Mitäs me henkselinpaukuttelijat

En taas muistanutkaan miten suuri merkitys paikalla voi olla. Nyt kun ei olla kisattu pitkään aikaan missään vähän vieraammalla paikalla, ei ole tullut raahattua tuota koiraa mihinkään uusiin paikkoihin. Tai mitä nyt Riitalla käytiin, eikä sillä hallilla siellä ollut merkitystyä, ja tammikuun alussa meidän DoXX-treenit siirtyivät tähän Tuulissuolle Turun Murren halliin, joka oli sekin meille uusi paikka.

Mutta näköjään sillä paikan vieraudella ei välttämättä olekaan väliä, vaan itse tilalla noin muuten. Vaikeaa selittää, mutta vaikka TSAU on meille kuin toinen koti nykyään, Luumun on ollut aina vaikeaa keskittyä seuraamiseen siellä. Kaikki muu sujuu, mutta liikkeellelähdöissä seuruun kontakti tippuu väkisin siellä. Ja siis vaikka oltaisiin hallissa ihan kahdestaan. Siellä on varmaan jotenkin niin avaraa. Pitää tsiikailla et mihin mennään. Vissiin en ole ihan niin luotettava kartturi sit kuitenkaan.

Turun Murrella. Kuvat otti Henna :) 

"Mää niinku olevinaan pidän kyl kontaktii, mut en sit kuitenkaan ihan..." 

Tämän pitäis varmaan olla hidasta käyntiä,
vaiks Luumu näyttää siltä kuin olis trampoliinilla. 

Herra Hauskuuttaja

Tilalla on näkäjään merkitystä myös ruututreenissä. Ei olla näitä "uusia" harjoitteluohjeita itse asiassa Vanton tilalla kokeiltu (kun jos ne kuitenkin epäonnistuu). Jossain vaiheessa syksyllä nimittäin tuntui, että siellä Vanton pitkässä ja kapeassa hallissa ruututreeni epäonnistui AINA. Saattoi se olla sitäkin, että ne metodit ei muutenkaan toimineet meillä, mutta totta kai ruudun hahmottaminen voi olla semmoisessa hassun puolikkaan plussan mallisessa hallissa haasteellista. 

Annen kuvaamia Tsaulla. 

On se aika näppärä siellä!

Tila voi tehdä siis jonkin tietyn liikkeen treenaamisesta vaikeaa. Mutta voiko se tehdä siitä myös helppoa? Olen tässä parin viikon aikana paukutellut oikein kunnolla henkseleitä meidän ohjatun noudon erinomaisuuden vuoksi. Suunnat olivat varmat jo pitkään, ja pystyttiin helposti ottamaan jo samaankin treenikertaan kumpaakin suuntaa. Jotenkin Luumu lukee tuommoiseksi koskaan aksaa harrastamattomaksi koiraksi mun käsimerkkejä tosi hyvin, ja ollaan saatu olalletaputuksia myös kauniista kaarista. En ihan rehellisesti voi sanoa mitenkään vaikuttaneeni noihin Luumun "kaariin", vaikka jokusen kerran sitä sylkkäriä namilla tehtiinkin. Se on vaan luontaisesti lahjakas ;) Ja kun se tykkää noutaa ja juosta, niin mikäs siinä. Komeehan se ohjattu on kuin mikä. 

Arvasinhan, että merkin yhdistämisestä ohjattuun tulee varmaan sanomista. Mahdettiinko viime viikolla ottaa ekan kerran. Muistutin alkutreenissä merkkiä ja ohjattua erikseen, ja sitten lopputreenissä tehtiin ne yhteen. Kävin toki näyttämässä vielä merkkiä, ja kapulatkin olivat maassa valmiina - ettei tullut kytättyä vielä sitä vientiäkin. Silti se Muumelo vaan ryskäsi merkin ohi kapuloille, mutta sain rääkäisemällä pysäytettyä ennen tarttumista. Olis pitänyt olla joku viksumpi suunnitelma kyllä. Käydä palkkaamassa siitä pysähtymisestä, eikä vaan pyytää takaisin. Mutta heti seuraavalla kerralla pysähtyi merkille, vein nakkia naamaan, ja lähetin noutamaan. 

