Muista että ilman luottamusta meillä ei oo mitään

On paljon töitä, tällä kertaa enemmän tämän tieto- kuin ompelukoneen kanssa tehtäviä. Siitä huolimatta hylkäsimme ruudun tänään puolenpäivän jälkeen tunniksi ja piipahdimme pitkästä aikaa päivälenkillä Ystävänpolulla täällä Vanhalinnassa. Lähes tunnin kestäneen lenkin aikana nähtiin kaukaisuudessa yksi pakettiauto, muuten oli hipihiljaista ja sielu lepäsi ruumiin tehdessä töitä pysyäkseen pystyssä talven liukastamilla poluilla. On se vaan talvi ja luonto ja elämäkin joskus kaunista.

Kotiin palattuamme avasin sen verran hetkeksi telkkarin, että kerkesin muutaman minuutin katsoa uusintana lähetettyä jaksoa How I Met Your Motherista. Onpa muuten hirvee ikävä sitä sarjaa ja kaikkia niitä hahmoja. Pitäiskö katsoa koko sarja alusta lähtien taas netpliksistä? Ja milloinkohan Suomessa näytetään American Horror Storyn kolmoskausi? 

Kyllä vaan, ihan näin tähdellisin ajatuksin ollaan startattu uusi viikko, ja samalla linjalla tullaan jatkamaan viikko loppuunkin. On näiden eri tärkeiden aatosten väliin toki mahtunut vähän tokojuttujakin. Ne vasta tähdellisiä ovatkin xP

Floran ja Oivan kanssa lenkillä joskus joulukuun puolella. 

Viimeksi vähän mainitsinkin, kun meinasi mennä hermo jos toinenkin herra Hedelmän omatoimisiin kekkulointipuuhiin kesken kisanomaisen treenin. No. Pidettiin viikonloppuna tammikuun MaTo-palaveri, ja sen lisäksi että onnistuin olemaan lähes koko viisituntisen paltsun ajan aina jostain naama väärinpäin, keksittiin me sentään mulle taas aseet vastaiskuun Muumelon omatoimisia kekkulointiyrityksiä vastaan. Ja siis jotenkin niinku hirveen ärsyttävää tommonen mielentilaan ja yhdessä tekemiseen liittyvä kekkulointi. Jotenkin tuntuu, että ihan sama kuinka paljon tekniikasta uupuu, kunhan se mielentila on oikea (no ei ihan sama, mut...). Mutta että jos mielentilasta uupuu, niin sekös pistää ketuttamaan. 

Harmi, ettei ole tullut otettua videota kaksista viimekertaisista kisanomaisista treeneistä, sillä ero on kuin yöllä ja päivällä, kesällä ja talvella, elävällä ja kuolleella. You get the point. Palaverissa tuli pohdittua, että Luumun liikkeidenvälejä on tehty nyt tosi hyvään kuntoon yhtä seikkaa loppuun asti viemättä: kuinka liikkeestä sosiaalisen palkan jälkeen siirrytään yhdessä mun kanssa ja asettaudutaan seuraavan liikkeen aloituspaikkaan. Me harjoiteltiin rutiinit tohon palkkaan. Me harjoiteltiin palkasta rauhoittuminen (nykyään riittää, kun otan ryhdikkäämmän asennon ja muistutan rauhoittumisesta tokaisemalla okke), ja me harjoiteltiin siirtymät mun kanssa. Ja missä nyt kekkulointia ilmenee, on sen siirtymisen jälkeen asettautumisessa. Kun siinä ei ole rutiinia, Luumu näkee tilaisuutensa koittaneen, ja se saattaa irrota vähän etäämmälle haistelemaan maata, tsekkaamassa mitä vaan maahan jätettyjä esineitä, morjenstamassa liikkuria tai tuomaria, you name it. 

Ja se tarttee kisanomaiseen treeniin satunnaispalkkausta. Jos sillä olisi vähänkään semmoinen olo, että kohta toi muija vetäisee nyksnyks-palkan taskusta, niin eihän se koe tarvetta lähteä nuuskuttelemaan kesken puuhan mihinlie. Ja tietty pitäähän sille muistuttaa, että hei, älä kuvittelekaan nyt mitään omatoimikekkulointeja siinä, vaikka ihan vieressä olis kutsuvasti avoimeksi jätetty agiputki, ja vaihtoehtona on tehdä kisanomaisesti kaukoja kunnes toisin määrätään. 

Olosuhteet kuvaamiseen oli aika haastavat,
mut tulipa harjoiteltua taas kameran käyttöä. 

