Erikoisvoittaja-Luumu

Tänä kesänä on todella oppinut sen, että jos istuu märälle puutarhatuolille, pe*se kastuu vaikka kuinka aurinko paistaisi. En tiedä mikä on tarinan opetus. Ehkä se on sama kuin kaskussa, jossa päähän tulee kuhmu, kun se osuu olohuoneen kattolamppuun - sama se mihin suuntaan sohvaa on juuri siirretty. (Joo ei oo mitään opetusta näissä, senkun pulisen joutavia.)

Me kerättiin Elinalle kukkia, kun se valmistui. 

Ja saatiin vaihtokaupassa suklaakakkua!
(On muuten vaikeeta ottaa lähes mustasta kakusta kuvaa valkoisella pöydällä!)

Lomafiilis jatkuu. Luumu on päässyt satunnaisesti uimaan ja keskiyön irtsarilenkeille. Kotona olen puunannut olohuonetta siihen malliin, mihin se olisi jo neljä vuotta sitten taloon muuttaessamme pitänyt puunata. No olihan siinä välissä se remppa... ja ja ja... Turha roina jouti kirpputorille; malttamaton kirppistelijä päivittää puhelimen lähes reaaliaikaista myyntisovellusta puolen tunnin välein kun ei muutakaan puuhaa keksi. Käytiin ravintolassa ja leffassa. Näin koko yön dinosauruksista unia. Vielä ei olla nostettu perunoita, mutta pionit sentään kukkivat. Keittiön kulmakaappi on täynnä lasipurkkeja odottamassa syksyn omenasatoa.

Helteellä treenit pysyivät tiiviinä ja tehokkaina. 

Mutta eipä sitä hellettä tosin kauaa kestänyt...

Viikon päästä on meidän eka ja tooodella pitkään aikaan myös vika EVL-koe Kaarinassa. Ryhdistäydyin treeniasioissa ja aloin kantaa tennispalloa iltalenkillä mukana. Marimekon postilaukkuun mahtuu itse asiassa yllättävän paljon materiaa: tunnarit, tunnaripihdit, pallo, superpalkka (repimisrättileluhässäkkä, just tein uudet vanhoista mustista / läikykkäiksi värjäytyneistä puuvillakesähousuista), nameja, kapula ja ufomerkki. Yön mustenevassa pimeydessä ollaan tehty tunnaria, seuruuta, jääviä ja luoksaria. Olen vihdoin saanut luoksetuloonkin kivan positiivisen projektifiiliksen. On idea, jota noudattaa. Jes!

Voittaja-Luumu-postisarja oli lähes koko viime talven kestänyt projekti, ja nyt ajattelin vasemmalla kädellä sutaista samanmoisen meidän EVL-valmiuksista, pikakelauksella tosin. Sarja jäänee yksiosaiseksi (tai no, ehkä uusilla säännöillä vois jotain kasaan kyhätäkin).

Hönöt uimassa alkuviikosta. 

Aloitetaan paikkiksesta. Ollaan tehty varmaan ainakin vuoden verran myös istumista, ja usein kummatkin putkeen. Luumulla on tapana mennä istumisessa maahan, jos aurinko paistaa, sillä on väsy tai ei vaan huvita. Se ei näe istumista läheskään yhtä tärkeänä tehtävänä kuin makaamista, mitä ollaankin silloin tällöin yritetty korjata. Keväällä tein tehokuuria jättämällä namin vatsan alle, milloin tietysti aina pysyi istumassa. Häivytin namia sivelemällä kädellä (Luumun ;)) rintamuksesta, eli muka laittaisin namin sinne vatsan alle. Jossain vaiheessa ajattelin, että tästä voisi tulla meidän virittely paikalla istumiseen. En ole aktiivisesti muistanut enää kuitenkaan tehdä sitä. Ennen Vuokatin reissua Luumu ryssi istumisen kuumalla kelillä ja heti Vuokatin jälkeen ekoissa "oikeissa" treeneissä kävi myös kesken istumisen maate. Ollaan seuraavissa öö... kolmissa treeneissä saatu hyvin korjattua, tosin olen välillä piilosta paljastautunut kehumaan taitavaa istujaa. Lopputulemana liike on tällä hetkellä ihan OK-kantimissa, toki voisi aina olla varmempi, enkä yhtään ylläty, jos viikon päästä piilosta palattuani löydän Muumelon köllöttelemästä hiekalta. No ei haittaa, se on projekti joka tapauksessa. Tulevaisuuteen: no tietysti varmuutta peliin ja fokusta. Tällä hetkellä näkee liikkeen tilaisuutena katsella ympärilleen.

Paikalla makaamista ollaan erikseen käskytyksellä jo pitkän aikaa jonkun verran tehty, tosin viime aikoina vähemmän. Samoin kuin kolmen metrin päähän taakse palaamista. Erikseen käskytys on ollut hyvä, tosin liian harvoin tulee muistettua treenata. Taakse palaamisessa Luumu alkuun kääntyi lonkalle katsomaan mihin menen. Korjasin jättämällä paluuvaiheessa namin eteen. On nyt melko varma.

Mulla oli tästä tehtynä sellanen kollaasikin,
jonka kantava teema oli: 

"Paras kaveri on samalla tavalla yhtä hullu." 

Luumu tyytyi repimään lumpeita,
kun ei kerran leluakaan saanut.

Seuruussa ollaan satunnaisesti tehty eri tempoissakin käännöksiä. Juoksu- ja hidas seuruu ovat Luumulle muutenkin perusvauhtia mielekkäämpiä, ja käännösten tekeminen erityisesti juoksussa on ollut sille hyvä vireennostatus-/tsemppauskeino. Erityisesti EVL:aa varten ei olla seuruun eteen tehty hommia. Ensi viikolla pitää vielä vähän muistuttaa, ja tehdä vaikka kolmeminuuttista pätkää kaukopalkalla tai nyksyllä. Hyvä tulee.

Zetaa ollaan kävelty varmaan viime talvesta lähtien silloin tällöin. Pääasiassa nyt kun painettiin kevät voittajaa varten töitä, on zeta jäänyt vähemmälle. Luumu on kuitenkin tehnyt jäävien/asentojen erottelutreeniä ihan pienestä pitäen, ja se näkyy mielestäni nyt kivasti kuulolla olemisena. Ensi viikolla pitää tehdä tötsillä ja liikkurilla enemmän. Tulevaisuuteen: Seuruu merkkejä kohti paremmaksi. (Erikoisvoittaja-Luumu-videot napattu toukokuussa, jolloin monen kuukauden tauon jälkeen otettiin taas EVL-liikkeet repertuaariin.)

