Rauhaa ruutuun

Multa kysyttiin joskus, että jos harrastaminen loppuisikin tuon nelijalkaisen osalta lyhyeen, niin eikö harmittaisi turhaan tehty työ. Kun elämä on kuitenkin niin katoavaista. Että jos ei saa sitä koiraa ikinä valmiiksi, niin eikö ottaisi päähän kaikki se hukkaan heitetty aika? Kysymyksen asettelussa oli huomattavissa jonkinlaista vastakkainasettelua kilpailemisen ja hauskan huvikseen harrastamisen välillä. Kärjistetysti tyyliin että jos treenaa tavoitteellisesti - saati kilpailee - ei mitenkään voi olla hauskaa. 

Käytiin pikaisesti pitkänäperjantaina Lahdessa (ts. puoli kympiltä aamulla lähdettiin ja kympiltä illalla oltiin takaisin kotona) Oilin silmien alla kuuden koirakon voimin ja kolmen koulutustunnin (plus kolmen vartin) ajan. Paljon oli taas asiaa listalla ja vinkkejä kotiinviemisiksi. Miksi sitä tosiaan "tuhlaa" sitä kallisarvoista aikaansa ajelemalla pyhänä lähes toiselle puolelle Suomea? Miksi muuten, ellei kysymys olisi elämää suuremmasta intohimosta, tunteen palosta ja hauskanpidosta? Ei kilpailuvietillä tai menestyksellä ole tässä mitään jalansijaa. Sillä nimenomaan huvikseenhan tätä tehdään. Ei pelkällä kunnianhimolla pitkällä pötkitä. 

Ja vaikka päivän aikana tuli taas paljon uusia ajatuksia ja potkua tuleviin treeneihin, ei me niitä treeni- tai kisasuunnitelmia paluumatkalla hiottu. Me naurettiin ja vähän itkeä tirautettiinkin. Opittiin tuntemaan toinen toisemme yhä vaan paremmin, ja huomattiin että katoavaisuudesta huolimatta tai juuri sen takia tästä kaikesta on otettava se omansa irti, kun siihen on mahdollisuus. Ollaan onnellisia siitä mitä meillä nyt on ja millaisiksi ne kokemuksemme ovat meidät muokanneet. 

Mentiin ratkomaan Oilille meidän ruutua ja tunnaria. Ollaan tehty niitä ahkerasti tammikuun Riitan koulutuksen jälkeen ja saatu kehitettyä kivasti uusia ongelmia. Ruudun kanssa on ollut nyt vähän semmoista, että ns. vieraalla kentällä kisanomaisessa tilanteessa Luumu kyllä bongaa ruudun, juoksee sinne täysillä, mutta jää ikäänkuin ihmettelemään sinne, että mihin sitä yhtäkkiä tultiinkaan. Tai mitä on nyt pariin otteeseen sattunut, niin se ei välttämättä pysähdy ollenkaan, vaan posottaa kuuroilla korvilla röyhkeästi yli. Liittynee siihen, että ollaan kuitenkin koko talvi treenattu ruutua samassa hallissa Tsaulla ja samalla ahtaalla kentällä, johon on harvoin saanut rakennettua edes kisamittaa. Kyllähän se siellä on onnistunut, eikä ole tarvinnut ruutuun perille päästyäänkään sen enempää päätään pyöritellä.

Ei saatu Oilin kentällä samaa ongelmaa esille, vaan vaikka tultiin ns. kylmiltään kentälle ja ruudun lähetyspaikkaan, Luumu juoksi varmasti ja lujaa ruudun takareunaan. Sai tästä pallon taakse. Lähetin vielä pari kertaa, joissa jäi etunauhalle / ruudun eteen. Tämä ei ole tyypillistä Luumua, enkä tiedä miksi nyt teki noin, mutta hyvä että teki, sillä Oili pääsi näkemään mitä sen epäonnistuneen ruudun jälkeen tapahtuu. Mulla on ollut vähän paha tapa antaa Luumun juosta takaisin epäonnistuneen ruudun jälkeen, ja ollaan sitten tehty uudelleen. Oili ei antaisi juoksennella yhtään siinä edestakaisin, vaan jos koira jää väärään paikkaan, odotetaan hetki (jos ratkaisisi ja korjaisi itse), ja sanotaan sitten uudestaan ruutu-käsky, jos mitään ei tapahdu. Jos koira ei vieläkään löydä oikeaa paikkaa, se autetaan sinne pannasta tai muuten. Kerrotaan, että tässä on se ruutu. Korjaamisen jälkeen koiran ei anneta juoksennella edestakaisin, koska ainahan se palkkaantuu sellaisesta vähän. Yhdessä mennään taas aloituspaikkaan vaikka mukana. Ja kun meidän piti testata tämä uusi korjaustapa, Luumuhan hakeutui sopivasti tähän väliin taas ihan täydelliseen paikkaan. 

