mikä teki paikallamakuusta aivan käsittämättömän vaikeaa. En laskenut kuinka monta kertaa se nousi ylös ja kuinka monta kertaa käskin sen uudelleen maahan. Muutaman kerran se nousi 1:45 kohdalla, ja voi että otti päähän. Kun se selvästi nousi ihan vaan innosta luuta kohtaan, vaikka tasan tarkkaan tiesti kyllä, että maassa pitää maata. Muutaman seisomaannousun jälkeen marssin siltä seisomalta sen kanssa sisälle. Ravattiin eteisessä kaksi kertaa, niin että Luumu jäi yksin eteiseen ihan muutamaksi sekunniksi ennen kuin otin sen taas kanssani ulos yrittämään uudelleen. Niin kovasti se halusi luuta, että meinasi heti kynnykseltä juosta luukipolle. Pysähtyi sentään kun sanoin. Kolmannella sisäänmenokerralla menin itsekin sisälle, otin takin pois ja lueskelin hetken Hobby Hallin kuvastoa. Luumu huokaili siinä suureen ääneen, että mami se luu jäi vielä ulos!

Mietin kyllä, että tapanko sen innon nyt suostua enää koskaan tekemään yhtään mitään. Sen lisäksi että luu tuntui olevan liian suuri houkutus, ulkona oli vain 15 astetta ja nurmikko tuntui pikkuprinsessan harvakarvaista vatsaa vasten varmasti kohtuullisen epämiellyttävältä. Siihen malliin se perusasennosta maahanmenokäskyn kuultuaan steppaili, että kovin mielellään se ei enää maahankaan tuntunut menevän. Kutsukaa eläinrääkkääjäksi, mutta olin nyt vaan päättänyt, että tämä rintamasota käydään loppuun, ja että se makaa siellä nurmikolla sen kaksi minuuttia. Tämän pidemmän sisälläolon jälkeen mentiin taas ihan tavallisesti ulos, Luumu perusasentoon, maahan ja 2 minuuttia tuli komeasti täyteen. Luumulla ei ollut edes kiirettä nousta ylös (joskus varastaa perusasentoon ennen aikojaan), vaan vapautus, ja luupalkka takaviistosta. 

Toivottavasti ei jouduta tänään käymään ihan samanlaista taistoa, vaikka uskon eilisen jälkeen ettei Luumu ryhdy samaan sotaan enää. Tarkoitus on nyt kuitenkin makuuttaa sitä jokaisen ruokailun yhteydessä eripituisia aikoja, joskus lyhyitä, joskus paljon kahtakin minuuttia pidempiä aikoja. Joka päivä paikallamakuun paikka vaihtuu vähän. Kun se on maannut jokaisessa pihamme sopessa, siirrymme pois pihalta läheisiin puistoihin jne. Täällä meillä on niin vähän häiriötä missä tahansa oikeastaan, idea on nyt vaan se, että kun minä käsken sen makaamaan, se piru vie makaa siellä kunnes toisin käsketään. Kun jos kaksi minuuttia menee keittiön lattialla ihan leikiten, ei se oikeasti ole yhtään sen ihmeellisempää missään muuallakaan. Voisin kyllä alkaa antaa ruoan hiukan aikaisemmin, ettei celsiukset huitele paljon sen 15 asteen alapuolella. Onhan tässä tietysti nimittäin näitä mukavuustekijöitäkin, jotka kannattaisi näin treenin alkumetreillä ottaa huomioon. Kun Luumu klaaraa tämän kaksi minuuttia ja ylikin hyvissä olosuhteissa, saa se myös jossain vaiheessa opetella laskemaan sen kuninkaallisen navanseutunsa vaikka vesilammikkoon, jos niin haluan. Ilkeää? No-hou! Makaahan se itsekin tuolla ojan pohjissa harva se päivä. 

Okei. Tulihan paasattua taas pitkästä aikaa. Oikeasti meillä oli silloin eilen ihan hyvä treeni, ja kun mentiin Luumun kanssa kahdestaan vielä treenin jälkeen Impivaaran purtsille kävelylle, oltiin kummatkin jo onneksi ihanan rentoutuneita. Syksyyn valmistautuva luonto kannusti minua taas nappailemaan muutamia kuvia. Vitsi kun jaksaisi aina vaan kantaa järkkäriä mukana, mutta kun ei jaksa. Koittakaa kestää.