Luoksetulo on meillä toinen ikuisuusprojekteistamme (kaukot on toinen). Avaimena liikkeen kehittymiseen on Luumulla nyt vauhdin leikkaaminen, mikä onkin paljon helpommin sanottu kuin toteutettu. Hajotin koko luoksarin ihan tarkoituksella palasiksi SM-kisojen jälkeen, mikä näkyi 16. kesäkuuta kisoissa "epäluumumaisena" luoksetulona. Otettiin mukaan kuuntelutreeniä, vähän temppuratamaisempaa ajattelua luoksetuloon ja takapalkkaa tehosti. Istuminen luoksetulon yhteydessä on meille nyt vakiokauraa, ja katsotaan miten se tästä lähtee kehittymään. Jos mietin ensi viikon koetta, uskon että Luumu saa luoksarista jotain pisteitä kerättyä, mutta vauhtia saattaa edelleen olla liikaa (no sääoloista riippuen kyllä), ja stopit varmaan vähän valuvat. Tosin jos tekee jotain muita (vääriä) asentoja, sekin on tämän projektiluonteisuuden huomioon ottaen oikeastaan ihan positiivinen asia. Köh. Tulevaisuuteen: projekti jatkuu, ja voin avata sitä yksityiskohtaisuudessaan tulevana ajankohtana paremmin.

Ruutu. Kivassa mallissa. Tosin jos ei olla muistutettu merkkiä vähään aikaan, saattaa rynniä suoraan ruutuun. Merkin mukaanottaminen ruutuliikkeeseen kävi yllättävän kivuttomasti (kerrankin!), ja itse asiassa paikkakin on EVL-ruudussa kivampi kuin VOIn suorassa lähetyksessä. Mun vetovoimasta on tässä hyötyä. Virittelynä meillä tehdään ruutu ja dahin. Muista dahin (ote Luumu-toko-sanakirjasta: dahin = merkki). Aina parempi, jos saan ruudun näytettyä liikkeenvälissä Luumulle, mutta nyt kun lähetyksessä merkiltä saa olla käsimerkki mukana, on se ruutu aina löytynyt. Hävettävän vähän ollaan uuden ruutumme kanssa tehty häiriötreeniä tai muutakaan, jossa kentällä olisi muita nauhoja/merkkejä ympäriinsä. Viimeksi piti tehdä niin, että ruudun takana on vielä ohjatun tötsä, mutta kävikin ilmi, että ruutu häiritsi ohjattua, ja meidän ohjattu taas ei kestä vielä tuommoista suuntahäiriötä. Heh. No jätetään liikkeen variointi, häiriöt ym. olosuhde- ja ympäristötreenaaminen tulevan treenikauden asiaksi. Tulevaisuuteen: siis just niitä. Ensi viikon treeneihin motivaatioruutuja ja luoksetulo-osuuden siivoamista rankalla kädellä. On nyt pari viikkoa ollut toooosi ruma, koska on niin innokas. Innokkuudesta en sakota, mutta rumuudesta kyllä.

Ohjattu on kivoilla kannattimilla. Kun tässä on alusta asti ollut merkki mukana, muistaa pääsääntöisesti pysähtyä siihen (eikä ryskää yli niinkuin joskus ruudussa voi käydä). Jännästi Luumu arvottaa ufotötsän ja peruskartion eri tavalla. Ufolla saattaa vähän mennä merkin päälle ja jopa tökkästä hieman kuonolla. Ollaan ufolla tehty enempi lyhyen matkan sisätreeniä. Pitää puuttua enemmän hölmöilyyn. Merkki kuin merkki, mutta selvästi paljon nätimpi merkki on kartio. Suunnissa ei ole tapahtunut epäröintiä pitkään aikaan, ja olen saanut kurottua merkin jälkeen pitämäni tauon pois. Eli vielä pari viikkoa sitten kun liikkuri sanoi merkin jälkeen käskyn (noutamaan), odotin taktisesti hetken ennen suuntamerkin/noutokäskyn antamista. Kun tietysti ohjattu noutokin on kevään ajan ollut hävettävästi jäähyllä, sen ottaminen takaisin treeniohjelmaan oli Luumusta tietysti hurjan kivaa. Ja koska on kivaa, Muu ei välttämättä aina ajattele niin kovaa kuin mitä jalat juoksevat. Siksi on ollut sille parempi, että se on saanut merkille juostuaan muutaman sekunnin hengähtää ennen suuntamerkin antamista. Muistutuksena että korvat kuulolle. Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt. Sekä ohjatussa että ruudussa olen muistanut palkata säännöllisesti superisti myös merkistä. Merkin painoarvo ei saa tippua, ja huonolta merkiltä ei saa koskaan juosta ruutuun / noutaa (heeei mikä toi oli, tuuppas takas sieltä). Tulevaisuuteen: pitää muistaa pitää noutamisen vire korkealla, ettei siinä käy niinkuin meidän VOI-noutojen kanssa vähän ehti käydä. Vire ei saa tippua, vaan kapulan pitää olla supermustjuttu aina!

Metallihyppyä Luumu on tehnyt viime kesästä alkaen, eikä se ole koskaan ollut sille ongelma. Ensi viikolla pitää vaan muistaa muistuttaa, ettei sitten kokeessa tule yllärinä, kun siellä esteen takana odottaakin metsku. Vähän jännittää miten taas kokeessa vieras kapula. Argh. En olisi uskonut, että vieraudesta tulee meille koskaan mikään juttu, mutta niin se vaan on ollut viimeisessä kahdessa kokeessa vähän ongelma. Hiukan omaan makuun hidas/haluton tarttuminen ja yleisesti koko liikkeen energiataso saisi olla korkeammalla. Ollaan tehty omalla kapulalla kun ollaan muistettu hetsattua, ja se on ollut pirun hyvä. Mutta onhan se aina omalla kapulalla ollut hyvä. Eikä treenikavereiden kapulat nekään ole oikeasti vieraita. Hankala juttu. Tulevaisuuteen: no metallihan jää pois, mutta vierailla kapuloilla noutamista on jatkossakin luvassa. Kaikkien noutoliikkeiden virettä tulee seurata ja nostaa tarpeen vaatiessa. Tulevalla treenikaudella otetaan noutoon enemmän yllättäviä yksittäisiä häiriöitä nosto- ja sivulletulotilanteeseen. Lisäksi erilaisia hajuhäiriöitä. Hyvä tulee.