Seuraavaksi testattiin Luumun ruutua lähettämällä ruutuun ilman pysäytyskäskyä. Juoksi ruutuun niin, että pysähtyi yksi tassu etunauhan päälle. Kun sanoin uudestaan ruutu, lähti juoksemaan luokse, jolloin pysäytin matkalle ja annoin uuden käskyn ruutuun. Nyt löysi hyvään paikkaan ja sai tästä palkaksi pallon. Summasummarum. Luumulla ei ole selkeää paikan kriteeriä ruudussa, koska en ole sille semmoista luonut. 

Kuva: Saana Lehtinen

Tässä kohtaa Oili pisti vähän miettimään tavoitteita noin ylipäänsä, ja ennen kuin ehdin mitään vastata, hän tokaisi että valionarvonhan te varmasti saatte. Noin vain. En oikein osannut sanoa siihen juutaenkäjaata, sillä voihan se toki olla noin mustavalkoista. Varmasti. Kerroin sitten vähän konkreettisemmin, että mulle itselle ei sen paikan kanssa ole niin justiinsa, mutta haluaisin pystyä luottamaan siihen, että Luumu varmasti menee sinne ruutuun sisälle. Nimenomaan tähän Oili antaisi Luumun ensin valita sitä paikkaa itse, jotta nähdään osaako se sen oikeasti. Jos rupeaa jäämään eteen tai menee liian taakse, annetaan uusi ruutu-käsky, jolla pitäisi pystyä korjaamaan oikeaan paikkaan. Koska jos näin käy kisoissa, on pystyttävä yhdellä käskyllä korjaamaan.

Luumun paikkaa ruudussa voidaan vielä hienosäätää läheltä (ei olla pitkään aikaan tehtykään). Ja nimenomaan luodaan Luumulle selkeämpi ajatus ruudun paikasta. Opetetaan korjaamaan itse paikkaa jättämällä koira sivunauhalle tai ruudun taakse, näyttämällä tai kutsumalla ruutuun ja lopulta koiran pitäisi väärästä paikasta uudella ruutu-käskyllä itse osata hakeutua oikeaan paikkaan ruudun sisälle. Näin varaudutaan siihen, että jos se menee kokeessa sivu- tai takanauhasta yli, ohjaajalla on jokin keino vielä pelastaa tilanne. Jos Luumu lähtee korjausruutukäskystä tulemaan luokse, se pysäytetään saman tien. Eli mun pitää opettaa Luumulle nyt sellaista ideaa, että takaisin ei ole tulemista ennen kuin se ruutu on löytynyt. Silloin koira oppii, ja ruudusta tulee sille paljon tärkeämpi. Muuten ruutu saattaa olla sille vain jokin paikka, jossa se vain käväisee. Alkuun korjausruuduista voi palkata, mutta tavoitteena on, että palkan saa vasta siitä, kun oikeaan paikkaan menee ensiyrittämällä. Muuten oikeasta paikasta ei tule koiralle tärkeä, koska ihan sama mihin ensin menee, palkka tulee loppujen lopuksi kuitenkin aina. Jos koira ei vielä toisestakaan ruutu-käskystä ymmärrä mennä ruutuun, mene auttamaan. Tavoite on saada enemmän onnistumisia, ja mieluummin autetaan, jotta todella onnistuu. Paljon myös motivaatioruutuja siten, että ruudussa on vaikka pallo valmiina. 

Tämä korjausajatus tuli silloin jo Riitan koulutuksessa esille, mutta en silloin lähtenyt aktiivisesti työstämään sitä, koska tekemistä oli ihan tarpeeksi paikan ja motivaation sekä bongaamisen rakentamisessa. Nyt me testattiin kuitenkin heti tänään Tsaun etupihalla ruutua ajatuksena että ensimmäisestä kisamatkalta lähetyksessä korjataan uusilla "säännöillä" (ei tarvinnut, koska oli hyvä), ja sitten tehtiin korjausruutua vasemmalta sivunauhalta mun seistessä noin kymmenen metrin päässä ruudusta. Ekalla taisi yrittää juosta luokse > stop ja uusi ruutu-käsky > teki hyvin. Kaksi seuraavaa toistoa oli ihan huippuja. Kiersi vasemman etutötsän ulkokautta ja meni ruudun etunauhan ylittäen aivan täydelliseen paikkaan ruudun takaosaan. Harmi ettei tullut videolle, vois koittaa huomenna muistaa.

Kuva: Saana Lehtinen

Tuohon meidän alkuperäiseen ihmettelyongelmaan Oili antoi lääkkeeksi paljon vaan treeniä eri kentillä ja eri lähetysmatkoilta. Taakse palkkaaminen on lisännyt Luumulle motivaatiota ruutuun, mutta se ei välttämättä ole auttanut siihen, että se oikeasti tajuaisi mikä on ruutu. Onko sillä rauhaa edes miettiä sitä, jos se vaan koko ajan odottaa, että pallo lentää taakse? Tällä tavalla saa kuitenkin hyvin ns. huijattua, koiralle tulee hyvä motivaatio ruutuun ja ajatus on ruudun läpi, mutta koiralle pitäisi myös kertoa missä se ruudun paikka on. Ja nimenomaan paikka saa olla vähän taaempana, koska jos sille sallitaan edessä oleva paikka, sille iskostuu helposti mieleen vain etunauhan ylittäminen. 

