Perjantai-illan näyttelyarvonta

Ja kuten arvata saattaa, arpaonnea täällä koetellaan - onhan perjantai, päivää ennen näyttelyä -päivä! Olin jo tosiaan viime tekstin jälkeen pienessä mielessäni päättänyt, ettei me sinne näyttelyyn lähdetä. Etsin jo näyttelyseuraa Facebookistakin, samanhenkistä koiraihmistä kehien ja kojujen koluamiseen. Sainkin varsin lupaavia vastauksia deitti-ilmoitusta muistuttavaan tilapäivitykseeni, mutta sitten (Luumun päälaen muuttuessa edelleen parempaan suuntaan) Tiian kommentti viime tekstissä sai taas minut muuttamaan mieleni. Sillä nyt ei ole yhtikäs mitään väliä mikä arvostelu sieltä näyttelystä tulee, tarkoituksemme on aina ollut ja tulee olemaan hauskanpitäminen kehässä. Haluan tehdä kauneusmittelöistä sekä itselle - mutta ennen kaikkea - Luumulle HAUskan harrastuksen. Tähän pyrimme GOS-oppien mukaisesti palkitsemalla hienosta käyttäytymisestä, pitämällä koiran kanssa hauskaa ja viis veisaamatta näyttelypiireissä valitettavan usein havaittavalle tosikkomaisuudelle ja hampaat irvessä tekemiselle, jossa koira on väline jonkin suuremman (valionarvon?) saavuttamiselle. Uh. Olen puhunut. 

Paasaukset nyt kuitenkin vähemmälle, tulostin siis juuri numerolapun. Luumu on 7. koira kehässä (kehä 32). En ota huomenna edes häkkiä mukaan, että päivästä jäisi mahdollisimman mukava kokemus myös Mumelolle. (Kerroinko, että Luumu on viime aikoina alkanut meillä täällä sisällä mennä ihan itse sinne häkkiin, alkuun lähinnä hakemaan sieltä rakkaita lelujaan, mutta on myös koittanut hakea sieltä nukkuma-asentoa (siinä kuitenkaan onnistumatta).) Toki häkkiharjoittelu olisi taas poikaa, mutta näitä apukäsiäkin on huomenna tavallista vähemmän, joten mennään ihan nelinkontin koko näyttelyssäoloaika.

Ostin lihapulliakin äsken. Luumun kanssa ei taaskaan ole harjoiteltu yhtään (muuta kun fyssarin jumppajuttuja, ja tämänkin bloginpäivitysajan olisi tietysti voinut käyttää siihen harjoitteluun!), kynnet on sentään vastikään leikattu, pitäisi itse raahautua suihkuun ja etsiä jostain se fiini alesta löytämäni näyttelyjakku ja Winneristä ostamani tekonahkainen lantiolle kiinnitettävä lihapullataskuvyö. Onko lompakossa rahaa pysäköintiin? Onko autossa ylipäänsä bensaa? Ainiin, Jape tulee hakemaan. Klo 8 jälkeen, osaankohan käyttää uuden puhelimen herätyskelloa? Milloin ylipäänsä olen herännyt viimeksi näin aikaisin?

Tajuntani virta on osoitus siitä, miten paljon itse asiaankuulumattomia ajatuksia 12 tuntia ennen näyttelyaamuun heräämistä ihmismielessä voikaan pyöriä. Ehdin jopa googlettaa mikä sikaripunkki on englanniksi ([canine] juvenile demodicosis), jos tuomari vaikka kysyy sitä.

Jaiks. Taas se iskee - minulle jo niin tuttu muttei edelleenkään turvallinen PANIIKKI!

Tänä aamuna tuli täyteen pakkasraja Luumullakin.
Raukka nosteli tassukoitaan, kun mami vaan olisi halunnut jäädä kuvailemaan... 

Harvassa ovat ne kerrat, kun äijä odottelee ulko-oven takana pääsyä SISÄLLE!
(Erittäin käytännöllinen istuma-asento sukukalleuksien ja pikkupeppusen suojelemiseksi pakkaselta!) 

Ja tällä tavalla Napsu vietti suuren osan -23 pakkasasteen talvipäivästä
(tehden omasta työasennostani äärimmäisen ergonomisen).

