Piikkiön Linnavuorella ja Maarian Paavonpolulla

Kaivoin "arkistosta" parin viikon takaisia kuvia metsäretkeltä Piikkiön Linnavuorelle. Tämä retki oli suunniteltu nimenomaan siten, ettei kävelymatkaa metsässä tulisi kovin paljon, koska oli PILKKOPIMEÄÄ! Tuonne Piikkiön Linnavuorelle pystyy suunnittelemaan reitin siten, että kävelymatkaa tulee kilsa/pari per suunta tai sitten niin, että jättää auton lähemmäs, jolloin matka laavulle on pauttiarallaa yksi ylämäki, noin 200 metriä. Olemme olleet Linnavuorella useampaan otteeseen eLu*, muun muassa parit vappupiknikit on huonon sään yllätettyä vietetty Vartiovuorenmäen sijaan siellä. Linnavuorelta lähtee myös reittejä Pohtiovuorelle, mutta retkisuunnitelmissa ei olla edetty vielä ihan sinne saakka. Tässä kuvasatoa jännääkin jännemmästä li-li-li-Linnavuoriretkestä! (On kyllä kieltämättä aika hämäävää, että meidän kotinurkilla Vanhalinnassa on myös Linnavuori!)

*ennen Luumua

Sorry, seuraavat retkeläiset, käytettiin viimeiset puut!

Meillä on retkellä vähän se mentaliteetti, että kyllä se koira oppii varomaan tulta, kun kerran saa siipeensä.  Onneksi on kuitenkin sen verran fiksu poika, ettei ihan siihen asti ole tarvinnut mennä.

"Ota meistä kuva, Luumukin haluaa!" ;)

Ja evästyksenä oli tällä kertaa tuoretta korvapuustia sekä kahdenlaisia suklaakeksejä.
Taukopaikat kunniaan, kyllä sitä jo 200 metriä tuli käveltyäkin!

Tähän retkiteemaan sopii myös kertomus meidän 20. lokakuuta tekemästä tutkimusretkestä Maarian Paavonpolulle. Tämä oli siis lauantai ennen jännittävää näyttelydebyyttiä, ja niin paljon kutkutti, että pakko oli päästä metsän siimekseen rauhoittumaan. Oltiin etsitty tätä nimenomaista reittiä muutama päivä aiemmin, mutta pettyneinä jouduimme palaamaan takaisin lähtökuoppiin. Silloin vaihdoimme reittiä Halistenkosken takaisiin maisemiin, mutta lauantai-aamupäivän nettitutkimukset tuottivat Maarian Paavonpolun suhteen tulosta - reitti löytyi kuin löytyikin! Luumu jäi tältä lauantain retkeltä kotiin, koska yleensä nämä retken ensikulkemiset eivät suju ihan samalla tavalla kuin sunnitelmissa, ja vielä "kuntoutettavan" polven kanssa en halunnut riskeerata... Eksyminen, harhapolut, kiertotiet, kylttien puuttuminen, kylttien harhaanjohtavuus, reitin oletettua pidempi matka jne. kuuluvat lähes asiaan, kun ensimmäistä kertaa kuljetaan.

Melkein pari tuntia meillä Paavonpolulla vierähtikin, tosin kaffepaussia pidettiin siinä puolisen tuntia. Ihan mukava reitti kyllä, siniset juoksevat paavot milloin kivissä, milloin puissa johdattivat lähes sataprosenttisen varmasti oikeaan määränpäähän, joku kiertoreitti me tehtiin alussa silti. Maasto oli mukavan vaihtelevaa, tosin suo-osuuden pitkospuista tulisi kaupungin pitää vähän parempaa huolta (vinkvink!). Lisäksi kaikkien retkelle osallistuvien kannattaa jatkossa kysyä neuvoa allekirjoittaneelta sen suhteen miten kannattaa pukeutua, ettei ole sukat märkinä ;)

Noita Paavonpolkuja menee Turussa paljonkin, usein ne vaan johtavat paikasta A paikkaan B, jolloin auton kanssa liikkuvan pitää suunnitella reitti takaisinkin. Linkki Paavon jalanjäljille löytyy täältä.

Nalle oli lähtöpaikalle päästyämme riemuissaan!

