Kiva leivotaan sinne sekaan - Jessica Svanljungin koulutuksessa

Ehti tuossa olla jo melkoisen murjottu olo, kun jätin peukalon pakastimen ja jääkaapin ovien väliin niin että turposi. Samaan syssyyn onnistuin moukaroimaan takin vetoketjun silmääni niin että veresti monta päivää. En siis silmäluomeen tai silmänympärykseen - vaan silmämunaan. Tekipä gutaa. Jalat sentään näyttävät taas vähän enemmän rantakuntoisilta, kun treenatessa on tullut pidettyä pitkiä housuja. Hyvä se nyt on, kun ei ole enää rantakelejä. Oikea käsivarsi on vieläkin ja edelleen ja yhä uudelleen sen näköinen, kuin olisin ollut vangittuna kolme viikkoa kokokäsivarsiraudoissa. Veljen synttärikahveilla kummitäti tokaisi, että kivat mustelmat sulla. Joo, on ne... kivat. Mutta kun Luumu niin tykkää ja kun se on korkeassa vireessä ja ja ja... Ihan vakavasti ottaen olen halunnut puuttua Luumun ylimääräiseen vasten hyppimiseen ja hihaan tarttumiseen jo useamman kuukauden. En vaan ole vienyt hommaa läpi asti, ja asiaan puuttumisesta on tullut jatkuvaa rasittavaa kitinää ja nillittämistä. Ja toisaalta joskus taas en ole jaksanut kiinnittää mitään huomiota.

Lauantain Jessica Svanljungin koulutuspäivä oli hieno päivä. Pakko tunnustaa, että on ne silmät näiden treenaamiseen liittyvien sääntöjen suhteen avautuneet jo aiemmin kesällä, mutta noin loppuunastiviemisen kannalta päivä oli erityisen hieno. Luumu ei ollut koirakkopaikalla, koska sellaisia ei enää siinä vaiheessa ollut jaossa. Enää en häpeile sen ilmoittamista mihinkään koulutuksiin, en tavantallaajien enkä MM-gurujenkaan. Sellaisia ne koirat vaan ovat noissa koulutuksissa ja ohjaajat. Ihan. Samanlaisten. Ongelmien. Kanssa. Painivat. Me ollaankin lokakuussa menossa Jessicalle jakamaan Jennin & Jedin kanssa yksäriä. Muumelo tulee siis myös. Parasta. Ja niin sitä piti vielä sanoa, että tuon lauantain koulutuksen jälkeen kun mentiin treenaamaan mato-porukalla, ei ole Luumu koskaan ollut vielä noin ruodussa. Jippijaijei! Saatiin hihaantarttumiset ja ylimääräiset riekkumiset ihan melkein yhdellä treenikerralla kuntoon. Ja melkein siis siksi, että kyllä sille pitää vielä muistuttaa niistä säännöistä treenien alussa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi - myös treenien aikana ja lopuksikin). Onhan se elänyt enemmän tai vähemmän pellossa kaksi ja puoli vuotta. Peukalolle ja silmämunalle ei sentään Luumukaan voi mitään.

Ihana Jessica! Ihan heti kärkeen pitää mainita miten hän otti jokaisen koulutuspäivään osallistuvan ihmisen huomioon käymällä kädestä päivää esittelemässä itsensä, vaikka meitä osallistujia tippui paikalle päivän mittaan epätasaiseen tahtiin. Itse heti aamutuimasta menin tällaisesta huomioonottamisesta sen verran kukkuu, että en edes omaa nimeäni ymmärtänyt sanoa, vaan sopersin vaan jotain kuuntelupaikasta. Köh. Koitetaan lokakuussa uudemman kerran olla hiukan sosiaalisesti fiksumpia.