Pala metsää

Oltiin Mumeloisen kanssa perjantaipäivän kunniaksi fysioterapeutilla, tällä kertaa Turun koirafysiossa Tanja Kotin hoidettavana. Jatkamme kyllä klinikalla käymistä; tämä kerta käytiin Tanjalla, kun kerran näin mahtava tilaisuus koitti! Kävin Tanjalla kerran Brun kanssa vielä kun Koirafysion tilat olivat Orikedolla. Uudet tilat Länsikeskuksessa olivat aivan yhtä mukavat, ja Luumu piti pilkkeen silmäkulmassa Tanjan hoidon aikana, ihan niin kuin Brutuskin. Ne on kuulemma nämä nuoret urokset vähän tällaisia vauhtiveikkoja...

Jännitti vähän, että mitähän Tanja löytää Luumusta, jumeja ainakin, toivottavasti ei mitään muuta! Ja eihän sieltä oikeastaan mitään uutta löytynytkään. Luumu on hyvässä kunnossa, kuntoutuminen on ollut hidasta (niin kuin se on ollutkin!), mutta staffi on vähän huononlainen potilas. Lannerangassa oli vähän jäykkyyttä, ja suoliluu oli vähän kiertynyt (lihakset sen ympäriltä jumissa), mikä voi aiheuttaa hienoista virheasentoa etenkin istuessa ja makuulle mennessä edelleenkin. Kaikki jumit avautuivat helposti, kuntoutuvan jalan kinnerkin taipui käsittelyn jälkeen selkeästi paremmin jopa minun silmiini nähtävästi. 

Olemme tällä hetkellä liikkuneet yhden 45 minuutin lenkin päivässä kahden viiden/kymmenen minuutin pissalenkin lisäksi. Voin kuulemma halutessani pidentää toista näistä pissalenkeistä 15/20 minuuttiin, mutta tuon pidemmän lenkin pituus on tällä hetkellä hyvä. Tanja meinasi, että nuo pikkujumit, joita Luumulla oli siellä täällä, ovat todennäköinen syy siihen, miksi virheasentoa esiintyy edelleen, mutta painon pitäminen istuessa enemmän toisella kankulla on luultavasti opittu tapa. Eli juuri sitä samaa mitä olen meinannut jo pitkän aikaa, ja johon olemme apuja omalta fyssariltamme saaneet. Saimme nyt Tanjalta läksyksi jumpata istumista siten, että korjaan jalan asennon aina symmetriseksi, ja vasta sitten Luumu saa namin. Jumppaa tehdään nyt alkuun muutaman kerran päivässä silloin kun koira on lämmin, eli lenkin jälkeen. Kohta sen pitäisi kuulemma itse alkaa tajuta laittaa jalka oikeaan asentoon, ja silloinkin voi vielä muistutella jalkaa hiukan hipaisemalla. Saa nähdä - Tanjan mielestä näillä ohjeilla pitäisi alkaa näkyä tuloksia jo kuukauden sisällä. Meidän saikku-/lepokausi on ollut niin pitkä, että itse en millään usko tähän kuukauden tehokuuriin. Totta kai tähän panostetaan täysillä, ja jumppa- sekä liikunta-aikataulusta pidetään kiinni - silti kuukausi tuntuu vaan todella optimistiselta! Mutta mikä hienointa, Tanjan mukaan kesäksi luontopolkukuntoon saaminen on todella realistinen tavoite, ja se pitäisi mitä todennäköisimmin olla mahdollista jo aikaisemminkin! Jeij!

Luonto minua tänään kutsuikin, mutta Mumu raukka sai jäädä vielä kotiin. Metsään saatiin Tanjalta lupa mennä, mutta vielä hihnassa. Ja ihan omia hermojani säästelläkseni jätin tämän hihnahirviön retkeltä kotiin. Pakattiin reppuun muutaman polttopuun lisäksi makkaraa ja kaakaota (ihan oikeasta suklaasta tehtyä!), ja tarvottiin puolen vuoden tauon jälkeen Hevonpään laavulle Piikkiön ja Paimion rajalle. Hanki kantoi kivasti polultakin poiketessa, ja vietettiinkin todella rentouttava muutamatuntinen luonnon helmassa, savun tuoksussa ja Nallen kepinjyrsintää kieltäessä. Nallekin on tällä hetkellä vähän toipilas, eikä saa laittaa vähään aikaan mitä hyvänsä suuhunsa. Japen odotellessa hiillosta, me lähdettiin äitin ja Nallen kanssa etsimään 150 metrin päässä laavusta sijaitsevaa Vakkavuorta. Ei mikään suuri yllätys, mutta (Sports Trackerin mukaan) kilometrin metsässä sinisiä merkkejä seurattuamme, Vakkavuori jäi meille edelleen suureksi mysteeriksi. Déjà vu on tähän ehkä hyvä sana kuvaamaan tunnettamme... merkki siellä toinen täällä, eikä kohdetta näy missään! No, ihan hyviä kuvia tuli joka tapauksessa napattua, ja oli se taas kilsa lisää patikointia joka tapauksessa. 

