Our Debut Was a Masterpiece

Olen semmoinen ihminen, joka uskoo kaikenlaisiin enteisiin ja hengellisiin juttuihin. En sillee enkeli-höpöhöpö-puillakinonsielu-tavalla, vaan niin että pikku-Luumuakin odottaessani uskoin kaupasta ostamani maidon parasta ennen -päivän ennakoivan hyvää onnea, jos se sattui samalle päivälle kuin Luumun arvioitu syntymäpäivä. Tai lapsena mietin kaverin kanssa pyöräillessä, että se kumpi polkee ennemmin tuon ja tuon varjon ohi, se saa ensimmäiseksi oman koiran. 

Olin viime sunnuntaina unohtanut Luumun lemppari-Kehun Halo-renkulan Tsaun hallille, ja kun tiistaiaamuna astuin Halo kainalossa hallista takaisin autoon, radiosta tuli just se yks pätkä just siitä yhdestä biisistä, mikä siis tasan oli enne. Sillä mestariteoshan meidän voittajadebyytistä tuli, ja me tehtiin se Luumun kanssa yhdessä. (Ton biisin lyriikoita ei kannata tota yhtä lainia pidemmälle kuunnella, kun se on muilta osin aika synkkä...)

Sain pidettyä jännityksen kivasti kurissa, ja koko päivänä toimintani oli sillai tiedostavaa ja suht koht fiksua. Tosin unohdin kirjoittaa siihen Vaarniemen kentälle otettavien tavaroiden listaan lelun, joten sehän me tietysti unohdettiin autoon kisapaikalle. Siinä tuli sitten käveltyä vähän enemmän kuin oli tarkoitus, mutta saatiin lopulta kuitenkin hyvät aamutreenit tehtyä, ja pysyttiin vielä aikataulussakin. Aurinko paistoi, kaikki onnistui ja meillä oli kivaa. Ihan suunnitelman mukaan.

Aamutreeneissä 

Lähetettiin vielä viimeiset Insta-tervehdykset ennen koetta. 

Tykkäsin kyllä liikejärjestyksestä,
etenkin kun ruutu oli noin pian.

EVL-koiria oli kiva seurata siinä kaikessa rauhassa, etenkin kun kisaamassa oli myös Jessica Svanljung, jonka sentilleen harkittu kehätyöskentely oli todellinen ilo silmälle. Itsellä on vielä pitkä matka kuljettavana, mutta paljon olen vuoden sisällä kehittynytkin eleissäni ja ilmeissäni. Jos en SM-viikonloppuna ole lauantain kisapäivän jälkeen ihan kuolemanväsynyt, haluan ehdottomasti mennä katsomaan sunnuntain finaalia ja oppia paljon lisää! 

Tunnin vartominen autossa rauhoitti Luumun hyvin, mutta kisapaikan vilinä ja jännitys tarttui vähän siihenkin, kun sen autosta paikkiksia varten otin. Se haukahteli innosta vasten hyppiessään, ja oli kuin juuri viikon mittaiselta tokolomalta herätetty. Kiva. Se sai siinä kuitenkin olla ja möllöttää muiden voittajakoirien keskuudessa ja tehdä muutamia pikkutehtäviä. Ennen paikkista on musta hyvä ottaa koira siihen hiukan katselemaan, ettei tule sitten yllätyksenä siellä paikkisrivissä, että ketäs kaikkia täällä tänään onkaan. 

Muumelo on siellä aika stooalainen ilmestys <3
Kuvat kokeesta: Janne Saari

Oltiin Luumun kanssa kolmansina yksilöliikkeissä, ja sama juttu - otin sen meitä edeltävän koiran suorituksen ollessa noin puolessa välissä, jotta se sai hiukan tehdä namipalkattua askelseuraamista ja odotella istumassa vähän etäämpänä. Tein tuon kehäänmenon semisti sillai kuin ollaan kuukausitolkulla treenattu (istu > sivulletulon kautta sosiaalinen palkka, josta mun kanssa kävellään kehään), otin siihen nyt vaan lyhyemmän luoksetulomatkan ja pidemmän mun kanssa -kävelyn ennen kehää. Aion siihen suuntaan sitä muuttaakin, että jää jossain vaiheessa toi sivulletulo kokonaan pois. Tai ainakin voin sitten mielentilan mukaan harkita käytänkö sitä siinä tilanteessa vai en. Se on hyvä nostatuskeino, mutta ainakaan tällä hetkellä Luumu ei tässä kohtaa erityistä nostatusta kaipaa.

