Vauhdilla eteenpäin - Heidi Pesosen koulutuksessa osa II

Tehtiin eilen treeneissä vakioksi muodostunutta kiertonoutoa siten, että kapula oli oikeaa noudettaessa aavistuksen enemmän oikealla. Avustajalta lähetys noutoon ja hypyn kautta vauhdista vapautus. Itse pystyin seisomaan ihan oikeassa paikassa. Oli tosi kiva! Tämä pala ei tosin toimi vielä kisamitoilla sen kapulan sijainnin puolesta - muuten jää hyppy vielä välistä. Kova draivi on kiertoon edelleen, koska käy sitä itsekseen silloin tällöin kiertelemässä pitkältäkin matkalta. Palkkaan edelleen tässä omatoimisuudesta. 

Tunnarissa oli tuhtaamista, vaikka juoksin karkuun ja vaikka mitä. Tunnari>hyppy-kombo toimi neljännellä tunnaritoistolla kahdella kapulalla mainiosti, tosin itse olin sen verran huono ohjastaja, että hyppy tuli kierrettyä pariinkin otteeseen. Jotain ajatuksia tämä tuhtaaminen kuitenkin taas herätti... Useammin olisi tunnaria treenattava, paljon palkattava nostoista, joko ihan parilla kapulalla tai sitten niin hurjan monella, että Luumun ei ole mitään järkeä haistella niitä kaikkia läpi. Kun se ongelma on siinä, että se menee pääasiassa aina ekana siihen omalle kapulalle, mutta sen jälkeen käy ne muut vielä kertaalleen läpi. Nostamispäätöksen tekemiseen pitäisi siis saada vauhtia. Kaikki muut osat on musta hyvin paikoillaan. Kiirettäkin on tällä hetkellä sopivasti. Ei niin että kiire lisäisi tuhtaamista, mutta ei niinkään, että Luumulla olisi siellä kapuloilla kaikki aika maailmassa.

Luoksari oli myös kuuntelutreeninä oikein näppärä eilen. Tehtiin hiukan alle 20 metrin matkalla, merkin kohdalla pysäytys ensin seisomaan > takapalkalle, ja toisella toistolla merkin kohdalla istumaan > takapalkalle. Nyt oli pikkukoira hyvin kuulolla, pystyi pysähtymään määrittelemäni matkan sisällä (pari metriä) ja oikeasti myös halusi pysähtyä nopeasti. Jäipä kiva fiilis. 

Jännä juttu miten joskus jotkut asiat toimii ja toiset taas eivät. Ja kun ne toimivat ja toimimattomat asiat voi olla ihan eri juttuja kuin edelliskertaisissa treeneissä. Luoksariin ollaan tosi kivasti saatu täpäkkyyttä ja asennetta tekemällä määrätietoisesti kuuntelutreeniä takapalkalla. Tunnari seilaa milloin onnistumisen, milloin epäonnistumisen rajamailla. Ja niin tekee ruudun eteenlähetyskin. Niinpä kun oltiin puuhasteltu siihen vähän pohjia omine nokkinemme, käytiin hakemassa siihen reilu kuukausi sitten vähän ajatuksia Heidi Pesoselta. Tässä mitä olimme siis ehtineet ennen koulutusta tehdä:

Ja tässä sitten millaisia vinkkejä Heidiltä puuhasteluumme saimme. Luumun kanssa voisi tehdä kolmenlaisia lelulähetyksiä. Niin että appari vie lelun, niin että itse vien lelun ja niin, että L ei näe, että lelu on viety. Lelu saa kuulemma näkyä maasta tosi hyvin. Tärkeintä koko eteenlähetysajatuksessa olisi, että koiralle rakennetaan tähän vahva virittely, ja aina treeneissäkin tehdään se "kävelykaavio" samalla tavalla samaa mantraa toistaen (ts. kävellään liikkeen aloistuspaikkaan). Käytännössä me tullaan aloituspaikkaan U:n muotoisesti, eli kävellään ensin vähän selin lähetyspaikkaa kohti. Matkalla sanon Luumulle, että nyt mennään tekemään vorne (joka on meidän eteenlähetyskäsky; tulevaisuudessa sanon tehdään ruutu ja vorne, muista vorne). On tärkeää, että koira on ehdottoman suorassa perusasennossa ennen lähetystä, sillä pienikin vinouma saa koiran juoksemaan aika kauaskin ympyrän kehästä. Parempi kerralla saada oikeaan paikkaan kuin lähteä tyhjään sohimalla korjaamaan. 