Tunnaritreeniä tehdään edelleen aina. Oli tosin loman jälkeen parempi, ja nyt taas tuhtaa enemmän. Luumun tunnarin pitää elää jatkuvasti, enkä saa kangistua koetilanteen kaavoihin. Tehtiin pari kertaa viime/tällä viikolla merkin kautta 90 asteen kulmasta. Oli hirmu hyvä, kunhan muisti ensin mennä merkille. Olen onnistunut rakentamaan merkistä nostattavan, kivan jutun, ja sen yhdistäminen tuttuun ja turhankin turvalliseen tunnariin on luonut Muumelolle erittäin tervetullutta kiirettä kapuloilla. Vähennetään ensi viikolla tunnaritreeniä, ja otetaan vain pari lähetystä (merkin kautta). Lelu näkyvillä auttaa haistelunopeuteen, ja olen myös palkannut nostosta/tuonnista. Ei tuhtaa tällä hetkellä ihan niin paljon kuin vielä SMien aikaan. Kokeessa voi kuitenkin tapahtua taas ihan mitä vaan. Tulevaisuuteen: varioidaan ja rakennetaan kiirettä.

Kaukot - toinen "ihanista" ikuisuusprojekteistamme. Olen tähänkin saanut kuitenkin erittäin positiivisen vaihteen päälle, ja kaukot kuuluvatkin meidän iltalenkkitreenien vakiorepertuaariin. Ollaan myös parina viime viikkona muistuteltu tekniikkaa kotona, erityisesti seiso-istu-vaihtoa kontaktimuovirullan kanssa (etutassut siirtyvät rullan edestä rullan taakse). Tekniikka pitää kotona mutta ei kentällä. Luumulla on kyllä kentälläkin tässä ajatus jo jonkin verran taakse, ja käyttää selvästi kroppaansa taakseajattelun tukena, mutta se ei ihan riitä vielä. Tämä vaihto on meidän tulevan treenikauden huomiolistalla, eikä se toimi kokeessa vielä. Mutta minkä jo toivoisin toimivan: maasta seisomaan -vaihdon. Se vaihto on nollannut kaukot meidän kahdessa viimeisessä kokeessamme. Kisavire tekee sen, että vaikka se vaihto kuinka treeneissä toimii, niin kisoissa vetovoima muhun on vaan niin suunnaton. Olenkin nyt treeneissä pidentänyt huolella matkaa (20-30 metriä), ja kun se treeneissä toimii, on sillä suurempi mahdollisuus myös kisojen "lyhyellä" 15 metrin matkalla toimia. Tarkoitus oli myös ehtiä nostaa kaukoihin treeneissä virettä, mutta sekin jää tulevan treenikauden projektiksi. Tärkeämpää on nyt koetta edeltävällä viikolla saada teknikka pitämään ja mielentila positiivisena. 

Näin pureskeltuna meidän erikoisvoittaja on ihan hyvällä mallilla, mutta kaikenlaista voi tapahtua ja varmasti tapahtuukin. Päätavoite on löytää taas se yhdessä tekemisen riemu. Sellainen mielentila ja saumattomuus, joka meillä oli SM-kisoissa kahdessa ensimmäisessä kehässä. Positiivisina yllätyksinä / bonuksena pidän paikkaistumisen ja kaukojen onnistumista. Mielentila kokeeseen valmistautumisessa on yllätys-yllätys rento ja lomamainen. Kun tiedän miten vaikeaa tulosten tekeminen EVL:ssa on, on tulostavoitteettomuus zenmäisen rauhoittavaa. Eipä meidän tosiaan varmastikaan olisi tullut vaihdettua luokkaa näin pikaiseen, ellei nuo sääntömuutokset olisi tuossa ovella. Jotenkin kuitenkin kun sitä on koko "tokoikänsä" vartonut juuri tähän luokkaan nousemista ja juuri näiden liikkeiden suorittamista, pitihän sitä päästä kokeilemaan. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, että kokeeseen pitää mennä vasta sitten, kun ykköstuloksen saavuttaminen on suuri todennäköisyys, on vielä suurempi merkitys kuitenkin sillä, missä mielentilassa tulokseen/tuloksettomuuteen osaa varautua. Kun ei ole odotuksia, ei voi myöskään pettyä, ja oikeastaan juuri silloin on kaikkein todennäköisintä päästä siihen omaan korkeimpaan tavoitteeseensa: yhdessä tekemisen riemuun.

Ihana Siiri!

... ja sit nä kaks tolloo xP 

Palkaksi jänispaistia

Ihan mielenkiintoinen treeniviikko takana. Ollaan käyty kolmeen otteeseen tokottelemassa. Eiliset aamutreenit peruttiin, kun täällä oli niin kamala myrskytuuli, että peltikaton alla olisi heikompihermoista jo vähän hirvittänyt. Ollaan käyty nyt muutaman viikon aikana Kaarinassa meidän tulevalla kisakentällä tekemässä kaikenlaista hauskaa ja asteittain vähän vaikeampaakin. Yllätyksenä tuli pienen syrjäisen kentän häiriötaso. Ihan kentän vieressä menee sekä pyörä- että autotie, ja trafikkia on paljon ihan moottoriajoneuvoista koiranulkoiluttajiin, lapsikatraisiin, skeittilautailijoihin ja mitä lie uusia vekottimia teiden tukkeiksi on keksittykään. Hyvin ovat ohjaajat päässeet siellä treenatessa oman pään sisäisistä möröistä, ja häiriöt ovat osoittautuneet koiruuksille paljon kuviteltua helpommiksi. Erityisesti me ollaan tehty siellä itsetuntoa kohottavia treenejä, kuten paljon motivaatiotreeniä ja ollaan pyritty parhaamme mukaan kunnioittamaan kisakenttää. Eli ei mitään sinne tänne juoksenteluja tai itsekseen paikkojen tsekkailua, vaan hallinnassa hauskaa pitäen koko aika.

Ebba kävi eilen vähän juoksemassa Luumun kanssa myrskystä huolimatta. 

Maanantaina oltiin siis siellä, ja oli oikein hyvänmielen treenit. Seuraaminen näyttää oikein tosi kivalta, ja paikallamakuussa ollaan saatu sellaista kunnon työmoraalia esille, vaikka kivet kuinka pistelisivät kyynäriin (saiskohan kokeessa käyttää koiralla kyynärtoppauksia..?). Hyvä Luumu! Tehtiin maanantaina myös korjaussetti siihen minun edellisellä viikolla rikkomaani ohjattuun palaamalla ihan alkeistreeniin noiden suuntien kanssa, näyttämällä kapulaa ja siirtämällä myös keskimmäistä houkutukseksi lähemmäs. Oli ihan hurjan hyvä, ja saatiin lopuksi luovittua ihan kokonainen liikekin (vasen). 

