Voittaja-Luumun kaukot ja ketjunpätkät

Hiphei se on perjantai! Pyörähdettiin tänään Halikon EHYT-areenalla Nanin, Ruutin ja Myyn kanssa treenilöimässä keskellä päivää. Ihana päivä auringonpaisteineen ja pizzabuffineen, mutta yllättävä takapakki ruudussa ja uuden hallin odottamattomat häiriöt saivat mielen noin treenimielessä hiukan mustahkoksi. Siis tosi hyvä se häiriö olikin, vaikka alkuun pisti taas ärsyttämään. Ensin oli nimittäin ihan hiljaista, vain meidän äänet. Sitten rajatun hallialueen laidalle ilmestyi pariskunta koiranpennun kanssa, olivat menossa fyssarille/trimmarille mihin lie. Siinä höpöttelivät tuskattuttavan pitkän ajan, ja Luumulla oli juuri kisamainen ketjutettu suoritus kesken, parahiksi kaukojen kohdalta. Ei pystynyt istumaan, ei sitten millään. Shaakeli. Niin kuin Nani ihan oikein jälkeenpäin huomauttikin, kyllä siitä olisi voinut jo vähän antaa satikutia, että nyt kuule pikkukoira, kyllä sun pitää pystyä nousemaan istumaan, vaikka siinä vieressä nyt ihmisiä ja koiranpenikoita mekastaakin. 

Joskus syyskuun puolella Vuokon kanssa Vanhalinnassa 

Ruutu on niin tiukkaan punottu sekamelskavyyhti, että en käy avaamaan sitä nyt. Vaan tällä kerralla jatketaan meidän voittajaluokan liikkeiden läpikäymistä kaukoilla. Aloitinhan ne edelliskerralla etevästi ohjatulla ja merkillä. (Ps. Kiira vinkkasi meille Facessa ohjatun noutokaariin sylikäännöksen eli sylkkärin harjoittelun, ja Heidi meille eilen sen alkeet opettikin :D Tosin ihan ensi alkuun piti googlettaa koko sylkkäri (aksatermistö on oikeasti ihan lapsenkengissä tässä huushollissa...), ja Ruuu etevänä taitajana toimi mulle ennen Luumua hyvänä demokoirana. Kiitos kullekin taholle!)

Mutta niihin kaukoihin! Vähänlaisesti on tullut niitä tehtyä, mutta edistystä huomaa joka kerta. Mietinkin tuossa, että jos jaksaisi joka päivä tehdä vähän, kehitys olisi ihan silminnähtävää. Mutta minkäs teet kun ei vaan jaksa. Nih. Viimeksi kaukoista puhuessani taisin mainita, että seuraavaksi Luumu saa harjoitella meille vaikeimman siirtymän (SEISO-ISTU) painonsiirtohommelia lautahässäkän avulla. No ei olla käytetty lautaa sinänsä, vaan ihan kontaktimuovirullakin on riittänyt kotona. Luumu siis istuu rullan takana etutassut lähes rullassa kiinni. Sitten se seisoo niin että etutassut tulevat rullan yli, ja istuu taas etutassut rullan taakse siirtäen. Se tajusi tämän nopeasti. Alkuun taisin sitä rullalla hiukan etutassujen taakse kutitella, että se huomaisi koko rullan olemassaolon, ja välillä kun on keittänyt yli sekä koiralla että ohjaajalla, on ollut hilkulla, ettenkö olisi pamauttanut sitä vähän rullalla päähänkin. No en tehnyt sitä kuitenkaan, vaan vedin henkeä ja kokeiltiin uudelleen... 

Ainakin itsestä tuntuu, että nämä rullaharjoitukset ovat auttaneet myös niihin vaihtoihin, joissa ei ole rullaa. Ylipäänsä olen yrittänyt tehdä useamman vaihdon putkeen, jotta Muumelolle muodostuisi sellainen mielikuva siitä, että se yksi siirtymä ei ole se koko juttu... vaan se liike on yhtä jatkumoa. Tasapainoilua täydellisen asennon kanssa, sellaisen, jossa ollaan kuitenkin valmiina siirtymään jo seuraavaan asentoon. Tässä vielä erittäin taidokas vilmipätkä meidän kotikaukoista edellispäivänä. Kameran tarkennus on mattonöyhtässä ja herra Muun vehkeet heiluvat siinä kivasti pääosassa XP

En ota nyt mitään painetta näistä kaukoista, kun tuntuu, että pahimman yli ollaan jo päästy. Lamppu on sen takajalkakriteerin kanssa syttynyt (Luumun oikea takajalka ei saa liikkua), ja noissa painonsiirroissakin ollaan tultu eteenpäin (tai siis taaksepäin ;)). Kyllä se matka sieltä sitten tulee vaikka ensi vuoden puolella sitten, kun saadaan ensin nämä pohjat huikeeseen kuosiin. Matkalla sinne siis.

