Loving Luumu: Kyseenalaista kisamenestystä Raumalla

Oltiin perjantai-iltana pari tuntia Raision Kullaanvuorella mamman kanssa patikoimassa, ja kotiin tultuamme Luumun takakroppa kramppasi kivusta. Ensin ajattelin, että noni, nyt se on jotenkin minun huomaamattani reväyttänyt siellä metsässä jotain. Nopean tunnustelun jälkeen mikään paikka ei kuumota, se ei arista mitään. Vatsa teki vähän pumppaavaa liikettä ja sieltä kuului mörinää. No sillä on maha kipeä! Huh! Se ei yleensä kestä kauaa. Mentiin ulos, ajattelin jos se haluaa syödä ruohoa ja oksentaa. Ei, se vaan haahuili nurmikolla ja etsi sieltä treenitakin taskusta aiemmin tyhjentämiäni nameja. Kolmas ja todennäköisin keksimäni taudinkuva on se pirun eturauhanen taas. Omituisesti se ajoittui juuri metsälenkin jälkeen, mutta toisaalta sopisi niin hyvin näihin jokapäiväisiin pissanlussutuksiin ja turhanpäiväisiin vinkumisiin. Ilta meni olohuoneen lattialla toisiamme silitellessä ja katsellessa Uunoa armeijan leivissä.

Lauantaiaamuna eli koeaamuna herättiin tavallisesti 6:20. Kävin Luumun kanssa pienen hihnalenkin, ja nätisti ravasi ja kantoi selkäänsä. Tehtiin puistossa pari jättöliikkeen pätkää ja namiseuraamista. Äijän ilme oli iloinen ja yhtä hönö kuin aina. Ei mitään ongelmaa maahanmenoissa tai maassa pysymisessä. Ehkä me voitais kuitenkin lähteä Raumalle. Tavaroiden pakkaamista. Enemmän väsymystä kuin jännitystä. Enemmän ahdistusta eilisestä kuin intoa tulevasta päivästä. Mentiin Tuulian ja Torreksen kanssa samalla kyydillä ja tavattiin loput madot paikan päällä. Matkalla oli sattumuksia auton ja navigaattorin kanssa, mutta selvittiinhän me. Saatiin jo matkan päälle tilanneselvitystä avoimen luokan lähtölistoista ja siitä, että kisapaikka onkin nurmi. Voi viddu. Luumu on nurmella aina normaalisti kahelimpi vähintään potenssiin kolme. Sen verran vähemmän ollaan kuitenkin treenattu nurmella, että se ei jotenkaan ymmärrä sääntöjen koskevan myös nurmikentällä treenaamista - jos nyt kuitenkin vaan juostais ja haisteltais paikkoja..?

Kisapaikka RKS:n Pulttivaheessa oli rauhallinen ja nurmikenttä sopivan suljetussa paikassa. Kenttä oli ajettu lyhyeksi, mutta muualla ruoho oli pitkää ja yön kostuttamaa. Kirpparilta hankkimani Lacosten nahkatennarit olivat viidessä minuutissa pesusienimäistä matskua. Kiva. Luumu oli ihan yhtä innoissaan. Se käveli pitkällä, kylmällä ja märällä nurmella konttejaan nostellen kuin mikäkin vaippahousuinen länkisääri, ja se katseli minua hakatun rescuekoiran ilmeellään, jonka se etevästi osaa vetää naamalleen minun jotain siltä pyytäessä. Maahanmenoista nillitettiin ihan huolella. Jumaleisson mene itse kaljulla pikkumasulla tuonne kylmään ja märkään nurmeen pötkölleen :/ Luoksetulot olivat jähmeriä. Kaikki takkusi. Mietin taas onko se nyt tämä nurmi vai onko se kipeä. Käytiin pieni pyrähdys metsän puolella asioilla. Siellä Luumu oli iloinen itsensä, ja katseli vähän siihen malliin, että pitääkö tuonne kisapaikalle todella vielä palata.

Ihan rehellisesti ei ole ikinä jännittänyt näin paljon. Tuomarina oli vielä ihana Juha Kurtti, joten ihan oikeasti mitään jännittämistä ei olisi pitänyt olla. Luumu ei kuitenkaan ollut oma itsensä (varmaan monestakin eri syystä), mikä teki kisatilanteesta vieläkin kamalamman. En oikeasti tiennyt mitä se tekee, ei varmaan mene maahan, tekeekö mitään muutakaan. Lähteekö litomaan, sulkeeko korvat ja avaako nenän? Näyttääkö vaan keskaria ja perävalot vilkkuen viipottaa kehästä ennen aikojaan?