Mitä se akka siellä kameran takana käkättää?

Reitillä pitävä Paavo

Yksityiskohtien lumoa harmaassakin ilmassa ;)

Nalle on suuri vesilätäköiden ystävä (suurien vesilätäköiden suurensuuri ystävä).

Teimme tämän retken jälkeen pyhän lupauksen, ettei enää mukaan pullaa,
vaan jatkossa jotain terveellistä ja ravitsevaa, kuten leivät... katsotaan miten lupaus pitää!

Maasto oli välillä vähän vaikeakulkuista.

Nalle upposi kainaloita myöten suohon.

Ollaan nyt Luumun kanssakin pidennetty vähän tuota metsässäoloaikaa, ja ollaankin menossa lauantaina Pähkinämäelle Raisioon Netan ja Doran kanssa. Sanna ja Lotta tulevat myös mukaan ;) Matkaa sinne laavulle ei sinänsä ole Raisiossakaan paljon, mutta saas nähdä miten narttujen pinna kestää teini-ikäistä staffipoikaa ;) Tarkoitus on mennä ainakin osa matkasta hihnassa, joten retki on hyvää mäkitreeniä itse kullekin. 

Turku October Show 2012

Nyt se on ohi, ja hengissä selvittiin! Ihan uskomaton aamupäivä Turun messukeskuksessa takana, eikä ylpeys pojan reippaudesta mahdu mitenkään näille riveille eikä rivien väliin. Oltiin siellä paikan päällä juuri ennen yhdeksää, ja ehdittiin hyvin harjoitella kehässämme muutama rundi ennen tositoimia (kehä alkoi klo 10). Parkkiksella autossa Luumu haukkui hurrrjana muille koirille, mutta sisällä messukeskuksessa käyttäytyi todella mallikkaasti. Vähän se tietysti ihmetteli hälinää, muita koiria ja varmaan sitä kaikumista, mutta ekaa kertaa tällaisessa hallissa - ei uskoisi! Kuvat kertovat taas miljoonasti enemmän... ja meidän kehäseikkailusta on kattava videopätkäkin ;) Eikö käyttäydykin ihan täydellisen staffi-pennun tavoin?

Today, we attended our first official dog show, the international Turku October Show. Luumu is now almost 9 months old, so we participated in the puppy class. I must say that I am so proud of my little blue king for behaving so well. It was his first time in a hall this large and echoing, and even though there were dogs and people all around him, he was surprisingly calm - for a staffy pup, at least. Watch the video by clicking here. What an excellent staffy pup, am I right?

The night before Luumu was relaxing as I almost had a nervous breakdown.

This morning at 7 am. Are you kidding? Out? Now?

Iloiset koiranäyttelyihmiset ;)

Oh, Luumu is the only one in dogs' puppy class? 

Our judge was French Mr Christian Jouanchicot.

And the teeth.

Checking the man parts.

"Just give me the meat ball already!"

Luumu received a Prize of Honour, and got to compete against the best bitch puppy.

The evaluation of Mr. Christian Jouanchicot:

"Correct bite. Excellent construction.
Nice head with excellent proportions. Very good ears.
Correct eyes colour for blue coat. Very good front & chest. Correct back angulation. Excellent tail set.
Correct mover."

An excellent evaluation, indeed! I am so proud! In addition, the evaluation of dog's behaviour was: Attitude to judge: typical of breed when approached.

The best dog and the best bitch

The bitch won, we were puppies' best of opposite.

Eiköhän tää ollut tässä, ja sit leikitään!

Oli pennuissa vähän pitelemistä ;)

Saatiin hieno palkintopystikin!

Ja kotona napsittiin vielä potretit :)

Kunniapalkinto, VSP pentu

Näyttelypaniikki!

Aa-puva, a-puva! 

Ensin mua jännitti ihan kauheesti, sitten eilen ei jännittänyt yhtään, mutta tänään kun aloin katsella YouTubesta staffien näyttelyfilmejä, ni jännittää niin paljon et tuntuu painetta rinnassa. Onko tämä normaalia? Mitä mä laitan huomenna päälle? Onko koiran kynnet leikattu? Otanko sille sen häkin huomenna mukaan? Ei se suostu siellä kuitenkaan olemaan, ja vaikka suostuisi, se on vaan kahta hullumpi kun pääsee sieltä pois! Aaaa-puva!