Tiistaina käytiin Annen kanssa Tsaun pihalla tekemässä kisatreeni agilityepisten aikana. Häiriötä oli melkoisesti, ja päästiin ihan suuren maailman reunasta kiinni, kun kuulutukset raikasivat ulos asti. Olipa taas mahtavaa huomata, etteivät koirat olleet häiriöstä moksiskaan. Itse treeni meni meidän osalta mielenkiintoisesti, kun tuli taas ihan uudenlaisia ongelmia tuossa kisapätkässä esille. Ekat sanotaan neljä liikettä Luumu teki tosi kivasti ja mulla oli ihan mieletön sellanen.. onko se sitten flow-olo. Sit jotenkin ihan kuin Luumu olis vähän luovuttanut, tai jotenkin ei vaan tehnyt enää samanlaisella intensiteetillä. Argh. En tiedä eikö palkkaodotus enää kantanut, ja tekikö tuo "hiekkaefekti" taas myös osansa. Seuraavassa kisatreenissä palkkaan heti liikkeestä istumisen jälkeen, ja koitetaan tehdä loppuun asti kymppiplus-asenteella.

Luoksetulossa annoin tarkoituksella myös käsiavut (vino loppu-pa). Ruudussa meni vissiin vasta toisella käskyllä maahan, mutta sivulletulo oli tosi siisti (jei!). Ja tästä se alamäki sitten oikein kunnolla alkoi, sillä hyppynoudossa tiputti mun taakse. En olisi ylettynyt nostamaan kapulaa, joten se olisi ollut sitten vissiin nolla..? Metallissa jäi TAAS mun taakse ihmettelemään jotain, tähän pitää tehdä häiriötä, en ole muistanut. Tunnari ja kaukot jäivät uupumaan videolta, mutta tunnarissa nosti kyllä oman heti, mutta jäi sinne tönöttämään kapula suussa. Mahtoiko odottaa palloa? Annen mielestä Luumu oli vähän että voiko tää olla näin helppoa, joten pidetään taas vähän paussia noista rikotun kaavan tunnareista... Kaukoissa taisi tehdä kaikki muut vaihdot hyvin, paitsi vimpassa meni seisomasta istumisen sijaan maahan, mitä jäätiin sitten hinkkaamaan. 

Ei tuo nyt loppujen lopuksi ollut mikään ihan kamala kisasuoritus, mutta jotenkin se fiilis jäi melkoisesti miinuksen puolelle, kun se kontrasti niihin alkuosan liikkeisiin oli niin iso. Ja sitten kun kisatreenin jälkeen piti vielä korjata ruudussa maahanmenoa ja tuliki luotua ihan uudenlaisia ruudun paikka -ongelmia (aurinko paistoi ruutuun ja niin edelleen), niin fiilis senkuin jatkoi vaan laskemista. Sentään noudossa sain korjattua kuolaisen ja hiekkaisen kapulan tuonnissa sitä työmoraalia. Vissiin Luumu tietää milloin tää muija on tosissaan, eikä tiputtanut kertaakaan vaan viidennelläkin kerralla lähti ihan yhtä hyvillä mielin noutoon. Ilman hyppyä tehtiin, sillä eihän se se ongelma ollutkaan. Tässä hyppynoutotreeniä viime viikolta.

Tunnarin korjaus meni kivasti, mutta kaukoja saatiin hinkata. Jostain syystä teki aina sen vimpan vaihdon väärin, ja mietittiin vaan että Luumun pitää nyt oikeasti kuunnella, jotta tehtävä joskus loppuu. Kaukoja pitää myös satunnaispalkata pallolla, jotta saadaan tehtävän arvoa nostettua Luumun silmissä ylöspäin. Nyt nuo kaukot ovat sille vähän semmoista pakkopullaa, kun ei sillä ole siinä juuri minkäänlaista palkkaodotusta. Tekniikkaan olen kyllä tyytyväinen; kisatreenissä saattaa korkeassa vireessä tulla yhdessä M-S-vaihdossa askelen eteenpäin, mutta muuten on oikein passeli. Nyt vaan palkkaa kehiin, niin eiköhän tästäkin selvitä. En olekaan itse asiassa pitkään aikaan laittanut meidän kaukoista mitään videomatskua, joten läjäytän kaiken tähän nyt kerralla!

Keskiviikkona olikin mielenkiintoiset treenit, kun ensin tehtiin kolmen koiran kanssa kolmen minsan paikkista, ja juuri kun oltiin tulossa piilosta, Anne näki miten kaikki koirat nousivat jahtaamaan samalle kentälle osunutta jänistä. Heh. Jahti loppui onneksi lyhyeen, mutta mikä parasta, Luumu odotti multa tästä oikeesti vielä palkkaa! Oltiin uudestaan menossa siihen paikkispaikalle tekemään lyhyttä korjausta, ja pikkujätkä hyppi vasten siihen malliin, että äkkiä palkkaa nytte, enkös ollutkin eritaitava poika!? Hah! Ekalla korjausjätöllä Luumu nousi istumaan ennen kuin kerkesin edes piiloon (what?), ja tehtiin vielä kolmas jättö, joka meni sentään ihan palkkaamisen arvoisesti. 

Kenellekään ei onneksi jäänyt tästä pienestä insidentistä mitään traumoja, jänöjussista en tosin tiedä, mutta sai sentään säilyttää henkikultansa. Saatiin pienen hengähdystauon jälkeen treenit pyörimään ihan mukavasti, kun eikö siinä just sitten mun ja Luumun vuorolla sieltä tarponut joku elämäänsä kyllästynyt maailmanvihaajaukko joku stanan huomioliivi päällä kiroilemaan miten monesti "teille" on tästä sanottu että lasten leikkipaikalla ei mitään koirajuttuja tehdä ja taisi se poliisillekin meinata soittaa. 

Huhhuijaa. Siinä oli miehellä mielentila kyllä pikkuisen jo valmiiksi pohjoisen puolella, eikä siihen oikein uskaltanut mitään sanoa. Parempi se on olla kyllä soppaa sen enempää sekoittamattakin, tosin a) mikä lasten leikkikenttä? b) Turun kaupunki kyllä ihan vuokraakin näitä hiekkakenttiään koirankoulutustarkoituksiin c) senkus soitat poliisille, soita vaikka mielenterveyspäivystykseen samalla. Mulla on yleensä tapana asiallisesti vääntää tikusta asiaa tällaisten kanssa, mutta hän oli kyllä jo sen verran rajatapaus, ettei siihen veuhkaamiseen uskaltanut oikein lähteä mukaan. Mun oli siinä hyvä keskittyä makuuttamaan Luumua sen mesoamisen aikana (Luumu ei ollut tästä välikohtauksesta millänsäkään), koska tiesin, että jos olisin antanut omien desibelien nousta, olisi silloin tohinaan yhtynyt varmaan eräs pieni sininenkin. 