Seuraavalla kerralla TSAUlla muistutin merkkiä niin, että kapulat olivat maassa, mutta tehtiin ikään kuin 90 asteen kulmassa kapuloihin nähden, että ne eivät "häiritse" siellä niin paljon. Hyvä merkki, sitten käännyttiin kapuloita kohti > LOISTAVA merkki ja ohjattu. Kyllä väkisin nousi virne naamalle, että ei oo totta! Näinkö se on liike paketissa ihan vaan vähällä mutta hurjan hauskalla treenaamisella? Ja totta kai siis kun joku juttu toimii, niin se toimii samalla tavalla täydellisesti koko loppuelämän missä ja milloin vaan?

No ei. Piti keskiviikkona tehdä Vanton tilalla MaTo-treeneissä ohjattua siihen alkuun ihan vaan, että saapi vähän juosta ja purkaa. Tehtiinkin sitten koko meidän puolikas treeniaika sitä. Merkki oli kyllä hyvä. Sekin on jotenkin itsekseen tullut noin hyväksi. Sitten liikkuri vei kapulat, ja lähetin uudelleen merkille. Mikä merkki? Täyttä höyryä kapuloille, ihan oikeaan suuntaan kyllä, mutta täydellisesti merkin ignooraten. Otettiin uudestaan, näytin merkkiä ja pysähtyi merkille kyllä. Ei vaan enää lähtenyt noutamaan, vaan palasi vähän töttöröö-fiiliksissä mun luo. Kyllä me aika monta toistoa saatiin eri tavalla varioiden tehdä (ja aina merkillä palkaten), että pystyttin taas kertomaan Luumulle, että kyllä sinne kapuloille sitten loppujen lopuksi saa mennä, kunhan vaan ensin muistaa pysähtyä siihen merkille. 

Itse olin alkuun sitä mieltä, että hallin kapeuden takia Luumu ei vaan hahmota niitä suuntia jotenkaan samalla tavalla, mutta kyllä se asiaa puituamme oli enemmän pihalla siitä, että ensin ei saa noutaa ja sitten saa. Se että Luumu on nyt parin-muutaman kerran pysähtynyt TSAU:lla siihen merkille, on ehkä ollut onnekas sattuma tai sitten se paikka vaikuttaa sen verran, ja se ei vaan ole yleistänyt tätä vielä kaikkialla. Varmaan sekä että. Henna hauskasti totesi eilen jotenkin että ei se ole tyhmä, se on vaan huono yleistämään. Tää oli siis joku mietelause jossain. Sopisi meidän motoksi kyllä, kummallekin. 

Niinpä Luumulle tehdään ohjattua nyt niin, että merkin merkitystä korostetaan esimerkiksi häiriöillä. Lähetysmatka merkille voi olla pitkä, mutta matka merkiltä kapuloille onkin lyhyempi. Pitää muistaa palkata merkistä aktiivisesti, ja jos joutuu pysäyttämään, palkata ainakin kehulla niistäkin. Sitten merkin palkkaamisen jälkeen voin itse jäädä siihen lähemmäs lähettämään. Kyllä se siitä. Tarttis vaan taas paljon sitä tilaa. Millon se kevät tuleekaan, että pääsee taas aakeillelaakeille hiekkakentille..?

No ei siinä ohjatussa nyt mitään sen kummallisempaa probleemaa ole. Jotenkin vaan hiukan ärsyttää huomata vähän väliä hokevansa "kyllä se sen siellä ja tuolla osaa". No osaa varmasti, se ei vaan vielä ole yleistänyt. 