Toinen juttu, mihin ollaan nyt enenevässä määrin keskitytty, ja mikä tulee auttamaan meitä erittäin paljon pitkässä juoksussa (kaksi inhokkisanontaa yhteen virkkeeseen, way to go!), on kisamaisuus ja liikkeiden ketjuttaminen. Eihän meillä ole tuo kisaaminen ikinä sujunut sillai pala kakkua -meiningillä tai niinkuin vettä vaan. On vireongelmaa (ihan itte oon sen luonut, myönnän!), keskittymisvaikeuksia (herra havaitsee satatuhatta asiaa kerralla) ja toisessa päässä epäselviä kriteereitä ja niistä epäselvistäkään ei tule oikein pidettyä kiinni. 

Ongelma tai pikemminkin haaste tuli taas suuremman kerran esille juuri ennen Luumun tassuhaavasaikkua, jolloin tehtiin kisanomaista suoritusta TSAU:n hallilla Annen liikkuroimana. Kesällä tehtiin paljon siirtymiä ja mun kanssa -treeniä, josta sai rauhoittavaa namipalkkaa. Mutta kun sitä palkkaa ei tule, Luumu kuumuu ihan käsittämättömällä tavalla, ja tuolla tsaulla kävi roikkumassa mun hihassa toisenkymmentä kertaa. Ei kuulemma kuulu lajin luonteeseen, että ei voi kesällä pitää hameita tai lyhythihaisia paitoja, kun harrastetaan tokoa. Jaa niin vai?

Kohtuu onnellinen koira 

Peltotie 

Ei me näit koirii yhtään tähän aseteltu tai mitään... 

Ollaankin nyt tassusaikun jälkeen tehty JOKA treeneissä jonkinlainen ketjupätkä. Lyhyt on neljä liikettä, pitkä seitsemän tai kahdeksan. Vaihtelevasti on koiran omatoiminen vireenhallinta toiminut. Olen tietoisesti ottanut sinne mukaan myös niitä vauhdikkaita liikkeitä (esim. luoksari), jotta tunteet oikein kuumuu, ja nyt tällä viikolla ollaan tehty väliin myös kaukoja. Periaatteessa kuitenkin tuttuja ja helppoja liikkeitä, sillä se pääpaino on nyt jossain ihan muussa kuin niissä itse liikkeissä. 

Viime viikolla DoXXilla meni tosi hyvin. Ei kuumunut eikä tarttunut hihaan, ja oli muutenkin neljän liikkeen ajan ihan etevä. Parin viikon saikun päälle se oli kunnioitettava suoritus! Tällä viikolla matotreeneissä Vanton tilalla olin itse vähän pöllö, kun tarkoitushan oli toimia ihan kisanomaisesti (jolloin en muutenkaan lääpi Luumua, vaan karjaisen vaan sellaisen äänekkään vaun tai jessin, ja pikemminkin läimäytän sitä kylkeen kerran, pari)... Ja mitä mä teen? No mähän yritän oikein tuoda sitä hihaantarttumisongelmaa esille, ja lääpin sitä oikein huolella. Mitä Luumu tekee? Ei vastaa ollenkaan mun sosiaaliseen palkkaan samalla tavalla, ja hämmennyksissä kulkee liikkurin perässä haahuillen seuraavaan paikkaan. Itse liikkeet (mahtoiko olla kuusi) meni Vantolla hyvin. Luumun pinna kesti, vaikka melkein tungin mun hihaa sen suuhun. Siirtymät oli ihan kamalia. Se haahuilee, ja havaitsee miljoona asiaa, ja sillä kestää tuhottoman kauan asettua vierelle liikkeen alkamispaikkaan. Argh. Minä sain palautetta kriteerien tiukentamisesta ja ylipäänsä niistä kiinni pitämisestä. Luumu taitaa ottaa nyt vähän turhan paljon kaikenlaisia erivapauksia... Tultiin vielä tuon videon jälkeen uudemman kerran kehään ja siitä liikkurin ohjeiden mukaan hypylle, ja se oli Luumulle jo selkeästi helpompi juttu. Näitä siis taas kerran treeniohjelmaan - kehääntuloja ja liikkeidenvälejä. Ei ne muuten parane kuin treenaamalla...

Seuraavana päivänä meillä oli treenikalenterin mukaisesti DoXX-ryhmän kanssa kisamainen treenipäivä. Ohjaaja oli ihan pihalla, oli menossa seuruuseen, ja hämmästyi aikamoisesti kun yhtäkkiä liikkuroitiinkin käskyä. Kaukoissa odotin metallikapulaa ja sitä rataa. Luumu ei tehnyt ihan yhtä tarkasti liikkeitä kuin edellisenä päivänä Vantolla (no liikkeestä istuminen on näköjään liian vaikea muutenkin vielä ottaa kisatreeniin mukaan, mutta sen lisäksi tuli siirtymistä liikkeestä seississä (!!), karmeita vasemmalle käännöksiä seuruussa ja ennakointia muutamassa kohtaa...), mutta liikkeidenvälit olivat parempia, ja vastasi selkeästi paremmin, hyvin luumumaisesti noihin mun sosiaalisiin välirääkäisyihin aka palkkaan. Tuo seuruu ei ole tuossa videossa, kun tehtiin se erikseen yhdessä tunnarin kanssa. 