Heidin mielestä on hyvä idea treenata eteenlähetystä vähän pidemmällä matkalla, kuten olimme tehneetkin. Se on sitten kokeessa helpompi pysäyttää kymmeneen metriin. Paljon tehdään lelulähetyksiä, mutta apuna voi käyttää myös kosketuskeppiä. On vielä askartelun alla (eli keppimatskut kaupassa), mutta tätä tullaan ehdottomasti kokeilemaan! Koiraa lähetetään kuonolla koskemaan keppiä pitkältä matkalta, ja jossain vaiheessa pysäytelläänkin ennen keppiä. Samaa voi kokeilla lelulla. Eli pysäytykset ensin erikseen kuntoon, niin että itse oppii kuinka koira pysähtyy ja kääntyy. Pysäytyksiä voi tehdä kierron kautta (ei tötsällä!), eli lähetetään kiertämään, mutta pysäytetäänkin ennen kierrettävää kohdetta. Kokeile myös lähettää tennispallon perään ja pysäytä ennen palloa. Näitä me joskus Luumun kanssa tehtiinkin, ja ne toimi siihen asti hyvin, kunnes se ei enää ollenkaan lähtenyt pallon perään. Se oli vähän et koitas nyt jo päättää saako sinne pallolle mennä vai ei :D

Kosketuskepistä vielä sen verran, että sen voi antaa olla samassa kohdassa, ja itse vaan siirtyä ikään kuin ympyrän säteellä lähettämään koiraa kepille eri suunnasta. Muista myös palkata sinne kepille, ei niin että koira palaa takaisin hakemaan palkkaa. 

Kuvat koulutuksesta: Anne Saari

Ollaankin melkein joka treeneissä tehty vähän näitä eteenlähetyksiä, ja jos ne viimeksi toimivat tooosi hyvin, eilen ei mennyt taas ihan niin putkeen. Olen kirjoittanut paperille aina toistomäärät ja -tavat, jotta saadaan mahdollisimman pienellä toistomäärällä maksimaalinen teho. Eilen jouduttiin hiukan poikkeamaan suunnitelmasta, koska yhdessä tärkeässä tekijässä tuli mokattua: Luumu ei nähnyt salaa vietyä lelua, kun se maastoutui väreiltään niin hyvin laskevan auringon varjoittamaan hiekkaan! O-ou. En nyt tiedä oliko viksu veto lähettää sitä sinne yhä uudelleen, mutta toisaalta kun se kolmannella yrittämällä lelun vihdoin bongasi, vahvistui siinä kenties ajatus siitä, että aina kannattaa juosta eteen kun sanotaan > siellä se lelu voi olla, vaikka sitä ei näykään. 

No joo. Suunnitellaan eteenlähetystreenit vastedes vieläkin paremmin ihan lelujen värityksiä myöten, sillä eihän sen eteenmenon kuulu mitään silmällä etsimistä olla. Mietin myös tuossa seuraavassa eilen napatussa videopätkässä, että vesittääköhän tuo lelun perään viskaaminen (ihan vimppa toisto) vähän sitä suoraanjuoksemisen ajattelutapaa. Luumu kun ehti siinä jo jessin kohdalla kääntyä. Vaihtoehtoisesti voisin jättää jessin kokonaan pois ja ylipäänsä näin treenatessa heittää jonkun kunnolla lentävän lelun ihan reilusti Luumusta yli (ei kohti Luumua). Haluaisin kuitenkin jotenkin pitää myös tämän harjoitustavan repertuaarissamme, koska siinä ei tarvita apparia. Ja vaikka meillä lähes aina appari onkin, en halua, että Luumu kuvittelee eteenlähetyksen tarkoittavan sitä, että lähellä seisova ihminen (kokeessa liikkuri) heittää sieltä jotain. 

Semmoista treenirintamalle. Heidin neuvomia peruutusharjoituksia ei juuri olla päästy tekemään, kun kotonakin on olkkarissa suunnilleen se pari metriä tilaa seinän vieressä tehdä. Ja kuten viimeksi meidän peruutustreenejä selostin, kyllä me joku fyysinen juttu siihen Luumun vasemman kyljen viereen tarvitaan. Voisi tosin ottaa lautatreenit taas käyttöön, sitä voisi ihan omalla kotipihallakin puuhastella. 

Pari puhelinräpsyä 

Muuten täällä on kaikki Vanhalinnassa vanhalla mallillaan. Ollaan paljon käyty peltolenkeillä ja fiilistelty syksyä muutenkin polttamalla takkaa ja vetämällä villasukkia tiukemmin jalkaan. Piha on vielä kesäkunnossa. Aina sadekelillä suunnittelen leikkaavani tuon yhden puskan heti kun on aurinkoista. Kuitenkin aurinkoisena päivänä tuntuu olevan aina niin paljon muuta tekemistä, että taas sadekelillä (ja sen jälkeen) muistan, miksi se puska pitäisi leikata. Me kun joudutaan kulkemaan sen läpi yläpihalta kotiin, ja se niin kivasti raapii naamaa ja kastelee vaatteet. Viimeiset rupisetkin perunat on nostettu ja syöty. Omenapuissa oli keväällä paljon kukkia mutta nyt syksyllä sitäkin vähemmän omenoita. Viisaammat muuttavat etelään, me uppiniskaisemmat eläinlajit kärvistelemme koko pitkän talven. 

