Valokuvauksellinen Luumu

Heinäkuun alkupäivinä Nani kävi kuvaamassa Luumun koirakavereita Vanhalinnassa, ja päivän järjestelyissä auttamisesta saimme myös osan Nanin arvokasta aikaa <3 Kiitos Nani kuvista ja jaksamisesta tämän touhupetterin kanssa. Luumulla oli juuri tällöin luppakorvapäivä, ja nyt ne korvat on ikuistettu myös näihin ihanan tunnelmallisiin kuviin. Pikkupoikani täyttää lauantaina puoli vuotta, ja jokainen kuva, jokainen muisto on RAKAS!

In the beginning of July, Nani Härkönen was shooting Luumu's canine friends in Vanhalinna, and as a thanks for helping to organize this photo event also we got to enjoy some of Nani's valuable time <3 Million thanks to Nani for the pics and for having patience with this Duracell bunny. Luumu had a floppy-eared day that day, and these baby ears are now memorialized in these wonderfully atmospheric photos. We are celebrating my little companion's 6-month birthday on Saturday, and each photo, every memory is a PRECIOUS one!

One of my favourites!

This is his impression of "who's walking on my home street??"

The atmosphere is sooo idyllic, but hey, this is where we live ;)

"Really? I have to sit here?"

Luumu seems so calm in these pics. The truth is out there ;)

Staffien harrastuspäivä

(C) Ulla Hellsten

Lähdettiin lauantaina ajelemaan kohti Helsinkiä, Tuomarinkartanon vinttikoirakeskusta, jossa järjestettiin Staffien harrastuspäivä. On se kyllä ihan hurjan hienoa, että järjestetään vapaampaa, hauskaa yhdessä tekemistä. Tämä oli meille myös hieno tilaisuus tutustua uusiin staffi-ihmisiin, ja tietysti ihan niihin staffeihinkin. Ohjelmassa oli lajiesittelyjä rally-tokosta, taakanvedosta ja viehejuoksusta, mutta kuuman kostean sään takia päätimme skipata esittelyt ja ajoittaa saapumisemme mätsärin alkuun. Ihan hyvin toimi suunnitelmamme, paikan päällä kävimme ilmoittautumassa, ja ehdimme vähän tarkastella paikkoja, kun mätsäri jo alkoikin. Kahden aiemman mätsärikokemuksen turvin minua ei jännittänyt melkein ollenkaan, ja veikkaan että kuuma sää vei Luumustakin liiat vetohalut. Juokseminen sujui taas paljon paremmin! Vastaamme saimme jonkun 10-kuisen punaisen staffin, eikä meillä kyllä (minun eikä Luumun) kehäkäyttäytymisen puolesta ollut mitään jakoa ;) Luumulle mieluinen yllätys oli kuitenkin pieni puruluu, jonka ympärille sininen nauha oli kiedottu. Mahtava idea! 

Sinisten ryhmäarvostelussa Luumu jaksoi seisoa, mutta juokseminen livahti vähän laukaksi. Sijoituttiin kuitenkin kolmanneksi, mikä oli meille suuri yllätys!!! Jihuu, Luumun ekat mätsäripalkinnot, pokaali, ruusuke ja nappulapussi! Luumu saikin kehän päätteeksi palkinnoksi leikkihetken ja kannusta nappulaa. Hyvä fiilis jäi toivottavasti myös Luumulle, itse olin ainakin ihan taivaassa :DDD Reipas, hieno poika!

Luumu kolmas sininen pentu :)

(C) Ulla Hellsten

Kehästä tultiin iloiten!

Ja vielä poseerausta palkintojen kanssa :)

Mätsärin jälkeen kävimme vielä kokeilemassa taakanvetoa. Luumu ei ollut valjaista millänsäkään, mutta ei oikein ymmärtänyt alkuun vetämistä. Jape toimi ensialkuun Luumulle vastuksena, ja mun piti houkutella namilla eteenpäin. Vähän nykivästi Luumu lähti liikkeelle, mutta kärry perässä, lelulla houkuteltuna tuli oikeastaan jo paljon paremmin eteenpäin. Liityin heti kotiin päästyämme Facebookissa FWPA:n Turun porukkaan, taakanvetoa olisi kiva kokeilla uudelleenkin!