Niinpä siis ennen näitä uusia keinoja Luumu pöllöili viime lauantain kisanomaisissa ihan huolella. Juoksi just sinne putkeen, vaikka oikeasti piti asettautua tekemään luoksaria. Lähes kaikissa liikkeiden aloituskohdissa sain kalastella sitä pyytämällä useaan kertaa perusasentoon, ennen kuin herraa huvitti noudattaa kuuliaisuutta. Vähän väliä oli itsellä semmoinen olo, että jumaleissön sentään jos olis oikeet kisat nyt, niin rukkaset tulis tuostakin possusta tehtyä. Ai niin ja tuon yleisen hössötyksen lisäksi epäonnistuttiin lähes joka toisessa liikkeessä. Viidestä/kuudesta liikkeestä ryssittiin hyppynoudon palautus (joo ei se varmaan itsestään tule kuntoon, kun ei sitä ole treenattu) ja AVO-kaukot 10 metristä (istumaan nousua pitäis varmaan kisanomaisissa palkata..?). Jos jotain positiivista pitää hakea, niin liikkeestä istu oli hyvä, metalli oli väljää perusasentoa lukuunottamatta täydellinen, luoksarissa teki kummatkin pysähdykset (vaikka omaan silmään valui liikaa), ja lopussa teki ihan täydellisen tyhjän ruudun, josta sitten saikin pallon taakse heti pysäyttämisen jälkeen.

Eilen tehtiin samanmoinen kisapätkä, paitsi että kaikenlaisista säröistä mielentilassa annetaan YKSI varoitus, jonka lisäksi toimintasuunnitelmassa oli toisesta säröstä saman tien häkkiin / tekeminen loppuu siihen. Lisäksi liikkuri sai 1 - 3 kertaa suunnitellun kisapätkän aikana naksauttaa, jolloin ohjaaja vetäisi vasemmasta taskustaan narulelun Muumelolle revittäväksi pariksi sekunniksi (nyksnyks-palkka). Ja vielä tämän lisäksi AVO-kaukot tehdään niin, että ne taatusti onnistuvat, eli lyhyempi matka (bauttiarallaa 5 metriä), ja hyvällä asenteella tehdystä istumisesta takapalkka liikkurilta. Vähän pomppasi eteenpäin (5 cm?), mutta tässä tapauksessa irrelevanttia. 

Ihan sairaan hyvä suunnitelma! Mentiin kehään "mennäänkö Luumun kanssa hommeleihin - yhdessä sun kanssa hommeleihin", koira maahan, ja liikkurin kutsuessa sivulletulon kautta yhdessä kehään. Okei. Pikkukoira heti fundeeraa, että siistii päästä hommiin, mutta taidanpa tehdä työt vähän toisella tassulla, ja käyttää toisen käpälän omiin bisneksiin. Vaan saatiinpa yllätettyä, kun heti ekan seuruupätkän aloituskohdassa palkattiin se nyksnyks iloisesta sivulle asettumisesta. Sen jälkeen oli Muumelon ilme naamalla koko kisasuorituksen ajan ihan käsittämättömän intensiivinen ja iloinen. Ainoastaan kaukojen aloituspaikkaan asettumisessa jouduin rääkäsemään sille pahasti, kun meinasi taas lähteä nuuskuttelemaan sinne putken suuntaan. Vaan eipähän edes harkinnut koko asiaa sen jälkeen. 

Ihan huikeeta! Summasummarum. Pitkä suora seuruu > excellent! Ainoastaan vähän poikitusta loppumetreillä, mutta tavanomaiset ongelmamme (kaikki mitä seuruuseen vaan voi liittyä) olivat tipotiessään. Asenteesta papukaijamerkki. Metalli > ihan täydellinen, ei oo varmaan ikinä ollut näin tiivis. AVO-kaukot > takapalkka ekasta istumisesta. Vähän pomppasi eteenpäin, mutta hyvä asenne. Hyppynouto > Ookoo. Kapula lensi aika suoraan, jos olis mennyt vinoon, olis varmaan palauttanut esteen kiertämällä. Ruutu > lähetettiin tyhjään, pysäytyksestä pallo taakse ja oli ihan SUPER! 

Ai vitsi kun oli hyvät treenit. Tehdään tänään Vanton tilalla vähän paikkiksia, seuruuta ja sit tommonen kisamaisempi pätkä taas satunnaispalkalla. Tekniikkaa kun voi hioa vaikka kuinka, mutta jotenkin se mielentila ja asenne vaan pitää aina olla siellä satasen paremmalla puolella. Eihän tässä muuten mitään järkeä ole. Ja täytyyhän se tiimityö olla hiottu viimisen päälle niin, että me ollaan kumpikin kartalla siitä mitä se toinen osapuoli tekee. Ei sillee, et toinen vaan perävalot vilkkuen häviää jonnekin putkeen, ja toinen jää luottamaan tiimityöhön ihan keskenään.