Muistin sentään eilen ostaa kaupasta lisää lihapullia, ja ollaan tänään harjoiteltu käsimerkkiä muutamaan otteeseen. Kyllä se siitä. Terhi mua yritti vähän rauhoitella, kun marisin tuomarinvaihdoksesta. Kun mä olin varautunut, että meillä on se italialainen Manucci, joka vaan (anteeksi karrikointi, stereotypiat ja ihan hirvee yleistäminen) levittelee siellä kehässä käsiään, pitää kovaa meteliä ja antaa anteeksi pikkupennun hulluttelut. Mutta meillä onkin joku ranskalainen, joka varmaan katselee Mumun hölmöilyä nenänvarttaan pitkin pikkurilli pystyssä ja nenäänsä kieltosanoja honottaen. Olen ihan hirveä, tiedän, ja etenkin ammattini puolesta minä jos kuka tiedän, että ihmiset ovat muutakin kuin kansallisuutensa. Ennakkoluulojeni voimalla olen kuitenkin porskuttanut näin pitkälle näissä näyttelyvalmisteluissa, ja nyt on keksittävä jokin uusi, ranskalaiseenkin tehoava hurmaustaktiikka ;) 

No eihän se nyt mitään muuta, eikä tämä ole maailman vakavin asia, eikä edes tärkein, eikä edes sen ihmeellisempi juttu. Olenkin sanonut, että näillä mennään mitä meille on annettu, ollaan harjoiteltu se mikä jaksetaan, ja kokemus se on joka tapauksessa :) Missään nimessä en odota meille mitään sen kummoisempaa näyttelymenestystä nyt enkä jatkossakaan, vaan tarkoitus on mennä pitämään niin hauskaa kuin pystymme, ja vähän horjuttamaan niitä ennakkoluuloja toiseenkin suuntaan. Ja kyllähän minä odotan innolla mitä tuomari on sinisestä jättiläisestä mieltä, ja erityisesti sitä, kuinka tämä siniverinen osaa käyttäytyä suhteessa ikäryhmänsä muihin edustajiin. Vire, motivaatio ja pinnan pituus on niin päivästä kiinni, joten sen oikeastaan näkee vasta sitten kehässä. 

Tässä teillekin muutama linkki, joita olen tässä lauantain ratoksi, hermojeni raastoksi katsellut. Lähinnä olen noista videopätkistä katsonut sitä, että millaisia ratoja tuomari käskee juosta/kävellä, ja miten/missä suhteessa koiraan/tuomariin ne esittäjät siinä ovat. Ensimmäinen filmi, johon hakusanalla staffi näyttelyssä törmäsin, on hellyyttävä pätkä jostakin suomalaisesta, 5-kuisesta Väinöstä. Veikkaan että meillä on meno vähän samansuuntaista ;)

Tässä muita: Clubschau GBF 2012, nartut, Clubschau GBF 2012, uroksia, Crufts 2012 Best of Breed 

Loppuun vielä kuva Luumusta metsälenkillä kuluneella viikolla. Nalle jäi tältä reissulta pois, kun alkoi siihen malliin kiukutella. Tällä tavalla kun saisi seisomaan siellä kehässäkin...

16 Oct 2012, Luumu a bit over 8 months

Let's Get Physical

3 Oct 2012

Luumu's knee is in really good condition already. Well, it was almost 7 weeks ago when the knee gave out last time, and since then the daily exercise routines have been more or less strictly regulated. We started to go to the woods about two weeks ago. First, only 5 minutes at time - now I find that even trips of 20/30 minutes don't seem to put strain on the knee. We have attended our obedience class for four weeks now, but haven't yet been able to socialize with other dogs, except my mom's calmly behaving Bernese mountain dog, Nalle. Luumu is so exited to meet other dogs that I don't dare to put that strain on his knee yet. That energy! Every staffy owner knows what I'm talking about ;)

Despite the fact that his knee is getting stronger and stronger every day, Luumu still keeps on minding it. He marks using both legs equally - first he needed to switch sides to stand on the healthy leg. He sits like a frog, keeping both hind legs in exact same position. But sometimes, when standing, he still keeps on putting more weight on the "healthy" leg, and I'm not sure whether he does this out of habit or if the knee still hurts. 