Keittiön ikkunasta isolla putkella kuvattu.
Näitä ja hanhia on ollut varmaan pari viikkoa jo
Ilmaristen puolella suunnittelemassa etelänmatkaa.

Lampaat olivat kovin kiinnostuneita iltalenkkeilijöistä.
Nyt ne ovat jo palanneet kotilaitumilleen. 

Härkätiellä astuttiin melkein kärmeksen päälle!
Ensin katsoin tosin, että onpa siinä iso kastemato. 

Viime viikonloppuna oltiin tositositosi reippaita ja maalattiin... 

Keittiön laatikosto! 

Ja kun vauhtiin päästiin, uuden värin sai myös Annelta saatu rahi.
Sinne mahtuu just ja just kaikki mun villalangat! 

Taisin kuvata tuolin päällä Vau Mumun pantaa,
ja kuka taas tunkikaan itsensä melkein kuvaan asti..?
Päiväunilta raasu, palkan toivossa vissiin.

Possujuoksua ja muita (epä)oivalluksia

Ajattelin ensin avautua erään koiranruokafirman Facebookissa järjestämän tarinakisan aiheesta (karkurikoirat) ja sen järjettömyydestä. Sen jälkeen ajattelin avautua siitä, kuinka on "välillä niin vaikeeta" ohitustilanteessa vaan mennä eteenpäin viisikiloisen lelukoiran kanssa, kun se niin haluaisi jäädä tuijottamaan ja tutustumaan. Enpä tee sitä kuitenkaan, vaan kerronpa meidän viime aikojen treeneistä, niissä syntyneistä oivalluksista ja epäoivalluksista. 

Käytiin myös eilen hoitamassa Annen ja Kodan kanssa turistin tehtäviä V-S kennelpiirin pm-kisoissa Maskussa. Viisi tuntia hurahti pikakelauksella, kun päivitettiin siinä suoritusten lomassa kuulumisiakin pitkästä aikaa. Kivojakin suorituksia näki ja kivoja koiria, mutta päällimmäisenä ei tullut sellaista äkkiä kisaamaan -fiilistä. Paljon tuli kisatilanteesta johtumattomia virheitä ihan kaikissa luokissa. Koiran riittämättömät taidot yhdistettynä jännään kisatilanteeseen aiheuttaa kysymysmerkkejä koiralle ja riittämättömyyden sekä mahdollisesti turhautumisen tunteitakin ohjaajalle. Miksi mennä kovalla hopulla kisaamaan, jos se koira ei vaan yksinkertaisesti ole vielä valmis suorittamaan joitakin liikkeitä? Toki täydellisyyttä voi tavoitella hautaan asti, mutta kun kysymys ei eilenkään ollut ihan pikkufibojen viilaamisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että koira ei vaan tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Tilanne on tosi epäreilu, kun ohjaaja asettaa koiralle siinä kohtaa ihan mielettömiä suorituspaineita, ja raukka on tuomittu epäonnistumaan. 

Toisena, paljon yksityiskohtaisempana eikä ollenkaan niin tuomittavana seikkana huomattiin, että voi- ja evl-seuruussa peruuttaminen ei ollut koirille vielä mikään pala maksalaatikkoa. Huomasi, että on treenattu joo, mutta rintamasuunnat oli mitä sattui, ja kysymysmerkkejä näki tässäkin koirien pääkopassa. Katsomosta on helppo huudella, mutta vähän jäi tunne, että peruutusta on itsenäisenä temppuna treenattu kyllä, mutta sen ketjuttaminen seuruuseen, kisamittaiseen seuruuseen ja koko seuruun ketjuttaminen kisatreeniin oli monella jäänyt puolimatkaan. Monen koira tuntui kysyvän jossain kohtaa seuruuta, että vieläkö tämä homma ihan oikeasti jatkuu!? Sääntömuutoksen jälkeen peruutuksen liikkuroinnissa ollaan kuulemani mukaan oltu sen verran kilttejä, että käännöksiä ei juuri ole nähty. Eilen käännyttiin peruutuksen yhteydessä myös vasemmalle, ja se näytti kaikinpuolin sujuvan monelta oikein hyvin. Ehkä ajatukset pitäisikin vääntää enempi siihen suuntaan, että peruutus on seuraamista siinä missä muutkin jipot. Se ei ole temppu itsessään, vaan osa kokonaisuutta. Ja nyt kun spekuloimaan ryhdyttiin, eilisessä kokeessa saattoi näkyä heikkouksia peruuttamisessa, joka oli osa paremmin sujuvaa seuruuta - mutta kuun alussa käydyssä Raision kokeessa taas näkyi enemmän loppuunsa asti hiottua peruuttamista osana seuruuta, joka muilta osin falskaa ja pahasti. Löytyiskö tähän jotain kultaista keskitietä?