Meillä oli kehässä tuttu liikkuri, ja tuon viimeksi mainitsemani kiireettömyys-ajatuksen noudattamisessa auttoi, kun ajattelin, että jos mokailen tai kiirehdin turhaan, Elina katsoo mua pahasti. No eihän se tietenkään katsonut, mutta muistin ottaa aikaa ja palkata/laskea huolella. Ainut liikkeenväleihin liittyvä kämmi tapahtui ennen luoksetuloa, kun en sanonut Luumulle siinä matkalla, että mennään tekemään heti. Yleensä treeneissä sanon, mutta siinä kohtaa se yleensä sitten irtoaa omin luvin ihmettelemään sitä aloitusmerkkiä, ja halusin välttää sen nyt. Olipa huono ratkaisu, sillä vaikka sanoinkin siinä aloituspaikalla Luumulle että tehdään heti, sillä ei ollut mitään hajua mitä liikettä me ollaan tekemässä ja ampaisi maahanmenokäskystä pari metriä eteenpäin. Pikkuinen tenkkapoo tuli siinä sitten, kun se ei itsekseen palannut viereen, vaan jäi taakse haahuilemaan, että menetänkö nyt monta pistettä jos pyydän sen uudestaan sivulle... Mutta ei siinä oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut. 

Nää oli niin hauskoja.
Vitsi Luumu ottaa tän homman niin tosissaan. Niin pitääkin.

Super!

Liikekohtaisesti ainut oikein tosi jännä paikka oli ruudun kanssa, kun musta Luumu ei katsonut ruudun aloituskohdassa suoraan eteenpäin, vaan jonnekin eteen/sivulle. En voinut tässä muuta kuin toistaa istu, odota, joka meillä tarkoittaa ruudun kohdalla katso missä ruutu on. Ei vaikutusta. Pakko myöntää liikkurille olevansa valmis. Ihme kyllä Luumu lähti täysillä kohti ruutua, mutta pysähtyi ihan vasemman nauhan päälle. Meni pysäytyskäskystä istumaan, mitä sitäkin tapahtui ekan kerran keskiviikon sadekelin viimeistelytreenissä. Siitä vaan koira maahan ja epätoivoista kuikuilua kohti kävellessä että onko se siellä sisällä vai ei. Tuomari kävi tarkistamassa, sisällä näytti olevan. Tässä kohtaa olisin voinut kokeilla antaa Luumulle sen korjauskäskyn, mutta se ei ole sille vielä vahva, ja epäilen olisiko se enää istumaan käymisen jälkeen lähtenyt siitä ruutua etsimään. Nyt jälkikäteen oma ratkaisuni oli hyvä, mutta paikan vahvistamista ja korjaamista on tehtävä vaan rutkasti enemmän.

Missä se ruutu on?

Kokonaisuutena oli ihan mielettömän onnistunut fiilis, sillä en hätiköinyt yhtään, en panikoinut, ja Luumukin tuntui toimivan omalla tasollaan. Kyllä sekin vähän häiriöityi yleisöstä ja tutun kentän vieraista hajuista, sillä jossakin liikkeenvälissä oli hilkulla ettei olisi käynyt vähän maata nuuskaisemassa. Kun olen muistanut, en ole enää kisatreeneissä käyttänyt treeniliiviä ja pannankin jätän Luumulta pois, jotta tekeminen olisi entistä "välineettömämpää". Kun koiralla ei ole sitä pantaa eikä mulla sitä treeniliiviä, en voi huijata Luumua enkä itseänikään kuvittelemaan, että meillä olisi siinä tilanteessa mitään muuta keinoa tehdä yhteistyötä kuin oikeasti työskentelemällä aidosti yhdessä. Eilisessä kokeessa ei kertaakaan tuntunut, että tekisi mieli vähän pannasta ohjata tai vitsi kun ei ole sitä treeniliiviä, jonka taskuja vähän naputella palkka-ajatuksen huijaamiseksi. 