Jape ja Luumu odottelevat vesitäydennystä.
(C) Ulla Hellsten

Luumu katselee kaihoisasti agility-kentälle

Tässä harjoitellaan taakanvetoa.

Välillä tuli vähän tenkkapoo.

Reipas taakanvetäjä!

Iso kiitos vielä tapahtuman järjestäneelle Heidille ja muille :) Harrastuspäivässä oli rento ja mukava tunnelma, mätsärikehä ei ollut ollenkaan pelottava. Mieleenpainuvaa päivässä oli myös sinisen Sumo-staffin tapaaminen. Luumu näytti kyllä Sumon rinnalla tirriäiseltä, paljon oli herroilla kokoeroa vielä :)

Mätsäreissä

BRIEFLY IN ENGLISH

We have finally started to participate in dog shows! Well, unofficial ones for now, but in August 11th, we will participate in staffies' official show in Ypäjä. We are then in small pups' class, from 5 to 7 months, and I am hoping that at least some of the other pups would be as hyperactive as this one ;) But back to the couple of unofficial shows we participated in this week! As you might imagine, I was a nervous wreck. I have never shown a dog before, and I believe Luumu could have done so much better if I hadn't panicked so much. I even dropped the leash at some point when trying to handle the dog, motivate him and to get a hold of myself at the same time. My mom laughed at me and said that at least I didn't grab Luumu by his tail (I have done that, too, once!!)

Luumu can stand outstandingly well. I don't know yet how to make him pose as would suit him best. I am just happy with him standing still which he does. He is so keen on getting to know every dog in the sight, and sometimes even the most delicious treats (chicken liver, chicken hearts, you name it) won't keep up his interest. He has a thing for rope toys and things he can pull, so luckily I had an old tennis sock in my treat pocket. In the first show the judge said in the couple judging that it was a close call, but even though the other one (Luumu) was such an athlete to have his own sports sock with him, we'd still need more practice. I agree! And what fun practicing it is! The very next day we participated in another unofficial show, and (perhaps because of my eased nerves) it went so much better. Well, Luumu did his bulldozer performance a couple of times, but other than that - how proud I was! I'll keep you posted on our future show ring successes (or experiences, at least :)).

* * *

Keskiviikkona 25. heinäkuuta osallistuimme ensimmäisiin epävirallisiin koiranäyttelyihin, mätsäreihin! Match Show järjestettiin Koskella, ja sinne lähdimme ajelemaan äitin, Japen ja Nallen kannustamina. Ukkosesta ja sateesta huolimatta kannustusjoukkoni pitivät tunnelman korkealla, vaikka JÄNNITTI NIIN PIRUSTI! En muista milloin olisin viimeksi jännittänyt näin paljon, varmaan silloin kun Luumua lähdin Ilfordista hakemaan. Sitä ennen varmaan silloin, kun pidin puheen valmistujais-publiikissani täydelle Akatemiatalon salille. Eli tässä vähän vertailupohjaa, ei ollut stage fright tällä kertaa mikään vitsi!

Arvostelu alkoi kuudelta, ja koiria oli kentällä paljon. Onneksi pienet pennut ja isot pennut arvosteltiin omissa luokissaan, me oltiin tietysti niitä pieniä (>40 cm). Luumuun iskee näissä koiratapahtumissa aina vähän sellainen runsaudenpula, että ohittaminen ja muu sähläys on paljon helpompaa kuin jos "häiriökoiria" olisi ihan vaan pari. Harjoiteltiin siinä kehän laidalla vähän juoksemista ja seisomistakin, ja olin ihan yllättynyt miten hyvin meni.