Asiaa on paljon, mutta yritän punnertaa kaiken kerralla loppuun asti. Muistiinpanot ovat minun koulutuspäivän aikana kirjoittamiani mietelmiä, enkä uskalla mennä takuuseen niiden täydellisestä oikeellisuudesta. Aloitetaan yleisestä ja siirrytään kohti yksityiskohtaisempaa. Ensimmäisenä, ja varmaan itselle tärkeimpänä päivän antina mainittakoon juuri nuo treenaamisen säännöt. Laadi itse ne säännöt, joita noudatetaan nyt ja aina. Luumun kohdalla tämä tarkoittaa, että minun pitää alkaa olla tarkempi siinä, miten paljon se saa riekkua harjoitusten välissä. Käytännössä siis jos treenataan yksi maahanmeno ja palkkaan se siitä, riekkuminen loppuu heti kun se palkkakin loppuu. Luumu ei itsenäisesti ja oma-aloitteisesti rieku yhtään eikä yhtään missään. Kaikkeen annetaan lupa, ja vasta sitten saa. Tämä koskee myös paikasta toiseen siirtymisiä treenikentällä.

Miksi tosiaan tehdä niistä liikkeidenvälitreeneistäkin niin suuri juttu, kun sitä voi treenata ihan koko ajan muiden treenien ohessa? Päätinkin koulutuspäivän aikana Luumun ja minun liikkeidenvälirutiinit. Kun me seistään paikoillaan (kuuntelemassa vaikka tuomarin mielipiteitä), minulla on kädet lanteilla/vyötäisillä, ja Luumulla on käy siihen -tehtävä, jossa se saa istua tai maata, mutta sen on oltava paikoillaan. Kun me siirrytään paikasta toiseen (vaikka liikkeen loppumispaikasta seuraavan liikkeen alkamiskohtaan), oikea käteni heiluu, ja vasen jää edelleen vyötäisille kertomaan Luumulle, että nyt tulet mun kanssa, etkä pöllöile mitään muuta. Ja vasen, koiranpuoleinen käsi nimenomaan, ettei minun erittäin tiedostamatta toimiva kroppani halua ohjailla Luumua sillä kädellä mihinkään. Ollaan vasta ihan testattu tätä hommaa, ja tuntuu toimivan puolin jos toisin. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia liikkeidenvälirutiineja muilla on. Anyone?

Liikkeiden väleistä Jessica sanoi vielä sen verran, että EVL-luokassa koiraa saa kyllä kiittää, mutta se pitäisi kuljettaa paikasta toiseen nätisti vasemmalla puolella. Mieti myös haluatko rauhoittaa vai nostattaa liikkeiden välissä. Todella hankala kysymys muuten. Toisaalta Luumu useimmiten tarvitsisi rauhoittamista, mutta miksi sitten villitsen sitä aina..? Luumua varten olin kirjoittanut tähän ajatukseksi myös, että opeta sille jokin temppu, missä se saa luvan kanssa hypätä vasten. Kun se mielellään tekee tätä muutenkin, luvan kanssa (näkymättömästi tuomarin silmään) se on sille hyvä keino palkita ja toisaalta tarvittaessa myös nostattaa.

Behind the scenes

Toinen tärkeä "yleinen" juttu on koiralle kertominen. Muista aina antaa koiralle palaute väärin tekemisestä. Näin hiljaisuus on aina se positiivinen juttu (kisoissa). Koulutuspäivän loppupuolella yksi koirakko käytti oman aikansa siihen, että puhuttiin motivaatiosta, treenaamisesta ja kilpailemisesta. Tässä keskustelutuokiossa tuli hyvin esille, että koiran pitää tykätä tekemisestä yhtä paljon kuin ohjaajankin. Aina voi parantaa jotakin liikkeen osaa (vaikka vieläkin nopeampi maahanmeno tms.), mikä on hyvä muistaa, kun EVL-luokan liikkeitä tahkoo vuodesta toiseen. Vaikka joskus on ollut hyvä, se ei tarkoita, että olet jatkossakin hyvä. Tasoa on ylläpidettävä. Jessica puhuu siitä, kuinka koko ajan treenatessa on tutka päällä. Asioihin puututaan ennen kuin asioista tulee ongelmia. Esimerkiksi jos näyttää, että ruudun vauhti on hiipumassa, vauhtiin motivoidaan ennen kuin ongelmaa on edes syntynytkään.

Kyllä tässä sai sitten poseerata!