No näin siinä sitten kävi. Luumu teki kyllä töitä, ja videollakin se näyttää ihan kummallisen iloiselta. Se ei kuitenkaan ollut oma itsensä, ja tekeminen sen kanssa oli ihan kamalaa. Se ei oikeasti tehnyt hommia tavalliseen tapaansa suurella sydämellä, vaan ainoastaan, koska minä käskin. Ja ne käskyt todella kuuluvat tuossa videolla. Kaikki ponnistusta vaativat liikkeet olivat sillä jähmeriä; luoksetulo ja nouto olivat ihan ennenkuulumattoman hitaita. Se johtuu taatusti eturauhasvaivoista. Kyllä sillä niitä vaivoja näköjään on, ei se muuten noin himmailisi. Maahanmenot sujuivat kautta linjan hyvin, mitä ihmettelin. Nurmi oli nimittäin edelleen märkä.

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen 8
Maahanmeno 10

Luoksetulo 8,5

No. Mitä tässä nyt voi oikein sanoa. Hienot pisteet, Luumu näytti juuri sellaista teknistä osaamista, jolla tasolla se nyt onkin. Mutta kun se ei sydämessään ollut tässä mukana. Nämä pisteet eivät olleet meidän yhteistyömme pisteitä, vaan ne olivat jotain kamalia käskemiseen, tottelemiseen ja auktoriteettiin liittyviä pisteitä. Kisaaminen on kivaa, kun kummatkin ovat siinä täysillä mukana. En minä tällaista harrastamista halua, en minä halua tuloksia tällä hinnalla.

Seisominen 10

Nouto 9

Kaukot 8

Hyppy 8
Kokonaisvaikutus 9

Soitin saman tien paikan päältä meidän hierojalle, ja sain Luumulle ajan keskiviikoksi. Fyssari on vasta lokakuun alussa. Kastraatio vasta marraskuussa. Heti tänä aamuna soitin Luumulle ajan eläinlääkärille eturauhastutkimuksiin. Se ei ole tulehtunut. Se on varmaan sen verran laajentunut, että se aiheuttaa epämukavaa oloa, vaikuttaa Luumun liikkumiseen, jumiuttaa lihakset ja sisuskalut ja näin ollen tekee koko koirasta ihan kipeän ja jäykän. Lääkäri jopa näytti meidän ensi sunnuntain piirinmestaruuskisoille vihreää valoa, mutta itseä epäilyttää. Jos oirehtiminen jatkuu, laitetaan sitten ensi viikolla Tardak-hormonipistos, jolla selvitään varmaan ainakin sinne marraskuulle. Katsotaan nyt miten Luumu tästä vetreytyy ja mitä hieroja sanoo keskiviikkona. Nyt me lomaillaan ja käydään vaan hihnalenkeillä. Jos jotain hajuerottelujuttuja sille keksisi, muuten mennään ihan tokotta koko viikko, Luumu ja minä.

Jos nyt jotain hyvää pitää hakea tästä kisasuorituksesta, niin ainakin Luumu teki siitä huolimatta, että se ei itse ollut täysillä hommassa mukana. Eturauhasvaiva (jos tämä nyt sitä on..) on kuitenkin suhteellisen helppo vaiva hoitaa, ja me ollaan päivä päivältä menossa kohti lopullista vaivattomuutta ;) Ja jos nyt pitää jotain harmitella, niin noihin piirinmestaruuksiin olisin kyllä halunnut mukaan. Meillä on niin hieno joukkuekin! Pitää vaan toppuutella itseään ja muistaa, että kisoja tulee aina. Me ollaan aina menty tokojuttuihin asenne edellä, eikä me tingitä siitä nytkään. Nyt hoidetaan vaan kisakaveri taas parhaaseen mahdolliseen kuntoon, ja pian ollaan taas kentillä hämmennystä aiheuttamassa.

(Ps. "Puolikuntoisenakin" ja inhottavalla märällä nurmellakin Luumu hoiti meille pisteillä 178,5 toisen ykköstuloksemme ja toisen sijoituksen avoimessa luokassa!)