Harvoin näitä onneksi tulee tällaisia vastaan, ja pääasiassa kaikki yleisillä paikoilla tokoilemisen keräämä huomio on erittäin positiivista ja kiinnostunutta. Saatiin nämäkin treenit mukavalla tavalla paketoitua, kun treenin lopuksi (joo ei ne poliisit ikinä tulleet), siinä asiasta vielä puhellessamme saimme ohikulkeneelta kentällä kuulemma usein jalkapalloa pelaavalta mieheltä huvittuneita kommentteja kaikenlaisesta harrastamisesta häiriintyvien ihmisten elämänlaadusta. Yleensähän se menee just niin, että ne joita oikeasti touhumme saattaisi häiritä, eivät ole häiriöstä millänsäkään, vaan asian kokevat omakseen ihan muut tyypit... 

On meillä edustavan näköiset koirat xP 

Ihana Ebba

Keskiviikon treeneistä jäi kyllä jäniksistä ja hulluista ukoista huolimatta erittäin hyvä fiilis, sillä me korjattiin taas kaikkea tiistaina rikki mennyttä. Luoksarissa tehtiin kahden lelun leikillä nopeita pysähdyksiä lähelle ja muistuteltiin ison tötstän kiertämistä. Meni hyvin. Kaukot oli tosi kivat ja kokeenomainen tunnari ihan täydellinen. Toisessa setissä Luumu teki motivaatioruudun, tyhjän ruudun ilman pysäyttämistä ja lopuksi kokeenomaisen, ja kaikki kolme oli ihan mielettömän hyviä. Sivulletulo oli taas siisti, ihan kuin se olisi jotenkin itsellään korjaantunut..? Ja yksi kokeenomainen hyppynouto vielä loppuun vieraalla, aika pienellä kapulalla - ei mitään tiputteluongelmaa! Huippua! 

Saas nähdä tuleeko viikonloppuna tehtyä vielä jotain, mutta nyt me paketoidaan ainakin tältä osaa työ- ja treeniviikkomme tähän, ja ruvetaan pakkaamaan kasseja yhden yön roadtrippiä varten. Yhtään en tiedä mihin ollaan menossa, mutta sekin selvinnee vielä tänään. Hyvää toista hääpäivää meille!

Luumu olis varmana jo mennyt uimaan, jos olis lelua lentänyt :D
Ei ihan vielä...

Supertreeniviikko

Olipa hienoa käydä iltalenkillä, kun asteita oli jo sen verran vähän, että pystyi kävelemään pidempäänkin kuin tuon lähilenkin. Yllätykseksemme Vanhalinnan ystävänpolulla oli käyty parturoimassa pitkäksi venähtänyttä heinää, ja käveleskeleminen oli huomattavasti mukavampaa. Nytkin törmättiin kyllä herra Sammakkoon, mutta loistavan näkyvyyden ansiosta hänen päälleen astuminen oli meidän kummankin osalta helpompi välttää. Tavattiin myös Aurajokea yläjuoksuun soutuveneellä lipunut kultainennoutaja, ja morjenstettiin toki. Ei sitä joka päivä näillä nurkilla tule liikennettä vastaan.

Katariinanlaaksossa Turussa koirien uimarannalla. 

Olettekos kuulleet sellaisesta uudesta rodusta kuin
vanhalinnansininennoutaja?

En kovasti välitä trendikkäistä sanoista tai muodikkaista ilmaisuista, mutta meillä on ollut ihan huikee treeniviikko! Oman pääni ja ajatusten selkeyden takia olisin halunnut saada avoimen luokan paketoitua ennen kuin ihan "tosissamme" alamme treenata ylempien luokkien liikkeitä. Ymmärrän kyllä, että koiralle on hyvä jo alusta pitäen opettaa myös niitä EVL-juttuja, ja onhan Luumukin silloin tällöin roiskinut menemään esimerkiksi ruutua ja merkkiä. Suunnitelmallisemmin ollaan tehty tunnaria, ja nyt hiljattain myös metallikapulan pitoja. Nyt kun TK2-koulariin on vielä matkaa ja avoimen liikkeissä ei oikeasti ole meille enää mitään opettelemista, rohkaisin mieleni ja tartuimme jälleen muun muassa ruutuun ja voittajan kaukoihin. Tunnarihan me oltiin viety kentälle jo hieman aiemmin, ja nyt hyvällä menestyksellä jatkettu matkan lisäämistä nenän käyttöä unohtamatta. 

Mutta loistava treeniviikkomme ei suinkaan alkanut näillä hienoilla ylemmän luokan liikkeillä, vaan nimensä mukaisesti SUPERTREENEILLÄ, kisanomaisilla kimppatreeneillä, jotka pykäsimme kasaan Lentsun tokoviikonlopun mietteiden jälkimainingeissa. Saatiin kasaan pieni porukka tuttuja ja vieraampia ihmisiä. Tarkoituksena oli tehdä kokeenomaiset paikallaolot vieraiden koirien kanssa ja muutaman liikkeen ketju siten, että vähän vieraampien ihmisten läsnäolo ja tuijottaminen saisivat meissä ohjaajissa aikaan kisanomaisen jännittävän tunnelman. Ja todella onnistuneet treenit olivatkin! 

Luumu teki todella onnistuneen paikallaolon Jedi- ja Vuokko-bortsujen paikallaoloryhmässä. Kommenttina saatiin, että Luumu on levollisen ja rauhallisen oloinen, skarppi kuitenkin koko ajan, ja vielä liikkurin huutaessa aikaa skarppaa entistä enemmän. Ihan jopa sillä lailla, että nytsemamitulee, mistäsemamituleenytten!? Olin valinnut meille ketjutreeniin kolme liikettä. Kummatkin avo-jäävät (koska ne menivät sunnuntain kokeessa ihan penkin alle) ja noudon siihen väliin (koska se on ollut viime aikoina Luumun mielestä kiva, enkä oikein tahdo uskoa tähän kivuuteen vielä...). Sain hyvin tehtyä kehän ulkopuolella jäävien virittelyt, ja muutenkin kaikki kisaamiseen liittyvät ominaisuudet toimivat meillä nyt. En joutunut kalastelemaan Luumun huomiota (toki liikkeenvälejäkin oli vain kaksi), vaan se oli koko ajan täpäkkänä ja huippuvireessä mun kanssa. 