Tuossa kun hiljattain laitoin tänne blogiinkin sen videon, jossa Luumu teki ruutua Riitan ohjeilla, ja jäi toistuvasti siihen etunauhan lähettyville, tuli silloinkin todettua jotenkin, että ei ole sille tyypillistä. Ei olla sitä näyttöruutua saatu toimimaan tarkoituksenmukaisesti, ja olenkin nyt sen jättänyt pois. Sen sijaan Luumu tekee leluruutuja, kosketusalustaruutuja ja tyhjiä ruutuja kaikkia suunnilleen yhtä paljon. Yksi jokaista per treenikerta olisi ihanteellinen, joskus paikkaillaan lisäämällä kosketusalustakertoja. Viimeksi eilen testasin Turun Murrella lähettämällä vain yhden tyhjän. Oli ihan tosi hyvä paikka, ja vähän harmitti, kun sen saanut palkattua kunnolla taakse, kun melkein heitin kattoparrun kautta tennispallon itseäni otsaan. No ei edes oikeasti harmittanut, sen verran oli hyvä testiruutu. 

Tämän perjantain sanoma oli kait että ei kannata paukutella niitä henkseleitä turhankaan ajoissa, kun ne saattaa sit kuitenkin lävähtää omalle naamalle. Kyllä ne kaikki pikkujutut joskus valmiiksi tulee, eikä sinne kuninkuusluokkaan ole mikään kiire (muistutan itselleni). Kun sitten kun me lopulta ollaan siellä, niin vähänkö siellä voi aika käydä pitkäksi? Jos aina olis kaikki prikulleen täydellistä, mitä me tässä sitten treenaisimme?

Olen kirjoittanut pieneen vaaleanpunaiseen Pekka Töpöhäntä -muistikirjaani kasapäin ideoita blogipostausten aiheiksi. Tuntuu, että asiaa olisi vaikka kuinka, mutta koko ajan sattuu ja tapahtuu, enkä saa ikinä sitä tekstien jonoa purettua. En ole mikään kaikkein interaktiivisin bloggaaja, mutta voisinpa tietty teiltä lukijoiltakin kysäistä mistä te haluaisitte seuraavaksi lukea. Sain itse asiassa pari viikkoa sitten facebookitse viestin, että kommentointi ei jostain syystä toimi. Poistin nyt sen valvonnan siitä kokonaan, mutta jos tuntuu, ettei millään mene läpi, pistäkää vaikka viestiä rand.janina (at) gmail.com. On se nyt piru jos tätä kommetointia ei saa kuntoon :/

Niin ja tässä niitä aiheita. Jossain vaiheessa kirjoitan kaikista joka tapauksessa, mutta esimerkkinä tuo eka aihe on roikkunut varmaan parisen vuotta jo henkisen muistikortin perukoilla. 

• Meidän tokoharrastuksen alkutaipaleeseen vaikuttaneet henkilöt, ja mitä (asennejuttuja) he ovat meille opettaneet. 
• Tokon uudet säännöt. Tiivistelmä Pernilla Tallbergin maanantaina pitämästä luennosta.
• Tiivistelmä ortopedi Mikael Granholmin tammikuun alkupuolella pitämästä Koiran kipu -luennosta.
• Miellyttämishalun ja harrastamisen yhteys. Pohdintaa (jälleen kerran) omasta identiteetistä koiraharrastajana.
• Seuraamisen alkeet Luumun tapaan. Käytiin tuuraamassa villakoirien tokon alkeisryhmän kouluttajaa, ja aiheenamme oli seuraaminen. Mistä kaikesta seuraaminen koostuu? (Toisaalta kauhistelua siitä, miten ikinä olen saanut yhdenkään koiran opetettua edes jotenkin seuruuta muistuttavaa käyskentelyyn - aika kultaa ja muisti valikoi.)
• Luumun kaukotilanne.
• Voittaja-Luumun metalli ja hyppynouto.
• Satunnaispalkkauksen merkitys kokonaisuustreenissä.
• Hyvinvoiva koira. Aktiiviharrastamisen kuormittavuus. Rento vai stressaantunut?

Loppuun vielä siniverisen taidonnäyte ruutuun juoksemisesta. No osaahan se!