Kokeita kannattaa käydä katsomassa nyt sääntömuutosten myötä niin kokeneiden ohjaajien kuin ihan noviisienkin. Itsellä herää ainakin paljon ajatuksia, kun väkisinkin hiukan vertaa omaa tekemistään muiden ohjaajien toimintaan. Tässä kohtaa kun uudet säännötkin ovat olleet niin vähän aikaa vielä käytössä, virkoaa kehän laidalla kanssakatselijoiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja tuomarilinjauksista ja pistevähennyksistä. Toisaalta kisojen katsominen on huojennuttavaa. Tekevät ne muutkin virheitä, eikä kaikki todellakaan ole aina täydellistä. Toisaalta se saa myös yrittämään entistä kovemmin. Jumaleisson sentään jos minun nähdään tuommoista virhettä joskus tekevän!

Kisakuntoisuuteen päin sitä kai itse kukin tässä omaan tahtiinsa taapertaa. Ollaan vaihdettu kiertonoudossa vähän näkökulmaa, ja keskitytty viime aikoina kierron sijaan enemmän esteelle hakeutumiseen. Luumulla kun ei ole aksataustaa, esteet sinänsä ovat sille aika yhdentekeviä juttuja. Yritettiinkin viime viikolla ohjata sitä keskilinjalta käsimerkillä vasemmalla/oikealla sijaitsevalle esteelle (ei kuuntelutreeninä vielä toki!), mutta ei siitä tullut kyllä yhtään mitään (avoesteellä). Kun tehtiin lähempää, Luumu tarjosi esteen kiertoa. Hmm. Sain apua harjoitteluun ja opeteltiin Luumun kanssa yhdesä tuumin vähän agilitymuuvsseja. Takaakiertoa nimittäin. (Nyt me osataan jo takaakierto ja sylkkäri!) Kyllä siitä jotain tuli, mutta tuntui lähinnä puuhastelulta taas. 

Jos Luumu ei osaa hakeutua esteelle, sillä on sitäkin kovempi draivi noutaa. Niinpä helpotettiin tehtävää laittamalla kapula esteen eteen ja pilkottiin samalla Luumun kiertonouto vähän suurempiin paloihin. Appari piti Luumua kiinni keskilinjalla, minä näytin "muista hae, muista hop", ja ei muuta kuin Luumu matkaan. Tällä ekalla treenikerralla onnistui ihan kivasti, vaikka olin itsekin siellä keskilinjalla vastaanottamassa. Suora tie luoksehan olisi Luumulle kaikkein mieluisin vaihtoehto, mutta kapulalla saatiin sitä ohjattavuutta paremmin esiin kuin pelkällä esteellä. 

Ihan mahtioivallus siis, joka tietty heti seuraavissa treeneissä osoittautui jonkun verran epäoivallukseksi... Vaikka tehtiin ihan samalla tavalla, Luumu haki kapulan kyllä, mutta toi sen hyppäämättä luokse. Ei auttanut muistuttelut tässä. Vastentahtoisesti helpotin siirtymällä itse lähemmäs estettä vastaanottamaan (auttoi!), ja toisaalta myös siirtämällä kapulaa reilusti esteestä sivuun - eli jos noudettiin oikeaa, kapula ei ollut suoraan esteen takana, vaan reilusti esteen oikealla puolella, jotta este osuisi luonnollisemmin siihen palautuslinjalle. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta simppeli korjauskeino, jonka kuvittelisin muutaman treenikerran jälkeen pystyväni häivyttämään aika kivasti. Pitää saada tämä pala kuntoon nyt, että voin ajatella yhdistäväni kiertoa vielä. Itse kiertämiseen olen toooosi tyytyväinen tällä hetkellä. Luumulla on kova veto isolle tötsälle, ja usein jos semmoinen treenikentällä on, se käy sen omatoimisesti silloin tällöin kiertämässä, mistä olenkin sitä tässä vaiheessa kehunut. 