Päätin sitten lennosta kokeilla jotain muuta seuraamiskäskyä tuohon ekaan jäävään. Ihmekö se oli, kun seuraaminen meni vähän ketuiksi. Edisti, eikä pitänyt oikein kontaktiakaan. Meni kuitenkin maahan oikein hyvin. Nouto oli ihan super. Luumu ei ole ikinä juossut sinne kapulalle noin innoissaan. Jos se saisi kisata PK-lajeissa, se olisi ollut keskiviikkona oikein hyvä palveluskoiranoutaja. Toki ymmärrän, että tokossa arvostetaan hiukan erilaista noutamista, mutta meidän entiset noutoon liittyvät vaikeudet huomioon ottaen - en voinut muuta kuin kiljua riemusta. 

Kolmanteen liikkeeseen, seisomiseen, käytin taas tavallista seuraamiskäskyämme, mutta seuraaminen oli siitä huolimatta aika huonoa. Jäi kuitenkin hyvin seisomaan. Ei näissä jäävissä ole ikinä ollut mitään jäämisongelmaa, eikä niissä edelleenkään ole. Pitää vaan muistaa muistuttaa ennen koetta, sitä se tuon putkiaivokkeen kanssa on. Ja huippubileet. Yhdessä pois kehästä, sitten palkattiin. Olipa loistavat supertreenit. Oli puhetta, että tehdään näistä ihan säännöllinen superjuttu. Ja jos saisi uutta porukkaa mukaan, kisatreeniajatuksessa säilyisi se ajatuksen murukin. Että on vieraita koiria, että on vieraita ihmisiä "arvioimassa" omaa suoritusta. 

On se komja <3 

Eyes on target 

Huikee treeniviikko jatkui heti torstaina mato-porukan treeneillä, joskin paikalla oli itseni lisäksi vain Elina-matonen. Ja koska olin päättänyt laajentaa kesän yksitoikkoista AVO-treenisuunnitelmaamme kaiken maailman muilla liikkeillä, illan ohjelmassa oli ruutu (Elina auta, se vähä mitä sitä ollaan tehty on ihan hajalla!), metallinouto (ekaa kertaa kenttäolosuhteissa), seuraamisen täyskäännöksen askeleet (ohjaajalle, ei koiralle!) ja luoksetulon terävyyden takaisin saaminen. Voisin kirjoittaa tuosta ruututreenistä ihan oman postin lähipäivinä, kun saatiin siihen niin hienot, yksityiskohtaiset ja meille varmasti toimivat treeniohjeet (näyttö-, kutsu- ja leluruutu!). Kirjoitan myös luoksetulon kahden lelun leikistä toisella kerralla enemmän. Sen verran raotan, että jumaleisson miten tuli äijään pitkästä aikaa säpäkkyyttä!

Mutta se metalli! Ihan yybersupermegahuikeeta! Suhteemme metalliin on ollut vaihteleva. Aloitettiin joskus kauan aikaa sitten pitotreenit keittiön lattialla. Vaikka kapula oli lähes kauttaaltaan kiedottu maalarinteippiin, se oli Luumusta erittäin epäilyttävä ja vastenmielinen. Tarjoamisen kautta ja teippejä hiljalleen vähentämällä saatiin sentään jonkinlainen "pidä kapulaa puoli sekuntia, niin saat helkkaristi palkkaa" -tilanne aikaiseksi. Ei päästy tästä pidemmälle, ja kun joku mainitsi, että metallia kannattaa aloitella vasta, kun norminoutoon ei liity mitään antipatioita, haudattiin koko metallikapula eteisen kaapin uumeniin moneksi kuukaudeksi. 

Vasta nyt ihan kuukausi-pari sitten kaivettiin metalli jälleen esille. Oltiin jouduttu Muumelon kanssa keskustelemaan aiheesta "kuinka pidät kapulaa suussa nätisti niin kauan kuin minä sanon", ja jotenkin kummallisesti Luumu on keskustelun hedelmät yleistänyt ihan kaikenlaisiin pitämisjuttuihin. Olen aiemminkin kehaissut tätä keskustelemisen jaloa antia. Se on oikeasti puhdistanut meidän välejä ihan kamalasti. Luumu ei pokkuroi vastaan kuin pahainenkin kakara, eikä se enää edes suhtaudu noihin keskustelun kohteena olleisiin asioihin (lähinnä kapulan pitoihin) nöyrääkin nöyremmän pikku palvelijan tavoin. Vaan - Luumu on oikeasti alkanut pitää näistä joskus erittäin vastenmielisistä tehtävistä, sillä saahan niistä palkkaa!

Selkeimmin tämä mielialanvaihdos on näkynyt metallikapulan kanssa. En olisi uskaltanut ottaa kapulaa vielä kentälle, ellen olisi ensin kotona ollut varma sen hauskuudesta. Kerran satuin siirtämään metallikapulaa meillä kotona paikasta toiseen, kun se oli tiellä. Kun siihen kapulaan pelkästään tarttuu, siitä lähtee sellainen metallinen humina. Luumu kuuli toiseen huoneeseen tämän huminan, ja innoissaan tuli kärkkymään metallinpitotehtävää (palkan toivossa?). EN OLISI IKINÄ USKONUT! 

Ainoana kriteerinä torstain kenttämetalliharjoituksessa oli, että Luumun on saatava siitä positiivinen kuva myös siellä kentällä. Niinpä me Elinan kanssa heiteltiin kapulaa muutaman kerran toisillemme (maahan), ja jossain vaiheessa Luumu sai "vahingossa" napata sen. Ja se nappasi. Se kantoi, ja ylpeänä juoksi minun perässäni metalli suussa. Toisella kerralla se kantoi kapulaa jopa ihan vaihtopalkalle asti, ja vasta ihan luona vaihtoi sen palkkarättiin. Toki tässä pitää olla tarkkana, ettei kapulasta (oli se metallinen tai ei) tule Luumulle liian hauska juttu, mutta Elinan mielestä Luumu suhtautuu siihen kyllä terveen työvälineenomaisesti. Ihan huikeeta! Miten voi tulla näin "pienestä" taas onnelliseksi?