Ja paluu tähän perjantaiaamupäivän treeniin EHYT-areenalla Nanin kanssa. Paikallamakuussa kuului vitinää. En tiedä mikä koira oli, mutta peilistä katsellessa olisi hyvin voinut olla Luumukin. Liikaa virtaa vieraassa hallissa on yhtä kuin ääntelehtivä staffi? Hiljeni se kuitenkin äkkiä, kuka olikaan. Kisapätkässä kävi tosiaan se yllättävä mutta erittäin luonnollinen häiriö, argh. Sen jälkeen meni kaukojen lisäksi myös AVO-hyppy ketuilleen. Ei istunut vaan kävi maahan. Ei. Pysty. Ajattelemaan. Selkeästi. Kun. On. Piuhat. Ihan. Sekaisin. Yleisesti kamalasti haahuilua, reunalla olevien agiesteiden nuuskuttelua, omia erivapauksia, korvat jossain muualla. Huooh. Toki ei me varmaan kyllä Nanin kanssa saatu siitä tilanteesta ihan semmoista "kisamaista", kun heti ekaan liikkeidenväliin jäätiin ruotimaan jotain eri tärkeää. Päivän kohokohtana kuitenkin pizzabuffa, ja jäätelöjälkkärin jälkeen oli jo rutkasti valoisampi mieli. Pohdittiin kaikenlaisia koira- ja tokojuttuja, päällimmäisenä kai että vois kai niitä liikkeitä pilkkoa enempi. Niin ja hommia on vaan tehtävä, ei siitä mihinkään pääse. 

Kaverukset 

Tää oli vissiin luoksetulo, mut Luumu jääty 

Hei Luumu, tuu tänne...

Keidas keskellä maanantaita

Hemmottelin itseäni maanantain kunniaksi trooppisella kasvohoidolla paikallisessa paratiisissa, Laguunissa. Se on ehkä parasta mitä voi yksinään tehdä. Siinä kaihoisan viulu- ja pianomusiikin soidessa, pikkulintujen liverrellessä toisesta kaiuttimesta ehti käydä monta asiaa mielessä ja moneenkin kertaan. Monta kertaa muistutin itseäni elämään hetkessä ja keskittymään tunto-, kuulo- ja hajuaistien tarjoamaan rentouttavaan kokemukseen, mutta väkisin ajatukset välillä harhailivat keskeneräisessä rempassa, koomaisessa taloudellisessa tilanteessa, keskeneräisissä projekteissa, uusissa autoissa... niin ja herra Muun keskeneräisessä voittajaluokassa. 

Ollaan nyt viikon sisään vaihdettu koko huushollin menopelit, ja meikäläisellä on nyt allaan ihan oikea auto, taivaansininen Golf, joka ympäristöä ja bensakukkaroa säästäen osaa sammuttaa itsensä punaisiin liikennevaloihin. Autoksi se on hirmu älykäs. Olin myös aikamoisen riemuissani, kun sattumalta löysin siitä ohikulkutiellä hurrutellessani myös vakionopeudensäätimen. Tosin kanssa-autoilijat aiheuttavat vakionopeudensäätimellä ajellessa enemmän tuskastusta ilmestyessään jatkuvasti siihen eteen jurnuttamaan, vaikka kuinka ajaisin rajoitusten mukaisesti. Atia tosin kävi sääliksi, kun sen autoliikkeen pihaan ajoin. Ihan kuin olisin "vanhan" kunnon Toyota Aygoni vienyt vähintään teuraalle. Teemu naureskeli, että kyllä häntäkin itkettäisi, jos joutuisi auton vaihtamaan p*skempaan, mutta että tätä tunteenpurkausta hän ei ihan ymmärtänyt. Kummallista kiintyä esineisiin, mutta autohan on kuitenkin melkein kuin perhettä, eikö?

Lähdetään autokaupan pihasta isännän uudessa viininpunaisessa Skodassa. 

Merikapteeni täydessä työssään.
Vain merikartta puuttuu.

Muumelon kanssa ollaan vihdoin päästy kävelemään taas normaalimpia lenkkejä. En vaan ole ihan uskaltanut päästää sitä vielä valtoimenaan metsään, mutta purtseilla ollaan jo käpytelty. Tänään ompelin sille ihka uuden pusakankin. Hyvä se nyt on, kun celsiukset nousivat taas plus kymmenen paremmalle puolelle :P No mutta onpahan valmiina sitten, kun se talvi sieltä joskus saapuu. Ja saapuuhan se. Tavattiin taas muutaman viikon paussin jälkeen herra sammakkokin. Mahtaa niilläkin olla raskasta tällainen on-off-talventulo. Menet horrokseen ihan vaan herätäksesi jälleen parin päivän päästä ihan kohmeessa ja jäädäksesi hyvässä lykyssä vielä pienen virtahevon tassun alle. Toisaalta pieni talviuni vaikka Muumilaakson tyyliin tekisi itsellekin hyvää. Kuinka rauhoittavaa olisikaan nukkua talven kylmät kuukaudet ja herätä oikeasti levänneenä huhtikuiseen linnunlauluun ja purojen solinaan?

