Rakastan elää reunalla

Tekisi mieli kirjoittaa, että takana cheekintäyteinen viikonloppu, mutta kummallisesti se aika vaan juoksee niin, että kohti seuraavaa viikonloppua ollaan jo kovaa vauhtia menossa. Tosiaan olin viikonloppuna pienellä tyttöporukalla Helsingissä shoppailemassa, syömässä, juomassa, keikkailemassa ja hotelliyöpymässä. Harvinaista herkkua siis. Näistä erityisesti minulle nykyään tuo shoppailu. En edes muista milloin olisin viimeksi ostanut jotain muita vaatteita kuin ulkoiluvaatteita. Ja silti sain kamalan morkkiksen tuhlaamisesta turhuuksiin, vaikka ei sitä rahaa loppujen lopuksi paljon mennyt. 

Ihan munnäköisiä vaatteita tuli ostettua.

Vaikka musiikkityylillisesti sydämeni sykkii enemmän rockahtavalle musiikille, ja esimerkiksi RHCP saa autoradiosta soidessaankin äänijänteet venymään ja paukkumaan, jokin tenhovoima suomiräpin uuden sukupolven kuninkaassa Cheekissä toki on. Eihän hän muuten vetäisi Olympiastadionia täyteen. Kahdesti. Se asenne ja intohimo, joka näkyy kaikessa hänen tekemisessään, on ihailtavaa. Hän tekee täysillä, huutaa puoli korttelia etukäteen olevansa tulossa, eikä hän väistä ketään. Silti hänestä paistaa jonkinlainen aitous ja ehdoton välittäminen läheisistään, omasta tiimistään. 

Siinä kevyessä nousujohteessa biisien sanoja kuunnellessa ja stadionin ihmeellisen tarttuvaa tunnelmaa makustellessa tuli montakin ajatusta mieleen. Kyllä vielä hankin sen pienen mustan kirjan, joka mahtuu bilevaatteidenkin taskuun. Lähes jokainen näistä olevinaan hyvin erityisistä ideoista oli aamuun mennessä kadonnut muistista. Se oli se hurmos, ei suinkaan se punaviini. 

On hetki siitä kun olen viimeksi päivitellyt meidän treenijuttuja. Ollaan edistytty ihan kamalasti parin viikon sisällä. Jessican koulutuksen jälkeen halusin jättää joka ikisen harmaan sävyn meidän treenien mustavalkoisuudesta pois. Hyvin onnistuttiinkin aluksi. Käytiin viime viikon loppupuolella pari kertaa kahdestaan Luumun kanssa tuossa Vanhalinnan kartanon nurmiparkkiksella treenaamassa iltalenkin yhteydessä. Parkkis sopii tarkoitukseemme etenkin nyt syksymmällä erityisen hyvin, sillä se on usein oikein matalaksi ajettu ja näillä koiranilmoilla erittäin hyvällä todennäköisyydellä autio. 

Ensin ei satanut. Sitten alkoi tihuttaa, ja kohta tulikin esterin sieltä. Mutta ei haitannut! Meillä oli ihan hirveän kivaa keskenämme, ja Luumulla oli SÄÄNNÖT! Kahden treenikerran jälkeen se on oppinut malttamaan mielensä siinä kohtaa, kun lelu menee irrottamiskäskyn jälkeen liivin takataskuun. Ennen se hyppi vasten ja koitti vielä tarttua leluun, kun siitä pienikin kulma taskunpielestä näkyi. Käytännössä olen saanut tämän "luopumisen" toimimaan siten, että ihan kylmästi olen kieltänyt sitä kiitoksen jälkeen riehumisesta. Sitten kun se on vähän malttanut, olen julmasti "härnännyt" sitä lelulla naaman edessä, ja kun se on malttanut, se on saanut namin tai olen heittänyt lelun uudelleen. 

Muutaman viikon takaa TSAUn treeneistä.
(C) Ada Vakkuri

Ollaan alettu kunnioittaa treenikenttää enemmän. Kun me ollaan siellä, Luumu ei tee yhtään mitään muuta kuin sitä asiaa, jonka minä olen antanut sille tehtäväksi. Se voi olla mun kanssa, jolloin me kävellään paikasta toiseen. Se voi olla käy siihen, jolloin se odottelee uutta tehtävää suhteellisen rauhallisessa mielentilassa istuen, maaten tai jopa seisten, mutta paikoillaan. Se voi myös olla mene pissalle, jolloin se voi luvalla mennä pusikkoon hoitamaan asiansa, jos se tuntuu levottomalta. Se voi olla ole hyvä, jolloin se juo vettä kupistaan. Tai sitten se on joku oikea tehtävä. Toisaalta nyt kun näiden kaikkien sääntöjen noudattamisten kautta ollaan saatu paketti paljon paremmin kasaan, tuntuu jopa, että ne muut tehtävät voivat joskus olla jopa tärkempiä hoitaa kuin ne "oikeat" tokotehtävät. Hmm. Pistää miettimään treenattavien juttujen arvojärjestystä uudelleen. 

