Superluumun paluu

Torstai-iltana napattu telkkarinkatselukuva.
Luumu osoittaa tylsistyneisyytensä tunkemalla naamaansa
jatkuvasti mun housuntaskuun :D

Oujee, me päästään sittenkin huomenna kisaamaan! Luumu on ollut täysin oma itsensä torstai-illasta asti, kun tulin Barffikaupalta kotiin. Torstaina ja perjantaina tehtiin pikkutokoa läheisessä puistossa. Pikkutokoa tehdään rauhallisesti namin ja naksun kanssa. Hienosti erotteli jäävät, juoksi luokse ja nappasi kaksi kertaa väärän tunnarikapulankin. Enpä ole ikinä ennen ollut niin riemuissani väärän kapulan tuomisesta. Tyyppi rymisteli kapuloille elämänsä intoa puhkuen ja kapulat kaikkiin ilmansuuntiin leviten nosti sieltä ensimmäisen mikä suuhun sattui. Lähetys uudelleen, sama toistui. 

Täällä kotona ollaan tehty tunnarin hajuerottelua naksun kanssa. Se on ollut tarpeeksi rauhallista mutta silti aivoja vaivaavaa. Ja pohjia on hyvä aina vahvistaa. Jääviä ollaan eroteltu juoksemalla huoneesta toiseen ja äkkiä reagoimalla mihin tahansa kolmesta jättösanasta. Luumu on tässä huippuhyvä. Seuraamisen käännöksiä ollaan tehty paikallaan ja kaikkiin suuntiin. Nekin menevät naksulla aika kivasti. Piipertäminen on näköjään meidän kummankin mielestä tosi kivaa.

Hallilla käytiin perjantaina tekemässä Tuulian ja Torreksen kanssa paikkamakuuta. Luumu teki ensin Tuulian valvovien silmien allan minuutin yksin ennen kuin tehtiin pariminuuttinen koirat keskenään ilman kenenkään valvovaa silmää. Ei puhettakaan mistään leikkiinlähtemisistä tällä kertaa. Häiriötreenit ja "nuijinta" tästä paikalla makaamisen vakavuudesta on selvästi auttanut. Ja pitää vielä mainita, että todella hienosti pojat makasivatkin, vaikka hallissa oli täydet rakennustouhut menossa. Äijät siellä nostotelineissä ja trukkien sunmuiden kanssa asettelivat sisäkattopeltejä paikoilleen. Ei mitään ihan hiljaista puuhaa. 

Paikalla makaamisen oikeaa mielentilaa käytiin harjoittelemassa myös tänä aamuna Teemun kanssa. Luumu teki koekehässä yksinään kolme minuuttia. Toooodella hyvä. Ei kuulemma mitää aikomuksia lähteä juoksemaan p*llurallia, eikä ollut vetänyt edes lonkalleen. Sama illalla Jedin kanssa. Oikein bueno. Aamulla tehtiin myös jotain jäävien pätkiä ja luoksari sekä nouto. Luoksarissa ehkä aavistuksen hidas, nouto tavalliseen tapaan maailman ihaninta. Illalla tehtiin koekehässä liikkeestä maahan, luoksetulo, liikkeestä seis ja kaukot Jennin liikkuroimana. Oikein super siinäkin. Noin niin kuin teknisesti ihan luumumaista menoa, mutta että asenteellisestikin. Ihanan iloista tekemistä, juuri sitä miltä sen pitääkin näyttää. Odotan innolla huomista. Tunnen käsittämätöntä kiitollisuutta siitä, että ylipäänsä pääsemme kisaamaan. Jännityskin varmaan tulee, mutta se on huomenna se.

Pikkukoira on kätevä juottaa pikkukupista. 

Mielestäni osaan elää hetkessä poikkeuksellisen hyvin ja arvostaa sitä jokapäivää lähes aina, mutta näin karrikoidusti haudan partaalta palattua se terveys on vaan kaikkein tärkein asia. Aina. Ilman sitä ei ole yhtään mitään muuta. Niinpä onkin tuntunut aivan käsittämättömän hienolta saada vanha tuttu superluumu takaisin. Se kuinka sen ilme kirkastuu, kun tehdään jotain yhdessä. Kuinka se pienellä sammakkonaamallaan tuijottaa suoraan silmiin perusasennosta ja hymyilee samalla. Kuinka se vaan on maailman paras pikkukoira ja tekee minut joka päivä maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. 

Kuvat ovat mamman reilu viikko sitten
Raision Kullaanvuorelta ottamia