Skitsofreenikko vauhdissa...

... eli paska treeni, mut tulipa tehtyä. Välähteli tänään tämän toko-ohjaajan lukuisat persoonat useaan otteeseen ja ihan sekunnin murto-osan vaihtoajalla. Kun se tekee > Vou! Jeij! Vau! Mikä koira, taitava! Kun se ei tee > jotain ihan muuta... En tietenkään toru Luumua sanallisesti saati fyysisesti, mutta elekieltäni en pysty peittelemään. Kun **tuttaa, niin silloin **tuttaa...

Mun lelu, sun lelu..?

Tultiin juuri TSAU:n ulkotreeneistä, ja en ainakaan myönnä aiheuttaneeni Luumulle paineita onnistumisesta. Tällä kertaa meidän vireen, tai ihan sormella osoittaen Luumun vireen painoi maahan juoksuinen narttu - juoksut kuulemma juuri loppuneet, ja Luumulla ei ollut korvista tietoakaan. Ja voin kertoa että ei ollut tietoakaan kyllä meikäläisen tyytyväisyydestäkään. Huomasin jo heti alussa, että nenä vei poikaa pahemman kerran, ja jossain vaiheessa kuulin tästä juoksutapauksesta. Täytyyhän koiran oppia toimimaan myös sulotuoksuista huolimatta, mutta koska meillä on harjoitusta tästä niin vähän - ja huomioon ottaen Luumun verrattain nuoren iän - suuri osa tämän päivän treenistä meni päänsisäiseen sadatteluuni. Kämmenet ovat vieläkin hiukan hellinä, kun hihnasta sai pidellä kiinni ihan huolella. Ihana nainen. Sinne on päästävä heti ja vaikka väkisin. 

Tehtiinkin lähinnä kontaktitreeniä ja saatiin me kauempana muutama hyvä seuruupätkäkin purkitettua. Käännökset sujuvat kerta kerralta paremmin. Tuija neuvoi meitä viime torstaina aloittamaan vasemmalle kääntymisen satunnaisesti heti seuruupätkän alussa tai sitten ihan parin suoran askeleen jälkeen. Olen kääntynyt nyt yhdellä kokonaisella askeleella, hiukan pyrkinyt hidastamaan vauhtia ennen käännöstä. Tänään saimme vinkiksi harjoitella käännöksiä töpöaskelilla (sama vinkki on muuten muistaakseni Salme Mujusen kirjassa), enkä oikein osaa nyt sanoa mikä tyyli meille sopii parhaiten. Kokeilemalla se selviää. 

On se pinna vaan niin lyhyt, kun Luumulla on korvat tiessään. En enää sorru eikä tee edes mieli sortua sirkustemppuiluun, vaan nytkin laitoin Luumun pariin otteeseen autoon jäähtymään. Samalla puhaltelin vähän itsekin. Tehtiin kaiken sählingin lisäksi kuitenkin uskomattoman hyvä ryhmäpaikallamakuu (oltiin reunassa), jossa Luumu makasi nätisti ja herpaantumatta 2 minuuttia siten, että poistuin aina askeleen lisää joka kerralla > askel, välipalkka > 2 askelta, välipalkka > 3 askelta, välipalkka jne. Taidettiin päästä yhteentoista askeleeseen.

Tämänpäiväisistä treeneistä ei ole tosiaan mitään muuta kerrottavaa. Meillä oli nyt ensimmäistä kertaa vähän "treenimäisemmät" treenit tuolla TSAU:lla, kun kesällä ollaan treenattu vähän omatoimisemmin. Kummatkin ALO/AVO-ryhmän kouluttajat vaikuttavat oikein mukavilta ja neuvokkailta, joten odotan syksyä innolla. Mahtavaa, jos ja KUN Luumukin jossain vaiheessa pääsee tässäkin hallissa tavanomaiseen hyvään vireeseensä. Siis sellaiseen, että sitä voi huoletta pitää koko ajan irti ilman pelkoa siitä, että sillä kävisi edes mielessä käydä haistelemassa muita koiria. Huoooh. Ehkä sekin päivä tulee joskus.