Ollaan myös yritetty puuttua Luumun tuhtaamiseen tunnarissa. Jälleen. Elina oli miettinyt viime viikolla ihan mahtavan idean siihen, mihin kohtaan se kiire pitää tässä nyt siirtää. Ylipäänsähän me ollaan nyt vallan nostettu virettä kokonaisuudessaan ja yritetty kokonaisuudessaan luoda sitä kiirettä. Ollaan tehty tunnaria hypyn tai merkin kautta (hyppy/merkki > tunnari), mikä on toiminut satunnaisesti. Yleisesti ollaan tällä tavoin saatu nostettua virettä, ja tuhtaaminen on aina uuden jipon keksittyä hetkeksi vähentynyt tai jopa lakannut kokonaan. Luumun tunnaria pitää kuitenkin jatkuvasti muunnella, sillä se leipiintyy hommaan tosi nopeasti. Elina ehdottikin, että tehdäänkin ensin se tunnari, ja oman noston jälkeen tapahtuu vasta se, mikä on hauskaa ja odotusarvokasta. Ihan loistava idea! Lähetettiin Luumu tunnareille, ja heti oman noston jälkeen ohjasin sen hienoilla ohjaustaidoillani lähellä sijaitsevalle esteelle, jonka jälkeen se sai vauhdista palkkaa. 

Tuntui taas sen yhden treenikerran toimivan, mutta seuraavalla kerralla tuhtaus jatkui jälleen. Ehkä olen myös aika äkkipikainen tuomitsemaan jonkin harjoitustavan toimimattomaksi (= epäoivallukseksi), sillä tarkemmin ajateltuna ja useammin treenattuna tässä oikeasti ON ideaa! Niinpä ei heitetä tunnarihyppyä vielä romukoriin, vaan annetaan sille uusi mahdollisuus. Jotain tunnarista alkavaa temppurataa voisi suunnitella myös, ja iloita sitten siitä miten ja saadaanko ylipäänsä pikkukoiran pää yhtään sekaisin. 

Elinan loistoajatus oli myös tehdä Luumun tunnarin kanssa sellaisia noudon alkeispalautusvauhtitreenejä. Ollaan joskus kakarina tehty perusnoudon kanssa, eli heti vaan kun kapula on koiralla suussa, ohjaaja lähtee niimmaanp*rkeleesti juoksemaan karkuun. Pariin otteeseen ollaan nyt kokeiltu tunnarin kanssa. Ihan tavallinen liikkeen alku, mutta lähetyksen jälkeen lähden heti kävelemään Luumusta poispäin. Se ei tietysti kuule tätä (eikä ole tarkoituskaan), ja siinä kohtaa, kun Luumu nostaa oman kapulan, liikkuri antaa merkin mulle, jotta pistän vaihdetta silmään ja hurja ajojahti voi alkaa! Ekalla treenikerralla Heidin kanssa käytetiin vain kahta kapulaa. Tietysti kun harjoitus oli Luumulle uusi, se nuuski omaa (se usein aina nuuskii ensin omaa, eli tietää kyllä saman tien missä se oma on), sitten se nuuski viereistä ja vasta sitten nappasi oman. Mutta jopa tuli kiirus pikkukoiralla, kun huomasi, että mami siellä jumankauta juokseekin palkan kanssa karkuun! Toisella treenikerralla (itse asiassa eilen pm-kisojen jälkimainingeissa) tehtiin yhteensä neljällä kapulalla. Ekalla tuhtasi tosi paljon, mutta jo heti toisella toistolla EI YHTÄÄN! Mites se oikein meni - oli vissiin melkein jo nappaamassa omaa, ja kun Anne sanoi mulle merkiksi nyt, Luumu oli vähän hätäillen miettinyt mitä hittoa ja äkkiä napannut sen oman siitä :D Tosi hauska treenitapa, ja parasta että se vielä toimiikin!

Seuruun peruutuksesta en voi ihan samaa tosin sanoa. Kokeiltiin ulkosalla Pesosen Heidin antamia ohjeita ja vaikka kuinka yritin taiteilla kroppani kanssa alas ja vasemmalle palkkaamaan, lähti Luumu erkanemaan, jos siltä vaati yhtään peruuttamista seisomaannousun lisäksi (yhtään tässä kohtaa oli puolikas tai korkeintaan kokonainen askel). Lisäksi se sekoili vips-palkan kanssa, eli pyrki lähtemään naksun jälkeen hakemaan palkkaa takakautta oikeasta kädestä (no koska se palkka oli siellä oikeassa kädessä) - no enhän mä sitä kunnolla saanut sinne alas ja vasemmalle palkattua tietenkään, kun koirakin on jo missä sattuu! Heh. Pakko oli taas kerran nöyrtyä ja mennä peruuttelemaan jalkapallomaalin kylkeen. Johan pysyi pojan peppu paikoillaan, lähti väistämään jopa ihan päinvastaiseen suuntaan. Kenties me vaan tarvitaan tähän alkuun avuksi nyt joku fyysinen este - ihan samalla tavalla kuin tarvittiin alkuvuodesta perusseuruun kanssa. 