Syy miksi tämä maanantainen posti on liipalaapaa perinteisten tokojuttujen sijaan on siinä, että treenimotivaatio on nyt pahemman kerran karussa. Tuossa vielä tassusaikun aikana jaksoin piipertää kotona kaukoja ja tunnaria ja teeskennellä, että hyvää edistystä tässä tapahtuu. Tapahtuu toki. Sitten kun ehdittiin viikko reenata hallilla, tajusin, että tässähän on enää viikko Luumun seuraavaan saikkuun, pallisaikkuun. Että mitä tässä nyt hötkyilemään. Ei olla nyt pariin päivään tehty mitään muuta kuin puistossa haettu yhtä tunnarikapulaa puun takaa. Pari ekaa kertaa meni ihan hyvin, Luumu sähläsi kyllä, oli turhan korkeassa vireessä, mutta haisteli koko ajan, ja kapulan löydettyään toi sen heti mulle. Kolmannella kerralla kaivoin videonauhurin esiin, ja kröhöm. Etsii se, mutta en tiedä hämmentyikö videoinnista vai eikö pitänyt tehtävää enää mieleisenä, kun rupesi merkkailuineen ihan hölmöksi. Tässä tämä treenivideoiden aatelisnäytös Luumun tapaan. 

Eipä tänne mitään muuta. Reippaampaa fiilistä odotellessa ja sitä rataa. Loppuun muutaman Annen ottama ihana kuva Luumusta Vanhalinnan ystävänpolulla.

(C) Anne Saari 

(C) Anne Saari 

(C) Anne Saari

Ohjattu ja merkki

Ajattelin käydä voittaja-luokan liikkeet yksi-kaksi kerrallaan läpi ihan yksityiskohtaisesti, jotta saan itsekin vähän paremman kokonaiskuvan siitä, missä mennään ja millä aikataululla. Ja ihan vaatimattomasti aloitan rumpan EVL:n ohjatusta ja merkistä. 

Aloitettiin ohjatun treenaaminen keskiviikkona Vanton tilalla matotreeneissä. Luumu ei ole siis tehnyt ohjattua ikinä ennen, ja koskaan kun ei raukka parka ole aksaamaankaan päässyt, sillä ei ole mitään käryä mistään ilmansuunnista, ei edes oikeasta tai vasemmasta. Alun perin olin ajatellut käyttää apuna Pipan ohjeita ohjatusta noudosta. Jotenkin niissä kiehtoi se mahdollisuus, että koira ei PYSTY ottamaan sitä keskimmäistä kapulaa, IKINÄ. Freesseimpänä mielessä oli kuitenkin Marko Vuorenmaan ohjeet ohjattuun, ja niissä taas kiehtoi se, että pääsee kertomaan koiralle, että sitä keskimmäistä kapulaa ei kuulu ottaa, IKINÄ. 

Markon ohjeilla siis mentiin. Laitoin Luumun merkille naama minuun päin, ja avustaja kävi näyttämässä kolmesta kapulasta kaikkein lähimmäksi tuotua oikeanpuoleista kapulaa. Mittasuhteet olivat lähes kisanomaiset, pari metriä jouduttiin varmaan hallin leveyden vuoksi karsimaan kokonaisleveydestä. Noutohan on Luumulle nykyään hauska liike, joten sehän ampaisi oikealle kapulalle samantien minkä tahansa sanan kuultuaan.

Mutta mitä sitten tapahtui? En siinä hötäkässä muistanut heti kapulaan tarttumisen jälkeen huutaa jessiä ja palkata, vaan Luumu rymisteli oikea kapula suussaan keskimmäiselle kapulalle ja riks, raks, poks kuului vaan, kun se mietti, että miten se saa kolme isoa ohjatun noudon kapulaa mahtumaan samaan aikaan suuhun. Onneksi sain sen huudettua luokse ennen kuin se ehti vaihtaa oikean kapulan keskimmäiseen. Heh. Ihan ohjeiden mukaan suoriuduttiin vissiin ;)

Minua neuvottiin vetämään vähän henkeä, ja sitten uudestaan. Nyt oli ohjaajakin ajoissa mukana palkkaamassa, ja tehtiin loppujen lopuksi neljä-viisi kertaa näitä oikean puolen nostoja, joista Muumi sai samantien palkan. Viimeisellä kerralla tuotiin lähemmäs myös keskimmäinen kapula, vähän niinkuin tyrkylle. Ja kamala huuto, jos olisi menossa sinne. Toki oikeanpuolimmaista käytiin edelleen nostamassa ja näyttämässä Luumulle. Tämä on RECHTE, tämä on se. (Halusin jatkaa saksankielisten käskyjen linjaamme, ja käskyiksi valikoitui etukäteen suussa pyöritellyt rechte ja links - ei ihan kieliopinmukaista, mutta ainakin toisistaan hyvin erottuvat käskyt.)