Luumulle voi tehdä myös niitä, joissa pallo on valmiiksi ruudun takana. Pysäytetään ruutuun, ja jos kääntyy oikein päin tai edes vähän vilkaisee ohjaajaa, saa luvalla ottaa ruudun takana olevan lelun. Palkka tulee tällöin jättää aina selkeästi näkyville. Pysähtymistä voidaan testata ilman ruutua - osaako koira pysähtyä metri ennen sekä paikallaan olevaa palloa että lentävää palloa? (Tätä testattiinkin jo itse asiassa ennen - toimii hyvin Luumulla.)

Nyt on taas kivasti työsarkaa ruudun kanssa, ja tuon korjaamisen ja paikan hahmottamisen lisäksi tullaan tietysti hiomaan myös sitä loppuosan siisteyttä. Oili sanoi, että Luumulla on kiva motivaatio ruutuun, ja että se on muutenkin kiva staffi. On se vaan kerta toisensa jälkeen mukava pienen vintiön kanssa kiertää Suomea ja Suomen huipputason kouluttajia ja saada kiitosta omasta työstään ja mukavasta treenikaveristaan. Semmoinen se on, Muumelo.

Saatiin myös koko porukka palautetta (tuohon meidän alkuperäiseen ruudun korjaamiseen liittyen myös) siitä, että moni meistä antaa palautteen oijoi, mutta toiminta jatkuu siitä huolimatta. Oijoi ei siis sinänsä tarkoita koiralle mitään. Esimerkiksi seuruussa pitäisi antaa se palaute rauhallisesti ja pidempikestoisesti (että koira ehtii tajuta), rauhoitetaan koko tilanne, ja koira ei saa hihhuloida tässä kohtaa mitään omiaan. Sitten tehdään siitä kohtaa alusta, missä alkoi mennä pieleen ajatuksella, että voi vitsi, enhän mä nyt tommoisesta voi sua palkata. Eilisessä tokovideokatseluillassa pureskeltiin saamaamme palautetta vielä malliin: Antamalla toiminnan jatkua virheen jälkeen (vaikka virheestä olisikin merkattu), teemme itse tehtävästä koiralle ei-tärkeää. Kun tehdään, tehdään kunnolla. Näin voidaan palkata aidoista onnistumisista, ja näin tehdään tekemisestä tärkeää. 

Noudatinkin ohjetta heti tänään kisanomaisessa, jossa tuli sanomista sekä liikkeestä istumisen seuruuosuudessa (joo olis pitänyt erikseen tehdä!) että itse seuruussa. Luumu on noissa paikallaan käännöksissä ja lyhyissä suorissa pätkissä jo tosi hyvä, ja otti ihan huolella päähän semmoinen puolikkaalla tassulla tekeminen. Korjattiin pariin kertaan keskittymiskyvyn puutetta (huono peruutus ja oikealle käännöksessä valahti eteen) ihan menemällä sinne koiran tasolle puhumaan sille (otin myös pannasta kiinni) rauhallisesti ja palaamalla sitten yhdessä ilman hihhulointeja siihen kohtaan kaaviota, jossa virhe tapahtui. Jännä juttu, mutta kyllä pisti pojan yrittämään oikein tosissaan sen jälkeen. Ja kun yrittää, saa superpalkan. Luumulla on nyt vähän semmoista ton seuruun kanssa havaittavissa, että kun palkkaa ei ole tiedossa, se ei ihan täysillä keskity. Tai palkkaahan sille on nyt tällä hetkellä seuruusta aina tiedossa, mutta jos se eka palkka viivästyy, Luumu vähän luovuttaa. Ja koska se osaa, on kysymys asenteesta. Ja näitä puolitehoisia suorituksia ei enää hyväksytä yhtään, vaan seuruu on aina tärkeää. 

Kirjoitan noista Oilin meille antamista tunnarivinkeistä toisena ajankohtana, kun taas tuhraantui koko ilta tähänkin postiin. Tai tuhraantui ja tuhraantui. Jokaikinen kirjoitus on tärkeä lokimerkintä meidän yhteisellä matkallamme kohti tokovalioiksi ja miksi ikinä oman elämämme multitsämppiooneksi. Loppuun pari kuvaa pääsiäismökiltä Mikon ja Jonnan luota Myniksestä. Olis sitä tietty voinut kuvata vaikka kevääseen heräävää luontoa, mut kun toi koiruus vaan osuu aina tohon linssin eteen.

Ainiin ja pääsiäisenä meillä kävi lenkillä Manu & kuvassa näkyvä Maisa 

Ja seuraavana päivänä Kerttu ja Nana. 

Ja kun näitä kaverikuvia ruvettiin laittamaan, niin tässä
Luumu & Oiva maaliskuun alussa.