Palataan kuitenkin treeneissä vähän ajassa taaksepäin. Sain viime viikon tiistain omatoimitreeneistämme kivasti muutaman videopätkänkin. Ryhmäpaikallamakuussa Luumu nousi ja käpytti perääni kerran, ja nousi toisenkin kerran. Sain kuitenkin korjattua tämän vielä, mutta jäi vähän huono fiilis. Impparissa oli tällä kerralla kuitenkin niin paljon häiriötä, jalkapallopelejä, tennistä, pyöräileviä ihmisiä, lenkillä olevia koiria jne., että minulle sanottiinkin, että ihme se olisi ollutkin, jos olisi pysynyt. Mutta mutta... ehkä olisi vaan pitänyt silti paremmin itse ennakoida, ja jättää paikallamakuu vaikka siltä kerralta välistä. Nyt kun oikein aloin pohtia asiaa tarkemmin, juuri tällä kentällä ne paikallamakuun ongelmat ovat syntyneet ja tällä kentällä ne näköjään edelleen ovat olemassa. 

Tehtiin silloin myös Tuijan meille tehtäväksi antamaa lautatreeniä, ja hienosti Luumu alkaa tajuta käännökset mitä enemmän vaan jaksaa treenata. Itsellekin on jo paljon helpompaa hahmottaa missä kohtaa se jalka lähtee kääntymään ja milloin annetaan palkka. Tuo palkkaaminen on tässä videossa vielä melko hakusessa, mutta petrataan toki koko ajan. Tehtiin tuolloin myös hyppyä nimenomaan käskysanaa vahvistaen, ja ihme juttu - tässä ei tuntunut olevan tällä kertaa minkäänlaista ongelmaa...

Viime torstaina oltiin toisella ja tältä erää viimeisellä Tuijan irtsaritunnillamme. Mikä mahtava treeni! Oltiin tällä kertaa Vätin kaupunginosassa Tammispaltan kentällä, jossa Luumu oli treenannut kerran aiemmin. Pieni tokokoirani olikin ihan liekeissä heti alkuun, ja käytettiin hyödyksemme koko tunti! Teemu oli meillä mukana kameramiehenä, ja muutama loistopätkä saatiinkin. Tässä harjoitellaan seuraamisen käännöksiä, ja tässä on liikkeestä maahanmeno sekä liikkeestä seisominen. Tuijan prime timellamme näytin hänelle missä kunnossa meillä nuo alokasluokan jäävät sekä luoksetulo ovat. Maahanmenossa Luumu teki pienen hypähdyksen, jonka takia maahanmeno ei ollut myöskään ihan niin äkkinäinen kuin se olisi voinut olla. Seisomaan jäämisessä oli oikein terävä seisominen, mutta ennakoi lopussa perusasennon. Lisäksi kummassakin jäävässä Luumu keuli seuruussa enemmän kuin tavallisesti seuratessa, ja tähän on nyt ehdottomasti puututtava juuri noilla ennakoimattomilla käännösharjoituksilla.

Luoksetulo oli hyvännäköinen. Vauhtia oli todella paljon, mutta onneksi Luumu ei hypännyt minua vasten tai jäänyt kovin vinoon. Koska se odottaa palkkaa niin innokkaasti, se hiukan nojaa minusta poispäin nähdäkseen paremmin. Tämän voi kuitenkin korjata antamalla namin siihen kohtaan, jossa koiran pään kuuluisi olla. Lisäksi tähän vauhtiasiaan - etenkin jos koira alkaa todella hyppiä innoissaan vasten, Tuija ehdotti, että kannattaa muuttaa kaavaa siten, ettei koira voi ennakoida mitä seuraavaksi tapahtuu. Siis käytännössä kesken luoksejuoksun vaikka kääntyä itse oikealle ja pyytääkin koira yhtäkkiä seuraamaan. Ei kokeiltu tätä vielä, jännä nähdä mitä Luumu meinaa :D

Loppuun tehtiin paikallamakuu (lyhyt ja onnistunut) ja luoksepäästävyys. Mahtava treeni kaikin puolin - kunpa ne aina olisivat tällaisia. Täällä kotona ollaan tehty tänään vähän pihatöitä. Korjasin talteen pinaatit ja kesäkurpitsat. Melkoinen sato tulikin! Koirat alkoivat innoissaan silputa pinaattia keittiön lattialle. No sehän on terveellistä, joten mikä ettei. 