Mistä tulikin mieleeni... ihan perusseuruukin on nykyään taas ihan hanurista! Tästä voin syyttää vain itseäni, koska ei olla jotain käännösjuttuja lukuun ottamatta ollenkaan treenattu pidempää pätkää tai pitkää suoraa. Lähtee taas auraamaan meinaan... Ousshit! Eka ajatus oli, että mitä hittoa me edes silloin tehtiin, että me saatiin se korjattua? Toka ajatus oli, että en ehkä jaksa nyt oikeesti tehdä sitä kaikkea hommaa jälleen kerran uudestaan. No kysymys on onneksi kuitenkin parin kuukauden tauon jälkeen lähinnä muistuttamisesta, ei koko seuruun rakentamisesta uudestaan. Jaksaa, jaksaa...

Ehkä parasta parin viime viikon treeneissä on ollut yhdessä tekeminen kuitenkin. Yhdessä tekeminen tietysti Luumun kanssa, koska se on vaan niin pirun hauskaa ja palkitsevaa. Toisaalta yhdessä tekeminen treenikavereiden kanssa, koska vähemmän tulee tällä hetkellä muutenkin nähtyä ja vietettyä aikaa. Elinan hienojen vinkkien lisäksi häneltä on peräisin myös Luumun olemusta hyvin kuvaavat lentävät lausahdukset, joista osa jää pidemmäksi aikaa elämään. Aikaa sitten noudon pitoharjoituksissahan "Luumulle kasvoi staffimaisesti viis senttiä luuta otsaan lisää", ja nyt tuon kiertonoudon kanssa Luumu ei ole kuulemma pitkään aikaan esittänyt tuollaista possujuoksua kuin nyt itseään noutoon ja esteelle kasatessaan. Kuulemma silloin viimeksi, kun se on joskus alkutaipaleellamme juossut mua treenikentällä karkuun :D Hih. 

Samalla tavalla oli hauska kuulla tällä viikolla yhden meidän alkeiskurssilaisen kanssa treenatessamme, että "kiva nähdä, että ei teilläkään kaikki aina putkeen mene". Heh! No ei tosiaan! Kaipa se on semmoista jatkuvaa mukavuus- ja epämukavuusrajan etsimistä meidän treeneissä, sillä eihän mikään varmaan mihinkään edistyisi, jos kaikki aina onnistuisi! Totta kai siihen pyritään, ja hyvin suunniteltu on lähes kokonaan tehty, mutta tällä hetkellä kun muutenkin tehdään paljon töitä uusien juttujen kanssa, on ihan arkipäivää, että puolet hommista pissii jostain päästä ja pahasti xP Mut ei se haittaa - kun vaan muistaa sen sisimmäisen filosofian eli että on hauskaa! 

Kaikki kuvat ovat eilisistä hauskanpitotreeneistä
ja ihanan Anne Saaren käsialaa <3

Askeleita taaksepäin - Heidi Pesosen koulutuksessa osa I

Saatiin staffien alkeiskurssi tällä viikolla päätökseen, ja vähän on torstai-iltojen kohdalla nyt kalenterissa huolestuttavan tyhjää! Kurssi sujui kuitenkin juuri niin kuin olin ajatellutkin, ja toivottavasti kaikki aloittelevat tokoilijat saivat hyödykkäitä vinkkejä jatkoa ajatellen. Osaa tullaan ihan varmasti näkemään lajin parissa vielä ja toivottavasti myös ihan kilpakentilläkin asti. Itsellä riittäisi paukkuja vetää keväämmällä taas vaikka jotain jatkojuttuja, eletään nyt tämä syksy ja talvi ensin alta pois. 

Osallistuttiin pari viikkoa sitten Kirkkonummella Heidi Pesosen koulutuspäivään, ja Luumu sai tehdä ruudun merkitöntä merkkiä sekä seuraamisen peruutusta. Yllättäen kaksi uusien sääntöjen mukanaan tuomaa aihetta. Saatiin tosi hyviä vinkkejä peruuttamiseen, vielä kun saisi tuon tekniikan ajettua Luumullekin läpi. Olkkarityöskentelyksi mennee joka tapauksessa nyt alkuun, mikä on tietysti näin kylmeneviä ilmoja ajatellen ihan mahtijuttu. Olkkaritoko saa nykyään Luumun ihan hurjan innostuneeksi, ja joskus jos on ollut pidempi tauko treeneistä noin muuten, olen ihan ajanvietteeksi tehnyt sen kanssa kaukoja, tunnaria ja seuruun käännöksiä olohuoneen matolla. Ei ne harjoitukset Luumua enää mihinkään vie, mutta pitävät ainakin mielen virkeänä. 