Kehään mentäessä (meidän numero oli 120, aloitettiin jostain 113:sta) jännitykseni oli muuttunut käsien tärinäksi ja pakkoliikkeiseksi kehonkieleksi, ja tuomarikin varmaan näki sen. Onneksi meillä oli tuomarina leppoisa pappa, joka sanoikin että nyt on niin paljon jännitystä ilmassa, että vedetäänpäs oikein kunnolla kerran henkeä ja aloitetaan sitten. No ei se mitään auttanut, hieno ajatus kuitenkin :) (Ps. äitille suurkiitos kuvista!)

Luumu seisoo todella nätisti, enkä vielä asettele sen jalkoja mitenkään. Yritän vaan pitää sen mielenkiinnon yllä lepertelemällä, namilla, ja tässä tapauksessa urheilusukalla. Jossain vaiheessa Luumu on niin kiihtynyt tai niin kiinnostunut ihan muista asioista kuin minusta, että lelu on ainut millä saan huomion jälleen itseeni. Tiedän kyllä, että leluja varmaan harvemmin käytetään motivointiin näyttelyissä - pitäähän suorituksen olla rauhallinen eikä koira saisi olla kovin kiihtyneessä tilassa. Nyt oli vaan pakkorako, koska liikkeelle lähtiessämme Luumu kulki ihan nelivedolla, tai oikeastaan keulien, ja nokka kohti maassa olevia hurrrrmaavia tuoksuja. 

Ensimmäinen kierros meillä menikin ihan ketuille ja variksille, mutta onneksi saimme harjoitella myös toisen kiekan, ja se menikin ihan tosi paljon paremmin :) Luumu ropeloitiin pöydällä, koska tuomarilla oli kuulemma niin huono selkä. Muuta haittaa tästä pöydällä seisomisesta ei juuri ollut, mutta Luumulle tuli vähän sama reaktio kuin eläinläääkärillä: pois ja vauhdilla!

Mätsärissä arvosteltiin siis parikilpailuna, eli toinen sai punaisen (paremman) ja toinen sinisen. Meidän parina oli joku pinserin tyylinen, ja tuomari sanoikin sitten miettiessään kummalle antaa punaisen kummalle sinisen, että nyt tuli tiukka paikka, ja vaikka toinen olikin niin urheilullinen kaveri, että sillä oli oma urheilusukkakin mukana, harjoitusta vielä tarvitaan. Saatiin siis sininen, mutta VOI MITEN ILOINEN OLIN ETTÄ KEHÄ OLI OHI! Lähdimme Luumun kanssa sukalla leikkien kohti nurmialuetta, ja kyllä me leikittiinkin! Ainut konkreettinen Luumuun liittyvä arvostelu oli, (sen lisäksi tietty että oli hieno pentu) että Luumulla on hyvä rintakehä.

Kun kaikki luokkamme pienet pennut oli arvosteltu pareittain, kaikki sinisen saaneet laitettiin vielä paremmuusjärjestykseen. Meitä oli joku kymmenkunta siinä, ja meidät laitettiin kahta eri koiraa vastaan juoksemaan. Jäimme kuitenkin viidenneksi, mutta Luumu seisoi kyllä todella hyvin!

Ihan mahtava päivä ja ihan mahtava koira! Mahtava Luumu ja vähän mahtava mamikin! Uskon kyllä, että Luumusta olisi vaikka mihin, jos vaan harjoittelemme - sekä minä että Luumu :)