Luumu ei edes ajatellut menevänsä keskimmäiselle kapulalle, joten jippijaijei! Hirveet bileet oikean tuomisesta, ja tyytyväisenä paketoitiin ihka ensimmäinen ohjatun noudon treenimme siihen. Toisissa treeneissä heti torstaina DoXXilla taisin ahnehtua vähän liikaa sen keskimmäisen kapulan kanssa, kun toin sen lähes siihen oikean "radalle". Pari kertaa Luumu sinne nimittäin ampaisi, mutta pääsinpähän sanomaan. Ja se toimi. Olisko ollut kolmannella kerralla (ja kun aavistuksen helpotettiin siirtämällä se keskimmäinen lähelle, mutta omalle "radalleen"), kun Luumu ihan selvästi vilkaisi siihen keskimmäiseen, mutta valitsi rymistellä oikealle. Vitsi, kun edistystä tapahtuu nopeasti! Tässä video vielä näistä toisista treeneistä.

Tuota videota katseltuani en tiedä miksi sain päähäni laittaa sen keskikapulan tuonne oikeammalle, kun fiksuintahan olisi pitää se aina siinä keskellä, mutta pelata vaikka mieluummin sen etäisyyden kanssa. Näin se ajatus varmaan siitä "kielletystä keskimmäisestä kapulasta" tulee Luumulle selkeämmäksi, etenkin, kun tarkoitushan olisi häivyttää tuo oikean kapulan näyttö tästä pois jossain vaiheessa XP No, aina oppii uutta, ja seuraavalla kerralla taas ohjaajakin on paremmin mukana.

Nyt jatkossa Luumu tekee ohjattua tällä tavalla ensin näyttämällä, ja siten, että yhdellä treenikerralla tehdään alkuun vain toista suuntaa. Tänään oikeaa, huomenna vasenta -tyyliin. Katsotaan missä vaiheessa siltä voi ruveta pyytämään erottelua. Noihin käsimerkkeihin pitää myös kiinnittää huomiota, niitäkin voisi harjoitella ilman koiraa. Ekoissa treeneissä vaan jotenkin huiskasin sen käden oikeaan suuntaan, toisissa jo vähän mietin että millainen ele se voisi olla. Sehän voisi nimittäin olla aika hienovarainen se ele, jotta pystyy tarvittaessa koetilanteessa vielä voimistamaan sitä.

Sitten meidän merkki! Viimeksi siitä kirjoitinkin vähän, ja jaoin sen sisämerkkivideon. Ollaan tehty sitä muutamaan otteeseen ihan samalla tavalla kuin ruudun paikkaa. Eli Luumu istumaan jonkun matkan päähän merkistä, sitten käyn näyttämässä sille kulkemalla saman reitin kuin Luumukin kulkisi merkille, rintamasuunta suoraan Luumua kohti ja taputan maahan ja käsiä yhteen. Tämä on DAHIN, tämä on dahin. (Vaihdoin meidän merkkikäskyn MER, kun en osannut ikinä sanoa sitä kahtaa kertaa samalla tavalla...). Sitten takaisin Luumun vierelle ja DAHIN-käskyllä lähetys merkille. Olen nyt pysäyttänyt sen aina sinne taakse. Se luultavasti pysähtyisi nyt jo itsekin, mutta eikö se joka tapauksessa kuulu kokeessakin joskus sitten pysäyttää? Että siis kaikenlainen oma-aloitteisuus koiran puolelta on taas kielletty?

Ja samoin kuin ruudun paikkaakin ollaan hinkattu, olen myös tehnyt kutsuharjoituksia merkille. Käytännössä siis mennyt itse kyykkyyn merkin eteen / oikealle sivulle, ja merkkikäskyllä kutsuen ja namikädellä pyöräyttämällä ohjannut sen kääntymään oikeaan paikkaan merkin taakse. Lelua ei olla merkin yhteydessä käytetty, mutta kaipa senkin voisi tuohon ottaa mukaan, jos tuntuu että sellaista varmaa ja vauhdikasta merkille lähestymistä (irtoamista pidemmältä matkalta?) tarvittaisiin. 

Luumu on tehnyt merkkiä erilaisilla tötsillä, ja se varmaan onkin ihan hyvä juttu, ettei se fiksoidu johonkin tietynmalliseen tai -väriseen merkkiin. Fiksua olisi kai tehdä kuitenkin ensi alkuun erilaisilla merkeillä kuin mitä ruudussa käytetään, mutta jotenkin en usko Luumun sekoittavan näitä merkkejä keskenään. Saa nähdä, aika näyttää, mutta nyt ollaan kumpikin ainakin ihan pähkinöinä näistä EVL-luokan liikkeistä. Se on vaan niin huippuu kun saa juosta täysii!! (Ja ps. ei oo mennyt tassu rikki, vaikka vauhtia on piisannut!)

