Mitäs me henkselinpaukuttelijat

En taas muistanutkaan miten suuri merkitys paikalla voi olla. Nyt kun ei olla kisattu pitkään aikaan missään vähän vieraammalla paikalla, ei ole tullut raahattua tuota koiraa mihinkään uusiin paikkoihin. Tai mitä nyt Riitalla käytiin, eikä sillä hallilla siellä ollut merkitystyä, ja tammikuun alussa meidän DoXX-treenit siirtyivät tähän Tuulissuolle Turun Murren halliin, joka oli sekin meille uusi paikka.

Mutta näköjään sillä paikan vieraudella ei välttämättä olekaan väliä, vaan itse tilalla noin muuten. Vaikeaa selittää, mutta vaikka TSAU on meille kuin toinen koti nykyään, Luumun on ollut aina vaikeaa keskittyä seuraamiseen siellä. Kaikki muu sujuu, mutta liikkeellelähdöissä seuruun kontakti tippuu väkisin siellä. Ja siis vaikka oltaisiin hallissa ihan kahdestaan. Siellä on varmaan jotenkin niin avaraa. Pitää tsiikailla et mihin mennään. Vissiin en ole ihan niin luotettava kartturi sit kuitenkaan.

Turun Murrella. Kuvat otti Henna :) 

"Mää niinku olevinaan pidän kyl kontaktii, mut en sit kuitenkaan ihan..." 

Tämän pitäis varmaan olla hidasta käyntiä,
vaiks Luumu näyttää siltä kuin olis trampoliinilla. 

Herra Hauskuuttaja

Tilalla on näkäjään merkitystä myös ruututreenissä. Ei olla näitä "uusia" harjoitteluohjeita itse asiassa Vanton tilalla kokeiltu (kun jos ne kuitenkin epäonnistuu). Jossain vaiheessa syksyllä nimittäin tuntui, että siellä Vanton pitkässä ja kapeassa hallissa ruututreeni epäonnistui AINA. Saattoi se olla sitäkin, että ne metodit ei muutenkaan toimineet meillä, mutta totta kai ruudun hahmottaminen voi olla semmoisessa hassun puolikkaan plussan mallisessa hallissa haasteellista. 

Annen kuvaamia Tsaulla. 

On se aika näppärä siellä!

Tila voi tehdä siis jonkin tietyn liikkeen treenaamisesta vaikeaa. Mutta voiko se tehdä siitä myös helppoa? Olen tässä parin viikon aikana paukutellut oikein kunnolla henkseleitä meidän ohjatun noudon erinomaisuuden vuoksi. Suunnat olivat varmat jo pitkään, ja pystyttiin helposti ottamaan jo samaankin treenikertaan kumpaakin suuntaa. Jotenkin Luumu lukee tuommoiseksi koskaan aksaa harrastamattomaksi koiraksi mun käsimerkkejä tosi hyvin, ja ollaan saatu olalletaputuksia myös kauniista kaarista. En ihan rehellisesti voi sanoa mitenkään vaikuttaneeni noihin Luumun "kaariin", vaikka jokusen kerran sitä sylkkäriä namilla tehtiinkin. Se on vaan luontaisesti lahjakas ;) Ja kun se tykkää noutaa ja juosta, niin mikäs siinä. Komeehan se ohjattu on kuin mikä. 

Arvasinhan, että merkin yhdistämisestä ohjattuun tulee varmaan sanomista. Mahdettiinko viime viikolla ottaa ekan kerran. Muistutin alkutreenissä merkkiä ja ohjattua erikseen, ja sitten lopputreenissä tehtiin ne yhteen. Kävin toki näyttämässä vielä merkkiä, ja kapulatkin olivat maassa valmiina - ettei tullut kytättyä vielä sitä vientiäkin. Silti se Muumelo vaan ryskäsi merkin ohi kapuloille, mutta sain rääkäisemällä pysäytettyä ennen tarttumista. Olis pitänyt olla joku viksumpi suunnitelma kyllä. Käydä palkkaamassa siitä pysähtymisestä, eikä vaan pyytää takaisin. Mutta heti seuraavalla kerralla pysähtyi merkille, vein nakkia naamaan, ja lähetin noutamaan. 

Seuraavalla kerralla TSAUlla muistutin merkkiä niin, että kapulat olivat maassa, mutta tehtiin ikään kuin 90 asteen kulmassa kapuloihin nähden, että ne eivät "häiritse" siellä niin paljon. Hyvä merkki, sitten käännyttiin kapuloita kohti > LOISTAVA merkki ja ohjattu. Kyllä väkisin nousi virne naamalle, että ei oo totta! Näinkö se on liike paketissa ihan vaan vähällä mutta hurjan hauskalla treenaamisella? Ja totta kai siis kun joku juttu toimii, niin se toimii samalla tavalla täydellisesti koko loppuelämän missä ja milloin vaan?

No ei. Piti keskiviikkona tehdä Vanton tilalla MaTo-treeneissä ohjattua siihen alkuun ihan vaan, että saapi vähän juosta ja purkaa. Tehtiinkin sitten koko meidän puolikas treeniaika sitä. Merkki oli kyllä hyvä. Sekin on jotenkin itsekseen tullut noin hyväksi. Sitten liikkuri vei kapulat, ja lähetin uudelleen merkille. Mikä merkki? Täyttä höyryä kapuloille, ihan oikeaan suuntaan kyllä, mutta täydellisesti merkin ignooraten. Otettiin uudestaan, näytin merkkiä ja pysähtyi merkille kyllä. Ei vaan enää lähtenyt noutamaan, vaan palasi vähän töttöröö-fiiliksissä mun luo. Kyllä me aika monta toistoa saatiin eri tavalla varioiden tehdä (ja aina merkillä palkaten), että pystyttin taas kertomaan Luumulle, että kyllä sinne kapuloille sitten loppujen lopuksi saa mennä, kunhan vaan ensin muistaa pysähtyä siihen merkille. 

Itse olin alkuun sitä mieltä, että hallin kapeuden takia Luumu ei vaan hahmota niitä suuntia jotenkaan samalla tavalla, mutta kyllä se asiaa puituamme oli enemmän pihalla siitä, että ensin ei saa noutaa ja sitten saa. Se että Luumu on nyt parin-muutaman kerran pysähtynyt TSAU:lla siihen merkille, on ehkä ollut onnekas sattuma tai sitten se paikka vaikuttaa sen verran, ja se ei vaan ole yleistänyt tätä vielä kaikkialla. Varmaan sekä että. Henna hauskasti totesi eilen jotenkin että ei se ole tyhmä, se on vaan huono yleistämään. Tää oli siis joku mietelause jossain. Sopisi meidän motoksi kyllä, kummallekin. 