Oijee mikä riemu - täällä ollaan taas!

Puspus! Ihana Nalle!

Hyvistä alkuopasteista ja Trackeristakin huolimatta emme löytäneet Vakkavuorta!

Mitäs tänne vieraskirjaan on viime kerran jälkeen kirjoitettu?

Nallen turkki kerää laavureissuilla aina kaikkea mukavaa...
muun muassa tällä kertaa muutaman "metsänpalan"

Sinappikuljetus ja makkaravahti samassa paketissa

Pitää muuten vielä vähän mainostaa tuota Sports Trackeria. Latasin sen puhelimeen vuoden alussa, ja siitä asti olen käyttänyt sitä jok'ikisellä lenkillämme. Sovelluksen avulla näen kulkemamme matkan, nopeuden, reitin ja jopa kuluneet kalorit. Matkan varrelta napatut kuvatkin näkyvät sovelluksessa hauskasti. Ja mikä siisteintä - treenin voi jakaa muille Sports Trackeria käyttäville kavereille! Mainostus on nyt niin megalomaanista, ihan kuin minulle maksettaisiin tästä... mutta kun se on vaan niin hyvä ohjelma! Ensimmäisen viikon aikana kuljimme Luumun kanssa 27 kilometriä! Eihän se päivässä tee kuin alle neljä, mutta se on kuitenkin 27 kilometriä enemmän kuin kulkisin ilman koiraa!

Tässäpä nämä uutiset täältä tällä kertaa. Kovasti kuuluu muuten iiiiihania vauvauutisia joka puolelta, sekä niitä ihmis- että niitä koiravauvauutisia. Jännityksellä odotamme muun muassa Doralle söp-söp-söpösiä pentusia, ja toivottelemme sekä tulevalle äiteelle että hermostuneelle Lotta-mummille rauhallista odotusaikaa! Meillä on ensi viikolla tiedossa kaksi toko-treeniä, ja perjantai-illalla arvon mennäänkö Top Dog Show'hun vai ei! Pää on jo parempi (en ole löytänyt mistään muualta kuin verkkokaupasta niitä Dorwestin valkosipuli-kreikanhernetabuja...), mutta edelleen näkyy selvästi. Tuollainen parin sentin päälakikalju erottuisi kyllä siellä kehässä joukosta aika "kivasti". 

Aikaisemmin tällä viikolla...
Luumu jäi makuuhuoneeseen jumiin, kun Nalle meni oviaukon eteen makaamaan.

Menneestä ja tulevasta

Vuosi 2013 vaihtui meillä rauhallisesti. Luumu ei juuri huomannut edes raketteja. Ensimmäiselle, päivällä pamahtaneelle ja pikku Ruususen päiväunet rikkoneelle pommille pöhästiin kerran, sen jälkeen suuremman luokan räjähdyksetkin saivat osakseen pelkkää ignoorausta. Hyvä näin! Uuden vuoden aattona meillä oli Hamti kyläilemässä, ja ilta menikin koirajuttuja höpötellessä ja mahtavaa ruokaa nautiskellessa. Luumu kävi pihalla pisulla pommien räiskeestä huolimatta, eikä lotkauttanut korvaansakaan ihan raja-aidan takana kuuluville ujelluksillekaan. Teemu oli yövuorossa ja nukkuikin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä pitkään. 

Ainut uutena vuotena napattu kuva.