Etsi kuvasta pupu 

Luumulla ei ollut kirjaimellisesti mitään hajua siitä,
miksi halusin sen poseeraavan juuri tällä kalliolla.
Haha, vitsi mikä metsäkoira.
Pupujussikka siellä ottaa nokosia muutaman metrin päässä. 

Oltiinkin yhtäkkiä jo Nättärissä! Nättäri! 

Tehtiin me eilen muutakin kuin hiottiin sotasuunnitelmia toisiamme vastaan.
Puoli yhdentoista aikaan illalla on vielä ihan hyvä aika alkaa paistaa lettuja, eikö? 

Fly me to the Moon and let me play among the stars

Tänään onkin ollut paljon iisimpi päivä ihan konkreettisesti! Luumu huili aamupäivän kahteen saakka kotona, kun mami kävi vähän päivittämässä koiran kipuun ja lihashuoltoon liittyviä tietojaan eläinfysioterapeutti ja -osteopaatti Leena Piiran luennolla. Todella mielenkiintoinen luento olikin, ja neljä tuntia hulahti ohi haipakkaan. Kirjoitan tästä luennosta joskus myöhemmin tarkemmin, olinhan nimittäin taas reipas ja raapustelin muistiinpanoja useamman sivun verran. Luennon jälkeen oli sen pituinen paussi, että ehdin juuri ja juuri hakemaan Mumeloisen kotoa matkaan, ja samassa paikassa alkoi Paula Speerin koirahierontakurssi. Tämä taisi olla minulle kolmas tai jopa neljäs koirahierontakussi, mutta kuten Paulakin sanoi, hieromaan ei voi oppia, jos ei itse pääse kokeilemaan. [Jostain syystä en pysty tällä hetkellä linkittämään Paulan nettisivuja tähän, kun virusturva huutaa hoosiannaa - kiinnostuneet googlettakaa itse.]

Olin jo ihan varautunut hermojen totaalimenetykseen, sillä Luumu oli tietysti koko aamupäivän kerännyt energiaa kotona ja nyt voisi seuraavat kolme tuntia riekkua. Mutta! Pikkusälli yllätti todella positiivisesti, ja makasi sylissäni jo viiden minuutin kuluttua! Oho! En kirjoita noista otteista tai muustakaan mitään, koska ei niistä oikeasti voi kirjoittaa kovin tarkentavasti. Jos kiinnostaa, kannattaa itse käydä kyseinen tai vastaava kurssi. Luumun ylläriasenteen ansiosta pääsin mukaan hierontaotteisiin ja asentoihin paljon paremmin kuin koskaan ennen, ja uskon, että jotain saatiin tänään aikaiseksi. Sen reilun pari tuntia, jonka kurssi kesti, Luumu oli koko ajan suhteellisen rauhallinen, mutta ei maannut täydellisessä kylkiasennossa kuin ihan pariin otteeseen. Suhteellisen vieras ympäristö ja hallin muut reilu kymmenen koiraa tekivät täydellisestä rentoutumisesta lähes mahdotonta. Muun ajan se makoili puoliksi sylissäni, puoliksi lattialla. Joskus painoi kuononsa kainalooni ja sulki maailman ulkopuolelleen. Joskus pönötti alustalla tarkkaavaisena ja kuunteli muista hierottavista koirista lähteviä huokauksia ja urinoita. 

Parasta tässä hierontakurssissa oli Luumun erinomaisen asenteen lisäksi se, että nyt todella tiedän miten voin pikkukoiraa kotona hieroa. Oli se itsellekin ihanan rentouttavaa sivellä koiran silkkistä turkkia tai korvalehtiä ja vaan nauttia yhdessä olemisesta. Ehdoton yllärikohokohta oli, kun Luumu oli niin rentoutunut, että pystyin kääntämään sen kylkiasennosta selän kautta toiselle kyljelle ilman että se nousi ylös. No, suuri osa koirista siellä oli niin rentoutuneita, että niille pystyi tekemään saman ihan alkumetreillä - mutta meille tämä oli suurenmoinen voitto!

Jatketaan näitä rentoja tunnelmia muutamalla vanhemmalla syleilykuvalla. Loistavaa lauantain jatkoa meille ja miksei teillekin - Teemu tulee ihan kohta kotiin Turkin reissultaan <3