For this reason, I decided to take Luumu to a dogs' physiotherapist. The first thing the physiotherapist said was that he is in excellent condition, and she even complemented his coat. She stretched Luumu's "sore" knee into positions that made me feel sick, but the stretches didn't seem to hurt Luumu at all. After seeing him running directly and in circle, the physiotherapist said that the movement range is not as far as the movement of the other hind leg. As I had thought, she suspected that there might be some tightness in the healing knee, and that's why he has fallen into a habit of minding the leg. So most likely the knee is not hurting him anymore, but he keeps on watching it because he is used to do so. 

She also gave Luumu a comprehensive massage, and Luumu was even able to relax a bit. Can you believe it! The muscles in the left ("healthy") side were more strained than the muscles in the weaker side, but that is only natural when you think that he has moved in an uneven fashion for over two months now. This can all be repaired through exercises we were given. At the moment, the muscle mass in the weaker leg is about 10% smaller than in the stronger one, but the physiotherapist said that the difference is so small that if you think you see it, you're imagining it. Being the hysteric that I am, of course I can see it ;)

All in all, excellent news, I must say, but if Luumu keeps on minding the leg, and keeps on moving in an uneven fashion, what will this do in his hips or back in the long run? To prevent any future malfunctions, we are now trying to teach the dog to stop minding the leg and to start using both hind legs evenly. To start with, we had some homework :) First, I start lifting his front legs one by one so that he needs to even out the weight differently on the three remaining legs. When this is getting easy for him, I start lifting the legs diagonally so that he needs to stand on the "sore" hind leg (his right hind leg) and on the left front leg. Doing this, it is important that the back doesn't bend down. 

The other homework for us was to develop some kind of distraction in the stronger hind leg, e.g. by attaching something rustling into a hair bobble and put it on the stronger leg. This way the distraction makes Luumu use the weaker leg more. The distraction exercise is started off a minute at time, but in the end the distraction can be on during walks outdoor, as well. 

We have our next appointment in two weeks, and we'll then go through the homework and the muscles and the movements once again. Additionally, Luumu gets to experience the water therapy pool! This might be exaggeration, I admit, and Luumu would most likely be rehabilitated perfectly well also without water therapy - but what wouldn't you do for your dog? Honestly, I am also a bit curious to see his reaction :)

Well, that's all about our rehabilitation process, everything seems to be perfectly at the moment, and I am looking forward to the results of the homework exercises. Next Sunday we are finally participating in our first OFFICIAL dog show here in Turku, and because the physiotherapist's verdict was so positive, the only thing I hesitate about the show is whether Luumu  - and I - are able to behave properly :D

The not-so-nice mud weather of autumnal Finland is here!
Not Luumu's favourite either.

Even though Luumu is mostly too eager with Napsu,
he likes to cuddle with Napsu all the time.

Autumn, yellow leaves and a grey dog. It's a Kodak moment. 

Syksyinen sunnuntai

Tämä ilme tiivistää koko sunnuntain saldon ;)

Meillä oli Luumun kanssa eilen paras sunnuntai pitkään aikaan... tai ihan paras päiväkin :) Vaikka meillä oli edellisenä iltana mukavia vieraita kylässä, ja houkutus viihteelle oli suuri, sunnuntai-aamu valkeni meillä aurinkoa, hallasta rapisevaa nurmikkoa ja reippautta mukanaan tuoden. Tätä olen odottanut - kun mittari valahtaa lähelle nollaa, voin laittaa Luumulle vaatteita päälle, vaatteita, joita se ihan oikeasti tarvitsee! No, moni voisi sanoa, että nyt on mennyt koira ja vauva sekaisin, mutta kyllä näitä pitää pukea. Olin joku aika sitten eräällä lihashuolto-luennolla, ja sieltäkin sain vahvistusta tähän hallan ajan koiranpukemisvimmaan. Lihashuoltoluennosta lisää myöhemmin, tässä kuvia meidän aamuisesta, lähes pakkasenpuremasta metsäretkestä <3

Vähän poseerausta ensin pihallemme johtavalla polulla

Kaikki possut karsinassa, vai miten se sanonta menee...