Uuden vuoden ja puhtaan pöydän innoittamana päätin tehdä pienen katselmuksen meidän kuluneeseen vuoteemme. Kävin läpi viime vuoden kalenteria, ja vaikka tuntui, että koko vuosi ollaan ravattu eläinlääkärillä, lompakko ei keventynyt klinikan tiskillä rokotusten lisäksi kuin kaksi kertaa polvea kuvauttamassa ja kerran liiasta uimisesta ja korvien kuivaamattomudesta aiheutuneen korvatulehduksen takia. Fyssarilla ehdimme käydä yhteensä neljä kertaa, joista kolmena kastauduttiin myös vesijuoksualtaassa. Polven revähdyksen ja korvatulehduksen lisäksi Luumu ehti viime vuonna sairastaa kennelyskän ja kesän kynnyksellä sai pariin otteeseen "pystykarvakohtauksen" piehtaroituaan nurmella. Tälle oli joku tieteellinen nimikin, mutta se on päässyt jo muistista lipsumaan. 

Yhtään punkkia Luumu ei itseensä viime vuonna kerännyt (Napsun viime kesän saldo taisi olla kaksi), mutta tällä hetkellä taistelemme sikaripunkkia vastaan. Parin kuukauden aikana Luumulle on ollut ilmestymäisillään päälakikalju, joka Vetramililla rasvaamisesta huolimatta (tai jopa siitä voimistuneena) suureni noin kahden sentin laajuiseksi karvattomaksi kohdaksi. Orionvetin verkkosivuilla kerrotaan että "nuorilla, alle 1-vuotiailla koirilla voi toisinaan esiintyä ohimenevää sikaripunkkien määrän lisääntymistä ilman, että koiralle tulee tästä oireita. Tällaisilla alueilla karvat irtoavat karvatupesta, ja koiralle tulee yksi tai useampi karvaton laikku erityisesti pään seudulle tai etujalkoihin. Tämä on kuitenkin ohimenevää, eikä vaadi hoitoa." Käännekohta tässä todella kauniin näköisessä kaljussa tapahtui pari viikkoa sitten, jolloin karva alkoi karvatupeista kasvaa uudelleen. Peukut pystyyn ja isovarpaat ristiin, ettei tämä ole kroonista! 

Sitten siirrymme vuosikertomuksessa vähän iloisempiin asioihin! Ehdimme viime vuoden aikana käydä yhteensä 36 kertaa treeneissä (poislukien itsenäiset nurmitreenit), joista 10 kertaa koulutimme itseämme pentukurssilla, 11 kertaa tavoitteellisessa tottelevaisuudessa, 6 kertaa erilaisissa näyttelytreeneissä, kerran koiratanssissa, pari kertaa Turun palveluskoiraharrastajien tottiksessa ja pari kertaa kenttäkoirien treeneissä. Lisäksi osallistuimme Jirka Vierimaan viisituntiselle Hihna- ja ohituskoulutusrupeamalle sekä pariin ohitustreeniin. Luumu kävi Tuijan leikkikoulussa neljä kertaa ja kesän aikana ehdittiin kiihdytellä leikkimielisissä ratajuoksukilpailuissa kaksi kertaa (huonohkolla menestyksellä). Osallistuttiin myös vuoden aikana kahdeksaan mätsäriin, joiden lisäksi olimme katsomassa kahta. Luumu ilmoitettiin neljään viralliseen näyttelyyn, joista staffien erikoisnäyttely sekä Terri-Eri jäivät väliin polven kuntoutuksen vuoksi. Luumu kävi siis Turun October Show'ssa pentuluokassa, ja ensimmäinen tulos rekisteriin tuli Helsinki Winnerin junnuluokasta. 

Luumu pääsi mukaan lomailemaan kolmeenkin otteeseen. Kesän alussa kävimme Padasjoella mökkeilemässä ja Tuurissa shoppailemassa sekä yöpymässä vanhassa höyryjunassa, ja loppukesästä lomailtiin vielä Hämeenlinnassakin. Kerran kävimme Hyvinkään koirauimalassa, ja heti kun fysioterapeuttimme antaa luvan uimiseen, testaamme tähän kotinurkille avattua Sirifa-koirauimalaa! Lisäksi Luumu on ollut valokuvamallina Nanille kaksi kertaa, ja kolmannen kerran poseeraammekin ihan pian taas :D Viime vuonna tuli koulutettua urakalla koiraa, mutta myös itseä. Kävin katsomassa toko-koetta (ALO-luokkaa) neljä kertaa, osallistuin BARF-luennolle kolme kertaa (Riikka Lahti, Heidi Rubin, Salon koirahalli), koirahierontaa tuli opeteltua kahteen otteeseen, ja tuli sitä käytyä yleisellä Koiran kehitys & käyttäytyminen -luennollakin (8 h!).