Hei koska täällä pääsee hommiin?
Luumu sai käydä siihen aika paljon koulutuksessa,
kun välillä meni enemmän puhumiseksi kuin tekemiseksi.

Tehtiin peruutusta koulutusta edeltävällä viikolla, ja aika retuperällähän se on. Luumu jotenkuten peruuttaa kolme askelta, mutta peppu lähtee heti alussa jo erkanemaan. Tässä vielä video noista treeneistä, jos joku ei vielä nähnyt. Näytettiin tämä kolmen askeleen peruutus Heidille, ja hän oli sitä mieltä, että se pitää rakentaa alusta uudestaan, sillä eihän ole mitään järkeä palkkailla, kun se Luumun takapään suunta on jo valmiiksi väärä. Eli palataan alkeisiin ja tehdään maltilla askel kerrallaan. 

Tyyppi on taas ihanan innoissaan! 

Luumun "ongelmana" pepun irtoamisen lisäksi oli istumisen turhan innokas tarjoaminen. Ajatus pitää siis saada nyt suoraan taakse ja kävellen! Ei välillä kankullaan istuen. Palkataan oikealla kädellä alas heti, kun Luumu on peruutuskäskyn jälkeen noussut seisomaan, eikä vielä välttämättä ehtinyt siis ottaa yhtään askelta. Jos L on tässä välissä (ennen palkkaa) kerinnyt jo istumaan uudelleen, se joutuu palkan saadakseen nousemaan uudelleen seisomaan. Fiksu koirahan tajuaa jättää istumisen välistä aika nopeasti pois. 

Palkan suunta alas ja erityisesti Luumun naaman vasemmalle puolelle tukee kävelemistä taaksepäin ja oikeaa/suoraa rintamasuuntaa. Luumu hoksasi jutun tosi nopeasti, itsellä kesti vaan oman kehonhallinnan kanssa olla heti kärppänä palkkaamassa - melkoista akrobatiaa! Otan teille videota vaikka meidän olkkaritreeneistä joskus. Kuvistakin tosin saa aika hyvän käsityksen, tosi elegantti ohjaaja jälleen ;)

Meikäläinenkin keskittyy ihan
naamaa myöten xP 

Seisomaannoususta ja yhdestä taaksepäin askeleesta palkkaamisen jälkeen voidaan pidentää palkkaamisväliä jo puoleentoista/kahteen askeleeseen. Kun tekee tässä pohjatyön nyt huolella (noin neljään askeleeseen asti), tulee se loppu sieltä sitten jo itsekseen. Uudessa seuruun peruutuksessahan liikkuroidaan vain "taakse mars", eikä ohjaaja tiedä ollenkaan miten pitkää pätkää milloinkin ollaan tekemässä. Voittajassa seuruupätkä voi olla 5-8 askelta (ei käännöksiä) ja EVL:ssa noin 15-30 askelta (sisältäen yhden käännöksen oikeaan tai vasempaan). Heidi kehotti myös miettimään itsellee avuksi jonkin rytmityksen taaksepäin kävelyyn, sillä no.. eihän se ole ihmiselle kovin luontaista. 

Noni, olisko nyt oikea suunta? 

Hyvä Luumu, nyt löytyi ne takajalatkin sieltä!

Siinäpä meille kivasti kotiläksyä! Palaan noihin merkittömän merkin muistiinpanoihin vielä tuonnempana. Odotin kyllä innolla Heidin koulutusta, koska ei olla vielä hänellä ehditty ennen käydä. Heidi on myös ollut yksi "idoleistani" siitä asti, kun aloin enemmän seurata lajia sen huipputasolla. Heidi on kisoissa aina jotenkin tosi iloisen ja onnellisen näköinen, ja se on juuri se tunnetila, joka minusta kisatessa ja tokoa tehdessä pitäisi ollakin. Miksi olla naama mutrusta jäykkänä, kun voi oikeasti pitää hauskaa? Ohjaajan rento ja iloinen asenne vaikuttaa tietysti myös koiraan ja tiimin kokonaissuoritukseen. 

Mitä siinä tuli hiukan alemman luokan koirakoiden koulutuksia seurattua, Heidillä oli myös tosi kivoja, omaan päähäni sopivia ajatuksia ihan kaikesta. Ensimmäisenä muistiinpanoissani lukee: "Jos se koira saa tehdä vähän sinne päin, sehän tekee kaiken sinne päin". Allekirjoitan myös todella ajatuksen siitä, että intensiivisen ja energisen koiran kanssa pitää palkata usein pallolla/lelulla. Jos tällainen koira saa kaikesta aina namipalkkaa, se vain turhautuu, sillä oikeasti se haluaisi koko ajan sen pallon. Ja kun treenit sitten loppuvat, eikä tällainen koira ole saanut tarpeeksi sitä mitä se eniten haluaisi (palloa), se on seuraavalla kerralla entistä hullumpi ja turhautuneempi. 