Minun on tullut tässä kesän aikana mietittyä, että treenataanko me Luumun kanssa liikaa. Treenejä on ollut likipitäen päivittäin, täydellisiä vapaapäiviä muutama kuukauteen. Toisaalta treeneihin meneminen on ollut meille kummallekin koko kesän aina mielekästä, ja vasta nyt alkusyksyn sateiden ja pimeyden myötä on mieleen hiipinyt sellainen villasukkafiilis. Että tekisi sittenkin mieli kotoilla ja nyhvätä vaikka mieluummin kaukoja keittiön lattialla kuin ajella toiselle puolelle Turkua hinkkaamaan seuruun paikkaa vesisateeseen. Nuoremman koiran kanssa Jessica on treenannut parikin kertaa päivässä, nykyisin 6 x viikossa. Hän käy yleensä jokaisella treenikerralla kaikki liikkeet jollakin tavalla läpi. Vaikka Luumu ei mikään pitkäjänteiseen työhön jalostettu bortsu olekaan, en pode enää huonoa omaatuntoa liiasta treenaamisesta. Treenimäärä on hyvä, jos se tuntuu itsestä hyvältä ja on koiralle mielekästä.

Jessica kertoo treenaavansa noin 80 prosenttia kokonaisuuksia. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että palkka voi silti välillä tulla merkiltä, ja vasta siitä sitten jatketaan. Kisamaisten suoritusten tekeminen riippuu siitä, onko kisoja tulossa lähiaikoina. Aina treenataan jonkun asian takia - ei vain siksi, että olisi kivaa. Jos haluat muuttaa jotakin, esimerkiksi seuraamisessa, ja juuri ennen kisoja tuntuu, ettei muutettu asia ole koiralle vielä tarpeeksi vahva, käytä kisoissa ennemmin vielä vanhaa tapaa. Muuten saattaa joka tapauksessa käydä niin, että koira tekee mitä sattuu. Vanhalla tavalla toimii varmemmin, ellei uusi tapa ole koiralle täydellisen selvä juttu. Kaukoista oli sen verran puhetta, että yhä enemmän on nähtävissä (kansainvälisesti) sellaista tekniikkaa, jossa koiran etujalat pysyvät paikoillaan ja muu osa liikkuu (esim. muutamat MM-kisoissa). Tämä on helpompi opettaa, ja kriteereistä on helpompi ohjaajan pitää kiinni, kun etujalkojen paikallaan pysyminen näkyy helpommin eteenpäin.

Motivaatiosta. Jessica ei tee erikseen motivaatiotreenejä, vaan se kiva leivotaan sinne sekaan. Silti vaikka koiralla on kivaa, sen pitää noudattaa selviä sääntöjä. Sosiaalisen palkan kanssa selviää vain kokeilemalla mikä on omalle koiralle paras tapa (kisoissa ja treeneissä). Monesti kisoissa niillä, jotka pitävät koirat liikkeiden välissä tiukasti hallinnassa, taustalla saattaa olla ääntelyongelmaa. Tällaistakin tuli kirjoitettua meidän tilannetta ajatellen: Jos koira tarvitsee ennen kisoja esimerkiksi miljoona pallonheittoa, saatat olla joskus pulassa, kun vieraalla kisapaikalla ei olekaan mahdollisuutta tähän. Harjoittele kisanomaisuutta myös tällaisissa olosuhteissa/mielentilassa. Ja vielä yleispätevästi: yritä aina löytää keinoja ratkaista ongelmia > yritä saada ongelmat näkyviin treeneissä!

Jos koira on alavireessä tai jos sitä pitää muuten nostattaa esimerkiksi ennen kaukoja, voit opettaa sille jonkin tarkkaavaisuutta lisäävän tempun. Esimerkkinä tähän voisin ajatella toimivan meidän omasta elämästä sanan kuuntele. Joskus kun itse kuulin auton tulevan pihalle, mutta Luumu ei vielä ollut tilanteen tasalla, saatoin sanoa sille kuuntele, jolloin se höristi korviaan ja lopulta otti innoissaan vastaan sisään tulevan vieraan (joka kyllä yleensä oli Teemu). Kerran tehtiin Vanhalinnan nurmella jäävien erottelua, ja Luumu oli keskittymistä vaativaan puuhaan liian korkeassa vireessä. Sanoin sille kuuntele (kuten lapsille tai jääräpäisille aikuisillekin sanotaan), ja se oli heti täpäkkänä ihmettelemässä kuka tulee, mistä ja mihin aikaan. Hehe. Olin vahingossa opettanut sille tarkkaavaisuutta lisäävän tempun. En vaan tiedä uskaltaisinko kokeilla tätä koetilanteessa.