Loppuvuonna itse tehtyä kasvismössöä.
Sis. parsakaalia, pinaattia, kesäkurpitsaa, kurkkua, valkosipulia.

Mumu sai syksyllä ukilta sorsan sisälmyksiä,
mutta nämä maistuivat vähän kummalliselta. 

Vasta alkaneelta vuodelta toivoisin pitkäjaksoista terveyttä - normaalia koiranelämää. Olen stressannut Luumun polvesta nyt enemmän ja vähemmän viisi kuukautta. Vaikka jalat pelaavat nyt erinomaisesti, koko ajan on takaraivossa pelko kuntoutuksen taantumisesta, siitä että revähtääkö se jalkaa taas ihan kohta kohta kohta... Tarkkailen edelleen Luumun istumis-, seisomis, ravi-, laukka-, hyppy- ja jopa makuuasentoja. Miksi istut taas tuolla tavalla? Onko se jalka taas kipeä? Onkohan siitä nyt mennyt kuitenkin se ristiside, staffihan kestää minkä vaan kivun sitä näyttämättä. Enkö vaan huomaa, että koira on melkein kuolemaisillaan? Näiden huolien kanssa ja itseäni toppuutellen elän edelleenkin joka päivä. En uskalla mennä Luumun kanssa metsään, etenkään päästää sitä metsään irti. Jos se saakin juoksuhepulin, juoksee itsensä puuhun pahki, tai oksaan, tai liukastuu, tai muuten vaan kaatuu. Jos se monen kuukauden jälkeen taas vapaaksi päästyään päättää lähteä eikä koskaan tulla takaisin? Aina kun jostain kuuluu jotain omituista ääntä, sekunnin murto-osan ajattelen aina, että mikä sillä koiralla nyt on hätänä. En koskaan uskonut koiranomistamisen olevan näin kovin stressaavaa. Stressaavaa, mutta samalla palkitsevaa. Vaikka Luumu oli suuri unelmani jo lapsuudesta lähtien, en silti uskonut miten niin kovin kovin kovin rakas pienestä koirasta voi tulla. Ja myös Teemulle (vaikka sitä hän ei todennäköisesti koskaan tule myöntämään!). 

Olemme menossa perjantaina Luumun kanssa osteopaatti Tanja Kotille. Olen ollut hirmu tyytyväinen fysioterapauttimme Sofien työhön, mutta meille tuli nyt hieno tilaisuus päästä Tanjan hoidettavaksi, ja onhan tämä tilaisuus käytettävä hyödyksi. Tanjalla on fysioterapiaan kolmen kuukauden jonot, ja olen ymmärtänyt että ihmiset tuovat hänen hoidettavakseen kisakoiria lähes ympäri Suomea. Jännittää ihan kamalasti millaisen tuomion Luumu perjantaina häneltä saa. Toivoisin Tanjan vakuuttavan minulle, että Luumun jalan kuntouttaminen täydelliseen metsäkestävään kuntoon on mahdollista ja hyvinkin todennäköistä kevääseen mennessä. Toivoisin voivani jälleen päästää Luumun huoletta metsään irti, ja että kesään mennessä parin tunninkaan metsälenkit eivät olisi sula mahdottomuus. 

Lisäksi toivoisin Luumun syömistottumusten paranevan. Meillä näkyy edelleenkin jokapäiväisessä ruokailussa pentuajan painostuksen vaikutukset. Luumu ei syö kovin mielellään mitään kuppiinlaitettavaa mössöä, on se mitä lihaa tahansa. Etenkin poro, lohi, jotkut sisäelimet ja possun jauheliha tuottavat ongelmia, ja paastopäiviä tulee väkisinkin. Kaikenlaiset temput (syödään kongista, verijäljen palkkana, etsi ruoka, ota ruoka kiinni, ruoka palkkana tempuista) toimivat kerran pari, jonka jälkeen ne on Luumun mielestä niin nähty. Mössöruoka maistuu parhaimmalta Nallen kupista syötynä siten, että joku muu kuin minä antaa luvan syömiseen. Luut ovat onneksi menneet parempiin suihin aina, jos vaan voisikin syöttää pelkästään niitä!