Pinaattia natustelen tässä.

Melkoinen sato ensikertalaiseksi.
Tätä laitetaan ensi vuonnakin! 

Kuka nyt suoria kesäkurpitsoja haluaisi kasvattaa,
kun nämä vänkyrät ovat paljon hauskempia?

Tyyppi tykittää tokossa!

Tultiin juuri pari minuuttia sitten kimppatreeneistä, ja kyllä mulla vaan on maailman täydellisin pieni tokokoira! Ihan uskomatonta, miten hyvä fiilis on nykyään AINA treenien jälkeen! Noiden Heikki Mäkisen tyytyväisyys-treenien jälkeen meidän yhdessä tekeminen on ottanut ihan hurjia loikkauksia eteenpäin. Uskomatonta miten paljon vaikuttaa ihan kaikkeen, että vaan itse jaksaa olla tyytyväinen. Se näkyy meillä arjessakin (esimerkiksi pihalla Luumu tulee innokkaasti vaikka pihan toisesta päästä sisälletulokäskyn kuullessaan), mutta mikä tärkeintä - se näkyy meillä mielettömänä draivina tokossa. Olen voinut luopua lopullisesti pellepuvustani, sillä Luumu on koko ajan kuulolla. Pikkupoika tekee töitä niin innoissaan, että ohjaaja jopa vähän liikuttuu. Jos harmaat huulet osaisivat puhua, ne kysyisivät: "Mami, mitä sitten tehdään?"

Meidän tokotykityksen todellinen koetinkivi oli tänään, kun mentiin ihan randomisti vieraalle kentälle ja vieraaseen porukkaan kimppatreeneihin. Olin valmiiksi taas vähän pessimistisellä mielellä, että mitäköhän tästäkin tulee. Se pessimismi ei kuitenkaan onneksi tunnu heijastuvan meidän tekemiseen niinkään, vaan se näkyy etukäteisselittelynä muille. Tyyliin "no kun tää on niin kakara" ja "tultiin vaan kattelemaan" ja "ainakin ekat kerrat menee ihan pelleilyksi". Tehtiin liikkeitä treeniryhmässä vähän vuorotellen, ja omalla vuorollamme voin pitää Luumua koko ajan irti ilman pienintäkään pelkoa siitä, että se menisi morjenstamaan muita kentän laidalla olevia koiria tai satunnaisia ohikulkijoita! Uskomatonta! Lisäksi Luumu palkkasi itseään juoksemalla patukka suussa kentän ympäri, mutta se oli kuitenkin koko ajan hanskassa. Kun se juoksenteli kentän toisessa päädyssä ja huusin TÄÄLLÄ, niin se vaan käänsi sen kiitolaukkansa suunnan jälleen minua kohti ja oli vaan niin superhieno pikkukoira!

Ryhmäpaikallamakuussa Luumu unohti mitä kuuluu tehdä, ja lähti käpyttelemään perääni. Tehtiin sitten vähän helpommin, ja pysyi se hetken. Tässä ollaan mielestäni kuitenkin vähän taannuttu, ja saatiinkin vinkiksi harjoitella paikallamakaamista takapalkalla. Tehdään se heti seuraavissa treeneissä. 

Hyppyesteen kanssa meillä on ollut lieviä ryppyjä rakkaudessa. Luumu on tykännyt meidän "omassa" hallissa hyppäämisestä ihan sikana, mutta koska tuohon omaan esteeseen on kehittynyt lievää epäluuloisuutta (miksi se seuraa meitä kaikkialle, ja joudun istumaan sen kanssa autossakin takapenkillä?!), harjoiteltiin nyt superkivaa hyppyä lelun kanssa. Tänään Luumu hyppäsi mielellään, mutta tuntuu, ettei se nähnytkään mitään muuta kuin sen lelun. Joudutaan kuitenkin palaamaan noissa ketjutuksissamme roimasti takaisinpäin, kunnes Luumu tajuaa, että tämä meidän oma este on ihan yhtä kiva kuin hallin este, vaikka se seuraakin meitä kaikkialle ja sen osia liikutellaan. 