Sitten liikekohtaisiin. Aloitetaan noudolla. Jos koiralla on vaikeuksia irrota perusasennosta (esimerkiksi) noutamaan, ota mieluummin askel eteenpäin lähettäessäsi kuin että antaisit kaksi käskyä tai käsimerkin. Jos koiralla on jotain antipatioita kapulaa kohtaan, voit tehdä noutoa aika pitkälle lelun kanssa. Kapulan kanssa voi tehdä hetsaustreeniä (pannasta kiinni ja kapulan perään). Älä odota tässä sivulletuloa, vaan harjoittele se erikseen. Kiertämiset, hyppy, putki ym. ovat hyviä harjoitella kapulan kanssa, jotta koira oppii liikkumaan se suussaan. Voit myös lähettää koiran kapulalle niin, että olet itse puolimatkassa lähettämässä. Palkkaa heti, kun koskee kapulaan. Näin kun ohjaaja on selin koiraa kohti, koira ei ainakaan paineistu ohjaajasta. Mietin itse, että tuleeko tässä myös koiralle hiukan enemmän kiire, kun se on kauempana kapulasta kuin ohjaaja - jos siis on haluton noutamaan ylipäänsä. Pennun kanssa ensimmäiset noutotreenit voivat olla hetsattuja, jippii heti kun tarttuu.

Noutokapulan pitämisessä puhuttiin käänteishoukutuksesta. Ole rauhassa koiran kanssa vaikka lattialla, nami kädessä. Koira ei saa katsoa namia, vaan vasta kun se ei katso, se saa namin. Koira nostaa kapulan maasta, namikäsi tulee lähemmäs koiran kuonoa. Koira ei saa tiputtaa kapulaa, vaikka namikäsi tulee näkyville. Kun koira osaa tämän, se saa luvalla tiputtaa kapulan ja ottaa namin. 

Jos koira mälvää, anna heti palaute (äppäp, oho tai vastaavaa) ja aloita alusta. Sama juttu missä tahansa treenatessa. Sano aina kaikista sellaisista asioista, mitä et halua: Älä vain toivo, että epätoivotut asiat jäävät pois, vaan kerro koiralle. 

Myös tunnarin kanssa kannattaa tehdä pitotreeniä. Muista myös liikkua > tee esimerkiksi seuraamista tunnarin kanssa. Jos koira pureskelee kapulaa, yritä tunnistaa missä kohtaa liikettä se pureskelee. Esimerkiksi jos pureskelua ilmenee vasta vähän ennen sivulletuloa, harjoittele kapula suussa sivulletuloja erikseen. Voit myös lähettää koiran kapuloille samalla tavalla itse seisten puolimatkassa, kuten perusnoudon kanssa yllä. Tunnarissakin voi kuitenkin palkata lelulla, etenkin jos koiralla on hajutunnistusosa erittäin varma, ja jos sille ei silti tule kiire kapuloilla. 

Ruutunen. Ruudun alkeistreeniä tehtiin ihan samalla tavalla kuin meidän Elinalta saamilla ohjeilla. Näyttöruudussa voi käyttää myös namia, jos lelupalkka menee överiksi. JES tai SEIS tms. merkkaa koiralle oikean paikan. Kun näyttöjä on tehty paljon, testaa lähettämällä ruutuun ilman, että sanot jes tai seis > katso löytääkö itsekseen oikean paikan. Älä kaivele taskuja ruututreenissä, jos koiralla on korkea palkkaodotus. Jos koira ei mene näyttöruudussa oikeaan kohtaan, mene heti siirtämään koira oikeaan paikkaan > siellä on ruutu. Sitten hallitusti yhdessä näyttöruutu alusta. Ei mitään hillumisia, kun kävelette poispäin ruudusta. Kierrokset nousevat turhaan, jos koira saa hyppiä.