Toivoisin myös tältä vuodelta pystyvämme myös osallistumaan muutamaan viralliseen näyttelyyn. Tällä hetkellä Luumun ilmoittaminen näyttelyihin ei tunnu kovin mielekkäältä taloudelliseltakaan kantilta ajatellen, koska joka kerta saa arpoa pari päivää ennen näyttelyitä että osallistutaanko vai ei. Nytkin meidän 19. tammikuuta suunniteltu Turku Top Dog Show'n junnuluokassa esiintyminen on vähän kiikun kaakun - ei tuon päälakikaljun kanssa juuri ole kehään asiaa ;) Luumu on onneksi näiden uusien näyttelyoppien avulla tykännyt olla kehässä, ja nyt kun olen itsekin päässyt vähän kehäjännityksestä eroon, näyttelyihin osallistuminen on ollut todella hauskaa. Olemme menossa helmikuun alussa järjestettävään GOS-koulutukseen, ja toivoisin voivani käyttää uusi näyttelyoppeja heti kohta pian! Ostin Winneristä niin hienon tekonahkaisen lihapullataskunkin ja alennusmyynneistä todella pramean näyttelyihin soveltuvan jakun!

Luumu on aina innokkaana mukana leipomassa. 

Mutta sitten harrastusmielessä kaikkein rakkaimpaan, eli TOKOON! Meillä on Koirakeskuksessa maksettuna vuosipaikka tavoittellisen tottelevaisuuden ryhmässä syyskuuhun asti, ja helmikuun lopusta alkaen käymme kuusi viikkoa myös Tuijan koirakoulun tokon ALO-luokan tehokurssin. (Tai meille se on ainakin tehokurssi, josta toivoisin saavani puhtia, rohkeutta ja tarkkanäköisiä ohjeita esimerkiksi koeseuraamisen harjoittelun aloittamiseen.) Minun pitäisi myös tulostaa itselleni Kennelliiton mahtava tokosääntöjen nivaska ja opetella alokas-luokan liikkeet itse, sillä jos nyt kysyttäisiin mitä kaikkia liikkeitä luokkaan kuuluu tai kuvaile esimerkiksi sejase-liike, en osaisi! Jo viime vuonna pidin täysin mahdollisena ajatuksena sitä, että voisimme olla kisakunnossa ALO-luokassa tämän vuoden syksyllä. Nyt kun on jo tämä vuosi, ajatus tuntuu pelottavammalta, mutta kenties kuitenkin mahdolliselta? Emme pitäneet nyt joulun- ja uuden vuoden aikana ollenkaan treenitaukoa, vaan kävimme tokoilemassa sekä jouluaaton aattona että uuden vuoden aaton aattona. Useamman viikon treenitauko pari kertaa vuodessa tekee koiralle toki hyvää, mutta meillä on niitä taukoja tullut tässä pakon sanelemana muutenkin. Luumulla on ollut ainakin viimeisissä viisissä treeneissä uskomattoman hyvä vire, ja odotan innolla treenien vauhtiin pääsyä tänäkin vuonna. Latasin muutamia harjoitteluvideoitamme YouTubeen taas, ne löytyvät Videot-sivun alta. Palkkaongelmat (lähinnä makupalapalkan kiinnostamattomuus) ratkesivat Froliceilla, ja terveellisemmän mutta yhtä herkullisen makupalan etsintä jatkuu tänäkin vuonna. Repimisleikit ja lelupalkka ovat polven takia olleet meillä tauolla useamman kuukauden, ja voi sitä riemua, kun pääsemme ensimmäistä kertaa kunnolla repimään lelua!

Välipäivät sekä tämä vuoden ensimmäinen viikko ovat olleet kovin kiireisiä. Tahti kiihtynee tässä kevään mittaan, ja oikeastaan koko vuosi on täynnä toinen toistaan iloisempia tapahtumia ja juhlia. Luumu täyttää kuukauden päästä yksi vuotta, ja olisi kiva järjestää koirakamuille silloin jotain hauskaa yhdessä tekemistä. Any ideas?

Tässä kohtaa aamulenkkiämme on aina joku todella hyvä haju.

