Käännös vasempaan, mars!

Mars ei muuten varmaan kuulu sanoa siinä liikkuroidessa, mutta näyttää tuossa otsikossa kovin pätevältä. Tultiin juuri pari tuntia sitten meidän vuositreeneistä, ja mahtavat treenit olivatkin taas! Tuolla "omassa" hallissa Luumu on aina niin liekeissä, että sieltä ei voi lähteä kuin hymyssä suin. Liekinhetin alkaa kulkea mukana yhä useammin myös vähän vieraammissakin paikoissa, mutta vielä on matkaa ehdottomaan läsnäoloon ja mäteenmitäsähaluutjatäysillä-asenteeseen. 

Tulikin pohdittua tätä ja vähän muitakin asennejuttuja tuossa parin viikon takaisissa treeneissä, joissa oltiin ensimmäistä kertaa Itäharjun Prisman vieressä sijaitsevalla Mikkolanmäen kentällä treeniporukassa, jossa ei vielä ihan hirveän montaa kertaa olla ehditty treenaamaan. Luumu veti alun ihan ranttaliksi, teki pari perusasento/seuraamispätkää ja meni sitten kentän laidalle olevaan leikkipuistoon haistelemaan hajuja. Ei tullut kun komensin, ja kun lähestyin, EI ANTANUT OTTAA KIINNI! Jumankauta! Voin kertoa, että oli tyytyväisyys siinä hetkessä kaukana. Tyyppi lähti sitten pirut mielessä siihen paikalle, jossa olimme perusasentoja tehneet, ja treenaaminen jatkui siitä heti. "Tilannetta" kesti ehkä korkeintaan 30 sekuntia, mutta siinä oli 30 sekuntia liikaa. Mielestäni pääsin ihan hyvin yli tästä kapinamielen aiheuttamasta raivostuksesta ja häpeästä, ja vedettiin loppujen lopuksi ihan mahtitreeni.

Jäin vaan miettimään enemmän tätä Luumun enannakiinni-käyttäytymistä. Se ei IKINÄ tee niin. Vaikka olen puhunut siitä, miten staffi on siitä loistava treenikaveri, ettei se paineistu juuri mistään - pitää hiukan ottaa tätä sananpartta takaisin. Olin ilmeisesti itse hiukan hermostuksissani lähes uudessa porukassa treenaamisesta (vaikka en oikeasti siinä tilanteessa sitä huomannut). Jotenkin sitä haluaa näyttää uusille ihmisille (etenkin, jos he ovat harrastamisessa ehtineet jo edetä meitä pidemmälle), että kyllä mekin osataan. Minunkin koirani (huolimatta siitä, että on staffi) on hyvä koira. Hyvä tokokoira. Erinomainen tokokoira. Tämä halu näyttää varmaan sitten jotenkin itselle käsittämättömällä tavalla heijastuu omaan tekemiseeni ja näin ollen myös Luumun tekemiseen - tai tässä tekemättömyyteen. 

Mitä pienet edellä, sitä isot perässä.
(Anteeksi kuvakulma, pyrin yleensä välttämään bull's eye -efektiä...)

Mikä neuvoksi? Ehkä pitää vaan taas palata kaikessa hiukan taaksepäin ja vähän enemmän nöyrtyä. Se missä tokoon (monien monien muiden seikkojen lisäksi) rakastuin - eli kilpailet lähinnä vain itsesi kanssa - jotenkin se pitäisi saada näkymään myös treenaamisessa. Muuten tästä näköjään minua vaivaavasta näyttämisen halusta ei ole ollut meille haittaa, enkä ole tiedostamattani paineistanut Luumua, mutta näköjään nyt meni yli. Kiinnitän tähän jatkossa taatusti huomiota - kun treenataan uudessa porukassa tai uudessa paikassa, treenaan vain lyhyissä pätkissä ja helppoja juttuja. Motivaatiotreeniä siis toisin sanoen. Kummallekin.

Mimmi 5 kk 

Ryhmäpaikallamakuussa ollaan edistytty tuon kamalan väliepäonnistumiskauden jälkeen huimasti. Luumu kestää jälleen häiriötäkin, eikä ole pitkään aikaan lähtenyt hiipimään perääni - kertaakaan. Olen noudattanut saamaani kultaista sääntöä, eli harjoittele matkan pituutta ja kestoa erikseen. Kun menen 20 metriin (tai ylikin), poistuminen on ollut lyhyt. Kun olen mennyt viiteen tai 10 metriin, olen saattanut olla poissa kauemminkin. En tuijota suoraan Luumua, vaan hiukan sen ohi. Seuraava haaste meille onkin alkaa pidentää kestoa. Tällä hetkellä Luumu kestää noin 10 metrissä 30 sekuntia. Viimeksi treenatessamme liikahti 35 sekunnin kohdalla hermostuneesti (äkkiä takaisin, ettei ehtinyt tulla epäonnistumista). 