Ja välillä ollaan niin bambia niin bambia

Mitäs tänne sitten kuuluu?

Ihana Vanhalinna ja sen metsät

Mumelo seuraa Härkätien vilkasta trafikkia.

It's all about the timing ;)

Ihan vähän vaan aseteltu tilanne...

Muutama tunti myöhemmin lähdimme Tuulissuolle hyväntekeväisyys-mätsäriin All 4 Dogs -halliin. Minua varoiteltiin hallin ahtaudesta, mutta koko tilaisuus oli jotenkin silti yllättävän ahdistava... en voinut yhtään odotella Luumun kanssa siellä hallissa sisällä, koska koirat joutuivat olemaan ihan kylki kyljessä, eikä odotustilan puolella ollut ollenkaan mattoa. No tämän puskutraktorin jalat olisivat siellä liukuneet kuin jäällä konsanaan - ei hyvä juttu vieläkin varottavalle polvelle! Onneksi meidän luokassa (pienissä pennuissa) oli kuitenkin vain 10 osallistujaa, joten kaiken kaikkiaan jouduimme olemaan paikalla vain reilun tunnin. 

Kaikkien odotusten vastaisesti saimme kotiin viemisiksi punaisen nauhan! Luumu jaksoi kyllä keskittyä yllättävän hyvin, mutta juoksemiset olivat alkuun vähän vaikeita (neliveto-faktori), ja tapojensa vastaisesti Mumu meinasi mennä haistelemaan kilpakumppaniaan pariinkin otteeseen! Tästä syyt pannaan ahtauden ja halli-olosuhteiden piikkiin, mutta niistäkin huolimatta yllätyin kyllä, että näinkin hyvin sujui. Ja etenkin koska sitä meidän kilpakumppania (ja sen handleriakin) oli puunattu vissiin aamusta asti, sen verran sivistyneen näköiset olivat koiran turkki, handlerin ripsitimantit (!) ja kaksikon meno muutenkin. Mumun vallattomuus vissiin huvitti kuitenkin meille sattunutta tuomaria, ja kehuja tuli kyllä komiasti. Punaisten pikkupentujen ryhmäkehästä ei tullut sijoitusta, mutta Luumu sai silti kotiinviemisikseen kehästä melkoisen luun! Kiitosta voisi järjestäjille antaa tiloista ja niiden puutteista huolimatta positiivisesta asenteesta, ja siitä, että kaikki koirat saivat kehästä kuitenkin nameja mukaan. Tässä muutama kuva ryhmäkehästä.

Ihan priimatavaraa taas...

Mut meikä hymyilee joka tapauksessa ;)

Keskityin nyt harjoittelemaan polvillaan esittämistä, mutta aika meni niin hirveän nopeasti siinä, etten muistanut puoliakaan mihin piti kiinnittää huomiota. No, selvittiin silti.

Oltiin tosiaan jo kahden maissa silloin kotona, ja Luumu nukkuikin koko päivän. Tein itse muutaman tunnin hommia, ja illaksi lähdettiin morjenstamaan Nallea Piikkiöön. Tämän sairasloman jälkeen se jälleennäkemisen riemu (tai kauhu, riippuu kumman näkökulmasta asiaa tarkastelee...) on ihan hillitön, ja ollaan yritetty nyt nähdä useammin... Ja se koohotus menee kyllä kerta kerran jälkeen nopeammin ohi - enää ei tarvi ihan kurkku suorana huutaa kieltoja, tai ainakaan kovin kauaa. Oltiin iltalenkillä Piikkiön Kehityksen kerhomajan takana sijaitsevalla pururadalla, joka olikin meidän yllätykseksemme valaistu. Oli niin pimeää, ettei siltä reissulta ole valokuvia, mutta tässä pari nappiotosta Mumusta joka haikailee Cars-pallon perään. Jos se on lähellä nukkuvaa Nallea, sitä ei kannata mennä hakemaan...

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Vasta kuvista näkee miten pojan pärstä levenee ihan silmissä.
Missä on pieni hippiäiseni?