7.1.2013

Tule joulu kultainen...

... ja lumi keltainen. Tässä siis pissanmussuttajan jouluterveiset muutamalla kuvalla höystettynä. Joulumme sujui oikein perinteisissä merkeissä, vierailimme kaikissa niissä paikoissa, joissa aina ennenkin - paitsi että nyt meillä oli touhupetteri matkassa mukana. Luumun mielestä joulussa oli kaikkein kivointa varmaan Nallen kanssa leikkiminen, lahjojen avaaminen (joita muuten oli paljon, melkein enemmän kuin meillä!), uusien lelujen testaaminen (ja myös rikkominen), lumessa riekkuminen, keltaisen lumen mussuttaminen... 

Palatkaamme kuitenkin ihan alkuun, eli jouluvalmisteluihin! Kinkun paisto ja lahjojen paketointi oli Luumusta hyvin jännää, ja ei varmaan kahden käden sormet riitä laskemaan montako kertaa jouduin koirun kidasta kiskomaan tuota ahniinmielenkiintoista paketointinauhaa.

Joulukortteja leikattiin tänä vuonna kädet kirjaimellisesti verillä.
Staffin muodot saatiin varta vasten tätä hommaa varten tilatusta piparimuotista.
Hullun hommaa, mutta kukapa ne hommat lopulta hoitaisi - muu kuin hullu!

Paketointipuuhissa

Noin paljon paketteja, eikä mihinkään saa koskea!

Joulun alla meillä kävi kylässä vanha herra Ropsu, joka pisti Luumun melko lailla ojennukseen.
Luumu kyllä yllätti ja käyttäytyi niin hyvin kuin nuori staffi vaan voi!

Tänä vuonna tuli leivottua pipareita monen vuoden tauon jälkeen.
... ja mitäpä muita kuin näitä staffin mallisia? 

Pari päivää ennen aattoa haettiin Luumulle Liedon asemalta jouluksi kassillinen karitsanluita.
Ihan mahtavaa, että mukana oli reisi- ja sääriluiden ym. lisäksi myös kokonaisia kylkiä!
Nämä maistuivat hyvältä, mutta osa oli niin paksua (reisiluun päät esim.),
ettei pikkutahvon puruvoima ihan riittänyt!

Sitten kun jouluvalmistelut oli saatu päätökseen, oli aika vähän relatakin.

Jouluaattoaamu valkeni joulukalenterin viimeisen pussukan avaamisella - ja sieltä paljastui possunkorva! Sitten Muumu jätettiin pariksi tunniksi lataamaan akkujaan (niin kuin se sitä nyt erityisesti tarvitsisi), kun isäntäväki poistui glögille ja joulurauhan julistukseen. Sekunnin sadasosan harkitsin Mumeloisen mukaanottamista (en kylläkään glögille, Bremer ei vissiin kuulu niihin koiraystävällisiin ravintoloihin...), mutta näin jälkikäteen ajateltuna päätös koiran kotiinjättämisestä oli mitä mainioin. Populaa oli Turussa Wanhalla Suurtorilla ihan väentungokseksi asti, ja pakkaslukemakin näytti melkoisesti yli sen mitä tuollainen kesäkoira talvella kestää. 

Julistuksen jälkeen haettiin koiru ja lahjakassit, ja suunnattiin aaton viettoon mamman luo Piikkiöön. Luumu ei ollut joulukuusesta oikein millänsäkään. Pari kertaa kävi haistamassa, ja sitten oli maailman luonnollisin asia, että ulkoa on tuotu kuusi olohuoneen nurkkaan. Muutaman kerran oli kyllä hilkulla, ettei Luumu melskaamisellaan kaatanut koko kuusta, katastrofiin kun ei olisi tarvinnut kuin vähän tassujen töminää kuusenalusmaton päällä... 

Lumiukko-ohjelma katsottiin tänä vuonna Piikkiössä nauhalta. 

Ja kyllä oli merkillistä, kun yhtäkkiä keittiöön ei saanut enää tulla!
Vaikka niin paljon hyviä tuoksuja oli ihan siinä kynnyksen takana. 

Luumu etsii omia lahjojaan. 

Ja mitäs täältä paljastuukaan..? 