Mitä pienempi alue on, johon haluat koiran ruudussa menevän, sitä vaikeampaa se on myös koiralle. Jos koira hakeutuu aina johonkin tiettyyn väärään paikkaan ruudussa, voit lähettää ruutuun myös seisomalla itse eri sivulla. Käy näyttämässä oikeaa paikkaa aina alussa. Mieti myös millä palkkaat, etenkin, jos kierrokset nousevat paikan hahmottamisessa liikaa; palkkaa ennemmin rauhallisesti namilla. Kyllä se vauhti tulee sitten erikseen.

Jäävissä terävyyttä saa heittämällä pallon heti tiukan käskyn jälkeen taakse (ns. huolimatta siitä miten terävästi koira reagoi), koska tämä tukee nopeaa reaktiota. Toimii myös takapalkalla; heti käskyn jälkeen vapautus taakse. Jos koira esimerkiksi istuu hitaasti, voit kokeilla ottaa koiranpuoleisella jalalla voimakkaan ylöspäin harppaavan askeleen samalla, kun sanot käskyn. Voit myös kokeilla käskyn kanssa samaan aikaan tehdä pienenpienen pysähdyksen > vauhti jatkuu kuitenkin kevyen notkahduksen jälkeen tavallisesti. Toisaalta jos olet kokeillut kaikenlaista, on kenties vain hyväksyttävä, että tämä koira vaan on tällainen ja istuu hitaasti. Liikkeestä seisomiseen (ja myös luoksetulon pysäytykseen) hyvä pennun alkeistreeni on koiran edestä näyttää "alakautta heittävä" käsimerkki. Heti kun koira pysähtyy, nami perään. Muista kuitenkin pienentää käsiapua melko pian. 

Jos maahanmeno sivulta (ennen luoksaria tai paikalla makaamista) on vino, voit fyysisesti estää vinouden ottamalla vasemmalla jalalla lyhyen askeleen eteenpäin samaan aikaan kun annat maahan-käskyn. Näin koira ei fyysisesti pysty menemään vinoon maahan. Muista kuitenkin jättää ylimääräinen askel melko pian pois. 

Mikä sieltä pellosta löytyi? Aarre, rakkain.

Seuraamisen alkeistreenistä (pennulle). Ajatuksena on, että koira ymmärtää mitä seuraaminen on. Eli ei leluja tai nameja näkyvillä, vaan koira saa sitten palkan siitä, että se ymmärtää seurata. Jos haluat korkeampaa virettä, leiki ensin, laita sitten lelu taskuun ja pyydä seuraamista.

Kaukoissa koira saattaa katsella ympärilleen, kun ohjaaja on kävelemässä pois päin. Fokus pitää palauttaa ohjaajaan. Jätä koira maahan, ja juuri kun olet kääntynyt, heitäkin palkka koiralle, kun se ei osaa odottaa sitä. Sinun pitää yllättää koira! Se ei koskaan tiedä milloin palkka tulee. Sitten voitkin jo pyytää ensimmäisen asennonvaihdon ja palkata siitä. Ja taas välillä palkkaa jo pelkästään ensimmäisestä maahanmenosta sivulla. 

Sama juttu luoksetulossa. Koira on saattanut jo olla tottunut siihen, että kun ohjaaja kävelee pois, sillä on kaikki aika maailmassa katsella ympärilleen. Voit kesken kävelyn sanoa käskysanan (meillä HETI), lähteä juoksemaan ja heittää koiralle lelun eteen. Muista: ensin käsky, sitten juoksu + samanaikaisesti kaiva lelu taskusta. Älä kuitenkaan tee näitä liian paljon, ettei tule toisenlaisia ongelmia. Heh. Voisinkin kirjoittaa näistä toisenlaisista ongelmista jossakin toisessa postissa... Kaksi treenikertaa leijuimme kahdeksannessa taivaassa, jossa hopeareunuksetkin olivat 18 karaatin kultaa - ja nyt kolmannella kerralla pudottiin oikein ryminällä, puhettakaan mistään laskuvarjoista. 

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi kaukoihin ( - niistäkin voisin kirjoittaa oman postinsa, niissäkin riittää ongelmia kerrakseen...). Jos koiran on vaikeaa pysyä halutussa asennossa (usein esimerkiksi tarjoamalla opetetuilla koirilla paikoillaan oleminen on jo haaste sinänsä), voit antaa ensin vaihtokäskyn (esim. seiso), ja heti perään sanoa odota. Näin koira ymmärtää, että seisominen on nyt se juttu mitä halutaan (vaikka palkan tulemisessa voi kestää hetken). 