Tämä on DAHIN. 

No se on hyvä DAHIN. 

On se komea. 

http://naniannette.fi/

On se viksu

Tässä ei ole viikkoon tullut tehtyä oikein yhtään mitään. Meidän fyysinen ja älyllinen elämämme on rajoittunut neljän seinän sisään, tai oikeastaan seitsemän, jos tuo olohuoneen laajennusosa lasketaan mukaan. Alkuun käytin Luumua kerran päivässä 15 minuutin kävelyllä tassu paketoituna talouspaperiin, sideharsoon, vauvansukkiin ja tossuihin. Usein tossu pysyi ihan hyvin jalassa, toisina kertoina se irtosi tusinan verran kertaa kilsan matkalla. Muutamana sateisempana päivänä ei poistuttu pihasta ollenkaan, mikä olikin oikeastaan hyvä juttu. Parin kävelyttömän päivän jälkeen haava ei punottanut enää ollenkaan, ja kaikenlainen eritys pienen liikunnankin jälkeen lakkasi kokonaan. 

Me ollaan törrötetty sohvalla. 

Me ollaan leivottu. 

Me ollaan osallistuttu Instan "Mitä teet just nyt" -haasteeseen.
(Maataan mamin mahan päällä)

Mites meillä on pääkoppa jaksanut tätä? No, viime torstaina yritin ottaa Luumun mukaan DoXX-hallille  r a u h a l l i s i i n  treeneihin. Edes paikallaoloihin ei osallistuttu Luumun odottaman hurjan loppupalkan vuoksi. Luumulla oli ohjelmassa kaukoja ja tunnari. Kaukot pystyi juuri ja juuri tekemään, tunnari meni ihan ketuiksi. Olishan se nyt pitänyt viksun ihmisen ymmärtää, että siinä kohdassa lähes viikon liikuttamatta ollut nuori tahvopoika ei vaan kykene mihinkään älylliseen toimintaan noin äkkisiltään. Arg. No ei se tunnari rikki siitä mennyt. Kotona ollaan purkitettu huolellisesti tuota meidän tunnarilukemaa yhä hienompaan malliin (blogin oikea reunapalkki). 

Muu älyllinen toiminta on rajoittunut kaukoihin (päästiin käsiavusta vihdoin ja siirryttiin takapalkalle). Ainut ihan supervaikea on tällä hetkellä seisomasta istumaan käyminen. Siinä en ole saanut Luumua ymmärtämään sitä takajalkojen liikkumattomuus -ajatusta. Meinasin seuraavaksi kokeilla sellaista lautahässäkkää jalkojen väliin, että se joutuisi nostamaan etujalat aina sen yli käydessään istumaan. Tai katsotaan nyt mitä vinkkejä saadaan tänään matotreeneissä illemmalla. 

Niin ja sitä tunnaria ollaan tehty kerran-pari päivässä siten, että käydään Luumun kanssa yhdessä laittamassa tunnarikapulat olohuoneen matolle. Sitten jätän Luumun siihen istumaan, menen itse viereiseen huoneeseen keittiöön (Luumu ei näe minua), huudan sille tunnarikäskymme KEKSI, ja sitten Luumu sieltä omatoimisesti noukkii omansa ja tulee vierelle. Joskus, jos sillä on tosi korkea palkkaodotus, se tulee vielä ennen tunnarin noukkimista luokse varmistamaan, että mikä se käsky ja tehtävä nyt taas olikaan, sitten se lähtee uudestaan olohuoneeseen ja toimittaa tehtävän loppuun. Alkuun sillä oli näissä kamala kiire, johtuikohan siitä, että kun mamia ei näkynyt, niin oli kamala hoppu..? Nyt kun tehtävä on tuttu, Luumu suoriutuu nopeasti mutta varmasti. Hieno homma! Kokeillaan tänään hallilla miten se tunnari onnistuu liikkuroituna. Toki jos se mielentila lähentelee mielipuolista, niin sitten jätetään nenähommat välistä - eihän me haluta toistaa viime viikon virhettä!

Ollaan me oltu tylsistyneitäkin. 

Ja suloisia. 

Ja taas me leivottiin.

Niin ja kun tuossa muutama päivä sitten kyllästyttiin kaikenlaisen kuolettavan tylsän ja rauhallisen tekemiseen, mietin, että miksei voitais treenata myös merkkiä sisällä niinku paikkatreeninä? Kaivettiin SM-kisatuliaisena tuotu matala keltainen törppö esille, ja parin muistutuksen jälkeen Luumuhan suoritti merkkiä kuin vanha tekijä. Meillä on siis merkkitreeniä alla ihan vain pari hassua kertaa, ja niistäkin on aikaa. Kuitenkin kun ollaan treenattu sitä samalla tavalla kuin ruutua (kutsu, näyttö), se on jotenkin sitä kautta yleistänyt osaamisensa myös merkkiin. On se viksu. 