Niinpä Luumulle tehdään ohjattua nyt niin, että merkin merkitystä korostetaan esimerkiksi häiriöillä. Lähetysmatka merkille voi olla pitkä, mutta matka merkiltä kapuloille onkin lyhyempi. Pitää muistaa palkata merkistä aktiivisesti, ja jos joutuu pysäyttämään, palkata ainakin kehulla niistäkin. Sitten merkin palkkaamisen jälkeen voin itse jäädä siihen lähemmäs lähettämään. Kyllä se siitä. Tarttis vaan taas paljon sitä tilaa. Millon se kevät tuleekaan, että pääsee taas aakeillelaakeille hiekkakentille..?

No ei siinä ohjatussa nyt mitään sen kummallisempaa probleemaa ole. Jotenkin vaan hiukan ärsyttää huomata vähän väliä hokevansa "kyllä se sen siellä ja tuolla osaa". No osaa varmasti, se ei vaan vielä ole yleistänyt. 

Tuossa kun hiljattain laitoin tänne blogiinkin sen videon, jossa Luumu teki ruutua Riitan ohjeilla, ja jäi toistuvasti siihen etunauhan lähettyville, tuli silloinkin todettua jotenkin, että ei ole sille tyypillistä. Ei olla sitä näyttöruutua saatu toimimaan tarkoituksenmukaisesti, ja olenkin nyt sen jättänyt pois. Sen sijaan Luumu tekee leluruutuja, kosketusalustaruutuja ja tyhjiä ruutuja kaikkia suunnilleen yhtä paljon. Yksi jokaista per treenikerta olisi ihanteellinen, joskus paikkaillaan lisäämällä kosketusalustakertoja. Viimeksi eilen testasin Turun Murrella lähettämällä vain yhden tyhjän. Oli ihan tosi hyvä paikka, ja vähän harmitti, kun sen saanut palkattua kunnolla taakse, kun melkein heitin kattoparrun kautta tennispallon itseäni otsaan. No ei edes oikeasti harmittanut, sen verran oli hyvä testiruutu. 

Tämän perjantain sanoma oli kait että ei kannata paukutella niitä henkseleitä turhankaan ajoissa, kun ne saattaa sit kuitenkin lävähtää omalle naamalle. Kyllä ne kaikki pikkujutut joskus valmiiksi tulee, eikä sinne kuninkuusluokkaan ole mikään kiire (muistutan itselleni). Kun sitten kun me lopulta ollaan siellä, niin vähänkö siellä voi aika käydä pitkäksi? Jos aina olis kaikki prikulleen täydellistä, mitä me tässä sitten treenaisimme?

Olen kirjoittanut pieneen vaaleanpunaiseen Pekka Töpöhäntä -muistikirjaani kasapäin ideoita blogipostausten aiheiksi. Tuntuu, että asiaa olisi vaikka kuinka, mutta koko ajan sattuu ja tapahtuu, enkä saa ikinä sitä tekstien jonoa purettua. En ole mikään kaikkein interaktiivisin bloggaaja, mutta voisinpa tietty teiltä lukijoiltakin kysäistä mistä te haluaisitte seuraavaksi lukea. Sain itse asiassa pari viikkoa sitten facebookitse viestin, että kommentointi ei jostain syystä toimi. Poistin nyt sen valvonnan siitä kokonaan, mutta jos tuntuu, ettei millään mene läpi, pistäkää vaikka viestiä rand.janina (at) gmail.com. On se nyt piru jos tätä kommetointia ei saa kuntoon :/

Niin ja tässä niitä aiheita. Jossain vaiheessa kirjoitan kaikista joka tapauksessa, mutta esimerkkinä tuo eka aihe on roikkunut varmaan parisen vuotta jo henkisen muistikortin perukoilla. 

• Meidän tokoharrastuksen alkutaipaleeseen vaikuttaneet henkilöt, ja mitä (asennejuttuja) he ovat meille opettaneet. 
• Tokon uudet säännöt. Tiivistelmä Pernilla Tallbergin maanantaina pitämästä luennosta.
• Tiivistelmä ortopedi Mikael Granholmin tammikuun alkupuolella pitämästä Koiran kipu -luennosta.
• Miellyttämishalun ja harrastamisen yhteys. Pohdintaa (jälleen kerran) omasta identiteetistä koiraharrastajana.
• Seuraamisen alkeet Luumun tapaan. Käytiin tuuraamassa villakoirien tokon alkeisryhmän kouluttajaa, ja aiheenamme oli seuraaminen. Mistä kaikesta seuraaminen koostuu? (Toisaalta kauhistelua siitä, miten ikinä olen saanut yhdenkään koiran opetettua edes jotenkin seuruuta muistuttavaa käyskentelyyn - aika kultaa ja muisti valikoi.)
• Luumun kaukotilanne.
• Voittaja-Luumun metalli ja hyppynouto.
• Satunnaispalkkauksen merkitys kokonaisuustreenissä.
• Hyvinvoiva koira. Aktiiviharrastamisen kuormittavuus. Rento vai stressaantunut?

Loppuun vielä siniverisen taidonnäyte ruutuun juoksemisesta. No osaahan se!

Tunnaria Riitan kanssa

Ihana viikonloppu! Kalenterissa luki perjantain kohdalla päivätreenit Tsaulla, lauantain kohdalla vain yhdet mitat sadetakkia varten (meidän seuraava koira taitaa sittenkin olla rotikka, Alli-neito oli jotenkin vaan... ah ja pus!), ja nyt sunnuntaina tupperit ja iltatreenit ryhmän kanssa Tsaulla. Siis toi lauantai! Teemullakaan ei ollut mitään ohjelmaa, ja mietittiinkin, että jos voitais tehdä mitä vaan ajattelematta mitä mikäkin maksaa, niin mitä me haluttais tehdä. Kummankin vaihtoehto numero yksi oli "olla vaan kotona ja tehdä jotain hyvää ruokaa". Me ollaan vissiin sitten niin vanhoja. Tai sitten niin mukavuudenhaluisia. Ja mä ainakin myönnän olleeni jo pitkään semmoinen elämäntapamummo. Siis että lapasten kutominen komediasarjan ja pikkusuolaisen siivittämänä on tuntunut paaaaljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin ihmisten ilmoille lähteminen.

Sain tällä viikolla uuden objektiivin, ja malli oli tietysti asiasta riemuissaan.
Canon 50 mm f/1.8 

Tämmösen aukon kanssa pitää olla tarkennuksessa huolellinen...
Siis kameran aukon.. niin no either way. 

Hyvää ruokaa.

Lauantaipäivä lähtikin käyntiin Toni Colletten tähdittämän The Black Balloon -elokuvan tahdissa. Olen jotenkin vuosien ja erilaisten roolien myötä kasvanut kiinni Toniin, sillä vielä Muriel's Weddingin aikoihin olin niin nuori, etten oikein ymmärtänyt hänen charmiaan. Kirsikka tortun päällä on tietysti hänen suorituksensa United States of Tara -sarjassa. Ihana ja monipuolinen Toni! Sen hyvän ruoan lisäksi ajoitettiin meidän iltalenkki taas semmoiseen aikaan, että saatiin ihan kolmestaan tarpoa Vanhalinnan lumihangessa. Oltiin tunnin verran metsissä ja pelloilla, ja pilvinen sää teki taskulampuista tarpeettomia. Luumu sai noukkia myös yhtä tunnarikapulaa pehmoisen lumen syleilystä, ihan niinkuin Riitta meille viime viikolla läksyksi antoi.