Ja kun ne mätsärit aloitetaan, niin aloitetaan sitten oikein olan takaa. Heti seuraavana päivänä menimme Kupittaalla järjestettävään mätsäriin, vaikka näyttelykurssimme vetäjä olikin jyrkästi sitä mieltä, että keskeneräisen koiran kanssa ei missään nimessä saa mennä mätsäriin, koska koira voi mennä siellä piloille, ja syntyneitä vahinkoja on vaikea ellei mahdoton korjata myöhemmin (!!!!) No, olisimme joka tapauksessa osallistuneet 11. elokuuta järjestettävään staffien erikoisnäyttelyyn "keskeneräisen" Luumun kanssa, joten the hell with it. Ja onneksi menimme! Luumu sai parikehässä vastaansa villakoiran, eikä meillä juoksemiset taaskaan menneet ihan käsikirjoituksen mukaan, joten sininen tuli. Mutta mitä edistystä - ihan yhden yön nukkumisen jälkeen Luumu jaksoi seistä uskomattomia aikoja paikoillaan (etenkin siinä sinisten loppukilpailussa), ja meni se meidän kompastuskivi (juokseminenkin) paljon Kosken mätsäriä paremmin. Epäilen kyllä, ettei Luumu sinänsä nyt ihan yhdessä yössä kehittynyt, minun eilainkaanniinsuuri mätsärijännitykseni varmasti vaikutti asiaan. Tätä jännitystä ei missään kursseilla hoideta, vaan tosi toimet on ne mitkä auttavat! Ja hitsi että sain taas olla niin ylpeä pikku pojasta!

Vuoroa odotellaan kannustusjoukkojen kanssa

Pariarvostelussa

Näiden mätsärikuvien ei ole tarkoitus esitellä laajaa ilmeitteni kirjoa,
mutta väkisinkin niitä on näissä kuvissa aikamoisesti... ;)

Ja näin hienosti mentiin välillä kevyttä ravia ;)

Taitava poika!

Kotiuduttuamme mätsäristä Piikkiöön menimme vielä Muumelon ja Nalleroisen kanssa metsään. Mamma juoksi koiria vähän väliä piiloon, ja Luumukin innostui leikistä niin, että piiloutui itsekin kerran. (Se lähti saman tien minun luotani mamman luo, joka olikin jo lähtenyt eteenpäin. Hetken huhuiltuamme metsiköstä tuli mamin kadottanut, säikähtänyt Muumuu!) Metsässä korvakin sai jo lerpattaa ;)

Loppuun vielä muutama Suvin ottama kuva tiistain leikkisessiosta Aatun, Wilman ja Rhondan kanssa. Pikkupoikani taitaa olla tosissaan miehistymässä, koska siihen malliin nylpytettiin jo Rhondaa! Luumu katsoi toki Aatusta mallia, mutta koskaan ennen ei tällaistakaan ole tapahtunut. Pieni vauvani, pikkuinen poikani... mihin katosit yhtäkkiä?

Näissä kukissa oli jotain sulotuoksua, kun kaikki koirat olivat niistä niin kiinnostuneita.

Pojat täydessä työssä.

Muumuu nauttii!

Kasvukipuja mörköiän kynnyksellä?

En tiedä onko herra Hedelmä tulossa murkkuikään, vai mistä on kyse. Tuire Kaimion Pennun Kasvatus -kirjassa murrosikä alkaa 7 - 10 kuukauden kieppeillä. Luumu tulee ensi kuun alussa puoli vuotta. Koirahan käy läpi vähän samanlaisia kehitysvaiheita elämänsä aikana kuin ihminenkin, ja murkkuiässä "aiemmin niin mukava ja oppivainen pentu tuntuu muuttuvan keskittymiskyvyttömäksi nuoreksi huligaaniksi" (Kaimio 2010, s. 244).

Meillä kyse ei ole (vielä) oppimattomuudesta tai huligaaniudesta, vaan Luumu ei tunnu enää tulevan toimeen pienempiensä kanssa. Se on varmaan ihan normaalia koirien käyttäytymistä, mutta ennen kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva Muumeli alkaa ottaa mittaa muista, ja ihan selvästi hyödyntää tilanteet, joissa huomaa hyvät mahdollisuudet niskan päälle pääsemiseksi. Pahinta tällainen "kiusaaminen" on samanikäisten kanssa, jotka ovat suunnilleen samanpainoisia /-kokoisia ja etenkin vähän pienempien kanssa. Suhde Yume-akitaan on kuitenkin kehittynyt tavalla, jota minun on vaikea ymmärtää. Kun Yume oli 7-viikkoinen ja oikeasti heiveröinen kuin kissanpentu, Luumu oli sen kanssa tosi nätisti ja varovasti. Mutta kun kaverukset kolmen viikon päästä tapasivat uudelleen Yumen ollessa 10-viikkoinen (ja Luumun kanssa samankokoinen), piti pari matsia suhteen herruudesta ottaa. En ymmärrä..? Ymmärsikö Luumu silloin kolme viikkoa sitten, ettei tarvetta matsille ole? Ja nyt kun tyttö olikin samankokoinen, piti arvojärjestys selvittää uudelleen?