Mistä se mami tulee?
(Hei vitsi pitäis varmaan tohon omaan virnistykseen kiinnittää huomiota..) 

Ekaa kertaa tässä.
Muistan joskus kauan sitten miettineeni mitähän ohjaajilla on tässä kohtaa mielessään.
Mä mietin just sitä. Että miten mä silloin mietin sitä. 

Tässä meidän pisteet ja kisavideo (tuomari Ilkka Stén).

Paikalla makaaminen 9 Lopussa kaksoiskäsky. What??
Hyppynouto 10
Ruutu 8 Istui ja mahtoiko paikastakin tulla ropsuja, nätti sivulletulo kyllä!
Liikkeestä istuminen 9
Tunnari 10 Mun makuun tuhtasi yhden kierroksen liikaa.
Kaukot 6 Yksi kaksoiskäsky, tuli ainakin viimeisessä seisomisessa jonkun verran eteenpäin. 
Luoksetulo 7 No se alun hässäkkä + venyi jonkun verran. Hyppäsi sivulletulossa.
Seuraaminen 9 Ihan parasta Luumua! Jes!
Metallinouto 7 Kapula oli painavampi kuin millä ollaan tehty, veikkaan että siksi pudotti.
Kokonaisvaikutus 9

Olihan se jännää, mutta koko ajan oli niin supermahtava fiilis kehässä, ja mitä enemmän tuli onnistumisia, sitä hauskempaa meillä oli. Luoksetulossa kun kävi siinä alussa se ihmeellinen äkkilähtö, melkein nauroin ääneen koko matkan sinne 30 metriin. Olin henkisesti jotenkin niin vapautunut, että hyvä etten siinä matkalla ruvennut juttelemaan Elinan kanssa :D Seuraamisessa olin itse tarkka, niin ihme kyllä Luumukin oli! Ihan huikeeta Luumua nyt kyllä! Peruutusta kaaviossa ei ollutkaan, jännä miten musta tuntuu, että eilen sekin olisi onnistunut hyvin. Kaukoissa häiriökestävyys oli hyvä, vaikka tehtiin ihan siinä yleisön edessä, mutta vireen kanssa saa vielä säätää. M-S:n tekniikka ei kestä vielä kisatilannetta. Lisää kuuntelutreeniä, on nyt liian halukas joka välissä menemään maahan. 

Eka seiso oli muistaakseni nätti.

Joo!

Kävin kehän jälkeen palkkaamassa Luumun läheisellä nurmikolla, ja kun Teemu sanoi ettei tullut yhtään nollaa, purskahdin vaan ihan spontaaniin itkuun. En ollut katsonut pisteitä missään kohtaa, enkä ollut varma että menikö se ruutu nollaksi. Jotenkin kun monen kuukauden työ kulminoituu näin konkreettisesti yhteen kymmenenminuuttiseen, se tunne on vaan ihan sanoinkuvailematon. Jos koetta edeltävänä päivänä minkä tahansa kokeeseen liittyvän asian ajatteleminen tuntuu hevosenpotkulta rintakehään, tällainen onnistumisen tunne sen oman rakkaan nelijalkaisen kumppanin kanssa tuntuu menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuudenkin ympäri ulottuvalta halaukselta. 

Luumukin haluu halaamaan! 

VOI1 - 266 p. - sijoitus 1./7 

Koko loppupäivä vaan koomattiin sohvalla... 

Ja otettiin lisää naurettavia selffieitä edellisen postin jatkoksi. 

Äijää hiukka väsytti! 

Päiväunilta herännyt voittaja. Karvatkin kyljestä ihan sotkussa. 

Näin erikoisvoittaja-Luumu rentoutuu tärkeän päivän jälkeen.