Mielentilasta muutenkin tuli kirjoitettua ylös, että keskittynyt koira ei huuda. Koulutuksessa huomasi monen ääntään käyttävän koiran kohdalla, että niiden ääntely loppui, kun ne joutuivat oikeasti ajattelemaan ja keskittymään. Jos koira taas tuhmuilee, on ihan okei tuhmuilla sille takaisin. Eli jos koira esimerkiksi häipyy kentältä, sille pitää sanoa asiasta kerralla kunnolla eikä vaan joka kerta kiltisti käydä houkuttelemassa se takaisin. Säännöt pitää tehdä koiralle jossain vaiheessa selviksi, että koiran kanssa voi ylipäänsä treenata, saati mennä kokeeseen. Tokon pitää kuitenkin olla kivaa, joten ei nillitetä koko ajan. Pitää muistaa myös, että ihminen saa muuttaa mielensä, ja koiran pitää sopeutua tähän. Eli jos ennen joku asia on ollut sallittu (esim. kehästä karkaaminen, vino perusasento tms.), niin ihmisellä on oikeus muuttaa mielensä niin, että se ei enää tästä lähtien ole sallittua. Muista mustavalkoisuus! Laatimiasi sääntöjä on noudatettava aina. Pennut eivät vielä testaile ohjaajaansa, vaan tekevät kaiken mielellään. Vasta kun koirat ovat vähän vanhempia ja osaavat jo juttuja, ne alkavat komentaa/testata. Tässä kohtaa käydään keskustelu säännöistä.

Häiriötreenistä. Häiriötreenillä (koira maassa tai istumassa) saadaan muista ihmisistä kiinnostunut koira fokusoimaan paremmin ohjaajaansa. Avustaja tarjoaa namia koiralle kaksi kertaa. Kun koira ekan namin kohdalla hillitsee itsensä eikä ota namia, ohjaaja on hiljaa. Hiljainen ohjaaja = hyvä asia. Vasta kun koira hillitsee itsensä kieltäytymällä namista toisen kerran, se saa palkan ohjaajalta. Tärkeää on, että koira oikeasti valitsee ohjaajan. 

Kuvista saamme jälleen kerran kiittää Anne Saarta!

Alkeishommista vielä sen verran, että ei ikinä kaksoiskäskyjä! Jos et siinä nimenomaisessa treenissä halua jäädä hinkkaamaan, auta koira mieluummin esim. kädellä, mutta älä anna kaksoiskäskyä. Jos esimerkiksi perusasentotreenissä joudutaan ottamaan sivulletulo vinouden takia monta kertaa uudestaan, välillä voi auttaa kädellä, jotta edes joskus päästään palkkaamaan. Ekasta auttamisesta ei anneta palkkaa, vaan palkka tulee vasta sitten, kun koira on tullut oikein perusasentoon ensimmäisellä käskyllä - vaikkakin jälleen auttamalla. Muista vaatia koiralta, jos se oikeasti osaa!

Väsynyt Kirkkonummen-matkalainen menossa kotiin päin.

Semmoista koulutusrintamalle tällä kertaa. Pidettiin tällä viikolla myös yhdet ihan pirun hyvät treenit, joissa tuli paljon oivalluksia muun muassa kiertonoutohärdelliin ja Luumun tunnarin tuhtailuun. Kauheen kiva! Muuten ollaankin enemmän ulkoiltu ja käytiin me eilen tuossa Aurajoessa uimassakin. Hiukan meinasi olla tiukka paikka, kun Luumu päätti heti ekan lelun hakemisen jälkeen oikaista lumpeikon läpi ja jäi raukka sinne kintuistaan kiinni! Ei siinä kovin syvää ollut, mutta tarpeeksi aiheuttamaan paniikkia niin uimamaisterissa kuin sivustakatsojissa. Jimi toimi hengenpelastajana, ja kävi auttamassa vesikasvit Luumun jalkojen ympäriltä. Vähän tärisi omat jalat tapahtuman jälkeen järkytyksestä, mutta Luumu taas tähysi saman tien että milloin se seuraava lelu lentää. Ei varmaan olla edeltävinä kesinä käyty enää näin myöhään syksyllä uimassa, kun en muista ollenkaan, että oltais jouduttu varomaan mitään tappajalumpeita. Nyt on tosin ollut ainakin täällä etelässä vielä ihan 20 asteen lämpötiloja, ja tänäänkin sain Ystävänpolulla riisuutua ihan toppisilleni, etten vallan läkähdy. Joka tapauksessa, taisi olla meidän kesän viimeinen uimareissu tuo eilinen. 

Oli ihan pakko :D