Onneksi aikuisten koirien kanssa Luumu vielä tietää paikkansa, eikä ala hölmöyksissään kukkoilemaan. Tässäkin on kuitenkin poikkeuksensa - veljeni kääpiöpinseriä Simbaa Luumu jo kyykyttää sata-nolla. Simba on kääpiöpinseriksi todella kiltti, eikä anna Luumun kuulla kunniaansa tarpeeksi kovin.

Näiden ajoittaisten kinojen takia odotukseni lapinporokoira-Merin tapaamisesta eivät olleet kovin korkealla. Meri on Luumun kanssa päivää vaille samanikäinen, ja viimeksi noin kuukausi sitten (?) tavatessamme treffit sujuivat oikein mallikkaasti. Eilen tarpoessamme sateessa puolikasta Suomen sydän -reittiä nahisteluja ei tullut! Johtuuko sitten siitä, että Meri on mennyt korkeutensa puolesta jo selvästi Luumun ohi (vaikka Luumu onkin painavampi ;))? Kommunikaatiovaikeuksia koirilla tuntui kuitenkin vähän olevan, Meri kun halusi haukkumalla innostaa Luumua leikkiin, eikä Luumu ymmärrä haukkumisen päälle mitään. 

Nahistelemattomuuden lisäksi lenkillämme tuli muu uusi juttu esiin. Luumu pelkäsi siltoja! Pari päivää sitten Luumu pelkäsi tietyömaan aitoja, enkä edes tajunnut sen pelkäävän, koska se ei ole koskaan pelännyt juuri mitään. Tällä kerralla pelon kohde oli sillat! Toki ympäristö oli vähän pelottava; Suomen sydämelle päästäksemme meidän tuli kävellä vähän matkaa Ohikulkutien pyörätietä, autotien melu ihan vieressä oli kova, etenkin kun tie oli sateesta ihan märkä. Kävelysillalle tultuamme Luumu alkoi perääntyä paniikinomaisesti, ja minun oli pakko kantaa se sylissä sillan yli. Pelkäsin sen riuhtovan itsensä kaulapannastaan irti, eikä ympäristö todellakaan ollut kaikkein turvallisin irtijuoksevalle pennulle. Sama tapahtui lähestyessämme Ohikulkutien ylittävää kävelysiltaa... ja eikun pentu kainaloon. Meri kulki koko ajan tosi nätisti, mutta Merin esimerkki ei riittänyt rohkaisemaan Luumua. Suomen sydämen Vanhalinnan päässä olevalla riippusillalla koirat olivat irti. Luumua selvästi pelotti, mutta koska emme kiinnittäneet siihen mitään erikoishuomiota, se kulki nätisti minun ja Anniinan perässä. 

Onko tämä nyt jotain alkavaa mörköikää? Olemme kulkeneet jonkin verran autoteiden läheisyydessä, ylittäneet siltoja ennenkin. Koskaan ennen Luumu ei ole osoittanut pelkäävänsä yhtään mitään! Jotakin uutta asiaa säikähtäessään se on saattanut ruveta haukkumaan, mutta ei ole perääntynyt. Nyt meillä on ainakin suunnitelmissa kulkea samaa puolikasta Suomen sydäntä hamaan loppuun, kunnes pelko siltoja kohtaa katoaa. Olisiko jollain jotain muita vinkkejä? 