Palataanpa siis tarpeettoman lätinän sijaan ihan asiaan. Tehtiin Riitta Jantunen-Korrin yksityistunnilla viime viikolla ruutua ja tunnaria, ja ruutujutskat olenkin jo kerinnyt selostamaan tänne blogiin. Olen viimeksi kirjoittanut enemmän meidän tunnarista pari viikkoa sitten. Lyhyestä veisu kaunis: perustunnari noin suht rauhallisessa mielentilassa on kisanomaisesti liikkuroituna varma, mutta kun aloin ottaa tunnaria mukaan kokonaisuustreeneihin, Luumun korkea palkkaodotus aiheutti kiirettä. Ellei oma kapula ollut ekojen haisteltujen joukossa, hoppuinen Muumelo napsi sieltä mitä sattuu. Kapuloille uudestaan lähettäminen ei korjannut mitään. Ja kun sain tuon väärien napsimisen pois, Luumu alkoi palata luokseni tyhjin suin.

Sen verran helpotettiin ennen Riitan koulutusta Luumun tunnaria, että kun ketjutettiin se johonkin muuhun liikkeeseen (esim. jäävä/luoksari/nouto > tunnari), otin namit takaisin treeniin ennen kapuloille lähetystä ja käänsin vielä selän siinä vaiheessa, kun Luumu oli kapuloilla, jotta ei saa minulta mitään apuja siihen oman kapulan valintaan. Tämä toimi kyllä hyvin, mutta ei sataprosenttisesti. 

Mutta me lähdettiinkin puuttumaan tähän palkkaodotus-/virehässäkkään vähän väärästä näkökulmasta. Kun minä yritin saada sitä toimimaan korkeammassa vireessä (ja nimenomaan siitä huolimatta) keinotekoisesti luomalla sitä kiirettä (mm. kotona hetsaamalla ennen palkalle), Riitta halusi palata hiukan taaksepäin ja kertoa sille koiralle, että tässä ei ole yhtään mihinkään yhtään minkäänlainen kiire. Myönnettäköön, että multa kesti sen koulutuspäivän iltaan asti olla oikeasti riemuissani saamistamme hyvistä vinkeistä, sillä alkuun tuntui, että eihän se nyt ollut yhtään mitä me sieltä lähdettiin hakemaan. Mutta ei hypätä nyt asioiden edelle, vaan palataan Hyvinkään halliin ja koulutukseen.

Selostin Riitalle meidän ongelman, ja heti ensimmäiseksi Riitta neuvoi tekemään tunnaria piilottamalla yhtä kapulaa esimerkiksi hallilla ruutunauhojen joukkoon (ei näitä kuitenkaan liian usein) ja ulkona vaikka lumihankeen. Niin että koira joutuu oikeasti käyttämään sitä nenää, eikä se pysty käyttämään etsinnässä silmiään apuna. Myös tässä mielentila on tärkeä, ja Luumu lähti kivan rauhallisesti ruutunauhasekamelskan kimppuun. Ollaan kotona tehty jälkeenpäin muutamia kertoja sisällä yhden piilotusta olohuoneeseen (mihin vaan siellä) ja eteiseen esimerkiksi laittamalla kaikki kengät kasaan, ja piilottamalla tunnari johonkin kenkään. Ulkona Luumu on saanut hakea kapulaa muutaman kerran lumihangesta, ja se jaksaa tunnollisesti haistella, vaikka joskus kapulan löytymisessä voi kulua useita minuuttejakin. 

Riitan koulutuksesta.

Ruutunauhatunnarin jälkeen Riitta pyysi meitä näyttämään ihan kokeenomaisen liikkuroidun tunnarin, ja ihan pakko tässä kohtaa vähän röyhistellä rintaansa, sillä se on kuulemma hyvä, Luumu haistelee hyvin, se on sopivassa mielentilassa, ja hyvin olen opettanut. Kuka sen kissan hännän nostaisi, ellei sen kissan omistaja? Liikkuroidun tunnarin jälkeen laitettiin paljon kapuloita (10 - 15?) muutaman metrin päähän Luumusta, tein virittelyt (kääntyminen ympäri ja luumutekeekeksi), kävin itse viemässä oman kapulan muiden joukkoon, ja menin sitten parin metrin päähän kapuloista niin, että minusta, Luumusta ja kapuloista muodostui suorakulmainen kolmio. Sitten rauhallinen lähetys kapuloille. Tässä ilmeni, että Luumu on hiukan malttamaton (kiire!), ja se luopuu yrittämisestä vähän turhan helposti, koska se palkkaantuu niin hyvin jo pelkästään mun luokse juoksemisesta. Se saattaa saada hajun omasta kapulasta, mutta jos kapulat ovat oikein lähekkäin, se saattaa (kiireissään) napata viereisen kapulan. 

Lääkkeeksi malttamattomuuteen lisätään joksikin aikaa kapuloiden määrää, jotta joutuu pitkäjänteisemmin haistelemaan. Muistiinpanoissa ei nyt lue, mutta kuvittelisin lyhyen palautusmatkan auttavan tohon kiireettömyyteen kapuloilla. Tätä harjoitusta voi myös tehdä niin, että vieraanhajuiset kapulat ovat ensin kasassa ja oma on niiden takana, jotta oppii hakeutumaan taaksepäin. Pikkuhiljaa oma kapula tuodaan muiden kapuloiden sekaan. 

Pääasia nyt on, että treeni suunnitellaan niin hyvin, että ei tule epäonnistumisia. Toisaalta Luumu tarvitsee paljon haasteita, jotta joutuu keskittymään ja miettimään. Yhden piilotusta ulkona ja kapuloiden määrää lisätään sisällä.

Tehtiin silloin heti samana iltana yhden piilotusta myös sisällä (hyvä!) ja haastavaa haistelua monen kapulan joukosta. Heti samana iltana sain sitä kaivattua pitkäjänteistä työskentelyä, ja Luumu toimi erittäin hyvin ihan mielettömän vaikeissakin tilanteissa. Vasta silloin ymmärsin, että eihän siihen hurjan palkkaodotuksen mielentilassa ja kisatilanteen stressaavassa ympäristössä toimimiseen ole mitään muuta tietä, kuin osoittaa sille koiralle, että tässä ei ole oikeasti mikään kiire mihinkään. Tee rauhassa ne osaamasi hommat, niin hyvä tästä tulee. 

Heh. Tää on ehkä ollut paras ja kauhistuttavin mun keksinnöistäni. 

Kapulat piilotettiin kokonaan viltin alle, ja jännää oli,
että se ekana näkyviin tullut kapula ei välttämättä ollut se oma.
Täydellisesti onnistui, sillä Luumu jatkoi oman penkomista,
vaikkei se ekana näkyviin tullutkaan.