(C) Ada Vakkuri

Palataan meidän kahdenkeskisiin nurmitreeneihin. Pidin Luumun koko ajan tiukassa hanskassa, ja silti tehtiin ihan sairaan kivoja juttuja. Tehtiin jääviä erilaisilla palkoilla. Tehtiin hengitysharjoituksia, joissa Luumun piti tottua siihen, että minä saatankin vetäistä kuuluvasti henkeä siinä kohdassa, missä yleensä sanon käskyn. Olin tosi tiukka, jos se meni höplään. Annoin heti palautetta, jos se teki jotain, mitä sen ei kuuluisi tehdä. Ja toisaalta se halusi palkan niin kovin ja oli niin hypervireessä, että se teki entistä suuremmalla intensiteetillä. Me lisättiin nimenomaan sitä jännitettä noihin liikkeisiin. Luumu sai hurjat lelupalkat sellaisissa kohdissa, joissa se ei ole tottunut sitä palkkaa saamaan. Luoksetulon, kaukot tai jäävät voi näemmä pilkkoa sataanmiljoonaan osaan, kun etsii sopivia, yllättäviä palkkapaikkoja. Märkä nurmikko muuttui mudaksi ja lammikoiksi, mutta sehän ei menoa haitannut. Päinvastoin. Mitä lammikkoisempi kohta, sitä parempi paikka harjoitella liikkeestä maahan tai seuruun perusasentoa. Luumu oli supermielellä liikenteessä. Jos meidän elämä olisi elokuva, tuossa hetkessä taustalla olisi alkanut soida Gonna Fly Now, ja kuvanauhan hidastuessa sadepisaratkin kimpoaisivat meistä avaruuteen. 

(C) Ada Vakkuri

Tehtiin kahdet huipputreenit siellä nurmella. Se mikä siinä tuntui niin erityisen hyvältä, oli kun Luumu oli ihan käsittämättömässä tikissä, ja silti se oli hallinnassa. Toki se halusi aina sen palkan, mutta silti se teki mulle. Se kuunteli, keskittyi ja painoi täysillä töitä. Uskomaton tyyppi. Tässä tapauksessa sanonta kolmas kerta toden sanoo, ei kuitenkaan meidän kohdalla pitänyt paikkansa. Tai toisaalta piti. Kolmansissa treeneissä (nyt matotreeneissä ja eri kentällä) mikä ikinä voi mennä pieleen, se meni. No... ensin meillä oli kaukokatselmus. Kesäkuussa aloitettiin pienimuotoinen kaukohaaste, ja nyt oli se totuuden paikka. No mehän ei olla harjoiteltu kesän aikana ollenkaan voittajan kaukoja, kun Luumu olevinaan meni niistä jotenkin sekaisin, eikä voitu toisaalta riskeerata avo-kaukojen rikkimenemistä. Muutama päivä ennen kaukohaasteen loppukatselmusta koetin herätellä M-S ja I-S -vaihtoja. Vaikeita. Hirveen vaikeaa koiralle, jolla omasta mielestään on vain kaksi etujalkaa ja helkkarin iso suu. Hirveen vaikeeta ihmiselle, jolla on kastemadon pituinen pinna. 

Tuorlan nurmikenttätreenit, ne "kolmannet" treenit alkoivat kaukoilla. Arrrgh. Tässä video. Kolmen minuutin kohdalla Luumukin lyö hanskat tiskiin, ja sanoo että pidä muija kaukojumppas. Toisessa pätkässä harjoitellaan namikädestä luopumista. 

Kaukojen jälkeen teemana oli luoksetulo. No hei kiva, nyt voisin näyttää matokavereille, miten me ollaan kahtena viime päivänä saatu lisättyä niin hienosti jännitettä ja hallintaa ja kaikkee hirveen kivaa juttua muuteski. Luumu ei pysähtynyt, sitten se ennakoi, sitten se pysähtyi, mutta ei tarpeeksi nopeasti ja ja ja... Eli ihan helkkaristi liikaa jännitettä, mutta toisaalta ainakin sen alkuperäisen ongelman olin saanut kaksissa edellisissä treeneissä korjattua. Eipähän koira vilkuillut ainakaan "yleisöön" siinä vaiheessa, kun minä kävelen pois päin. Hehe. 