Tehtiin maanantain vuositreeneissämme ja myös tänään noutoa. Minun eräänlainen fiksaationi on halu suorittaa liikkeet mahdollisimman täydellisinä oikeassa järjestyksessä. Eli kun ketjutellaan, niin ketjutellaan liike mahdollisimman pitkästi alusta loppuun tai lopusta alkuun, miten vaan. Kun minun pitäisi keskittyä enemmän siihen, että hiotaan ne osaset ensin kuntoon ja sitten yhdistellään. Noudossa (ja monessa muussakin liikkeessä) olen vaatinut Luumun alussa perusasentoon ja käskystä lähtemään kapulan perään. Nyt Luumu tietää jo, että kapula pitää tuoda minun käteeni, ja kapulan hakeminen yhdellä rykäyksellä kertaakaan pudottamatta on onnistunut jotakuinkin 80-prosenttisesti. Luumulla on kuitenkin ollut kamala kiire tiputtaa kapula käteeni saadakseen palkan, ja tähän saimmekin maanantaina kouluttajaltamme Johannalta apua. Tällä hetkellä me treenataan noutoa siten, että Luumu saa lähteä kapulalle odottamatta ja sinänsä käskyttä (käsky tulee kyllä, mutta Luumun ei tarvitse sitä ennen odottaa perusasennossa), sitten alan peruuttaa vauhdilla, jolloin Luumu kuljettaa kapulaa kiireellä luokseni. Koirat kuulemma lähtevät noudolle yleensä innokkaasti, saalisviettisiä kun ovat, mutta kapulan palauttaminen voi olla hidasta ja elotonta. Kun ohjaaja peruuttaa, tämä on samalla "saalis", ja myös kapulan palauttamiseen saadaan puhtia. Uskomatonta, mutta tämä toimii! Jotenkin tähän peruutusliikkeeseen liittyy myös se, että Luumu pitää kapulasta hanakammin kiinni. Kun saan otteen kapulasta, Luumulla on siitä hanakka ote. Ei olla vielä siinä kohtaa, että Luumu irrottaisi kapulasta vasta käskystä. Pikkuaivoillani kestää näiden palasten yhdistämisessä!

Mitäs muuta. Tehtiin tänään myös pari luoksepäästävyysharjoitusta. Luumu osaa liikkeen kyllä, kun vaan muistaa. Nytkin meni ensimmäinen kerta sinänsä puihin, että Luumu lähti morjenstamaan luoksetulevaa ihmistä (ei vain noussut seisomaan, vaan myös liikkui paikoiltaan). Toinen kerta saman ihmisen kanssa meni melkein kunnolla. Luumu nousi seisomaan, mutta muistutuksesta meni jälleen perusasentoon ja suoritti liikkeen nätisti loppuun. Kolmas ja viimeinen kerta uuden ihmisen kanssa meni täydellisesti! Nopeasti, mutta täydellisesti - ja se kai tässä alussa onkin tärkeää. Ne onnistumiset!

Sitten tehtiin Luumun kanssa ihan loppuun vielä pari hienoa lyhyttä seuraamispätkää vauhdista. Ollaan tehty nyt paljon seuruutreeniä perusasennosta perusasentoon (kontakti alkaa kestää!), ja tarvitaan väliin hauskaa lelupalkkatreeniä, jossa vauhti on hiukan nopeampi ja palkka tulee oikeasta paikasta ja timanttisesta kontaktista. Niitä tehtiin pari hassua, ja sitten Luumu sai viedä patukan suoraan autoon. 