Lisäksi mietittiin vielä paluumatkalla Hyvinkäältä Hennan ja Annen kanssa, että sitten kun sen tunnarin taas jossain vaiheessa kokeilee ottaa kokonaisuustreeniin, vois oikeesti suunnitella senkin vähän paremmin. Nyt kun se tunnari on ollut kokonaisuustreenin viimeinen osa (kahdesta liikkeestä jälkimmäinen, mutta joka tapauksessa viimeinen), niin totta kai siihen liittyy palkkaodotusta. Me leikataan nyt ylipäänsä sitä tunnariin liittyvää palkkaodotusta, ja rauhoitetaan se liike ihan alusta loppuun pelkästään nameja käyttämällä. Ja voishan se tunnari tosiaan olla eka liike, ja sen jälkeen vielä tehdään jotain, josta se "oikea" palkka tulee. Tuntuu ainakin ihan toimivalta idealta, eri asia vaan että milloin me päästää kokeilemaan sitä.

Onhan toi meidän tunnarin onnistumisprosentti ihan hyvällä mallilla, mutta kyllä niitä lapsuksia vieläkin sattuu. Viimeksi varmaan torstaina Turun Murren treeneissä, jossa Luumu teki ensin paljon pallolla palkattua ruutua ja sitten siihen perään tunnaria. No en mä taas kovin vakavasti ottaen tajunnut, että vaikka se on saanut sitä palkkaa just ennen, niin eihän sen ruutupallohullu-mielentila kestä tunnariin rauhoittumista - vielä. Niinpä se noukki väärän, vaikka olevinaan kovasti haistelikin. Ei muuta kuin koko tunnari alusta alkaen uusiksi, ja johan toimi. Luumu teki vielä yhden tunnarin seuraavassa setissään kaukojen päälle, ja toimi jo omalla varmalla tavallaan. Mut vaikka tuon yhden väärän ekalla yrittämällä silloin noukkikin, haistelee kautta linjan tarmokkaammin ja pitkäjänteisemmin, eikä ole niin kovin hoppuinen. 

Nyt on hyvä fiilis meidän tunnarin suhteen. Varmaan me tehdään näitä varioituja harjoituksia vielä ainakin kuukauden verran ennen kuin kokeilen taas ketjuttaa sitä muuhun tekemiseen. Siitä tulee vielä tosi hyvä!

Muista että ilman luottamusta meillä ei oo mitään

On paljon töitä, tällä kertaa enemmän tämän tieto- kuin ompelukoneen kanssa tehtäviä. Siitä huolimatta hylkäsimme ruudun tänään puolenpäivän jälkeen tunniksi ja piipahdimme pitkästä aikaa päivälenkillä Ystävänpolulla täällä Vanhalinnassa. Lähes tunnin kestäneen lenkin aikana nähtiin kaukaisuudessa yksi pakettiauto, muuten oli hipihiljaista ja sielu lepäsi ruumiin tehdessä töitä pysyäkseen pystyssä talven liukastamilla poluilla. On se vaan talvi ja luonto ja elämäkin joskus kaunista.

Kotiin palattuamme avasin sen verran hetkeksi telkkarin, että kerkesin muutaman minuutin katsoa uusintana lähetettyä jaksoa How I Met Your Motherista. Onpa muuten hirvee ikävä sitä sarjaa ja kaikkia niitä hahmoja. Pitäiskö katsoa koko sarja alusta lähtien taas netpliksistä? Ja milloinkohan Suomessa näytetään American Horror Storyn kolmoskausi? 

Kyllä vaan, ihan näin tähdellisin ajatuksin ollaan startattu uusi viikko, ja samalla linjalla tullaan jatkamaan viikko loppuunkin. On näiden eri tärkeiden aatosten väliin toki mahtunut vähän tokojuttujakin. Ne vasta tähdellisiä ovatkin xP

Floran ja Oivan kanssa lenkillä joskus joulukuun puolella. 

Viimeksi vähän mainitsinkin, kun meinasi mennä hermo jos toinenkin herra Hedelmän omatoimisiin kekkulointipuuhiin kesken kisanomaisen treenin. No. Pidettiin viikonloppuna tammikuun MaTo-palaveri, ja sen lisäksi että onnistuin olemaan lähes koko viisituntisen paltsun ajan aina jostain naama väärinpäin, keksittiin me sentään mulle taas aseet vastaiskuun Muumelon omatoimisia kekkulointiyrityksiä vastaan. Ja siis jotenkin niinku hirveen ärsyttävää tommonen mielentilaan ja yhdessä tekemiseen liittyvä kekkulointi. Jotenkin tuntuu, että ihan sama kuinka paljon tekniikasta uupuu, kunhan se mielentila on oikea (no ei ihan sama, mut...). Mutta että jos mielentilasta uupuu, niin sekös pistää ketuttamaan. 

Harmi, ettei ole tullut otettua videota kaksista viimekertaisista kisanomaisista treeneistä, sillä ero on kuin yöllä ja päivällä, kesällä ja talvella, elävällä ja kuolleella. You get the point. Palaverissa tuli pohdittua, että Luumun liikkeidenvälejä on tehty nyt tosi hyvään kuntoon yhtä seikkaa loppuun asti viemättä: kuinka liikkeestä sosiaalisen palkan jälkeen siirrytään yhdessä mun kanssa ja asettaudutaan seuraavan liikkeen aloituspaikkaan. Me harjoiteltiin rutiinit tohon palkkaan. Me harjoiteltiin palkasta rauhoittuminen (nykyään riittää, kun otan ryhdikkäämmän asennon ja muistutan rauhoittumisesta tokaisemalla okke), ja me harjoiteltiin siirtymät mun kanssa. Ja missä nyt kekkulointia ilmenee, on sen siirtymisen jälkeen asettautumisessa. Kun siinä ei ole rutiinia, Luumu näkee tilaisuutensa koittaneen, ja se saattaa irrota vähän etäämmälle haistelemaan maata, tsekkaamassa mitä vaan maahan jätettyjä esineitä, morjenstamassa liikkuria tai tuomaria, you name it. 

Ja se tarttee kisanomaiseen treeniin satunnaispalkkausta. Jos sillä olisi vähänkään semmoinen olo, että kohta toi muija vetäisee nyksnyks-palkan taskusta, niin eihän se koe tarvetta lähteä nuuskuttelemaan kesken puuhan mihinlie. Ja tietty pitäähän sille muistuttaa, että hei, älä kuvittelekaan nyt mitään omatoimikekkulointeja siinä, vaikka ihan vieressä olis kutsuvasti avoimeksi jätetty agiputki, ja vaihtoehtona on tehdä kisanomaisesti kaukoja kunnes toisin määrätään. 

Olosuhteet kuvaamiseen oli aika haastavat,
mut tulipa harjoiteltua taas kameran käyttöä. 