Niin ja kirsikkana näiden loistotreenien jälkeen tehtiin vielä nopea tunnari. Ensimmäistä kertaa "tyhjät" kapulat haisivat toiselta ihmiseltä, ja tämä vaan oli sellainen seikka, joka sai Luumun sähläämään ja tuomaan sieltä väärän kapulan. Toisella kerralla toi oman, mutta epävarmasti pureskellen. Huooh. Taisin viime tekstissä tästä mainitakin (ja kyllä se Luumu sitten sitä seuraavalla kerralla toi jo ekalla oman, niin kuin sovittiin). Lisäksi vielä näiden treenien aiheuttamaa mielipahaa lisäsi oma morkkis liian tiukasta sääntöjen noudattamisesta. 

Niin, voiko sellaista ollakaan? No voi siinä tapauksessa, jos ne säännöt eivät ole koiralle vielä selvät. Kun ne säännöt olivat kaksissa viime treeneissä toimineet niin hyvin, odotin toki yhtä pedanttista sääntöjen noudattamista kolmansissakin treenissä. Paitsi että kahdella ekalla kerralla oltiin Luumun kanssa kahdestaan käytännössä meidän takapihalla, ja kolmannella kerralla oltiin täysin uudella kentällä kolmen muun ihmisen kanssa. Olin oikeasti välillä Luumua kohtaan tosi kettumainen, mikä harmitti itseä jälkikäteen. Toisaalta se sai miettimään vielä tarkemmin sitä, mitä minä oikeasti siltä haluan, odotan - ja minkä minä sille opetan. Heti seuraavana päivänä käytiin jälleen korjaamassa fiilistä tutulla kentällä Vanhalinnassa. Ja oli se hyvä. Luumu oli hyvä, minäkin osasin olla hyvä. Pääsin keskitysleiritsijästä enemmän kohti päiväkodintätiä. Se on hyvä tie se. Ja sillä tiellä me ollaan viikko oltukin. 

(C) Ada Vakkuri

Käytiin viime sunnuntaina cheekkireissulta palattuani tekemässä kolmasosa-maton kanssa liikkeidenvälitreeni Tammispaltan kentällä. Luumulla oli ohjelmassa yhdeksän liikettä, joista kolme oli lyhyttä seuraamiseen liittyvää palasta (hetki suoraa | askel kerrallaan naksulla | laatikkoseuraamista vasemmalle), lisäksi tehtiin jäävät (seisomisessa oli jotain), nouto, hyppy, kaukot ja luoksari. Kaukoissa se takapalkka-ajatus ei oikein käytännön tasolla toiminut, kun Luumu meni siitä enemmän vaan sekaisin. Mutta joku takapalkkahomma me tähän otetaan sillä tavalla, että siitä tulee enemmän rutiini. Luumu tekee tosi hyvin, kun se tietää, että siellä on se takapalkka. Yritän nyt saada sen takapalkka-ajatuksen linkitettyä kaukojen tekemiseen, jolloin ei niin kovasti haittaisi, onko se takapalkka siellä vai ei. Nähtäväksi jää kuinka tässä käy.

(C) Ada Vakkuri 

(C) Ada Vakkuri

Luoksaria ennen kentän reunalle ilmestyi kettu, mutta Luumu ei onneksi nähnyt sitä. Luumu olisi varmaan joka tapauksessa pitänyt sitä yhtenä häiriökoirana, ja antanut sen kenties jopa olla. Ken tietää, ei otettu selvää. Hypyssä L ennakoi takaisin päin liikkurin käskystä. Mutta hyppäsi kyllä takaisin, vaikka vinoon menikin ihan huolella. Muita pointteja sunnuntain kisamaisesta treenistä. Seuraaminen oli kaikin puolin kuulemma tosi kivan näköistä, vaikka mitään pitkää pätkää ei tehtykään. Seisomisessa on nyt joku juttu, mutta muuten alkaa kestää jäävissä sen, että menen takaisin päin Luumun oikealta puolelta. Sekin on meille uusi juttu. Vartaloapuja minulla on vielä jonkun verran, usein tiedostamattomia. Enemmän pitää tehdä liikkuritreeniä, sillä Luumu kuuntelee liikkuria yllättävän paljon. Tehtiinkin eilen tsaun treeneissä. Oli tosi hyvä. Kerrasta se korjaa ja muistaa ainakin hetken. Se on oikein hyvä. 

Mutta mikä sunnuntain liikkeiden väleistä jäi päällimmäisenä mieleen - Luumu ei ole ikinä ollut niin hyvin hanskassa. Annoin liikkeen jälkeen tavallisen kisamaisen sosiaalisen palkan, sitten siirryttiin mun kanssa seuraavan liikkeen aloituspaikkaan, ja tässä kohdassa annoin hyvästä siirtymästä ja loistavan mielentilan säilyttämisestä namipalkan. Mieletön fiilis. Se asenne. Se intohimo. Luumu oli niin innoissaan, se oli iloinen, ja se teki mun kanssa. Tämä juttu on meidän juttu. Tässä asiassa me mennään täysillä, mutta silti siellä rajalla. Reunalla. Me rakastetaan elää reunalla. 

Jeah.