You Make It Look Like It's Magic

Aikataulun mukaan pitäisi kahdentoista tunnin päästä olla kisapaikalla. Sitä ennen pitäisi ensin laatia se aikataulu, tehdä aamun treenisuunnitelma, pakata loput kamat, pyrkiä nukkumaan siedettävä tuntimäärä ja sitten lopulta selvitä hengissä 10:20 asti ja mielellään vähän pidempään. Ei nyt ihan kamalasti jännitä, mutta ajattelinpa päästää syntini tänne blogiin kuitenkin ennen huomista koitosta, sillä se on ennenkin auttanut kisajännän torjumisessa. Juopottelen tässä samalla Coca-Cola Zeroa ja palkitsen uutteruuteni postin julkaisun jälkeen Valion minttujäätelöllä. Olenpa reipas.

Ja vitsi että Luumukin on ollut niin reipas pieni kumppani tällä viikolla, että sen puolesta ei kyllä yhtään tarvitse huominen hirvittää. Maanantaina tehtiin erinomainen kenraalisuoritus, jossa oli vain jotain pieniä kauneusvirheitä. Ei tarvinnut maahanmenoista enää keskustella (edes ruudussa), ja fiilis oli muutenkin katossa. Kuuluisan kuplan reunat ne vaan lujittuivat. Sunnuntain uusien aloliikkeiden esittäminen tsaulaisille tokon alkajille oli itsellekin hyödykäs tapahtuma, sillä kun siellä joutui keskittymään todella siihen palkkaamiseen ja liikkeiden väleihin (koska tiesin katselijoiden juuri niihin asioihin kiinnittävän huomiota), huomasin myös kokonaisuuden toimivan rutkasti saumattomammin. 

Testattiin samaa maanantain VOI-kisamaisessa, ja uskomatonta (?) mutta kyllä sillä vaan on merkitystä, että keskittyykö sitä siihen koiraan vai liikkurin perään kiirehtimiseen. Pitää muistaa ajatella, että se liikkuri ja se tuomarinkin on siellä kehässä ihan vaan sitä kilpailijaa varten, eikä kenenkään päivä mene pilalle, jos ohjaaja ottaa vaikka jokaisessakin liikkeenvälissä omaa aikaa muutaman sekunnin pidempään. Sen sijaan että huolehdin kovasti mihin suuntaan se liikkuri on jo menossa ja mistä seuraava liike alkaa, palkkasin Luumun kunnolla (siten kuin ollaan harjoiteltukin), laskin sen myös kunnolla (kuten ollaan harjoiteltu), ja sitten yhdessä mun kanssa mentiin sinne, mihin se liikkuri oli jo ehtinyt meitä odottamaan.

Kummalla on pyöreempi naama -kisa!

Keskityin myös huolella jokaisen liikkeen valmisteluun (virittelysanat/-hokemat seuruuseen, luoksariin, ruutuun, tunnariin ja kaukoihin), ja pidin huolen, että Luumu oli suorassa perusasennossa liikkeiden alkaessa. Ykkönenhän siitä olisi napsahtanut, mikä tietysti oli riemastuttavaa, mutta toisaalta kilpailunnälkäiselle minälleni vähän turhan paljon bensaa liekkeihin. Jos vielä viime viikolla ajattelin hyvän yhdessätekemisen fiiliksen riittävän, tämän viikon treenien jälkeen olen perkula sentään sallinut itseni haaveilla jo tuloksistakin. Argh. Tulosajattelu ei kuulu kisavalmisteluihin, mutta eihän siitä tämmöinen kilpaviettinen mihinkään pääse. Ja toisaalta olisihan ihan mielettömän kevyt tunne lähteä ässämmiin ykkönen pohjalla... ja toisaalta taas mietin kun toiset jahtaavat VOI-ykkösiä kuukausi-, vuositolkulla, että miten juuri meillä voisi olla niin hyvä tsägä, että se heti sieltä napsahtaisi. 

Tiistain treeneissä tehtiin tapamme mukaan ruutua, luoksaria, kaukoja, tunnaria ja seuraamista. Ruudussa on nyt parina päivänä näkynyt vähän pelottavasti sen hukkaamista. Tai kun lähellä on ollut muita tötsiä, Luumu ei ole löytänyt ruutua. Näen sen kyllä hyvin siitä lähtöpaikasta, että näkeekö se sen ruudun vai ei, mutta tällä hetkellä ei ole mitään eväitä siitä kohtaa enää lähteä tilannetta korjaamaan. Ollaan nyt pari päivää yritetty vähän huonolla menestyksellä rakentaa Luumulle sitä ruudun lähetyspaikkaan kävelyä, jossa sitten samalla katsottaisiin missä se ruutu on. Pitää paneutua tähän paremmin ensi viikolla, ja toivoa, että tuolla huomisella tutulla ja melko pienellä kentällä se ruutu löytyy. 