Tähän näennäisesti uuteen kasvuvaiheeseen kuuluu muitankin uusia asioita. Luumu on jo muutaman viikon uskaltanut kulkea yläkerran rappuja sekä ylös että alas. Kissa saa olla rauhassa paremmin kuin koskaan. Paras hetki näiden kahden tarinassa oli eräs aamupäivä sohvalla; istuin katselemassa telkkaria kissa kainalossa ja koira toisessa kainalossa. Näin me vietimme kaikki yhdessä aikaa ehkä vartin verran (jonka jälkeen Napsu päätti jättää seuramme). Luumu noudattaa sisälletulo-käskyä nykyään sataprosenttisesti. 

Luumu on myös pysynyt tontillamme yhtä poikkeusta lukuunottamatta koko ajan. Tämä poikkeus tapahtui parisen viikkoa sitten, kun olin illalla ripustamassa pyykkejä kuivumaan. Talomme ohitti kaksi koirakkoa, ja ajokoira pyrki meidän pihallemme Luumua kohti. Luumu oli menossa tielle, mutta karjaistuani jäi istumaan paikoilleen. Kun koirat katosivat autotallin taakse, Luumu pinkaisi autotallin reunasta pensasaidan läpi tielle moikkaamaan koiria. Minä huudan perästä perkelettä ja muita muinaisia piruja, eivätkä koiran korvat toimi yhtään. Naiset tiellä rauhoittelivat ettei mitään hätää, ja minä pyytelen anteeksi, että tämä on vasta viisikuinen, eikä se ole koskaan ennen lähtenyt pihasta. Luumu kieriskelee maassa innosta piukeana ajokoiran ja pienen valkoisen haisteltavana, eikä kuuntele edelleenkään yhtään. Niskasta vaan kiinni ja koira kainaloon. Vielä kotiin päin harppoessani naiset kyselevät perääni ihastuksissaan Luumun rotua. Tapahtuman ja minun kiukkuni tason kiteyttää näky minusta harppoessani kotiin pentu kainalossa huutaen STAFFIII!!!!

Olin Luumulle silloin vielä illallakin kiukkunen, mutta ymmärsin toki, ettei se enää mitään auta. Pari viikkoa on nyt tuosta tapauksesta kulunut, eikä tällaisia tapauksia ole onneksi sen jälkeen eteen tullut. Muutaman kerran talomme ohi on koira mennytkin, mutta Luumu on vaan nätisti jäänyt perään katselemaan. En tiedä oliko tuossa hairahduksessa osasyynä myös ajokoiran (myös pentu) innokkuus Luumua kohtaan... tiedä häntä. Tämän hännänheiluttajan omatoimiretket Härkätielle jäävät kuitenkin toivottavasti tähän... koska muuten on pakko miettiä pihan aitaamista. 

En tiedä onko mörköikä tai edes murkkuikä koiran elämässä mikään todellinen kausi. Aika näyttää, mutta tällä hetkellä mennään näillä mitä meillä on. Tänään menemme Aatun ja Wilman luo leikkimään, Rhonda tulee myös. Leikkihetki tulee meille nyt todella sopivaan aikaan, tuo kolmikko osaa ainakin laittaa tämän pyrkyrin ruotuun.

Loppuun muutama kuva sunnuntai-illan muurikkahetkestä Piikkiössä ja Napsun ja Luumun hellistä hetkistä.

Nalle on päässyt nukkumaan teltassa muutamana heinäkuun yönä.
Mekin kokeilimme telttailua... Luumu oli kyllä käynyt jo itsekseen tekemässä tuttavuutta teltan kanssa -
hyttysverkossa oli mystinen reikä!

Siellä se sulatettu lättyvoi on!
Luumu teki myös jymylöydön, ja pääsi nautiskelemaan ihan lättytaikinastakin. Nami.

Sade vähän hankaloitti lättyjen paistamista.

Tällainen kaveri tulee aamuisin sänkyyn köllöttelemään :)
(Illalla mennään kyllä omaan sänkyyn nukkumaan)

Ja tällainen kaveri tekee aamuvenytyksiä omassa pedissään.

Napsu on sitten mielenkiintoisen hajuinen.

Mamin kääntäjäapuri. Tässä mitään käännösohjelmia tarvita!