Aiiiivan käsittämätöntä! Siis mikä fiilis! Mikä koira ja mikä treeni! On tää vaan niin mahtavaa! Sanoin juuri eilen puhelimessa Hamtille, että vaikka olen kovasti huudellut sosiaalisessa mediassa syksyn kisastartista, niin otetaan nyt kuitenkin aikaa ihan rauhassa sen mukaan mitä tarvitaan. Eli katsotaan nyt. Tilasin kuitenkin eilen innostuksissani vihdoin sen tokoliivin Helsittarelta (siitä tulee niiiiin hieno!), ja syksyksikin on treeniryhmä miettittynä. Vuosipaikkamme on vielä syyskuun alkuun maksettuna, ja tässä tämänpäiväisessä kimppatreeniryhmässäkin on mukava jatkaa ainakin kesän yli. Se treenipäiväkirja, sellaisen vielä kun askartelen, avot!

Tässä vielä video viime viikon treeneistä, jossa Luumu seuraa ja tässä tulee luokse. Huomhuom. halli täynnä koiria (olisko meitä ollut silloin kuusi tai seitsemän koirakkoa yhteensä), ja niin se vaan tulee minun luokseni tuo staffi. Ei niiden muiden eikä niiden muiden koirien luokse ;)

Nyt ei kyllä ole postauksen höysteeksi mitään päräyttäviä tokokuvia, mutta fiilistellään näillä meidän aamukahviotoksilla sen sijaan. Aurinkoisina aamuina lueskellaan päivän lehti (meillä yleensä Koiramme, Kodin Kuvalehti, Suuri Käsityö, Novita tai satunnainen staffilehti) kotipihalla, kaikki yhdessä tietenkin (paitsi Teemu, joka joutuu usein aamuisin lähtemään töihin, ihme homma tuollainen työnteko...). Ei maar, töitä sitä itsekin tulee tehtyä, päivärytmi ja läsnäolopakot ym. ovat vaan niin erilaisia yrittäjällä!

Napsu olisi oikeasti ihan kahvinarkomaani, jos sen vaan antaisi olla!
Merkillinen kissa! 

Tyyppi tekee pedikyyrin meikäläisen aamukahvipöydässä 

Tätä kuvaa seurasi kuva, jossa Luumu kiipeää pöydänkulmalle puolittain Napsun päälle.
Sitä kuvaa seurasi kuva, jossa Napsun kynnet ovat Luumun kuonossa.
Ja sitten jos sen jälkeen olisi ollut kuva, Napsu olisi ollut siinä maassa sen näköisenä,
että joskus vielä salamurhaan tuon koiran.

Ihan kuvaa varten meni kissa istumaan unikkopenkkiin. 

Ja tää hönö ihmettelee, että mikä noissa nyt on niin ihmeellistä. 

Kohta saa oman maan mansikkaa! 

Aamulekottelut 

Tää kaveri on eksynyt nyt kyllä hiukan väärälle pihalle...

Luumu seuraa!

Sata postausta siihen näköjään vaadittiin, että Luumu vihdoin seuraa! Ei kai, Luumu olisi varmaan seurannut jo paaaaljon aikaisemmin, mutta minua on jännittänyt koeseuraamisen harjoittelun aloittaminen, koska olin jotenkin ihan varma, että onnistun pilaamaan sen jollakin tapaa. Ollaan tokossa lähinnä sahattu perusasentoa aina kun muut ovat ryhmässämme harjoitelleet seuraamista, ja näin monen kuukauden kuluessa koeseuraamisesta on kasvanut minulle iso musta ja hurrrjan pelottava klöntti, josta ei saanut otetta oikeen mistään kulmasta. Mut hei! Tämä on sadas postaus, ja seuraamisklönttikin on poissa!