Niinpä siis ennen näitä uusia keinoja Luumu pöllöili viime lauantain kisanomaisissa ihan huolella. Juoksi just sinne putkeen, vaikka oikeasti piti asettautua tekemään luoksaria. Lähes kaikissa liikkeiden aloituskohdissa sain kalastella sitä pyytämällä useaan kertaa perusasentoon, ennen kuin herraa huvitti noudattaa kuuliaisuutta. Vähän väliä oli itsellä semmoinen olo, että jumaleissön sentään jos olis oikeet kisat nyt, niin rukkaset tulis tuostakin possusta tehtyä. Ai niin ja tuon yleisen hössötyksen lisäksi epäonnistuttiin lähes joka toisessa liikkeessä. Viidestä/kuudesta liikkeestä ryssittiin hyppynoudon palautus (joo ei se varmaan itsestään tule kuntoon, kun ei sitä ole treenattu) ja AVO-kaukot 10 metristä (istumaan nousua pitäis varmaan kisanomaisissa palkata..?). Jos jotain positiivista pitää hakea, niin liikkeestä istu oli hyvä, metalli oli väljää perusasentoa lukuunottamatta täydellinen, luoksarissa teki kummatkin pysähdykset (vaikka omaan silmään valui liikaa), ja lopussa teki ihan täydellisen tyhjän ruudun, josta sitten saikin pallon taakse heti pysäyttämisen jälkeen.

Eilen tehtiin samanmoinen kisapätkä, paitsi että kaikenlaisista säröistä mielentilassa annetaan YKSI varoitus, jonka lisäksi toimintasuunnitelmassa oli toisesta säröstä saman tien häkkiin / tekeminen loppuu siihen. Lisäksi liikkuri sai 1 - 3 kertaa suunnitellun kisapätkän aikana naksauttaa, jolloin ohjaaja vetäisi vasemmasta taskustaan narulelun Muumelolle revittäväksi pariksi sekunniksi (nyksnyks-palkka). Ja vielä tämän lisäksi AVO-kaukot tehdään niin, että ne taatusti onnistuvat, eli lyhyempi matka (bauttiarallaa 5 metriä), ja hyvällä asenteella tehdystä istumisesta takapalkka liikkurilta. Vähän pomppasi eteenpäin (5 cm?), mutta tässä tapauksessa irrelevanttia. 

Ihan sairaan hyvä suunnitelma! Mentiin kehään "mennäänkö Luumun kanssa hommeleihin - yhdessä sun kanssa hommeleihin", koira maahan, ja liikkurin kutsuessa sivulletulon kautta yhdessä kehään. Okei. Pikkukoira heti fundeeraa, että siistii päästä hommiin, mutta taidanpa tehdä työt vähän toisella tassulla, ja käyttää toisen käpälän omiin bisneksiin. Vaan saatiinpa yllätettyä, kun heti ekan seuruupätkän aloituskohdassa palkattiin se nyksnyks iloisesta sivulle asettumisesta. Sen jälkeen oli Muumelon ilme naamalla koko kisasuorituksen ajan ihan käsittämättömän intensiivinen ja iloinen. Ainoastaan kaukojen aloituspaikkaan asettumisessa jouduin rääkäsemään sille pahasti, kun meinasi taas lähteä nuuskuttelemaan sinne putken suuntaan. Vaan eipähän edes harkinnut koko asiaa sen jälkeen. 

Ihan huikeeta! Summasummarum. Pitkä suora seuruu > excellent! Ainoastaan vähän poikitusta loppumetreillä, mutta tavanomaiset ongelmamme (kaikki mitä seuruuseen vaan voi liittyä) olivat tipotiessään. Asenteesta papukaijamerkki. Metalli > ihan täydellinen, ei oo varmaan ikinä ollut näin tiivis. AVO-kaukot > takapalkka ekasta istumisesta. Vähän pomppasi eteenpäin, mutta hyvä asenne. Hyppynouto > Ookoo. Kapula lensi aika suoraan, jos olis mennyt vinoon, olis varmaan palauttanut esteen kiertämällä. Ruutu > lähetettiin tyhjään, pysäytyksestä pallo taakse ja oli ihan SUPER! 

Ai vitsi kun oli hyvät treenit. Tehdään tänään Vanton tilalla vähän paikkiksia, seuruuta ja sit tommonen kisamaisempi pätkä taas satunnaispalkalla. Tekniikkaa kun voi hioa vaikka kuinka, mutta jotenkin se mielentila ja asenne vaan pitää aina olla siellä satasen paremmalla puolella. Eihän tässä muuten mitään järkeä ole. Ja täytyyhän se tiimityö olla hiottu viimisen päälle niin, että me ollaan kumpikin kartalla siitä mitä se toinen osapuoli tekee. Ei sillee, et toinen vaan perävalot vilkkuen häviää jonnekin putkeen, ja toinen jää luottamaan tiimityöhön ihan keskenään. 

Ruutua Riitan kanssa

Piipahdettiin keskiviikkona Hyvinkäällä Riitta Jantunen-Korrin yksityistunnilla Hennan ja Oivan sekä Annen kanssa. Vähän tuntui hassulta ajella pari tuntia suuntaansa yhden tunnin takia, mutta eipähän tunnu enää. Sen lisäksi että meillä oli kiva retkipäivä eväineen kaikkineen, pääsin näyttämään Luumua Riitalle ekan kerran. Hyvien vinkkien ja ihastuttavan koulutustavan myötä taisin kehittää itselleni pienen Riitta-ihastuksen.

Mitä lähemmäs Hyvinkäätä ja NoDon hallia saavuimme, sitä enemmän Varsinais-Suomen loskasohjoinen keli alkoi muistuttaa Narnian satumaista talvimaisemaa. Paikan päällä oli ihan täydellinen nollakeli, aurinko kultasi lumen peittämät havupuut, ja hanki ihan huuteli jättämään siihen tassunjälkiä. Ah voispa olla tuommoinen keli täällä meilläkin edes kerran talvessa!

Katsottiin Riitan kanssa Luumun ekalla pätkällä meidän ruutua. Selostin kuinka ollaan nyt viime aikoina tehty vaan niitä havaitsemis- ja juoksujuttuja pitkältä matkalta, ja näytettiin miltä ne näyttää. Luumu kuulemma havaitsee ruudun hyvin, ja juoksee kivasti. On näyttävän näköinen, kun on noin vahdikas. Näitä voidaan edelleen jatkaa tekemällä esimerkiksi ekaksi leluruudun, jolloin lelu on valmiiksi ruudussa. Nopealla koiralla ennemmin nauhojen sisä- kuin ulkopuolella. Lelu tässä ei opeta näin saalisviettiselle koiralle ruudun paikasta yhtään mitään, mutta tukee nopeaa juoksemista ja sitä varmaa ruutuun päin hakeutumista.

