Surreal, but nice

Team Finland

Olen ollut koko pitkän viikonlopun perjantaiaamusta lähtien kisaleskenä, kun Teemu lähti Puolaan katsomaan lentopallon MM-kisoja. Paljon mahtuikin taas kaikenlaista meidän viikonloppuumme, tällä kertaa myös paljon muuta kuin tokoa. Tokoakin toki, mutta ei pelkästään sitä.

Perjantai-iltapäivällä suuntasimme parin vuoden tauon jälkeen sienimetsään. Tarkoitus oli aluksi tehdä noin tunnin lenkki Metsämäen puolella Suomen Sydämessä, tarkemmin sanottuna Keetterinmäessä. Muumi tuli mukaan, ja ajattelin, että se juoksee tunnissakin jo monen tunnin edestä. Yksiä hulluja kuvittelenolevanimaailmanparasjälkikoira-hepuleita lukuun ottamatta Luumu meni hienosti meidän kanssa siinä lähellä. Piti meitä silmällä, kulki siinä välissä. Haisteli paikoitellen todella luonnontilaisen metsän aarnioisia tuoksuja ja nautiskeli perjantaipäivästä omalla tavallaan. Mutta paria kantarelliaarretta lukuun ottamatta kuljimme jonkun toisen sienestäjän jalanjäljissä. Tattien kantoja oli leikattu hujan hajan sinne tänne.

Ihana reitti. Meille tuttu maasto näytti uudet puolensa, kun poikkesi polulta metsään. Kun ei ollut enää polkua mitä tallata, sieniretkemme kestikin loppujen lopuksi tuplasti aiottua kauemmin. Onneksi on nykyihmisellä strackerit sun muut mobiilisovellukset. Eksyminen on lähes mahdotonta.

Jo on sovellus! Vain skanneri ja tunnistuslaite puuttuu ;) 

Eiköhän näistä yhden juustoisen sienikastikkeen saa väsättyä. 

Kaksi maailmaa kohtaa. Hevoset laitumella, takana Topinojan kaatopaikka. 

Innokas sienestäjä 

Ihana Muumu miten sä olet onnellisen näköinen :D 

Voitatti? 

Löydettiin metsän uumenista ikivanha auto! 

Muumu menes nyt poseeraamaan sen auton viereen. 

Tämäkin kuulemma jokin sieni.
Näyttää ihan noidan käsivarrelta :O 

Kärpässieniä oli paljon! 

Vähän epätarkka kuva, mutta tunnelmaltaan passeli. 

Suomen luonto <3 

Joen toiselta puolelta näkyi tuttuja maisemia.
Vanhalinna 

Worst enemy, we meet again! 

Ravattula riippusillalta nähtynä 

Vanhalinnan puoli riippusillalta nähtynä 

Kaks sienimiestä

Perjantai-illalla käytiin vielä Muumelon kanssa matoilemassa Hannunniitussa. Luoksetulon ketjuttamiseen liittyvistä vireongelmista tunnutaan päässeemme. Ollaan hinkattu kolmen liikkeen ketjua niin paljon, että ensimmäistä kertaa tuntuu, että Luumu oikeasti tietää, mitä siltä luoksarissa odotetaan. Se tulee nyt aavistuksen maltillisemmin, mutta pysähtyy takuulla. Jännästi se tulee sen loppupätkän sitten sivulle ihan täpöllä. Hönö. Myöhäisilta me sitten köllöteltiinkin sohvalla. Kudoin sormikkaita, Luumu torkkui ja näki unia. Netflixin suunnattoman ärsyttävästä toimimattomuudesta johtuen jouduin kaivamaan DVD-soittimen kaukosäätimen esille. Verestelin muistoja teini-ikäisen minäni lempparielokuvan Notting Hillin tahdissa, ja ihmettelin, miten muuten niin kovin dementoitunut mieleni muisti niin monta repliikkiä ulkoa. Just going to the kitchen to get some food, then I'm going to tell you a story that will make your balls shrink to the size of raisins. Spikessä vaan on sitä jotakin.