Luumu on osannut jo ihan pienestä asti arkiseuraamisen, eli kulkea niin sanotusti mukana paikasta ja kontaktistakaan niin välittämättä. Meillä alkoi keskiviikkona Tuijan koirakoulussa tokon alo/avo-kurssi, ja heti ensimmäisellä kerralla aiheena oli luoksepäästävyys, perusasento ja SEURAAMINEN. Alkuun häpesin taas silmät päästäni tuota koiraa... Ei se oikeasti ole näin hullu aina! Niin varmaan... Oltiin silloin viime keväänä ihan pikkupentuna Tuijalla leikkikoulussa, eli suomeksi tai koirankielellä lupa riehua. Luumu ihan taatusti muisti sen, ja yritti siinä viisi-kymmenen minuuttia rimpuloida ihan joka suuntaan. Note to self: kun menet koiran kanssa mihin tahansa uuteen paikkaan, jossa on muita koiria, älä laita päälle pari senttiä liian suurta puolikurkkaripantaa - sillä se saattaa peruuttaa siitä pois! Näin ei onneksi käynyt, mutta nyrkillä sai rutistaa pantaa pysymään koossa... olisikin ollut ihan hurjan kiva, että ekalla treenikerralla Luumu olisi ilman pantaa morjenstanut kaikki kurssitoverit läpi staffimaisen tyhmänrohkeaan tapaan. 

Tykkään hirveän paljon Tuijan tavasta opettaa ja olla. Hän kuvaili tällä kerralla harjoiteltavat liikkeet yksityiskohtaisesti, mutta kuitenkin osallistujien tason huomioiden. Eli kun kaikilta oli kysytty minkä verran mitäkin on harjoiteltu, asioita ei ruvettu muotoilemaan rautalangasta. Lisäksi tykkäsin kovasti, kun Tuija painotti moneen kertaan, että HALUTESSASI. Minusta on äärimmäisen tärkeää, että kouluttaja antaa vaihtoehtoisia toimintatapoja, joita ohjaaja voi oman koiransa ja oman tilanteensa mukaan soveltaa ja valita sieltä ne sopivimmat. 

Alkusöhellyksen jälkeen ärsyttävästä paskiaisesta kuoriutui reipas ja innokas pikkuapulainen, Luumusta nimittäin. Vire oli uudesta paikasta ja muusta treeniympäristöstä huolimatta timanttinen, ja meidän perusasento oli valehtelematta, oikeasti kurssin paras! Saahan se omakehu haista, kun ei se ilmaiseksi ole se asento tullut. Tuija kiersi katsomassa kaikkien perusasennot ja antoi henkilökohtaista ohjausta, mikä oli ihan huippujuttu. (En tiedä millaiseen koulutukseen kukakin on tottunut, mutta se tuntui minusta ylellisyydeltä.) Tuija katsoi meidän perusasennon kolme kertaa eri kulmista, ja sanoi sitten, että hän sitä varten kierteli ympärillämme niin paljon, kun halusi nähdä mitä minun käteni tekee. No eihän se tee yhtään mitään, ja olin ihan hirmu ylpeä meistä kummastakin! Luumu ei tarvitse perusasentoon enää käsiapua eikä juuri korjaavia liikkeitä. Tuija sanoi, että HALUTESSANI Luumu voisi olla pari senttiä taaempana, mutta joskus taas paikka oli ihan täydellinen. (Tässä muuten pikkuinen videopätkä.) Noista korjaavista liikkeistä yleisesti hän sanoi, että riippuu koiran tasosta kannattaako niitä käyttää. Eli jos koira on vasta opettelemassa liikettä tai liikkeessä tarvitaan viilaamista muuten, esim. namilla korjaaminen on ihan OK. Jos taas koiran pitäisi osata liike, mutta jostain syystä liike ei ole puhdas (esim. Luumu usein innostuksissaan hyppää peruasentoon vinoon tai liian eteen), koiran voi hyvin jättää kokonaan palkkaamatta ja aloittaa liikkeen alusta. Kummassakaan tapauksessa ei kuulemma kannata käyttää korjaavaa sanallista käskyä tai käskyliikettä, koska koira helposti kuvittelee kyseessä olevan kaksi erillistä tehtävää. 