Pari ruutuunlähetystä ennen koulutusta

Leluruudun jälkeen voidaan tehdä pitkältä matkalta näyttöruutu (appari voi käydä näyttämässä), ja jos Luumu juoksee hyvin syvälle ruutuun, se palkataan jessillä (tms.) ja heittämällä pallo reilusti TAAKSE tai Luumulle ehkä paremmin sopivasti pysäyttämällä ja sitten palkkaamalla pallolla taakse. Kolmas pitkän matkan ruutuharjoitus voi olla kisanomaisempi tyhjään ruutuun, palkkaaminen samalla tavalla kuin näyttöruudussa. Ruudun pysäytyksen tai palkkaamisen ilman pysäytystä voi merkata vielä naksulla samanaikaisesti pallon heiton kanssa. Jos tuntuu, ettet saa palloa lentämään tarpeeksi hyvin koiran taakse, voit heti ruutuunlähetyksen jälkeen hipsiä itse lähemmäs ruutua heittämään, ellei käytössä ole avustajaa, joka voisi pallon heittää (ja ellei koira jää avustajaan kiinni).

Saatiin vähän noottia siitä, että Luumulle pitäisi nyt rakentaa siihen seisomiseen kestoa ja taaksepäin suuntautuvaa liikettä. Sitä taaksepäin suuntautuvaa liikettä rakennetaan nyt reilusti ruudun taakse lentävällä pallolla. Luumun seisominen on nyt tosi etupainoinen, ja palkkaodotuksen vuoksi se on lähdössä sieltä ihanhetikohta eteenpäin ohjaajaa kohti, mikä ei ole hyvä juttu. Paljon vaan nyt pallonheittoja Luumulle, niin saadaan se ajatus siirtymään minusta sinne taakse. Ei mitään namien viemisiä sinne ruutuun tms.

Ainakin "käy siihen" on viime koulutuksesta parantunut huomattavasti <3 

No se on hyvä ruutu!

Sitten selostin kuinka meidän varmaan pitäisi ruveta taas tekemään myös paikkatreeniä, mutta jotenkin tuon sekalaisen treenihistorian vuoksi en ole uskaltanut, ja epäselvä paikan kriteeri on tehnyt koko ruudun treenaamisesta vastenmielistä. Suurimpana armahduksena ja valopilkkuna tulevaisuuden onnistuneisiin ruututreeneihin Riitta sanoi, että todella monella on alussa liian tiukka paikan kriteeri. Niin meilläkin. Hyvä ruudun paikka voi alkuun olla esimerkiksi puoli metriä nauhoista sisäpuolelle, jolloin käytännössä huono paikka on sellainen, jossa koira oikeasti on lähes nauhojen päällä.

Hyväksymällä näin antelias paikan määritelmä, naksuteltiin Luumulle lyhyeltä matkalta (3 - 5 metriä) näyttötreenin avulla hurjan monta onnistunutta toistoa lyhyessä ajassa. Taas palkataan onnistumisesta pallolla TAAKSE, ja välillä kokeillaan samaa ilman näyttöä. Yritettiin vaikeuttaa tätä Luumulle niin, että se olisi epäonnistunut, jotta Riitta olisi voinut näyttää, miten huonoa paikkaa sitten lähdetään korjaamaan. Vaan tittidii, eipäs onnistuttu! Vaikka pidennettiin matkaa ja jätettiin ruudun paikka näyttämättä, Luumu hakeutui hyvin uusien anteliaiden kriteerien sisäpuolelle :D

No jos kuitenkin pitäisi korjata koiraa vaikka nauhan päältä keskemmälle, sille voi sanoa vaikka oho ja odota, ja mennä sitten näyttämään paikkaa uudelleen. Jos koira odottamiskäskystä huolimatta tulee tsekkaamaan ruudun oikeaa paikkaa, sitä voi hiukan kehua ja antaa vaikkapa namin. Ja uusi toisto. Korjaamisesta annetaan maltillinen namipalkka, vasta heti oikeaan paikkaan hakeutumisesta lentää pallo taakse. On tärkeää vahvistaa myös sitä "omatoimista" paikan löytämistä, korjaamista, sillä ohjaaja voi vahingossa kokeessa pysäyttää koiran väärään kohtaan. Ja jos ohjaaja pysäytyksen jälkeen on hiljaa, olisi hyvä jos koira osaisi korjata oman paikkansa oikeaan kohtaan. Enpä ole ikinä ajatellut paikan korjaamista tältä näkökantilta, ja nyt harmittaa, kun olen pyrkinyt sammuttamaan kaikenlaisen tarjoamisen ruudussa... No, eipä kai siihen kannustaminen vielä liian myöhäistä ole.

Paikan kriteeriä voi myöhemmin halutessaan kiristää, mutta nyt alkuun on tärkeää saada paljon onnistumisia, ja hei onhan se kympin ruutu, jos se koira on siellä sisäpuolella. Jos tuntuu, että koira pitkän matkan lähetyksissä jää toistuvasti turhan eteen, voi lyhyen matkan paikkatreenissä kiristää palkkauskriteeriä taaksemmas.

Lisäksi näihin ruututreeneihin voisi ottaa silloin tällöin kosketusalustan tukemaan sitä paikkaa. Luumu kaartaa luontaisesti aika suuren kaarroksen vasemmalle pysähtyessään, ja kosketusalustan kanssa voisi pitkältäkin matkalta saada sen paikan ajatuksen paremmin mieleen. Mitään häivytysongelmia alustasta ei tule, kun sitä käyttää vain silloin tällöin. Ehkä olen itse tehnyt liian suuren asian aiheesta "treenaanko kosketusalustan kanssa vai en", sillä voisihan se tosiaan olla yksi apukeino muiden joukossa.

Kokeiltiin heti seuraavana päivänä Turun Murren hallissa ruudun paikkatreeniä lähiopetuksena naksulla. Tosi hyvin Luumu hakeutui joka kerta ruutuun, ja avustaja heitti pallon. Jostain selkärangasta se lähtee, että tekisi itse mieli jättää palkkaamatta noista etualalle jäävistä, ja ihan hirveän vaikeaa oli iloita kaikista onnistumisista - vaikka olihan ne onnistumisia. Pitäisi vaan nyt pystyä ajattelemaan, että kestää hetken, ennen kuin Luumun ajatus todella on siellä takana. Mutta torstain perusteella onnistumisprosentti oli 100, joten ei kai tässä nyt ihan naama norsunv*tulla voi olla.

Tänään käytiin Tsaulla tekemässä samaan tapaan ruututreeniä, paitsi että avustaja pallonheiton sijaan otti videota. Lähiopetuksessa Luumu näköjään jää kiinni minun heittämääni palloon, vaikka se sitten lentäisikin taakse. Videon pointti hiukan nyt kärsi, kun avustajaa tarvittiin kuvaamisen sijaan näyttämään ja vielä heittämään palloakin, mikä ei tietenkään ole videolla. No, pääasiana nyt siis, että Luumu tekee ruutua tosi hyvin kaukaa. Se havaitsee hyvin, juoksee nopeasti ja syvälle, pysähtyykin hyvin; tämänpäiväisen perusteella jopa ihan tyhjään ruutuun. Mutta läheltä jää kiinni minulta lentävään palloon. 