Muu älyllinen toiminta meillä on rajoittunutkin sitten ihan arkipäiväisiin tilanteisiin. Kerran se tuli tähän tietokoneelle norkoamaan äksöniä, ja kun sanoin sille, että mene Teemun viereen nukkumaan, se hyppäsi saman tien sänkyyn nokosille Teemun viereen. On se viksu. Se osaa myös ennakoida kummalta meistä loppuu jäätelö aikaisemmin Iittalan vihreästä Kastehelmi-purkista, ja asettuu sen luokse odottamaan esipesutehtäväänsä. Yllättävän hyvin sen pää on kestänyt tekemättömyyttä. Se on kotona melko normaali oma itsensä. Ylitsepursuava energia tulee esille oikeastaan vain erikoistilanteissa, kuten kun mamma tuli käymään. Se touhu ja tohina ei meinannut loppua millään. Myös pihamaalla ollaan aavistuksen täpäkämpänä. Piti käydä yömyöhällä huutamassa Härkätiellä kävelleille otsalampullisille ohikulkijoille (pihalta tosin, jumaleissön sentään jos tielle asti menisi...). Niin ja varmuuden vuoksi piti huutaa myös kottikärrylle. On se viksu. Tiedä mitä kataluuksia se kottikärrykin siellä pihan nurkassa suunnitteli.

Ylitsepursuava energia tulee esille myös mitä luultavimmin tänään reeneissä. Luumun treenisuunnitelmassa lukeekin ensimmäisenä, että se saa juosta. Sitten kun se on juossut tarpeeksi, se saa aloitella ohjattua. Ja toisella kierroksella se näyttää kaukoja, erityisesti sitä vaikeaa S-I-vaihtoa. Niin ja sen tunnarin se tekee mahdollisesti myös yhden, jos näyttää että siihen kykenee. Tassu on nyt niin hyvänä, että toivotaan sen kestävän treenit sisätiloissa. Matto on tuolla Vanton tilalla tassuille kiitollinen sillä tavalla, että se on pinnaltaan täysin tasainen. Huomisiin treeneihin täytyy varmaan laittaa vielä tuppo ja sukka, kun DoXXilla on taas ns. keinonurmi. 

No joo, ei me ihan näin monta kertaa olla leivottu... 

Me ollaan ommeltu. 

Otettu päikkäreitä. 

Oltu kauniita. 

Ja vieläkin kauniimpia. 

Sit me ollaan oltu vähän rumempia. 

Ja tällee söpösti sadepäivänä katottu Rillit huurussa.

Huonompi tuuri, pikkukoira

Leikittelen ajatuksella, jossa Luumusta tehdään lastenkirja(sarja). Naivistisissa mutta silti perinteikkäissä piirroksissa seikkailee harmaa pyöreämuotoinen koira, jolle tapahtuu kaikenlaisia sattumuksia, mutta joka selviää tilanteista loogisella päättelykyvyllään ja ihaltavalla moraalikäsityksellään. Pikkukoira-sarjan aiemmat osathan ovat Maailman onnellisin pikkukoira ja Pikkukoiran rankka elämä. 

Ei vaan ihan tosissaan on ollut pikkukoiralla vähän vaiherikas syksy. Viime lauantaina saatiin ihan Raumalta asti päivälenkkiseuraksi staffitytöt Elli ja Lissu. Kolmikolla oli Vanhalinnan ystävänpolulla hurjan hauskaa. Välillä juostiin niin lujaa kuin vaan tassut antoivat myöden ja välillä osattiin nuuskutella huudeja ihan rauhallisestikin. Luumukaan ei ollut mikään ällöttävä maaninen mies isolla ämmällä, vaan osasi olla kohtelias ja todellinen gentlemanni. Muonamiehenpolun puolella metsässä pysähdyttiin hörppäämään kaakaota, ja koirat kaahottivat menemään. Oltiin jo melkein lähdössä taas matkaan, kun Luumu viimeisellä kunniakierroksellaan alkoi ontua toista etutassuaan, ja järkytyksekseni tassun alle kurkatessani sain vastaani hirmuisen määrän verta. 

Eihän sitä siinä verenvuodatuksessa ja metsän hämäryydessä mitään haavaa edes näkynyt. Onneksi Teemu oli mukana, ja vuorotellen lievästi tilastaan häpeissään olevan Luumun metsästä kannoimmekin. Verta tuntui olevan kaikkialla, takkeja ja naamoja myöten. Jäätiin suosiolla kartanon pihalle odottamaan autokyytiä. Onneksi saatiin Terhin joustosormikkaasta kätevästi sidottua tassun ympärille suoja. 

Voi miten Luumu osasikin olla reppana. Kaiken sen veren alta paljastui pieni muutaman millin "reikä" vasemman etutassun ison anturan reunasta varpaan puolelta. Puhdistuksen jälkeen haava ei vuotanut, ja annoinkin haavan olla omillaan Vetramililla lotrauksen jälkeen. Astua sillä ei voinut, ja pikku prinsessa teki epämukavan olotilansa meille illan aikana moneen otteeseen hyvin selväksi. Jopa iltaluita katseltiin vähän siihen malliin, että ihanko totta et meinaan mami pitää toisesta päästä kiinni ollenkaan? 