Luoksepäästävyydessäkin Luumu rokkasi täysillä! Ei olla sitä kokeenomaisesti juuri edes harjoiteltu, ja kuvitelkaa nyt staffia istumassa paikoillaan, kun joku kiva täti tulee lähelle ja vielä koskemaan! Mutta niin se persus vaan pysyi Luumulla maassa, enkä edes imuttanut kovin voimakkaasti namilla! Ei ole kuulemma muutenkaan kovin suuri virhe, jos koira nousee tässä seisomaan, mutta paikoillaan sen tulisi pysyä. Ja tuosta imuttamisestakin oli puhetta. En ole sitä juuri edes ajatellut (eikä me sitä oikeastaan edes tehdä), mutta lähinnä siis kannattaa pohtia haluaako että koira suorittaa jonkun liikkeen (esim. seuraaminen, luoksepäästävyys) pelkästään nakin kuva silmissä. Palkkaamalla ihan koko ajan ja pitämällä namia siinä nenän edessä koira tosiaan keskittyy vain siihen namiin, eikä todellisuudessa kiinnitä lainkaan huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta oli kuulemma minulta hyvin toimittu luoksepäästävyydessä, mutta liikkeen jälkeisessä palkassa voisin kuulemma laskea omaa viretasoani vähän ;) Mitä - ei hirveitä bileitä onnistumisen jälkeen? No ymmärtäähän sen, kun kyseessä on kuitenkin tällainen melko passiiviseen suorittamiseen perustuva liike.

Sitten - seuraamiseen! Tuija kuvaili monia tapoja, joilla seuraamisharjoituksen voi aloittaa, mutta tällä kertaa teimme sen askelharjoituksena. Eli koira perusasentoon > palkka. Yksi askel koiranpuolimmaisella jalalla eteenpäin, samalla käsky perusasentoon > koira siirtyy mukanasi eteenpäin perusasentoon > palkka. Ei tämä nyt niin tähtitiedettä ole, ettenkö olisi voinut aloittaa näitä harjoituksia jo useampi kuukausi sitten. Mutta toisaalta nyt meillä on rautainen pohja, jolle seuraamista rakentaa. Kun meillä on perusasento kunnossa, meillä on tokon perusta kunnossa. Olin etukäteen ajatellut ottavani seuraamiseen oman uuden käskyn. Mieleni mullistuikin, kun Tuija kannusti käyttämään seuraamisessa samaa perusasennon käskysanaa. Hän perusteli tämän sillä, että perusasentokäsky tarkoittaa sitä paikkaa, jossa koiran tulee käskyn alla olla - huolimatta siitä, ollaanko paikoillaan (koira perse penkissä) vai liikuntaanko (koira seuraa, mutta paikka on sama). Tuija käyttää kuulemma vain peruuttamiseen eri käskyä, mutta onneksi minun ei tarvitse peruuttamisilla vielä vaivata tätä nyt jo niin sekaisin olevaa pääkoppaani. En jotenkaan ollut yhtään ajatellut, että seuraamisen voisi siis hoitaa näinkin. Siksi sanoinkin, että minun on jäätävä vähän miettimään tätä. Skeptikkona en halunnut niellä asiaa valmiiksi pureskeltuna, mutta sitten kun lähdettiin Luumun kanssa seuraamista askelharjoituksena tekemään, olihan se ihan pirun luontevaa. Loistava keksintö! Mutta nyt mulla jäi käyttämättä hieno käskysana, jota olin kaavaillut käyttäväni seuraamisessa. Mitä sille teen?

Noista treeneistä jäi todella hyvä mieli vielä seuraavaksikin päiväksi, ja huomasin vähän väliä ajatusten harhailevan noihin seuraamisharjoituksiin. Nyt on jotenkin todella hieno tilanne, kun Luumu osaa todella hienosti kaikki yksittäiset liikkeet, ja nyt ne pitää sitoa yhteen seuraamisen avulla. Siinä meillä on työsarkaa, mutta ainakin tiedän nyt mihin voimme tulevissa treeneissä keskittyä! 