Vesikauhua on liikenteessä... ;)

Ja se jatkuu vielä - meidän supertreeniviikko! Eilisestä keilaus- ja pizzansyönti ja siiderinjuontiperjantaista huolimatta tänään aamulla oli treenit Aurassa Terhin ja Manun kanssa. Eroteltiin jääviä namin perässä juoksemalla ja sitten seuruun yhteydessä. Istuminen menee jo siinä missä seisominen ja maahanmenokin. Pitää vielä kiinnittää huomiota siihen tekniikkaan, nyt kun sitä ollaan lähinnä tehty kuunteluharjoituksena muiden ohella. Sitten tehtiin jälleen metalli. Terhi piti Luumusta kiinni, jotta ei vielä tarvinnut ottaa sitä malttia siihen harjoitteluun mukaan. Heitin, ja käskyllä Luumu kapulan perään. Toooosi hyvä! Innokkaasti lähti, noukki ja palautti vierelle jopa! Toki olisin voinut tuota palautusta vielä jotenkin helpottaa, mutta sivulletulossa ei tosiaan ollut mitään nokankoputtamista. 

Toisessa setissä Luumu teki tunnarin ja luoksarin kahden lelun leikkiä jälleen. Tunnaria ollaan tehty ihan muutama kerta vain kentällä (epäonnistuneesti ja korjaten), ja laitoin nyt vielä nameja siihen vasempaan päähän. Matkaa oli enemmän kuin ennen, varmaan noin 4 metriä. Luumu kävi syömässä namit, ja palasi sitten takaisin. Annoin uuden käskyn ja voi vitsi kun se haisteli niitä kapuloita kauan. Mutta kun se oli kaikki käynyt tunnollisesti läpi (ja se ajatuksen hoksaamisesta kertova energiansäästölamppu oli pikkupollaan syttynyt), se toi kuin toikin sieltä sen oman. Ja taas: ihan HUIKEETA! 

Uiminen on myös ihan... huikeeta! 

Nyt on kyllä ihan mahtava fiilis treenaamisen suhteen kaikin puolin. Me ollaan Luumun kanssa ihan mielettömässä tilanteessa, kun treenaaminen on meille kummallekin ihan älyttömän palkitsevaa. Se on aitoa iloa, rehvakasta tekemisen riemua. Keskustelut ja häiriö- ym. suhde- ja yhdessätekemisharjoitukset ovat oikeasti poimineet meidän tekemisestä ne kultajyvät akanoista. Kun me tehdään, me tehdään täysillä. Ja se on ihan huippua! Kyllä me vielä ollaan menossa kisaamaan avoimeen, tähdätään syyskuussa seuraaviin kisoihin (+ piirimestaruuksiin), ihan koska minusta kisakokemusta ei meidän tilanteessa voi koskaan olla liikaa. Nimenomaan minä tarvitsen sitä. Joka ikinen kisakerta olen oppinut Luumusta jotain uutta, nimenomaan siihen kisaamiseen liittyen. Juuri viimeksi, että pitää muistuttaa liikkeitä sietämättömistä olosuhteista huolimatta ja että lopeta se kalastelu. Luumu on kyllä siinä ilman sitä jatkuvaa "luumutässä, lumulumulumumissäolet" -höpöhöpöä. Edelliskerralla opin, että niitä näennäisesti helppojakin (hyppy-) liikkeitä on treenattava ennen kisoja. Ne eivät pysy siellä muistissa montaa viikkoa, ellei niitä ollenkaan harjoittele. Mutta mitä näistä kahdesta viime kisasta eniten olen oppinut - olen oppinut, että se tekemämme työ kantaa. Se suhteemme vahvistamiseksi tehty työ kasvattaa niin jumalattomat siivet, että me lennetään niillä vielä joskus kuuhun asti. Helkkari. Me lennetään toiseen galaksiin niillä.

Jenga-peliäkö tässä on tarkoitus pelata..?

Tunnari ja metallinouto

No ei Luumulla mitään spondyloosia ole. Äijällä eturauhanen vaivaa, ja sen takia on koko kroppa ollut enemmän tai vähemmän jännitystilassa. Myös kaularangassa oli jumia, mikä vaikutti myös kallon luihin. Kaikki saatiin kuitenkin helposti auki, eikä tarvetta uudelle ajalle ollut kuin vasta seuraavaksi helmikuussa. Helpotuksen huokaisu. Tunnen suunnatonta kunnioitusta fysioterapeuttien ammattitaitoa kohtaan. Että miten joku käsillään pystyy tuntemaan ja hoitamaan - aistimaan mitä toiselle kuuluu. 

Ihanat nartut ovat pistäneet pikkumiehen kropan täysin sekaisin. Lenkillä on menty suuri osa ajasta kuono maanisesti maata haistellen ja sulotuoksujen voimasta korskahdellen. Merkkailtu on enemmän kuin moneen kuukauteen, ja sitä ihanaa piputöhnää on taas tiputeltu tänne pisin kämppää. Menikin varmaan puoli vuotta, kun oli niin siistiä, niin siistiä. Eturauhasvaivojen lisäksi tai niistä johtuen (muna vai kana -dilemma) Luumulle nousi pipulin päähän tulehtuneen näköinen punainen paise, mutta siitäkin selvittiin onneksi parin päivän desinfioinnilla ja Vetramililla. Ihan itse keksin nämä hoito-ohjeet... eikö sitä hunajaa nyt voi lotrata melkein ihan mihin vaan? Mutta koska reagointi noihin hajuihin on nyt näköjään mitä on, tuleekin aiheelliseksi miettiä herra Muun eunukoitumista. Kirjoitan siitä joskus erikseen, nyt tokojuttuihin!

Kun taivas on sininen, ja aurinko paistaa havupuihin,
tulee ihan sellainen olo kuin olisi Alaskassa.
En ole koskaan siellä ollut, mutta tällaista siellä varmaan on.

Iltalenkki Naantalissa 

Kyllä pistää harmittamaan, kun järkkäri on kotona, kun sitä eniten tarvitsisi... 

Kauniista maisemista nautiskelun lisäksi harjoiteltiin siltojen ylittämistä.
Laituritkin kelpasivat näköjään harjoituskohteeksi. 

Muiden koirien ohittaminen muualla kuin kotimaisemissa
luonnistui ihan oppikirjamaisen tyylikkäästi. 

Luumulla on aika hyvä suojaväri.
Huivi miehen hengissä pitää. 

Naantalissa tulee usein piipahdettua kesällä,
mutta loistavat ravintolat ovat auki myös talvisin.
Tunsin oloni ihan tulitikkutytöksi,
kun katselin ikkunasta sisällä loimottavaa takkatulta ja notkuvia herkkupöytiä.

Ollaan olevinaan oltu treenilevossa viikko. Ei olla oltu ohjatuissa eikä omatoimitreeneissä missään hallissa, mutta täällä kotona ollaan aloiteltu tunnari- ja metallitreeni. Aloitettiin ensin metallilla, koska kahdesta pahasta se tuntui pienemmältä. Luumu ei ottanut kapulaa sellaisenaan suuhunsa, ja kieritinkin ympärille muutaman kerroksen maalarinteippiä. Tarjoamisen kautta yritin keittiön lattialla saada sitä edes tarttumaan kapulaan, enkä halunnut käyttää noutokäskyämme. Kun jos sille kehittyy metallikapulaa kohtaan antipatioita, niin eikö se sitten tärvelly se perusnoutokäskykin..? 