Ja saatiinhan me tänään kokeiltua paikan korjaamista, ja hyvinhän Luumu lähti melko omatoimisesti paikkaa vaihtamaankin. Pitäisikö itse olla vaan hiljaa sen jälkeen, kun se jää tönöttämään nauhan päälle? Odottaa, että se itse korjaa paikkaa, vai sanoa se oho, ja käydä näyttämässä? On se vaikeeta välillä siinä hetkessä toimia loogisesti. Kun pallo lensi avustajalta, Luumu ei jäänyt kertaakaan etunauhalle, ja lopputreenin kokonaisuuspätkässä ruutu oli ihan mielettömän hieno. Luumu teki siis muutaman liikkeen, joista viimeiseksi juoksi tyhjään ruutuun, ja sai pysäyttämisen jälkeen pallon taakse. Eli vähän sekalaisessa mielentilassa lähdettiin hallilta (mikä ei yksinomaan ollut ruudun syy, vaan herra Hedelmä viihdytti itseään kokonaisuustreenin aikana muun muassa kekkuloimalla ennen luoksetuloa vähän agiputkessa...).

Tehtiin toisessa setissä Riitan yksityistunnilla tunnaria, mutta kirjoitan siitä toiste enemmän. Hirvee treeni-into tuli taas keskiviikkona, ja kyllä siinä vaan on jotain tosi motivoivaa, kun kouluttaja löytää omasta koirasta jotain pientä kehun aihetta. Olenhan mä (lähes) aina Luumuun tosi tyytyväinen, ja onhan se mulle ihan täydellinen kumppani. Mutta kun joku todella arvostettu tokoihminenkin on sitä mieltä, että se on tosi kiva koira, niin... voi sydän! Suunniteltiin seuraavaa reissua Riitalle joskus keväämmällä, kun päästään kenties jo ulos treenilöimään. Tarttis vissiin nämä tämänkertaiset kotiläksyt saada kuitenkin siihen mennessä hyvälle mallille.

Luumun aamunaama keskiviikkona ennen reissuunlähtöä.

Voittaja-Luumu seuraa ja istuu

naniannette.fi
elokuu 2014

Tokon uudet suoritus- ja arvosteluohjeet, "säännöt", julkistettiin tänään. Joku varmaan huomasi. Feisbuukki on kilissyt ihan hulluna koko päivän. Oli pakko laittaa säpoasetukset pois päältä, että sain edes jotain töitä tehtyä. Kiirus päivä, en oikeasti ole ehtinyt kuin vilasta koko pitkää pdf-nivaskaa. Eipä ne säännöt nyt joka tapauksessa meissä herätä mitään itsemurha-ajatuksia tai kuolemanpelkoa noin muutenkaan, kun me ollaan aina menty Muumelon kanssa vähän luokka kerrallaan ja avosylin otettu vastaan kaikki mitä tulossa on. Niin nytkin. Kyllä ne siitä selkiää, kun palaveerataan ensin sunnuntaina matojen kanssa (kokouskutsun asialistassa painopiste on hengennostatuksessa, joka toteutetaan ryhmähalein sekä syömällä suklaisia asioita), ja sitten parin viikon päästä kuunnellaan Tallbergin Pernillaa Järvenpäässä (luennon painopiste vissiin kaikessa muussa). 

Mitäs meille sitten kuuluu? Mikko ja Jonna kutsuivat viikonlopuksi mökilleen Mynämäelle, ja ihanan rentouttava paripäiväinen talvinen reissu siitä tulikin. Grillattiin makkaraa lumen keskellä lähes-nuotiolla, saunottiin niin että meinasi Kingi jäädä katsomatta, pelattiin tietovisaa (en muista kuka voitti, en vissiin ollut minä ainakaan...), aloitettiin tusinan verran elokuvia yhtäkään loppuun asti katsomatta ja tietty syötiin toooodella hyvin. Kiitos kaikesta! 

Matkalla Mynämäelle 

"Rankan" mökkiviikonlopun jälkeen lepäämässä mamman nojatuolissa

Arki se kuitenkin hiipii jo vuodenvaihteen jälkeen Vanhalinnaankin. Tieto- ja ompelukone ovat surruttaneet tänäänkin hurjina, mutta ollaan me sentään jotain tokoteltukin. Viikko ei harrastuspohjalta kuitenkaan alkanut mitä parhaiten. Ehkä ne aamureenit ei kuitenkaan ole meidän yökukkujien juttu..? Olen nyt muutaman kerran pahoittanut mieleni Luumun "pöllöilyistä" Tsaun hallilla, mutta maanantaiaamu oli kyllä kaiken huippu. Ja eniten harmittaa, kun tuli kuitenkin oltua taas koiraa kohtaan epäreiluja ja ja ja... Omat virheet ärsyttää eniten. Onneksi Muu ei muistele pahalla. Se muistelee aina hyvällä, ja monesti saan anteeksi sitä pyytämättä.

Mun Voittaja-Luumu blogipostisarja on jäänyt vähän tyngäksi, kun aina tuntuu olevan jotain ihan muuta asiaa. Jatketaanpa nyt siitä mihin ollaan viimeksi jääty. Edelliset osat löytyvät linkkien takaa: Ohjattu ja merkki, Kaukot ja ketjunpätkät ja Ruutu ja tunnari. Puhutaan seuraamisesta. Luumun seuraaminen on aina ollut riittävän hyvää. Ollaan enemmän menty asenne kuin tekniikka edellä. Luumun loistava ilme ja habitus on kenties paikkaillut puutteita teknisessä osaamisessa. Paikka on ollut epäselvä käsite, Luumu on edistänyt ja poikittanut, kontakti on katkeillut, käännöksissä ei tietoakaan takapään käytöstä, liike seis on usein kävelty yli ja vasta sitten palattu perusasentoon. Olivathan kaikki nämä asiat tiedossa, vaan ei ehkä tietoisuudessa. Vasta Sari Kärnän koulutuksessa sain herättävän ravistuksen, että taaksepäin on palattava ja huolella. 

Ollaankin nyt kuukauden-parin verran tehty seuraamisen pentutreeniä lähinnä olohuoneessa. Ensisijainen kriteeri on ollut kontakti, ja siitä ei ole saanut yhtään lipsua. Tässä parin kuukauden aikana olen minäkin oppinut kunnolla käyttämään naksua! Lähinnä naksuttelin Luumulle ekoja perusasentoja (niistä pitää muistaa palkata!), ja opeteltiin palkkasana palkan hakemiselle oikeasta kädestäni takakautta kiertämällä: vips. Satunnaisesti vips-palkkaamalla voin edesauttaa oikeaa paikkaa ja vähentää halukkuutta edistää. Palkkaamalla ylipäänsä perusasennoista, muuten tylsähköstä naksuharjoittelusta on tullut palkitsevaa, ja olen uskomatonta kyllä saanut näissä olkkaritreeneissä Luumun naamalle ihan käsittämättömän iloista ilmettä. 