Oltiin muuten viime viikolla tuuraamassa Maria Tuijan tokon vakiryhmässä. Olin valinnut "ongelmakseni" seuraamisen käännökset. Ollaan niitä toki tehty, mutta melko alkutekijöissä ollaan. Ollaan treenattu iät ja ajat takapään tekniikkaa pienen pyöreän puualustan kanssa (koira pyörii siinä etutassuillaan + takapää pyörii mukana), mutta on ollut jotenkin vaikeaa soveltaa näitä tekniikkaharjoituksia käytäntöön. Se nimenomainen ongelma meillä onkin, että Luumu vähän edistää. Ja kun se edistää, minun on ollut ihan kamalan vaikeaa lähteä kääntymään vasemmalle. Enhän kuitenkaan halua talloa tai töniä sitä. 

Mimmi sai hepulijuoksun.
Luumu sai palloähkyn.

Tuijan mielestä Luumun "edistäminen" ei ollut kamalan pahan näköistä, eikä se ala ihan heti edistää. Edistystä alkaa tulla vasta neljännen, viidennen askeleen jälkeen. Saatiinkin tähän ohjeeksi kokeilla seuraamisen aloittamista oikealla jalalla. Nyt kun olen aloittanut seuraamisen aina vasemmalla jalalla, tämä koiranpuoleinen vasen jalka tempaisee koiran helposti mukaansa ja nopeaan vauhtiin. Oikealla jalalla aloittaminen on selvästi hidastanut Luumun menoa, ja tietty välipalkkakin pitää muistaa antaa aina oikeassa kohdassa. Kun olen seuruuttanut liian pitkää pätkää, edistystä tapahtuu herkemmin (anna jo se nami, anna jo se!). Eli nyt vaan lyhyempiä pätkiä, aloitus oikealla jalalla ja ahkerampi välipalkka. Vinkiksi tähän edistämiseen sain myös aloittaa satunnaisesti kääntymällä heti alkuun. Eli koira perusasentoon, ja heti käännös vasemmalle. Näin se ei voi ennakoida ja varastaa heti alkuun! Vitsi - näillä me päästään jo huomattavasti paremmin eteenpäin, kirjaimellisesti! 

Saatiin myös näitä käännöksiä varten sellainen U:n mallinen lautahässäkkäharjoitus. Eli random-määrä lautoja asetellaan maahan U:n tai neliön muotoon, ja käännöksiä harjoitellaan aina lautojen kulmauksessa. Koira siinä ihmisen ja laudan välissä. Vähän vaikeaa nyt selittää, mutta koitan saada vaikka seuraavista omatoimitreeneistä jotain videomatskua näytettäväksi. Tahkottiinkin tätä lautatreeniä t-o-d-e-l-l-a paljon silloin viime viikolla. Luumu oppi tämän kun vaan tahkosi, mutta ennen kaikkea aloin itse hahmottaa kääntymisiä paremmin. Eli kun tuossa kohtaa lauta loppuu, missä kohtaa alan itse asetella jalkoja käännöstä varten. (Ai niin, kannattaa muuten kääntyä aina sillä käännöksen puoleisella jalalla, ettei turhaan tule "heitelleeksi" koiraa ympäriinsä - tämäkin on kuulemma makuasia, niin kuin vissiin melkein kaikki muukin tässä tokossa, mutta toimii!)

Tuosta käännöksen aikana välipalkkaamisesta vielä... Luumu alkaa olla jo siinä vaiheessa, että sen käännöksen voi ihan rauhassa suorittaa loppuun asti, ottaa yhden, kaksi askelta, ja välipalkata sitten koiran ollessa oikeassa paikassa. Tähän tarvitsemme vielä harjoitusta, erityisesti minä (taas on liian monta liikkuvaa osaa - omat jalat, oma käsi, nami kädessä, Luumun paikka, Luumun kontakti...). 