Ei edetty kirjaimellisesti puusta pidemmälle tällä tavalla, ja jouduin ottamaan noutokäskyn käyttöön. No sillähän se kapula nousi, ja pikku hiljaa nostin kriteeriä. Nyt se metalli palautuu jo käteen (vähän kyllä olen pyllistellyt ja auttanut.. aijai!), ja eilen kääräisin osan maalarinteipistä pois. Itsellä ei ole kyllä mitään käsitystä siitä, mitä seuraavaksi tuon metallin kanssa tehdään. Kaipa me pyrimme ottamaan loputkin teipit pois, ja heitellään sitä kapulaa sitten samalla tavalla kuin puistakin.

Tunnaria varten olin kerännyt tietoa useamman kuukauden ajan vaihtoehtoisista aloitustavoista. Kätevimmältä ja omasta mielestä järkeenkäyvimmältä tuntui hieroa tunnarikapulaa käteen samalla koiralle näyttäen ja hokien jotain tulevaan tehtävään valmistavaa. Olen miettinyt sopivaa tunnarikäskyä, ja pitkien pohdintojen päätteeksi meille valikoitui KEKSI. Se on vähän kuin ETSI, jonka Luumu osaa (nenätyöskentelyä!), mutta ei kuitenkaan ihan. Mentiin omalle pihalle, ja Luumu katseli vieressä kun hieroin kapulaa kämmeneeni ja hoin hieno keksi, mikä täällä hieno keksi jne. Luumu jäi kauemmas istumaan, kun kävin routaisesta maasta kuopimassa maahan pudonneita omenapuunlehtiä sieltä, täältä ja tuolta. Yhden kasan alle laitoin tunnarikapulan. Sitten osoitin Luumulle suunnan ja sanoin innostavasti KEKSI. No sehän oli jo innoissaan menossa katsomaan mitä ihmettä siellä maassa oli noin mielenkiintoista, ja ihmeellisesti se vaan poimi sen kapulan sieltä kasasta (kapulan pää näkyi vähän, joten mikä ihme se on...). Tiputti sitten siihen maahan, ja sai palkaksi namia. Tämä tehtiin saman tien myös toisen kerran, eri paikkaan vaan. Käytin samaa kapulaa, vaikka olen kyllä kuullut, että etsittävä kapula pitäisi joka kerta vaihtaa. Vaikka tarkoitus on opettaa koiraa etsimään minun hajua, samaa kapulaa käyttämällä se saattaa oppia etsimään myös omaa hajuaan. Niin että miksi käytin samaa kapulaa..? No enpä nyt keksi yhtään hyvää syytä!

Joutsenkin lenteli seuraamaan tunnaritreenejämme. 

Muumuu odottaa. 

Keksi siellä piilossa. 

Joko saan luvan? 

Muu 1 v 10 kk

Tehtiin näitä kapulatreenejä myös siten, että keksi oli erikseen kapulakasan vieressä. Tuntuu, ettei tässä ollut vielä kuitenkaan mitään järkeä. Kyllä Luumu sen oman keksin sieltä haki, mutta ei se sitä haistelemalla löytänyt. Taisi nähdä, että siihen sen laitoin. Palataan takaisin näihin yhden kapulan pihallepiilotusharjoitteisiin, ja vasta kun se haistelemalla löytää sen, kokeilen jotain muuta. 

On ihan ihmeellinen olo. En muista milloin viimeksi olisi ollut treenaamisen suhteen näin vapautunutta meininkiä. Kun meidän suurin tavoite on nyt saavutettu (kokeisin mars!) ja vielä tavoiteajassa (tämän syksyn aikana), ei meillä ole enää mitään hätää. Sanoinkin tiistaina fyssarille noista selkäoireista, ja podin huonoa omatuntoa siitä, että olenko suuruudenhullut tokotavoitteet mielessä treenannut Luumua yksinkertaisesti liikaa ja ajanut sen ihan rapakuntoon. No en sentään. Mutta nyt on niin eri meininki! Vaikka tässä ahmin treenisuunnitelmiimme harjoituksia ylemmistä luokista, niilläkään ei ole mikään kiire. Tällä hetkellä tavoitteena on päästä kisaamaan Poriin 12. tammikuuta, ja hakea sieltä se uupuva ykkönen. Sitten on puoli vuotta aikaa saada avoin luokka kisakuntoon kesän kokeita varten. Niin, ja tulihan sitä viime viikolla puhuttua SM-kisoistakin... Miten hienoa olisikaan saada kasaan staffijoukkue ja vielä mahtua siihen joukkueeseen? 

Niin mikä se oli se vapautunut treenaamisen meininki..? Nyt on sellainen olo, että me ollaan jo näytetty mihin meistä on. Vapautuneisuus näkyy siinä, että kaikki mitä me tästä lähtien teemme, teemme sen vain itsellemme. En ole kovasti koskaan kärsinyt ulkoisista paineista. Olen ajatellut, että kun on tällainen rotu, kaikki saavutukset ovat plussaa. Ymmärrän erilaisten "valion arvot kaulassa syntyvien" tokorotujen ohjaajien paineet, joita he luovat itse itsellensä suuren yleisön oletettavan arvostelun alla. Mutta vaikka eivät paineet olekaan tulleet ulkoa tai johtuneet niistä ulkoisista paineista välillisesti, olen kuitenkin luonut niitä paineita itselleni.

Ensin tehtiin paljon tekniikkaa lähestulkoon pelkästään namipalkalla. Sitten alettiin kiinnittää enemmän huomiota asenteeseen ja lopulta kisakestävyyteen. Nyt on mahtavaa palata takaisin pikkutarkkaan tekniseen näperrykseen ja huomata, että kyllä se perusta siellä jossain vieläkin on kunnossa. Jos ei yhtä hyvässä kuin joskus, niin onpahan ainakin petrattavaa. 

Tällaisetkin ostin, mutta näillä en osaa tehdä yhtään mitään! 

Tänään käytiin aamulenkillä Hennan ja Flooran kanssa.
Ohitukset, pennut ja jopa sillat menivät loistavasti, mutta föri oli paha.
Se oli todella paha. Ei muuta kuin harjoittelua sitten.
Kyllähän jokaisen varsinaissuomalaisen koiran tulee osata matkustaa förissä, eikö niin? ;)
(C) Henna Partanen