Oltiinkin heti seuraavana aamuna hallilla treenaamassa seuraamista ja vaihtelun vuoksi myös jääviä liikkeitä. Ei me ehditty siinä harjoitella kuin reilun vartin, kun Luumu jätti sen vaivapolven ylös. Kaikki kävi niin äkkiä, en huomannut muuta kuin sekunnin murto-osan se piti sitä ylhäällä, enkä tiedä pitikö se sitä oikeasti ylhäällä vai jäikö se liikkeestä odottamaan jalka ylhäällä seuraavaa juttua. Kuten arvata saattaa, minun sisäiset hälytyskelloni soivat tuhatta ja sataa, ja lähes raivon partaalla pakkasin treenikamppeet ja koiran autoon ja suunta kohti kotia. Luumu ei aristanut jalkaa hallilla sen sekunnin murto-osan jälkeen yhtään, se ei aristanut sitä kotona. Näinkö harhoja? Tuli vaan taas sellainen tunne, että pitihän se arvata. Kun juuri olimme tekemisen huipulla fyysisesti ja erityisesti henkisesti (sekä minä että koira!), onhan se pudotus sieltä tultava, ja yleensä se tuleekin sitten kovaa. 

En tosiaan tiedä mistä oli kysymys, pettivätkö omat hermoni? Näenkö harhoja? Olin jo päässyt pahimmasta hysteriastani eroon, ja iloinnut, kun Luumun kanssa voi viettää jo normaalia elämää. Nyt tuijotan sitä jalkaa taas ihan taukoamatta, vaikka ei siinä mitään ole. Ja onhan meillä ollut tosi rankat pari viikkoa, ollaan treenattu paljon, oltu staffipäivillä jne. Vaikka eihän toko sinänsä fyysisesti hirveän kuluttavaa ole, mutta on se liikkumista ihan eri tavalla mitä normaalissa treenittömässä arjessa. Ja lelupalkan kiskominen ottaa kyllä takajaloille, ja sitä lelupalkkaa tässä on lisätty jatkuvasti. Ja taas - kyllähän se koira voi kipeytyä, jos rasitusta nostetaan yhtäkkiä tavanomaisesta - kipeytyyhän sitä ihminenkin tempaistuaan sen salitreenin tai juoksulenkin. Mutta kun me ei olla lisätty mitään yhtäkkiä, vaan hiljalleen. Ja jos se jalka kerran on kunnossa, eikö sen silloin pitäisi kestää tokotreenit, rappuset ja lelupalkka? Mutta jos se ei olekaan kunnossa. Jos se koira vaan hammasta purren kestää kaiken ja tekee kun pyydetään. Jos jos jos. Eikö meidän fyssarimme (kaksin kappalein!) olisi huomanneet, jos jotain olisi pahasti vialla? 

Kyttään sitä jalkaa taas kävelylläkin koko ajan. Nyt se pomputtaa sitä. Nyt se pomputtaa tuota toistakin takajalkaa. Ai mutta sehän on tämä loska. Mikä prinsessa! Ei täällä tosiaan ihan näin paha tilanne ole, mitä tätä tekstiä lukemalla saattaisi ajatella. Mutta kun en voi itselleni mitään. Tähän karuselliin on nyt saatava loppu. Luumulle on varattu kokovartalokuvaus tämän kuun lopussa Koira-kissaklinikalta. En voi viedä sitä sinne - tervettä koiraa - ja pyytää että kuvatkaa tämä ja että vakuutusyhtiö maksaa. Niinpä ollaan nyt samantien menossa sitten virallisiin kuviin. Luumu on juuri hyvän ikäinen, se on kuvaushetkellä lähes 14 kk. Siltä kuvataan kaikki mitä vaan vähänkin voi kuvata, muun muassa selästä otetaan viralliset kuvat. Lonkistahan suunnilleen jo tiedänkin mitä sieltä tulee. C mitä todennäköisimmin. Samalla kertaa peilataan myös silmät ja koplataan polvet. Onpahan koira ainakin tutkittu läpikotaisin! Ja edelleenkin, vaikka on tässä niitä parempiakin aikoja ollut, niin edelleenkin suhtaudun melko pessimistisesti tämän koiran olemassaoloon. Jos niistä kuvista tulisi mistä tahansa mitä tahansa, itkisin taatusti. Ja voi miten itkisinkin, mutta en ihmettelisi. Jotenkin sitä osaa varautua ihan kaikkeen. 

Alkuviikolla hyödynnettiin kaunis ilma
ja mentiin meidän lähipellolle kongeilemaan ja kuvailemaan. 

Mumu 12 kk.

No hups. Pärställeen lensi possu.