Täyskäännöksestä en oikein osaa nyt sanoa juuta enkä jaata. Kun olen halunnut tehdä sen siten, että koira jää sisäkaarteeseen, eli käytännössä kääntyisin vasemmalle. Kun se on vaan jotenkin niin hienon näköistä. Ongelma tässä on, että se on tuhannesti vaikeampaa. Koiran takapään tekniikan tulee olla kunnossa, tai virhepisteitä ropisee. Tuija kysyikin minulta miksi haluan nyt tässä vaiheessa riskeerata muuten virheettömän suorituksen haluamalla tehdä jotain, mitä ei tässä vaiheessa ole pakko. Niin, miksi? En osaa vastata tähän vielä, mutta laitoin sen mietintämyssyyn. 

Tehtiin tuolla samaisella tunnilla vielä ryhmäpaikallamakuu ja luoksepäästävyys. Hitsi muuten että Luumu jo tykittää luoksepäästävyydessä. Tai mitä tykittämistä se on, kun koira istuu paikoillaan..? No mutta siis että ei edes yrittänyt nousta, vaan piti katseen minussa. (No ensin kyllä tarjosi maahanmenoa Tuijan lähestyessä meitä, mutta jos tätä ei lasketa epäonnistumiseksi...) Aika oli sen verran kortilla, että ei ehditty näyttää missä mallissa meidän hyppy on. Se oli nimittäin toinen minun ennalta "ongelmaksi" ajattelemani liike. 

Ongelma hypyssä on meillä tällä hetkellä liiallinen käsiapu. En tiedä johtuuko vain minusta, mutta tuntuu, etten osaa luopua siitä. Tai johtuu se nyt tietysti vähän Luumustakin, sillä jos pyydän Luumua "eleettömästi" hyppäämään, se ei välttämättä reagoi ollenkaan tai se saattaa mennä esteelle ja palata takaisin tai jäädä hölmönä seisomaan sen eteen. Käskysanaa on siis vahvistettava. Tuija ehdottikin, että ottaisimme kosketusalustan takaisin käyttöön, ja käyttäisimme sitä satunnaisesti. Ja sitä voi kuulemma käyttää, vaikka kävisi jo kokeessakin. Etenkin, kun Luumu on uusien esteiden kanssa vähän epäluuloinen, kosketusalustan käyttäminen tehokkaasti juuri ennen koetta voi poistaa ongelman. Pitää nyt pitää kosketusalustasulkeiset ja keskittyä käskysanan vahvistamiseen. 

Muumuu katselee auringonlaskua. 

On se komia poika.

Se tällä kertaa tokosta. Tämä on yksi niistä monista aiheista, joista voisin puhua loputtomiin - ihana ihana toko! Etsin muuten jokin aika sitten Adlibrikselta yhtä virkkauskirjaa, mutta kuinka ollakaan törmäsin Susanna ja Juha Korrin "Tavoitteena huippukoira" -teokseen. Se lepää nyt tuossa työpöydän kulmalla kontaktimuovilla päällystettynä (koska tietysti tulen selaamaan sitä paljon...). Pitäisi varmaan selata myös Salme Mujusen "Tie tottelevaisuusvalioksi" -kirjaa pitkän ajan jälkeen taas enemmän, jos saisi nyt tähän tilanteeseemme sopivia käytännön treenineuvoja. En ole juuri koirakirjoja avannut Luumun pikkupentuajan jälkeen, taisin silloin saada niistä yliannostuksen. 

Se tokosta tällä kertaa, nyt for real. Luvassa on vielä päräyttävä ruutu-aiheinen teksti - ihan lähitulevaisuudessa. Ruutu on vaan niin sairaan kivaa meidän kummankin mielestä. Tekniikasta ei ole mitään hajua, mutta ruutuun mennään ja vauhdilla! 

Naperon päivätorkut mamman 50-vuotisjuhlien koristekukkien joukossa. 

Ei ole taaskaan mitään tokoaiheisia kuvia, joten täytin tämän postauksen Mumun ja Mimmin kuvilla noin viikon takaa, kun pikkulikka oli meillä kylässä (plus muilla vastaavilla höntsäilykuvilla). Ei voi kuin ihmetellä, miten hyvin nämä kaksi niin erilaista koiraa tulee keskenään toimeen. Mimmi on hyvin päässyt "Luumu-arkuudestaan" eroon, ja yrittää pihalla välillä jotain leikintynkääkin. Vitsi mikä pakkaus!

Heti kun saan Monte-Criston kreivin päätökseen... 

Ollaan vihdoin päästy Natural Menu -kerhoon!
Sain niin paljon suosituksia niin monelta eri taholta, että pakkohan se oli kokeilla.
Toimii kuin junan vessa.