Lauantai vietettiinkin mamman kanssa Marimaskussa Taattisten tilalla villakoirien Club Show'ssa Vau Mumua edustamassa. Hetken mietin, että menisikö se Muumelokin siinä sivussa, nuuskuttelemassa Taattisten tilan eläimellisiä tuoksuja, ihmettelemässä puudelien näyttelytouhuja ja osallistumassa vaikka rallytokon testaamiseen. Kaikeksi onneksi Luumu jäi kuitenkin kotiin. Touhua ja tohinaa oli muutenkin ihan riittämiin - vaikka ihan mielenkiintoista olisi ollut nähdä kuinka Luumu olisi suhtautunut tilan maskottisikaan Ottoon. "Hei kaveri, sulla on vähän paino päässyt nousemaan, mutta muuten taidat olla ihan rotumääritelmän rajoissa."

Tänne pitää joskus tulla uudestaan! 

Syrämenmuotoinen kivi! 

Ihan itte oon tehny! 

Otto-possu... 

... aiheutti välillä vähän sekaannusta piipahtaessaan näyttelyalueella. 

Taattisten tilan kuvat on ottanut mamma <3

Päivä oli syyskuiseksi lauantaiksi uskomattoman lämmin, taisin jopa saada rintamukseen hiukan väriä. On se vaan niin erilainen se villakoirien näyttelymaailma kuitenkin. Staffin kun voi nostaa näyttelykehään melkein suoraan metsälenkiltä. Tunnelma oli villakoirapäivässä leppoisa; sujautettiinpa VM-edustajan käteen eräästä teltasta muovipikarillinen valkoviiniäkin. Kotiin tultuani hengähdin hetken ennen kuin lähdin ajelemaan Kaarinaan kohti Piispanrantaa. Ilta, jona onnensa ansaitsevat sen saivat. Luumukin tuli sen verran mukaan, että sai käydä nuuskuttelemassa paikat läpi, ja odotteli sitten autossa lopun aikaa. En voinut oikein koko päivän kotonaolon jälkeen jättää sitä jälleen yksin. On se kyllä siitä mainio koira, että sen voi päästää ihan mihin vaan irti, ja ainut missä pitää vähän perään katsoa, on ettei se syö tyyliin hääkakkuja ihmisten lautasilta tai vastaavaa. (Tilaisuus oli siis sen verran casual, että koiran ylipäänsä uskalsi mukaan ottaa - eikä Luumu ollut edes ainut nelijalkainen vieras...)

Ilmapalloin rantaan viitoitettu tie

Juhlavermeet päällä ;)

Pikavisiitin jälkeen palattiin jälleen kotiin ja kummallisesti taas Hugh Grantin ihastuttavaan seuraan. En ymmärrä miten tästä tuli noin leffallisesti Hugh Grant -teemaviikonloppu, vaikka pikemminkin olen kuitenkin Julia Roberts -fanityttö, jos joku fani pitää olla. Poika-elokuva ei ihan yltänyt edellisillan elokuvakokemuksen tasolle, mutta ihan hyvää viihdettä joka tapauksessa. Pidin taukoa kutomisesta jatkaakseni sitä taas sunnuntaiaamuna. 

Oliskohan sitä itselläkin tarvetta jo uusille kämmekkäille..?

Sunnuntaina ompelin myös koneella. Oli nätti päivä, tehtiin pikkutokot päivälenkin yhteydessä. Jännä miten syyskuinen 20 astetta saa mehut pikkumiehestä muutaman seuruu- ja luoksariharjoituksen jälkeen. Miten se ikinä selvisikään noin hyvin heinäkuun lopun yli kolmekymppisistä trooppisista lämpötiloista? Illalla meillä alkoikin TSAU:n VOI/EVL-treeniryhmän kausi. Ihmeellisesti sitä taas jännitti itsensä ihan sykkyrälle, vaikka kahdeksan hengen porukassa ei ollut kuin yksi sellainen ihminen, jota en ikinä ollut ennen nähnyt ja pari hiukan vieraampaa, joskin sentään joskus tavattua treenikaveria. 