Kumma juttu, miten kummankin koiran mielestä ne toisen lahjat oli paljon kivempia!
Vaihto suoritettiinkin aika äkkiä. 

Helsingin mummilta saatu luu maistui erityisen hyvältä! 

Ja virtaa riitti pitkälle yöhön uusien lelujen kanssa.

... kunnes se sitten lopulta loppui. Virta.

Joulupäivänä mentiin taas Piikkiöön syömään ja tuomaan vähän energiaa niiden aivan liian rauhalliseen joulunviettoon ;) Nyt oli koirienkin jälleennäkeminen vähän rauhallisempi, aaton juhlinta otti vissiin veronsa kummastakin. Illalla meille tulivat kylään vielä Milla ja Kimmo, mutta joulupäivän juhlinta jatkui Luumun osalta erittäin rauhallisena. Vaikka SingStarit raikasivat vielä aamuneljään, Luumu väsähti kaikkeen hälinään jo melko aikaisin.

Ja poika kävi tähän nukkumaan ihan itse! Kuvaa ei ole manipuloitu ;)
(C) Milla Rand 

Puspus joulupossu.

Mumelo kiipesi seurailemaan Härkätiellä kulkevia välipäivien reippailijoita.

Joulu on jo ohi ja vieläkin pitää poseerata!
Ei ole pikkukoiran elämä aina ihan reilua.

Välipäiviksi saimme vieraaksemme Luumun suuren rakkauden, Johannan! Johanna tuli käymään Kotkasta ja oli viimeksi nähnyt Luumun joskus vapun aikoihin. Vähän oli koira kasvanut, ja leikitkin muuttuneet hiukan rajummiksi. Mennään sitten kesällä käymään Kotkassa Johannan luona :)

Kohta puolin lähdetään Koirakeskukseen kinkunsulatustreeneihin, ja huomenna nähdään, onko Luumu paukkuarka vai ei. Tuskinpa, kun ei ole ennenkään säikkynyt ääniä, edes ukkosta.

OIKEIN LOISTAVAA JA SÄKENÖIVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Merry Christmas!

Muumulaakson talvi

Meillä on ollut Luumun kanssa ihan huippukivaa, kun lunta on paljon ja saa leikkiä lumileikkejä! Jalka kestää jo puuterilumessa meuhkaamiset, ja meuhkaaminen tälle pikkupossulle vähän jo sallitaankin. 

Finland is covered in the lightest, most powder-like snow you can imagine, and this velvet pig LOVES it! They talk about staffies not being able to cope with the cold and that their feet just stop functioning (or they refuse to use their legs) when the temperature drops really low... and that is REALLY low, Finnish style. But no sign of Luumu not liking the cold, at all! Regardless of his winter-loving personality, I keep him warmly dressed during the winter months (and already when it's near zero degrees), in order to protect his muscles. Luumu is already very accustomed to this dressing up every time we go out. Sometimes when I let him do his business quickly on our yard, I don't put his winter coat on, but he doesn't really mind about the frost. He is like a mole in the snowdrifts and the snow doesn't slow him down a bit!

Who's that there? Who dares to walk on my street?
(Luumu can be kept UNDER SURVEILLANCE free on our yard,
and he knows where the yard ends and the street begins.)

Jeij!

Happiness is... to have a snow pig of one's own.

If only he'd move a bit slower - to keep up with him is really a challenge!

Luumu was stripped "naked" for these pics only...
Otherwise the winter coat is always on!

Flying staffy in action, part II

"I think it was somewhere here mommy threw the treat!"

Charming, isn't he? ;) 

Some resemblance, don't you think? 

And a couple of pictures of our daily routines...

Keeping an eye on the yard from the bedroom's window.

Neighbourhood watch, vol II

Try to sleep here when this one is taking all the space!

Neighbourhood watch, vol III

Good morning, Luumu's style!

Making our Christmas cards, together with Luumu, of course!

I have a generous 10-inch space to sleep in!

And what is everyday life without some obedience training?
Luumu's favourite - training and tricks! (Just give me the treat already, will you?)

I have been busy uploading videos about Luumu on YouTube this week. Here he is on duty in the neighbourhood watch. Here he has some brain work to do. Here we are training heeling on our obedience class - who heels and who commands..? And last but definitely not least, here he is watching Finnish "Farmer Wants a Wife" show Maajussille morsian on TV.