Haava on varmasti syvä, ja siksi kipeä. Olen sitonut sen aina pihalle mentäessä, jotta vältyttäisiin mätäkuun mätimiseltä. Nyt ainakin kolme päivää haaverin jälkeen näyttää siltä, että tulehdukselta vältyttiin. Jo sunnuntai-iltana Luumu alkoi olla oma itsensä ja toi sohvalle jatkuvasti vuorotellen sekä Ikean rottaa että hiirtä. Myös portaita ollaan kuljettu heti sunnuntaista lähtien. Ainoastaan tassun sitominen on aiheuttanut kolmijalkaklenkkaa ja huvittavaa draamaa. Siis eihän tällä tassulla todellakaan voi astua, jos siinä on ympärillä jotain ylimääräistä!

Jo lauantai-iltana relattiin ja unelmoitiin tytöistä.

Eilen käytiin jo ihan oikealla lenkilläkin, ja testattiin Elinalta lainattuja Walkers-tossuja. Toki staffin tassunen on hiukan pienempi kuin noutajan, ja pakkasinkin tossun alle ensin talouspaperia, sitten roiman kerroksen sideharsoa sekä kolminkerroin tarkoitusta varten hankitun vauvansukan. Alkuun tuntui paketti herraa vähän häiritsevän, mutta äkkiäkö ulkomaailman hajut veivät mukanaan, ja ainut tossun olemassaolosta muistuttava seikka oli komea flipflopmainen ääni. 

Haava on nyt ollut vuorokauden tosi nätti, eikä ole edes puhdistaessa erittänyt oikein yhtään mitään. Luumu alistuu hoitotoimenpiteisiin tosi nätisti, ja olenkin saanut jotain sairasta äidillistä tyydytystä nimenomaan sideharson käärimisestä. Olisiko minusta sittenkin pitänyt tulla sisar hento valkoinen ja omistaa elämäni hoivaamiselle sanojen ja kankaiden vääntelyn sijaan? Niin tai näin, me ollaan Luumun kanssa selvitty yllättävän hyvin, ja toivottavasti jo ensi viikolla päästään tokokentälle taas. Kyllähän tuo astumista kestää, eikä se onnu täällä sisällä sitä tassuaan yhtään, mutta en halua riskeerata, että menisi mitään bakteereita tai että kovemmassa käytössä haava jälleen repeäisi. Vaikka se nyt nätiltä näyttääkin, kyllä siinä varmaan kestää, että haava menee umpeen?

Harmittavaisesti meillä jäi nyt sitten tämän päivän Jessica Svanljungin koulutus väliin. Olin suunnitellut meille sinne jonkinlaista komboa kaukoista, tunnarista ja ketjutreenin vireenhallinnasta. Tuosta viimeksi mainitusta on tullut meille nyt viime treenien (perjantaina 10.10.) jälkeen haaste numero yksi, vaikka sinänsä meillä ei kisaamisen suhteen liikkeiden ketjuttaminen ajankohtaisella agendalla olekaan. Kirjoitan noista pitkästä aikaan noin pieleenmenneistä treeneistä vaikka muuna kertana enemmän.

Keskityn nyt tähän tassuvammaan ja sen mukanaan tuomiin murheisiin ja toisaalta myös iloihin. Iloihin? No joka syksy jossain vaiheessa meikäläiselle tulee sellainen menoähky. Iltojen pimetessä tekee mieli jäädä sohvan nurkkaan, laittaa takkatuli ja kynttilöitä, juoda teetä vanhanaikaisesta tassillisesta kupista ja katsella boksilta rakkauselokuvia. Niin tänäkin syksynä. Minulla on yleensä aina vain mieluisia menoja, silloin kun on, mutta niihinkin lähteminen etenkin monta arki-iltaa peräkkäin on syksyllä melkoisen ponnistuksen takana. 

Tassuhaavan myötä olen saanut täydellisen tekosyyn olla lähtemättä yhtään mihinkään. Voin tehdä kaikkia niitä juttuja, joita ei tavallisesti kerkiä. Eilen järjestelin olohuoneen laatikoita, ja lajittelin kaikenmaailman askartelutarvikkeita. Rupesin jo vähän suunnittelemaan joulukortteja (viime vuonna kun ne jäivät reissun takia lähettämättä...). Sitten rupesin miettimään joulua. Mietin kaikkia joulukoristeita ja sitä, miten olohuoneeseen pitää saada verhotangot ja verhot jouluksi. Ja vaikka olin kaiken sen eilisen järjestelyn jälkeen enemmän poikki kuin parin tunnin tokotreenien jälkeen, olo oli silti sellainen syksyisen tunnelmallinen ja levännyt. 

Juomatauko 

Watch out, ladies! 

Snack time