Luumu oli kyllä hyvä. Hieno paikalla makaaminen vieraammassa seurassa, etevät kehäänmenot ja liikkeiden välit. Ja kyllä sietää ollakin, kun niitä ollaan niin paljon nyt kesän aikana tehty. Häiriöperusasennot olivat vaikeita. Se tekee paikalla makaamistakin extremehäiriössä paremmin. Johtuisikohan siitä, että se ei miellä perusasennossa katsekontaktin pitämistä samalla tavalla yhtä tärkeäksi tehtäväksi kuin paikoillaan makaamista vaikka taivas tippuisi niskaan. Hmmph. Pitää itsekin miettiä missä sen häiriönsietoraja menee, ettei tule vaadittua liikoja. 

Parit muut halliporukat alkavatkin parin, kolmen viikon päästä lokakuun alussa. Odotan talvikautta erityisen innoissani. Saadaan AVO paketoitua sitten kun saadaan - toiveissa kuitenkin nyt syyskuun aikana, kun meillä on kahdet kokeet. Sitten olisi koko talvi aikaa harjoitella voittajaa varten... ja jos vaan kaikki menee suunnitelmien mukaan, Luumu nousisi EVL:ään ennen ensi vuoden elokuussa voimaan astuvia sääntömuutoksia. Saa nähdä. Kovasti on tekemistä, mutta ollaan me kovia tekijöitäkin :D

Tänään maanantaina on mennyt toimeliaan viikonlopun jälkimainingeissa koko päivä koneella istuessa. Onneksi on töitä, sekä niitä käännös- että näitä ompelu. Päivälenkin yhteydessä Luumu teki yhden tunnarin läheisessä puistossa. Ei olla tunnarissa vieläkään otettu liikkuria hommaan mukaan, vaan Luumu opettelee tällä hetkellä tunnistamaan sen oman hajun sieltä vieraiden ihmisten hajujen joukosta. Alun epävarmuuksista ollaan tässäkin jo päästy, ja nyt Luumu on tehnyt pari viime kertaa sillä tavalla, että se nostaa sen oman heti, kun se kohdalle sattuu. Ennen se haisteli todella intensiivisesti ja virkamiesmäisen tarkasti (joskin toohottaen) kaikki kapulat kertalleen tai jopa toistamiseen läpi ennen oman noukkimista. Mutta hitsi että se pitäminen on edelleen vaikeaa. Tosin miten se siitä olisi voinut helpottuakaan, kun ei me olla mitään tehty sen helpottamiseksi. Treenattavien asioiden lista vaan pitenee. 

Ennen kuin käydään hakemassa Teemu iltamyöhäisellä lentokentältä, ajattelin käydä vielä kokeilemassa, josko päästäisiin TSAU:n hallille tekemään pienet omatoimitreenit. Ajattelin tehdä kaikki avo-liikkeet paljolla palkalla. Ei olla oltu hallissa sisällä treenaamassa köh... alkuvuoden jälkeen, ja parin viikon päästä pitäisi piirinmestaruuksista siellä kisata. Sitä ennen meillä on kuitenkin nyt tulevana lauantaina Raumalla koe. Katselin tänään Terhin ja Manun TK2-videota viime viikonlopulta, ja iski ihan järkyttävä kisanälkä. Siinä kisaamisen jännityksessä on vaan jotakin niin todella koukuttavaa. Ja hienointa on, kun me voidaan oikeasti mennä Luumun kanssa sinne kehään leuka pystyssä, rinta rottingilla ja leveä hymy naamassa. Me voidaan olla toinen toisistamme ylpeitä. Tämä me osataan, tämän eteen me ollaan tehty töitä koko kesä. Koko elämä helkkari soikoon. 

Aika hyvä suojaväri sulla, Luumu.

Pyykkikasassa on paras päiväunipaikka. 

Ready, set, go! Weekend!!