Seuruuseen olen tyytyväinen. Ollaan viime aikoina tehty mittaa liikkuroituna ja satunnaispalkalla. Vire on kivan keskittynyt, ja pienistä notkahduksista olen aina palannut takaisin ja ottanut huonosti menneen kohdan uudelleen. Luumu vastaa tähän tosi hyvin. Ässämmiä varten rakennetaan ensi viikosta alkaen vasemmalle käännöksiä siinä mielessä uudestaan, että nyt Luumulla saattaa peppu käydä niissä vähän maassa. Muuten tykkään! Olen myös vähän itse hidastanut nyt vauhtia, kun olen huomannut, että hitaammassa vauhdissa Luumun on helpompi olla poikittamatta. 

Luoksarissa ollaan pari päivää tehty vähän hetsatulla takapalkkalelulla ja pysäyttämällä Luumu jo ennen kuin se oikein ehtii edes kiihdyttää. On ollut kiva, ja jatketaan näitä kisojen jälkeenkin. Terävyys on huomenna vähän herran haltuun, mutta ei se liikkeenä muuten jännitä, sillä joka tapauksessa Luumu pysähtyy kyllä. 

Tunnari on ollut tosi kiva viime aikoina, ei ole tuhtaillut siellä mitään ylimääräistä. Kaukoissa taas ollaan väännetty nyt ärsyttävästi, kun se vanha ongelma on palannut. Luumu tekee hienolla tekniikalla, mutta toiseksi viimeisen istumisen menee maahan. Mulla pitää olla ponnekas se käsky, ja toisaalta pitää muistaa, että kolmas käsky nollaa koko liikkeen. Kaukojen häiriökestävyys on kuitenkin parantunut ihan lyhyessä ajassa, joten ihan hyvillä mielin tähänkin liikkeeseen mennään. 

Muumun kanssa yhdessä tässä kudotaan.

Tässä vielä huomisen minuuttiaikataulu, jonka toivottavasti laatimalla säästyn ylimääräiseltä stressiltä huomenna:

6:15 herätys ja aamupala
6:35 puolen tunnin aamulenkille
     (vapaana oloa ja pallon heittelyä)
7:10 naama kuntoon, tavaroiden tsekkaus 
     (kisakirja, rokotukset, rekkari, FitDog-juomat, vesipullo,
      treeniliivi ja BOT kuivumasta, namit jääkaapista, itselle
      evästä)
7:30 kisapaikalle Kaarinaan
8:00 jätä auto kisapaikalle, kävele Vaarniemen kentälle treenaamaan
8:20-8:50 treeni 
     (kisapaikalla ei mahdu tekemään yhtään mitään valmisteluja,
      kaikki purkaminen ym. täällä!)
9:10 takaisin kisapaikalla, ilmoittautuminen, EVL-koirakoiden
     seuraaminen
     (Luumu autossa/häkissä)
10:20 VOI alkaa

Aamutreenissä palkataan paljon seuraamisesta, liikkeestä istumisesta, kaukoista ja tunnarista, ja ruutua tehdään havaitsemistreeninä, motivaatiotreeninä, maahanmenotreeninä ja sivulletulotreeninä. Kaikki tämä toivottavasti kahteen ruutuun juoksuun paketoituna. Pidetään vaan kivaa ja palkataan paljon. Ennen kaikkea juostaan, revitään lelua ja ollaan ihan poikki kun saavutaan takaisin kisapaikalle. Sitten Luumulla on reilu tunti aikaa ihmetellä ja palautua autossa, ja se on toivottavasti yksilöliikkeissä ihanteellisessa vireessä, kun se on jo saanut tehdä niin paljon. 

Tuossa se tuhisee sohvalla vieressä. Iltaruoat nauttineena, vailla harmainta aavistustakaan siitä miten tärkeä päivä meillä on huomenna edessä. Toisaalta Luumun treenikokemuksella päivä ei poikkea meidän viikottaisista kisatreeneistä juuri millään tavalla (no paikkikseen saadaan vieraita koiria viereen), ja toivon itse pystyväni pitämään jännitykseni sillä tasolla, että se tosiaan tuntuu Luumusta ihan tavanomaiselta kisatreeniltä. Nyt se on vaan musta kiinni miten hyvin saan Luumun osaamisen huomenna valjastettua. Se on kyllä maailman paras pieni tokokoira, joka ansaitsee kumppanikseen sille reilun, rennon ja tavalliseen tapaansa hiukan hulvattoman ohjaajan. Jospa siinä olisi tavoitetta yhdelle kisapäivälle.

Raksu.