Kaukojen alkeistreenissä voit laittaa jonkin fyysisen esteen koiran eteen (esimerkiksi suljetun sateenvarjon), ihan melkein kiinni etutassuihin. Tässä namit voivat olla kädessä valmiiksi, jotta taskusta kaivaminen ei aiheuta tassuttelua. Koiran sivuilla olevien kahden namialustan kanssa voidaan myötävaikuttaa suoruuteen. Alustat saavat olla aika lähellä koiraa (noin metrin päässä) koiran tasalla. Kummassakin voi olla nami, ja koira voi vapautuksen saatuaan käydä syömässä molemmat. Kokeile myös koiran vastetta esim. seistessä. Ota hellästi kiinni pannasta/koirasta ja vedä kohti itseäsi. Koiran tulisi pysyä paikoillaan ja vetää hieman vastaan. Tätä me kokeiltiinkin Luumun kanssa, ja hienosti se heti ymmärsi pistää hanttiin :D

Muista, että usein pieni käsimerkki on parempi kuin suuri. Tätä jäin erityisesti miettimään Luumun kanssa. Kirjoitinkin meille heti ylös uudet hienovaraisemmat ja paremmin ohjaavat käsimerkit:

ISTU (SIT) > oikealla kädellä, kämmen kohti Luumua työntää eteen ylös.

MAAHAN (KUSCH) > kummatkin kädet, kämmenet alaspäin näyttävät alas.

SEISO (AUF) > vasen käsi työntää eteenpäin kämmen Luumua kohti, kämmen aavistuksen vasemmalle sivulle.

Noin paljon traktorin munia!

Sellaisia juttuja tuli kirjoiteltua koulutuspäivän aikana. Ihan mielettömästi uusia ideoita, vanhojakin palasi mieleen, treeneihin variaatiota, valtava treeni-into... ja ne säännöt! Kuten alussa totesinkin, ollaan Luumun kanssa hienosti saatu noudatettua noita uusia sääntöjämme, ollaan lisätty luoksariin ja kaukoihinkin jännitettä (Luumu ei ikinä tiedä milloin palkka tulee), ja olen muistanut sanoa, kun Luumu tekee väärin. Kivahan me ollaan aina leivottu sinne sekaan. Noiden kaikkien asioiden kanssa me ehdittiinkin tämän päivän treeneihin asti olla ihan huimassa tikissä, kunnes tänään meni mönkään ihan kaikki. Nyt kun Luumu vähän jo tietää miten liikutaan kentällä paikasta toiseen tai miten luovutaan lelusta heti kun minä sanon, eikä vasta sitten, kun lelu on mennyt jo kauan sitten taskuun, ja puolet taskusta roikkuu Luumun hampaissa ja puolet minun reisinahkasta sen kynsissä. Yritin kuitenkin taas edetä liian nopeasti. Se loistelias vire, joka Luumulla aina on kentälle mennessä, siitä en halua missään nimessä luopua. Luumulla kestää ja tulee kestämään kauan aikaa ennen kun saan nämä uudet säännöt ajettua sille sisään. Ja yksi syy siihen, miksi se kestää, on kun se on niin innoissaan. Miksi siis oletan alle viikon treenien jälkeen, että nyt se käyttäytyy haluamallani tavalla HETI treenien alusta lähtien. Hmpph. 

Ja kirsikkana kaikkien illan mieltäylentävien epäonnistumisten (luoksari ja voi-kaukot) päälle lisättiin Luumun tunnarin "tyhjiin" kapuloihin vieras haju, ja Luumu toi saakeli sentään sen väärän sieltä. Toisella toi oikean, mutta hammastikuiksi meni. Faaak. No, ei se rikki mennyt, mutta vähänkö otti päähän. Toisaalta nyt jos koskaan on se aika lisätä tähän rutiiniin jokin uusi juttu, ja minä valitsin sen hajun. Huomenna se tuo sieltä ensimmäisellä yrittämällä oikean. Vai mitä Luumu?

Käytiin katsomassa Vanhalinnan viikinkivenettä,
mutta Luumua kiinnosti enemmän Linnavuorelta autoon kömpivä koiruus.