Ollaan keskitytty liikkeellelähtöihin. Silloin ei pudoteta kontaktia. Ja kun olen saanut Luumun ymmärtämään kontaktin tärkeyden, ollaan jalostettu pentutreeniä ihan sinne EVL-alkeisiin asti. Aloitettiin oikein tosissamme sivuaskeleiden ja peruuttamisen treenaaminen, ja lähes päivittäin ollaan myös muistettu panostaa käännöksiin. Kriteerinä aina se kontakti. Ja kun on se kontakti ja muistan itse palkata aina housun sivusaumasta, ei se paikkakaan huono ole. Hidasta käyntiäkin ollaan tehty olkkarin matolla. Vähän olen saanut Luumun jo ymmärtämään tämänkin tempon pointin, mutta hallissa pitäisi varmaan enemmän testata sitä ihanteellista vauhtia.

Uskomatonta kyllä, olen itsekin alkanut tykätä naksupiipertämisestä, ja ollaan saatu näiden olkkaritokojen hedelmät kannettua hallille asti. Nyt viime viikolla olen yhdistänyt sivuaskeleita ja peruuttamista tavallisen seuraamisen joukkoon (muutama askel suoraa ensin), ja seuruun uudet lisäykset tuntuvatkin kivasti lisäävän mielenkiintoa vähän puulta maistuneeseen avoimen luokan seuruutreeniin. 

Ja vaikka kehittymistä tapahtuu koko ajan, ei se ihan yhtä auvoa ole koko ajan. Luumu on pitänyt kontaktia hyvin Vanton hallissa, mutta eilen Tsaulla aamutreeneissä tippui jatkuvasti liikkeellelähdöissä, ja meni ihan totaalisesti hermo, kun hei sähän osaat tämän! Hermojen menettäminen on tietty huono juttu, ja eihän se Luumun vika ole, ettei se pysty ympäristöstä johtuvista syistä pitämään sitä kontaktia, vaikka se kotona ja Vanton tyhjässä hallissa siihen pystyykin. Vielä väänsin puukkoa itsekaivertamassani haavassa katsoessani videota kotona. Luumun naamasta näkee, että kyllä se haluaa pitää sitä kontaktia, mutta kun se ei pysty. Eli pitää helpottaa Tsaulla vielä. Auttaa vaikka sillä namikädellä, jos viereisellä kentällä aksaavat koirat ovat kontaktitreeniin liian haastava ympäristö.

Tehtiinkin sitten perusseuraamisen jälkeen häiriöperusasentoja, jotka osoittautuivat nekin yllättävän vaikeiksi. Luumu on jo aika hyvä ihan perusasennossa istuessaan, kun sen pitää vaan tuijottaa minua, vaikka naaman edessä rapisteltaisiin lihapullapussia. Mutta nyt kun piti vähän liikkua, se ei vaan kyennyt. Sanoin taas vähän turhan täpäkästi, mutta onneksi Elina palautti ohjaajankin maan pinnalle. Kyllä se tekee, jos pystyy. Näiden henkisten mahalaskujen ja itsetutkiskelujen jälkeen päädyttiin seuraavanlaiseen treenisuunnitelmaan: 

- kriteeriksi vaihdetaan paikka

- kontaktia vahvistetaan häiriössä

- kontaktiin pitää rakentaa kestoa perusasennossa (käskyä toistamatta; Luumu luulee, että sivulle-käsky tarkoittaa sivulletuloa, vaikka ajatuksen pitäisi sisältää myös kontakti kunnes toisin sanotaan)

- paljon käännöksiä (erityisesti vasemmalle), joiden jälkeen liike seis

- ympyräseuraamista vasemmalle > vähentää poikittamista

- Luumu vauhdista seuraamaan > palkataan oikeaan paikkaan hakeutumisesta

Itselle muistettavia asioita: ota aina ensimmäinen askel vähän lyhyemmin. Näin et vetäise Luumua perusasennosta, etkä edesauta edistämistä. Sivuaskeleissa nopeampi tempo tai nosta edes niitä jalkoja. Nyt näytän kuulemma jonkin nykytanssiesityksen hiipivältä intiaanilta xD Videossa Luumun tekniikka hiukan kärsii (rintamasuunta vaihtuu), mutta toki tässä voisi nyt varmaan taas vähän käsiavulla auttaa. 

Summasummarum. Luumun seuraaminen on parantunut kahdessa kuukaudessa ihan todella paljon. Ollaan palattu alkeisiin, mutta tehty samalla todella tärkeää pohjatyötä ylempiä luokkia varten. On kuitenkin muistettava, että vaikka se tekee toooodella hyvin tutussa ympäristössä, se ei vielä kykene samaan kaikkialla. Tämä ei ole meidän kummankaan vika, vaan se on vaan yksi asia, joka pitää ottaa huomioon palkkaamiseen yltävän suoritustason arvioinnissa. Ehkä me nyt hiotaan se kontakti timanttisen toimivaan kuntoon kaikkialla, ennen kuin edes mietitään vireen kantavuutta pidempään seuruupätkään. Aikaahan meillä on.

Tämänkertaisen Voittaja-Luumun toinen aihe: liikkeestä istuminen. Eipä siitä sen enempää, kun että yllättävän vaikeaa on ollut! Istuminen on Luumulle noin yleisesti ajateltuna hyvin luontevaa, tykkään sen nopeasta tekniikasta. Mutta kun sitä ei ole alusta asti tehty seuraamisen yhteydessä! (Yksi asia, jonka teen seuraavan koiran kanssa toisin!) Vaikka olen Mupelolle muistuttanut monta kertaa ennen liikkuroidun esityksen suorittamista, se ei vaan ole istunut, kun liikkurin kanssa tehdään. Se on oikeastaan jo liikkurin käskystä päättänyt mennä maahan, eikä se kuuntele enää yhtään mitä minä sille sanon. Niinpä ollaan tehty nyt paljon liikkuroituja istumisia, ja liikkurin käskytyksen ignooraamista. Se on auttanut. Mutta mikä oikeastaan oli vielä oleellisempi muutos: kävelyvauhtia käskettiin hiljentää, ja se vaan jotenkin maagisella tavalla on auttanut Luumua keskittymään ja kuuntelemaan. Mitään käsi- tai vartaloapuja en halunnut tähän ottaa, sillä taas: osaahan se sen! 

Huomenna auto starttaakin aamukahdeksalta, ja kolmen ihmisen ja kahden koiran nokka osoittaa kohti Hyvinkäätä, NoDon hallia ja Riitta Jantunen-Korrin koulutusta! Jännää - ja kivaa lähteä ihan tostavaan roadtripille ja siinä samassa vähän yksityistunnillekin. Aiheena meillä on Luumun kanssa ruutu. Kuinka yhdistetään nuo ruudunhavaitsemis- ja juoksemistreenit jälleen taas paikkatreeneihin, ilman että keneltäkään palaa sulake päästä. Toisena aiheena on tunnarin oikean viretilan löytäminen, kun palkkaodotus on korkealla. Luumu on kyllä nyt tehnyt hyvin, kun olen muistanut a) laittaa sille ennen lähetystä muutaman namin maahan ja b) kääntänyt sille lähettämisen jälkeen selän, jotta se joutuu työskentelemään itsenäisesti ja olemaan palaamatta tyhjin suin. Kivaa keskiviikkoa itse kullekin! 

Luumu tekee keksi.